Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Asuntolainan korko nousi 800 euroa. Yhtiövastike 50 euroa. Mökkilaina 150 euroa. Ruoka (vaikka nipistetty) 80 euroa.

Vierailija
31.05.2023 |

Viisihenkinen perhe. Kaksi ylemmän keskitulon palkansaajaa, kolme lasta. Aivan tavallinen rivitalohuoneisto Helsingissä, lainaa 350 000 euroa (omaa pääomaa oli 120 000 euroa). Ei todellakaan mikään ökylukaali.

Stressitestattu on ja kaikkeen varauduttu, mutta kyllähän tällainen nyt ottaa päähän. Palkankorotukset olivat kummallakin yhteensä 350 euroa, josta puolet menee veroihin. Eipä paljoa nyt ilahduttanut.

Me pärjätään. Mutta tämä on kaikki sitten pois kaikesta ylimääräisestä. Palveluista, teatterista, konserteista, koululuokkien myyjäisistä, hyväntekeväisyydestä, ihmisten lahjoista, ihan kaikesta ylimääräisestä. Annetaan valmistuvalle ylioppilaalle 20 euroa, vaikka ennen 50 euroa. Pidennetään parturissa käymisten välejä. Ei laiteta keräyksiin rahaa. Ei osteta mokkapaloja partiolaisten myyjäisistä. Eikä varmaan niiden kalentereitakaan jouluna.

Korkojen nousu ei tullut yllätyksenä, mutta se, että ne pompsahtivat yhtäkkiä taivaisiin, tuli. Palkat eivät ehtineet mukaan ja nyt sitten nipistetään oikein kunnolla kaikesta.

Kommentit (849)

Vierailija
121/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Helsinki tyhjenee. Noin viikko sitten julkaistiin suomen sisäinen muuttovoitto ja tappio- kaupungit. Suurin muuttotappiokunta oli helsinki. Voittoa taisi olla eniten tampereella.

Eli jos ei riitä tulot hesassa asumiseen, niin kannattaa katsella asuntoa muualta suomesta.

Tosin onhan ne hesan hinnat aika järkyttävät, maalta saa omakotitalon 100.000 euron hintaan. Nykyään kun on nämä nopeat nettiyhteydet niin ei kai se etätyön tekeminen ole ongelma sieltä maaseudultakaan käsin.

Vierailija
122/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suuruudenhulluus kirjoitti:

350.000€ on valtava asuntolaina, jos on vielä kolme lasta elätettävänä.

350000€ on pieni talolaina Helsingissä. 350000€+120000€, jonka ap kertoi olleen omaa rahoitusta, no, sillä saa kaksion Helsingistä.

'

Juuri siksi niin moni ei asu Helsingissä vaan halvemmilla paikkakunnilla. Meillä sadan neliön kiva rivari eikä sen hinta ole nytkään paljon yli 300.000. Ja Helsingin keskusta on 20 minuutin junamatkan päässä.

Aloittaja olisi saanut vastaavan 180 tonnin lainalla jonka korot olisivat puolet siitä mitä hän nyt maksaa.

Kaikki ei voi asua jossa Järvenpäässä. Katsos kun joillakin on työpaikka Helsingissä.

Todella moni käy Helsingissä töissä Järvenpäästä.

-eri

Riihimäeltä Helsinkiin on suora junayhteys, jonka varrelta löytyy monia pienempiä/halvempia asuinalueita. Paljon porukkaa matkustaa niistä töihin Hesaan. Miksi siinä Helsingissä nyt niin pakko on asua? Ollaanko olevinaan jotenkin parempaa väkeä?

Älytön argumentti tuokin, minä en ole montaa kertaa helsingissä käynytkään, mutta miksi suomalaiset eivät saisi asua omassa pääkaupungissaan? Ihme lammas ajattelua että kaupunki on mieluummin ok tyhjentää asujista tällaisen tilanteen tullessa ettei vaan valita ns. turhasta kun korot yms alkaa tehdä elämästä vaikeaa. Aikamoinen muuttoautojen suhaus olisi jos ihmiset oikeesti toimisivat noin, kuka ne hesan jälkeenjäävät kämpät esim ostaa järkihinnalla että tämmöinen joukkopako voidaan sormia napsauttamalla suorittaa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
123/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuohan oli 90-luvulla ihan normaalia, että mitään ylimääräistä maksullista ei voinut tehdä. Korot oli jotakin 15 %:n luokkaa.

Onni oli se, että oli työpaikka. Sitten piti keksiä ilmaista kivaa. Oman alueen uimarannat tuli tutuksi, pyöräretket, luonnonpuistot (Melkutin, Torronsuo), pieniä lapsia kiinnosti kotieläinpuistot. Onhan niitä.

Hyvät eväät mukaan retkille.

Tietysti se ratkaisee kussä asuu, mitä ilmaista huopia voi löytää.

Talvella pääsi hiihtämään (kaupungin hoitamat ladut), luistelemaan jne.

Aloittajalla on mökkikin, se on nyt sitten mökkiloma.

Itse jouduttiin laittamaan vuokralle.

Kyllähän sitä kärvistelyä on joka vuosikymmenellä, milloin mistäkin syystä. Ja luopumaan siitä, mihin on tottunut. Väkisinkin iloitsi siitä, että on työpaikka, koti ja ruokaa.

Toivottavasti paremmat ajat palaa.

Vierailija
124/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miettikääpä kuinka paljon te makselette korkoja asuntolainastanne, sen takia asuntolaina kannattaa maksaa pois mahdollisimman pian.

Yli 15 vuoden maksuaika asuntolainalle on tyhmyyttä ja siinä menettää kymmeniä tuhansia euroja rahaa.

Vierailija
125/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Perustarpeet kirjoitti:

Aivan kuten kirjoitit, ylimääräisestä.

Kyllä, se ylimääräinen = elämä. Kaikki raha menee pelkkään pakolliseen, eli ympärillä oleviin seiniin ja ruokaan, töihin kulkemiseen ja rikki menevien vaatteiden korvaamiseen uudella/korjatulla. Vähän ankeat ajat edessä.

ap

Sin ja sum "elämäs" 🤣🤣😂😂🤭😂

Vierailija
126/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Perustarpeet kirjoitti:

Aivan kuten kirjoitit, ylimääräisestä.

Kyllä, se ylimääräinen = elämä. Kaikki raha menee pelkkään pakolliseen, eli ympärillä oleviin seiniin ja ruokaan, töihin kulkemiseen ja rikki menevien vaatteiden korvaamiseen uudella/korjatulla. Vähän ankeat ajat edessä.

ap

Eli elätään kuten työttömät, mutta omassa, koko ajan arvoaan menettävässä asunnossa. Ja tietenkin töissäkäyntiin menee leijanosa ajasta. No, tätä se sitten on. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
127/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Suuruudenhulluus kirjoitti:

350.000€ on valtava asuntolaina, jos on vielä kolme lasta elätettävänä.

Hyvin tavallinen keskituloisen perheen asuntolaina Helsingissä. Sillä saa juurikin jonkun aivan tavallisen rivitalon jostain lähiöstä.

Joo, mutta rivitalosta riittää tavalliselle perheelle yksi asunto. Ja jos sellainen maksaa puoli miljoonaa (oma raha 130k + laina 350k), niin muuttakaa pois sieltä.

Vierailija
128/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kirjasto ja uimahalli kuntosaleineen ovat meidän kaupungissamme kiinni 6 viikkoa kesällä. Ei sitten ole niitäkään harrastuksia. Ei ole varaa matkustaa minnekään. Tylsä kesä. Varmaan on sateista ja ruoka kallistuu entisestään. Jatkuvaa sinnittelyä. Tätäkö on elämää hyvinvointiyhteiskunnassa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
129/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Helsinki tyhjenee. Noin viikko sitten julkaistiin suomen sisäinen muuttovoitto ja tappio- kaupungit. Suurin muuttotappiokunta oli helsinki. Voittoa taisi olla eniten tampereella.

Eli jos ei riitä tulot hesassa asumiseen, niin kannattaa katsella asuntoa muualta suomesta.

Tosin onhan ne hesan hinnat aika järkyttävät, maalta saa omakotitalon 100.000 euron hintaan. Nykyään kun on nämä nopeat nettiyhteydet niin ei kai se etätyön tekeminen ole ongelma sieltä maaseudultakaan käsin.

Kyllä, mutta et saa koskaan rahojasi pois siitä talosta jos joskus tarvitsisikin muuttaa. En ikinä ostaisi maalta taloa tuosta syystä. 

Vierailija
130/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Suuruudenhulluus kirjoitti:

350.000€ on valtava asuntolaina, jos on vielä kolme lasta elätettävänä.

Jos omaa pääomaa oli vielä 120 000 euroa, rivitalohuoneisto on maksanut 470 000 euroa. Katsopa Helsingin hinnat. Ei sillä kovin kummoista rivitaloa saa. Omakotitaloja tuskin ollenkaan, elleivät ole remonttia vailla tai jossain Jakomäessä.

Ihan sama. Sellaista ei pitäisi ostaa, johon ei ole varaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
131/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei velkaa, ei elatusvelvollisuutta, eikä autoa. Kiva pieni jo oma rivitalo kaksio ja joka kuu jää toista tonnia säästöön.

- lähihoitaja

Ei velkaa, ei elatusvelvollisuutta, 2 autoa: vuosimallin 23 sähköaudi ja vuosimallin 14 peugeot, oma kiva paritaloneliö pk-seudulla, ja tässäkin kuussa jäi säästöön 2000 ja sijoituksiin meni toinen mokoma.

-merkonomi.

Vierailija
132/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perustarpeet kirjoitti:

Aivan kuten kirjoitit, ylimääräisestä.

Mulla samantyyppinen tilanne kuin ap:lla. Se ylimääräinen on se, mikä tekee elämästä elämisen arvoista. Nyt vapaa-ajalla ei ole mitään tekemistä, kun mihinkään ei ole varaa. Kirjaston kirjoja varmaan luen koko kesän.

Onko tosiaan kaikki kiva tekeminen maksullista? Mene ulos, luontoon, retkelle, uimaan, juoksemaan, pyöräilemään... ei maksa mitään.

Varusteet, vaatteet ja välineet maksaa, myös se pyörä ja uimalippu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
133/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Helsinki tyhjenee. Noin viikko sitten julkaistiin suomen sisäinen muuttovoitto ja tappio- kaupungit. Suurin muuttotappiokunta oli helsinki. Voittoa taisi olla eniten tampereella.

Eli jos ei riitä tulot hesassa asumiseen, niin kannattaa katsella asuntoa muualta suomesta.

Tosin onhan ne hesan hinnat aika järkyttävät, maalta saa omakotitalon 100.000 euron hintaan. Nykyään kun on nämä nopeat nettiyhteydet niin ei kai se etätyön tekeminen ole ongelma sieltä maaseudultakaan käsin.

Läheskään kaikki ei voi tehdä etätyötä.

Vierailija
134/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä sama. Rahaa on kaikkeen elämiseen mutta ylijäämä menee säästöön. Aiemmin sai katettua perusasiat, säästettyä ja käytettyä palveluita sekä ostettua kukkia, lahjoja, matkailtua, käytyä hieronnassa, baarissa, ostettua vaatteita. Ei aina ja kokoajan ja ymmärrän että nuo on lopulta turhia juttuja mutta kun tekee 60v viikossa töitä niin onhan se älytöntä että tuntuu ettei raaski käydä kampaajalla vaan leikkaa itse ja puhumattakaan siitä mikä kerrannaisvaikutus tällaisella kulutustapojen muuttumisella on yrittäjiin. Lapsia ei edes harkita koska sitten säästöön ei jäisi lähes mitään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
135/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suuruudenhulluus kirjoitti:

350.000€ on valtava asuntolaina, jos on vielä kolme lasta elätettävänä.

350000€ on pieni talolaina Helsingissä. 350000€+120000€, jonka ap kertoi olleen omaa rahoitusta, no, sillä saa kaksion Helsingistä.

'

Juuri siksi niin moni ei asu Helsingissä vaan halvemmilla paikkakunnilla. Meillä sadan neliön kiva rivari eikä sen hinta ole nytkään paljon yli 300.000. Ja Helsingin keskusta on 20 minuutin junamatkan päässä.

Aloittaja olisi saanut vastaavan 180 tonnin lainalla jonka korot olisivat puolet siitä mitä hän nyt maksaa.

Kaikki ei voi asua jossa Järvenpäässä. Katsos kun joillakin on työpaikka Helsingissä.

Järvenpäästä pääsee nopeasti autolla tai junalla töihin Helsinkiin, ei ole mikään tekosyy.

Yksityisautoilu ei ole nykyaikana kovin suotavaa.

Vierailija
136/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miettikääpä kuinka paljon te makselette korkoja asuntolainastanne, sen takia asuntolaina kannattaa maksaa pois mahdollisimman pian.

Yli 15 vuoden maksuaika asuntolainalle on tyhmyyttä ja siinä menettää kymmeniä tuhansia euroja rahaa.

Ihanko totta!!!!! No , mitäpä luulet, maksaisivatko ihmiset, jos kykenisivät?

Vierailija
137/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tässä virhe on se pääkaupunkiseudulla asuminen. Asun samankokoisen perheen kanssa omakotitalossa Pohjois-Savossa ja palkkakin on suunnilleen samaa kuin ap:llä. Kuitenkin asumisessa on iso ero. Meillä on omakotitalo, joka maksoi alle 250 000 euroa ja siitä kaikki lainanhoitokulut, myös kohonnut lyhennys on alle 600 euroa.

Vierailija
138/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Harmi vaan kun jengi lakkaa kuluttamasta menee moni yritys konkurssiin. Ja moni ala vaikuttaa toisiinsa jotene i ole pelkät palvelut ja kaupat jotka kärsii. Myös rakennusala yms jossa paljon työpaikkoja.

Vierailija
139/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miettikääpä kuinka paljon te makselette korkoja asuntolainastanne, sen takia asuntolaina kannattaa maksaa pois mahdollisimman pian.

Yli 15 vuoden maksuaika asuntolainalle on tyhmyyttä ja siinä menettää kymmeniä tuhansia euroja rahaa.

Otin 2010 pitkälti päälle sadan tonnin lainan, kun maksoin puolison pois. Matalan koron aikana laitoin joka kuun lopussa kaiken yli jääneen rahan lainaan, vaikka korkoni oli lopulta vain 0.3 prosenttiyksikköä (sen aikaisissa lainoissa ei korkoa oltu vielä lukittu marginaaliin, joten miinusmerkkinen 3 kk Euribor vei koron todella alhaalle). Kaverit sanoivat että hullu, kun maksat lainaa vaikka siitä tulee alle kymppi korkoa kuukaudessa. Maksoin viimeisen erän pois toissavuonna. Nyt ei enää kukaan naureskele.

Ei pidä ottaa lainaa, jota ei ole vara maksaa.

Vierailija
140/849 |
31.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miettikääpä kuinka paljon te makselette korkoja asuntolainastanne, sen takia asuntolaina kannattaa maksaa pois mahdollisimman pian.

Yli 15 vuoden maksuaika asuntolainalle on tyhmyyttä ja siinä menettää kymmeniä tuhansia euroja rahaa.

Ehkäpä olet oikeassa, mutta kaikilla ei vaan ole mahdollisuutta maksaa lainaa pois 15 vuodessa.