HS: kirjailija näyttää nuorten miesten syrjäytymisen seuraukset
Linkki HS juttuun: https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009574668.html
Itseä jäi mietityttämään kirja-arvion alla heti mies-nais-vastakkainasetteluksi kärjistynyt keskustelu. En halua kirjoittaa itse artikkeliin omalla nimelläni, koska haluan salata poikani henkilöllisyyden. Poikani (16 v) on kasvanut kahden vanhemman (korkeasti koulutetun jos sillä on merkitystä) perheessä, jossa ei ole päihde; taloudellisia -tai terveysongelmia. Hänellä on paljon kavereita, jokunen ystäväkin, liikuntaharrastus ja ihan ok koulumenestys. Hänen hieman vanhempi ystävänsä taas on hyvin varakkaasta kodista ja asuu toisessa eurooppalaisessa maassa, urheilee myös ja menestyy opinnoissa. Kuuntelin heidän puheitaan sattumoisin muutaman päivän sivusta ja todella hätkäytti mistä heidän naisvihamielisyytensä kumpuaa. Naisia kommentoitiin ja nimiteltiin alatyylisesti. Naisen tehtävä tuntui olevan näyttää hyvälle; naiset ovat vastenmielisiä ja ainoa tapa haluta olla naisen kanssa tekemisissä on "panna". Kysyin pojalta jälkikäteen ajatteleeko hän samalla lailla myös äidistään ja mummistaan, ei osannut vastata.
Muilla kokemuksia tällaisesta? Epäilen, että tällaista aivopesua tulee tiktokien ym kautta, mutta en voi toki olla varma. Oikeasti herättää huolta tällainen, pojat ovat jo vähän liian vanhoja ollakseen siinä "tytöt on yäk" vaiheessa ja puheet ovat sitäpaitsi oikeasti todella vähätteleviä ja vihamielisiä :/
Kommentit (899)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäilen turhautumista.
Kyllä on likimain jokainen asia asetettu miehiä vastaan ja miesten syyksi länsimaissa. Silti miehen pitäisi olla se joka hoitaa ja tekee ja tienaa ja kysyy ulos.
Häviävät aina huoltajuudet, joutuvat armeijaan, pitäisi ottaa jokaisessa tilanteessa roolit, vastuut ja riskit. Aina tehdä ja olla enemmän.
Samaan aikaan joka tuutista kuullaan kun miehet on sikoja ja raiskaajia, toksisia ja ilkeä patriarkaatti, kaiken muunkin pahan alku. Mies on aina perheen tollo ja vätys, pa*ka isä ja pettäjä.
Naisille on metoot ja bossbitch, ollaan kaikki 10/10 ja kuningattaria.
En ihmettele yhtään jos ei kiinnosta osallistua.
Olen aloittaja ja poikani, sekä kaverinsa, haluavat ehdottomasti armeijaan. Meillä ei ole sisaruksia kilpailemassa huomiosta ja kotityöt tehdään tässä talossa yhdessä aina tilanteen mukaan. Lapsi tekee pieniä kotitöitä osana kuukausirahaansa ja sitten erillispalkasta isompia hommia. Molemmat miehet lapsen elämässä ovat ihan tavallisia kivoja miehiä. Opettajansa on nainen ja poika ainakin puheensa mukaan pitää hänestä. Mummi oli monta vuotta pojan paras kaveri :) En itse haluaisi ajatella olevani mikään bitch, mutta kaipa se on muiden arvioitava.
Eli mitään kaltoinkohtelua tai muuta selitystä ei noihin puheisiin ole, mutta moni äiti saattaisi yllättyä jos vilkaisisi poikiensa viestejä. Törkeys lienee jotenkin muotia?
Miksi aikuiset miehet haluavat puolustella yksittäisen nuoren jannun sivullisiin kohdistuvia törkypuheita kaivamalla esiin marinia ja feminismiä? Olisiko TUOSSA se asian ydin?
1. Törkypuhe on huonoa käytöstä. Mutta tässä postmodernissa liberalismin ajassa millään ei ole enää väliä. Puhe on vain sanoja. Nyt saadaan mitä on tilattu. Kristillistä etiikkaa ja moraalia ei ole.
Kaikki saavat tehdä mitä huvittaa.2. Törkypuhe juontaa jostain. Miksi 16-vuotiaat puhuvat noin fatalistisen kylmiä ja epäempaattisia juttuja toisesta sukupuolesta, jonka kanssa pitäisi perustaa perhe? Onko vastakkainasettelu heidän keksintönsä? Tietävätkö he mihin turhautumistaan purkavat?
3. Hesarissa ja Ylellä prostituutio, porno, polygamia ja parinvaihto on liberaalisen ihgua.
Miten arvostus voi tältä pohjalta kasvaa mihinkään?4. Samaan aikaan poikia haukutaan toksisiksi ja heidän harteillaan ja syytä ovat kaikki maapallon ongelmat. Ovathan he valkoisia heteroita lihansyöjiä.
Naiskuva varmasti vääristyy, jos ylellä on pillupäiväkirjoja ja hesarissa polygamiaa ja parinvaihtoa ja prostituutioita. Kehopositiivista tissiflashmobbia ja uhriutumista turvattomista tiloista. Toisaalla pornotähtiä silikonitisseineen toisaalla huudetaan poikia toksisiksi. 16-vuotiaalle tämä voi olla jo liikaa. Postmodernin liberaalin hulluuden seurauksia?
Eli kunhan sinä saat sanella miten feministit puhuvat (eli eivät saa puhua ollenkaan) poikien naiskuva oikenee automaattisesti? Sitähän sinä ajat takaa.
Vierailija kirjoitti:
Olisiko syy kuitenkin viruksen lailla levinneen pornon, joka tuntuu olevan ihan valitettavan valtavirtaa aivan liian nuortenkin poikien keskuudessa. Tuotahan on tutkittu, että jos aivoille syöttää koko ajan vastaavaa hetkellisen dopamiiniryöpyn aiheuttavaa kuvastoa niin toleranssi kasvaa ja vaaditaan raaempaa ja raaempaa materiaalia. Kohta ei enää tavalliset pätkät riitä vaan mennään sinne pimeään verkkoon ja siitäkös se riemu repeää. Nuoret ihmiset ovat pilalla.
Toleranssi kasvaa? Tai sitten vain kyllästyy...
Naisiin kohdistuvasta vihapuheesta pitäisi säätää todella ankarat rangaistukset. Niin että kenellekään ei olisi epäselvää että kyseessä on rikos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miesvihaa on kaikkialla ja sitä on paljon enemmän kuin naisvihaa. Jopa yhteiskunta vihaa miehiä kun miehet joutuu vankilan uhalla menevään leikkikouluun tuhlaamaan aikaa eli armeijaan.
Miehiä ei kukaan auta tai suosi kun taas naisia autetaan ja suositaan yhteiskunnan puolesta.
Miehillä ei ole mitään arvoa vaan ne on sylkykuppeina kun taas naisia kohdellaan kuin prinsessaa.
Reilua, eikö? Sitten te naiset ihmettelette sitä miksi miehet syrjäytyy ja miksi miehiä ei kiinnosta elää täällä?Suomennan erään sanonnan:
Kun (mies) on aikaisemmin nauttinut etuoikeudesta, uusi (naisen) tasa-arvo tuntuu sorrolta.
Tuohon kulminoituu feminismin ongelma.
Kun lähtökohtaisesti nähdään vain miesten etuoikeudet ja naisten velvollisuudet, mutta ei naisten etuoikeuksia ja miesten velvollisuuksia, saadaan siirrettyä maalitolpat toiselle puolelle kenttää.
Sitten marxistisessa hengessä harrastetaan positiivista syrjintää kunnes todellinen tasa-arvo (vrt. todellinen kommunismi) on saavutettu.
Kulttia johtavat he ketkä ovat parhaita näkemään epätasa-arvoa milloin missäkin. Todellista tasa-arvoa (vrt. todellista kommunismia) ei koskaan saavuteta, ja siksi kulttijohtajat ovat tarpeellisia ikuisesti.
Alapeukuttajille.
Miten usein feministit ottavat esille nämä patriarkaalisen ajan ongelmat:
- miesten asevelvollisuuden ja patriarkaatin aikoina kymmenet miljoonat sodissa kuolleet miehet
- miesten vaaralliset ammatit
- miehen velvollisuuden tarjota naiselle, elättää perhettä ja käyttäytyä herrasmiesmäisesti
- naisten kevyemmät rangaistukset samoista rikoksista ja naisvankiloiden siistimmät olot
- naiset ja lapset ensin, miehen oltava rohkea suojelija joka vaarantaa itsensä pelastaakseen naisen
- miesten häpäiseminen pelkuruudesta, kun taas naisen oli ok piiloutua vaaroilta
- miesten karaiseminen, mies ei saa itkeä tai olla heikko, väkivallan kohteeksi joutunutta miestä ei puolusteta lähimainakaan niin hanakasti kuin naista
- Miehet voisivat pitää toisiaan nuhteessa ja vastuussa ja lakata mittaamasta muniaan, niin sotia ei varmasti olisi. Moniko nainen on aloittanut sodan tai ollut johdossa päättämässä mihin sotilaat menee? Miehet siellä syöttää miehiä tykinruuaksi, ei naiset. Naiset hoitavat, kuntouttavat ja hoivaavat loukkaantuneita terveydenhuollossa. Lisääntyvässä määrin naiset osallistuvat vapaaehtoisesti asepalvelukseen. Syytä naapuria asepalveluksen pakosta ja puolustusvoimien tarpeesta, älä naisia.
Historiasta löytyy kyllä paljonkin naisia, jotka on olleet ihan yhtä sotaisia kuin miehetkin valtaan päästessään ja mikä se oli se tyyliin kolmen päivän pääministeri Briteissä, liz Truss tms, niin sehän oli reippain mielin menossa ydinsotaan. Ja Clinton jos ois voittanut, niin ei kyllä ois sodat senkään puolesta loppuneet mihinkään.
Ei sukupuoli ole mikään vapaalippu kusipäisyyteen.
Nämä patriarkaalisella tavalla muita naisia ja ylipäätään ihmisiä sortavat naiset ovat Pick Me naisia, jotka kuvittelevat olevansa oman heimonsa miesten silmissä jotenkin parempia, kuin tavalliset naiset, koska ovat auttajan roolissa sortamassa sisariaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yks mikä on varmaan se suurin muutos, jos ajattelen omaa peruskoulua ja niitä aikoja (reilu 20 vuotta taaksepäin), niin sellaista ns hidasta kasvua ei enää ole, vaan se on monelle heti sinne ns syvään päätyyn eli nettiin. Silloin kun itse kasvoi, niin se meni paljon enemmän muun kasvun mukana, ensin ehkä vanhemmilta lipsahti kirosana, sitten "isot pojat" opetti jotain rumia sanoja jne, mutta sitä kuitenkin vanheni siinä samalla ja ne ei tullut kerralla kaikki mahdolliset kirot vastaan kuten nykyään.
Ja sekin vielä, että pääsääntöisesti pojat on enemmän kiinnostuneita tekniikasta ja sen sellaisesta, niin ne sitten altistuukin sille kaikelle kuralle herkemmin.
Ja no se vielä, en toki tiedä paljonko jotkut 10-15v junnut lukee jotain iltasanomia tai vastaavia, mutta nykyään on käytännössä vain ja ainoastaan negatiivisia asioita otsikoissa. Ne positiivisiksikin naamioidut artikkelit on lähinnä jotain prostituution ja pehmopoken glorifiointia.
Pojat kohtelivat tyttöjä kuin paskaa jo paljon ennen somea ja nettiä. Seksuaalinen ahdistelu oli täysin normalisoitua. Tyttöjen ja naisten pilkkaaminen oli täysin ok. Työelämässä miehet saivat tehdä mitä huvittaa, parisuhdeväkivalta oli perheen sisäinen asia. Rai*kaus avioliitossa oli laillista vielä 90-luvulla.
Mä en tiedä missä isovihan aikaisessa koulukodissa sä oot lapsuutes viettänyt, mutta ei mun junnuvuosina ainakaan tyttöjä sen enempää saanut kiusata kuin poikiakaan. Ja työelämä ja avioliitto ei peruskoululaisille taida kovinkaan monelle olla arkipäivää. Eikä kyllä käpälöinti ja sen sellainenkaan ollut mitään arkipäivää. Sitä en tiedä mitä se on sitten jossain isommissa kaupungeissa ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäilen turhautumista.
Kyllä on likimain jokainen asia asetettu miehiä vastaan ja miesten syyksi länsimaissa. Silti miehen pitäisi olla se joka hoitaa ja tekee ja tienaa ja kysyy ulos.
Häviävät aina huoltajuudet, joutuvat armeijaan, pitäisi ottaa jokaisessa tilanteessa roolit, vastuut ja riskit. Aina tehdä ja olla enemmän.
Samaan aikaan joka tuutista kuullaan kun miehet on sikoja ja raiskaajia, toksisia ja ilkeä patriarkaatti, kaiken muunkin pahan alku. Mies on aina perheen tollo ja vätys, pa*ka isä ja pettäjä.
Naisille on metoot ja bossbitch, ollaan kaikki 10/10 ja kuningattaria.
En ihmettele yhtään jos ei kiinnosta osallistua.
Olen aloittaja ja poikani, sekä kaverinsa, haluavat ehdottomasti armeijaan. Meillä ei ole sisaruksia kilpailemassa huomiosta ja kotityöt tehdään tässä talossa yhdessä aina tilanteen mukaan. Lapsi tekee pieniä kotitöitä osana kuukausirahaansa ja sitten erillispalkasta isompia hommia. Molemmat miehet lapsen elämässä ovat ihan tavallisia kivoja miehiä. Opettajansa on nainen ja poika ainakin puheensa mukaan pitää hänestä. Mummi oli monta vuotta pojan paras kaveri :) En itse haluaisi ajatella olevani mikään bitch, mutta kaipa se on muiden arvioitava.
Eli mitään kaltoinkohtelua tai muuta selitystä ei noihin puheisiin ole, mutta moni äiti saattaisi yllättyä jos vilkaisisi poikiensa viestejä. Törkeys lienee jotenkin muotia?
Miksi aikuiset miehet haluavat puolustella yksittäisen nuoren jannun sivullisiin kohdistuvia törkypuheita kaivamalla esiin marinia ja feminismiä? Olisiko TUOSSA se asian ydin?
1. Törkypuhe on huonoa käytöstä. Mutta tässä postmodernissa liberalismin ajassa millään ei ole enää väliä. Puhe on vain sanoja. Nyt saadaan mitä on tilattu. Kristillistä etiikkaa ja moraalia ei ole.
Kaikki saavat tehdä mitä huvittaa.2. Törkypuhe juontaa jostain. Miksi 16-vuotiaat puhuvat noin fatalistisen kylmiä ja epäempaattisia juttuja toisesta sukupuolesta, jonka kanssa pitäisi perustaa perhe? Onko vastakkainasettelu heidän keksintönsä? Tietävätkö he mihin turhautumistaan purkavat?
3. Hesarissa ja Ylellä prostituutio, porno, polygamia ja parinvaihto on liberaalisen ihgua.
Miten arvostus voi tältä pohjalta kasvaa mihinkään?4. Samaan aikaan poikia haukutaan toksisiksi ja heidän harteillaan ja syytä ovat kaikki maapallon ongelmat. Ovathan he valkoisia heteroita lihansyöjiä.
Naiskuva varmasti vääristyy, jos ylellä on pillupäiväkirjoja ja hesarissa polygamiaa ja parinvaihtoa ja prostituutioita. Kehopositiivista tissiflashmobbia ja uhriutumista turvattomista tiloista. Toisaalla pornotähtiä silikonitisseineen toisaalla huudetaan poikia toksisiksi. 16-vuotiaalle tämä voi olla jo liikaa. Postmodernin liberaalin hulluuden seurauksia?
Niinpä, mieti jatkuva uutistulva tyttöjen kannalta ;) Väkivaltaa, tappamista, vainoamista, väärinkäytlöksiä, kylmyyttä, empatiakyvyttömyttä, raakutta, sotia ym. ja kaikissa tekijänä miehet.
En itse noin u li tietenkään ole, mutta kun sinä olet, niin mietipä tuolla uhriutuvan ulisijaaan logiikalla myös toisinpäin? Millaisen mieskuvan saa mediasta? Hä?
Olet ideologiasi ytimessä, eli marxilaisessa identiteettipolitiikan suossa, missä meidät jaetaan ryhmiin. Ei, me olemme yksilöitä. Putinin sota ei ole miessukupuolen vika. Siellä juuri nyt kaatuu nuoria miehiä puolustamassa demokratiaa. Kuten kaatui myös 39-44 suomalaisia nuoria miehiä jotka joutuivat taistelemaan kommunistista totalitarismia vastaan, joka on hyvin läheistä sukua marxilaiselle feminismille.

Muistaako kukaan tyttö käyttäneensä ala-asteella mekkoa tai hametta? Joskus kakkos tai kolmosluokan alussa halusin laittaa uuden, kesällä ostetun polvipituisen farkkuhameen kouluun ja äiti oli sitä vastaan aluksi, mutta myöntyi lopulta. Järkytys oli suuri kun ei saanut olla rauhassa koko päivän aikana. Kurkistelua pulpetin alle ja helman nostelua ja pepun läimimistä ulkona välitunnilla seisoessa. Toivottavasti tämä oli vain oman koulun kamala erikoisuus, mutta Japanissakin on puhelimissa pakkoasetuksena kameran ääni päällä, ettei voi ottaa salakuvia hameen alta. On omia metrovaunujakin naisille ongelman takia.
Vierailija kirjoitti:
Naisiin kohdistuvasta vihapuheesta pitäisi säätää todella ankarat rangaistukset. Niin että kenellekään ei olisi epäselvää että kyseessä on rikos.
Höpsis. Naisiin kohdistuva "vihapuhe", mitä se milloinkin onkaan, ei ole yhtään sen "tärkeämpää" tai vakavampaa kuin miehiinkään kohdistuva.

Edellinen kirjoitti NAISISTA eli jakoi ryhmiin, sössötä hänelle ;)
Vierailija kirjoitti:
Näin miehenä on kyllä pakko todeta, että ihan hirveätä. Mitä hittoa, tuohan on todella noloa. Ja vieläkin pahempaa. Ketään ei kuulu halveksia, paitsi itse halveksunnan halpamaisella käytöksellään ansainneita. Toivottavasti tuo on sittenkin jotakin lapsellisuutta ja pojat miehistyvät tuosta vielä.
Sillä välin kun taivastelemme ja toivomme poikien miehistyvän, nuo pojat vahingoittavat tyttöjä ja ovat vaaraksi heille. Aika moni noista "lapsellisista" kasvaa naisia vihaavaksi hirviöksi.
Jokaisen tekisi hyvää miettiä sitä, että jos miehet katoaisivat maailmasta, naiset olisivat välittömästi turvassa. Miehet ovat ainut syy, miksi naisten elämä on täynnä vaaroja. Miestenkin tekisi todella hyvää miettiä, miltä te näytätte naisten silmin. Millaiseksi teidän läsnäolonne muuttaa maailman.
Miettikää omalle kohdalle. Joukko väkivaltaisia, teitä vihaavia ihmisiä riehumassa ympäriinsä. Aivan varmasti miettisitte, olisiko maailma parempi ilman noita.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän poika voi olla äidilleen, mummolleen ja siskolleen oikea herranterttu mutta sitten muuten tehdä vaikka mitä hirveyksiä kun edellämainitut eivät ole näkemässä. Miehissä on taito elää tällaista kaksoiselämää jo pienenä, ei näistäkään enää ylläty mitä jatkuvasti kuulee, että miehellä olikin perhe toisaalla jne. Älkää olko jatkuvasti niin hyväuskoisia.
Tulipa mieleeni kun aikoinaan oma poika joutui koululla ilta-aikaan jonkunlaiseen nujakkaan. Toisena osapuolena ollut parivaljakko oli selittäneet tapahtunutta kotonaan tuoreeltaan ja sieltä sitten äiti soittanut rehtorille ja vaatinut, että asia selvitetään koulussa, vaikkei tapahtunut kouluaikaan eikä pojat olleet saman koulun oppilaita. Lisäksi tämä äiti oli avautunut paikallisessa puskaradiossa tapahtuneesta. No mun poikani oli tämän puskaradion tapahtumankuvauksen lukenut ja suoraan vastannut alle, että hän oli osapuolena, mutta asia ei mennyt yhtään niin kuin tämä äiti oli kirjoittanut. Seuraavana päivänä mentiin koululle selvittämään asiaa ja tämä äiti hyökkäsi itkien ja huutaen mun kimppuuni, että kuinka olen lapseni kasvattanut ja poliisille pitäisi ilmoittaa jne jne, hänen lapsensa pelkää, on astmaa ja kaikkea. Rehtori ohjasi sitten keskustelua ja kyseli pojilta heidän näkemyksensä asiaan ja kuinka ollakaan, tältä meille vieraalta pojalta lipsahti eräs yksityiskohta (jota en nyt tunnistamisvaaran vuoksi kerro), josta selvisi aukottomasti kuka oli hyökkäyksen aloittanut jonkun molemminpuolisen huutelun päälle.
Voi sitä selittelyn määrää kun nuo pojat lopulta tunnustivat, että olivat vanhemmilleen valehdelleet kuinka tilanne meni ja kaunistelleet omaa rooliaan. Anteeksipyyntöä emme tietenkään kuulleet, kuinkas sitä nyt täydelliseltä äidiltä sellaista. FB:iin sentään kirjoitti oikaisun kun sitä vaadin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yks mikä on varmaan se suurin muutos, jos ajattelen omaa peruskoulua ja niitä aikoja (reilu 20 vuotta taaksepäin), niin sellaista ns hidasta kasvua ei enää ole, vaan se on monelle heti sinne ns syvään päätyyn eli nettiin. Silloin kun itse kasvoi, niin se meni paljon enemmän muun kasvun mukana, ensin ehkä vanhemmilta lipsahti kirosana, sitten "isot pojat" opetti jotain rumia sanoja jne, mutta sitä kuitenkin vanheni siinä samalla ja ne ei tullut kerralla kaikki mahdolliset kirot vastaan kuten nykyään.
Ja sekin vielä, että pääsääntöisesti pojat on enemmän kiinnostuneita tekniikasta ja sen sellaisesta, niin ne sitten altistuukin sille kaikelle kuralle herkemmin.
Ja no se vielä, en toki tiedä paljonko jotkut 10-15v junnut lukee jotain iltasanomia tai vastaavia, mutta nykyään on käytännössä vain ja ainoastaan negatiivisia asioita otsikoissa. Ne positiivisiksikin naamioidut artikkelit on lähinnä jotain prostituution ja pehmopoken glorifiointia.
Pojat kohtelivat tyttöjä kuin paskaa jo paljon ennen somea ja nettiä. Seksuaalinen ahdistelu oli täysin normalisoitua. Tyttöjen ja naisten pilkkaaminen oli täysin ok. Työelämässä miehet saivat tehdä mitä huvittaa, parisuhdeväkivalta oli perheen sisäinen asia. Rai*kaus avioliitossa oli laillista vielä 90-luvulla.
Muistaako kukaan tyttö käyttäneensä ala-asteella mekkoa tai hametta? Joskus kakkos tai kolmosluokan alussa halusin laittaa uuden, kesällä ostetun polvipituisen farkkuhameen kouluun ja äiti oli sitä vastaan aluksi, mutta myöntyi lopulta. Järkytys oli suuri kun ei saanut olla rauhassa koko päivän aikana. Kurkistelua pulpetin alle ja helman nostelua ja pepun läimimistä ulkona välitunnilla seisoessa. Toivottavasti tämä oli vain oman koulun kamala erikoisuus, mutta Japanissakin on puhelimissa pakkoasetuksena kameran ääni päällä, ettei voi ottaa salakuvia hameen alta. On omia metrovaunujakin naisille ongelman takia.
Meillä maalla oli kyllä aika kunnollista, ei ollut tuollaista. Alueellisia eroja on, muistan kun yläasteelle tuli kauempaa toiselta kylältä lapsia ja ne taas oli karseata porukkaa. Meidän kylä, omat perhepiirit ja lapsuus siihen saakka oli ollut aika lintukoto. Sitten tuli koulujen yhdistäminen ja "humusakki" samaan kouluun, ja loppui mukava lintukotoelämä siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yks mikä on varmaan se suurin muutos, jos ajattelen omaa peruskoulua ja niitä aikoja (reilu 20 vuotta taaksepäin), niin sellaista ns hidasta kasvua ei enää ole, vaan se on monelle heti sinne ns syvään päätyyn eli nettiin. Silloin kun itse kasvoi, niin se meni paljon enemmän muun kasvun mukana, ensin ehkä vanhemmilta lipsahti kirosana, sitten "isot pojat" opetti jotain rumia sanoja jne, mutta sitä kuitenkin vanheni siinä samalla ja ne ei tullut kerralla kaikki mahdolliset kirot vastaan kuten nykyään.
Ja sekin vielä, että pääsääntöisesti pojat on enemmän kiinnostuneita tekniikasta ja sen sellaisesta, niin ne sitten altistuukin sille kaikelle kuralle herkemmin.
Ja no se vielä, en toki tiedä paljonko jotkut 10-15v junnut lukee jotain iltasanomia tai vastaavia, mutta nykyään on käytännössä vain ja ainoastaan negatiivisia asioita otsikoissa. Ne positiivisiksikin naamioidut artikkelit on lähinnä jotain prostituution ja pehmopoken glorifiointia.
Pojat kohtelivat tyttöjä kuin paskaa jo paljon ennen somea ja nettiä. Seksuaalinen ahdistelu oli täysin normalisoitua. Tyttöjen ja naisten pilkkaaminen oli täysin ok. Työelämässä miehet saivat tehdä mitä huvittaa, parisuhdeväkivalta oli perheen sisäinen asia. Rai*kaus avioliitossa oli laillista vielä 90-luvulla.
Mä en tiedä missä isovihan aikaisessa koulukodissa sä oot lapsuutes viettänyt, mutta ei mun junnuvuosina ainakaan tyttöjä sen enempää saanut kiusata kuin poikiakaan. Ja työelämä ja avioliitto ei peruskoululaisille taida kovinkaan monelle olla arkipäivää. Eikä kyllä käpälöinti ja sen sellainenkaan ollut mitään arkipäivää. Sitä en tiedä mitä se on sitten jossain isommissa kaupungeissa ollut.
Olen eri, mutta samaa olen kokenut nollarilapsena eli 2000 luvun puolella ala-astetta käyneenä 200 oppilaan ala-asteella teollisen alan kunnassa. Ei Helsingissä läksytelty lapsia enää edes 90-luvulla, mutta landella, ei Tamperetta korkeammalla, lapsia piestiin säännöllisesti. Huoruus piestiin pois ja ripsiväri pestiin palasaippualla letistä lujasti kiinni pitäen naama altaassa. Yhden tehtaan kahvihuoneessa oli tyttökalentereita, mitkä lähtivät vasta sitten pois, kun naistyöntekijät toivat seinälle roikkumaan seksikkään mieskalenterin. Miehet eivät näe tai koe tekevänsä mitään väärää, koska eivät jostain syystä taivu toisen asemaan. Asiat nähdään siitä omasta miesnäkökulmasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäilen turhautumista.
Kyllä on likimain jokainen asia asetettu miehiä vastaan ja miesten syyksi länsimaissa. Silti miehen pitäisi olla se joka hoitaa ja tekee ja tienaa ja kysyy ulos.
Häviävät aina huoltajuudet, joutuvat armeijaan, pitäisi ottaa jokaisessa tilanteessa roolit, vastuut ja riskit. Aina tehdä ja olla enemmän.
Samaan aikaan joka tuutista kuullaan kun miehet on sikoja ja raiskaajia, toksisia ja ilkeä patriarkaatti, kaiken muunkin pahan alku. Mies on aina perheen tollo ja vätys, pa*ka isä ja pettäjä.
Naisille on metoot ja bossbitch, ollaan kaikki 10/10 ja kuningattaria.
En ihmettele yhtään jos ei kiinnosta osallistua.
Olen aloittaja ja poikani, sekä kaverinsa, haluavat ehdottomasti armeijaan. Meillä ei ole sisaruksia kilpailemassa huomiosta ja kotityöt tehdään tässä talossa yhdessä aina tilanteen mukaan. Lapsi tekee pieniä kotitöitä osana kuukausirahaansa ja sitten erillispalkasta isompia hommia. Molemmat miehet lapsen elämässä ovat ihan tavallisia kivoja miehiä. Opettajansa on nainen ja poika ainakin puheensa mukaan pitää hänestä. Mummi oli monta vuotta pojan paras kaveri :) En itse haluaisi ajatella olevani mikään bitch, mutta kaipa se on muiden arvioitava.
Eli mitään kaltoinkohtelua tai muuta selitystä ei noihin puheisiin ole, mutta moni äiti saattaisi yllättyä jos vilkaisisi poikiensa viestejä. Törkeys lienee jotenkin muotia?
Miksi aikuiset miehet haluavat puolustella yksittäisen nuoren jannun sivullisiin kohdistuvia törkypuheita kaivamalla esiin marinia ja feminismiä? Olisiko TUOSSA se asian ydin?
1. Törkypuhe on huonoa käytöstä. Mutta tässä postmodernissa liberalismin ajassa millään ei ole enää väliä. Puhe on vain sanoja. Nyt saadaan mitä on tilattu. Kristillistä etiikkaa ja moraalia ei ole.
Kaikki saavat tehdä mitä huvittaa.2. Törkypuhe juontaa jostain. Miksi 16-vuotiaat puhuvat noin fatalistisen kylmiä ja epäempaattisia juttuja toisesta sukupuolesta, jonka kanssa pitäisi perustaa perhe? Onko vastakkainasettelu heidän keksintönsä? Tietävätkö he mihin turhautumistaan purkavat?
3. Hesarissa ja Ylellä prostituutio, porno, polygamia ja parinvaihto on liberaalisen ihgua.
Miten arvostus voi tältä pohjalta kasvaa mihinkään?4. Samaan aikaan poikia haukutaan toksisiksi ja heidän harteillaan ja syytä ovat kaikki maapallon ongelmat. Ovathan he valkoisia heteroita lihansyöjiä.
Naiskuva varmasti vääristyy, jos ylellä on pillupäiväkirjoja ja hesarissa polygamiaa ja parinvaihtoa ja prostituutioita. Kehopositiivista tissiflashmobbia ja uhriutumista turvattomista tiloista. Toisaalla pornotähtiä silikonitisseineen toisaalla huudetaan poikia toksisiksi. 16-vuotiaalle tämä voi olla jo liikaa. Postmodernin liberaalin hulluuden seurauksia?
Niinpä, mieti jatkuva uutistulva tyttöjen kannalta ;) Väkivaltaa, tappamista, vainoamista, väärinkäytlöksiä, kylmyyttä, empatiakyvyttömyttä, raakutta, sotia ym. ja kaikissa tekijänä miehet.
En itse noin u li tietenkään ole, mutta kun sinä olet, niin mietipä tuolla uhriutuvan ulisijaaan logiikalla myös toisinpäin? Millaisen mieskuvan saa mediasta? Hä?
Ennen se sota itsessään oli paha, nyt se on monelle se ensisijaisen tärkeä asia eritellä, että siellä nimenomaan miehet sotii, mutta vain naiset ja lapset muistetaan mainita kuoleviksi. Niin ne ajat muuttuu..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin miehenä on kyllä pakko todeta, että ihan hirveätä. Mitä hittoa, tuohan on todella noloa. Ja vieläkin pahempaa. Ketään ei kuulu halveksia, paitsi itse halveksunnan halpamaisella käytöksellään ansainneita. Toivottavasti tuo on sittenkin jotakin lapsellisuutta ja pojat miehistyvät tuosta vielä.
Sillä välin kun taivastelemme ja toivomme poikien miehistyvän, nuo pojat vahingoittavat tyttöjä ja ovat vaaraksi heille. Aika moni noista "lapsellisista" kasvaa naisia vihaavaksi hirviöksi.
Jokaisen tekisi hyvää miettiä sitä, että jos miehet katoaisivat maailmasta, naiset olisivat välittömästi turvassa. Miehet ovat ainut syy, miksi naisten elämä on täynnä vaaroja. Miestenkin tekisi todella hyvää miettiä, miltä te näytätte naisten silmin. Millaiseksi teidän läsnäolonne muuttaa maailman.
Miettikää omalle kohdalle. Joukko väkivaltaisia, teitä vihaavia ihmisiä riehumassa ympäriinsä. Aivan varmasti miettisitte, olisiko maailma parempi ilman noita.
Rankasti sanottu, mutta totta. Itse en viitsi eron jälkeen deittailla enkä juuri miehiä miettiä. Riskit ovat liian suuret. Huono mies pilaa naisen elämän täysin. Ja miehiä ei feikkaaminen haittaa, jos sillä saa pesää. Todellinen karva paljastuu vasta myöhemmin. Tästä on liikaa esimerkkejä.
Tämä on realismia, ei yhtään mitään marxilaista feminismiä (lol).

Onneksi me Suomessa voimme valita millaisessa seurassa vietämme aikaamme, joten ei ole pakko olla paskulimiesten kanssa (Y)
Konservatiivit nyt vaan vihaa naisten valinnan vapautta. Valta pitää pitää valkoisten miesten käsissä.
Oli kyse persuista tai talebaneista, niin muut kuin aatetta kannattavat miehet ovat heille alempiarvoisia, joille puolueen miehet sanelevat säännöt, ja naisten osa on vain alistua.
Siksi Allah-ohon kakkosvaimo kannatti julkisesti ráicauksen sallimista avioliitossa, ja siksi kokoomuksella ei tule olemaan koskaan naisjohtajaa.
Oikeisto pitää yllä niitä kuvitelmia, joissa vahvat saavat sortaa heikkoja eikä ihmisoikeuksilla ole niin väliä vaan enemmin sillä rahalla ja valtion omalla väkivallalla (poliisit ja huonosti koulutetut ja väkivaltaiset vartijat).
Marjanpoimijoita ja tatjanoja sais roudata tänne oikeiston mielestä veronmaksajien laskuun loputtomiin suoraan vaikka niiltä kriisialueilta, jotta isäntä tai inseli vois panna niitä rintamalla sotivien miesten vaimoja niin, että kipu näkyy.
Ja homeinen navetta kolmikerroksisine sänkyineen ja 500 €/kk vuokralla on ihan ok soppari, jos sen saa vähentää sen joka ilta pèrsraiskatun työntekijän palkasta. Unesta on tullut siinä vaiheessa totta näille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yks mikä on varmaan se suurin muutos, jos ajattelen omaa peruskoulua ja niitä aikoja (reilu 20 vuotta taaksepäin), niin sellaista ns hidasta kasvua ei enää ole, vaan se on monelle heti sinne ns syvään päätyyn eli nettiin. Silloin kun itse kasvoi, niin se meni paljon enemmän muun kasvun mukana, ensin ehkä vanhemmilta lipsahti kirosana, sitten "isot pojat" opetti jotain rumia sanoja jne, mutta sitä kuitenkin vanheni siinä samalla ja ne ei tullut kerralla kaikki mahdolliset kirot vastaan kuten nykyään.
Ja sekin vielä, että pääsääntöisesti pojat on enemmän kiinnostuneita tekniikasta ja sen sellaisesta, niin ne sitten altistuukin sille kaikelle kuralle herkemmin.
Ja no se vielä, en toki tiedä paljonko jotkut 10-15v junnut lukee jotain iltasanomia tai vastaavia, mutta nykyään on käytännössä vain ja ainoastaan negatiivisia asioita otsikoissa. Ne positiivisiksikin naamioidut artikkelit on lähinnä jotain prostituution ja pehmopoken glorifiointia.
Pojat kohtelivat tyttöjä kuin paskaa jo paljon ennen somea ja nettiä. Seksuaalinen ahdistelu oli täysin normalisoitua. Tyttöjen ja naisten pilkkaaminen oli täysin ok. Työelämässä miehet saivat tehdä mitä huvittaa, parisuhdeväkivalta oli perheen sisäinen asia. Rai*kaus avioliitossa oli laillista vielä 90-luvulla.
Mä en tiedä missä isovihan aikaisessa koulukodissa sä oot lapsuutes viettänyt, mutta ei mun junnuvuosina ainakaan tyttöjä sen enempää saanut kiusata kuin poikiakaan. Ja työelämä ja avioliitto ei peruskoululaisille taida kovinkaan monelle olla arkipäivää. Eikä kyllä käpälöinti ja sen sellainenkaan ollut mitään arkipäivää. Sitä en tiedä mitä se on sitten jossain isommissa kaupungeissa ollut.
Ai käpälöinti ei ollut arkipäivää? Todellako? Kuussako olet asunut viime vuodet kun metoo-liike meni sinulta ohi?
Olet selvästi tehnyt niin vakaan päätöksen olla välittämättä tosiasioista, että kanssasi ei todellakaan kannata keskustella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin miehenä on kyllä pakko todeta, että ihan hirveätä. Mitä hittoa, tuohan on todella noloa. Ja vieläkin pahempaa. Ketään ei kuulu halveksia, paitsi itse halveksunnan halpamaisella käytöksellään ansainneita. Toivottavasti tuo on sittenkin jotakin lapsellisuutta ja pojat miehistyvät tuosta vielä.
Sillä välin kun taivastelemme ja toivomme poikien miehistyvän, nuo pojat vahingoittavat tyttöjä ja ovat vaaraksi heille. Aika moni noista "lapsellisista" kasvaa naisia vihaavaksi hirviöksi.
Jokaisen tekisi hyvää miettiä sitä, että jos miehet katoaisivat maailmasta, naiset olisivat välittömästi turvassa. Miehet ovat ainut syy, miksi naisten elämä on täynnä vaaroja. Miestenkin tekisi todella hyvää miettiä, miltä te näytätte naisten silmin. Millaiseksi teidän läsnäolonne muuttaa maailman.
Miettikää omalle kohdalle. Joukko väkivaltaisia, teitä vihaavia ihmisiä riehumassa ympäriinsä. Aivan varmasti miettisitte, olisiko maailma parempi ilman noita.
Rankasti sanottu, mutta totta. Itse en viitsi eron jälkeen deittailla enkä juuri miehiä miettiä. Riskit ovat liian suuret. Huono mies pilaa naisen elämän täysin. Ja miehiä ei feikkaaminen haittaa, jos sillä saa pesää. Todellinen karva paljastuu vasta myöhemmin. Tästä on liikaa esimerkkejä.
Tämä on realismia, ei yhtään mitään marxilaista feminismiä (lol).
Jos sulle AINA tulee vaan ihan hirveitä miehiä, niin oletko koskaan miettinyt mistä se voisi johtua ja voiko makua muuttaa jotenkin (tai itseä)