HS: kirjailija näyttää nuorten miesten syrjäytymisen seuraukset
Linkki HS juttuun: https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009574668.html
Itseä jäi mietityttämään kirja-arvion alla heti mies-nais-vastakkainasetteluksi kärjistynyt keskustelu. En halua kirjoittaa itse artikkeliin omalla nimelläni, koska haluan salata poikani henkilöllisyyden. Poikani (16 v) on kasvanut kahden vanhemman (korkeasti koulutetun jos sillä on merkitystä) perheessä, jossa ei ole päihde; taloudellisia -tai terveysongelmia. Hänellä on paljon kavereita, jokunen ystäväkin, liikuntaharrastus ja ihan ok koulumenestys. Hänen hieman vanhempi ystävänsä taas on hyvin varakkaasta kodista ja asuu toisessa eurooppalaisessa maassa, urheilee myös ja menestyy opinnoissa. Kuuntelin heidän puheitaan sattumoisin muutaman päivän sivusta ja todella hätkäytti mistä heidän naisvihamielisyytensä kumpuaa. Naisia kommentoitiin ja nimiteltiin alatyylisesti. Naisen tehtävä tuntui olevan näyttää hyvälle; naiset ovat vastenmielisiä ja ainoa tapa haluta olla naisen kanssa tekemisissä on "panna". Kysyin pojalta jälkikäteen ajatteleeko hän samalla lailla myös äidistään ja mummistaan, ei osannut vastata.
Muilla kokemuksia tällaisesta? Epäilen, että tällaista aivopesua tulee tiktokien ym kautta, mutta en voi toki olla varma. Oikeasti herättää huolta tällainen, pojat ovat jo vähän liian vanhoja ollakseen siinä "tytöt on yäk" vaiheessa ja puheet ovat sitäpaitsi oikeasti todella vähätteleviä ja vihamielisiä :/
Kommentit (899)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etuoikeutetuin olento on komea valkoinen mies. Oma tytär on mallismaisen kaunis ja kypsyi jossakin vaiheessa niin paljon lähentelyihin, että kulkee nykyään peittävissä huppareissa ja hyvin löysissä housuissa.
Ei, vaan kaunis valkoinen nainen.
Parhaassa asemassa on korkean statuksen valkoinen mies. Mutta se asema ei ole etuoikeus vaan ansaittu. Naisten on turha kitistä kun he itse antavat statusmiehen tehdä mitä tämä haluaa.
Nimenomaan. Kauniin naisen ei tarvitse periaatteessa tehdä mitään muuta kuin hengittää saadakseen etuoikeutetun aseman. Komean miehen pitää silti saavuttaa jotain ja tehdä itsestään jotain, ei se voi tehdä onlyfans -videoita ja ansaita satoja tuhansia. Tai vaihtoehtoisesti mennä rikkaisiin naimisiin. Eivät naiset tule tekemään palveluksia miehelle siksi kun se on komea. Kauniin naisen ei tarvitse kuin heilauttaa sormeaan, niin simppiarmeija on tekemässä asioita sen puolesta. Ja helvetin huvittavaa tuo väite, että suomalaiset miehet eivät muka tiedosta etuoikeutettua asemaansa samaan aikaan kun suomalaiset etuoikeutetut naiset itkevät jatkuvasti ja joka paikassa, kuinka sorrettuja ovat.
Nyt on kyllä pakko kysyä, että ketkä itkee?
Rakas, sitä kutsutaan politiikaksi. Lobbaat, koska jos lopetat, loppuu myös äänet, loppuu virka, loppuu eturyhmäsi etujen kehittyminen.
Sitä vastoin yksilö, kuten minä, on varsin tietoinen etuoikeutetusta asemastaan. Minä esim siitä, että oli vanhemmat, joiden kodissa kuunneltiin uutisia, tilattiin lehtiä, luettiin kirjoja ja ruokapöydässä keskusteltiin asiaa. Se on vanhempieni aikaansaannos. Minä ja menestyneet sisareni olemme saaneet vanhemmiltani henkisen pääoman, jota on kiittäminen lähes kaikesta hyvästä. Yhteiskunta ei ole sukupuoleni perusteella antanut minulle yhtään mitään, mitä ei olisi samoin antanut ikäluokkani miehelle.
Yritän parhaani mukaan vanhempieni lahjan välittää edelleen omille pojilleni. Loppu on kiinni heistä.
Rakas, naiset itkevät. Lehdissä on tavisnaisten loppumatonta itkua siitä, miten heitä on taas syrjitty ilkeän valkoisen miehen patriarkaatin toimesta. Voi rakas, siitä patriarkaatista ja sen harjoittamasta tavattoman kauheasta syrjinnästä naiset itkevät viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen.
Laita joku linkki, missä nainen kertoo että häntä on syrjitty valkoisen patriarkaatin toimesta, kykenemättä osoittamaan faktaksi että syrjinnästä todella on kysymys.
Rakas, koko media on täynnä kaikenlaista miesten syyllistämistä: miehet sortaa naisia, koska naisen euro on 80 senttiä, valkoisilla miehillä on raiskauskulttuuri, miehet on toksisesti maskuliinisia, miehet haluaa vain seksiä, miehet esineellistää naisia, miehet pettää naisiaan. Rakas, et taida huomata parran pärinältäsi omaa partaasi.
Rakas.
Hetkinen. Naisen ansiot ovat ka 80% miehen ansioista, fakta. Jos sinä syyllistyt siitä faktasta niin ehkä et sitten henkilökohtaisesti koe ansaitsevasi naista korkeampaa palkkaasi. Laita linkki jossa väitetään, että miehet (yleisesti, enemmistö) haluavat pitää tuloeron ennallaan.
Loput ovat jonkun esittämiä mielipiteitä (joskin osin tilastotietoihin pohjautuvia), eivät eroa millään lailla aivan hesariin saakka päätyneistä mielipidekirjoituksista, joissa mies kertoo miesten syrjäytymisen johtuvan naisten pihtaamisesta ja vaatii yhteiskunnalta toimia. Minä olen osannut ottaa ne jonkun miesyksilön mielipiteenä, en jonain yleisenä miessukupuolen konsensuksena. Ehkä mun pitää tarkastaa kantani uudelleen jos kerran minäkin saan sukupuoleni puolesta vastata jonkun toisen naisyksilön esittämistä mielipiteistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin voisin miehenä kirjoittaa vaikka kirjan. Syrjäytyneen naisen toksisuus kuukautisten ja pms oireiden aikana. Tulisikohan Hesariin otsikko "Kirjailija näyttää nuorten naisten syrjäytymisen seuraukset".
Ei tule, koska kyseessä on todellisuudesta irrallinen vihaisen ja harhaisen wannabekirjoittajan u l i u t o p i a.
Ihan samanlainenhan tämäkin kirja on. Pointti on se, että jos syrjäytynyt mies kirjoittaa syrjäytyneen miehen elämästä tai nainen naisen elämästä, se on uskotttavaa. Muussa tapauksessa se on utopiaa.
Vierailija kirjoitti:
Hetkinen. Naisen ansiot ovat ka 80% miehen ansioista, fakta. Jos sinä syyllistyt siitä faktasta niin ehkä et sitten henkilökohtaisesti koe ansaitsevasi naista korkeampaa palkkaasi. Laita linkki jossa väitetään, että miehet (yleisesti, enemmistö) haluavat pitää tuloeron ennallaan.
Tuo on niin epä-älyllistä, mutta tyypillistä naisilta. Naisen ansiot saattavat olla 80% miesten ansioista, mutta saman alan ja työtehtävän sisällä se naisen euro on muistaakseni 96 senttiä. Ja kun sen lisäksi on pystytty osoittamaan, että se ero johtuu pääasiassa siitä, että miehet pyytävät hanakammin palkankorotuksia ja koska miehet vain yksinkertaisesti tekevät enemmän töitä, niin se ero kääntyykin jo periaatteessa toisin päin, eli naiset ansaitsevat jo nyt liikaa tekemäänsä työmäärään verrattuna.
Miksei esim. parturi-kampaajat laskuta asiakkaita enemmän, jotta palkka paranisi?
Tässä naisen kirjoitus tästä asiasta:
https://www.lily.fi/blogit/femme-factale/myytti-naisen-eurosta/
Vierailija kirjoitti:
Pariutumiskäyttäytyminen tulee hyvin alkeelliselta tasolta ihmisen kehosta. Ne ei ole kehittyneiden ja tiedostavan aivojen osan toimintoja sillä ovat olleet samalla tasolla varmaan jo miljoonia vuosia. Eikä se muutu helpolla jos nykyinen malli toimii, ja toimiihan se. Siksi on turha syyllistää. Voidaan vain todeta yhteensopimattomuus yhteiskunnan näennäisten arvojen kanssa.
Minkä ihmeen näennäisten arvojen? Ihmisoikeudet ovat ihan eri asia kuin pariutumismahdollisuudet.
Sori siitä, että olet katkera. Korjaan: katso peiliin ja mieti kannattaako jatkaa samalla linjalla.
Feministit ovat saaneet sukupuolet vihaamaan toisiaan jatkuvalla propagandalla ja miesvihalla. Suurin epäkohta lienee se, miten eritavalla ihmisiä kohdellaan, kun heillä menee huonosti ja huutavat hätäänsä. Nainen saa empatiaa ja apua, mies pilkkaa ja häpäisyä. Feministit ja incelit ovat saman kolikon kaksi puolta. Sairaan kulttuurin tuottamaa sairasta vihaa ja katkeruutta. Toinen vain on hyväksyttävää ja valtavirtaa, toinen ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etuoikeutetuin olento on komea valkoinen mies. Oma tytär on mallismaisen kaunis ja kypsyi jossakin vaiheessa niin paljon lähentelyihin, että kulkee nykyään peittävissä huppareissa ja hyvin löysissä housuissa.
Ei, vaan kaunis valkoinen nainen.
Parhaassa asemassa on korkean statuksen valkoinen mies. Mutta se asema ei ole etuoikeus vaan ansaittu. Naisten on turha kitistä kun he itse antavat statusmiehen tehdä mitä tämä haluaa.
Nimenomaan. Kauniin naisen ei tarvitse periaatteessa tehdä mitään muuta kuin hengittää saadakseen etuoikeutetun aseman. Komean miehen pitää silti saavuttaa jotain ja tehdä itsestään jotain, ei se voi tehdä onlyfans -videoita ja ansaita satoja tuhansia. Tai vaihtoehtoisesti mennä rikkaisiin naimisiin. Eivät naiset tule tekemään palveluksia miehelle siksi kun se on komea. Kauniin naisen ei tarvitse kuin heilauttaa sormeaan, niin simppiarmeija on tekemässä asioita sen puolesta. Ja helvetin huvittavaa tuo väite, että suomalaiset miehet eivät muka tiedosta etuoikeutettua asemaansa samaan aikaan kun suomalaiset etuoikeutetut naiset itkevät jatkuvasti ja joka paikassa, kuinka sorrettuja ovat.
Nyt on kyllä pakko kysyä, että ketkä itkee?
Rakas, sitä kutsutaan politiikaksi. Lobbaat, koska jos lopetat, loppuu myös äänet, loppuu virka, loppuu eturyhmäsi etujen kehittyminen.
Sitä vastoin yksilö, kuten minä, on varsin tietoinen etuoikeutetusta asemastaan. Minä esim siitä, että oli vanhemmat, joiden kodissa kuunneltiin uutisia, tilattiin lehtiä, luettiin kirjoja ja ruokapöydässä keskusteltiin asiaa. Se on vanhempieni aikaansaannos. Minä ja menestyneet sisareni olemme saaneet vanhemmiltani henkisen pääoman, jota on kiittäminen lähes kaikesta hyvästä. Yhteiskunta ei ole sukupuoleni perusteella antanut minulle yhtään mitään, mitä ei olisi samoin antanut ikäluokkani miehelle.
Yritän parhaani mukaan vanhempieni lahjan välittää edelleen omille pojilleni. Loppu on kiinni heistä.
Rakas, naiset itkevät. Lehdissä on tavisnaisten loppumatonta itkua siitä, miten heitä on taas syrjitty ilkeän valkoisen miehen patriarkaatin toimesta. Voi rakas, siitä patriarkaatista ja sen harjoittamasta tavattoman kauheasta syrjinnästä naiset itkevät viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen.
Laita joku linkki, missä nainen kertoo että häntä on syrjitty valkoisen patriarkaatin toimesta, kykenemättä osoittamaan faktaksi että syrjinnästä todella on kysymys.
Rakas, koko media on täynnä kaikenlaista miesten syyllistämistä: miehet sortaa naisia, koska naisen euro on 80 senttiä, valkoisilla miehillä on raiskauskulttuuri, miehet on toksisesti maskuliinisia, miehet haluaa vain seksiä, miehet esineellistää naisia, miehet pettää naisiaan. Rakas, et taida huomata parran pärinältäsi omaa partaasi.
Rakas.
Hetkinen. Naisen ansiot ovat ka 80% miehen ansioista, fakta. Jos sinä syyllistyt siitä faktasta niin ehkä et sitten henkilökohtaisesti koe ansaitsevasi naista korkeampaa palkkaasi. Laita linkki jossa väitetään, että miehet (yleisesti, enemmistö) haluavat pitää tuloeron ennallaan.
Loput ovat jonkun esittämiä mielipiteitä (joskin osin tilastotietoihin pohjautuvia), eivät eroa millään lailla aivan hesariin saakka päätyneistä mielipidekirjoituksista, joissa mies kertoo miesten syrjäytymisen johtuvan naisten pihtaamisesta ja vaatii yhteiskunnalta toimia. Minä olen osannut ottaa ne jonkun miesyksilön mielipiteenä, en jonain yleisenä miessukupuolen konsensuksena. Ehkä mun pitää tarkastaa kantani uudelleen jos kerran minäkin saan sukupuoleni puolesta vastata jonkun toisen naisyksilön esittämistä mielipiteistä?
Rakas, työnantajamiehillä on sellainen salaliitto, että ne palkkaa mieluummin miehiä, vaikka naisille tarvitsee maksaa 20% vähemmän. Koska työnantajamiehet ei halua tehdä rahaa, vaan alistaa naisia, koska miehet on toksisia, koska ne vaan on.

Missä on "pystytty osoittamaan"? Pystytkö osoittamaan?

Sulle salaisuus: Stop being a little bietch, niin sua ei kohdella sellaisena.
Maailmaa ei kukaan oo väittänyt reiluksi, pl. disneyn saduissa, ja jos niihin uskoo, kandee miettii onx järkee. Tsemppiä.

Yhteiskunnan näennäistä arvot:
- luonne ja sisin ratkaisee
- miehelle tärkeintä on olla mukava ja empaattinen
- kaikilla on yhtäläinen mahdollisuus rakkauteen
- lässyn lässyn lää
Ja todellisuus on se, että evoluutiobiologia ja syvällä olevat vaistot määrää, minkälaisista miehistä naiset tykkää ja minkälaisista naisista miehet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö se ole hyvä juttu, että jo nuorena tietää asioiden oikean järjestyksen?
Yawn.
Pointti oli se, että paljon keskustellaan syrjäytyneiden nuorten miesten riskistä sairastua naisiin kohdistuvaan katkeruuteen ja vihaan, mutta nämä pojat mm eivät ole millään mittarilla syrjäytyneitä, vaan jopa etuoikeutettuja ja menestyviä, ainakin toistaiseksi. Heillä ei ole päihdeongelmaa, ei mielenterveyden ongelmaa. Heidän puheensa ovat mielestäni kulttuurin tuotetta, ts he eivät edes näe ongelmaa puheissaan. Ja hesarin keskustelupalstalla paljastuu, ettei ongelmaa naisiin kohdistuvassa vihamielisessä puheessa ja käytöksessä näe myöskään edes omalla nimellään kirjoittavat aikuiset (?) miehet, vaan ongelma on heidän mielestään naisten etuoikeutettu asema. Ei ole! Ongelma on se, että jossain foorumissa naisia alentava väkivaltainen puhe on ilmeisesti niin yleistä, että siitä tulee valtavirtaa.
Mietittekö te miehet koskaan mistä tätä sirkusta ohjataan? Mistä käsin tuollaisesta kahtiajakavasta puheesta pyritään tekemään arkipäiväistä ja kuka siitä sitten hyötyy? Vai toistatteko vain papukaijana: 'kun mies menestyy naiset jonottaa hänen luokseen, loput miehet ovat naisille ilmaa'?
Älä nyt viitsi. Tälläkin palstalla akateemiset naiset eivät halua tutustua parisuhdemielessä ei-akateemisiin miehiin.
Jokainen saa olla tutustumatta ihan keihin ei halua tutustua.
Tietysti, mutta kyllä se kertoo ihmisen arvoista, jos torppaa ihmisen koulutuksen perusteella.
Koulutus kertoo nimenomaan, arvoista, älykkyydestä, tavoitteellisuudesta, sitkeydestä jne. Miksi kukaan haluaisi kumppanin, jonka kanssa ei ole mitään yhteistä tai joka alentaisi elämänlaatua ja elintasoa.?
Ei kerro. Ihmisella voi olla kaikkia noita mainitsemiasi asioita, vaikka hän ei olisi akateemisesti koulutettu. Ja tulihan se sieltä. Haluat mieheltä lisää elintasoa, koska et itse kykene nostamaan omaa elintasoasi. Toivottavasti kaikki miehet pysyvät kaukana kaltaisestasi loisesta.
En tarvitse mieheltä senttiäkään rahaa omaan elintasooni kiitos vaan. Haluan ainoastaan ,että mies pystyy itse elättämään itsensä samalla tasolla . Minä en ryhdy köyhäilemään enkä miehiä elättämään.
Tässä tulee jälleen yksi hyvä esimerkki, miksi akateeminen nainen jää yksin. Akateeminen nainen ei suostu elättämään, mutta miehelle naisen elättäminen on hyvin harvoin ongelma.
USA:ssa ehkä, ei Suomessa. Oletko kuullut ilmausta lompakkoloinen? Ja tässäkin ketjussa on todettu, että naisia kiinnostaa vain miehen tulotaso. Eli ketähän ne rahat oikeasti kiinnostavat, naisia vai 'miehiä'?
Suomessakin mies ansaitsee keskimäärin enemmän kuin nainen, joten normaalissa parisuhteessa, jossa osallistutaan oman tulotason mukaan, mies elättää naista.
Siinä tapauksessa voi sanoa että osittain elättää, jos mies tekee tasan yhtä paljon kotitöitä ja hoitaa lapsia kuin nainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hetkinen. Naisen ansiot ovat ka 80% miehen ansioista, fakta. Jos sinä syyllistyt siitä faktasta niin ehkä et sitten henkilökohtaisesti koe ansaitsevasi naista korkeampaa palkkaasi. Laita linkki jossa väitetään, että miehet (yleisesti, enemmistö) haluavat pitää tuloeron ennallaan.
Tuo on niin epä-älyllistä, mutta tyypillistä naisilta. Naisen ansiot saattavat olla 80% miesten ansioista, mutta saman alan ja työtehtävän sisällä se naisen euro on muistaakseni 96 senttiä. Ja kun sen lisäksi on pystytty osoittamaan, että se ero johtuu pääasiassa siitä, että miehet pyytävät hanakammin palkankorotuksia ja koska miehet vain yksinkertaisesti tekevät enemmän töitä, niin se ero kääntyykin jo periaatteessa toisin päin, eli naiset ansaitsevat jo nyt liikaa tekemäänsä työmäärään verrattuna.
Miksei esim. parturi-kampaajat laskuta asiakkaita enemmän, jotta palkka paranisi?
Tässä naisen kirjoitus tästä asiasta:
https://www.lily.fi/blogit/femme-factale/myytti-naisen-eurosta/
Missä on "pystytty osoittamaan"? Pystytkö osoittamaan?
Se on ihan yleistä tietoa, että miehet pyytää rohkeammin palkankorotuksia ja tekee enemmän ylitöitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pariutumiskäyttäytyminen tulee hyvin alkeelliselta tasolta ihmisen kehosta. Ne ei ole kehittyneiden ja tiedostavan aivojen osan toimintoja sillä ovat olleet samalla tasolla varmaan jo miljoonia vuosia. Eikä se muutu helpolla jos nykyinen malli toimii, ja toimiihan se. Siksi on turha syyllistää. Voidaan vain todeta yhteensopimattomuus yhteiskunnan näennäisten arvojen kanssa.
Minkä ihmeen näennäisten arvojen? Ihmisoikeudet ovat ihan eri asia kuin pariutumismahdollisuudet.
Sori siitä, että olet katkera. Korjaan: katso peiliin ja mieti kannattaako jatkaa samalla linjalla.
Yhteiskunnan näennäistä arvot:
- luonne ja sisin ratkaisee
- miehelle tärkeintä on olla mukava ja empaattinen
- kaikilla on yhtäläinen mahdollisuus rakkauteen
- lässyn lässyn lääJa todellisuus on se, että evoluutiobiologia ja syvällä olevat vaistot määrää, minkälaisista miehistä naiset tykkää ja minkälaisista naisista miehet.
Jos et erota kielenkäytöstä -> ihmisen kulttuurista:
1. sovittelevaa, konsesushakuista, yhteisen pohjan luomistyötä
ja
2. sitä, minkä impulssien ja motivaatioiden mukaan ihmiset toimivat
> niin lähetä osoitteesi, mulla olis pari Nigerialaista prinssiä vailla jeesaajaa.
Tahtoo sanoa: IHANKO TOSI, HEI?? ETTÄ TUOLLAKI TAVALLA IHAN OIKEASTI NIINKÖ HUHHUH OMPAS YLLÄTTÄVÄÄ!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hetkinen. Naisen ansiot ovat ka 80% miehen ansioista, fakta. Jos sinä syyllistyt siitä faktasta niin ehkä et sitten henkilökohtaisesti koe ansaitsevasi naista korkeampaa palkkaasi. Laita linkki jossa väitetään, että miehet (yleisesti, enemmistö) haluavat pitää tuloeron ennallaan.
Tuo on niin epä-älyllistä, mutta tyypillistä naisilta. Naisen ansiot saattavat olla 80% miesten ansioista, mutta saman alan ja työtehtävän sisällä se naisen euro on muistaakseni 96 senttiä. Ja kun sen lisäksi on pystytty osoittamaan, että se ero johtuu pääasiassa siitä, että miehet pyytävät hanakammin palkankorotuksia ja koska miehet vain yksinkertaisesti tekevät enemmän töitä, niin se ero kääntyykin jo periaatteessa toisin päin, eli naiset ansaitsevat jo nyt liikaa tekemäänsä työmäärään verrattuna.
Miksei esim. parturi-kampaajat laskuta asiakkaita enemmän, jotta palkka paranisi?
Tässä naisen kirjoitus tästä asiasta:
https://www.lily.fi/blogit/femme-factale/myytti-naisen-eurosta/
Missä on "pystytty osoittamaan"? Pystytkö osoittamaan?
Sitä on ihan tutkittu, jos kiinnostaa niin etsi itse googlesta. Minä olen noita joskus googletellut, mutta en näe sitä vaivaa sinun eteesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Feministit ovat saaneet sukupuolet vihaamaan toisiaan jatkuvalla propagandalla ja miesvihalla. Suurin epäkohta lienee se, miten eritavalla ihmisiä kohdellaan, kun heillä menee huonosti ja huutavat hätäänsä. Nainen saa empatiaa ja apua, mies pilkkaa ja häpäisyä. Feministit ja incelit ovat saman kolikon kaksi puolta. Sairaan kulttuurin tuottamaa sairasta vihaa ja katkeruutta. Toinen vain on hyväksyttävää ja valtavirtaa, toinen ei.
Sulle salaisuus: Stop being a little bietch, niin sua ei kohdella sellaisena.
Maailmaa ei kukaan oo väittänyt reiluksi, pl. disneyn saduissa, ja jos niihin uskoo, kandee miettii onx järkee. Tsemppiä.
Ei maailma olekaan reilu, jos sillä tarkoitetaan lopputulosten tasa-arvoa. Miksi jonkun lahjattoman ja tyhmän tumpelon pitäisi edes saada kaikkea yhtä paljon kuin kompetentin ja älykkään osaajan? Lässytykset tasa-arvosta voisi jo lopettaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hetkinen. Naisen ansiot ovat ka 80% miehen ansioista, fakta. Jos sinä syyllistyt siitä faktasta niin ehkä et sitten henkilökohtaisesti koe ansaitsevasi naista korkeampaa palkkaasi. Laita linkki jossa väitetään, että miehet (yleisesti, enemmistö) haluavat pitää tuloeron ennallaan.
Tuo on niin epä-älyllistä, mutta tyypillistä naisilta. Naisen ansiot saattavat olla 80% miesten ansioista, mutta saman alan ja työtehtävän sisällä se naisen euro on muistaakseni 96 senttiä. Ja kun sen lisäksi on pystytty osoittamaan, että se ero johtuu pääasiassa siitä, että miehet pyytävät hanakammin palkankorotuksia ja koska miehet vain yksinkertaisesti tekevät enemmän töitä, niin se ero kääntyykin jo periaatteessa toisin päin, eli naiset ansaitsevat jo nyt liikaa tekemäänsä työmäärään verrattuna.
Miksei esim. parturi-kampaajat laskuta asiakkaita enemmän, jotta palkka paranisi?
Tässä naisen kirjoitus tästä asiasta:
https://www.lily.fi/blogit/femme-factale/myytti-naisen-eurosta/
Huomasitko, että linkkaamasi kirjoitus on naisen kirjoittama?
Esimerkki siitä naisten jatkuvasta, päivittäisestä ruikutuksesta?
Onko molemmilla mahdollisesti jokin tyytymättömyyden aihe itseä koskien (ulkonäkö, itsevarmuus, taidot)? Kun ovat omaksuneet pinnalliset arvot, niin kai arvioivat itseäänkin pinnallisesti ja muiden arviot osuvat suoraan psyyken ytimeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etuoikeutetuin olento on komea valkoinen mies. Oma tytär on mallismaisen kaunis ja kypsyi jossakin vaiheessa niin paljon lähentelyihin, että kulkee nykyään peittävissä huppareissa ja hyvin löysissä housuissa.
Ei, vaan kaunis valkoinen nainen.
Parhaassa asemassa on korkean statuksen valkoinen mies. Mutta se asema ei ole etuoikeus vaan ansaittu. Naisten on turha kitistä kun he itse antavat statusmiehen tehdä mitä tämä haluaa.
Nimenomaan. Kauniin naisen ei tarvitse periaatteessa tehdä mitään muuta kuin hengittää saadakseen etuoikeutetun aseman. Komean miehen pitää silti saavuttaa jotain ja tehdä itsestään jotain, ei se voi tehdä onlyfans -videoita ja ansaita satoja tuhansia. Tai vaihtoehtoisesti mennä rikkaisiin naimisiin. Eivät naiset tule tekemään palveluksia miehelle siksi kun se on komea. Kauniin naisen ei tarvitse kuin heilauttaa sormeaan, niin simppiarmeija on tekemässä asioita sen puolesta. Ja helvetin huvittavaa tuo väite, että suomalaiset miehet eivät muka tiedosta etuoikeutettua asemaansa samaan aikaan kun suomalaiset etuoikeutetut naiset itkevät jatkuvasti ja joka paikassa, kuinka sorrettuja ovat.
Nyt on kyllä pakko kysyä, että ketkä itkee?
Rakas, sitä kutsutaan politiikaksi. Lobbaat, koska jos lopetat, loppuu myös äänet, loppuu virka, loppuu eturyhmäsi etujen kehittyminen.
Sitä vastoin yksilö, kuten minä, on varsin tietoinen etuoikeutetusta asemastaan. Minä esim siitä, että oli vanhemmat, joiden kodissa kuunneltiin uutisia, tilattiin lehtiä, luettiin kirjoja ja ruokapöydässä keskusteltiin asiaa. Se on vanhempieni aikaansaannos. Minä ja menestyneet sisareni olemme saaneet vanhemmiltani henkisen pääoman, jota on kiittäminen lähes kaikesta hyvästä. Yhteiskunta ei ole sukupuoleni perusteella antanut minulle yhtään mitään, mitä ei olisi samoin antanut ikäluokkani miehelle.
Yritän parhaani mukaan vanhempieni lahjan välittää edelleen omille pojilleni. Loppu on kiinni heistä.
Rakas, naiset itkevät. Lehdissä on tavisnaisten loppumatonta itkua siitä, miten heitä on taas syrjitty ilkeän valkoisen miehen patriarkaatin toimesta. Voi rakas, siitä patriarkaatista ja sen harjoittamasta tavattoman kauheasta syrjinnästä naiset itkevät viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen.
Laita joku linkki, missä nainen kertoo että häntä on syrjitty valkoisen patriarkaatin toimesta, kykenemättä osoittamaan faktaksi että syrjinnästä todella on kysymys.
Rakas, koko media on täynnä kaikenlaista miesten syyllistämistä: miehet sortaa naisia, koska naisen euro on 80 senttiä, valkoisilla miehillä on raiskauskulttuuri, miehet on toksisesti maskuliinisia, miehet haluaa vain seksiä, miehet esineellistää naisia, miehet pettää naisiaan. Rakas, et taida huomata parran pärinältäsi omaa partaasi.
Rakas.
Hetkinen. Naisen ansiot ovat ka 80% miehen ansioista, fakta. Jos sinä syyllistyt siitä faktasta niin ehkä et sitten henkilökohtaisesti koe ansaitsevasi naista korkeampaa palkkaasi. Laita linkki jossa väitetään, että miehet (yleisesti, enemmistö) haluavat pitää tuloeron ennallaan.
Loput ovat jonkun esittämiä mielipiteitä (joskin osin tilastotietoihin pohjautuvia), eivät eroa millään lailla aivan hesariin saakka päätyneistä mielipidekirjoituksista, joissa mies kertoo miesten syrjäytymisen johtuvan naisten pihtaamisesta ja vaatii yhteiskunnalta toimia. Minä olen osannut ottaa ne jonkun miesyksilön mielipiteenä, en jonain yleisenä miessukupuolen konsensuksena. Ehkä mun pitää tarkastaa kantani uudelleen jos kerran minäkin saan sukupuoleni puolesta vastata jonkun toisen naisyksilön esittämistä mielipiteistä?
Rakas, työnantajamiehillä on sellainen salaliitto, että ne palkkaa mieluummin miehiä, vaikka naisille tarvitsee maksaa 20% vähemmän. Koska työnantajamiehet ei halua tehdä rahaa, vaan alistaa naisia, koska miehet on toksisia, koska ne vaan on.
Rakas.
Naisjohtajavetoiset yritykset ovat taloudellisesti kannattavampia kuin miesten johtamat yritykset, käy ilmi Elinkeinoelämän Valtuuskunnan Evan teettämästä analyysista.
Sellaisten yritysten hallituksissa, joissa jäsenistä vähintään puolet on naisia, kannattavuus on 14,7 prosenttia. Muissa yrityksissä luku on 11,5 prosenttia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö se ole hyvä juttu, että jo nuorena tietää asioiden oikean järjestyksen?
Yawn.
Pointti oli se, että paljon keskustellaan syrjäytyneiden nuorten miesten riskistä sairastua naisiin kohdistuvaan katkeruuteen ja vihaan, mutta nämä pojat mm eivät ole millään mittarilla syrjäytyneitä, vaan jopa etuoikeutettuja ja menestyviä, ainakin toistaiseksi. Heillä ei ole päihdeongelmaa, ei mielenterveyden ongelmaa. Heidän puheensa ovat mielestäni kulttuurin tuotetta, ts he eivät edes näe ongelmaa puheissaan. Ja hesarin keskustelupalstalla paljastuu, ettei ongelmaa naisiin kohdistuvassa vihamielisessä puheessa ja käytöksessä näe myöskään edes omalla nimellään kirjoittavat aikuiset (?) miehet, vaan ongelma on heidän mielestään naisten etuoikeutettu asema. Ei ole! Ongelma on se, että jossain foorumissa naisia alentava väkivaltainen puhe on ilmeisesti niin yleistä, että siitä tulee valtavirtaa.
Mietittekö te miehet koskaan mistä tätä sirkusta ohjataan? Mistä käsin tuollaisesta kahtiajakavasta puheesta pyritään tekemään arkipäiväistä ja kuka siitä sitten hyötyy? Vai toistatteko vain papukaijana: 'kun mies menestyy naiset jonottaa hänen luokseen, loput miehet ovat naisille ilmaa'?
Älä nyt viitsi. Tälläkin palstalla akateemiset naiset eivät halua tutustua parisuhdemielessä ei-akateemisiin miehiin.
Se on mahdollista, ettei moni akateeminen nainen halua parisuhteeseen ei-akateemisen miehen kanssa. Mutta kerrotko vielä miksi tämä on naisvihaa herättävä ongelma? Onhan ei-akateemisia naisiakin olemassa. Miksi siis nuori mies alkaisi vihata kaikkia naisia kun joku akateeminen nainen ei tahdo parisuhdetta jonkun ei-akateemisen miehen kanssa? En ymmärrä. En minäkään alkanut vihata miehiä kun ensirakkauteni ei halunnut minua vaan pitkän ja kauniin ystäväni. Nuolin haavani ja menin eteenpäin ja löysin mieleisen kumppanin myöhemmin.
Fiksu mies = puhuu noita juttuja ainoastaan miesporukassa, jolloin kukaan ei kuule.
Tyhmä mies = puhuu samoja juttuja naisten kuullen.
En minä eikä kukaan miespuolisista sukulaisistani tai ystävistäni puhu tuollaista tekstiä. En kyllä pysty ymmärtämään millaisten ihmisten keskellä jotkut elävät ja kasvavat, toki onhan niitä murhaajiakin jossain, että kai se näin vaan on.
Olenkin ihan kiva mies, mutta en kyllä millään mittarilla kiltti (paitsi lapsilleni).
Kyllä sitä työpaikalla kuullee ihan perheellisten miesten suusta. Meinaa alkaa hymyilyttämään kun on sitten käy kylässä ja mies on kuin toinen ihminen. Voi kumpa naiset kuulisi miestensä juttuja kun eivät ole paikalla ja näkisivät pikaviestiketjujen tekstit ja videot.
Muistan joskus katselleeni dokumenttia jostain Hollywoodin työntekijästä, jonka tehtävä oli huolehtia näyttelijöistä.
Hän mainitsi joitan naisten kuumimpia seksisymboleja Hollywoodin kulta-ajalta jotka äijäseurassa ollessaan kiroilivat ķuin merimiehet ja rasvaset jutut lenteli. Välillä jopa pistettiin puolittain leikilliseksi tappeluksi.
Mutta kun nainen astui huoneeseen, nämä miehet muuttuivat kuin taikaiskusta kohteliaiksi ja hillityiksi gentlemanneiksi.
Toksinen maskuliinisuus on aggressiota ja väkivaltaa. Naiset ovat varuillaan sen kanssa koska se on kaksiteräinen miekka.
Miehellä on yli puolta enemmän lihasvoimaa kuin naisella. Nainen on biologisesti haavoittuvampi kokonsa takia ja esim. raskaana ollessaan. Luolamiesaikoina nainen tarvitsi vahvan aggressiivisen miehen suojelua mutta vahvuus saattoi myös kääntyä naista vastaan.Tämän takia naiset pitävät uniformupukuisia miehiä seksikkäinä, esim. upseereita, palomiehiä, poliiseja.
Uniformu viestii miehisestä suoraviivaisesta aggresiivisuudesta ja voimankäytöstä(lue: toksisesta maskuliinisuudesta) joka on kuitenkin koulittua, "kahlittua" ja hallittua.
" Olen TARVITTAESSA vahva ja aggressiivinen jotta voin suojella sinua pahoilta tyypeiltä ja pitää sinut turvassa. Kykenen pahoihin tekoihin pahiksia vastaan ja menen kohti vaaroja ja päin tulta vain suojellakseni ja palvellakseni sinua"Erittäin hyvin kirjoitettu. Oikeasti enemmistö naisista rakastaa toksista maskuliinisuutta ja sen seurauksia, kunhan se on riittävän hallittua eikä estä miestä olemasta pehmeä ja sivistynyt tarvittaessa. Mutta siinä vaiheessa kun toksinen maskuliinisuus puuttuu kokonaan, naisen pimppi kuivuu.
Netflixissä on dokumentti Yanamamo-heimon antropologisesta tutkimuksesta, mikä oli monella tavalla hirvittävää katsottavaa. Heimo elää Amazonin viidakossa ja ainakin vielä 60-70 -luvuilla oli elintavoiltaan eräs alkeellisimmista ihmisryhmistä tällä planeetalla. He tavallaan edustavat sitä, miten ihminen on lajina elänyt satojatuhansia vuosia.
Dokumentissa tuli esiin kiinnostavia asioita.
- Muistaakseni 30% miehistä kuoli väkivaltaisesti.
- Noin 40% miehistä oli osallistunut toisen ihmisen murhaamiseen.
- Väkivallan syy oli naiset ja niiden hankkiminen.
- Väkivaltaisimmilla miehillä oli selvästi enemmän naisia ja lapsia kuin rauhanomaisilla.Ihmisen elintapa miesten osalta on siis toksista maskuliinisuutta. Sitä ei voi ideologialla muuttaa. Leijonaa ei voi muuttaa ruohoa laiduntavaksi kasvissyöjäksi. Miestä ei voi muuttaa naiseksi. Ja naiset haluavat toksisesti maskuliinisia miehiä.
On tämän yhteiskunnan kannalta katastrofaalinen sukupolvihuijaus yrittää muuttaa nuoria miehiä naisiksi. Sen seuraukset näkyvät jo kaikkialla nuorten miesten ongelmina ja normaalin seksuaalisuuden heikkenemisenä.
Ajatella jos ihminen, mieskin, voisi kehittyä. Voisi keksiä polttomoottorin, sähkön, demokratian.. oh wait, mutta mehän olemme kehittyneet! ja kehittäneet yhteiskunnan jossa voidaan kasvaa yli tuon voimankäytön tarpeen ja luoda ihmisen toimintaa sääteleviä lakeja ja mekanismin vaikuttaa niiden säädäntään.
Koittakaa nyt ensinnä päättää kumpi se naisen pikkupöksyt saikaan kosteaksi; se nyrkkiä heiluttava ja peppua kouriva lihaskimppu vai se entinen hikari, joka on opiskellut itselleen akateemisen tutkinnon ja aseman korkealla palkalla. Vinkki: nämä aniharvoin ovat yksi ja sama ihminen.
En ymmärrä miksi olet laittanut tässä akateemisen menestyksen ja nyrkkisankaruuden vastakkain, varmasti yrittääksesi osoittaa tasoteorian toimimattomuuden. No, molemmat miestyypit ovat omassa sosiaalisessa ympäristössään hierarkian huipulla ja saavat naisia paremmin kuin kouluttamattomat ja/tai fyysisesti heikot miehet. Sitten ovat vielä lisäksi ne nk. super-alfat joissa yhdistyvät molemmat puolet eli älykkyys ja fyysinen kyvykkyys ovat niitä kaikkein halutuimpia.
--ohis
Eli sun määritelmä on pohjimmiltaan vaan yks kehä.
Menestys tuo naisia ja se että saa naisia tarkoittaa että on menestynyt
No ei se pelkkä (akateeminen) menestys riitä, jos piiloudut jonnekin siivouskomeroon vapaa-ajallasi ja välttelet kaikenlaisia sosiaalisia tilanteita. Kyllä naisten suosioon aina jonkinlainen sosiaalinen kyvykkyys tai sosiaalisen hierarkian huipulla oleminen vaaditaan.
öö..ja naisvihan syy ja selitys on naiset, jotka eivät tule komerosta kiskomaan sänkyynsä? Siis mitä tässä nyt odotetaan naisilta, minkä pitää muuttua, ettei meitä tarvitsisi vihata?
Minun nähdäkseni naisvihan yksi syy on se, että naiset eivät enää arvosta miehiä. Ei hyväksytä sitä tosiasiaa, että hyvinvoivassa yhteiskunnassa tarvitaan molempia sukupuolia joilla on selkeät roolit. Feministit ovat jatkuvasti rummuttamassa kuinka miehet pahoja ja maailma parempi paikka ilman miehiä.
olen kysynyt tätä aiemminkin tässä langassa: MISSÄ? Missä naiset suurena joukkona kerääntyvät toivomaan miesten poistumista pallolta ja osoittamaan epäarvostustaan?
Kuinka minä voisin osoittaa arvostusta miehiä kohtaan kollektiivisesti jos ei se riitä että suhtaudun asiallisesti, tilanteen edellyttämällä tavalla, jokaiseen mieheen (ja naiseen) jonka kohtaan? Kirjoittaa jonkun banderollin? Mitä? Mitä voin tehdä, tai mitä toinen yksittäinen nainen voi tehdä, jotta SINÄ tuntisit itsesi arvostetuksi miehenä, jos et arvostusta saa haluamaasi määrää vaikkapa tekemistesi ansiosta?
Jos vaihtoehto on netistä nuoriin poikiin tarttuva naisviha ja halveksuva puhe jossain miesten yhtenäishengen nimissä, niin olen valmis vaikka kiinnittämään sen banderollin auton kylkeen, mutta paraneeko asia sillä?
Samalla tavalla kuin miehiä vaadittiin toimimaan metoo -kohun yhteydessä. Aina kun kuulet tai näet tilanteen, jossa miehiä haukutaan tai syyllistetään aiheetta, niin puutut äänekkäästi asiaan ja toteat ettet ole samaa mieltä, koska tunnet useita hyviä miehiä.
Olen eri kirjoittaja, mutta itse olen eniten törmännyt miesten kirjoituksiin, jossa vakuutellaan, että miehet eivät tarvitse naisia mihinkään muuhun kuin seksiin ja onhan sitä nyt ihan naurettavaa edes olettaa, että mies voisi olla kiinnostunut naisen persoonasta. Seuraavaksi vakuutellaan miten mies totta kai pettää vaimoaan, katsos kun biologia, ja totta kai mies myös vaihtaa vanhenevan vaimon nuorempaan, koska biologia. Naiset kyllä valittavat myös miehistä, mutta yksilöiden. Kirjoitetaan miten oma ukko tekee sitä tai tätä, mutta miehet jostain syystä tulkitsevat tämän aina niin, että tässä nyt haukutaan koko sukupuolta, ei yksilöä.