1 ja 3-vuotiaat lapset ja en ole koskaan ollut yksinäisempi

Monilla voi olla myös tosi tiukat ajat ja elämä pyörii vaan sen ympärillä, että selviää perus arjesta. Se voi olla tosi stressaavaa. Voi olla sairastelua ym..

Ihmisillä nyt ylipäänsä voi olla vaikka miten hankalia tilanteita menossa omassa elämässään, että ei ole välttämättä mitenkään sinusta johtuvaa. Toiset ei myöskään ehdi/ jaksa nähdä ketään kun on pieniä lapsia.

Lähteminen voi olla jo työn ja tuskan takana.

Ehkä tuossa on nyt monia syitä ja jostain syystä sun kohdalle on nyt sattunut paljon sitä, että olet jäänyt syrjään?

Toivottavasti tilanne parantuu ja löytäisit kaipaamaanne seuraa. Kesällä yleensä ihmiset kyllä liikkuu enemmän :)

Menkää käymään uimarannalla, otatte eväät ja hiekkalelut mukaan saa kun on lämmintä. Kenties sieltä löytyy kavereita!

Tiedän miten yksinäistä välillä on kun on pieniä lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vali vali vali! Et sitten etukäteen ottanut selvää minkälaista pienten lasten kanssa on, ja varsinkaan et pitänyt pidempää paussia vaan se toinen oli aloitettava (miksi hemmetiksi) siihen kun ensimmäinen ei ollut edes 2???

Hyvänen aika mitä uusavuttomia on! En käsitä! En itse tunne KETÄÄN, jolle vauva- tai taaperoikä ei olisi ollut tiedossa (eli millaista se oikeasti voi olla ja luultavammin on) joten missä pussissa sinä Ap olet kasvanut??

Mene pois! Meillä muilla on ihan oikeita juttuja mistä kirjoittaa!

No huhuh sinä kauhea ihminen. Lapset nimen omaan kannattaa tehdä mahdollisimman putkeen, niin heillä on seuraa toisistaan. Ja ei minulla vaan ollut mitään kokemusta lapsista kun aloin omia tehdä,  vanhimmat lapset suvussa ja tuttavapiirissä. Nykyään viiden aikuisen lapsen äiti. Äitivaihe oli minun sosiaalisinta aikaani (11 vuotta kotiäitinä). Olin aktiivinen MLL toiminnassa, kävin seurakuntien kerhoissa ja muskareissa. Perustin toisten äitien kanssa ringin, joka "kerhoili" vuorotellen toistensa kotona. Ne kaverit olivat vain sen hetken kavereita. Ei tunnettu sitä ennen, eikä olla oltu tekemisissä sen jälkeen. Nykyään kun on töissä, ei todellakaan ehdi näkemään ketään. Ehkä sunkin ap pitäisi hankkia ihan uutta seuraa, eikä yrittää niitä vanhoja tuttuja?

Ap, ota oppia tästä!

MLL on tosi hyvä juttu, kaverini teinit olivat niitä hoitajia, hyviä sellaisia, kun perheet halusivat uudelleen juuri heidät hoitamaan ja leikkimään.

Ap, älä roiku menneessä vaan käännä rohkeasti sivua ja etsi korviketta ja keskity seuraaviin tuleviin mielenkiintoisiin vuosiin. Itse en pitäisi mitään yhteyttä noihin kavereihin, vaan menisin kohti uutta lapsieni kanssa.

Okei, teillä on perhe ja ilmeisesti kaikki asiat hyvin, joten etkö voisi nyt yrittää nauttia siitä perhe-elämästä?

Itse ainakin muistan, kun meillä oli kaksi lasta, että kuljin heidän kanssaan joka paikassa ja viikonloppuisin mies oli tietenkin mukana, eikä tuntenut oloani yhtään yksinäiseksi, vaan päinvastoin. Lähellä asui useampiakin kavereita lasten kanssa, mutta en jaksanut järjestää heidän kanssaan mitään aikataulutettua menoa kovin usein, koska omalla porukalla oli paljon helpompi mennä ja tulla. Tein arjen mukavaksi ja nautimme lököisästä rauhallisuudesta.

Minullekin kotiäitinä oli kauhea kokemus tuo yksinäisyys pienten lasten kanssa, sitä tunnetta ei tajua ennen kuin joku päivä herää, että tätäkö tämä onkin.

Vierailija kirjoitti:

No voi ei... kysy suoraan mikä on?

Samaa mieltä, asia kannattaa ottaa suoraan puheeksi. Kertoa, että olet jäänyt nyt yksin kotiin.

Joku äiti-lapsi kerho voisi auttaa, sieltä saattaisi löytyä uusia tuttavuuksia. Ainakin seurakunnat ovat niitä järjestäneet ja mikään kirkkoon kuuluminen ei ole ollut edellytyksenä mukaan pääsemiselle.

Vierailija kirjoitti:

Sekin loukkaa aivan hulluna, että kukaan ei halua tutustua lapsiimme. He ovat vain äidin ja isän kanssa aina. Ei kontakteja serkkuihin jne😢🥺 Ei perheystäviä Ketään ei kiinnosta lapsemmekaan minun lisäkseni.

Kuulostat valittajalta, joka syyttelee vain muita. Ehkä asennemuutos auttaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vali vali vali! Et sitten etukäteen ottanut selvää minkälaista pienten lasten kanssa on, ja varsinkaan et pitänyt pidempää paussia vaan se toinen oli aloitettava (miksi hemmetiksi) siihen kun ensimmäinen ei ollut edes 2???

Hyvänen aika mitä uusavuttomia on! En käsitä! En itse tunne KETÄÄN, jolle vauva- tai taaperoikä ei olisi ollut tiedossa (eli millaista se oikeasti voi olla ja luultavammin on) joten missä pussissa sinä Ap olet kasvanut??

Mene pois! Meillä muilla on ihan oikeita juttuja mistä kirjoittaa!

Ilkeä kommentti!

Oletko ap sama, joka haukkui palstalla kälyn, joka ei ryhdy kaveriksesi eikä vastaa viesteihisi? Kuulostaa nimittäin yhdenmukaiselta tarinalta.

Jos olet sama henkilö, sosiaalisissa taidoissasi voi olla hiottavaa.

Vierailija kirjoitti:

Oletko ap sama, joka haukkui palstalla kälyn, joka ei ryhdy kaveriksesi eikä vastaa viesteihisi? Kuulostaa nimittäin yhdenmukaiselta tarinalta.

Jos olet sama henkilö, sosiaalisissa taidoissasi voi olla hiottavaa.

On se sama. Onneksi käly osaa pitää puolensa ja ei alistu ap:n käskytettäväksi.

Ap on pelannut korttinsa huonosti ja hän ei voi syyttää siitä muita, vaan vain itseään.

Selvitä paikkakuntasi lapsi- ja perhekerhot. Mm seurakunnilla niitä on ainakin.

Vierailija kirjoitti:

Selvitä paikkakuntasi lapsi- ja perhekerhot. Mm seurakunnilla niitä on ainakin.

Ei ap viitsi. Hän rypee mielummin itsesäälissä, syyttelee kaikkia muita ja kirjoittaa tänne tällaisia itkuntuhruisia viestejä. : )

Muistan tuon vaiheen. Aloin yksinäisyyksissäni jutella kenelle tahansa, random mummoille bussipysäkeillä ja kassajonoissa. Nyt se tuntuu kaukaiselta, kun lapseni ovat koululaisia. Vaikka sinusta tuntuu vaikealta nyt, niin tuo on vain vaihe. Se menee ohi. Ja suosittelen kutsumaan kylään ihmisiä, kyllä ne suhteet siitä vähitellen elpyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vali vali vali! Et sitten etukäteen ottanut selvää minkälaista pienten lasten kanssa on, ja varsinkaan et pitänyt pidempää paussia vaan se toinen oli aloitettava (miksi hemmetiksi) siihen kun ensimmäinen ei ollut edes 2???

Hyvänen aika mitä uusavuttomia on! En käsitä! En itse tunne KETÄÄN, jolle vauva- tai taaperoikä ei olisi ollut tiedossa (eli millaista se oikeasti voi olla ja luultavammin on) joten missä pussissa sinä Ap olet kasvanut??

Mene pois! Meillä muilla on ihan oikeita juttuja mistä kirjoittaa!

Nyt mua kiinnostaisi, että miten otetaan selvää millaista elämä on pienten lasten kanssa?

Mennään hengailemaan jonnekin leikkipuistoon? Tai tullaan teille tarkkailemaan tilanteita?

Eikä kaikkien kokemus ole sama. Itsehän nautin tuossa vaiheessa, kun sain vaan olla lasten ja perheeni kanssa. En kaivannut aikuiskontakteja.

Tämä. Leikkipuistossa tapaa muita vanhempia. Suurin virhe puistossa on puhua vain itsestään tai lapsistaan. Melkein kaikki äidit ovat saaneet tarpeekseen lapsista keskustelusta. He kaipaavat aikuisten välisiä keskusteluja.

Eli lapset ovat päiväkodissa ja sinä töissä? Eikö ole ihan mukava olla vapaa-ajalla oman perheen kesken? Ei pienet lapsetkaan kaipaa koko ajan hälinää.

Vierailija kirjoitti:

Muistan tuon vaiheen. Aloin yksinäisyyksissäni jutella kenelle tahansa, random mummoille bussipysäkeillä ja kassajonoissa. Nyt se tuntuu kaukaiselta, kun lapseni ovat koululaisia. Vaikka sinusta tuntuu vaikealta nyt, niin tuo on vain vaihe. Se menee ohi. Ja suosittelen kutsumaan kylään ihmisiä, kyllä ne suhteet siitä vähitellen elpyy.

Mitä vikaa mummoissa on? Minulla on muutama mummoystävä ja he ovat mitä parhainta seuraa. Myös meidän lapset ovat näille mummoille kuin omia lapsenlapsia ja esimerkiksi nyt ylihuomenna menen pesemään yhden naapurin mummoystäväni ikkunoita 13 vuotiaan tyttäreni kanssa.

Syitä voi olla monia, mutta yksi saattaa olla se, että ihmisillä ei ole vielä selvillä kesän ohjelmansa. Sen vuoksi ei luvata nyt toukokuussa kesälle mitään. On esimerkiksi tiedossa jotain juhlia, viikonloppuja mökillä jne, mutta ei vielä tietoa täsmällisemmin, milloin ne ovat. Sen vuoksi ei nyt sovita mitään tapaamisia, jotta ei tarvitse myöhemmin perua tapaamista, kun Virtasten kutsu mökilleen osuukin just samaan ajankohtaan. Tarkoitan siis, että ihmisten kanssa on tehty alustavia suunnitelmia, mutta päivämääriä ei ole vielä lyöty lukkoon. 

Kiinnitin huomioni aloituksessa olevaan lauseeseen. "Lasten kautta saadut kaverit tulevat meille, mutta meitä ei pyydetä mihinkään eikä kenellekään.". Ymmärrän, että kaipaisit vastavuoroisuutta, mutta ettehän te kuitenkaan yksin ole, jos kerran teille tullaan. 

Vierailija kirjoitti:

Okei, teillä on perhe ja ilmeisesti kaikki asiat hyvin, joten etkö voisi nyt yrittää nauttia siitä perhe-elämästä?

Itse ainakin muistan, kun meillä oli kaksi lasta, että kuljin heidän kanssaan joka paikassa ja viikonloppuisin mies oli tietenkin mukana, eikä tuntenut oloani yhtään yksinäiseksi, vaan päinvastoin. Lähellä asui useampiakin kavereita lasten kanssa, mutta en jaksanut järjestää heidän kanssaan mitään aikataulutettua menoa kovin usein, koska omalla porukalla oli paljon helpompi mennä ja tulla. Tein arjen mukavaksi ja nautimme lököisästä rauhallisuudesta.

Samoin oli meillä aikoinaan. Olin kotona lähes kymmenen vuoden ajan ja en kaivannut elämääni oikeastaan mitään mammaseuraa. Yksi naapuri, jolla oli saman ikäisiä lapsia, yritti kaveerata kanssani ja hän olisi halunnut meidän viettävän aikaa yhdessä, mutta minä en halunnut ja lapsilta en kysellyt. Heidän päivärytminsäkin oli erilainen kuin meillä, joten minua tympi alkaa aikatauluttamaan tapaamisen takia arkea. Muutenaain toisen äidin jutut eivät valitettavasti napanneet ollenkaan, vaan ne olivat pitkältä tuntuvia hetkiä, kun yhdessä olimme.

Lasten kanssa taas oli ihana keksiä mukavaa tekemistä. Koska lapset olivat aina mielellään lähdössä kanssani kaikkialle ja he olivat todella reippaita iloisia lapsia, niin saatoimme lähteä lyhyelläkin varoitusajalla vaikka bussilla jonnekin ja viettää muutama tunti jossakin leikkipuistossa, metsässä, rannalla tai vaikka sisäleikkipuistossa. Yksinäisyyttä en tuntenut muistaakseni koskaan.

Ei se lapsista ole kiinni. En usko.

Siis lapsettomia ei tietenkään kiinnosta, mutta

perheellisiä pitäisi.

Sun tilanteessa on jotain mitä et kerro. Itse tiedät mitä se on.

Kuten ehdotettu, menkää kerhoon, tms. Tässä maassa ei keitään paapota niin kuin lapsia. Aktiviteetteja riittää ja monet niistä on ilmaisia.

Mutta kelpaako se sulle? Oletko halukas tutustumaan uusiin ihmisiin.

Koko jutussa haisee ikävä kyllä provo. 1-3-vuotiaat lapset eivät ole kilttejä tai "tuhmia": he ovat lapsia, kaikessa aitoudessaan eikä se ole aina miellyttävää.

Kahdessa pienessä on sulla kädet täynnä sitä itseään ja koko ajan joku härdelli päällä. Onneksi se ei kestä ikuisesti.

Koita jaksaa AP! En osaa muuta sanoa valittevasti... Omat kaverisuhteet hiipuivat myös ajan kanssa kun sain esikoisen. Lopulta lopetin yrittämisen kun ketään ei kiinnostanut tavata tai kysyä mitä kuuluu. Lapsia sain pari lisää, esikoinen nyt 15 V. Asiat samalla tolalla. Yksi kaveri jäi onneksi! Asutaan kyllä kaukana toisistamme joten ei juuri päästä näkemään. Onneksi on hyvä parisuhde ja lapsistakin on seuraa. Olen myös yksin viihtyvä mutta välillä sitä miettii että olisi se kiva kun olisi kavereita ja mikähän minussa on vikana...

Tsemppiä!

Tää voi kuulostaa pahalle, enkä tahdo loukata. Mutta olen silti todella kateellinen tilanteestasi. Asun yksin, ei parisuhdetta, ei edes niitä lapsia, ei vanhempia, ei sisaruksia, ei whatsappissa yhtään kaveria kenen kanssa jutella, tässä nykyisessä asunnossani ei ole koskaan käynyt yhtäkään vierasta jos viranomaisia ei lasketa (en tarkoita poliiseja). Ainut henkilö kenen kanssa olen jutellut viimeisen viikon aikana on kaupan kassa. Joskus olen ollut harrastustoiminnassa mukana, mutta jään jotenkin aina ulkopuoliseksi niissäkin. 🙈 Ja anteeksi että purin omaa hirveää elämäntilannettani tänne