Mitä toivoisit, että vanhempasi olisivat tehneet toisin kasvatuksen suhteen?

Omassa lapsuusperheessä ongelma oli se, että vanhemmat eivät vain osanneet ja olivat liian keskittyneitä muuhun (lähinnä itseensä) ja me lapset kasvoimme ihan keskenämme ja opimme kaiken yrityksen ja erehtyksen kautta. Kukaan ei neuvonut. Olisin kaivannut neuvoja erityisesti raha-asioiden hoidossa ja sosiaalisissa tilanteissa toimimisessa.

Äiti olisi saanut opettaa edes yhden ruokalajin teon.

Että minut olisi opetettu siivoamaan jne. Vanhempani siivosivat huoneeni jopa silloin kun olin teini.

Minua ei koskaan kannustettu minkään harrastuksen pariin, toivon että olisi.

Toivon että minut olisi opetettu tekemään ruokaa, monipuolisesti. Vanhempani kokkasi aina niitä ihan perusjuttuja ja olen nykyisin todella huono syömään mitään ns. erikoista (ihan vaan joku chili ateriakin on erikoista minulle, me siis oikeesti syötiin vaan ihan tavisruokaa. Mitään paksuja pihvejä en pysty syömään koksa suu ja aivot päättää yhteistuumin että yök jne).

Parempaan itsetuntoon tukeminen. Minut kasvatettiin kritisoimalla ja arvostelemalla. Ikinä en ollut tarpeeksi hyvä missään.

Olisi voinut laittaa mut toiseen kouluun, esim. samaan mihin päiväkotikaverit menivät niin olisi ollut jo valmiiksi kavereita koulun alkaessa. Tai laittaaa mut johonkin kamppailulaji/itsepuolustuskurssille jos se olisi jotenkin saanut koulukiusaamisen loppumaan. Jos ei olisi kaikki energia mennyt siihen että yrittää vaan selvitä koulupäivästä hengissä olisi ehkä pystynyt keskittymään opiskeluunkin ja olisi koulunkäynti kiinnostanut kun ei olisi tarvinut pelätä kiusaajia. 

Ainakin sen, että minua ei olisi koko ajan verrattu toisiin. Pärjäsin hyvin koulussa, mutta olen aina uskonut, että en osaa mitään. Olisi ollut kiva, jos olisin saanut edes jonkinlaisen itsetunnon eikä minusta olisi tullut alisuoriutuja. Sekin olisi ollut kiva, jos kasvatus olisi ollut sellaista, että olisin oppinut ajattelemaan itse enkä tottelemaan sokeasti jokaista käskyä. Minulla kävi tuuri, etten nuorena tai nuorena aikuisena törmännyt käskyttäjään, jolla olisi ollut vain pahat mielessä. Olen kuitenkin tehnyt itselleni hallaa, kun kysymyksiin olen yrittänyt aistia, mitä kysyjä haluaa kuulla enkä ole vastannut, mitä mieltä oikeasti olen.

Kasvattaneet, eikä juoneet.

Toivoisin etteivät he olisi sotkeneet minua keskinäisiin riitoihinsa. Tai ettei äiti käyttäisi minua likasankona, jonka niskaan kippaa koko elämänsä katkeruudet. Omaa osuuttaan valintoihinsa ei näe ollenkaan. Kaikki on aina ja ikuisesti jonkun muun syy. Olemme etäisiä.

Tukkapöllyn sijasta mieluummin vaikka Koivuniemen herraa. Ei muuten, mutta vielä näin päälle kuuskymppisenäkään en voi sietää, että kukaan koskee hiuksiini. Olisi kiva käydä kampaajalla ja saada siistit hiukset, mutta en mielelläni käy. 

Äitini on persoonallisuushäiriöinen, pedantti ja ilkeä. Isäni väkivaltainen.

Halusin pienenä uuden äidin.

Olisin toivonut kannustusta ja rohkaisua opiskeluun ja ylipäätään kaikkeen uuteen elämässä.

Sen sijaan varoiteltiin kaikista mahdollisista vastoinkäymisistä mitä voi tapahtua. Huoh.

Vierailija kirjoitti:

Ainakin sen, että minua ei olisi koko ajan verrattu toisiin. Pärjäsin hyvin koulussa, mutta olen aina uskonut, että en osaa mitään. Olisi ollut kiva, jos olisin saanut edes jonkinlaisen itsetunnon eikä minusta olisi tullut alisuoriutuja. Sekin olisi ollut kiva, jos kasvatus olisi ollut sellaista, että olisin oppinut ajattelemaan itse enkä tottelemaan sokeasti jokaista käskyä. Minulla kävi tuuri, etten nuorena tai nuorena aikuisena törmännyt käskyttäjään, jolla olisi ollut vain pahat mielessä. Olen kuitenkin tehnyt itselleni hallaa, kun kysymyksiin olen yrittänyt aistia, mitä kysyjä haluaa kuulla enkä ole vastannut, mitä mieltä oikeasti olen.

Sama mulla.

Välittää siitä, mitä lapset haluavat ja mikä niitä kiinnostaa, alkoi vasta aikuisiässä selvitä, ettei mulla ole hajuakaan mitä haluan, ja nyt kun se alkaa olla selvää, kaikki haluamani tuntuu turhalta ja väärältä.

Hyväksyä se, ettei tosta lapsesta ole pitkään koulutukseen, ei hyväpalkkaiseen istumatyöhön. Väkisin yritettiin vääntää itselle sopivaan muottiin, tehdä sellaiseksi jota ei tarvi hävetä ja josta kehtaa tutuille kertoa (onhan lapsi vanhemman jatke - siten ainakin, että paska geenit ja huono kohtelu läheisiä kohtaan periytyy). Oon aika varma, että jos olisivat olleet haukkumatta mun pienipalkkaisia amishaaveita, olisi tullut tutkinto saatua ikätovereiden kanssa eikä vuoskausien masennus ja sen seuraukset lukion mentyä penkinalle.

Lapselle tärkeää on kaverit, harrastuksista on hyötyä ja ennen kaikkea iloa, hyviä koulunumeroita arvokkaampaa on onnistumisen kokemukset kun saa tehdä mistä tykkää, ei jo ekaluokkalaista tarvi haukkua lyttyyn huonosta käsialasta ja kun ei ekana opi lukemaan. Voisi kysyä nuorelta, mitä sä sit meinaat elämälläsi tehdä, kun vanhempien suuret suunnitelmat ei toteudukaan.

Lasten epätasa-arvoinen kohtelu, nuoremmalle ei vaivauduttu ostamaan koulupöytääkään, vanhempi sai rintsikat vasta kun nuorempi niitä tarvitsi jne. Kehityksen estäminen, leikki-ikäisestä olisi pitänyt yhdessä yössä kasvaa pitkään rahakkaaseen uraan tähtääväksi vastuulliseksi opiskelijaksi. Sitä koulunkäyntiä ei kyllä juuri tuettu, ja kiusaamisesta uhriuduttiin.

Päiväkirjojen lukeminen ja eteenpäin kertominen. Masentuneen, hoidossa käyvän teinin haukkuminen miepähoitajalle. Oman vanhemmuutensa kieltäminen. Väkivalta. Toisen vanhemman haukkuminen lapselle. Ettei lasta puolustettu toista vanhempaa tai kiusaajia vastaan. Syyllistäminen kun musta ei tullutkaan omaishoitajaa. Kaverisuhteisiin puuttuminen. Kavereiden tissien kommentoiminen. Väkivaltaisen poikaystävän puolustaminen. Pakotettiin syömään niin kauan, että maha meinas revetä. Läskiksi haukkuminen. Ainoa virike kesälomilla herkut ja uiminen metsän keskellä erossa kavereista. Uhriutuminen kun oli kavereita ikävä. Uhriutuminen kun halusin jotain muita kuin liian pieniä lastenvaatteita/tätivaatteita aikuisten osastolta. Kännissä kevätjuhlaan ja kommentit kavereiden hameista. Aknesta pilkkaaminen, ei ostettu pesuaineita, äidin mielestä oli parempi kun lapset oli rumia ja rumaksi puettuja ettei niitä kidnapata. Jatkuva vertailu ja muistuttelu kuinka sen ja sen lapset on niin söpöjä ja pienikokoisia ja miten minä oon niin iso, vaikka hekin ovat pienikokoisia (not). Perheen ongelma oireilevat lapset. Kaikki niistä

Yleisen huononmuudentunteen opettaminen. Loputon itsekkyys ja omassa menneisyydessä rypeminen, no, mua ei kiinnosta olla tekemisissä enää. Vanhempieni "kasvatus" (ymmärsin jo tarhaiässä kun kavereilla oli nukkumaanmeno- ja ruoka-ajat, myöhemmin kun niiden piti siivota huone ja osasivat sanat kiitos, anteeksi ja hyvää päivää) on täysi vastakohta kasvatusoppaille. Lapset hankittiin vähän koska muutkin, kuviteltiin että niistä kasvaa ihan itsekseen yhtä hyvätapaisia kuin työkaverin lapset. Toivon todella ja tähtään siihen, että omien kohdalla toimin toisin.

Lähinnä tulee mieleen, että olisin toivonut vanhempieni ajatelleen ja opettaneen, että ihmiset on samanarvoisia. Koin silloin alemmuutta ja ikävä kyllä monesti vieläkin näin 40plus iässä.

Tunnetaitojen opettelu. Musta tuli sisäänpäin kääntynyt, olen edelleen.

Murrosiästä puhuminen.

Dödön äiti osti ja rintsikoita, mutta menkoistakaan ei puhuttu ennen kuin alkoivat, hankin kaiken tiedon muualta. Ja ne v*un karvat. Itse 11-vuotiaana leikkelin karvojani saksilla.

Olisin toivonut enemmän kannustusta ja rohkaisua ja ehkä kehumistakin jatkuvan arvostelun ja muihin vertaamisen sijaan. En oikein halunnut tehdä esim kotitöitä kum äidin mielestä tein kaiken väärin.

Olin koulussa kasin oppilas, mutta luulin olevani ihan surkea.

Olisivat antaneet selkäsaunoja sisarukselleni niin hänestä olisi kasvanut ihminen

-Ei nolaamista rangastuskeinona

- itsetunnon tukemista sen sijaan, että sen synty estettiin

- omatoimisuuden opettamista

- tunteista rohkeasti puhumista

- käytännön asioiden opettamista

- tukea sosiaaliseen jännittämiseen/ mutismiin

- kaiken sellaisen opettamista mitä elämässä tarvitaan.

Kiinnostus ja kysyminen. Ei olettaminen, että teinien elämä lähiössä on samanlaista kuin 20v. aiemmin maalaiskylässä.

Miksi pidät hyvänä asiana, että tunteitasi olisi käsitellyt äitisi, joka ei siihen mitä ilmeisemmin kyennyt. Etkö tajua, että hän olisi niin yrittäessään vain pahentanut asioita?