Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Isoäiti ei olekaan kiinnostunut lapsenlapsestaan.
26.05.2023 |
Mikään velvollisuushan se ei tietenkään ole, mutta olen silti hiukan yllättynyt. Ennen raskauttani äitini vihjaili kyllästymiseen asti siitä miten haluaisi lapsenlapsia, ja nyt kun sellainen on, haluaa yhteydenpitoa lähinnä lyhyiden kyläilyjen muodossa. Pari kertaa olen toivonut lapsenhoitoapua välttämättömän menon takia (vain pari tuntia) ja se on vaikuttanut olevan hänelle lähinnä ärsyttävä pyyntö kun sitten pitää sovitella kiireisen eläkeläisen aikatauluja ja olla kotona. En mielestäni ole vaatinut älyttömyyksiä, pari tällaista pyyntöä puolen vuoden sisällä päiväkoti-ikäiselle. Onko tää kovinkin yleistä että isovanhemmat ei oikeastaan välitä olla lastenlastensa kanssa vaan sellaisesta tykätään lähinnä puhua?
Kommentit (144)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen tämän tyyppisissä keskusteluissa sitä, ettei lähiomaiselta voisi puoleen vuoteen pyytää kahta kertaa auttamaan jossakin asiassa parin tunnin pätkää... siis eikö nämä "ei lapsia isovanhempien hoidettavaksi"-huutelijat ikinä saa apua keneltäkään eivätkä ikinä auta ketään missään? Yleensä ihmissuhteet perustuvat jonkinlaiseen vastavuoroisuuteen...
Samaa mietin. Siis suhtautuvatko nämä ihmiset myös kaikkiin omiin läheisiinsä tällaisella kylmäkiskoisuudella vai onko kyse siitä että heillä ei ole ensimmäistäkään läheistä, ja siksi huutavat täällä katkerina. Myös mielenkiintoista että ilmeisesti sama eläkeläisten sukupolvi, joka on itse tyypillisesti saanut lastenhoidossa aikoinaan runsaasti apua omilta vanhemmiltaan, sättii nykyäitejä ja on kovasti sitä mieltä että ihan yksin on pärjättävä.
Mitä apua me olemme saaneet? Meillä molemmat mummut olivat työelämässä siihen kunnes lapseni olivat jo isoja koululaisia. Lapsellista esittää tuommoinen heitto jolla ei ole mitään katetta. Minun omassa lapsuudessani myös isovanhemmat olivat töissä ku. Me olimme pieniä ja niin olivat pakon edessä äitimmekin, äitiysloma taisi lla kuukauden, vai oliko vain pari viikkoa, sitten joku teini otettiin hoitamaan, ei ollut mitään päiväkoteja eikä perhepäivähoitaja. Nuorin veljeni, 1969 oli perhepäivähoidossa kåsiitä alkaen kun täytti 2 v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä keskustelu maalaa kyllä melko murheellisten kuvan suomalaisesta perhekäsityksestä. Eipä tarvitse kauheasti ihmetellä, miksi meillä on kansainvälisten tutkimusten mukaan maailman uupuneimmat vanhemmat ja miksi sitten vastaavasti niin monet eläkeläiset on masentuneita ja yksinäisiä. Niin makaa kuin petaa.
Käypäs lukemassa muutama anoppienhaukkumisketju täältä, niin näet todellisen syyn miksi kukaan ei enää uskalla pitkällä tikullakaan koskea lapsenlapsiin! Se luo hyvin mielenkiintoisen kuvan näistä nykyvanhemmista. Ja oletko oikeasti niin naiivi, että luulet, että niistä vanhuksista kukaan huolehtisi, vaikka olisivat kaikkensa tehneet lastenlasten hyväksi? Nykyinen minä-minä -sukupolvi ei tikkua ristiin laita kenenkään auttamiseksi.
Minulla on kolme pientä lapsenlasta, olen 68 v, en millään enää jaksaisi niitä hoitaa kuin hetken, vaikka rakkaita ovatkin. Ovat niin meneviä, etten minä jaksa niitten perässä. Olisinpa päässyt mummuksi 15-20 v sitten, virtaa olisi ollut ihan toisin, toki silloin olin vielä töissä. Kun nykyään lapset tehdään niin myöhään, isovanhemmille on hirveä taakka kun lapsia vaaditaan hoitamaan. . Ei 70v jaksa samaa kuin 50 v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen tämän tyyppisissä keskusteluissa sitä, ettei lähiomaiselta voisi puoleen vuoteen pyytää kahta kertaa auttamaan jossakin asiassa parin tunnin pätkää... siis eikö nämä "ei lapsia isovanhempien hoidettavaksi"-huutelijat ikinä saa apua keneltäkään eivätkä ikinä auta ketään missään? Yleensä ihmissuhteet perustuvat jonkinlaiseen vastavuoroisuuteen...
Samaa mietin. Siis suhtautuvatko nämä ihmiset myös kaikkiin omiin läheisiinsä tällaisella kylmäkiskoisuudella vai onko kyse siitä että heillä ei ole ensimmäistäkään läheistä, ja siksi huutavat täällä katkerina. Myös mielenkiintoista että ilmeisesti sama eläkeläisten sukupolvi, joka on itse tyypillisesti saanut lastenhoidossa aikoinaan runsaasti apua omilta vanhemmiltaan, sättii nykyäitejä ja on kovasti sitä mieltä että ihan yksin on pärjättävä.
Mitä apua me olemme saaneet? Meillä molemmat mummut olivat työelämässä siihen kunnes lapseni olivat jo isoja koululaisia. Lapsellista esittää tuommoinen heitto jolla ei ole mitään katetta. Minun omassa lapsuudessani myös isovanhemmat olivat töissä ku. Me olimme pieniä ja niin olivat pakon edessä äitimmekin, äitiysloma taisi lla kuukauden, vai oliko vain pari viikkoa, sitten joku teini otettiin hoitamaan, ei ollut mitään päiväkoteja eikä perhepäivähoitaja. Nuorin veljeni, 1969 oli perhepäivähoidossa kåsiitä alkaen kun täytti 2 v.
Sinun aikanasi kunnalta saattoi tilata kodinhoitajan.
Ja vanhemmuuden vaatimukset oli olemattomat. Kunhan suunnilleen hengissä säilyi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni oli mahdollista jäädä ennenaikaiselle eläkkeelle. Lapsenlapseni olivat 5 v. ja 1,5 v. Vanhempi lapsista oli päiväkodissa 4 pv/vko ja 1pv/vko meillä, nuorempi oli 5 pv/vko meillä. Näin syksystä kesään.
Vaarikin jäi kokonaan eläkkeelle (oli osa-aikaeläkkeellä 2pv/vko), kun huomasi kuinka mukavaa lasten kanssa puuhailu oli!
Meillä oli näin hyvä "tuuri"!
Ihanat isovanhemmat! Pieni puolitoistavuotias saa olla isovanhempien luona eikä ruuhkaisessa päiväkodissa, mieletön tilaisuus
Toisaalta ristiriitaista, työelämässä 65v nähdään työkyvyttöminä ja heidät passitetaan eläkkeelle.
Ja esim. päiväkodissa, koulussa ja julkisen terveydenhoidossa 70v nähdään lapsille turvallisuusuhkana ja heidän kielletään jo lainsäädännössä työskentelemässä pienten lasten kanssa. Samoin yli 70v nähdään riskikuljettajina liikenteessä.
Mutta kotona mummot nähdään ihanteellisena puolustuskyvyttömän lapsen hoitajana ja heihin luotetaan 100%. Kuulostaa ristiriitaiselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli lapsesi on jo pkoti-ikäinen ja nyt vasta alat luomaan hoitosuhde mummin ja lapsen välille? Eli onko lapsi jo kolme täyttänyt? Vai oletko vienyt alle vuoden vanhan pkotiin? Suhde pitää luoda alusta asti vähitellen, ei niin, että naps, nyt pitää alkaa hoitelemaan. Jännä, että aikaa on kulunut ja sinä puhut yllätyksestä. Voi olla, että mummu on täyttänyt aikansa muuten eikä nyt enää halua luopua ohjelmastaan, minä on ymmärrettävää. Myös mummujen pitää saada toiveet hyvissä ajoin, vähintään viikkoa ennen. Hätätapauksessa tietysti heti.
Et osaa lukea.
Sinä taas et ymmärrä, vaikka jotenkuten tavaat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli lapsesi on jo pkoti-ikäinen ja nyt vasta alat luomaan hoitosuhde mummin ja lapsen välille? Eli onko lapsi jo kolme täyttänyt? Vai oletko vienyt alle vuoden vanhan pkotiin? Suhde pitää luoda alusta asti vähitellen, ei niin, että naps, nyt pitää alkaa hoitelemaan. Jännä, että aikaa on kulunut ja sinä puhut yllätyksestä. Voi olla, että mummu on täyttänyt aikansa muuten eikä nyt enää halua luopua ohjelmastaan, minä on ymmärrettävää. Myös mummujen pitää saada toiveet hyvissä ajoin, vähintään viikkoa ennen. Hätätapauksessa tietysti heti.
Et osaa lukea.
Sinä taas et ymmärrä, vaikka jotenkuten tavaat.
Sinä kysyit kysymyksiä joihin on vastaukset heti aloitulsessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen tämän tyyppisissä keskusteluissa sitä, ettei lähiomaiselta voisi puoleen vuoteen pyytää kahta kertaa auttamaan jossakin asiassa parin tunnin pätkää... siis eikö nämä "ei lapsia isovanhempien hoidettavaksi"-huutelijat ikinä saa apua keneltäkään eivätkä ikinä auta ketään missään? Yleensä ihmissuhteet perustuvat jonkinlaiseen vastavuoroisuuteen...
Samaa mietin. Siis suhtautuvatko nämä ihmiset myös kaikkiin omiin läheisiinsä tällaisella kylmäkiskoisuudella vai onko kyse siitä että heillä ei ole ensimmäistäkään läheistä, ja siksi huutavat täällä katkerina. Myös mielenkiintoista että ilmeisesti sama eläkeläisten sukupolvi, joka on itse tyypillisesti saanut lastenhoidossa aikoinaan runsaasti apua omilta vanhemmiltaan, sättii nykyäitejä ja on kovasti sitä mieltä että ihan yksin on pärjättävä.
Ennen lapset tehtiin nuorempana ja moni mummo oli ennen kotiäiti. Ja jos oli yöelämässä, päästiin aikaisemmin eläkkeelle.
Nyt mummot ovat työelämässä vielä 65v ja suurin osa heistä pienten lasten isoäidit ovat iältään 70-85v, jolloin jo pelkästään ikä tuo monia haasteita.
Vierailija kirjoitti:
Tämä keskustelu maalaa kyllä melko murheellisten kuvan suomalaisesta perhekäsityksestä. Eipä tarvitse kauheasti ihmetellä, miksi meillä on kansainvälisten tutkimusten mukaan maailman uupuneimmat vanhemmat ja miksi sitten vastaavasti niin monet eläkeläiset on masentuneita ja yksinäisiä. Niin makaa kuin petaa.
Tutkitusti yksinäisimmät vanhukset ovat Etelä-Euroopassa. Siellä isovanhemmat kuitenkin hoitavat lastenlapsia, joten ei se lastenlasten hoitaminen yksinäisyyttä estä. Taitaa olla päinvastoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen tämän tyyppisissä keskusteluissa sitä, ettei lähiomaiselta voisi puoleen vuoteen pyytää kahta kertaa auttamaan jossakin asiassa parin tunnin pätkää... siis eikö nämä "ei lapsia isovanhempien hoidettavaksi"-huutelijat ikinä saa apua keneltäkään eivätkä ikinä auta ketään missään? Yleensä ihmissuhteet perustuvat jonkinlaiseen vastavuoroisuuteen...
Samaa mietin. Siis suhtautuvatko nämä ihmiset myös kaikkiin omiin läheisiinsä tällaisella kylmäkiskoisuudella vai onko kyse siitä että heillä ei ole ensimmäistäkään läheistä, ja siksi huutavat täällä katkerina. Myös mielenkiintoista että ilmeisesti sama eläkeläisten sukupolvi, joka on itse tyypillisesti saanut lastenhoidossa aikoinaan runsaasti apua omilta vanhemmiltaan, sättii nykyäitejä ja on kovasti sitä mieltä että ihan yksin on pärjättävä.
Mitä apua me olemme saaneet? Meillä molemmat mummut olivat työelämässä siihen kunnes lapseni olivat jo isoja koululaisia. Lapsellista esittää tuommoinen heitto jolla ei ole mitään katetta. Minun omassa lapsuudessani myös isovanhemmat olivat töissä ku. Me olimme pieniä ja niin olivat pakon edessä äitimmekin, äitiysloma taisi lla kuukauden, vai oliko vain pari viikkoa, sitten joku teini otettiin hoitamaan, ei ollut mitään päiväkoteja eikä perhepäivähoitaja. Nuorin veljeni, 1969 oli perhepäivähoidossa kåsiitä alkaen kun täytti 2 v.
Juuri näin. Meilläkin molemmat isovanhemmat olivat tiukasti työelämässä kiinni, kun lapset olivat pieniä ja jäivät eläkkeelle, kun lapset olivat jo teinejä, jolloin ei enää tarvittu teineille hoitoapua.
Ja eiköhän näin ole suurimmassa osassa perheitä.
Ellei lapsia tehdä 40v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen tämän tyyppisissä keskusteluissa sitä, ettei lähiomaiselta voisi puoleen vuoteen pyytää kahta kertaa auttamaan jossakin asiassa parin tunnin pätkää... siis eikö nämä "ei lapsia isovanhempien hoidettavaksi"-huutelijat ikinä saa apua keneltäkään eivätkä ikinä auta ketään missään? Yleensä ihmissuhteet perustuvat jonkinlaiseen vastavuoroisuuteen...
Samaa mietin. Siis suhtautuvatko nämä ihmiset myös kaikkiin omiin läheisiinsä tällaisella kylmäkiskoisuudella vai onko kyse siitä että heillä ei ole ensimmäistäkään läheistä, ja siksi huutavat täällä katkerina. Myös mielenkiintoista että ilmeisesti sama eläkeläisten sukupolvi, joka on itse tyypillisesti saanut lastenhoidossa aikoinaan runsaasti apua omilta vanhemmiltaan, sättii nykyäitejä ja on kovasti sitä mieltä että ihan yksin on pärjättävä.
Mitä apua me olemme saaneet? Meillä molemmat mummut olivat työelämässä siihen kunnes lapseni olivat jo isoja koululaisia. Lapsellista esittää tuommoinen heitto jolla ei ole mitään katetta. Minun omassa lapsuudessani myös isovanhemmat olivat töissä ku. Me olimme pieniä ja niin olivat pakon edessä äitimmekin, äitiysloma taisi lla kuukauden, vai oliko vain pari viikkoa, sitten joku teini otettiin hoitamaan, ei ollut mitään päiväkoteja eikä perhepäivähoitaja. Nuorin veljeni, 1969 oli perhepäivähoidossa kåsiitä alkaen kun täytti 2 v.
Sinun aikanasi kunnalta saattoi tilata kodinhoitajan.
Ja vanhemmuuden vaatimukset oli olemattomat. Kunhan suunnilleen hengissä säilyi.
Kodinhoitajia saivat vain yksihuoltajat ja ongelmaperheet, eivät normaalit ihmiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen tämän tyyppisissä keskusteluissa sitä, ettei lähiomaiselta voisi puoleen vuoteen pyytää kahta kertaa auttamaan jossakin asiassa parin tunnin pätkää... siis eikö nämä "ei lapsia isovanhempien hoidettavaksi"-huutelijat ikinä saa apua keneltäkään eivätkä ikinä auta ketään missään? Yleensä ihmissuhteet perustuvat jonkinlaiseen vastavuoroisuuteen...
Samaa mietin. Siis suhtautuvatko nämä ihmiset myös kaikkiin omiin läheisiinsä tällaisella kylmäkiskoisuudella vai onko kyse siitä että heillä ei ole ensimmäistäkään läheistä, ja siksi huutavat täällä katkerina. Myös mielenkiintoista että ilmeisesti sama eläkeläisten sukupolvi, joka on itse tyypillisesti saanut lastenhoidossa aikoinaan runsaasti apua omilta vanhemmiltaan, sättii nykyäitejä ja on kovasti sitä mieltä että ihan yksin on pärjättävä.
Mitä apua me olemme saaneet? Meillä molemmat mummut olivat työelämässä siihen kunnes lapseni olivat jo isoja koululaisia. Lapsellista esittää tuommoinen heitto jolla ei ole mitään katetta. Minun omassa lapsuudessani myös isovanhemmat olivat töissä ku. Me olimme pieniä ja niin olivat pakon edessä äitimmekin, äitiysloma taisi lla kuukauden, vai oliko vain pari viikkoa, sitten joku teini otettiin hoitamaan, ei ollut mitään päiväkoteja eikä perhepäivähoitaja. Nuorin veljeni, 1969 oli perhepäivähoidossa kåsiitä alkaen kun täytti 2 v.
Sinun aikanasi kunnalta saattoi tilata kodinhoitajan.
Ja vanhemmuuden vaatimukset oli olemattomat. Kunhan suunnilleen hengissä säilyi.
Kodinhoitajia saivat vain yksihuoltajat ja ongelmaperheet, eivät normaalit ihmiset.
Ihan tavalliset lapsiperheet sai kodinhoitajan kunnalta. Isommat perheet sai kaksikin yhtä aikaa.
Meilläkin oli kodinhoitaja viisi viikkoa, kun kotirouva-äitini kävi suonikohjuleikkauksessa. Ja meistä lapsista oli nuorinkin jo kahdeksan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen tämän tyyppisissä keskusteluissa sitä, ettei lähiomaiselta voisi puoleen vuoteen pyytää kahta kertaa auttamaan jossakin asiassa parin tunnin pätkää... siis eikö nämä "ei lapsia isovanhempien hoidettavaksi"-huutelijat ikinä saa apua keneltäkään eivätkä ikinä auta ketään missään? Yleensä ihmissuhteet perustuvat jonkinlaiseen vastavuoroisuuteen...
Samaa mietin. Siis suhtautuvatko nämä ihmiset myös kaikkiin omiin läheisiinsä tällaisella kylmäkiskoisuudella vai onko kyse siitä että heillä ei ole ensimmäistäkään läheistä, ja siksi huutavat täällä katkerina. Myös mielenkiintoista että ilmeisesti sama eläkeläisten sukupolvi, joka on itse tyypillisesti saanut lastenhoidossa aikoinaan runsaasti apua omilta vanhemmiltaan, sättii nykyäitejä ja on kovasti sitä mieltä että ihan yksin on pärjättävä.
Mitä apua me olemme saaneet? Meillä molemmat mummut olivat työelämässä siihen kunnes lapseni olivat jo isoja koululaisia. Lapsellista esittää tuommoinen heitto jolla ei ole mitään katetta. Minun omassa lapsuudessani myös isovanhemmat olivat töissä ku. Me olimme pieniä ja niin olivat pakon edessä äitimmekin, äitiysloma taisi lla kuukauden, vai oliko vain pari viikkoa, sitten joku teini otettiin hoitamaan, ei ollut mitään päiväkoteja eikä perhepäivähoitaja. Nuorin veljeni, 1969 oli perhepäivähoidossa kåsiitä alkaen kun täytti 2 v.
Sinun aikanasi kunnalta saattoi tilata kodinhoitajan.
Ja vanhemmuuden vaatimukset oli olemattomat. Kunhan suunnilleen hengissä säilyi.
Kodinhoitajia saivat vain yksihuoltajat ja ongelmaperheet, eivät normaalit ihmiset.
Ihan tavalliset lapsiperheet sai kodinhoitajan kunnalta. Isommat perheet sai kaksikin yhtä aikaa.
Meilläkin oli kodinhoitaja viisi viikkoa, kun kotirouva-äitini kävi suonikohjuleikkauksessa. Ja meistä lapsista oli nuorinkin jo kahdeksan.
Niin, äitisi oli leikkauksessa. Ei niitä kodinhoitajia normaaliin arkeen saanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen tämän tyyppisissä keskusteluissa sitä, ettei lähiomaiselta voisi puoleen vuoteen pyytää kahta kertaa auttamaan jossakin asiassa parin tunnin pätkää... siis eikö nämä "ei lapsia isovanhempien hoidettavaksi"-huutelijat ikinä saa apua keneltäkään eivätkä ikinä auta ketään missään? Yleensä ihmissuhteet perustuvat jonkinlaiseen vastavuoroisuuteen...
Samaa mietin. Siis suhtautuvatko nämä ihmiset myös kaikkiin omiin läheisiinsä tällaisella kylmäkiskoisuudella vai onko kyse siitä että heillä ei ole ensimmäistäkään läheistä, ja siksi huutavat täällä katkerina. Myös mielenkiintoista että ilmeisesti sama eläkeläisten sukupolvi, joka on itse tyypillisesti saanut lastenhoidossa aikoinaan runsaasti apua omilta vanhemmiltaan, sättii nykyäitejä ja on kovasti sitä mieltä että ihan yksin on pärjättävä.
Mitä apua me olemme saaneet? Meillä molemmat mummut olivat työelämässä siihen kunnes lapseni olivat jo isoja koululaisia. Lapsellista esittää tuommoinen heitto jolla ei ole mitään katetta. Minun omassa lapsuudessani myös isovanhemmat olivat töissä ku. Me olimme pieniä ja niin olivat pakon edessä äitimmekin, äitiysloma taisi lla kuukauden, vai oliko vain pari viikkoa, sitten joku teini otettiin hoitamaan, ei ollut mitään päiväkoteja eikä perhepäivähoitaja. Nuorin veljeni, 1969 oli perhepäivähoidossa kåsiitä alkaen kun täytti 2 v.
Sinun aikanasi kunnalta saattoi tilata kodinhoitajan.
Ja vanhemmuuden vaatimukset oli olemattomat. Kunhan suunnilleen hengissä säilyi.
Minun mies on kertonut omasta lapsuudesta juurikin niin, että kunhan suunnilleen säilyi hengissä. Omineen oli ulkona jo 2 vuotiaana eikä kukaan katsonut perään. Nykyään moisesta lapsi otettaisiin huostaan
Vierailija kirjoitti:
Eli lapsesi on jo pkoti-ikäinen ja nyt vasta alat luomaan hoitosuhde mummin ja lapsen välille? Eli onko lapsi jo kolme täyttänyt? Vai oletko vienyt alle vuoden vanhan pkotiin? Suhde pitää luoda alusta asti vähitellen, ei niin, että naps, nyt pitää alkaa hoitelemaan. Jännä, että aikaa on kulunut ja sinä puhut yllätyksestä. Voi olla, että mummu on täyttänyt aikansa muuten eikä nyt enää halua luopua ohjelmastaan, minä on ymmärrettävää. Myös mummujen pitää saada toiveet hyvissä ajoin, vähintään viikkoa ennen. Hätätapauksessa tietysti heti.
Häh? Missä tuo kaikki lukee? Mikä kolmivuotias? Vai oliko tarkoitus vastata johonkin ihan muuhun keskusteluun? Ihmetyttää tää ihmisten tapa tehdä aivan äärettömän pitkälle meneviä tulkintoja ihan omin päin.
Vierailija kirjoitti:
Isoäidin tehtävä ei ole hoitaa lapsenlasta!
Oletko ap ikinä pyytänyt äitiäsi käymään ihan vaan kylässä vaikka kahvilla?
Jos olet vailla vain lastenhoitoapua niin ymmärrän täysin äitisi suuttumuksen.
--------
Eikä aikuisten lasten tehtävä ole hoitaa isoäitiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen tämän tyyppisissä keskusteluissa sitä, ettei lähiomaiselta voisi puoleen vuoteen pyytää kahta kertaa auttamaan jossakin asiassa parin tunnin pätkää... siis eikö nämä "ei lapsia isovanhempien hoidettavaksi"-huutelijat ikinä saa apua keneltäkään eivätkä ikinä auta ketään missään? Yleensä ihmissuhteet perustuvat jonkinlaiseen vastavuoroisuuteen...
Samaa mietin. Siis suhtautuvatko nämä ihmiset myös kaikkiin omiin läheisiinsä tällaisella kylmäkiskoisuudella vai onko kyse siitä että heillä ei ole ensimmäistäkään läheistä, ja siksi huutavat täällä katkerina. Myös mielenkiintoista että ilmeisesti sama eläkeläisten sukupolvi, joka on itse tyypillisesti saanut lastenhoidossa aikoinaan runsaasti apua omilta vanhemmiltaan, sättii nykyäitejä ja on kovasti sitä mieltä että ihan yksin on pärjättävä.
Mitä apua me olemme saaneet? Meillä molemmat mummut olivat työelämässä siihen kunnes lapseni olivat jo isoja koululaisia. Lapsellista esittää tuommoinen heitto jolla ei ole mitään katetta. Minun omassa lapsuudessani myös isovanhemmat olivat töissä ku. Me olimme pieniä ja niin olivat pakon edessä äitimmekin, äitiysloma taisi lla kuukauden, vai oliko vain pari viikkoa, sitten joku teini otettiin hoitamaan, ei ollut mitään päiväkoteja eikä perhepäivähoitaja. Nuorin veljeni, 1969 oli perhepäivähoidossa kåsiitä alkaen kun täytti 2 v.
Sinun aikanasi kunnalta saattoi tilata kodinhoitajan.
Ja vanhemmuuden vaatimukset oli olemattomat. Kunhan suunnilleen hengissä säilyi.
Kodinhoitajia saivat vain yksihuoltajat ja ongelmaperheet, eivät normaalit ihmiset.
Ihan tavalliset lapsiperheet sai kodinhoitajan kunnalta. Isommat perheet sai kaksikin yhtä aikaa.
Meilläkin oli kodinhoitaja viisi viikkoa, kun kotirouva-äitini kävi suonikohjuleikkauksessa. Ja meistä lapsista oli nuorinkin jo kahdeksan.
Niin, äitisi oli leikkauksessa. Ei niitä kodinhoitajia normaaliin arkeen saanut.
Kaikkiin mahdollisiin hätätilanteisiin sai. Lyhyelläkin varoajalla. Pitkäksi aikaa.
Nykyään ei saa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen tämän tyyppisissä keskusteluissa sitä, ettei lähiomaiselta voisi puoleen vuoteen pyytää kahta kertaa auttamaan jossakin asiassa parin tunnin pätkää... siis eikö nämä "ei lapsia isovanhempien hoidettavaksi"-huutelijat ikinä saa apua keneltäkään eivätkä ikinä auta ketään missään? Yleensä ihmissuhteet perustuvat jonkinlaiseen vastavuoroisuuteen...
Samaa mietin. Siis suhtautuvatko nämä ihmiset myös kaikkiin omiin läheisiinsä tällaisella kylmäkiskoisuudella vai onko kyse siitä että heillä ei ole ensimmäistäkään läheistä, ja siksi huutavat täällä katkerina. Myös mielenkiintoista että ilmeisesti sama eläkeläisten sukupolvi, joka on itse tyypillisesti saanut lastenhoidossa aikoinaan runsaasti apua omilta vanhemmiltaan, sättii nykyäitejä ja on kovasti sitä mieltä että ihan yksin on pärjättävä.
Mitä apua me olemme saaneet? Meillä molemmat mummut olivat työelämässä siihen kunnes lapseni olivat jo isoja koululaisia. Lapsellista esittää tuommoinen heitto jolla ei ole mitään katetta. Minun omassa lapsuudessani myös isovanhemmat olivat töissä ku. Me olimme pieniä ja niin olivat pakon edessä äitimmekin, äitiysloma taisi lla kuukauden, vai oliko vain pari viikkoa, sitten joku teini otettiin hoitamaan, ei ollut mitään päiväkoteja eikä perhepäivähoitaja. Nuorin veljeni, 1969 oli perhepäivähoidossa kåsiitä alkaen kun täytti 2 v.
Aikoinaan meidän molempien äidit jäi asumaan sinne maalle josta lähdimme kaupunkii.
Nolla tuntia lastenhoitoapua yhdeltäkään sukulaiselta.
Silti olen auttanut lapsiani aika paljon. Lastenlapset käy vieläkin teineinä ilman vanhempiaan. Välimatka 100- 200 km.
Erona sekin ettei vanhemmillamme ollut autoa 70 - luvulla josta olisivat 300 - 400 kmn päästä tulleet. Meillä taas nykymummoilla on.
1982 lapsukainen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen tämän tyyppisissä keskusteluissa sitä, ettei lähiomaiselta voisi puoleen vuoteen pyytää kahta kertaa auttamaan jossakin asiassa parin tunnin pätkää... siis eikö nämä "ei lapsia isovanhempien hoidettavaksi"-huutelijat ikinä saa apua keneltäkään eivätkä ikinä auta ketään missään? Yleensä ihmissuhteet perustuvat jonkinlaiseen vastavuoroisuuteen...
Samaa mietin. Siis suhtautuvatko nämä ihmiset myös kaikkiin omiin läheisiinsä tällaisella kylmäkiskoisuudella vai onko kyse siitä että heillä ei ole ensimmäistäkään läheistä, ja siksi huutavat täällä katkerina. Myös mielenkiintoista että ilmeisesti sama eläkeläisten sukupolvi, joka on itse tyypillisesti saanut lastenhoidossa aikoinaan runsaasti apua omilta vanhemmiltaan, sättii nykyäitejä ja on kovasti sitä mieltä että ihan yksin on pärjättävä.
Mitä apua me olemme saaneet? Meillä molemmat mummut olivat työelämässä siihen kunnes lapseni olivat jo isoja koululaisia. Lapsellista esittää tuommoinen heitto jolla ei ole mitään katetta. Minun omassa lapsuudessani myös isovanhemmat olivat töissä ku. Me olimme pieniä ja niin olivat pakon edessä äitimmekin, äitiysloma taisi lla kuukauden, vai oliko vain pari viikkoa, sitten joku teini otettiin hoitamaan, ei ollut mitään päiväkoteja eikä perhepäivähoitaja. Nuorin veljeni, 1969 oli perhepäivähoidossa kåsiitä alkaen kun täytti 2 v.
Sinun aikanasi kunnalta saattoi tilata kodinhoitajan.
Ja vanhemmuuden vaatimukset oli olemattomat. Kunhan suunnilleen hengissä säilyi.
Minun mies on kertonut omasta lapsuudesta juurikin niin, että kunhan suunnilleen säilyi hengissä. Omineen oli ulkona jo 2 vuotiaana eikä kukaan katsonut perään. Nykyään moisesta lapsi otettaisiin huostaan
Jep. Minä hoidin viisivuotiaana kaksiviikkoista pikkusiskoani.
Itse taas vartuin kokonaan isomman siskon hoteissa. Joko hän vahti taikka sitten istuin leikkikehässä. Minusta ei ole yhtään lapsuudenkuvaa missään muualla kuin leikkikehässä.
Alue: Aihe vapaa
Et osaa lukea.