Lue keskustelun säännöt.
Isoäiti ei olekaan kiinnostunut lapsenlapsestaan.
26.05.2023 |
Mikään velvollisuushan se ei tietenkään ole, mutta olen silti hiukan yllättynyt. Ennen raskauttani äitini vihjaili kyllästymiseen asti siitä miten haluaisi lapsenlapsia, ja nyt kun sellainen on, haluaa yhteydenpitoa lähinnä lyhyiden kyläilyjen muodossa. Pari kertaa olen toivonut lapsenhoitoapua välttämättömän menon takia (vain pari tuntia) ja se on vaikuttanut olevan hänelle lähinnä ärsyttävä pyyntö kun sitten pitää sovitella kiireisen eläkeläisen aikatauluja ja olla kotona. En mielestäni ole vaatinut älyttömyyksiä, pari tällaista pyyntöä puolen vuoden sisällä päiväkoti-ikäiselle. Onko tää kovinkin yleistä että isovanhemmat ei oikeastaan välitä olla lastenlastensa kanssa vaan sellaisesta tykätään lähinnä puhua?
Kommentit (144)
Vielä muutama kymmenen vuotta sitten monet naiset eivä käyneet töissä ja hoitivat lapsenlapsia ihan pääsääntöisesti.
Nykyisin monet isoäidit käyvät töissä ja vanhemmiten ei hirveästi energiaa enää jää hoitaa lastenlapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyeläkeläiset on aika erilaisia kuin vanhempiensa sukupolvi. 30-luvulla syntynyt mummoni osallistui hyvin aktiivisesti kymmenen lapsenlapsensa hoitoon ja selvästi nautti siitä että sai olla avuksi. Suhteet oli hyvin tiiviit. Tämä nykyinen 50-luvulla syntynyt eläkeläispolvi on hedonistisempaa ja vähemmän perhekeskeistä. Perhe-elämää tykätään kyllä suitsuttaa ja esitellä jälkikasvun saavutuksia somessa, mutta mieluummin nämä ovat kuitenkin jossain etelässä lomailemassa tai mökillä kuin viettäisivät aikaa sen muka kaivatun lapsenlapsen kanssa.
Eiköhän 50-luvulla syntyneiden lapset ole jo mummoiässä.
Oletko päässyt peruskoulun läpi noilla laskutaidoilla? Molemmat vanhempani ovat 50-luvulla syntyneitä, itse olen 36. Kyllähän tässä jo keski-ikäistyminen siintää horisontissa, mutta mummoikäiseksi sanominen on vähän paksua.
En. 1951 syntyneet kävivät kansa- ja oppikoulua. 72-vuotiaan lapset tuppaavat olemaan 40-50 vuotiaita, eli parhaassa ukko- ja mummoiässä. Se 10 vuoden haarukka saa asiat näyttämään aika erilaisilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen tämän tyyppisissä keskusteluissa sitä, ettei lähiomaiselta voisi puoleen vuoteen pyytää kahta kertaa auttamaan jossakin asiassa parin tunnin pätkää... siis eikö nämä "ei lapsia isovanhempien hoidettavaksi"-huutelijat ikinä saa apua keneltäkään eivätkä ikinä auta ketään missään? Yleensä ihmissuhteet perustuvat jonkinlaiseen vastavuoroisuuteen...
Samaa mietin. Siis suhtautuvatko nämä ihmiset myös kaikkiin omiin läheisiinsä tällaisella kylmäkiskoisuudella vai onko kyse siitä että heillä ei ole ensimmäistäkään läheistä, ja siksi huutavat täällä katkerina. Myös mielenkiintoista että ilmeisesti sama eläkeläisten sukupolvi, joka on itse tyypillisesti saanut lastenhoidossa aikoinaan runsaasti apua omilta vanhemmiltaan, sättii nykyäitejä ja on kovasti sitä mieltä että ihan yksin on pärjättävä.
Mitä apua me olemme saaneet? Meillä molemmat mummut olivat työelämässä siihen kunnes lapseni olivat jo isoja koululaisia. Lapsellista esittää tuommoinen heitto jolla ei ole mitään katetta. Minun omassa lapsuudessani myös isovanhemmat olivat töissä ku. Me olimme pieniä ja niin olivat pakon edessä äitimmekin, äitiysloma taisi lla kuukauden, vai oliko vain pari viikkoa, sitten joku teini otettiin hoitamaan, ei ollut mitään päiväkoteja eikä perhepäivähoitaja. Nuorin veljeni, 1969 oli perhepäivähoidossa kåsiitä alkaen kun täytti 2 v.
Sinun aikanasi kunnalta saattoi tilata kodinhoitajan.
Ja vanhemmuuden vaatimukset oli olemattomat. Kunhan suunnilleen hengissä säilyi.
Kodinhoitajia saivat vain yksihuoltajat ja ongelmaperheet, eivät normaalit ihmiset.
Ihan tavalliset lapsiperheet sai kodinhoitajan kunnalta. Isommat perheet sai kaksikin yhtä aikaa.
Meilläkin oli kodinhoitaja viisi viikkoa, kun kotirouva-äitini kävi suonikohjuleikkauksessa. Ja meistä lapsista oli nuorinkin jo kahdeksan.
Eivät todella saaneet. Kodinhoitajat olivat ongelmaperheille tai sitten on käytetty hyväveliverkostoja.
Olen syntynyt 50-luvulla isä sotainvalidi ja äiti lotta ja 5 lasta, ikinä ei lapsuudessa ollut meillä kotona kunnallista kodinhoitajaa.
Sama 70-luvulla, kun omat lapset syntyivät tai 90-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa kun lastenlapset syntyivät.
En ymmärrä, miksi levittää virheellistä tietoa. Ketä se hyödyttää?
Kyllä todellakin sai. Minä olen syntynyt 1960 ja sai ihan vain soittamalla. Myös terveydenhoitaja ja kunnanlääkäri oli tilattavissa kotiin. Tämä nimenomaan 70-luvulla, monta kertaa oli meilläkin. Vaikka siis minäkin olin jo teini.
Eikä oltu mikään ongelmaperhe. Isä talousneuvos.
Isä talousneuvos!!!
Se selittää kaiken, isäsi on käytyänyt hyväveliverkostoa.
Eikös Persujen Mika Niikko syönyt ja tarjoillut vaalitilaisuudessa köyhille tarkoitetut leivät, jotka Lild oli tarkoittanut vähävaraisten leipäjonoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyeläkeläiset on aika erilaisia kuin vanhempiensa sukupolvi. 30-luvulla syntynyt mummoni osallistui hyvin aktiivisesti kymmenen lapsenlapsensa hoitoon ja selvästi nautti siitä että sai olla avuksi. Suhteet oli hyvin tiiviit. Tämä nykyinen 50-luvulla syntynyt eläkeläispolvi on hedonistisempaa ja vähemmän perhekeskeistä. Perhe-elämää tykätään kyllä suitsuttaa ja esitellä jälkikasvun saavutuksia somessa, mutta mieluummin nämä ovat kuitenkin jossain etelässä lomailemassa tai mökillä kuin viettäisivät aikaa sen muka kaivatun lapsenlapsen kanssa.
Eiköhän 50-luvulla syntyneiden lapset ole jo mummoiässä.
Oletko päässyt peruskoulun läpi noilla laskutaidoilla? Molemmat vanhempani ovat 50-luvulla syntyneitä, itse olen 36. Kyllähän tässä jo keski-ikäistyminen siintää horisontissa, mutta mummoikäiseksi sanominen on vähän paksua.
En. 1951 syntyneet kävivät kansa- ja oppikoulua. 72-vuotiaan lapset tuppaavat olemaan 40-50 vuotiaita, eli parhaassa ukko- ja mummoiässä. Se 10 vuoden haarukka saa asiat näyttämään aika erilaisilta.
Nelikymppinen on parhaassa mummoiässä? No, ehkä sinun wt-piireissäsi, jossa opiskelut loppui ja porsiminen alkoi 17-vuotiaana.
Vierailija kirjoitti:
Tuossa voi itseäänkin syyttää jos on jotenkin ajatellut että isovanhempien haaveet lapsenlapsesta tarkoittavat helppoa lastenhoitopaikkaa. Ei ne sitä halua, omat lapset on hoidettu jo. Isovanhemmat haluaa nimenomaan sen kivan kyläilyn, jonka aikana voi hemmotella lasta ja syöttää sille karkkia - ja sitten lähteä pois alta ennen kuin pahin sokeririehunta alkaa.
Mikä teitä vaivaa jotka käytte täällä vuoron perään märisemässä että ap on helppoa lastenhoitopaikkaa vailla kun aloituksessa sanotaan että kyse on ollut muutamasta kerrasta ja parista tunnista puolen vuoden aikana? Kuulostaako kovastikin siltä että sitä mukulaa on oltu ihan koko ajan työntämässä mummolaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vielä muutama kymmenen vuotta sitten monet naiset eivä käyneet töissä ja hoitivat lapsenlapsia ihan pääsääntöisesti.
Nykyisin monet isoäidit käyvät töissä ja vanhemmiten ei hirveästi energiaa enää jää hoitaa lastenlapsia.
Tämä on puppua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyeläkeläiset on aika erilaisia kuin vanhempiensa sukupolvi. 30-luvulla syntynyt mummoni osallistui hyvin aktiivisesti kymmenen lapsenlapsensa hoitoon ja selvästi nautti siitä että sai olla avuksi. Suhteet oli hyvin tiiviit. Tämä nykyinen 50-luvulla syntynyt eläkeläispolvi on hedonistisempaa ja vähemmän perhekeskeistä. Perhe-elämää tykätään kyllä suitsuttaa ja esitellä jälkikasvun saavutuksia somessa, mutta mieluummin nämä ovat kuitenkin jossain etelässä lomailemassa tai mökillä kuin viettäisivät aikaa sen muka kaivatun lapsenlapsen kanssa.
Eiköhän 50-luvulla syntyneiden lapset ole jo mummoiässä.
Oletko päässyt peruskoulun läpi noilla laskutaidoilla? Molemmat vanhempani ovat 50-luvulla syntyneitä, itse olen 36. Kyllähän tässä jo keski-ikäistyminen siintää horisontissa, mutta mummoikäiseksi sanominen on vähän paksua.
En. 1951 syntyneet kävivät kansa- ja oppikoulua. 72-vuotiaan lapset tuppaavat olemaan 40-50 vuotiaita, eli parhaassa ukko- ja mummoiässä. Se 10 vuoden haarukka saa asiat näyttämään aika erilaisilta.
Nelikymppinen on parhaassa mummoiässä? No, ehkä sinun wt-piireissäsi, jossa opiskelut loppui ja porsiminen alkoi 17-vuotiaana.
Luepa, mitä vanhat mummot valittavat. Nuorempi isoäiti jaksaa paremmin. Nelikymppisenä synnyttävän lapsi häpeää rippikoulussa äitiään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen tämän tyyppisissä keskusteluissa sitä, ettei lähiomaiselta voisi puoleen vuoteen pyytää kahta kertaa auttamaan jossakin asiassa parin tunnin pätkää... siis eikö nämä "ei lapsia isovanhempien hoidettavaksi"-huutelijat ikinä saa apua keneltäkään eivätkä ikinä auta ketään missään? Yleensä ihmissuhteet perustuvat jonkinlaiseen vastavuoroisuuteen...
Samaa mietin. Siis suhtautuvatko nämä ihmiset myös kaikkiin omiin läheisiinsä tällaisella kylmäkiskoisuudella vai onko kyse siitä että heillä ei ole ensimmäistäkään läheistä, ja siksi huutavat täällä katkerina. Myös mielenkiintoista että ilmeisesti sama eläkeläisten sukupolvi, joka on itse tyypillisesti saanut lastenhoidossa aikoinaan runsaasti apua omilta vanhemmiltaan, sättii nykyäitejä ja on kovasti sitä mieltä että ihan yksin on pärjättävä.
Mitä apua me olemme saaneet? Meillä molemmat mummut olivat työelämässä siihen kunnes lapseni olivat jo isoja koululaisia. Lapsellista esittää tuommoinen heitto jolla ei ole mitään katetta. Minun omassa lapsuudessani myös isovanhemmat olivat töissä ku. Me olimme pieniä ja niin olivat pakon edessä äitimmekin, äitiysloma taisi lla kuukauden, vai oliko vain pari viikkoa, sitten joku teini otettiin hoitamaan, ei ollut mitään päiväkoteja eikä perhepäivähoitaja. Nuorin veljeni, 1969 oli perhepäivähoidossa kåsiitä alkaen kun täytti 2 v.
Sinun aikanasi kunnalta saattoi tilata kodinhoitajan.
Ja vanhemmuuden vaatimukset oli olemattomat. Kunhan suunnilleen hengissä säilyi.
Kodinhoitajia saivat vain yksihuoltajat ja ongelmaperheet, eivät normaalit ihmiset.
Ihan tavalliset lapsiperheet sai kodinhoitajan kunnalta. Isommat perheet sai kaksikin yhtä aikaa.
Meilläkin oli kodinhoitaja viisi viikkoa, kun kotirouva-äitini kävi suonikohjuleikkauksessa. Ja meistä lapsista oli nuorinkin jo kahdeksan.
Eivät todella saaneet. Kodinhoitajat olivat ongelmaperheille tai sitten on käytetty hyväveliverkostoja.
Olen syntynyt 50-luvulla isä sotainvalidi ja äiti lotta ja 5 lasta, ikinä ei lapsuudessa ollut meillä kotona kunnallista kodinhoitajaa.
Sama 70-luvulla, kun omat lapset syntyivät tai 90-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa kun lastenlapset syntyivät.
En ymmärrä, miksi levittää virheellistä tietoa. Ketä se hyödyttää?
Kyllä todellakin sai. Minä olen syntynyt 1960 ja sai ihan vain soittamalla. Myös terveydenhoitaja ja kunnanlääkäri oli tilattavissa kotiin. Tämä nimenomaan 70-luvulla, monta kertaa oli meilläkin. Vaikka siis minäkin olin jo teini.
Eikä oltu mikään ongelmaperhe. Isä talousneuvos.
Ehkä teillä TALousneuvoksen perheessä oli ilmaiset kodinhoitajat, terveydenhoitajat ja kunnanlääkärit, jotka tulivat lyhyellä varoitusajalla perheen avuksi, yhdellä puh.soitolla.
Taviksilla ei ollut esim. se yksi ja ainut, joka hoiti koko kaupungin tai kunnan kunnanlääkärin hommat lakkautettiin jo 50-luvulla.
Jopa maalla, jokaisessa kunnassa oli 70-luvun alussa terveyskeskukset, jossa otettiin potilaat vastaan, eikä kotikäyntejä enää tehty.
Vierailija kirjoitti:
Vielä muutama kymmenen vuotta sitten monet naiset eivä käyneet töissä ja hoitivat lapsenlapsia ihan pääsääntöisesti.
Nykyisin monet isoäidit käyvät töissä ja vanhemmiten ei hirveästi energiaa enää jää hoitaa lastenlapsia.
Toki monet isoäidit ovat aktiivisesti työelämässä mukana ja saattavat myös harrastaa aktiivisesti. Ja hyvä, että jaksavat käydä töissä ja harrastaa!
Aloittajan tapauksessa kuitenkin on kyse siitä, että sitä aikaa ei liikene 4 tuntia puoleen vuoteen kahdessa erässä. Kaksi tuntia neljännesvuosittain kuitenkin on aika vähän aikaa antaa lähimmäisenapua omalle lapselleen. Omiltakaan vanhemmilta ei apua tipu yhtään mihinkään, mutta kuitenkin sinne pitäisi mennä auttamaan ties ja missä ja ennen lisääntymistä käytiinkin auttelemassa, mutta nykyään kun se ei toimisi edes niin, että mies menee taaperon kanssa kylään heilumaan sen moottorisahan kanssa/ kiipeilee tikkailla putsailemassa rännejä/ auton alla remppaamassa/tms, niin edes sitä aikaa, he eivät voi vahtia sitä taaperoa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli aivan ihanat (-30-luvulla syntyneet) mummit. Toinen superlämmin (otti meidät lapset kylään esim koko syyslomaksi ja oli muutenkin paras ja ihana, nukuimme hänen vieressä kyläillessämme) ja toinen jurompi luonne. Jurommalla mummilla oli ollut rankka elämä: 5 lasta ja tehdastyö. Silti häntäkin oli hauska nähdä; hän kutsui meidät kaikki 9 serkusta (vanhempinemme) mökilleen vaikka yhtä aikaa, haki kalat katiskoista ja savusti ne; hän osasi kaiken ja antoi osaamisestaan muille. Hän näytti välittämistään tällä tavalla.
Ja sitten on nämä 50-luvulla syntyneet facebook-mummot ihan asia erikseen. Oma äitinikin oli mukamas innokas lapsenlapsiasta; niin, mainostamaan muille Maire-Kyllikeille ja Ritvoille että minullapa on lapsenlapsia. Miten äitini osoittaa välittämistään meitä lapsiaan ja lapsenlapsiaan kohtaan? Tosi vaikea sanoa. Jos kyläillään 2 yötä (asumme kaukana) niin heti valitus alkaa kun meille pitää tehdä ruokaa. Jos otan pakastimesta mustikoita niin alkaa kärkäs "ette syö mun mustikoita!"-show. Vanhempani lupasivat taannoin katsoa meidän lapsia 2h (eka 2 vuoteen); jo 1h kohdalla äitini alkoi lähetellä minulle whatsappin kautta ääniklippejä joissa 1-vuotias nuorin lapsemme itkee.
Mutta äitini on tällainen tyypillinen 50-luvulla syntynyt Ritva jonka kaikki energia menee kulissien ylläpitoon ja miehensä miellyttämiseen. Isäni on tietenkin myös pettänyt äitiäni, hänellä oli sivusuhde, mutta äitini mielestä heillä on silti niin hieno suhde, tai ainakin ulkopuolisille pitää niin esittää. Olen niin kyllästynyt tähän 50-luvulla syntyneeseen itsekkääseen ja typerään ikäluokkaan.
Noin tuttua. Joillekin lapsenlapset ovat teoreettinen asia, joka tuo mukavan tunteen sisimpään. Se kuitenkin riittää, että oma suku on jatkunut. Joillekin myös se statuskysymys on tärkeä, että ylpeinä kerrotaan tutuille kaikenlaisia juttuja, jopa niin, että annetaan ymmärtää, että kaikkea on yhdessä touhuttu. Mulle tää oli kova paikka huomata omien lasten isovanhemmissa. No, välillä avaan ulkopuolisille todellisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä minunkin voimat vähenee reilussa kymmenessä vuodessa. Nyt olen tilanteessa, jossa pesämme tyhjenee syksyllä. Jo nyt mulla on taas ihan mielettömästi aikaa iltaisin ja viikonloppuisin tehdä vaikka mitä. Olen ihan oman elämäni vapaamatkustaja (miinus työelämä, joka on kyllä hyvin vaativaa akateemisessa asiantuntijatyössä). Todellakin ehtisin hoitaa lapsenlapsiakin. Mihin se aina katoaisi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyeläkeläiset on aika erilaisia kuin vanhempiensa sukupolvi. 30-luvulla syntynyt mummoni osallistui hyvin aktiivisesti kymmenen lapsenlapsensa hoitoon ja selvästi nautti siitä että sai olla avuksi. Suhteet oli hyvin tiiviit. Tämä nykyinen 50-luvulla syntynyt eläkeläispolvi on hedonistisempaa ja vähemmän perhekeskeistä. Perhe-elämää tykätään kyllä suitsuttaa ja esitellä jälkikasvun saavutuksia somessa, mutta mieluummin nämä ovat kuitenkin jossain etelässä lomailemassa tai mökillä kuin viettäisivät aikaa sen muka kaivatun lapsenlapsen kanssa.
Ja sitten laitokseen joutuessaan alkaa rutina että miksei kukaan käy katsomassa.
Se rutina alkaa jo aikasempaa. Meidän ovat muuttaneet etelän lämmöstä tänne takasin. Nyt pitäs sitten seurustella joka välissä. Ei ole vielä kavereita löytynyt sieltä missä asuvat. Mekin kelvataan siis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eli lapsesi on jo pkoti-ikäinen ja nyt vasta alat luomaan hoitosuhde mummin ja lapsen välille? Eli onko lapsi jo kolme täyttänyt? Vai oletko vienyt alle vuoden vanhan pkotiin? Suhde pitää luoda alusta asti vähitellen, ei niin, että naps, nyt pitää alkaa hoitelemaan. Jännä, että aikaa on kulunut ja sinä puhut yllätyksestä. Voi olla, että mummu on täyttänyt aikansa muuten eikä nyt enää halua luopua ohjelmastaan, minä on ymmärrettävää. Myös mummujen pitää saada toiveet hyvissä ajoin, vähintään viikkoa ennen. Hätätapauksessa tietysti heti.
Minulle ei ole ongelma luoda hyvää hoitosuhdetta isompaan lapseen (jossa koen aito kiintymystä) vaikka en olisi lapsia hoitanut vauvasta asti. Oikeastaan se kiintymys syntyy ihan parissa kuukaudessa vaikka olisi jo eskari-ikäisistä kyse. Outo ajatus, ettei mummo voisi kiintyä oman lapsensa lapseen, jos ei tämän arjessa olisi tiivisti ollut pienestä pitäen. En kyllä itse sellaisen mummon hoivaa varmaan kovin omalle lapselle edes kaipasi. Jonkinlaista tunnevammaa tuokin.
T. Lastenhoitaja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyeläkeläiset on aika erilaisia kuin vanhempiensa sukupolvi. 30-luvulla syntynyt mummoni osallistui hyvin aktiivisesti kymmenen lapsenlapsensa hoitoon ja selvästi nautti siitä että sai olla avuksi. Suhteet oli hyvin tiiviit. Tämä nykyinen 50-luvulla syntynyt eläkeläispolvi on hedonistisempaa ja vähemmän perhekeskeistä. Perhe-elämää tykätään kyllä suitsuttaa ja esitellä jälkikasvun saavutuksia somessa, mutta mieluummin nämä ovat kuitenkin jossain etelässä lomailemassa tai mökillä kuin viettäisivät aikaa sen muka kaivatun lapsenlapsen kanssa.
Eiköhän 50-luvulla syntyneiden lapset ole jo mummoiässä.
Oletko päässyt peruskoulun läpi noilla laskutaidoilla? Molemmat vanhempani ovat 50-luvulla syntyneitä, itse olen 36. Kyllähän tässä jo keski-ikäistyminen siintää horisontissa, mutta mummoikäiseksi sanominen on vähän paksua.
En. 1951 syntyneet kävivät kansa- ja oppikoulua. 72-vuotiaan lapset tuppaavat olemaan 40-50 vuotiaita, eli parhaassa ukko- ja mummoiässä. Se 10 vuoden haarukka saa asiat näyttämään aika erilaisilta.
Nelikymppinen on parhaassa mummoiässä? No, ehkä sinun wt-piireissäsi, jossa opiskelut loppui ja porsiminen alkoi 17-vuotiaana.
Luepa, mitä vanhat mummot valittavat. Nuorempi isoäiti jaksaa paremmin. Nelikymppisenä synnyttävän lapsi häpeää rippikoulussa äitiään.
Hahah, kertoo kaiken oleellisen siitä minkälainen muumio siellä on äänessä kun pidät selviönä että se nelikymppisen lapsi ylipäätään menee rippikouluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyeläkeläiset on aika erilaisia kuin vanhempiensa sukupolvi. 30-luvulla syntynyt mummoni osallistui hyvin aktiivisesti kymmenen lapsenlapsensa hoitoon ja selvästi nautti siitä että sai olla avuksi. Suhteet oli hyvin tiiviit. Tämä nykyinen 50-luvulla syntynyt eläkeläispolvi on hedonistisempaa ja vähemmän perhekeskeistä. Perhe-elämää tykätään kyllä suitsuttaa ja esitellä jälkikasvun saavutuksia somessa, mutta mieluummin nämä ovat kuitenkin jossain etelässä lomailemassa tai mökillä kuin viettäisivät aikaa sen muka kaivatun lapsenlapsen kanssa.
Ja sitten laitokseen joutuessaan alkaa rutina että miksei kukaan käy katsomassa.
Se rutina alkaa jo aikasempaa. Meidän ovat muuttaneet etelän lämmöstä tänne takasin. Nyt pitäs sitten seurustella joka välissä. Ei ole vielä kavereita löytynyt sieltä missä asuvat. Mekin kelvataan siis.
Meillä appivanhemmat viihtyi raskaimpien ruuhkavuosien ajan tiiviisti kakkosasunnollaan Thaimaassa, jäivät käytännössä täysin vieraiksi lapsille. Sit alkoi seitsemänkymppisenä olla yhtä sun toista vaivaa ja piti tulla turvaan Suomen palveluiden piiriin. Nyt tulee sitten tämän tästä pyyntöä hoitaa sitä sun tätä asiaa ja ajoittaista marttyyriksi heittäytymistä kun jälkikasvu ei ehdi ja lapsenlapsia ei kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen tämän tyyppisissä keskusteluissa sitä, ettei lähiomaiselta voisi puoleen vuoteen pyytää kahta kertaa auttamaan jossakin asiassa parin tunnin pätkää... siis eikö nämä "ei lapsia isovanhempien hoidettavaksi"-huutelijat ikinä saa apua keneltäkään eivätkä ikinä auta ketään missään? Yleensä ihmissuhteet perustuvat jonkinlaiseen vastavuoroisuuteen...
Samaa mietin. Siis suhtautuvatko nämä ihmiset myös kaikkiin omiin läheisiinsä tällaisella kylmäkiskoisuudella vai onko kyse siitä että heillä ei ole ensimmäistäkään läheistä, ja siksi huutavat täällä katkerina. Myös mielenkiintoista että ilmeisesti sama eläkeläisten sukupolvi, joka on itse tyypillisesti saanut lastenhoidossa aikoinaan runsaasti apua omilta vanhemmiltaan, sättii nykyäitejä ja on kovasti sitä mieltä että ihan yksin on pärjättävä.
Mitä apua me olemme saaneet? Meillä molemmat mummut olivat työelämässä siihen kunnes lapseni olivat jo isoja koululaisia. Lapsellista esittää tuommoinen heitto jolla ei ole mitään katetta. Minun omassa lapsuudessani myös isovanhemmat olivat töissä ku. Me olimme pieniä ja niin olivat pakon edessä äitimmekin, äitiysloma taisi lla kuukauden, vai oliko vain pari viikkoa, sitten joku teini otettiin hoitamaan, ei ollut mitään päiväkoteja eikä perhepäivähoitaja. Nuorin veljeni, 1969 oli perhepäivähoidossa kåsiitä alkaen kun täytti 2 v.
Sinun aikanasi kunnalta saattoi tilata kodinhoitajan.
Ja vanhemmuuden vaatimukset oli olemattomat. Kunhan suunnilleen hengissä säilyi.
Kodinhoitajia saivat vain yksihuoltajat ja ongelmaperheet, eivät normaalit ihmiset.
Ihan tavalliset lapsiperheet sai kodinhoitajan kunnalta. Isommat perheet sai kaksikin yhtä aikaa.
Meilläkin oli kodinhoitaja viisi viikkoa, kun kotirouva-äitini kävi suonikohjuleikkauksessa. Ja meistä lapsista oli nuorinkin jo kahdeksan.
Eivät todella saaneet. Kodinhoitajat olivat ongelmaperheille tai sitten on käytetty hyväveliverkostoja.
Olen syntynyt 50-luvulla isä sotainvalidi ja äiti lotta ja 5 lasta, ikinä ei lapsuudessa ollut meillä kotona kunnallista kodinhoitajaa.
Sama 70-luvulla, kun omat lapset syntyivät tai 90-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa kun lastenlapset syntyivät.
En ymmärrä, miksi levittää virheellistä tietoa. Ketä se hyödyttää?
Kyllä todellakin sai. Minä olen syntynyt 1960 ja sai ihan vain soittamalla. Myös terveydenhoitaja ja kunnanlääkäri oli tilattavissa kotiin. Tämä nimenomaan 70-luvulla, monta kertaa oli meilläkin. Vaikka siis minäkin olin jo teini.
Eikä oltu mikään ongelmaperhe. Isä talousneuvos.
Isä talousneuvos!!!
Se selittää kaiken, isäsi on käytyänyt hyväveliverkostoa.
Eikös Persujen Mika Niikko syönyt ja tarjoillut vaalitilaisuudessa köyhille tarkoitetut leivät, jotka Lild oli tarkoittanut vähävaraisten leipäjonoon.
Ohiksena tulin kommentoimaan että kyllä kodinhoitajia sai 1970-luvulla ihan tavallisetkin perheet avuksi lastenhoitoon, jos tuli jokin odottamaton tilanne, äidille leikkaus sairalassa tms. Meillä oli ihan tavallinen perhe, ei mitään alko- tai muita ongelmia ja muistan että meillä oli kunnalta kodinhoitaja hoitamassa muutamaan otteeseen. Eivät toki käyneet viikko- tai kuukausikaupalla, vaan kyseessä oli muutama päivä aina jossain erikoistilanteessa. Eikä taatusti ollut mitään hyvä veli verkostoja omilla vanhemmillani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen tämän tyyppisissä keskusteluissa sitä, ettei lähiomaiselta voisi puoleen vuoteen pyytää kahta kertaa auttamaan jossakin asiassa parin tunnin pätkää... siis eikö nämä "ei lapsia isovanhempien hoidettavaksi"-huutelijat ikinä saa apua keneltäkään eivätkä ikinä auta ketään missään? Yleensä ihmissuhteet perustuvat jonkinlaiseen vastavuoroisuuteen...
Samaa mietin. Siis suhtautuvatko nämä ihmiset myös kaikkiin omiin läheisiinsä tällaisella kylmäkiskoisuudella vai onko kyse siitä että heillä ei ole ensimmäistäkään läheistä, ja siksi huutavat täällä katkerina. Myös mielenkiintoista että ilmeisesti sama eläkeläisten sukupolvi, joka on itse tyypillisesti saanut lastenhoidossa aikoinaan runsaasti apua omilta vanhemmiltaan, sättii nykyäitejä ja on kovasti sitä mieltä että ihan yksin on pärjättävä.
Mitä apua me olemme saaneet? Meillä molemmat mummut olivat työelämässä siihen kunnes lapseni olivat jo isoja koululaisia. Lapsellista esittää tuommoinen heitto jolla ei ole mitään katetta. Minun omassa lapsuudessani myös isovanhemmat olivat töissä ku. Me olimme pieniä ja niin olivat pakon edessä äitimmekin, äitiysloma taisi lla kuukauden, vai oliko vain pari viikkoa, sitten joku teini otettiin hoitamaan, ei ollut mitään päiväkoteja eikä perhepäivähoitaja. Nuorin veljeni, 1969 oli perhepäivähoidossa kåsiitä alkaen kun täytti 2 v.
Sinun aikanasi kunnalta saattoi tilata kodinhoitajan.
Ja vanhemmuuden vaatimukset oli olemattomat. Kunhan suunnilleen hengissä säilyi.
Kodinhoitajia saivat vain yksihuoltajat ja ongelmaperheet, eivät normaalit ihmiset.
Ihan tavalliset lapsiperheet sai kodinhoitajan kunnalta. Isommat perheet sai kaksikin yhtä aikaa.
Meilläkin oli kodinhoitaja viisi viikkoa, kun kotirouva-äitini kävi suonikohjuleikkauksessa. Ja meistä lapsista oli nuorinkin jo kahdeksan.
Eivät todella saaneet. Kodinhoitajat olivat ongelmaperheille tai sitten on käytetty hyväveliverkostoja.
Olen syntynyt 50-luvulla isä sotainvalidi ja äiti lotta ja 5 lasta, ikinä ei lapsuudessa ollut meillä kotona kunnallista kodinhoitajaa.
Sama 70-luvulla, kun omat lapset syntyivät tai 90-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa kun lastenlapset syntyivät.
En ymmärrä, miksi levittää virheellistä tietoa. Ketä se hyödyttää?
Kyllä todellakin sai. Minä olen syntynyt 1960 ja sai ihan vain soittamalla. Myös terveydenhoitaja ja kunnanlääkäri oli tilattavissa kotiin. Tämä nimenomaan 70-luvulla, monta kertaa oli meilläkin. Vaikka siis minäkin olin jo teini.
Eikä oltu mikään ongelmaperhe. Isä talousneuvos.
Isä talousneuvos!!!
Se selittää kaiken, isäsi on käytyänyt hyväveliverkostoa.
Eikös Persujen Mika Niikko syönyt ja tarjoillut vaalitilaisuudessa köyhille tarkoitetut leivät, jotka Lild oli tarkoittanut vähävaraisten leipäjonoon.
Minun isäni ei kuule sekaantunut lastenhoitoon tai taloudenpitoon millään tavalla.
Kotirouva-äitini ne kodinhoitajat hankki. Eikä me oltu ainoa perhe joka niitä sai. Ihan yleisesti olivat tarjolla.
Yksi asia mikä näissä 50-luvun "Ritvoissa" vielä ärsyttää on se, että jokainen itsekäs Ritva todennäköisesti löytää jonkun toisen Ritvan kuuntelemaan hänen vääristeltyä kertomustaan lapsistaan ja lapsenlapsistaan ja tsemppaamaan kohtelemaan lapsiaan kylmäkiskoisesti. Ritvathan on täydellisiä, lapset ja lapsenlapset vaan kiittämättömiä. Ritvat neuvovat toisia Ritvoja voimaantumaan ja olemaan tylyjä lapsilleen; mitä muuta nämä ryökäleet eivät ole ansainneet. Ritvojen nuoruudessa korkeakouluihin pääsi nykyistä helpommin, joten Ritva on ehkä lapsiaan koulutetumpi. Ritvan mielestä siis fiksumpi; hänen lapset ovat häpeällisen tyhmiä; ehkä huonot geenit isän puolelta? Ritva ja miehensä eivät koskaan kurittaneet lapsiansa väkivaltaisesti; joskus käsi kurmootti hiuksia tai remmi takapuolta, mutta Ritva tai miehensä eivät tällaiseen osallistuneet tai ainakaan tarkasti muista tällaista. Jos Ritva hyökkäsikin aggressiivisesti lapsensa kimppuun jos joku koulukoe meni huonosti tai jos tytär odotti lasta Ritvalle kelpaamattomalle puolisolle, niin se johtui vaan Ritvan omasta järkytyksestä ja hämmennyksestä, eikä ole käytöstä jota tarvitsisi pahoitella. Ritva on yleensäkin arvostelun yläpuolella. Nyt Ritva naureskelee lapsiperheelle, eikä vahingossakaan tapaa lapsenlapsia (varsinkaan niin että lapsen vanhemmatkin ovat paikalla), koska ei Ritvan tarvitse, jokainen hoitakoon itse omat lapsensa.
Olen tosi iloinen, että te, nyt noin 66-68-vuotiaat Ritvat olette 10 vuoden päästä todennäköisesti jo aika huonossa kunnossa ja 20 vuoden päästä kuolleita. Maailma on parempi paikka ilman teitä.
Tuossa voi itseäänkin syyttää jos on jotenkin ajatellut että isovanhempien haaveet lapsenlapsesta tarkoittavat helppoa lastenhoitopaikkaa. Ei ne sitä halua, omat lapset on hoidettu jo. Isovanhemmat haluaa nimenomaan sen kivan kyläilyn, jonka aikana voi hemmotella lasta ja syöttää sille karkkia - ja sitten lähteä pois alta ennen kuin pahin sokeririehunta alkaa.