Yritän etsiä 14-vuotiaalle harrastusta joka olisi vain harrastus, ei kilpailua

Vierailija kirjoitti:

En lukenut kuin ekan sivun, mutta Partio olisi hyvä harrastus. Sopii pojille ja tytöille ja oppii paljon taitoja joita voi tarvita elämässä.

Partio on ehkä vika chaanssi aloittaa 14-vuotiana, koska vanhempana alkaa johtajakoulutus. Sitten pitää jo osata jotain.

Se on luotava itse joukkueet. Eli kyselyä lähipiiriin, ketkä haluaa höntsäillä korista, pesistä, uintia. Niin me tehtiin. Mukaan haettiin niitäkin joista ei niin pidetty, kun piti saada vähintään 4 kaveria, et saatiin jotain järkee pesikseen. Kaksi kaveria riittää jo tennikseen, sulkikseen, padeliin. 

Luulis kavereita löytyvän kun niin iso kysyntä on näihin matalan tason harrastuksiin. 

Tässä oli nyt kyse siitä, että ap:n lapsi haluaisi kaiketi harrastaa vähän tavoitteellisemmin, mutta ei kuitenkaan kilpailla. Ohjattu liikunta on kuitenkin vähän eri asia, kuin kavereiden kanssa höntsäily.

Tuossa oli aika hyvin kuvattuna tästä aiheesta avattujen ketjujen ongelma.

Pitäisi olla ihan valmentajan vetämää säännöllistä ja tavoitteellista (joukkue)urheilua mutta samaan hengenvetoon vaaditaan ettei se nyt missään nimessä saa olla yhtään kilpailullista eikä siihen voi missään nimessä liittyä turnauksia tai kilpailumatkoja.

Että mitäköhöhän ..ttua tämäkin muka on olevinaan?

Käytännössä vaaditaan että saisi harjoitella vaikka jalkapalloa ammattivalmentajan johdolla mukavassa tavoitteellisessa joukkueessa joka ei koskaan pelaa ketään vastaan.

Tai varmaan näille kelpaisi myös se että treenaa säännöllisesti tennistä mutta vain niin ettei verkon toisella puolella ole koskaan ketään ettei harrastus muutu kilpailulliseksi.

skeittaus,lumilautailu,bmx, maastopyöräily...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt en oikein uimarina ymmärrä, että miten en muka harrasta uimista kun käyn itse yksikseni uimassa? Tällä viikolla on treeniohjelmassa (omatekemä) ollut alkuverkka 200 m sekari, 400 m vapari, 200 m selkä, 500 m rinta, 100 m perhonen, spurtti eli 4x25 m vapari 20 s tauolla ajanotolla, ja lopuksi 100 m sekari. Viime viikolla oli pullareiden ja lättäreiden kanssa treenausta. Sitä edellisellä viikolla oli ihan normaali uintia, kuten edellä mainittu ohjelma. Ilmeisesti et ota tätä harrastuksena, koska siellä ei ole jotain tyyppiä seisomassa altaan reunalla ja katsomassa kun uin? Käyn ihan yleisellä vuorolla uimassa ja todellakin teen tuon ohjelman mukaan. 

Mä harrastan triathlonia ja treenaan itsekseni, mutta ymmärrän hyvin, että teinillä voi tehdä tiukkaa olla riittävän kurinalainen sellaiseen. Uimahalliilla näkee usein niitä kilpatreeniporukoita ja onhan siinä vahva sosiaalinen puoli mukana. Teinit kikattaa omiaan pukkarissa. (Harrastin itsekin teininä ohjatusti ja mukavia muistoja jäi.)

Kyseessä ei ole kurinalaisuus tai sen puute, vaan teinin kannalta välttämättömän vertaisryhmän löytäminen. Lastenpsykiatrin suusta kuultua: ei kukaan pysty tukemaan nuorta samalla tavalla kuin toinen nuori, ja vaikeaa on kasvaa ilman ystäviä.

Näissä keskusteluissa aina kammotaan ajatusta lasten ja nuorten notkumisesta vertaistensa kanssa. Ajatellaan, että ohjattu harrastus on ainoa oikea harrastus. Omilla lapsillani on ollut niitä ohjattujakin harrastuksia, ja ovat olleet niissä taitavia, mutta eniten heidän itsetunnolleen on tehnyt hyvää se, kun ovat uskaltautuneet sinne scoottaamaan ja skeittamaan ja notkumaan vapaasti.

-ohis.

Ei näissä keskusteluissa ajatella, että ohjattu harrastus olisi mikään ainut oikea harrastus. On kuitenkin hyvä tajuta, että tuollainen ohjaamaton harrastus vaatii aika vahvaa sisäistä motivaatiota, että sen parissa tulisi liikuttua riittävästi ja erityisesti riittävän säännöllisesti. Ei se, että käy kerran kesässä rullailemassa skuutilla riitä vielä kovin pitkälle. Kalenteroidut treenit ja joukkuepaine saa nuoren lähtemään niihin treeneihin säännöllisesti ja liikkumaan myös silloin, kun sataa vettä.

Joillekin meistä on sattunut lapsiksi niin sanottuja lapasia. Ja näiden lapasien vanhemmat ovat näissä keskusteluissa kovasti kertomassa himoskuuttaajien vanhemmille, miten ei urheiluksi riitä skuutilla rullailu kerran kesässä. Tai sitten he kertovat, miten lapsi ei tee muuta kuin pelaa pleikkaa kotona sipsipussi kädessä, ellei hänellä oli tavoitteellisen joukkueurheilun ryhmäpainetta niskassaan.

Siis mukavaa, että olette löytäneet tavan, jolla lapsenne tekee jotain. Mutta muistakaa, että on muunlaisiakin lapsia. Tunnen esimerkiksi yhden lahjakkaan urheilijatytön, jolle tuo hyvänä asiana pitämäsi ryhmäpaine on jo alakouluiässä aivan liikaa. Ja muutaman lahjakkaan pojan, jotka viis veisasivat mistään ryhmäpaineista, koska tosiaan tekivät omasta halustaan asioita.

Kaikki he ovat löytäneet omat harrastuksensa.

Ja miksi pitäisi urheilla, kun sataa vettä. Vesisateella voi tehdä taas ihan toisenlaisia asioita. Sekin on elämää. Tärkeintä on, että pystyy löytämään ne itselleen tärkeät asiat ja tekemään ne hyvin. Sitä ei ryhmäpaine ikävä kyllä opeta.

No tietenkin se riittää, jos on himoskuuttaaja. Harvasta totaalisen liikkumattomasta lapsesta tulee sellaista, jos vaan vanhemmat ostavat skuutin. 

Tuosta sateesta sen verran, että ei sinne ulos tarvitse tietenkään mennä kesäisen sadekuuron aikana, mutta jos olet sattunut ikinä katsomaan ikkunasta ulos, niin Suomessa on usein kuukausien jaksoja, kun se sää ei oikein houkuttele ulkoilemaan. Yleensä vähintään syyskuusta joulukuuhun on ainakin eteläisessä Suomessa sellaiset kelit, että en kyllä itsekään menisi ulos, jos treeniojelmassa ei lukisi lenkkiä. Ne kuulaat syyspäivät ovat valitettavan harvinaisia. Talvisinkaan ei hirveästi skuuttailla ja lapset ovat hiihtoladuilla valitettavan harvinainen näky. Jos lapsille tulee säiden takia kuukausien taukoja liikkumiseen, niin se on oikeasti ongelma.

Mä olen sen skuuttaajan vanhempi, ja kirjoitin että lapseni harrastavat myös ohjattuja urheilulajeja, mutta ovat saaneet itsevarmuutta juuri tuollaisesta vapaasta hengailusta kaverien kanssa. Tarkoituksena oli kertoa, miten asiat eivät ole mustavalkoisia, ja ohjatun harrastamisen rinnalla on hyvä, että lapsi osaa myös keksiä tekemistä itse ja kaverien kanssa.

Mutta jollain hirtti taas kaasu kiinni, ja nyt ollaan huolissaan totaalisen liikkumattomasta lapsiparasta, joka käy kerran kesässä skuuttaamassa eikä tee talvella kuukausiin mitään.

Sulla taitaa olla isoja haasteita luetunymmärtämisessä, jos saat keksittyä tuollaisia tulkintoja.

Sinä kirjoitit: "Näissä keskusteluissa aina kammotaan ajatusta lasten ja nuorten notkumisesta vertaistensa kanssa. Ajatellaan, että ohjattu harrastus on ainoa oikea harrastus."

Johon minä vastasin:  "Ei näissä keskusteluissa ajatella, että ohjattu harrastus olisi mikään ainut oikea harrastus. On kuitenkin hyvä tajuta, että tuollainen ohjaamaton harrastus vaatii aika vahvaa sisäistä motivaatiota, että sen parissa tulisi liikuttua riittävästi ja erityisesti riittävän säännöllisesti."

Tämän jälkeen koit tarpeelliseksi haukkua lapseni lapasiksi.

Minä taas vastasin, että Suomessa kelit eivät ole aina kovin suosiolliset ulkoliikunnalle, minkä jälkeen sinä väität, että minulla hirtti kaasu kiinni. 

Selevä...

On se näppärää leikata ja liimata mielensä mukaan. Onneksi tuosta yläpuolelta voi jokainen katsoa, että oikeasti aloit heti paasata miten kerran kesässä rullailu ei riitä harrastukseksi, ja miten ei totaalisen liikkumattomasta lapsesta tule himoskuuttaajaa.

Miksi noin niin kuin lähtökohtaisesti ajattelet tuntemattomien lasten ja nuorten olevan totaalisen liikkumattomia?

Toivottavasti löytyy sopiva laji ja porukka mihin osallistua. Se vaan sanottava noiden seuroissa tapahtuvan liian tavoitteellisen kilpaurheilun puolesta, että se jonkinasteinen panostaminen on se liima miksi sitä hommaa jaksetaan vuodesta toiseen tehdä ja siinä samalla ystävystytään niiden kokemusten kautta. Puhtaassa höntsässä aika nopeasti itse kukin alkaa kyseenalaistamaan homman mielekkyyttä, kun eihän esim 14-vuotiaat tarvitse mitään valvontaa niin mikä rooli sen porukan vetäjällä siinä varsinaisesti on.

Aikuisille nämä puhtaat höntsäfutikset ja korikset kyllä sopivat mielestäni oikein hyvin, siinä saa mukavaa sosiaalista kanssakäymistä ja pidettyä kuntoa yllä.

Ja jos lapsi löytää koulun pihalta tyyppejä joiden kanssa pelata korista yhdessä, niin hyvä juttu. Mutta aika hataralla pohjalla harrastuksena kun jos porukka ei tokana vuonna innostukaan niin ollaan taas lähtöruudussa.

Suunnistus

Sulkis

Tennis

Padel

Ratsastus

Agility

Kuntosali

Frisbeegolf

Golf

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti löytyy sopiva laji ja porukka mihin osallistua. Se vaan sanottava noiden seuroissa tapahtuvan liian tavoitteellisen kilpaurheilun puolesta, että se jonkinasteinen panostaminen on se liima miksi sitä hommaa jaksetaan vuodesta toiseen tehdä ja siinä samalla ystävystytään niiden kokemusten kautta. Puhtaassa höntsässä aika nopeasti itse kukin alkaa kyseenalaistamaan homman mielekkyyttä, kun eihän esim 14-vuotiaat tarvitse mitään valvontaa niin mikä rooli sen porukan vetäjällä siinä varsinaisesti on.

Aikuisille nämä puhtaat höntsäfutikset ja korikset kyllä sopivat mielestäni oikein hyvin, siinä saa mukavaa sosiaalista kanssakäymistä ja pidettyä kuntoa yllä.

Ja jos lapsi löytää koulun pihalta tyyppejä joiden kanssa pelata korista yhdessä, niin hyvä juttu. Mutta aika hataralla pohjalla harrastuksena kun jos porukka ei tokana vuonna innostukaan niin ollaan taas lähtöruudussa.

Näinhän se on. On erittäin helppoa lopettaa sellainen harrastus, johon ei ole ikinä panostanut yhtään eikä sen lopettamisessa menetä aikaisemmin tehdyn työn tuloksia. Ne jäävät täysin huoletta siinä vaiheessa, kun bisse ja siideri alkaa kiinnostamaan teini-iässä enemmän. Ei ne tavoitteellisetkaan harrastukset mitään varmoja suojakeinoja ole, mutta niissä nuorilla on sentään yleensä enemmän menetettävää, jos ne jättää. 

Yleisurheilun harrasteryhmä, jossa kilpailuun ei pakoteta on varmaan ihan hyvä idea. On yksilölaji, niin oma taso ei vaikuta muiden suoritukseen kuten esim. koripallo. 

Ja jos haluaa käydä kokeilemassa kilpailuja, niin varmasti löytyy pienemmät seurakisat, missä ei tarvi ottaa paineita. 

huvin vuoksi kirjoitti:

Nyt pistät paikallislehteen ilmoituksen että kokoonnutaan koulun koriskentällä kello 18:00 kaikenikäiset mukaan!

Ei kaikkien ole pakko olla hyviä kun huvikseen pelailee!

Entäs uimahalli, tilataksi-kimppakyyti!

pidätte sitten kirppareita, autonpesuan jne että rahoittuu toiminta.

Tosiaan, jos tommoiselle harrasteryhmälle on kysyntää, niin sellainen pystyyn. Sama muissa lajeissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti löytyy sopiva laji ja porukka mihin osallistua. Se vaan sanottava noiden seuroissa tapahtuvan liian tavoitteellisen kilpaurheilun puolesta, että se jonkinasteinen panostaminen on se liima miksi sitä hommaa jaksetaan vuodesta toiseen tehdä ja siinä samalla ystävystytään niiden kokemusten kautta. Puhtaassa höntsässä aika nopeasti itse kukin alkaa kyseenalaistamaan homman mielekkyyttä, kun eihän esim 14-vuotiaat tarvitse mitään valvontaa niin mikä rooli sen porukan vetäjällä siinä varsinaisesti on.

Aikuisille nämä puhtaat höntsäfutikset ja korikset kyllä sopivat mielestäni oikein hyvin, siinä saa mukavaa sosiaalista kanssakäymistä ja pidettyä kuntoa yllä.

Ja jos lapsi löytää koulun pihalta tyyppejä joiden kanssa pelata korista yhdessä, niin hyvä juttu. Mutta aika hataralla pohjalla harrastuksena kun jos porukka ei tokana vuonna innostukaan niin ollaan taas lähtöruudussa.

Näinhän se on. On erittäin helppoa lopettaa sellainen harrastus, johon ei ole ikinä panostanut yhtään eikä sen lopettamisessa menetä aikaisemmin tehdyn työn tuloksia. Ne jäävät täysin huoletta siinä vaiheessa, kun bisse ja siideri alkaa kiinnostamaan teini-iässä enemmän. Ei ne tavoitteellisetkaan harrastukset mitään varmoja suojakeinoja ole, mutta niissä nuorilla on sentään yleensä enemmän menetettävää, jos ne jättää. 

Tuo on ehkä vähän vanhanaikainen ajatus, että nuoret vaihtavat urheilun bisseen siksi etteivät ole nuorempina panostaneet siihen riittävästi.

Nykypäivän nuoret ylipäätään eivät ole kovin humalahakuisia. Yleensä nuoret lopettavat urheilun siinä vaiheessa, kun se alkaa viedä liikaa aikaa ja koulunkäynti kärsii.

Sitten erikseen ovat adhd-tyyppiset persoonat, joilla vaihtoehtoina ovat rankka urheilu tai rankka ryyppääminen tai jopa molemmat yhtä aikaa. Heidänkin soisi ennen kaikkea oppivan elämänhallintaa.

Kamppailulajeille vahva suositus. Voi kyllä harrastaa lasien kanssa. Ja ellei ole puolisokea niin ilman laseja vaan.

Jos uinti kiinnostaa, monella paikkakunnalla on ns. NORPPA-toimintaa. Ne ovat lasten ja nuorten vesiliikuntaryhmiä, joissa harjoitetaan monenlaista toimintaa. On uintitekniikkaa, pelastusharjoituksia, snorklausta, sukellusta ja vähän uppopalloakin. Monipuolinen harrastus, jossa kilpailu ei ole pääosassa.

Omalla pojalla oli sama haaste 13-vuotiaana, harrastusta ei meinannut löytyä millään, mutta tämä kiinnosti vuosia! Hyvä ikä on aloittaa, kun uimataito on jo hallinnassa kunnolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti löytyy sopiva laji ja porukka mihin osallistua. Se vaan sanottava noiden seuroissa tapahtuvan liian tavoitteellisen kilpaurheilun puolesta, että se jonkinasteinen panostaminen on se liima miksi sitä hommaa jaksetaan vuodesta toiseen tehdä ja siinä samalla ystävystytään niiden kokemusten kautta. Puhtaassa höntsässä aika nopeasti itse kukin alkaa kyseenalaistamaan homman mielekkyyttä, kun eihän esim 14-vuotiaat tarvitse mitään valvontaa niin mikä rooli sen porukan vetäjällä siinä varsinaisesti on.

Aikuisille nämä puhtaat höntsäfutikset ja korikset kyllä sopivat mielestäni oikein hyvin, siinä saa mukavaa sosiaalista kanssakäymistä ja pidettyä kuntoa yllä.

Ja jos lapsi löytää koulun pihalta tyyppejä joiden kanssa pelata korista yhdessä, niin hyvä juttu. Mutta aika hataralla pohjalla harrastuksena kun jos porukka ei tokana vuonna innostukaan niin ollaan taas lähtöruudussa.

Näinhän se on. On erittäin helppoa lopettaa sellainen harrastus, johon ei ole ikinä panostanut yhtään eikä sen lopettamisessa menetä aikaisemmin tehdyn työn tuloksia. Ne jäävät täysin huoletta siinä vaiheessa, kun bisse ja siideri alkaa kiinnostamaan teini-iässä enemmän. Ei ne tavoitteellisetkaan harrastukset mitään varmoja suojakeinoja ole, mutta niissä nuorilla on sentään yleensä enemmän menetettävää, jos ne jättää. 

Tuo ajattelumalli varmistaa sen, että jos yhden harrastuksen lopettaa, ei ainakaan ole järkeä aloittaa uutta. Ja melkein kaikkihan jossain vaiheessa lopettavat sen lapsuuden harrastuksen.

Vierailija kirjoitti:

Miksi lapsi ei voi vain uida harrastuksena?

Kaikissa seuroissa on harrasteryhmä joilla ei ole sitä (muutaman kympin vuodessa) maksavaa kilpalisenssiä.

Ap on trolli

Vierailija kirjoitti:

Tässä taitaa olla ongelmana se, että aloittaja sekä hänen lapsensa ovat järkyttävän uusavuttomia.

Sekä mamman negatiivinen asenne. Kyllä sitä muutkin ovat käyneet toissä, huoltaneet perheen ja joka viikko seisoneet tallinreunalla hevonkakanhajussa hytisemässä.

Fleshlight.

Vierailija kirjoitti:

Toi suunnistus on hyvä. Tietysti jos asuu jossain ihan keskustassa, niin  sitten voi olla hankalampaa. Käsittääkseni suunnistusseuroilla on jonkinlaista opetusta, ja iltarasteile voi mennä kuka vaan. Löytyy kaikenlaisia ratoja. 

Väittäisin, että on myöskin melkosen kehittävä harrastus.

Ulkona olo myös silmille hyväksi. Suunnistuksessa myös talvella kuntosalia ym, tulee juostua, luettua karttaa jne. Ja voi hyvin aloittaa tuossa iässä ja paljon vanhempanakin. Tason voi myös ktse valita eli harrastus tai kilpa. On myös edullinen harrastus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitääkö se olla urheiluharrastus?

Pitää. Ei ole taiteellinen eikä halua soittaa mitään soitinta. Olen kyllä kysynyt asiaa monta kertaa.

Koriskenttä on suht lähellä, mutta ei minulla tai isällään ole aikaa koota joukkuetta ja alkaa sellaista vahtia. Siksihän niistä harrastuksista maksetaan muille.

Uintiakaan ei vain harrasteta enää 14-vuotiaana. Se on joko kilpailuun tähtäävää tai itsenäisesti uimista normaaleilla vuoroilla. Aikuisten uimatekniikkakouluun saa odotella neljä vuotta että otetaan mukaan. Ap

Eikö tuon ikäiset voi itse laittaa ilmoitukset ja koota porukan? Luulisi, että heistä olisi jopa kiva, ettei äiti aina seisoisi kentän laidalla. Ja muutenkin olisi hyödyllistä nuorille huomata, että itse voi järkätä kivaa toimintaa.

Niinpä.

Siihen ei tarvita kuin kourallinen porukkaa niin pääsee alkuun. Ei tarvi olla "joukkueita", ei oikeaa kenttää. Jos on vaan yksi kori, pelataan "kaikki vastaan kaikki". Yleensä siinäkin aika menee ja hiki tulee. 

Samanhenkisiä voi löytyä se kourallinen vaikka omalta luokalta, koulusta, jonnekin vaan ilmoitus, että tule koriskentälle lauantaina klo 12 tai mitä ikinä. 

No yhdellä olis hyvä olla oma pallo :D mutta oikeasti muuta ei tarvi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mites ammunta? Paikallisella urheilutalolla kokoontuu ihmisiä ampumaan ilma-aseilla ja mukaan voi mennä kokeilemaan ilman oman aseen ostoakin. Jos liittyy seuraan se on muutaman kympin vuodessa ja jos päätyy oman ilma-aseen ostoon, sekin on melko huokea patruunoineen. Kiva harrastus ja tavoitteellista toimintaa porukassa. Kisata saa jos tahtoo, ja pakko ei ole. Ei ole turhan kilpailuhenkinen laji, minkä takia tykkään.

-ampuja (ilmapistooli)

Tämä oli oikeasti hyvä idea, kiitos <3

En nyt jaksa lähteä vastailemaan kaikkiin kommentteihin, kiitos asiallisesti vastanneille.

Sen verran kuitenkin kerron, että kyseessä ei ole plösö sohvaperuna vaan lievästi näkövammainen nuori, joka on alkanut vasta nyt löytää itseään ja rohkeutta kokeilla kaikenlaista. Pienempänä arasteli kovaa menoa, ja edelleenkään ei välttämättä hirveästi välitä fyysisistä kontaktilajeista tai esimerkiksi laskettulusta tai lautailusta, jossa vauhti on kova. Eikä tarvitsekaan välittää. Ap

Koris on ollut mun mielestä kovin kontaktilaji kaikista kokeilemistani pallolajeista. Ja mulla on aina ollut voimakkaat miinuslasit, helposti lensivät pitkin lattiaa puolustustilanteessa. Ja ihan höntsää oli nämä pelailut, säännöt toki oli opeteltu ohjatusti.

Komppaan tätä, tyttö on täynnä naarmuja ja mustelmia koripelejen jälkeen. Eikä futistakaan voi pelata ilman kontaktia. Vähintään on aina polvet verillä ja pari mustelmaa. 

Suosittelisin ennemmin mailapelejä, esim. tennistä tai sulkista, jossa vastustaja on turvallisesti verkon toisella puolella tai vaikka lentopalloa, jossa on vaan oman joukkueen pelaajia lähietäisyydellä.