Yritän etsiä 14-vuotiaalle harrastusta joka olisi vain harrastus, ei kilpailua

Onnea vaan, ap. Isivalmentajat ryömivät koloistaan ja lyttäävät näkövammaisen ja tämän vanhemmat, koska kaikki yritykset urheilla ovat vääriä. Ja olisi pitänyt aloittaa 10 v sitten.

Samaan aikaan ihmetellään, miksi urheiluun jaetut rahat eivät näy kansanterveydessä.

Tää on todella ihan oikea ongelma. Matalan kynnyksen harrasteryhmiä ei meinaa löytyä. Miksi sen pitää olla joko niin, että lapsen kaikki vapaa-aika menee lajin parissa tai sitten "senku menet höntsäämään tonne ja huudat siinä kentällä, että tulkaa mukaan". Puuttuu monesti se keskitie ja sitten on helpompi jäädä kotiin pelaamaan.

Uusavuton poika hyvässä kasvussa? Jos on niin saamaton, ettei itse pysty keksimään harrastuksia, maatkoon sängyssä.

Kai sinne uintiryhmään voi mennä vaikka ei kilpailisi? Yksin treenaaminen on tylsää, joten ymmärrän hyvin, että ryhmässä olisi kivempaa. Toki ongelma on, jos nuori on 14-vuotiaana vasta aloittamassa uintia. Silloin ei kyllä pysy muiden perässä millään. (Oma lapseni treenaa uinnin kilparyhmässä ja välillä osallistuu kisoihin ja välillä ei. Ei siitä sen kummempaa sanomista ole tullut.)

4H-yhdistys. Harrastuksenomaista liiketoimintaan harjoittelua. Erittäin tervettä porukkaa.

Itse oli nuorena ja opin jo silloin liiketoiminnan aika yksinkertaiset perusperiaatteet, jotka pätevät niin pieniin kuin jättiyrityksiinkin.

Vierailija kirjoitti:

Nyt en oikein uimarina ymmärrä, että miten en muka harrasta uimista kun käyn itse yksikseni uimassa? Tällä viikolla on treeniohjelmassa (omatekemä) ollut alkuverkka 200 m sekari, 400 m vapari, 200 m selkä, 500 m rinta, 100 m perhonen, spurtti eli 4x25 m vapari 20 s tauolla ajanotolla, ja lopuksi 100 m sekari. Viime viikolla oli pullareiden ja lättäreiden kanssa treenausta. Sitä edellisellä viikolla oli ihan normaali uintia, kuten edellä mainittu ohjelma. Ilmeisesti et ota tätä harrastuksena, koska siellä ei ole jotain tyyppiä seisomassa altaan reunalla ja katsomassa kun uin? Käyn ihan yleisellä vuorolla uimassa ja todellakin teen tuon ohjelman mukaan. 

Mä harrastan triathlonia ja treenaan itsekseni, mutta ymmärrän hyvin, että teinillä voi tehdä tiukkaa olla riittävän kurinalainen sellaiseen. Uimahalliilla näkee usein niitä kilpatreeniporukoita ja onhan siinä vahva sosiaalinen puoli mukana. Teinit kikattaa omiaan pukkarissa. (Harrastin itsekin teininä ohjatusti ja mukavia muistoja jäi.)

Vierailija kirjoitti:

Tuo on kyllä harmillista, että aina pitäisi tähdätä kilpailemiseen.

Entäs suunnistus? Tai onko lähellä koriskenttää käytettävissä, jos kokoaisi oman harrastejengin? Ohjausta sitten ei olisi, mutta pääsisi ainakin pelaamaan.

Ei se ole mikään harmi, vaan normaalia pojalle. Miesten maailmassa aina enemmän tai vähemmän kilpaillaan ja poikana opetellaan siinä kilpailussa pärjäämistä. Pojan kilpailuvietin tukahduttaminen on suuri karhunpalvelus.

Vierailija kirjoitti:

Miten hän voi uida, jos on rillit?

Uimalaseja saa vahvuuksilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt en oikein uimarina ymmärrä, että miten en muka harrasta uimista kun käyn itse yksikseni uimassa? Tällä viikolla on treeniohjelmassa (omatekemä) ollut alkuverkka 200 m sekari, 400 m vapari, 200 m selkä, 500 m rinta, 100 m perhonen, spurtti eli 4x25 m vapari 20 s tauolla ajanotolla, ja lopuksi 100 m sekari. Viime viikolla oli pullareiden ja lättäreiden kanssa treenausta. Sitä edellisellä viikolla oli ihan normaali uintia, kuten edellä mainittu ohjelma. Ilmeisesti et ota tätä harrastuksena, koska siellä ei ole jotain tyyppiä seisomassa altaan reunalla ja katsomassa kun uin? Käyn ihan yleisellä vuorolla uimassa ja todellakin teen tuon ohjelman mukaan. 

Mä harrastan triathlonia ja treenaan itsekseni, mutta ymmärrän hyvin, että teinillä voi tehdä tiukkaa olla riittävän kurinalainen sellaiseen. Uimahalliilla näkee usein niitä kilpatreeniporukoita ja onhan siinä vahva sosiaalinen puoli mukana. Teinit kikattaa omiaan pukkarissa. (Harrastin itsekin teininä ohjatusti ja mukavia muistoja jäi.)

Kyseessä ei ole kurinalaisuus tai sen puute, vaan teinin kannalta välttämättömän vertaisryhmän löytäminen. Lastenpsykiatrin suusta kuultua: ei kukaan pysty tukemaan nuorta samalla tavalla kuin toinen nuori, ja vaikeaa on kasvaa ilman ystäviä.

Näissä keskusteluissa aina kammotaan ajatusta lasten ja nuorten notkumisesta vertaistensa kanssa. Ajatellaan, että ohjattu harrastus on ainoa oikea harrastus. Omilla lapsillani on ollut niitä ohjattujakin harrastuksia, ja ovat olleet niissä taitavia, mutta eniten heidän itsetunnolleen on tehnyt hyvää se, kun ovat uskaltautuneet sinne scoottaamaan ja skeittamaan ja notkumaan vapaasti.

-ohis.

Vierailija kirjoitti:

Uusavuton poika hyvässä kasvussa? Jos on niin saamaton, ettei itse pysty keksimään harrastuksia, maatkoon sängyssä.

Harvoin näkee tällaista tyhmyyttä mitä tämä kirjoittaja kirjoittaa.

Vierailija kirjoitti:

Tää on todella ihan oikea ongelma. Matalan kynnyksen harrasteryhmiä ei meinaa löytyä. Miksi sen pitää olla joko niin, että lapsen kaikki vapaa-aika menee lajin parissa tai sitten "senku menet höntsäämään tonne ja huudat siinä kentällä, että tulkaa mukaan". Puuttuu monesti se keskitie ja sitten on helpompi jäädä kotiin pelaamaan.

Kuten tässä keskustelussa on jo todettu, näissä on todella monta ongelmaa:

1) Sopivan tasoisia ja suunnilleen samanikäisiä harrastajia on hankalaa löytää riittävästi. Harva 14-vuotias haluaa höntsätä vaikkapa 10-vuotiaan kanssa.

2) Vetäjän on lähes mahdotonta suunnitella tekemistä, koska koskaan ei voi tietää tuleeko paikalle 5 vai 15 nuorta. Siksi pitää olla useita suunnitelmia ja harvalla on aikaa ja energiaa siihen.

3) Jos harrastuksessa ei ole mitään tavoitteita, tyyliin edes jotain puulaakiturnauksia, hyvin harvalla riittää motivaatio. Vedin aikanaan Joensuun seudulla tällaista ryhmää ja tein tarkkaa tilastoa. Keskimäärin yksi lapsi kävi tällaisessa ryhmässä 3,6 kertaa eli toisin sanoen valtaosa lopetti käymisen hyvin nopeasti, koska harjoitusten sisältö vaihteli paljon ja tavoitteita ei juurikaan ollut.

4) Jos ei onnistu saamaan esimerkiksi kunnalta ilmaisia tiloja, on pakko saada jostain rahaa ja jos ei ole sitoutumista, on hankalaa kerätä maksuja. Jos ottaa jokakerta käteisellä euron tai pari, on kirjanpito todella hankalaa ja niiden tilittäminen vaivalloista. 

5) Lähes aina näihin ryhmiin päätyy yksi tai kaksi sellaista "erityistapausta", jotka eivät enää pääse mihinkään muualle ja joille oikeampi paikka olisi mielisairaalan pyöreä pehmustettu huone. Nämä eivät koskaan tottele mitään ja muut lapset jopa pelkäävät näitä. Poikkeuksetta vanhemmat eivät näe mitään vikaa omassa kullassaan. Näiden takia olen joutunut aikanaan lopettamaan useita ryhmiä, koska se oli ainoa tapa päästä näistä eroon. 

Näiden syiden takia en ryhdy vetämään tuollaisia ryhmiä enää koskaan.

T: entinen höntsäryhmän vetäjä lentopallossa ja jalkapallossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitääkö se olla urheiluharrastus?

Pitää. Ei ole taiteellinen eikä halua soittaa mitään soitinta. Olen kyllä kysynyt asiaa monta kertaa.

Koriskenttä on suht lähellä, mutta ei minulla tai isällään ole aikaa koota joukkuetta ja alkaa sellaista vahtia. Siksihän niistä harrastuksista maksetaan muille.

Uintiakaan ei vain harrasteta enää 14-vuotiaana. Se on joko kilpailuun tähtäävää tai itsenäisesti uimista normaaleilla vuoroilla. Aikuisten uimatekniikkakouluun saa odotella neljä vuotta että otetaan mukaan. Ap

Kyllä uinnissa on myös harrasteryhmiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on todella ihan oikea ongelma. Matalan kynnyksen harrasteryhmiä ei meinaa löytyä. Miksi sen pitää olla joko niin, että lapsen kaikki vapaa-aika menee lajin parissa tai sitten "senku menet höntsäämään tonne ja huudat siinä kentällä, että tulkaa mukaan". Puuttuu monesti se keskitie ja sitten on helpompi jäädä kotiin pelaamaan.

Kuten tässä keskustelussa on jo todettu, näissä on todella monta ongelmaa:

1) Sopivan tasoisia ja suunnilleen samanikäisiä harrastajia on hankalaa löytää riittävästi. Harva 14-vuotias haluaa höntsätä vaikkapa 10-vuotiaan kanssa.

2) Vetäjän on lähes mahdotonta suunnitella tekemistä, koska koskaan ei voi tietää tuleeko paikalle 5 vai 15 nuorta. Siksi pitää olla useita suunnitelmia ja harvalla on aikaa ja energiaa siihen.

3) Jos harrastuksessa ei ole mitään tavoitteita, tyyliin edes jotain puulaakiturnauksia, hyvin harvalla riittää motivaatio. Vedin aikanaan Joensuun seudulla tällaista ryhmää ja tein tarkkaa tilastoa. Keskimäärin yksi lapsi kävi tällaisessa ryhmässä 3,6 kertaa eli toisin sanoen valtaosa lopetti käymisen hyvin nopeasti, koska harjoitusten sisältö vaihteli paljon ja tavoitteita ei juurikaan ollut.

4) Jos ei onnistu saamaan esimerkiksi kunnalta ilmaisia tiloja, on pakko saada jostain rahaa ja jos ei ole sitoutumista, on hankalaa kerätä maksuja. Jos ottaa jokakerta käteisellä euron tai pari, on kirjanpito todella hankalaa ja niiden tilittäminen vaivalloista. 

5) Lähes aina näihin ryhmiin päätyy yksi tai kaksi sellaista "erityistapausta", jotka eivät enää pääse mihinkään muualle ja joille oikeampi paikka olisi mielisairaalan pyöreä pehmustettu huone. Nämä eivät koskaan tottele mitään ja muut lapset jopa pelkäävät näitä. Poikkeuksetta vanhemmat eivät näe mitään vikaa omassa kullassaan. Näiden takia olen joutunut aikanaan lopettamaan useita ryhmiä, koska se oli ainoa tapa päästä näistä eroon. 

Näiden syiden takia en ryhdy vetämään tuollaisia ryhmiä enää koskaan.

T: entinen höntsäryhmän vetäjä lentopallossa ja jalkapallossa.

Meillä loppui lapsen sirkusharrastus siihen, että ryhmässä oli yksi kaistapää poika joka pilasi aivan kaiken. Oli kiva maksaa harrastusmaksu aivan turhaan. Ohjaajat nuoria sirkuskoululaisia, eikä heiltä mitenkään voi odottaa että heillä olisi pedagogisia taitoja hullujen lasten käsittelyyn. Ei varmasti ollut mikään mieltäylentävä kokemus heillekään.

Jos ap:n pitäisi itse pistää kasaan katukorisporukka, niin se loppuisi siihen yhteen kertaan kun yleiselle koriskentälle tulee häiriköt pilaamaan koko jutun. Ap:n pitäisi joko vuokrata tilat tai palkata järkkäri. Eikä sekään mitään auttaisi loppujen lopuksi, kun se nyt vaan ei ole mielekästä jännittää meneekö pelit pilalle vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Tää on todella ihan oikea ongelma. Matalan kynnyksen harrasteryhmiä ei meinaa löytyä. Miksi sen pitää olla joko niin, että lapsen kaikki vapaa-aika menee lajin parissa tai sitten "senku menet höntsäämään tonne ja huudat siinä kentällä, että tulkaa mukaan". Puuttuu monesti se keskitie ja sitten on helpompi jäädä kotiin pelaamaan.

Oletko yrittänyt etsiä? Joka ikinen kunta tässä maassa järjestää ilmaista tai lähes ilmaista (esim. Helsingissä nämä maksavat 4 € per lapsi ja sillä maksulla saa osallistua kaikkiin lajeihin rajattomasti koko lapsuuden ja nuoruuden ajan) matalan kynnyksen höntsäliikuntaa lapsille ja nuorille.

Ongelma on, että se ei kelpaa teille, vaan siinä tavoitteettomassa liikunnassa pitäisi kuitenkin olla huippupuitteet ja ammattivalmentajat ja lisäksi pitäisi varmistaa, että mukana ei olisi yhtään lasta, joka olisi yhtään paremmassa kunnossa tai taitavampi kuin se oma mussukka, että hän pääsisi loistamaan. 

Tuttua hommaa.

Aina ja aina vain kilpaillaan. Lapseni on lahjakas liikunnallisissa jutuissa ja aina, siis aina hänen pitäisi kilpailla ja siirtyä vaativampaan ryhmään. Siis ohjaajien mielestä. Tämä oli siis alakouluiässä.

Nyt yläkouluiässä ei ole mitään mahdollisuutta harrastaa. Höntsäjoukkueet ovat aikuisten juttuja. Melontaan on 16v ikärajana. Uinti, jalkapallo, kotipallo, sähly, jääkiekko, lentopallo, ihan kaikki tähtää vain ja ainoastaan kilpailemiseen.

Miksi nämä lapset ja nuoret rikotaan näin?

Vierailija kirjoitti:

Tuttua hommaa.

Aina ja aina vain kilpaillaan. Lapseni on lahjakas liikunnallisissa jutuissa ja aina, siis aina hänen pitäisi kilpailla ja siirtyä vaativampaan ryhmään. Siis ohjaajien mielestä. Tämä oli siis alakouluiässä.

Nyt yläkouluiässä ei ole mitään mahdollisuutta harrastaa. Höntsäjoukkueet ovat aikuisten juttuja. Melontaan on 16v ikärajana. Uinti, jalkapallo, kotipallo, sähly, jääkiekko, lentopallo, ihan kaikki tähtää vain ja ainoastaan kilpailemiseen.

Miksi nämä lapset ja nuoret rikotaan näin?

Pystytkö yhtään näkemään maailmaa oman tai lapsesi navan ulkopuolelta? Pystytkö hahmottamaan yhtään mahdollista syytä, miksi lastasi ohjataan ylempään tasoryhmään. Siis, jos ajattelet muita lapsia etkä pelkästään sitä omaasi. 

Lapset halutaan pitää omantasoisissaan ryhmissä, että kaikki pystyisivät harrastamaan lajia mukavasti. Ei ole todellakaan kivaa muille lapsille, jos alimman tason höntsäjoukkueessa pelaa pari tyyppiä, jotka voisivat olla taitojensa puolesta ylimmällä kilpatasolla. Nämä pari pyörittävät koko kenttää ja kukaan muu ei saa koskea palloon. Lapsilla tasoerot ovat valtavat ja lähes kaikissa pallopeleissä (ei ehkä lentopallossa) yksi ikäluokkansa huippu pystyisi voittamaan kokonaisen harrastetason joukkueen yksinään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt en oikein uimarina ymmärrä, että miten en muka harrasta uimista kun käyn itse yksikseni uimassa? Tällä viikolla on treeniohjelmassa (omatekemä) ollut alkuverkka 200 m sekari, 400 m vapari, 200 m selkä, 500 m rinta, 100 m perhonen, spurtti eli 4x25 m vapari 20 s tauolla ajanotolla, ja lopuksi 100 m sekari. Viime viikolla oli pullareiden ja lättäreiden kanssa treenausta. Sitä edellisellä viikolla oli ihan normaali uintia, kuten edellä mainittu ohjelma. Ilmeisesti et ota tätä harrastuksena, koska siellä ei ole jotain tyyppiä seisomassa altaan reunalla ja katsomassa kun uin? Käyn ihan yleisellä vuorolla uimassa ja todellakin teen tuon ohjelman mukaan. 

Mä harrastan triathlonia ja treenaan itsekseni, mutta ymmärrän hyvin, että teinillä voi tehdä tiukkaa olla riittävän kurinalainen sellaiseen. Uimahalliilla näkee usein niitä kilpatreeniporukoita ja onhan siinä vahva sosiaalinen puoli mukana. Teinit kikattaa omiaan pukkarissa. (Harrastin itsekin teininä ohjatusti ja mukavia muistoja jäi.)

Kyseessä ei ole kurinalaisuus tai sen puute, vaan teinin kannalta välttämättömän vertaisryhmän löytäminen. Lastenpsykiatrin suusta kuultua: ei kukaan pysty tukemaan nuorta samalla tavalla kuin toinen nuori, ja vaikeaa on kasvaa ilman ystäviä.

Näissä keskusteluissa aina kammotaan ajatusta lasten ja nuorten notkumisesta vertaistensa kanssa. Ajatellaan, että ohjattu harrastus on ainoa oikea harrastus. Omilla lapsillani on ollut niitä ohjattujakin harrastuksia, ja ovat olleet niissä taitavia, mutta eniten heidän itsetunnolleen on tehnyt hyvää se, kun ovat uskaltautuneet sinne scoottaamaan ja skeittamaan ja notkumaan vapaasti.

-ohis.

Ei näissä keskusteluissa ajatella, että ohjattu harrastus olisi mikään ainut oikea harrastus. On kuitenkin hyvä tajuta, että tuollainen ohjaamaton harrastus vaatii aika vahvaa sisäistä motivaatiota, että sen parissa tulisi liikuttua riittävästi ja erityisesti riittävän säännöllisesti. Ei se, että käy kerran kesässä rullailemassa skuutilla riitä vielä kovin pitkälle. Kalenteroidut treenit ja joukkuepaine saa nuoren lähtemään niihin treeneihin säännöllisesti ja liikkumaan myös silloin, kun sataa vettä.

Vierailija kirjoitti:

Ratsastus. Parin vuoden kuluttua on hyödyllistä, kun on tottunut olemaan rennosti ja fiksusti tyttöjen seurassa.

Ratsastuksesta saa liikuntaa, mielen hallintaa, rohkeutta, itsetuntoa. Ison eläimen kanssa on pakko olla rauhallinen. Suurin osa harrastajista ei kilpaile, koska pärjääminen vaatii niin paljon taloudellista ja ajallista panostamista, ettei siihen ole varaa.

Parin vuoden kuluttua on hevosmiestaidoista hyötyä, kun autoihin ei saada polttoainetta eikä sähköautoja riitä kaikille.

Näin niitä sekopäitä kasvatetaan jotka ei koko lapsuutensa aika ole kokenut epäonnistumisia tai häviöitä niin ei niistä johtuvia tunteita osaa käsitellä aikuisenakaan.

Jänniä ajatusmalleja tässä ketjussa

Että jos ei halua sitoutua kilparyhmään jokapäiväisine treeneineen ja jokaviikkoisine peleineen, on ainoa vaihtoehto sitten mennä harrastelemaan vähän itsekseen? Mitä jos haluaa oppia niitä lajitaitoja ohjatusti? On joku tietty aikataulutettu kerta, jonne mennään, ei tarvitse itse suunnitella milloin ja mitä tekee ja kerätä kaveriporukkaa kasaan.

Ei se ole ihan sama juttu mennä vaikkapa itsekseen / kavereiden kanssa heittelemään sitä koripalloa kuin se, että saisi tehdä samaa ohjatusti. Vaikka sitten ihan kerhomuotoisesti.

Kyllä mä kannatan noita harrasteryhmiä, vaikka itse olenkin aktiiviurheilevan nuoren (pelaa joukkuelajissa 1-sarjatasolla, junioreissa Suomenmestaruus, urheilulukiolainen) äiti. Olen nimittäin nähnyt sen ristiriidan aikanaan, mikä oli tytön joukkueessa, jossa osa halusi panostaa lajiinsa kunnolla ja osa olisi ollut tyytyväinen pelailuun ja treenailuun.

Se, mikä ongelmaksi yleensä seuratasolla syntyy, on ohjaajapula. Junioriurheilussa isoimpien lajien isoimpia seuroja lukuunottamatta lähes kaikkialla (ja osin niissäkin) mennään täysin vapaaehtoispohjalta. Mistä siis saataisiin se aikuinen, jolla olisi innostusta lähteä kerran - pari viikossa ohjaamaan nuoria + hoitamaan kaiken treenien ulkopuolisen työn. Kyllä sitä tekemistä tulee varmasti harrasteryhmänkin kanssa.