Oletteko huomanneet eroja lapsettomien ja ihmisten, joilla on lapsi(a) käytöksessä ja ajattelumaailmassa?

Vierailija kirjoitti:

Lapsellisilla on keskimäärin parempi resilienssi kuin lapsettomilla, maailmankuva on myös vähemmän itsekeskeinen.

Olen samaa mieltä oman lähipiirin kokemuksella, ja aika jännä että vastaustasi on Vauva-palstalla alapeukutettu noin paljon. 

Vierailija kirjoitti:

Keskimäärin äiti-ihmiset ovat itsekkäämpiä, ja vaatimassa huomiota ja tukea ja etuja.

Keskimäärin lapsettomat ovat ensimmäisenä haukkumassa lapsellisia.

Vierailija kirjoitti:

Ainakin jotkut äidit -ei kaikki, ajattelevat että lapsensa on maailman napa josta voi puhua tunti kausia ja vielä jopa ajattelevat että muita kiinnostaa nämä monen tunnin monologiat omasta lapsestaan. Voin sanoa, ei kiinnosta.

Ei tuo ole mitenkään erityisesti perheellisten ihmisten ominaisuus. Kaikki toimivat noin. Jos tulee joku mullistava kokemus, se valtaa ajatukset. Esimerkiksi miehet puhuvat inttiin mentyään pelkästään intistä tai joku vaihto-opiskeluun lähtenyt puhuu pelkästään vaihdostaan. Ihmisillä on tapana puhua siitä, mitä elämässä tapahtuu. Pienten lasten vanhemmilla ei tapahdu oikein muuta kuin lapsiin liittyvää, joten siitä puhutaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen. Lapsen tehneillä on prioriteetti toisaalla ja lapsettomilla on siinä hetkessä. Sama ilmiö jos jollain on stressiä tai joku tärkeä juttu. Eivät ole ihan 100% läsnä ja avoinna. Tämä hetki ei ole aivan niin tärkeä kuin lapset siellä kotona (ja mielen perällä).

Niin. Lapsettomilla se prioriteetti on aina itsessä ja oman elämän jutut aina kovin mullistavia.

Lepsellisilla taas se lapset tuuppaavat olemaan kaiken keskiö ja koko elämä. Heidän näkökantansa ja ajattelunsa usein kaventuvat vain siihen omaan perheeseen, on vaikea ajatella asioita laajemmasta näkökulmasta.

Tuo näkökulman kaventuminen on kyllä totta. Ei ajatella kuin omaa naperoa ja sen "parasta", muilla tai laajemmilla seurauksilla ei ole väliä (yksityisautoilu, segraatio, turha krääsä...). Ajatellaan myös, että lapsettomilla ei ole omaa elämää, tai että ne on jumahtanut siihen aikakauteen, jolloin itselle ei vielä ollut lapsia.

Lapselliset ajattelevat enemmän maapallon ja yhteiskunnan tulevaisuutta, tasa-arvoa, kaiken jatkuvuutta. Lapsettomiksi jäävät eivät välitä, uppoaako laiva pian heidän jälkeensä.

Lapsettomat eivät täysin ymmärrä, kuinka paljon aikaa kaikkeen menee ja kuinka 24/7-hommaa vanhemmuus on. Myös isommat lapset ovat aina #1 elämässä.

Lapsettomat luulevat, että pienten lasten kotiäideillä on loputtomasti aikaa talkoilla ja tehdä ilmaiseksi muutakin naapurustonsa hyväksi, ainakin siinä tapauksessa, kun lapsilla ei ole erityistarpeita.

Lapsettomat luulevat, että perheellisten elämä on ahdistavampaa kuin heidän. Oma kokemukseni on päinvastainen. Olin pitkään lapseton omasta halustani, joten väitän tietäväni hyvin, mitä on aikuisen elämä ilman lapsia ja lasten vanhempana.

kulissi on väliin näkyvää; ulkoisesti esitetään ettei meidän pentu ole tehnytmitään mutta sisäisesti onkin sitten täysin eri meininki. mutta sekään ei saa muutosta käytöshäiriöihin. miksi? koska mami tunkee niitä pennun päähän jatkuvalla syötöllä!

Omassa ajattelussani ainakin muuttui moni asia. Enää ei oma napa olekaan se tärkein vaan lapsi. Lisäksi aiemmin ajattelin, että on pikku juttu jättää lapsi hoitoon mutta eihän sekään ole niin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen. Lapsen tehneillä on prioriteetti toisaalla ja lapsettomilla on siinä hetkessä. Sama ilmiö jos jollain on stressiä tai joku tärkeä juttu. Eivät ole ihan 100% läsnä ja avoinna. Tämä hetki ei ole aivan niin tärkeä kuin lapset siellä kotona (ja mielen perällä).

Niin. Lapsettomilla se prioriteetti on aina itsessä ja oman elämän jutut aina kovin mullistavia.

Tämä on totta. Sisarukseni kanssa kun nähdään hän puhuu omista asioistaan kokoajan eikä ymmärrä miksi en välillä pysty huomioimaan häntä kun hoidan samalla lasta. Hän ei taas huomioi tätä lasta mitenkään, kuin olisi nukke jonka voi siirtää sivuun vierailun ajaksi.

Ja odottaa että hänelle tarjoillaan kahvit, keksiä, hän voi vuodattaa kaiken taakkansa mutta kun puhun omistani niin korotetaan ääntä että hänen asia on tärkeämpi.

Sattumalta töissä huomasin juuri tänään yhden asian. Työkaveri valitti pyhistä ja tokaisi vähän vitsillä, että kaipaa aina töihin pyhien aikana kun lapsetkin ovat kotona. Itse olin juuri viettänyt ihanan rauhallisen pitkän viikonlopun, enkä ajatellutkaan töitä. :D

Tottakai. Lapsi muuttaa ihmisen ihan kokonaan. Suu auki saa ajoittain kuunnella lapsettomien ihmisten keskenkasvuisuutta ja keskittymistä elämän kannalta täysin merkityksettömiin asioihin. Olen todella iloinen että sain lapsen ja kypsyin samalla aikuiseksi automaattisesti.

Useimmat tuntemani lapselliset ovat hyvin itsekkäitä, ja heitä kiinnostaa vain oma ja lapsiensa hyvinvointi. Muu maailma saakin sitten vaikka tuhoutua, heitä se ei juuri kiinnosta. Esimerkiksi eläimet ja luonto ovat heille vain hyödykkeitä, joita voi käyttää sumeilematta hyväkseen ja tuhota. Suurin osa tuntemistani lapsettomista taas on hyvin empaattisia ja he miettivät miten voisivat pelastaa maailman tai tehdä siitä ainakin paremman paikan. Tekevät paljon vapaaehtoistyötä ja heidän empatiakykynsä kattaa koko maailman, eikä rajoitu vain omaan ydinperheeseen kuten lapsellisilla.

Lapseton henkilö ei yleensä ymmärrä elämästä mitään.

Vierailija kirjoitti:

Lapselliset ajattelevat enemmän maapallon ja yhteiskunnan tulevaisuutta, tasa-arvoa, kaiken jatkuvuutta. Lapsettomiksi jäävät eivät välitä, uppoaako laiva pian heidän jälkeensä.

Sanoisin, että juuri lapsettomat ajattelevat enemmän maapallon tulevaisuutta. Lapsien hankkimattomuus kun on suurin ekoteko, jonka ihminen voi tehdä. Mitä oikein tarkoitat tuolla tasa-arvolla, millä tavalla lapsellisille se on lapsettomia tärkeämpää?

Yksi ominaisuus ainakin tuntuu pysyvän samana olipa lapsia tai ei: ihmisen itsekkyys. Olipa lapsekas tai lapseton, itsekäs ihminen on aina itsekäs, niin se vaan on.

Lapselliset tuntuvat usein luulevan maailman pyörivän heidän perheensä ympärillä, kuten joku sanoikin niin ketään ei kiinnosta toisten lapsien touhut.

No en tiedä, olenko huomannut muuta eroa ympärillä olevissa ihmisissä kuin sen, että lapsettomilla on enemmän aikaa ja energiaa kodin ja työn ulkopuolisiin juttuihin. Omassa ajatusmaailmassa huomaa kuitenkin yhden eron: olen todella herkistynyt lasten hädälle enkä pysty edes katsomaan vaikka elokuvaa, jossa satutetaan lasta tai lukemaan uutisia vaikka Ukrainan lapsiuhreista. Voin silloin ihan fyysisesti pahoin. Tällaista ilmiötä ei kyllä ollut lapsettomana vaikka sellaista perusempatiaa koin ja koen edelleen kaikkia ihmisiä kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen. Lapsen tehneillä on prioriteetti toisaalla ja lapsettomilla on siinä hetkessä. Sama ilmiö jos jollain on stressiä tai joku tärkeä juttu. Eivät ole ihan 100% läsnä ja avoinna. Tämä hetki ei ole aivan niin tärkeä kuin lapset siellä kotona (ja mielen perällä).

Niin. Lapsettomilla se prioriteetti on aina itsessä ja oman elämän jutut aina kovin mullistavia.

Tämä on totta. Sisarukseni kanssa kun nähdään hän puhuu omista asioistaan kokoajan eikä ymmärrä miksi en välillä pysty huomioimaan häntä kun hoidan samalla lasta. Hän ei taas huomioi tätä lasta mitenkään, kuin olisi nukke jonka voi siirtää sivuun vierailun ajaksi.

Ja odottaa että hänelle tarjoillaan kahvit, keksiä, hän voi vuodattaa kaiken taakkansa mutta kun puhun omistani niin korotetaan ääntä että hänen asia on tärkeämpi.

Tämä lapsettoman tietynlainen itsekkyys _tällaisissa tilanteissa_ on mullekin tuttua. Mulla oli vauvan ja taaperon kanssa kädet täynnä ja kylään tullut lapseton sisarus halusi hänelle lämmitettävän saunaa ja tarjottavan kestityksiä sen sijaan, että olisi tullut mieleen tarjoutua auttamaan edes siinä sauman lämmityksessä.

Ja huvittava juttu on eräs velatuttava, joka avoimesti inhoaa lapsia ja niistä jauhavia mammoja. Enkä ole koskaan kenenkään kuullut niin paljon jauhavan omista milloin mistäkin vaivoistaan. Hänellä on ollut kaikki muotitaudit, mykoplasma, matala ferritiini, pitkä korona, sisäilmayliherkkyys, you name it.. Persoonasta se enemmän on kiinni, tylsistyttääkö muut kuoliaaksi joutavilla jutuillaan vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsellisilla on keskimäärin parempi resilienssi kuin lapsettomilla, maailmankuva on myös vähemmän itsekeskeinen.

Lapsellisilla itsekkyys vain lisääntyy, koska itsekkyyteen sisältyy myös se oma lapsi.

Miten tuo itsekkyys ilmenee ?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen. Lapsen tehneillä on prioriteetti toisaalla ja lapsettomilla on siinä hetkessä. Sama ilmiö jos jollain on stressiä tai joku tärkeä juttu. Eivät ole ihan 100% läsnä ja avoinna. Tämä hetki ei ole aivan niin tärkeä kuin lapset siellä kotona (ja mielen perällä).

Niin. Lapsettomilla se prioriteetti on aina itsessä ja oman elämän jutut aina kovin mullistavia.

Lepsellisilla taas se lapset tuuppaavat olemaan kaiken keskiö ja koko elämä. Heidän näkökantansa ja ajattelunsa usein kaventuvat vain siihen omaan perheeseen, on vaikea ajatella asioita laajemmasta näkökulmasta.

Olisiko nyt kyseessä vain oma tuttavapiirisi ?

Tietysti joistakin kavereista etääntyy sitä myötä, kun saavat lapsia. Se on täysin ymmärrettävää. Omalle kohdalle ei ole osunut niitä "rasittavia" omista lapsistaan jatkuvasti jauhavia. Tässä langassa tulleet ovat aika kärjistäviä, puolin ja toisin. Minun tuntemat lapsettomat ja lapselliset (:D) perheet/henkilöt elävät ihan normaalia elämää. Olen toki mies, niin menee kavereiden kanssa vietetty aika johonkin muuhun kuin turhasta lässyttämiseen. En määrittele henkilön itsekeskeisyyttä/empaattisuutta jne jne, muita luonteenpiirteitä lapsien kautta. Varmasti kummassakin on kumpiakin. Rehellisesti sanon, että arvostan perheellisiä miehiä ja naisia enemmän, koska se rooli on otettava seuraavaksi 20 vuodeksi täysillä, 247365. Siitä ei voi lipsua kertaakaan. Se on mielestäni epäitsekästä, koska on valmis uhraamaan oman elämänsä toisen puolesta loppu elämäkseen.