Lue keskustelun säännöt.
Syrjäytyneenä näkee niin selvästi, kuinka älytöntä ns. normaali elämä on
22.05.2023 |
Tarkoitan nyt sitä oravanpyörää, missä suurin osa ihmisistä elää. 90% elämästä suoritetaan: herätään, lapset töihin/kouluun, työpäivän jälkeen prisman kautta kotiin, hoidetaan kotiasiat, kuskataan lapsia sinne tänne, nukkumaan ja tätä toistetaan päivästä toiseen ja haaveillaan viikonlopusta ja kesälomasta.
Onko tuollainen suorituselämä oikeasti onnellista ja tyydyttävää? Vaikea uskoa, että on. Kuinka moni ihan aidosti haluaa elää noin vai onko moni ajautunut siihen, koska niin "kuuluu elää" ja sitä odotetaan yhteiskunnan tai muiden ihmisten taholta.
Aiemmin olen surrut kovasti sitä, että en ole voinut elää tuota elämää. Nyt en enää missään nimessä haluaisi tuohon pyöritykseen. Joskus kun sitä katsoo ulkoa päin, niin se näyttäytyy jopa koomisena. Vähän vaikea selittää, on varmaan vaikea katsoa sitä touhua objektiivisesti jos on siinä keskellä itse.
Kommentit (816)
Yritystukiin riittää isot kasat rahaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Konseptissa on vain yksi ongelma: miten nykyinen hyvinvoiva Suomi pyörisi jos se on täynnä ihmisiä, jotka eivät halua laittaa rikkaa ristiin homman pyörittämiseksi?
Ja tämähän ei ollut lainkaan langan pointti. Missä ammatissa pärjää jos ei edes ymmärrä mistä puhutaan?
No olihan. Ap kirjoittaa, että pitää koomisena täysipäiväistä työntekoa ja ettei itse halua olla osa sitä. Lanka on täynnä sitä komppaavia viestejä ja työn halveksuntaa.
Mukava huomata, että tämä aihe on herättänyt näin paljon keskustelua.
Kannattaa lukea aloitus huolella ajatuksen kanssa. En todellakaan pidä koomisena täysipäiväistä työntekoa. Puhun yleisesti siitä kiireen ja stressin täyttämästä elämästä, jota moni elää.
Joskus kun istuu itse kaikessa rauhassa kahvilassa ja katselee ihmisten ja perheiden menemistä ja tulemista ja "hössöttämistä", niin se näyttäytyy minulle koomisena. Siis esimerkiksi se, kuinka tärkeää on saada juuri sitä tietynmerkkistä homejuustoa viikonlopun ateriaan. Tai kun pitää ravata kaupasta toiseen etsimässä pikku-Irmelille sitä Pipsa Possu vappupalloa, jotka on joka paikasta loppu! Ihmiset helposti "hukkuvat" siihen arkeen ja kaikkeen hyvinkin merkityksettömään, mitä siihen liittyy. Se on se komiikka.
Olen korkeasti kouluttautunut, mutta en ehtinyt olla työelämässä koska sairastuin. Tämä yhteiskunnasta syrjäytyminen ei siis ole ollut oma valintani. Arvostan kaikkia ihmisiä ihmisinä; työtä tekeviä, työttömiä, sairaita...
Täällä keskustelussa on monia hyviä ja mielenkiintoisia kommentteja, niitä on ollut mukava lukea :)
ap
Suomen sosiaaliturvamenoista 40 % menee eläkeläisiin.
Ja lisäksi maksetaan 32,7 miljardia työeläkkeitä eli eläkeläisiin menee 62,7 miljardia.
Linkki sosiaaliturvamenoihin
https://thl.fi/fi/tilastot-ja-data/tilastot-aiheittain/sosiaali-ja-terv…
Älä kysy, mitä yhteiskunta voi tehdä sinun hyväksesi, vaan mitä sinä voit tehdä yhteisen hyvän eteen.
Jokainen pikkuduunikin on jollekulle tarpeellinen.
Onneksi olen jo eläkkeellä ja voin kykyjeni mukaan auttaa muita, heikommassa asemassa olevia.
Ostamisen lopetin pari vuotta sitten, nyt raivaan huushollia turhasta.
Kolmekymppiseksi asti ajattelin että elämä on tuota/niin kuulu olla. Kunnes asioita tapahtui ja aloin elää enemmän omannäköistä elämää. Toivon pääseväni tekemään työtä jota rakastan, kouluttauduin alalle juuri, mutta mihin tahansa pyöritykseen ja kaavojen suorittamiseen en enää elämääni tuhlaa. Minulla on lapsia, heistä olen kiitollinen, mutta ei minun silti tarvitse elää sitä mies+omakotitalo+auto+koira jne -elämää säntäillen "täydellisen" työ- ja perhe-elämän keskellä. Teen sitä mikä minua oikeasti kiinnostaa ja mikä tekee onnelliseksi, niin työelämässä kuin ihmissuhteissakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Senpä takia tänne Suomeen on niin paljon halukkaita tulijoita, sitä tummempi paahtoista väkeä. Täällä voi elellä tekemättä mitään ja yhteiskunta elättää. Ehkä nykyinen hallitus koittaa vähän jarrutella touhua.
Jep. Tulevat leikkaamaan myös vanhuksilta, sairailta ja koululaisilta, koska hekään eivät tee mitään, ovat sitä teidän sanoin "huonompaa ainesta". En tiedä miten liittyy tummaan tai vaaleaan paahtoon, vaan niiltä otetaan, jotka eivät tuota.
Ei tarvitse olla edes syrjäytynyt. Riittää että omistaa toimivat aivot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hulluuutta on , hyvä Jumala. Syrjäytyminen on varmaan iisimpää kuin oravanpyörä. Itsellä on nyt enää teini niin kyl on iisimpää mennä töihin. Ja ei ole päiväkotirumbaa. Se oli hulluutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen työkyvyttömyyseläkkeellä. Minulla on kaikkea mitä tarvitsen, katto pään päällä, lämpöä ja ruokaa. Mikään määrä rahaa työstä ei olisi oravanpyörän arvoista. Kesä tulee kaikille, aion onkia, uida, ulkoilla, grillata, lukea ja kirjoittaa. Minulla on kaksi teiniä ja miesystävä, sekä lukuisia ystäviä, en ole yksinäinen, enkä muuten pelaa. Asunto on ihan kiva neliö, lapsilla omat huoneet ja mullakin oma, metsään on matkaa 50 metriä, rannalle kilometri. Keskustaan suhautan bussilla runsaassa puolessa tunnissa. Mitään muuta en tarvitse.
Miten voit tehdä kaikkea tuota jos olet työkyvytön? Liikkua, kirjoittaa ja lukea? Noilla taidoilla pitäisi pystyä tekemään töitäkin.
Ehkä hänellä on krooninen laisk... *köh* väsymysoireyhtymä, ettei pysty töihin. Arjesta voi kuitenkin samat 10 tuntia käyttää muuhun kuin palkkatöihin, koska eihän se nyt ole sama asia näiden mielestä.
Näiden? Kenen näiden? Me ja ne huonommat, niinkö? Mielestäni viimeistään korona opetti, että ei ole ketään me tai ne -joukkoja, samassa veneessä ollaan jos tulee tsunami, pandemia tai suurlama. (Todella ironista että Niinistön kampanjaslogani aikanaan oli "vastakkainasettelun aika on ohi".)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ainakin rakastan tätä vähän kiireistä arkea lasten kanssa. Olen ollut myös työtön ja lapseton, ja silloin en ollut onnellinen. Tuntui että elämä valuu hukkaan enkä saa mitään aikaiseksi. Toki optimitilanteessa töitä tarvitsisi tehdä vähemmän ja rahaa olisi enemmän niin että voisi ulkoistaa sen prismassa käynnin ja siivouksen ym. tylsät jutut ja keskittyä niihin mukaviin juttuihin.
Joo kaikki vaan irtisanoudutaan ja ostetaan pakettiauto ja kierretään sillä maailmaa. Hyvin menee. Mutta kuka tekee sähkön, ruoat, jne? Vai oletko sinä se itseoikeutettu, jolla ainoastaan on oikeus tähän oravanpyörästä poistumiseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen työkyvyttömyyseläkkeellä. Minulla on kaikkea mitä tarvitsen, katto pään päällä, lämpöä ja ruokaa. Mikään määrä rahaa työstä ei olisi oravanpyörän arvoista. Kesä tulee kaikille, aion onkia, uida, ulkoilla, grillata, lukea ja kirjoittaa. Minulla on kaksi teiniä ja miesystävä, sekä lukuisia ystäviä, en ole yksinäinen, enkä muuten pelaa. Asunto on ihan kiva neliö, lapsilla omat huoneet ja mullakin oma, metsään on matkaa 50 metriä, rannalle kilometri. Keskustaan suhautan bussilla runsaassa puolessa tunnissa. Mitään muuta en tarvitse.
Miten voit tehdä kaikkea tuota jos olet työkyvytön? Liikkua, kirjoittaa ja lukea? Noilla taidoilla pitäisi pystyä tekemään töitäkin.
Ehkä hänellä on krooninen laisk... *köh* väsymysoireyhtymä, ettei pysty töihin. Arjesta voi kuitenkin samat 10 tuntia käyttää muuhun kuin palkkatöihin, koska eihän se nyt ole sama asia näiden mielestä.
Näiden? Kenen näiden? Me ja ne huonommat, niinkö? Mielestäni viimeistään korona opetti, että ei ole ketään me tai ne -joukkoja, samassa veneessä ollaan jos tulee tsunami, pandemia tai suurlama. (Todella ironista että Niinistön kampanjaslogani aikanaan oli "vastakkainasettelun aika on ohi".)
Koronan aikaan vastakkainasettelu pikemminkin kasvoi.
Vierailija kirjoitti:
Aika valaisevaa, että vastausten mielestä tällaisen oravanpyörän toinen puoli on ihmiset jotka "eivät pane rikkaa ristiin yhteiskunnan eteen" tai makaavat kaiket päivät kotona pelaamassa pelejä.
Ei vielä 90-luvulla ja 2000-luvun alussa ollut tällaista. Toki silloinkin oli jo suorituskeskeisiä ihmisiä olemassa. Muistan etenkin yhden lääkäriperheen, jonka elämä oli aloituksessa kuvatun kaltaista jo 90-luvun alussa.
Mutta naapurustomme ja tuttavaperheemme olivat ihan tavallisia työssäkäyviä ihmisiä, ja jotenkin elämälle riitti aikaa arkenakin. En tiedä miksi se tasapaino onnistui paremmin silloin? Mikä on oikeasti muuttunut?
Lapsiakaan ei kuskattu jatkuvasti harrastuksiin, ja hassua kyllä lapsuudenystävistäni niillä, jotka myöhemmin "menestyivät" parhaiten elämässään, ei ollut mitään tavoitteellisia, ohjattuja harrastuksia. Me leikimme ja käytimme mielikuvitusta. Kiipesimme puihin lukemaan yhdessä kirjoja. Kokeilimme kaikenlaisia juttuja, joskus ommeltiin vaatteita ja joskus rakennettiin majaa. Yksi alallaan menestynyt selkeästi innostui alastaan lapsuuden leikkien innoittamana - hänen alansa oli tuolloin yksi suosikkileikeistämme.
Minä en koe kasvaneeni mitenkään suorituskeskeisessä perheessä tai olevani edelleenkään mitenkään suorituskeskeinen ihminen, vaikka vanhempani (=äitini) on lapsena kuskannut harrastuksiin ja nyt kuskaan omia lapsiani. Pääasiassa pyrin tekemään elämästäni mahdollisimman rentoa ja helppoa, mutta haluan kuitenkin tarjota lapsilleni mahdollisuuden harrastaa jos ja kun he sitä haluavat. Ehkä tää kokopäivätyöt-pari lasta-koirat-harrastukset-okt-farmariauto-elämä on sitä oravanpyörää, mutta nautin siitä kyllä. En tavoittele mitään erikoista millään elämän osa-alueella, haluan vaan käydä töissä, pysyä kunnossa, tarjota lapsilleni hyvät puitteet elää ja nauttia elämästä perheeni kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaihdoin nelipäiväiseen työviikkoon ja koko elämä muuttui paremmaksi. En ole sairaana enää yhtä useasti, mieliala on parempi kuin aikoihin. Särkylääke kierre on katkennut. On aikaa ajatella ja olla. Enää en siirtyisi viisipäiväiseen viikkoon mistään hinnasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minut tämä kotona malesiminen ja elämän sivustaseuraaminen on saanut entistä enemmän arvostamaan ns. oravanpyörää. Kyse on elämästä, mahdollisuuksista ja merkityksellisyydestä. Elämä työelämän ulkopuolelela on nin rajoittunutta monin tavoin, että vaihtaisin tämän mukamas aikatauluista vapauden, työhön hetkeäkään miettimättä.
Vapaus valita mitä tekee, milloin tekee tai tekeekö ollenkaan on taas se mun juttu ilman aikataulurajoja.
Voi kalastella ja saunoa mökillä lähteä ulkomaille tehdä töitä ja nauttia vaan jos siltä tuntuu ilman aikataulurajoja.
Ihminen on pienestä pitäen opetettu ja totutettu aikatauluihin mikä on kanssa yksi aivopesun keino itse olen aina vihannut auktoriteettejä ja muiden määräämää aikataulustusta, nyt vihdoinkin vapaus valita! :D
Pellen biisin sanoin Vapaus on suuri vankila
Se tarkoittaa liikaa rajattomuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minut tämä kotona malesiminen ja elämän sivustaseuraaminen on saanut entistä enemmän arvostamaan ns. oravanpyörää. Kyse on elämästä, mahdollisuuksista ja merkityksellisyydestä. Elämä työelämän ulkopuolelela on nin rajoittunutta monin tavoin, että vaihtaisin tämän mukamas aikatauluista vapauden, työhön hetkeäkään miettimättä.
Juu, tottakai. Minäkin olen ollut työelämän ulkopuolella niin tiedän kyllä, että sieltä haluaa äkkiä pois, on hyvin ahdistavaa elää ilman kunnon palkkaa ja esim. työyhteisöä.
Mutta ihmisillä ei nyt oikeasti tämä aloittajan pointti mene ymmärrykseen. On erittäin tervettä kyseenalaistaa kutakin vallitsevaa yhteiskuntajärjestelmää. Esimerkiksi itse olen laskenut, että kuuden aamuina minun pitäisi olla klo 22 unessa, jotta saisin sen 8h unta. Tämä tarkoittaa taasen sitä, että pitäisi olla viimeistään klo 21.30 sängyssä rauhoittumassa ja lukemassa kirjaa. Tämä taas tarkoittaa sitä, että pitkähiuksisena minun pitää valmistautua suihkuun kasin jälkeen, jotta ehdin kaikki pesut, hoitoaineet ym. huuhteleman ja syömään vielä iltapalankin ennen tuota klo 21.30 aikaa. Kasilta iltapesuille, ok selvä juttu. Mutta miten tämä yhtälö menee, että tulen töistä klo 17 ja jos kaupan kautta niin klo 18? Tarkoittaa sitä, että klo 18-20 pitää ehtiä laittamaan ruoka, syömään, tiskaamaan, tekemään kotiaskareita ja harrastamaan tai näkemään ystäviä, tekemään töihin eväät, laittamaan kahvit latinkiin aamua varten, vaatteet valmiiksi aamuun jne. Ja jokunen perhe kuskaa ja ruokkii lapsetkin vielä.
Show must go on, juu, sen ymmärrän, mutta voisiko tälle stressikiireelle olla jokin vaihtoehtoinen järjestelmä? Ja mikä se olisi, 4-päiväinen työviikko?
Sulla menee käsittämättömän paljon aikaa kaupassa ja suihkussa käyntiin. Itsellä on suunnilleen saman mittaiset työpäivät, mutta kaupassa käydään yleensä kerran viikossa (toinen aikuinen käy), ja suihku+iltapala vie ehkä puoli tuntia puolentoista sijaan, vaikka onkin pitkä ja paksu kihara tukka. Ja yöuniin keskimäärin tunti vähemmän, kun nukahdan yleensä aika saman tien mentyäni sänkyyn ja nukun 7,5h. Näin ollen jää reilusti enemmän aikaa joka päivä siihen kaikkeen muuhun. Ja kun perheessä on kaksi aikuista, ehtii kyllä hoitaa lapset ja harrastaakin joskus. Kavereita tulee tosin nähtyä lähinnä viikonloppuisin.
Vierailija kirjoitti:
Ap:lta puuttuu kykyä asettua toisten saappaisiin. Se mitä sinä kutsut "oravanpyöräksi" on ainoastaan tapa elää, jota SINÄ pidät jotenkin vääränä.
Minä nautin suunnattomasti kaikesta puuhailusta lasteni kanssa. Nautin myös työstäni, joka on haastavaa ja mielenkiintoista ja lisäksi siitä saa vielä rahaakin. Nautin myös lomailusta ulkomailla eikä minusta todellakaan ole reppureissaajaksi mahdollisimman "og-mestoissa" 8 €/päivä budjetilla... hyi hlvtti. Mielummin joisin vaikka WC Ankkaa.
Kotona oloilu, huonojen runojen raapustelu pöytälaatikkoon, käveleminen ilman päämäärää, Konsta Pylkkäsmäinen mukafilosofointi, sängyssä makailu puoleen päivään, jatkuva köyhyys jne. ovat tylsintä mitä voin keksiä. Tulisin moisesta hulluksi muutamassa kuukaudessa.
Minä tarvitsen haasteita ja ongelmia sekä tavoitteita, jotka eivät ole pelkästään minun itseni omalle mukavuustasolleni asettamia. Ne kasvattavat henkisiä ja fyysisiä lihaksia.
Minun näkökulmastani downshiftaajat ja vapaaehtoisesti syrjäytyneet ovat pehmeää ja pullavaa lihaa. Rikkaan länsimaailman tuottamia pehmeitä syöttiläitä, joiden kapinallisuus ilmenee mitään tekemättömyytenä ja pinnallisena mukaluovuutena. Joka toinen on kirjailija ilman kirjaa tai muusikko ilman keikkoja tai taidemaalari, jonka tauluja kukaan ei halua nähdä..
En tuomitse, mutta en myöskään ymmärrä. Evoluutio kuitenkin teki meistä toimeliaita ja haasteita tarvitsevia biologisia koneita.
Eikun se on just toisinpäin: sellaiset ihmiset jotka eivät ole ikinä kokeneet vaikeuksia kuten työttömyyttä tai niitä juurisyitä, jotka siihen johti, ovat vähän sellaisia "höttöihmisiä". En menisi pullavaksi lihaksi kutsumaan, koska suurin osa heistä kuitenkin pumppaa itseään merkkivaatteissa salilla. Mutta höttöihminen on hyvä termi. Elämästä on koettu vain pintaa ja siitä syystä ihmiseen ei oikeen saa syvempää yhteyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minut tämä kotona malesiminen ja elämän sivustaseuraaminen on saanut entistä enemmän arvostamaan ns. oravanpyörää. Kyse on elämästä, mahdollisuuksista ja merkityksellisyydestä. Elämä työelämän ulkopuolelela on nin rajoittunutta monin tavoin, että vaihtaisin tämän mukamas aikatauluista vapauden, työhön hetkeäkään miettimättä.
Juu, tottakai. Minäkin olen ollut työelämän ulkopuolella niin tiedän kyllä, että sieltä haluaa äkkiä pois, on hyvin ahdistavaa elää ilman kunnon palkkaa ja esim. työyhteisöä.
Mutta ihmisillä ei nyt oikeasti tämä aloittajan pointti mene ymmärrykseen. On erittäin tervettä kyseenalaistaa kutakin vallitsevaa yhteiskuntajärjestelmää. Esimerkiksi itse olen laskenut, että kuuden aamuina minun pitäisi olla klo 22 unessa, jotta saisin sen 8h unta. Tämä tarkoittaa taasen sitä, että pitäisi olla viimeistään klo 21.30 sängyssä rauhoittumassa ja lukemassa kirjaa. Tämä taas tarkoittaa sitä, että pitkähiuksisena minun pitää valmistautua suihkuun kasin jälkeen, jotta ehdin kaikki pesut, hoitoaineet ym. huuhteleman ja syömään vielä iltapalankin ennen tuota klo 21.30 aikaa. Kasilta iltapesuille, ok selvä juttu. Mutta miten tämä yhtälö menee, että tulen töistä klo 17 ja jos kaupan kautta niin klo 18? Tarkoittaa sitä, että klo 18-20 pitää ehtiä laittamaan ruoka, syömään, tiskaamaan, tekemään kotiaskareita ja harrastamaan tai näkemään ystäviä, tekemään töihin eväät, laittamaan kahvit latinkiin aamua varten, vaatteet valmiiksi aamuun jne. Ja jokunen perhe kuskaa ja ruokkii lapsetkin vielä.
Show must go on, juu, sen ymmärrän, mutta voisiko tälle stressikiireelle olla jokin vaihtoehtoinen järjestelmä? Ja mikä se olisi, 4-päiväinen työviikko?
Sulla menee käsittämättömän paljon aikaa kaupassa ja suihkussa käyntiin. Itsellä on suunnilleen saman mittaiset työpäivät, mutta kaupassa käydään yleensä kerran viikossa (toinen aikuinen käy), ja suihku+iltapala vie ehkä puoli tuntia puolentoista sijaan, vaikka onkin pitkä ja paksu kihara tukka. Ja yöuniin keskimäärin tunti vähemmän, kun nukahdan yleensä aika saman tien mentyäni sänkyyn ja nukun 7,5h. Näin ollen jää reilusti enemmän aikaa joka päivä siihen kaikkeen muuhun. Ja kun perheessä on kaksi aikuista, ehtii kyllä hoitaa lapset ja harrastaakin joskus. Kavereita tulee tosin nähtyä lähinnä viikonloppuisin.
Tässä taloudessa ei ole kahta aikuista ja valitettavasti en saa polkupyörällä viikon ruokia kotiin asti, niin kaupassa käyn töistä tullessa melkein joka päivä. Mutta sen haluan nähdä miten iltapesut, tukka, hoitoaineet jne hammaspesut hoidetaan vartissa ja iltapalan tekeminen ja syöminen toisessa vartissa. Toki voi olla, että muu Suomi elää nopeampaa elämää valmisruuilla ja tulokset on nähtävillä. Itse teen ruuat tai välipalat aina tuoreista aineksista ja se ei ole ihan vartin homma. Jos olisi lapsia, vartti ei riittäisi iltapalan tekemiseen ja vielä hotkimiseen mitenkään. Mutta joo, vähän huono verrata jos on useampi aikuinen talossa kuin yksi (joka auttaa sillä välin kun olet pesulla) ja lapsetkin osaavat auttaa tarvikkeiden pöytään ottamisessa.
Syrjäytyneenä voi olla omaishoitaja, jos siihen tulee tilaisuus. Oravapyöräelämä ei sitä salli. Valintoja.
Tosi noloa on, jos mies on isänsä kanssa samassa työpaikassa eli ei ole huolittu muualle töihin vaan menty suhteilla.