HS: Zelenskyi: En usko, että Bahmut on enää Ukrainan hallussa
No niin, nyt on Zelenskyi asian vahvistanut. Karhu vei sen lopulta.
Kommentit (444)
Euroopan neuvosto määritteli ukrainalaislasten pakkosiirrot kansanmurhaksi; - Zelenskyi kiitteli päätöstä iltapuheessaan
Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous on päättänyt torstaina äänestyksellä, että ukrainalaislasten pakkosiirrot Venäjälle miehitetyiltä alueilta vastaa kansanmurhaa. 46 jäsenmaan hyväksymän päätöslauselman mukaan lasten pakkosiirrot on toteutettu "selvästi suunnitellusti ja organisoitu järjestelmällisellä tavalla".
Yleiskokouksen mukaan on selkeitä todisteita siitä, että Venäjälle pakkosiirrettyjä lapsia on kielletty puhumasta ukrainaa, altistettu propagandalle sekä uudelleenkoulutettu Venäjän kulttuuriin ja historiaan liittyen.
Päätöstä kommentoi myös Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi torstai-illan videopuheessaan. Hänen mukaansa kyseessä on ensimmäinen kerta, kun yhtä korkean tason organisaatio määrittää asian näin.
- Käytännössä tämä helpottaa merkittävästi maailmanlaajuisia pyrkimyksiämme saattaa Venäjä ja sen viranomaiset, mukaan lukien terroristivaltion johtaja, oikeuden eteen kansanmurhasta sekä kansanmurhaan kytkeytyvistä käytännöistä Ukrainaa vastaan, Zelenskyi sanoi.
Hänen mukaansa lasten pakkosiirrot ovat yksi niistä ennalta suunnitelluista toimista, joilla Venäjä pyrkii pyyhkimään pois Ukrainan kansan identiteetin sekä ukrainalaisten syvimmän olemuksen.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009471888.html?post=235713
Käypä sodassa miten tahansa, Venäjä on jo hävinnyt. Pilasi suhteensa Eurooppaan ja huononsi suhteitaan Yhdysvaltoihin. Tunnetaan rosvovaltiona, joka ei pidä sopimuksiaan.
Putler on väleissä enää muutamaan samanlaiseen pikkudiktaattoriin.
Vierailija kirjoitti:
Jos on jotain mitä Ukrainan hyväksi voidan tehdä - niin se pitää tehdä! Tässä sodassa on niin isoista asioista kysymys ja se vaikuttaa meihin. Kiitos Ukraina!
https://autaukrainaa.fi/
tuolla voi auttaa Ukrainaa
listasta näkee mitä juuri tarvitaan
rahaakin voi lahjoittaa
(postitus on ilmaista)
Hieno copypaste.
Vierailija kirjoitti:
Tunnetaan paremmin nimellä "Bahmutin motti". Sinne saarretut hyökkääjät jauhetaan tykistöllä kappaleiksi.
Pian näette..
Niin, kun kuvaa katsoo niin ymmärtää. Ei se betoni suojaa ikuisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika näyttää oliko Ukrainan järkeä taistella tuolla niin härkäpäisesti. Jos kyse oli siitä, että saatiin muita joukkoja ryhmiteltyä parempiin asemiin, niin sitten oli. Mutta jos mitään ei tapahdu, vaikuttaa aika turhalta.
Katsoin BBC:lta uutisklipin, jossa joku 60-vuotias ukrainalainen ampui Maxim-konekiväärillä (ikivanha ase) etulinjassa. Tuli mieleen, että onko noita b-luokan joukkoja uhrattu aitoon rysssä-tyyliin siellä. Se olisi aika masentava skenaario, mutta Ukrainallakin on neuvostomaisia taktiikoita armeijassaan.
Samaa katselin. Höhötellään Venäjän vanhoille aseille ja läskireserville, mutta ollaan ihan hipihiljaa kun Ukrainalla on aivan samanlaista meininkiä. Tappiothan on olleet hirvittävät molemmin puolin.
Samanlaistahan se olisi Suomessakin. Ainoa maa jolla on oikeasti rahaa laittaa sotimiseen on USA.
Niinpä. Iso osa Suomen reservistä saisi edelleen päälleen vanhan tetsarin (m/60) ja teräskypärän kumppareineen. Rintamalle mentäisiin traktorin lavalla. Ei eroaisi juuri mitenkään venäläisten meiningistä.
Ihan kuten minkä tahansa maan armeija. Hyvin pieni osa joukoista on etulinjan terävintä kärkeä. Suurin osa on tukitoimissa ja pärjää kakkosluokan varustuksella. Esimerkiksi tykkimiehet voidaan varustaa vanhoilla rynkyillä ja kypärillä. Heidän tehtävä ei ole ampua käsiaseella kuin vasta jos homma on mennyt ihan pieleen.
Länsimaat ei yhtä korruptoituneita kuin venäläiset, turha verrata toisiinsa
https://yle.fi/a/3-7804386
Tästä on kyse
Pietarissa tehtaillaan järjestelmällisesti Putinia tukevaa nettipropagandaa.
Ns. trollitehdas etsii nyt lisää englannintaitoisia propagandisteja.
Aluksi paneteltiin Venäjän oppositiota, nyt Ukrainaa ja länsimaita.
Nettitrollien 400-650 euron kuukausipalkkaa pidetään Venäjällä hyvänä.
Ylellä ennennäkemätöntä kuvamateriaalia trollitehtaan toiminnasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitätön tappelukohde. Kun Ukraina toimii strategisesti,niin Venäjä iloitsee jostain taktisesta "voitosta". On siinä naurettava ilonkohde putinistigangstereille.
Mitätön? Tajuatko että siellä on kaatunut kymmeniä tuhansia sotilaita ja molemmilla puolilla. Kuulostaa mielestäni aika merkittävältä paikalta. Kotisohvalta todellakin on helppo huudella. Et olisi kestänyt tuolla sekuntiakaan, nyt halveeraat ukrainalaisia kommentillasi.
Omaa maataan puolustaa, vaikka se olisi käytännössä tuhottu. Enemmän ihmettelen venäläisten pakkomiellettä tapattaa siellä kymmeniä tuhansia ihmisiä vain ryöstääkseen pienen alueen toisen maasta. Venäjällä ei ole oikeutta edes postimerkin kokoiseen plänttiin toisten alueista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
wagner, ei siis venäjän armeija, on vallannut bahmutia kortteli korttelilta käytännössä ihmisaaltohyökkäyksillä vankeja ja muita ei-haluttuja käyttäen. tappiot on olleet luokkaa 5-10 venäläistä yhtä ukrainalaista kohden
Lähteenä Ukrainan tietotoimisto? Enpä hirveästi luottaisi. Niin kauan kun Ukraina ei tappioistaan kerro ja Venäjän ilmoitukset dissataan edes lukematta, ei niitä kannata noteerata millään tavalla. Muuten meno on kuin katsoisi pallo-ottelua jossa vain toisen joukkueen maalit näytetään.
Venäjän tiedotustoiminta on ääliömäistä valehtelua. Sitä kun lukee,on kuin satukirjaa lukisi. Olisi ottanut BBC:n WWII:n aikuista tiedotusta,joka purki totuudenmukaisuuteen.
Venäjän tiedotteisiin suhtaudutaan nyt pelkkinä valepuheina.
Väitän että ukrainan ja venäjän tappiot on aikalailla samaa luokkaa. Ukrainan ilmoittamat venäjän tappiot on aika varmasto propagandaa.
Veikkaan että ukraina on menettänyt noin 100 000 sotilasta ja venäjä noin 100 000 sotilasta.
Joko te huomaatte millaista valhetta/propagandaa iltapäivälehdet,brittien tiedustelu ja ukraina levittää tosta sodasta ja venäjästä?
Joku Toveri on propaganda koneiston puhuvapää :D Hänen kaikki veikkaukset menny metsään. Hänen mukaansa venäjän ohjukset ja sotilaat piti loppua jo ennen viime talvea :D
Venäjän tekemä kansanmurha ei ole ok! Olen kyllästynyt raiskaajamurhaaja russukoiden valtaan Ahvenanmaalla. Kannattata aloitetta ajaa ne pois! Aiheutetaan Putalle uusi arvovaltatappio ja ajetaan ne pois! Sano EI murhalle!
Venäjän vierailu Ahvenanmaalla on hieman venähtänyt!
Oon kannattanut aloitetta, että suomenkansa haluaa palauttaa omanarvontuntonsa ja lopettaa nöyryyttävän venäjän tarkkaileman Ahvenanmaan demilitarisoinnin!
Ahvenanmaan demilitarisointisopimuksen purkaminen antaisi asiantuntijan mielestä Suomelle paremmat mahdollisuudet puolustaa saariryhmää mahdollista aggressiota vastaan.
Ahvenanmaa on demilitarisoitu alue. Talvi- ja jatkosodassa saarille sijoitettiin muun muassa jalkaväkeä, rannikkotykistöä ja ilmatorjuntaa estämään Neuvostoliittoa ottamasta aluetta haltuunsa.
Russukka pois Ahvenanmaalta!
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/6e3f65b5-d461-4054-af8f-cd8d61a8246e
Kansalaisaloite vaatii Venäjän konsulaatin lakkauttamista Ahvenanmaalla
Ylen uutinen. Käy allekirjoittamassa ja vaikuta.
linkki uutiseen:
https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-147471?utm_medium=social&utm_source=c…
Aloite 12007
linkki aloitteeseen:
https://urly.fi/36G8
tai
menet suoraan sivustolle jossa voi tehdä ja kannattaa kansalaisaloitteita:
kansalaisaloite . f i / f i / aloite / 12007
Ahvenanmaa kuuluu Suomelle - Demilitarisointi on lopetettava
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on jotain mitä Ukrainan hyväksi voidan tehdä - niin se pitää tehdä! Tässä sodassa on niin isoista asioista kysymys ja se vaikuttaa meihin. Kiitos Ukraina!
https://autaukrainaa.fi/
tuolla voi auttaa Ukrainaa
listasta näkee mitä juuri tarvitaan
rahaakin voi lahjoittaa
(postitus on ilmaista)
Hieno copypaste.
Ukraina taistelee myös meidän puolesta! Muuten sota olisi jo täällä. Lahjoitan Ukrainan Armeijalle
Tuolta Apu-lehden sivuilta löytyy suora linkki Ukraina Armeijan sivuille, https://www.apu.fi/artikkelit/miten-auttaa-ukrainaa-raha-menee-perille-…
siis toiseksi viimeinen linkki
tuossa myös
suora linkki Ukrainan Armeijan sivuille
sieltä voi lahjoittaa rahaa Ukrainan armeijalle
https://bank.gov.ua/en/news/all/natsionalniy-bank-vidkriv-spetsrahunok-…
Linkin voi tarkistaa tuolta APU-lehden sivulta
Mulle otetaan kuva tykin ammuksesta joka ammutaan russukoiden raiskaajajoukkoon
Jokainen järkevä ihminen auttaa nyt Ukrainaa, tai me ollaan seuraavia. Lopetetaan sota Ukrainassa! Ei vasta Suomessa!
Turvallisuuden ja strategisen analyysin työelämäprofessori Martti J. Kari
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009288649.html
sekä
Kirjailija Sofi Oksanen
sekä
Jussi Halla-aho lähettää terveisiä venäläissotilaille ammusten kyljissä. Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho perustelee päätöstään sillä, että kaikki mikä edistää venäläisten tappamista, on oikein ja välttämätöntä, sillä Venäjä on syypää sodan kauheuksiin. Ukrainalaisia tulee auttaa tappamaan heitä.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000009315439.html
Lähetä sinäkin
Eli siis täältä
https://signmyrocket.com/
tykin ammuksesta saa kuvankin, ja videon kun se lähtee
Ukrainan armeija toimittaa terveiset perille
Uutisia:
.
Tekniikka ja talous
https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/haluatko-lahettaa-terveisia-puti…
.
mtv uutiset
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nyt-ostetaan-viesteja-ukrainan-pomm…
.
New York Times
https://www.nytimes.com/2022/08/22/world/europe/ukraine-artillery-shell…
.
The Washington Post
https://www.washingtonpost.com/world/2022/08/17/ukraine-russia-bombs-sl…
Venäjä voi periaatteessa vain tuhota yhden kaupungin kerrallaan. Tuhoutuneessa kaupungissa on tosi hankala puolustautua. Jos on siis vain lähinnä kivijalkoja jäljellä. Se ei anna suojaa hirveästi nykysodassa.
Vierailija kirjoitti:
Käypä sodassa miten tahansa, Venäjä on jo hävinnyt. Pilasi suhteensa Eurooppaan ja huononsi suhteitaan Yhdysvaltoihin. Tunnetaan rosvovaltiona, joka ei pidä sopimuksiaan.
Putler on väleissä enää muutamaan samanlaiseen pikkudiktaattoriin.
Ukrainassa on vielä taistelut käynnissä ja tulee todennäköisesti olemaan vielä aika kauan. Ei sitä voittajaa ja häviäjää etukäteen päätetä. Se selviää silloin, kun taistelut loppuu.
Vierailija kirjoitti:
Väitän että ukrainan ja venäjän tappiot on aikalailla samaa luokkaa. Ukrainan ilmoittamat venäjän tappiot on aika varmasto propagandaa.
Veikkaan että ukraina on menettänyt noin 100 000 sotilasta ja venäjä noin 100 000 sotilasta.
Joko te huomaatte millaista valhetta/propagandaa iltapäivälehdet,brittien tiedustelu ja ukraina levittää tosta sodasta ja venäjästä?
Joku Toveri on propaganda koneiston puhuvapää :D Hänen kaikki veikkaukset menny metsään. Hänen mukaansa venäjän ohjukset ja sotilaat piti loppua jo ennen viime talvea :D
Joo kiitti, anonyymi mamma-palstan arvio tappioista ilman mitään perusteita sai mut tajuamaan tän jutun
Butsan pormestari Anatoli Fedorukin mukaan kaupungista on löytynyt noin 400 ihmisen ruumiit ja avoin joukkohauta. Sunnuntaina 3. huhtikuuta 2022 Ukrainan armeija julkaisi kuvia kellareista, joita on käytetty kidutuskammioina. Lapsille suuniteltuja venäläisten tekemiä kidutuskammioita Ukrainasta löytynyt useita, siviiliväestöön kuuluneista ruumiista löytyi merkkejä ensin polviin ja sitten vasta päähän kohdennetuista ampumisista. Aammuttujen kädet oli sidottu. Todistajien mukaan vanhemmat oli ammuttu lasten edessä samalla, kun lapsia oli raiskattu.
Vierailija kirjoitti:
https://yle.fi/a/3-7804386
Tästä on kyse
Pietarissa tehtaillaan järjestelmällisesti Putinia tukevaa nettipropagandaa.
Ns. trollitehdas etsii nyt lisää englannintaitoisia propagandisteja.
Aluksi paneteltiin Venäjän oppositiota, nyt Ukrainaa ja länsimaita.
Nettitrollien 400-650 euron kuukausipalkkaa pidetään Venäjällä hyvänä.
Ylellä ennennäkemätöntä kuvamateriaalia trollitehtaan toiminnasta.
Juuri tämän kaltainen journalismi on syynä siihen, että venäläiset trollit haukkuu YLEä ja hesaria koko ajan. Ovat liian hyviä kaivamaan totuuksia esille.
Venäjä on menettänyt 20,000 - 80,000 sotilasta riippuen arviosta. Iso siivu koko armeijasta ja nyt Venäjä tietää mitä sillä on edessään jokaisessa Ukrainan kaupungissa. Erikoisoperaatio alkaa näyttää hyvin kalliilta ihmishengissä ja materiaalissa. Johtajaa se ei tietenkään kiinnosta mutta kaikkia muita kyllä.
Venäjä kertoi Suomen kuluvan sille jo 2012!!!
Venäjä esitti, että Nato ottaisi Euroopan kartan länsiosan, Venäjä olisi vastuussa itäpuoliskosta ja, että heillä olisi jonkinlainen yhteinen maalinosoitus- ja ohjauskeskus, kuvaili tilaisuudessa ollut Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak.
Venäjän vastuualueella olivat selkeästi Suomi ja kaikki Baltian maat, ainoina EU-maina.
Jako tuo mieleen etäisesti Neuvostoliiton ja Saksan tekemän Molotov-Ribbentrop-sopimuksen salaisen lisäpöytäkirjan, jossa suurvallat sopivat mm. Suomen ja Baltian maiden liittämisestä Neuvostoliiton etupiiriin.
Ei se kartta täysin sattumanvaraisesti ollut piirretty. En ollut ainoa, joka sitä katsoi vähän ihmeissään, sanoi Salonius-Pasternak.
.
(Jo vuonna 2012!!!)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika näyttää oliko Ukrainan järkeä taistella tuolla niin härkäpäisesti. Jos kyse oli siitä, että saatiin muita joukkoja ryhmiteltyä parempiin asemiin, niin sitten oli. Mutta jos mitään ei tapahdu, vaikuttaa aika turhalta.
Katsoin BBC:lta uutisklipin, jossa joku 60-vuotias ukrainalainen ampui Maxim-konekiväärillä (ikivanha ase) etulinjassa. Tuli mieleen, että onko noita b-luokan joukkoja uhrattu aitoon rysssä-tyyliin siellä. Se olisi aika masentava skenaario, mutta Ukrainallakin on neuvostomaisia taktiikoita armeijassaan.
Samaa katselin. Höhötellään Venäjän vanhoille aseille ja läskireserville, mutta ollaan ihan hipihiljaa kun Ukrainalla on aivan samanlaista meininkiä. Tappiothan on olleet hirvittävät molemmin puolin.
Samanlaistahan se olisi Suomessakin. Ainoa maa jolla on oikeasti rahaa laittaa sotimiseen on USA.
Niinpä. Iso osa Suomen reservistä saisi edelleen päälleen vanhan tetsarin (m/60) ja teräskypärän kumppareineen. Rintamalle mentäisiin traktorin lavalla. Ei eroaisi juuri mitenkään venäläisten meiningistä.
Ihan kuten minkä tahansa maan armeija. Hyvin pieni osa joukoista on etulinjan terävintä kärkeä. Suurin osa on tukitoimissa ja pärjää kakkosluokan varustuksella. Esimerkiksi tykkimiehet voidaan varustaa vanhoilla rynkyillä ja kypärillä. Heidän tehtävä ei ole ampua käsiaseella kuin vasta jos homma on mennyt ihan pieleen.
Mene seisomaan terässateesen tuossa varustuksessa ja tule sitten puolustelemaan sitä.
Suojavarustuksen puutteet tulee maksamaan niin paljon verta ja moraalia, että ihan turha hyssytellä asiaa. Tykistö saa niskaansa epäsuoraa ja tarvitsisi sirpaleliivit ja komposiittikypärät. Mutta kun ei ole. Suomessa on ihan turha naureskella Venäjän uhrauksille, jos täällä ei panosteta tällaiseen asiaan. Parin hävittäjän hinnalla saataisiin tämäkin korjattua, mutta kun ei.