Lue keskustelun säännöt.
Traumat ovat pilanneet elämässäni monia asioita. Kohtalotovereita?
17.05.2023 |
Ihmissuhteet ovat olleet traumojen takia todella vaikeita ja töissäkin traumoista on ollut paljon haittaa. Kuka samaistuu?
Kommentit (3141)
Kappalejaot nyt meni miten sattuu edelliseen, mutta ei voi mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeastaan tämä biisi sanoiltaan kuvaa hyvin oloani. Cover versio. Ymmärrän, että moni varmaan välttää surullisia biisejä. Itse taas aina etsin jotain mikä kuvaa sitä mitä tunnen. Joku kirjoitti joskus, että häpeää sitä kuinka on ollut esim lapsellinen tai kuinka haluaa aikuistua. Ehkä jollekin johonkin biisiin kiintyminen ja sen sanojen pohtiminen on myös sellaista mikä jää nuoruuteen. Itse vaan käsittelen kaikkea musiikin avulla.Miten vaikeaa sinulle olisi kuunnella joku elämäniloa pursuava oikein reipas kappale ja yrittää samaistua siihen? Ja oletko ajatellut, että pitäisi yrittää? Haluan peilata itseäni johonkin. Saa toki muutkin vastata.
Vastasin jo ylemmäs tuohon musiikkiaiheeseen liityen. Jäin silti vielä pohtimaan mitä tarkoitit tuolla lauseella, että oletko ajatellut, että pitäisi yrittää. Mitä tarkoitat sillä ja mitä pitäisi yrittää. Siis samaistua johonkin iloiseen biisin vai? Jos tarkoitit sitä niin kirjoitinkin jo pitkästi siitä kuinka surullinen musiikki ei tarkoita minulle sitä, että itkien tms sitä kuuntelisin vaan muutenkin pidän siitä ja voin joukossa kuunnella iloisiakin biisejä. Oikeastaan mikään ei tule pakottamalla ja parasta on itselleni kuunnella sitä mistä sillä hetkellä saan voimaa. Oli sitten millaisen biisi vaan kyseessä. Tämä vielä jatkona. Ehkä tässä nyt tarpeeksi aiheesta.
Samoin.
Olen alkanut kääntää ne osaksi itseni ja kasvuani ja eheytymistäni.
Olen lopettanut uhriutumisen ja alkanut kääntää niitä traumojani omassa elämässäni kantavaksi ja vahvuuksiksi.
Kukaan ei täällä
Mene soitellen elämäänsä läpi. Jokaisella on traumansa. Minulla on minun ja ne ovat tärkeitä.
En olisi halunnut niitä, mutta ne ovat tulleet..
Miten niiden kanssa elän ja mitä niistä ammennan? Opettelen.
Opettelen elämään kokemusteni ja oman persoonansa kanssa. Olen hieno ja olen hyvä. Olen myös lahjakas ja oivaltava. Niistä voi olla apua traumojen käsittelyssä .
Vierailija kirjoitti:
Olen saanut apua terapiasta, mutta silti traumat vaivaavat. Tuntuu ettei ns. normaalitasolle siirtyminen elämässä ole mahdollista, jos on kokenut paljon kaikkea.
On se mahdollista.
Se
Normaalille tasolle siirtyminen siis.
Elät elämääsi
Ja käyt terapiassa ja olet utelias itsesi suhteen. On mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeastaan tämä biisi sanoiltaan kuvaa hyvin oloani. Cover versio. Ymmärrän, että moni varmaan välttää surullisia biisejä. Itse taas aina etsin jotain mikä kuvaa sitä mitä tunnen. Joku kirjoitti joskus, että häpeää sitä kuinka on ollut esim lapsellinen tai kuinka haluaa aikuistua. Ehkä jollekin johonkin biisiin kiintyminen ja sen sanojen pohtiminen on myös sellaista mikä jää nuoruuteen. Itse vaan käsittelen kaikkea musiikin avulla.Miten vaikeaa sinulle olisi kuunnella joku elämäniloa pursuava oikein reipas kappale ja yrittää samaistua siihen? Ja oletko ajatellut, että pitäisi yrittää? Haluan peilata itseäni johonkin. Saa toki muutkin vastata.
Vastasin jo ylemmäs tuohon musiikkiaiheeseen liityen. Jäin silti vielä pohtimaan mitä tarkoitit tuolla lauseella, että oletko ajatellut, että pitäisi yrittää. Mitä tarkoitat sillä ja mitä pitäisi yrittää. Siis samaistua johonkin iloiseen biisin vai? Jos tarkoitit sitä niin kirjoitinkin jo pitkästi siitä kuinka surullinen musiikki ei tarkoita minulle sitä, että itkien tms sitä kuuntelisin vaan muutenkin pidän siitä ja voin joukossa kuunnella iloisiakin biisejä. Oikeastaan mikään ei tule pakottamalla ja parasta on itselleni kuunnella sitä mistä sillä hetkellä saan voimaa. Oli sitten millaisen biisi vaan kyseessä. Tämä vielä jatkona. Ehkä tässä nyt tarpeeksi aiheesta.
Kiitos sinulle, kun jaksoit kirjoittaa noin pitkästi! Ihan mahtavaa, että olet löytänyt musiikin noin sydämellesi ja saat siitä voimaa <3
Onko sinulla mitään musiikkia, mistä sinulle tulee jos ei paha olo niin ainakin epämukava olo?
Itselläni on surulliset ja masentavat tunteet täysin kateissa, mietin, että voisinko saada niihin jotain kosketusta kuitenkin musiikin kautta. Tähän menessä olen vältellyt surullista tai masentavaa musiikkia, kun se ei jotenkin sovi mielialaani. Mutta kun olisi pakko opetella olemaan myös surullinen ja "masentunut", sopivassa mittakaavassa - saada syntymään aito tunneyhteys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin itse sitä, että jos teille tulee tunne ettette enää näe ns järkeä elämässä niin mikä saa tiedät tavallaan unohtamaan sen tunteen. En tarkoita mitään harmia itseään kohtaan vaan enemmänkin jotain kauheaa tyhjyyden ja väsymisen yms tunnetta. Sellaista oloa, ettei enää näe järkeä missään. Tai kuinka ei tekisi enää mieli tehdä mitään, kun se tuntuu turhalta. Mikä saa tiedät nousemaan ja tekemään. Kyselen tätä kaikkea myös näitä oloja kokeneena. Itsellä on ehkä tähän asti toiminut se, että jos teen jotain niin se voi parantaa oloa. Tämä saa vielä toimimaan.
Ironisesti ekat 15 vuotta selvisin riippuvuuden avulla. Oli joku syy elää. Kun siitä tuli aika luopua (en tiedä miksi tai mikä muuttui, jotenkin olikin vain yhtäkkiä valmis, vaikka aiemmin ei onnistunut millään) niin aloin harrastaa erästä asiaa ja nyt se on se mikä saa nousemaan. Ja siis kesti todella kauan löytää toimiva harrastus. Jos siihen kyllästyn niin pitää keksiä muuta, mutta toistaiseksi toimii.
Ps Ärsyttää nämä jotka kuvittelee tietävänsä miten riippuvuudet toimii. Ne on pelastusrenkaita joista ei edes voi kestävällä tavalla luopua, ennen kuin mieli on valmis kohtaamaan todellisuuden. Ja oma mahdollisuus vaikuttaa on kaikilla erilainen ja eri elämäntilanteissa vaihteleva.
Olen eri. Riippuvuus johonkin syntyy yleensä palvelemaan jotain tarvetta. Itse sain vuosia sitten erään riippuvuuden purettua (epätoivottu käytösmalli). Siltikin, kaipaan yhä mahdollisuutta nollata vaikeaa oloa tuolla toiminnalla, vaikka tiedänkin ettei se olisi minulle hyväksi.
Lopeta uhriutuminen ja ota asioista vastuuta. Kaikella on ollut tarkoituksensa ja nyt on aika siirtyä eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jatkoa
Äitini kanssa yritän olla väleissä ja tämäkin liittyy yksinäisyyteeni. Sanoin hänelle joskus, että miksi puhuu vaan työstään. Hän vastasi, että kun hän ei näe muita ihmisiä. Itse mietin asiaa paljon. Minäkään en oikeastaan näe ketään ihmisiä enkä omaa ystäviä. Olen vielä työtönkin joten en näe ketään töissäkään. Silti keksisin monia puheenaiheita muutenkin. Eikä ihmisistä tarvitsisi puhua. Maailmassa on satoja ja jopa tuhansia asioita joista puhua ilman ihmisiä ja heidän tekemisiään. Äitini ei vaan omaa mitään mielenkiintoa mihinkään. Hän ei voi keskustella kuin ihmisistä jos puhuu jotain. Samalla surullista toisaalta ettei heillä ole mitään kiinnostusta oikein mihinkään. Isästäni en viitsi enää tarkemmin kirjoittaa, mutta hänellä melkein sama juttu. Molemmat oikeastaan toivoivat minulle vaan hyvää koulutusta ja että pääsisin töihin. Heille se on on jo elämä, eikä muuta tarvita. Tietysti se on jo pohja elämälle, mutta itsekään en ole edes niitä lähtökohtia vielä täyttänyt.Ehkä kirjoitan ilkeästi, mutta minusta tuntuu monesti, että jotenkin lamaannun, kun en voi puhua mistään. Kaipaisin niin paljon ihmistä jonka kanssa puhua ja joka oli kuitenkin kiinnostunut asioista. Itsekin voin välillä huonosti, mutta jaksan silti yrittää etsiä mielenkiinnon kohteita. Joku kirjoitti joskus, että pitäisi lähteä ystävätoimintaan mukaan. Ymmärrän tietysti sen, että joku voi tykätä siitä. Silti, kun olen taas yhden päivän äitini kanssa ja puhun siitä mistä hän haluaa ja kuuntelen hänen puhettaan, eikä kysy minulta itse mitään niin mietin etten kyllä enää muille lähtisi seuraksi vaan velvollisuuden tunteesta ja puhuisi taas siitä mitä toinen tahtoo. Jos joku ymmärtää mitä tarkoitan. Sori myös ohis. Mietin vaan aina miten olen tässä tilanteessa ja miten elämäni on mennyt näin. Sen vuoksi mietin kaikkea paljon. Monesti on vaan tyhjä olo, kun miettii kaikkea. Samalla moni on todellakin elänyt paljon vaikeampia hetkiä. Tiedän sen. Päätin kirjoittaa, kun ei ole ihmisiä joille puhua. Kirjoitin tänne jo aiemminkin.
Mikä sinua kiinnostaa? Uskaltaisitko tehdä ison muutoksen? Osaatko kieliä? Jos et, mene kielikurssille? Säästä ja lähde ulkomaille?
Tai mitä vaan tarpeeksi tavallisesta poikkeavaa. Jotain millä saat etäisyyttä yksinäisen identiteettiisi, näet maailmassa jotain uutta ja mieli saa ravintoa mikä voi luoda uusia ajatuksia.
Kyllä se on niin että itseään ei pääse pakoon vaikka menisi minne. Minäkin vietän paljon aikaa haavemailmoissa ja olin haljeta onnesta kun tarjoutui unelmieni mahdollisuus muuttaa hetkeksi ulkomaille. Kävikin niin että kaikki ongelmat, traumat ja pelot triggeröityvät täysin vieraassa ympäristössä sellaisella voimalla ettei mitään rajaa, en ole ikinä voinut niin huonosti kun tämän reissun aikana. Eli sanoisin että traumataustaisen ei kannata tehdä liian suurta irtiottoa vaikka se äkkiseltään kuulostaisikin hyvälle vaihtoehdolle.
Aivan totta. Monia uuden alun yrityksiä tarvittiin ennen kuin mieli on suostunut käsittämään miten silti sitä toistaa samoja vanhoja ajattelu- ja käytösmalleja, vaikka jokin ympärillä muuttuisikin.
Vierailija kirjoitti:
Lopeta uhriutuminen ja ota asioista vastuuta. Kaikella on ollut tarkoituksensa ja nyt on aika siirtyä eteenpäin.
Kaikella on tarkoituksensa... mitä tuubaa. Mitä sinä saat tuosta irti? Mieti nyt oikeasti mitä kaikkea käsittämätöntä pahaa maailmassa tapahtuu. Voitko pokkana väittää kaiken tapahtuvan jostain järjellisestä syystä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeastaan tämä biisi sanoiltaan kuvaa hyvin oloani. Cover versio. Ymmärrän, että moni varmaan välttää surullisia biisejä. Itse taas aina etsin jotain mikä kuvaa sitä mitä tunnen. Joku kirjoitti joskus, että häpeää sitä kuinka on ollut esim lapsellinen tai kuinka haluaa aikuistua. Ehkä jollekin johonkin biisiin kiintyminen ja sen sanojen pohtiminen on myös sellaista mikä jää nuoruuteen. Itse vaan käsittelen kaikkea musiikin avulla.Miten vaikeaa sinulle olisi kuunnella joku elämäniloa pursuava oikein reipas kappale ja yrittää samaistua siihen? Ja oletko ajatellut, että pitäisi yrittää? Haluan peilata itseäni johonkin. Saa toki muutkin vastata.
Vastasin jo ylemmäs tuohon musiikkiaiheeseen liityen. Jäin silti vielä pohtimaan mitä tarkoitit tuolla lauseella, että oletko ajatellut, että pitäisi yrittää. Mitä tarkoitat sillä ja mitä pitäisi yrittää. Siis samaistua johonkin iloiseen biisin vai? Jos tarkoitit sitä niin kirjoitinkin jo pitkästi siitä kuinka surullinen musiikki ei tarkoita minulle sitä, että itkien tms sitä kuuntelisin vaan muutenkin pidän siitä ja voin joukossa kuunnella iloisiakin biisejä. Oikeastaan mikään ei tule pakottamalla ja parasta on itselleni kuunnella sitä mistä sillä hetkellä saan voimaa. Oli sitten millaisen biisi vaan kyseessä. Tämä vielä jatkona. Ehkä tässä nyt tarpeeksi aiheesta.
Kiitos sinulle, kun jaksoit kirjoittaa noin pitkästi! Ihan mahtavaa, että olet löytänyt musiikin noin sydämellesi ja saat siitä voimaa <3
Onko sinulla mitään musiikkia, mistä sinulle tulee jos ei paha olo niin ainakin epämukava olo?
Itselläni on surulliset ja masentavat tunteet täysin kateissa, mietin, että voisinko saada niihin jotain kosketusta kuitenkin musiikin kautta. Tähän menessä olen vältellyt surullista tai masentavaa musiikkia, kun se ei jotenkin sovi mielialaani. Mutta kun olisi pakko opetella olemaan myös surullinen ja "masentunut", sopivassa mittakaavassa - saada syntymään aito tunneyhteys.
Kiitos itsellesi kivasti viestistä. Minulla on aikaa kirjoittaa ja monesti paljon mielessä. Muuten ei ole ketään kenelle puhua. Se on yksi syy kirjoittaa tänne paljon. Musiikki on ollut lapsesta asti tärkeää ja osaan soittaa itsekin jonkin verran. Se kaikki on auttanut minua. Minulla on ollut muutamia hetkiä, kun en ole voinut edes kuunnella musiikkia ja se on tuonut levottaman olon. Tavallisesti se kuitenkin auttaa.
Oikeastaan jännä miettiä mistä musiikista tulisi paha olo. Se on hyvä kysymys. Oikeastaan en pidä monestakaan nykyisin pinnalla olevasta artistista. Monet rap artistit yms kuuluvat siihen. Joku Nicki Minaj tulee mieleen ja tulee oikeastaan kaikesta hänen "musiikistaan" epämiellyttävä tunne. Tai mitä musiikkia se nyt onkaan. En ehkä edes miellä musiikiksi. Ja kaikki vastaavat tähän liittyen myös. En koskaan kuuntele kuin pakosta. Sama toki myös miesten kohdalla, jotka ovat samantyylisiä artisteja.
Voi olla, että tarkoitit silti eri asiaa ja jotain biisiä mihin esim liittyy ikäviä tai surullisia muistoja. Surullisuuteen laittaisin monia biisejä mitkä ovat esim johonkin ihmiseen tai hänen elämäänsä liittyviä. Osa sen ihmisen muistolle tai osa esim sellaiseen ihmiseen liittyviä jota en näe enää koskaan. Nämä biisit saavat aina surullisen olon. En ala niitä tänne nyt luetella, koska jokaisella on omat henkilökohtaiset biisit niihin liittyen. Ne eivät oikein toimi siinä surun tunteen kokemuksessa. Voisin silti yhden laittaa. Jos mietin esim Alestorm-Hangover coveria niin sekin saattaa tuoda surullisen olon, kun en näe ihmistä joka aina kuunteli sitä todennäköisesti enää koskaan. Muille se on kiva hyvänmielen biisi ja minulle tuo sen ihmisen mieleen.
En tiedä kadotinko ja jonkun lankan mitä viestilläni tarkoitan sanoa, mutta kehottaisin etsimään jotain merkityksellisiä biisejä joiden melodia tai sanat toisivat jonkin tunteen myös surun puolelta. Minulle jokin kaunis melodiakin voi olla sellainen. Tai juuri jokin biisi mikä liittyisi johonkin kaipaamaasi ihmiseen tai täältä jo lähteneeseen. Jos joku musiikkityyli ahdistaa niin esim metallin puolelta löytyy kaikenlaista. Metalcore esim sisältää huutoa usein ja joku voi kokea senkin masentavana jos ei pidä siitä. Itsekään en aina tykkää kuunnella sellaista, vaikka yleensä se kaikki ei haittaa. Liika on vaan liikaa joskus. Kaikenlaista löytyy vaan jos haluaa kuunnella. Hyvin voimallistakin musiikkia.
En myöskään tiedä miten sinulla toimisi esim liikutuksen yms kautta koettu suru. Joskus kuuntelen esim jonkun tavallisen ihmisen laulamaa cover versiota tai katson jotain esitystä missä tavallaan peilaan itseäni siihen kaikkeen. Tulee tunne, että eläytyy sen ihmisen kokemukseen ja on liikuttavaa, kun tavallinen ihminen onnistuu jossain. Sitten itsellä tämä olo vaihtuu usein johonkin tunteeseen etten itse pysty samaan ja se saattaa aiheuttaa suruakin. Oikeastaan on silti vaikeaa kirjoittaa, kun en tiedä mistä pitäisit ja mistä et ja mikä voisi sopia. Moni ei tykkää liian surullisestakaan. En tiedä mitä enää kirjoittaisin. Varmaan jo liikaakin. Toivon, että tästä on jotain apua ja kiitän viestistäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jatkoa
Äitini kanssa yritän olla väleissä ja tämäkin liittyy yksinäisyyteeni. Sanoin hänelle joskus, että miksi puhuu vaan työstään. Hän vastasi, että kun hän ei näe muita ihmisiä. Itse mietin asiaa paljon. Minäkään en oikeastaan näe ketään ihmisiä enkä omaa ystäviä. Olen vielä työtönkin joten en näe ketään töissäkään. Silti keksisin monia puheenaiheita muutenkin. Eikä ihmisistä tarvitsisi puhua. Maailmassa on satoja ja jopa tuhansia asioita joista puhua ilman ihmisiä ja heidän tekemisiään. Äitini ei vaan omaa mitään mielenkiintoa mihinkään. Hän ei voi keskustella kuin ihmisistä jos puhuu jotain. Samalla surullista toisaalta ettei heillä ole mitään kiinnostusta oikein mihinkään. Isästäni en viitsi enää tarkemmin kirjoittaa, mutta hänellä melkein sama juttu. Molemmat oikeastaan toivoivat minulle vaan hyvää koulutusta ja että pääsisin töihin. Heille se on on jo elämä, eikä muuta tarvita. Tietysti se on jo pohja elämälle, mutta itsekään en ole edes niitä lähtökohtia vielä täyttänyt.Ehkä kirjoitan ilkeästi, mutta minusta tuntuu monesti, että jotenkin lamaannun, kun en voi puhua mistään. Kaipaisin niin paljon ihmistä jonka kanssa puhua ja joka oli kuitenkin kiinnostunut asioista. Itsekin voin välillä huonosti, mutta jaksan silti yrittää etsiä mielenkiinnon kohteita. Joku kirjoitti joskus, että pitäisi lähteä ystävätoimintaan mukaan. Ymmärrän tietysti sen, että joku voi tykätä siitä. Silti, kun olen taas yhden päivän äitini kanssa ja puhun siitä mistä hän haluaa ja kuuntelen hänen puhettaan, eikä kysy minulta itse mitään niin mietin etten kyllä enää muille lähtisi seuraksi vaan velvollisuuden tunteesta ja puhuisi taas siitä mitä toinen tahtoo. Jos joku ymmärtää mitä tarkoitan. Sori myös ohis. Mietin vaan aina miten olen tässä tilanteessa ja miten elämäni on mennyt näin. Sen vuoksi mietin kaikkea paljon. Monesti on vaan tyhjä olo, kun miettii kaikkea. Samalla moni on todellakin elänyt paljon vaikeampia hetkiä. Tiedän sen. Päätin kirjoittaa, kun ei ole ihmisiä joille puhua. Kirjoitin tänne jo aiemminkin.
Mikä sinua kiinnostaa? Uskaltaisitko tehdä ison muutoksen? Osaatko kieliä? Jos et, mene kielikurssille? Säästä ja lähde ulkomaille?
Tai mitä vaan tarpeeksi tavallisesta poikkeavaa. Jotain millä saat etäisyyttä yksinäisen identiteettiisi, näet maailmassa jotain uutta ja mieli saa ravintoa mikä voi luoda uusia ajatuksia.
Kyllä se on niin että itseään ei pääse pakoon vaikka menisi minne. Minäkin vietän paljon aikaa haavemailmoissa ja olin haljeta onnesta kun tarjoutui unelmieni mahdollisuus muuttaa hetkeksi ulkomaille. Kävikin niin että kaikki ongelmat, traumat ja pelot triggeröityvät täysin vieraassa ympäristössä sellaisella voimalla ettei mitään rajaa, en ole ikinä voinut niin huonosti kun tämän reissun aikana. Eli sanoisin että traumataustaisen ei kannata tehdä liian suurta irtiottoa vaikka se äkkiseltään kuulostaisikin hyvälle vaihtoehdolle.
Minä taas miettiessäni tätä asiaa voisin ehkä oikeasti saada apua esim ulkomaille muutosta. Tietysti tämä on ihan arvailua miten kävisi. Olen silti tällä hetkellä ikävästi jotenkin kyllästynyt niin koko tähän maahankin, että uudet kokemukset voisivat auttaa. En tarkoita myöskään etten näkisi tämän maan hyviä puolia tai luulisi muuallakin olevan vaikeuksia. En tarkoita sitä. Olen vaan väsynyt moneen asiaan ja pettynyt ihmisiin ( tässäkin kaikkialla on ikäviä tyyppejä, tiedän sen) niin kaipaisin muutosta. Tähän liittyen olen aina ollut kiinnostunut ulkomaista. Toisaalta onhan tässä nyt helppoa kirjoittaa. Luulisin silti, että ainakin aluksi voisin oikeasti nauttia muutosta.
Sitten iskee se todellisuus tämänkin asian kanssa. Olen varaton ja oikeastaan koko ajatus lähdöstä jonnekin on hyvin kaukainen. Miten eläisin siellä ja pärjäisin rahallisesti yms. Joku tietysti pärjää ja tiedän sellaisia ihmisiä. Minulla pitäisi taas olla ns hyvä tilanne ennenkuin voisin edes harkita asiaa. Huonolla taloudellisella pohjalla ja ilman mitään keinoa elättää itsensä on ihan turhaa edes haaveilla tästä. En voi säästää mistään ja rahat ei riitä muutenkaan. Näin tämäkin ajatus jää jonnekin haaveen asteelle. Samalla tietysti sen tietää sitten vasta miten kaikki menisi jos kokisi sen muutoksen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokin "trauma" voi olla joillekin tekosyy juomiseen tai muiden aineiden käyttöön. Se myös voi syy olla ottamatta itseään ns. niskasta kiinni ja ryhdistäytymättä sekä tekemästä muutosta elämässään. Toki riippuu "traumasta".
Miten joku ei vielä vuonna 2023 tiedä, että tollaisia "neuvoja" ei ikinä pidä antaa mielenterveyden häiriöstä kärsivälle. Noloa.
Ai muutokseen ja ryhdistäytymiseen ei saa kannustaa?
"Ota itseäsi niskasta kiinni ja ryhdistäydy"? Se ei toimi ja vaan syventää toisen ahdinkoa. Ihan niinkuin sitä ei olisi kaikki, jotkut jopa vuosia, yrittänyt, mutta kun se ei ole se apukeino, mikä toimisi, niin käy päinvastoin ja se vain pahentaa asiaa. Ihan yleinen ja jo vanha neuvo on, että älä ikinä sano mm. masentuneelle, että ota itseäsi niskasta kiinni.
Itsekin olen kuullut paljon tätä lausetta. Olen myös aiemmin mennyt nuoruudessa eteenpäin sillä asenteella, että on pakko kestää. Tuo kaikki vaan aiheuttaa pidemmällä mittakaavalla vahinkoa. Toisaalta jos vaan jotenkin pystyn niin yritän pitää esim rutiineista kiinni. Roikun niissä, koska jos en tee sitä niin sitten koko elämä romahtaa lopullisesti. Näin yritän ns pitää itseäni edes jollakin tavalla kunnossa.
Minulle myös ajoittain tulee se tunne, että minäpä nyt muutan elämääni ja teen itsestäni paremman version, enkä enää esim pelkää eri juttuja tai rajoita elämääni. Hetken aikaa jaksan uskoa siihen ja minulla on voimia sekä luottoa elämääni. Sitten sattuu jotain ikävää tai voimani häviävät sekä ymmärrän olevani omillani. Sen jälkeen tuo edellinen ajatus kaiken muuttamisesta ei olekaan realistinen vaihtoehto.
Ymmärrän myös sen, että kehenkään ihmiseen ei saa nojata ja rakentaa mitään toisen varaan. Silti odotan typerästi edelleen jotain hyvää muilta tai että edes joku olisi minun elämässäni ja minun puolellani. Tavallaan saisin kokea olevani hyväksytty ja kuuluisin johonkin. Tätä ihan kaikkeen ihmisiin liittyen enkä kirjoita vaan esim perheestä. Meillä omat juttumme ja välit ok, mutta en saa sellaista tukea mitä tarvisin. Tämä viesti nyt lähti vähän väärään suuntaan, mutta siis odotan ihmisiltä jotain sellaista mitä en ole saanut eli hyväksyntää ja jotain hyvää. Kun tavallaan kasvaa ja tottuu siihen, ettei kuulu minnekään tai kelpaa mihinkään. En tiedä mikä tämänkään viestin tarkoitus on, mutta nyt vaan kaikki ajatukset mielessä.
Olen opetellut antamaan sitä lupaa ja hyväksyntää itse itselleni. Siitä se lähtee. Minun pitää takoa päähäni, että olen samalla viivalla kuin muutkin, minun pitää kohdella itseäni kuten muitakin.
Ja sinä kelpaat ja kuulut. Et vain ole löytänyt paikkaasi, sitä ei ole tuotu eteesi. Silti olet lähtökohtaisesti jo nyt kelpaava ja kuulumaan kykenevä ja arvoinen.
Sain vaikeat traumat lapsuudenkodista. Välillä pärjään, välillä ahdistaa. Olisi helpompi antaa anteeksi ja päästä eteenpäin jos lapsuudenperheen molemmat vanhemmat myöntäisivät mitä lapsuudessani tapahtui ja pyytäisivät anteeksi tapahtuneita. Nyt vain isäni on pyytänyt anteeksi; äitini kiemurtelee ja valehtelee. Siellä oli selkeää väkivaltaa, mutta yhtäkkiä äitini ei mukamas muista mitään sellaista; ja selkeimmät väkivaltatapaukset (joita ei voi kieltää tyystin tapahtuneen) olivat mukamas viattomia vahinkoja. Tämä äitini itseään suojeleva asenne vaikeuttaa omaa toipumistani.
Toinen mikä vaikeuttaa on, että kiusaaminen jatkuu edelleen.. ei enää väkivaltaa mutta nykyään sitten paljon muuta. Esim. Suosistaan räikeästi muita lapsenlapsia, omat lapseni jätetään vähemmälle huomiolle, salaillaan kummallisia asioita, puhutaan minusta pahaa seläntakana, ainakin yksi sisarenikin on myrkytetty minua vastaan (jopa niin pahasti, että häitteni alla hän oli vedonnut puolisooni, ettei menisi naimisiin kanssani, kun olen niin paha ihminen.. kuulin tästä vasta hiljattain). Koen, että jos kyseessä olisi vain lapsuudentraumat niin kokonaisuus olisi helpompi, mutta kun traumoja heihin liittyen tulee kokoajan lisää. Pitäisi vaan laittaa välit poikki.
Olen kuitenkin saanut itselleni koulutuksen, mukavan työpaikan, puolison ja lapsia, mukavia ystäviä.. Silti koen välillä olevani erittäin raskasta seuraa puolisolleni ja ystävilleni, kun kuitenkin kannan perheeseeni liittyviä traumoja ja taakkaa mukana, ja kyllä puhun näistä asioista välillä liikaakin ystäville ja puolisolle. Pakko puhua..! Harmittaa että tämä kuormittaa ystävyyssuhteitani. Olen harkinnut tämän takia terapiaakin; jatkuva trauma aiheuttaa jatkuvan puhumisen tarpeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
https://www.apu.fi/artikkelit/trauma-lisaa-vakivaltarikoksen-riskia-7-k…
Tämä tutkimus ruotsista.
Erikoista siinä on miten syyllistävä traumoista yleistämällä on tehty moniin rikoksiin.
Faktat kuitenkin on, että näistä tutkimuksessa esitetyt väitteet ovat aiheuttaneet traumat.
Suurin osa ihmisistä ilman traumaa syyllistyy kyseisiin rikoksiin ympäri maailmaa.
Voisin sana tutkijan sekoittaneen asiat omissa tutkimuksissaan. Ehkä tämä osoittaa rakenteellisen syrjinnän olevan yleismaailmallinen ilmiö ja syyllistää syyttömiä fiktion kautta.
Ehkä tutkijat eivät osaa työtään tai sellainen tutkimus kun tilaaja halusi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokin "trauma" voi olla joillekin tekosyy juomiseen tai muiden aineiden käyttöön. Se myös voi syy olla ottamatta itseään ns. niskasta kiinni ja ryhdistäytymättä sekä tekemästä muutosta elämässään. Toki riippuu "traumasta".
Miten joku ei vielä vuonna 2023 tiedä, että tollaisia "neuvoja" ei ikinä pidä antaa mielenterveyden häiriöstä kärsivälle. Noloa.
Ai muutokseen ja ryhdistäytymiseen ei saa kannustaa?
Mutta ethän sinä ketään kannusta! Älä päästä itseäsi noin helpolla.
Vierailija kirjoitti:
Iän myötä tulee armollisemmaksi myös omia traumoja kohtaan.
Itse taas jotenkin koen toisin ja, kun ikää on tullut niin näen sen kuinka olen jäänyt vaan enemmän muista jälkeen tai kuinka olen jotenkin "viallinen". Toki olen melko nuori vieläkin. Nuorempana silti menin vielä jonkin toivon ja tulevaisuuden uskon avulla eteenpäin. Nyt alkaa se kaikki rapistua ja näen paremmin mikä on totuus.
Olin n. 30 v.Äite teki itsemurhan ja isä kuoli siittä 9kk jälkeen sydänkohtaukseen,Ja vielä löysin isän kuolleena.Vuosi n.1990.En voi sanoo onko trauma mutta elämä sen jälkeen oli sumuista.
Olen kai hyvä siinä että painan tälläset alitajuntaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen saanut apua terapiasta, mutta silti traumat vaivaavat. Tuntuu ettei ns. normaalitasolle siirtyminen elämässä ole mahdollista, jos on kokenut paljon kaikkea.
On se mahdollista.
Se
Normaalille tasolle siirtyminen siis.
Elät elämääsi
Ja käyt terapiassa ja olet utelias itsesi suhteen. On mahdollista.
Kenen on mahdollista käydä vuosikymmeniä terapiassa? Apua voi saada, mutta ei välttämättä riittävästi.
Vierailija kirjoitti:
Lopeta uhriutuminen ja ota asioista vastuuta. Kaikella on ollut tarkoituksensa ja nyt on aika siirtyä eteenpäin.
Itse asiassa juuri päin vastoin. Olen jumittanut omassa syyllisyydessä enkä ole osannut asettua uhriksi siksi aikaa, että saisin asian käsiteltyä.
Jossittelen, normalisoin ja itsesyyttelen. Onko vinkkejä, miten antautua sille, että on uhri eikä syyllinen? Sitten voisi päästä taas eteen päin.
No, kun kerran kysyit niin voin helposti ja ihan mielelläni vastata. Oikeastaan, vaikka kuinka kirjoitinkin kuuntelevani surullisia biisejä niin voin kyllä kuunnella hyvin monenlaista musiikkia. Kuuntelen myös välillä iloisia biisejä. Muutenkin esim rock ja metalli yleensä kuuntelussa ja niiden teemat nyt vaan monesti ovat synkkiä. Voin silti siis kuunnella iloisia biisejä ainakin jos on parempi ja pirteämpi päivä. Myös tässä genressä löytyy iloisia biisejä ja myös vanhempi esim lapsuudenaikainen pop musiikki on välillä kuuntelussa.
Silti niin kuin esim eräs tuntemani hakee ns mielentilaan sopivia biisejä, niin myös minullakin on vaan se halu löytää biisien sanoista merkitystä. Minulla on hyvin paljon näitä biisejä ollut elämässä mukana. Sen vuoksi se kuuntelu usein johtaa tähän kaikkeen ja paljon toisaalta on kiinni siitä mistä pitää ja minulle tälläinen musiikki on muutenkin tärkeää. On ollut aina ja ei se musiikki minua sen surullisemmaksi tee. Pidän näistä biiseistä ja pitäisin varmasti aina, vaikka elämäni olisi millaista vaan. Sillä ei ole merkitystä siihen kaikkeen. Oikeastaan kaikki ne biisit ovat hyvin tärkeitä. Nautin niiden kuuntelusta synkästä teemasta huolimatta. Pidän niistä ja en siis kuuntele vain purkaakseni surua. Oikeastaan musiikki on aihe mistä voisin kirjoittaa, vaikka kuinka paljon. Tärkeintä on oikeastaan sinunkin ymmärtää, että rakastan tälläistä musiikkia ja se kaikesta huolimatta tuo minulle hyvää oloa ja nuoresta asti esim rock ja metalli kuuntelussa. Jos mietin sanoja vielä niin haen siis monesti jotain mihin samaistua. Tai jotain biisiä jossa syvälliset sanat. En silti tarkoita ettenkö kuuntelisi myös toisenlaista musiikkia aina välillä. Tämä laittamani biisi on vielä akustinen cover versio. Laitoin sen kun alkuperäisen bändin oma versio tuntui liian "kovalta" laittaa tänne ja en itsekään jaksa kuunnella esim karjumistyylistä laulua aina joten tuo versio on pehmeämpi. Tykkään etsiä cover versiota missä jokainen laulaja ja bändi tuo omat juttunsa biisiin. Minulla ei siis mene niin että kuuntelen tässä nyt surullista ja itken vaan saatan kuunnella surullista biisiä ja hymyillä koska on minulle tärkeää musiikkia. Tässä nyt pitkästi, mutta kysyit asiaa ja tästä voisin kirjoittaa loputtomiin. Voisin laittaa jonkun minun määritelmässäni toivoa antavan biisin joskus vaihteeksi. Toki onhan tässäkin biisissä ajatus ettei saa murtua tms.