Traumat ovat pilanneet elämässäni monia asioita. Kohtalotovereita?

Musiikkisuostus sille, että kappale samaistaa haavoittuvalla tavalla ilman masennusta tai vihaa vain nolatuksi, rikotuksi, huijatuksi, kajotuksi tulluksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lopeta uhriutuminen ja ota asioista vastuuta. Kaikella on ollut tarkoituksensa ja nyt on aika siirtyä eteenpäin.

Itse asiassa juuri päin vastoin. Olen jumittanut omassa syyllisyydessä enkä ole osannut asettua uhriksi siksi aikaa, että saisin asian käsiteltyä.

Jossittelen, normalisoin ja itsesyyttelen. Onko vinkkejä, miten antautua sille, että on uhri eikä syyllinen? Sitten voisi päästä taas eteen päin.

Tunnistan tämän tunteen. Huono olo näkyy siinä, että kuvittelee tehneensä jonkin ison virheen jota ei vain vielä ole huomannut, ajattelee että muut vain onnistuvat asioissa paremmin jne. En ole keksinyt muuta neuvoa kuin sen, että yrittää vain hyväksyä sen, ettei kaikkea pysty hyväksymään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lopeta uhriutuminen ja ota asioista vastuuta. Kaikella on ollut tarkoituksensa ja nyt on aika siirtyä eteenpäin.

Itse asiassa juuri päin vastoin. Olen jumittanut omassa syyllisyydessä enkä ole osannut asettua uhriksi siksi aikaa, että saisin asian käsiteltyä.

Jossittelen, normalisoin ja itsesyyttelen. Onko vinkkejä, miten antautua sille, että on uhri eikä syyllinen? Sitten voisi päästä taas eteen päin.

Tunnistan tämän tunteen. Huono olo näkyy siinä, että kuvittelee tehneensä jonkin ison virheen jota ei vain vielä ole huomannut, ajattelee että muut vain onnistuvat asioissa paremmin jne. En ole keksinyt muuta neuvoa kuin sen, että yrittää vain hyväksyä sen, ettei kaikkea pysty hyväksymään.

Minä tulin huijatuksi. Menetin aika paljon kaikkea ihmiselle, joka valheellisesti loi luottamuksen. Syytän itseäni, että menin siihen ja aiheutin itselleni valtavat ongelmat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lopeta uhriutuminen ja ota asioista vastuuta. Kaikella on ollut tarkoituksensa ja nyt on aika siirtyä eteenpäin.

Itse asiassa juuri päin vastoin. Olen jumittanut omassa syyllisyydessä enkä ole osannut asettua uhriksi siksi aikaa, että saisin asian käsiteltyä.

Jossittelen, normalisoin ja itsesyyttelen. Onko vinkkejä, miten antautua sille, että on uhri eikä syyllinen? Sitten voisi päästä taas eteen päin.

Tunnistan tämän tunteen. Huono olo näkyy siinä, että kuvittelee tehneensä jonkin ison virheen jota ei vain vielä ole huomannut, ajattelee että muut vain onnistuvat asioissa paremmin jne. En ole keksinyt muuta neuvoa kuin sen, että yrittää vain hyväksyä sen, ettei kaikkea pysty hyväksymään.

Minä tulin huijatuksi. Menetin aika paljon kaikkea ihmiselle, joka valheellisesti loi luottamuksen. Syytän itseäni, että menin siihen ja aiheutin itselleni valtavat ongelmat.

Noin olisi voinut käydä kenelle tahansa. Sinulla vain kävi huono tuuri. Ei ole mitään hävettävää. On normaalia luottaa ihmisiin. Poikkeuksellista on huijata toisia. Toivottavasti ajan saatossa kykenet suhtautumaan itseesi myötätuntoisesti.

Kaikkeen ei aina pysty vaikuttamaan, vaikka trauma saakin uskomaan, että jos olisi ottanut tämän ja tuon asian huomioon, näin ei olisi käynyt. Vaikka kuinka yrittää varautua ja ennakoida, ikäviä asioita voi silti tapahtua. Jonain päivänä ehkä tuo kokemus ei enää vaivaa yhtä paljon, jos saat siihen asiaa käsiteltyäsi tarpeeksi etäisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lopeta uhriutuminen ja ota asioista vastuuta. Kaikella on ollut tarkoituksensa ja nyt on aika siirtyä eteenpäin.

Itse asiassa juuri päin vastoin. Olen jumittanut omassa syyllisyydessä enkä ole osannut asettua uhriksi siksi aikaa, että saisin asian käsiteltyä.

Jossittelen, normalisoin ja itsesyyttelen. Onko vinkkejä, miten antautua sille, että on uhri eikä syyllinen? Sitten voisi päästä taas eteen päin.

Tunnistan tämän tunteen. Huono olo näkyy siinä, että kuvittelee tehneensä jonkin ison virheen jota ei vain vielä ole huomannut, ajattelee että muut vain onnistuvat asioissa paremmin jne. En ole keksinyt muuta neuvoa kuin sen, että yrittää vain hyväksyä sen, ettei kaikkea pysty hyväksymään.

Minä tulin huijatuksi. Menetin aika paljon kaikkea ihmiselle, joka valheellisesti loi luottamuksen. Syytän itseäni, että menin siihen ja aiheutin itselleni valtavat ongelmat.

Noin olisi voinut käydä kenelle tahansa. Sinulla vain kävi huono tuuri. Ei ole mitään hävettävää. On normaalia luottaa ihmisiin. Poikkeuksellista on huijata toisia. Toivottavasti ajan saatossa kykenet suhtautumaan itseesi myötätuntoisesti.

Kaikkeen ei aina pysty vaikuttamaan, vaikka trauma saakin uskomaan, että jos olisi ottanut tämän ja tuon asian huomioon, näin ei olisi käynyt. Vaikka kuinka yrittää varautua ja ennakoida, ikäviä asioita voi silti tapahtua. Jonain päivänä ehkä tuo kokemus ei enää vaivaa yhtä paljon, jos saat siihen asiaa käsiteltyäsi tarpeeksi etäisyyttä.

Kiitos. On kai helpompi tuntea itsensä tyhmäksi kuin uhriksi?

Kai siinä pitää hyväksyä se, että itselle tehtiin niin. Nolattiin, käytettiin hyväksi, päästiin käsiksi intiimiin minääni, saatiin minut alistumaan vapaaehtoisesti. Ja minä luotin toisen rakentamaan valhemaailmaan.

Silti olo jatkuu pahana, kunnes myöntää itselleen, että on ollut avuton ja väkivallan kohteena. Helpompi ajatella, että itse olisi kontrollissa, jos on syyllinen itse eikä toisen armoilla voimattomana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisitko ajatella, että luopuisit vihdoin niistä traumoista ja alkaisit elämään oikeaa elämään? Vai etkö uskalla?

Mielelläni luopuisinkin. Tähän mennessä en ole vain löytänyt keinoa, jolla tapahtuneista jatkuvasti muistuttavat painajaiset loppuisivat. Myös päiväsaikaan ne tunkeutuvat päähän, halusin tai en.

Eli voisitko antaa vinkkejä, joilla tuon mainion ehdotuksesi voisin toteuttaa?

Jonkinlainen iso muutos elämässä voisi auttaa. Muutto ulkomaille, työpaikan vaihdos, uusi ihmisuhde tms.

Sivusta tähän. Kun juuri näihin isoihin muutoksiin ei ole mahdollisuutta. Ei ole resursseja muuttaa edes kotimaassa ja miten vaihtaa työtä jos ei pääse edes töihin yms. Ja ihmiset. Jos on ihan yksin eikä ketään ystävää. Pienet muutokset toki auttavat, mutta eivät lopulta riitä.

Tähän vain sivuhuomautuksena, että minäkin olin työtön, köyhä, ja masentunut. Hain, ja sain, työpaikan pikkupaikkakunnalta, josta en tuntenut entuudestaan ketään. Töissä kyllä sitten tutustuin ihmisiin, ja rakensin ihan hyvän elämän uudessa ympäristössä. Asunnotkin ovat täällä puoli-ilmaisia, joten muuttaminen ei ihmeempiä resursseja vaadi. Kun säästö vuokrassa on monta sataa kuussa, tulee muuttokustannukset äkkiä katettua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lopeta uhriutuminen ja ota asioista vastuuta. Kaikella on ollut tarkoituksensa ja nyt on aika siirtyä eteenpäin.

Itse asiassa juuri päin vastoin. Olen jumittanut omassa syyllisyydessä enkä ole osannut asettua uhriksi siksi aikaa, että saisin asian käsiteltyä.

Jossittelen, normalisoin ja itsesyyttelen. Onko vinkkejä, miten antautua sille, että on uhri eikä syyllinen? Sitten voisi päästä taas eteen päin.

Kaikesta huomaa, että olet jotenkin takertunut tuohon pahaan oloosi, ja rakentanut identiteettisi sen varaan. Et pääse eteenpäin, sillä et halua päästä eteenpäin. Ymmärrän, että tutusta ja turvallisesta irti päästäminen on pelottavaa, mutta jos se tuttu painaa sinua alaspäin, on vain oltava rohkea ja uskallettava murtaa totutut kaavat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lopeta uhriutuminen ja ota asioista vastuuta. Kaikella on ollut tarkoituksensa ja nyt on aika siirtyä eteenpäin.

Itse asiassa juuri päin vastoin. Olen jumittanut omassa syyllisyydessä enkä ole osannut asettua uhriksi siksi aikaa, että saisin asian käsiteltyä.

Jossittelen, normalisoin ja itsesyyttelen. Onko vinkkejä, miten antautua sille, että on uhri eikä syyllinen? Sitten voisi päästä taas eteen päin.

Kaikesta huomaa, että olet jotenkin takertunut tuohon pahaan oloosi, ja rakentanut identiteettisi sen varaan. Et pääse eteenpäin, sillä et halua päästä eteenpäin. Ymmärrän, että tutusta ja turvallisesta irti päästäminen on pelottavaa, mutta jos se tuttu painaa sinua alaspäin, on vain oltava rohkea ja uskallettava murtaa totutut kaavat.

"Et pääse eteenpäin, koska et halua päästä eteenpäin." Onko tämä ketju sinusta sopiva paikka syyllistää ihmisiä? Oletko miettinyt sitä vaihtoehtoa, että ehkä eteenpäin ei pääse siksi, ettei vielä ole tarpeeksi keinoja käsitellä tapahtunutta.

Muutoksia toki tapahtuu, mutta ne voivat viedä pitkän ajan. Traumojen purkaminen ei ole mikään halki, poikki ja pinoon -harjoitus. Asioiden jäsentäminen uudella tavalla vaatii kypsyttelyä ja kypsymistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin käsitellyt kaikki traumani ja siirtynyt elämässäni eteenpäin.

Miksi jumittaisin menneessä mihin en voi vaikuttaa mitenkään? Vain tulevaisuudella on merkitystä.

Miten käsittelit ne? Minulla on terapiasta huolimatta yhä dissosiaatiota ja takaumia.

Kiinnostaisi tietää miltä tuntuu ns. Dissosiaatio. Kärsin itse jostain mut häiriöstä, mutta en tiedä millä nimellä sitä kutsuisi. Dissosiaatiota luultavimmin.

Onko Dissosiaatio kuin et olisi paikalla omassa kehossasi, kuin olisit lakannut olemasta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lopeta uhriutuminen ja ota asioista vastuuta. Kaikella on ollut tarkoituksensa ja nyt on aika siirtyä eteenpäin.

Itse asiassa juuri päin vastoin. Olen jumittanut omassa syyllisyydessä enkä ole osannut asettua uhriksi siksi aikaa, että saisin asian käsiteltyä.

Jossittelen, normalisoin ja itsesyyttelen. Onko vinkkejä, miten antautua sille, että on uhri eikä syyllinen? Sitten voisi päästä taas eteen päin.

Kaikesta huomaa, että olet jotenkin takertunut tuohon pahaan oloosi, ja rakentanut identiteettisi sen varaan. Et pääse eteenpäin, sillä et halua päästä eteenpäin. Ymmärrän, että tutusta ja turvallisesta irti päästäminen on pelottavaa, mutta jos se tuttu painaa sinua alaspäin, on vain oltava rohkea ja uskallettava murtaa totutut kaavat.

Älä nyt jaksa. Ihan kuin rakentaisin identiteettini minkään lähimenneisyyden jutun mukaan. Ja kylläpä ihan mielelläni uohtaisin koko tapahtumasarjan. Se maksoi minulle kymmeniä tuhansia ja olo on kaikkea muuta kuin tuttu ja turvallinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lopeta uhriutuminen ja ota asioista vastuuta. Kaikella on ollut tarkoituksensa ja nyt on aika siirtyä eteenpäin.

Itse asiassa juuri päin vastoin. Olen jumittanut omassa syyllisyydessä enkä ole osannut asettua uhriksi siksi aikaa, että saisin asian käsiteltyä.

Jossittelen, normalisoin ja itsesyyttelen. Onko vinkkejä, miten antautua sille, että on uhri eikä syyllinen? Sitten voisi päästä taas eteen päin.

Kaikesta huomaa, että olet jotenkin takertunut tuohon pahaan oloosi, ja rakentanut identiteettisi sen varaan. Et pääse eteenpäin, sillä et halua päästä eteenpäin. Ymmärrän, että tutusta ja turvallisesta irti päästäminen on pelottavaa, mutta jos se tuttu painaa sinua alaspäin, on vain oltava rohkea ja uskallettava murtaa totutut kaavat.

Kaikesta huomaa, että sinä yrität besserwisseröidä asiassa, josta et tiedä tarpeeksi -henkilöstä tai traumoista tai niistä toipumisesta. 

Vierailija kirjoitti:

Onko Dissosiaatio kuin et olisi paikalla omassa kehossasi, kuin olisit lakannut olemasta?

Kyllä. Saatat esimerkiksi kokea seuraavasi käynnissä olevaa keskustelua ulkopuolisena katonrajasta jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko Dissosiaatio kuin et olisi paikalla omassa kehossasi, kuin olisit lakannut olemasta?

Kyllä. Saatat esimerkiksi kokea seuraavasi käynnissä olevaa keskustelua ulkopuolisena katonrajasta jne.

Minä vain vaivun jonnekin sisäiseen itseeni. Aika vain menee ohi. Joku voi puhua, mutta en kuule/kuuntele, tosin useammin vaivun tilaan yksinäni. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko Dissosiaatio kuin et olisi paikalla omassa kehossasi, kuin olisit lakannut olemasta?

Kyllä. Saatat esimerkiksi kokea seuraavasi käynnissä olevaa keskustelua ulkopuolisena katonrajasta jne.

Dissosiaatiossa oma olo tuntuu epätodelliselta. Realisaatiossa taas muu maailma tuntuu epätodelliselta tyyliin kuin kaikki näkemäsi ja kokemasi olisi vain unta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lopeta uhriutuminen ja ota asioista vastuuta. Kaikella on ollut tarkoituksensa ja nyt on aika siirtyä eteenpäin.

Itse asiassa juuri päin vastoin. Olen jumittanut omassa syyllisyydessä enkä ole osannut asettua uhriksi siksi aikaa, että saisin asian käsiteltyä.

Jossittelen, normalisoin ja itsesyyttelen. Onko vinkkejä, miten antautua sille, että on uhri eikä syyllinen? Sitten voisi päästä taas eteen päin.

Tunnistan tämän tunteen. Huono olo näkyy siinä, että kuvittelee tehneensä jonkin ison virheen jota ei vain vielä ole huomannut, ajattelee että muut vain onnistuvat asioissa paremmin jne. En ole keksinyt muuta neuvoa kuin sen, että yrittää vain hyväksyä sen, ettei kaikkea pysty hyväksymään.

Minä tulin huijatuksi. Menetin aika paljon kaikkea ihmiselle, joka valheellisesti loi luottamuksen. Syytän itseäni, että menin siihen ja aiheutin itselleni valtavat ongelmat.

Noin olisi voinut käydä kenelle tahansa. Sinulla vain kävi huono tuuri. Ei ole mitään hävettävää. On normaalia luottaa ihmisiin. Poikkeuksellista on huijata toisia. Toivottavasti ajan saatossa kykenet suhtautumaan itseesi myötätuntoisesti.

Kaikkeen ei aina pysty vaikuttamaan, vaikka trauma saakin uskomaan, että jos olisi ottanut tämän ja tuon asian huomioon, näin ei olisi käynyt. Vaikka kuinka yrittää varautua ja ennakoida, ikäviä asioita voi silti tapahtua. Jonain päivänä ehkä tuo kokemus ei enää vaivaa yhtä paljon, jos saat siihen asiaa käsiteltyäsi tarpeeksi etäisyyttä.

Kiitos. On kai helpompi tuntea itsensä tyhmäksi kuin uhriksi?

Kai siinä pitää hyväksyä se, että itselle tehtiin niin. Nolattiin, käytettiin hyväksi, päästiin käsiksi intiimiin minääni, saatiin minut alistumaan vapaaehtoisesti. Ja minä luotin toisen rakentamaan valhemaailmaan.

Silti olo jatkuu pahana, kunnes myöntää itselleen, että on ollut avuton ja väkivallan kohteena. Helpompi ajatella, että itse olisi kontrollissa, jos on syyllinen itse eikä toisen armoilla voimattomana.

Tutkimusten mukaan kaikista traumatisoivinta on se, että kokee itsensä avuttomaksi ja keinottomaksi, kokee ettei ole vaihtoehtoja. Se on kaikista pahinta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lopeta uhriutuminen ja ota asioista vastuuta. Kaikella on ollut tarkoituksensa ja nyt on aika siirtyä eteenpäin.

Itse asiassa juuri päin vastoin. Olen jumittanut omassa syyllisyydessä enkä ole osannut asettua uhriksi siksi aikaa, että saisin asian käsiteltyä.

Jossittelen, normalisoin ja itsesyyttelen. Onko vinkkejä, miten antautua sille, että on uhri eikä syyllinen? Sitten voisi päästä taas eteen päin.

Tunnistan tämän tunteen. Huono olo näkyy siinä, että kuvittelee tehneensä jonkin ison virheen jota ei vain vielä ole huomannut, ajattelee että muut vain onnistuvat asioissa paremmin jne. En ole keksinyt muuta neuvoa kuin sen, että yrittää vain hyväksyä sen, ettei kaikkea pysty hyväksymään.

Minä tulin huijatuksi. Menetin aika paljon kaikkea ihmiselle, joka valheellisesti loi luottamuksen. Syytän itseäni, että menin siihen ja aiheutin itselleni valtavat ongelmat.

Noin olisi voinut käydä kenelle tahansa. Sinulla vain kävi huono tuuri. Ei ole mitään hävettävää. On normaalia luottaa ihmisiin. Poikkeuksellista on huijata toisia. Toivottavasti ajan saatossa kykenet suhtautumaan itseesi myötätuntoisesti.

Kaikkeen ei aina pysty vaikuttamaan, vaikka trauma saakin uskomaan, että jos olisi ottanut tämän ja tuon asian huomioon, näin ei olisi käynyt. Vaikka kuinka yrittää varautua ja ennakoida, ikäviä asioita voi silti tapahtua. Jonain päivänä ehkä tuo kokemus ei enää vaivaa yhtä paljon, jos saat siihen asiaa käsiteltyäsi tarpeeksi etäisyyttä.

Kiitos. On kai helpompi tuntea itsensä tyhmäksi kuin uhriksi?

Kai siinä pitää hyväksyä se, että itselle tehtiin niin. Nolattiin, käytettiin hyväksi, päästiin käsiksi intiimiin minääni, saatiin minut alistumaan vapaaehtoisesti. Ja minä luotin toisen rakentamaan valhemaailmaan.

Silti olo jatkuu pahana, kunnes myöntää itselleen, että on ollut avuton ja väkivallan kohteena. Helpompi ajatella, että itse olisi kontrollissa, jos on syyllinen itse eikä toisen armoilla voimattomana.

Tutkimusten mukaan kaikista traumatisoivinta on se, että kokee itsensä avuttomaksi ja keinottomaksi, kokee ettei ole vaihtoehtoja. Se on kaikista pahinta.

Ainakin oma terapeuttini ja psykiatrini ovat sitä mieltä, että asia pitää käsitellä kieltämättä noita tunteita. Vai siis tarkoitat, että sen tilanteen tapahtuessa?

Dissosiaatio on mm. tunnottomuutta, turtaa oloa, omissa maailmoissa oloa, epätodellista oloa. Joskus harvemmin sitä, että katsot itseäsi kuin ulkopuolelta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lopeta uhriutuminen ja ota asioista vastuuta. Kaikella on ollut tarkoituksensa ja nyt on aika siirtyä eteenpäin.

Itse asiassa juuri päin vastoin. Olen jumittanut omassa syyllisyydessä enkä ole osannut asettua uhriksi siksi aikaa, että saisin asian käsiteltyä.

Jossittelen, normalisoin ja itsesyyttelen. Onko vinkkejä, miten antautua sille, että on uhri eikä syyllinen? Sitten voisi päästä taas eteen päin.

Tunnistan tämän tunteen. Huono olo näkyy siinä, että kuvittelee tehneensä jonkin ison virheen jota ei vain vielä ole huomannut, ajattelee että muut vain onnistuvat asioissa paremmin jne. En ole keksinyt muuta neuvoa kuin sen, että yrittää vain hyväksyä sen, ettei kaikkea pysty hyväksymään.

Minä tulin huijatuksi. Menetin aika paljon kaikkea ihmiselle, joka valheellisesti loi luottamuksen. Syytän itseäni, että menin siihen ja aiheutin itselleni valtavat ongelmat.

Noin olisi voinut käydä kenelle tahansa. Sinulla vain kävi huono tuuri. Ei ole mitään hävettävää. On normaalia luottaa ihmisiin. Poikkeuksellista on huijata toisia. Toivottavasti ajan saatossa kykenet suhtautumaan itseesi myötätuntoisesti.

Kaikkeen ei aina pysty vaikuttamaan, vaikka trauma saakin uskomaan, että jos olisi ottanut tämän ja tuon asian huomioon, näin ei olisi käynyt. Vaikka kuinka yrittää varautua ja ennakoida, ikäviä asioita voi silti tapahtua. Jonain päivänä ehkä tuo kokemus ei enää vaivaa yhtä paljon, jos saat siihen asiaa käsiteltyäsi tarpeeksi etäisyyttä.

Kiitos. On kai helpompi tuntea itsensä tyhmäksi kuin uhriksi?

Kai siinä pitää hyväksyä se, että itselle tehtiin niin. Nolattiin, käytettiin hyväksi, päästiin käsiksi intiimiin minääni, saatiin minut alistumaan vapaaehtoisesti. Ja minä luotin toisen rakentamaan valhemaailmaan.

Silti olo jatkuu pahana, kunnes myöntää itselleen, että on ollut avuton ja väkivallan kohteena. Helpompi ajatella, että itse olisi kontrollissa, jos on syyllinen itse eikä toisen armoilla voimattomana.

Tutkimusten mukaan kaikista traumatisoivinta on se, että kokee itsensä avuttomaksi ja keinottomaksi, kokee ettei ole vaihtoehtoja. Se on kaikista pahinta.

Niin on. Siksi mieli voi traumaattisessa tilanteessa lamauttaa ihmisen. Ei kykene toimimaan, kun mieli suojautuakseen syöttää ajatusta, ettei jotain pahaa ihan oikeasti sillä hetkellä tapahdu. Ihminen on fyysisesti paikalla, mutta henkisesti poissa eikä kykene poistumaan tilanteesta. Jälkikäteen paha olo voimattomuuden takia voi riivata vuosien ajan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lopeta uhriutuminen ja ota asioista vastuuta. Kaikella on ollut tarkoituksensa ja nyt on aika siirtyä eteenpäin.

Itse asiassa juuri päin vastoin. Olen jumittanut omassa syyllisyydessä enkä ole osannut asettua uhriksi siksi aikaa, että saisin asian käsiteltyä.

Jossittelen, normalisoin ja itsesyyttelen. Onko vinkkejä, miten antautua sille, että on uhri eikä syyllinen? Sitten voisi päästä taas eteen päin.

Tunnistan tämän tunteen. Huono olo näkyy siinä, että kuvittelee tehneensä jonkin ison virheen jota ei vain vielä ole huomannut, ajattelee että muut vain onnistuvat asioissa paremmin jne. En ole keksinyt muuta neuvoa kuin sen, että yrittää vain hyväksyä sen, ettei kaikkea pysty hyväksymään.

Minä tulin huijatuksi. Menetin aika paljon kaikkea ihmiselle, joka valheellisesti loi luottamuksen. Syytän itseäni, että menin siihen ja aiheutin itselleni valtavat ongelmat.

Noin olisi voinut käydä kenelle tahansa. Sinulla vain kävi huono tuuri. Ei ole mitään hävettävää. On normaalia luottaa ihmisiin. Poikkeuksellista on huijata toisia. Toivottavasti ajan saatossa kykenet suhtautumaan itseesi myötätuntoisesti.

Kaikkeen ei aina pysty vaikuttamaan, vaikka trauma saakin uskomaan, että jos olisi ottanut tämän ja tuon asian huomioon, näin ei olisi käynyt. Vaikka kuinka yrittää varautua ja ennakoida, ikäviä asioita voi silti tapahtua. Jonain päivänä ehkä tuo kokemus ei enää vaivaa yhtä paljon, jos saat siihen asiaa käsiteltyäsi tarpeeksi etäisyyttä.

Kiitos. On kai helpompi tuntea itsensä tyhmäksi kuin uhriksi?

Kai siinä pitää hyväksyä se, että itselle tehtiin niin. Nolattiin, käytettiin hyväksi, päästiin käsiksi intiimiin minääni, saatiin minut alistumaan vapaaehtoisesti. Ja minä luotin toisen rakentamaan valhemaailmaan.

Silti olo jatkuu pahana, kunnes myöntää itselleen, että on ollut avuton ja väkivallan kohteena. Helpompi ajatella, että itse olisi kontrollissa, jos on syyllinen itse eikä toisen armoilla voimattomana.

Tutkimusten mukaan kaikista traumatisoivinta on se, että kokee itsensä avuttomaksi ja keinottomaksi, kokee ettei ole vaihtoehtoja. Se on kaikista pahinta.

Ainakin oma terapeuttini ja psykiatrini ovat sitä mieltä, että asia pitää käsitellä kieltämättä noita tunteita. Vai siis tarkoitat, että sen tilanteen tapahtuessa?

Tilanteen tapahtuessa. Ja juurikin noin, että asiat pitää käsitellä noita kokemuksia kieltämättä.