Lue keskustelun säännöt.
Traumat ovat pilanneet elämässäni monia asioita. Kohtalotovereita?
17.05.2023 |
Ihmissuhteet ovat olleet traumojen takia todella vaikeita ja töissäkin traumoista on ollut paljon haittaa. Kuka samaistuu?
Kommentit (3141)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopeta uhriutuminen ja ota asioista vastuuta. Kaikella on ollut tarkoituksensa ja nyt on aika siirtyä eteenpäin.
Itse asiassa juuri päin vastoin. Olen jumittanut omassa syyllisyydessä enkä ole osannut asettua uhriksi siksi aikaa, että saisin asian käsiteltyä.
Jossittelen, normalisoin ja itsesyyttelen. Onko vinkkejä, miten antautua sille, että on uhri eikä syyllinen? Sitten voisi päästä taas eteen päin.
Tunnistan tämän tunteen. Huono olo näkyy siinä, että kuvittelee tehneensä jonkin ison virheen jota ei vain vielä ole huomannut, ajattelee että muut vain onnistuvat asioissa paremmin jne. En ole keksinyt muuta neuvoa kuin sen, että yrittää vain hyväksyä sen, ettei kaikkea pysty hyväksymään.
Minä tulin huijatuksi. Menetin aika paljon kaikkea ihmiselle, joka valheellisesti loi luottamuksen. Syytän itseäni, että menin siihen ja aiheutin itselleni valtavat ongelmat.
Noin olisi voinut käydä kenelle tahansa. Sinulla vain kävi huono tuuri. Ei ole mitään hävettävää. On normaalia luottaa ihmisiin. Poikkeuksellista on huijata toisia. Toivottavasti ajan saatossa kykenet suhtautumaan itseesi myötätuntoisesti.
Kaikkeen ei aina pysty vaikuttamaan, vaikka trauma saakin uskomaan, että jos olisi ottanut tämän ja tuon asian huomioon, näin ei olisi käynyt. Vaikka kuinka yrittää varautua ja ennakoida, ikäviä asioita voi silti tapahtua. Jonain päivänä ehkä tuo kokemus ei enää vaivaa yhtä paljon, jos saat siihen asiaa käsiteltyäsi tarpeeksi etäisyyttä.
Kiitos. On kai helpompi tuntea itsensä tyhmäksi kuin uhriksi?
Kai siinä pitää hyväksyä se, että itselle tehtiin niin. Nolattiin, käytettiin hyväksi, päästiin käsiksi intiimiin minääni, saatiin minut alistumaan vapaaehtoisesti. Ja minä luotin toisen rakentamaan valhemaailmaan.Silti olo jatkuu pahana, kunnes myöntää itselleen, että on ollut avuton ja väkivallan kohteena. Helpompi ajatella, että itse olisi kontrollissa, jos on syyllinen itse eikä toisen armoilla voimattomana.
Tutkimusten mukaan kaikista traumatisoivinta on se, että kokee itsensä avuttomaksi ja keinottomaksi, kokee ettei ole vaihtoehtoja. Se on kaikista pahinta.
Ainakin oma terapeuttini ja psykiatrini ovat sitä mieltä, että asia pitää käsitellä kieltämättä noita tunteita. Vai siis tarkoitat, että sen tilanteen tapahtuessa?
Tilanteen tapahtuessa. Ja juurikin noin, että asiat pitää käsitellä noita kokemuksia kieltämättä.
Niinpä. On vain vaikea avata se mielen lukitsema ovi ja katsoa sisälle. Haluan, mutta en vielä osaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyvä sivu
Sivulta:
Toipuminen vaatii salaisuuden jakamista
Toipumisen kannalta on tärkeää, että väkivalta tunnistetaan ja sanallistetaan. Monia auttaa omien kokemusten jakaminen turvallisessa ympäristössä, jossa kuunnellaan ja uskotaan, väkivaltaa ei vähätellä eikä syitä väkivaltaan etsitä väkivaltaa kokeneesta ihmisestä. Uskominen on ensisijaisen tärkeää, koska väkivaltainen ihminen on yleensä pyrkinyt vaikuttamaan kokijan siitä, ettei hänen kokemuksensa tai tunteensa ole todellisia eikä niillä ole merkitystä. Toipuminen vaatii, että väkivaltaa kokenut alkaa luottamaan omaan käsitykseensä tapahtumista, ymmärtää, että häntä kohtaan on toimittu väärin ja että vastuu väkivallasta on ainoastaan väkivallan tekijällä.
Sain puoli vuotta lisää sairauslomaa jonka jälkeen minun pitää ehkä hakea jälleen määräaikaista eläkettä.
No, jos minua ei olisi esim kiusattu koko peruskoulun ajan niin ehkä olisin nyt työkykyinen. Maksakoot ne minua kiusanneet nykyiset erityisopettajat ja dippainssit nyt sitten elatukseni.
Traumasta pääsee eroon vain ja ainoastaan puhumalla. Osa on niin tyhmiä etteivät tajua koko asiaa ja toiset säälivät ja kolmannet ymmärtävät. Siis ratkaisu on sinussa utsessäsi. Ilman tukea ei kannata mutta kun löydät kuuntelijan joka ei ehdottele mitään olet tavannut ystävän joka auttaa mutta älä takerru sillä pitää päästä jaloilleen. Kerran vielä. Yhden kerran. Nousen ja yritän. Vain tämän kerran ja jos niin aloitan alusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmapiiri on mielestäni sellainen, ettei traumojen vaikutuksesta elämään ole mahdollista puhua muuten kuin kasvattavina kokemuksina yms.
Olen samaa mieltä. Ihmiset sietävät keskimäärin huonosti sitä, jos joku kertoo avoimesti ja rehellisesti kovista kokemuksistaan. Trauma pitäisi ottaa "oppiläksynä" ja olla kiitollinen siitä, millä tavalla se on itseä kasvattanut. Tyypillinen narsistisen ja henkisesti väkivaltaisen ihmisen neuvo, vaikka moni naiivi ihminen sitä hokee ilmeisen hyvät tarkoitusperät mielessään.
En mene nyt sen enempää omaan traumataustaani mutta yhden oivalluksen voisin tässä jakaa. Minun vointini lähti nimittäin kohentumaan huomattavasti sen jälkeen, kun annoin itselleni luvan siihen, että saan olla vihainen kokemuksistani ja tuntea surua siitä, kuinka pahasti minua on rikottu. Ei tarvitse antaa anteeksi, ei tarvitse olla kiitollinen, ei tarvitse yrittää etsiä mitään suurempaa merkitystä kokemuksistani eikä tarvitse yrittää parantua verenmaku suussa vain siksi, että muut niin vaativat. Traumataustaisen ihmisen oma tahto ja intuitio on nujerrettu niin monta kertaa, että paraneminen lähtee liikkeelle siitä, että ikään kuin ottaa tahtonsa uudelleen haltuun ja lakkaa suorittamasta asioita niin, miten ne muiden mielestä kuuluisi tehdä. Usein nopein tie toipumiseen vaikuttaa täysin järjenvastaiselta ja sellaiselta, että sitä seuraamalla ainakin menettää ne vähätkin tasapainon rippeet. Mutta: traumatisoitunut ihminen ei ole normaalitilassa ja se vaikuttaa aivan kaikkeen ajatteluprosesseja myöten. Ne keinot ja neuvot, mitkä tepsivät ei-traumataustaiselle, voivat pahimmillaan aiheuttaa lisää vahinkoa hoitamattomista traumoista kärsivälle.
En tiedä, tulenko koskaan olemaan siinä pisteessä, jossa voisin käsi sydämellä sanoa antaneeni kaiken anteeksi ja kasvaneeni paremmaksi ihmiseksi kokemusteni myötä. Pidän täysin mahdollisena, että näin ei tule käymään. Keskitynkin mieluummin arjen pieniin asioihin, jotka tuottavat iloa ja joiden myötä saan vahvistettua elämänhalua ja turvan tunnetta itsessäni. Aamukahvit parvekkeella linnunlaulua kuunnellen, naapurin koiran rapsuttelu, hyvä keikkataltiointi tv:ssä. On omasta mielestänikin kliseisen kuuloista mutta on toiminut varsin hyvin. Lopulta on kuitenkin vain tämä hetki ja haluan tehdä siitä mahdollisimman hyvän ja elettävän. Niitä päinvastaisia hetkiä on jo ollut liikaa.
Sun ratkaisu on olla introvertti ja kokea asioita yksin?
Mun mielestä kohtalolla on suuri merkitys traumojen käsittelyyn. Se millaisia ihmisiä kohtaat elämässäsi ja kykenetkö havaitsemaan aina sillä hetkellä ne oikeat ja ohittamaan väärät on kuitenkin ainoa tapa muuttaa trauma voimavaraksi ja kasvaa ihmisenä. Mun mielestä trauma lähtee sillä millä se on tullutkin, eli siedättämällä ja sietämällä muiden ihmisten omituisuuksia. Jos sinulla on vaikka yksinäisyyden ja syrjäytymisen aiheuttamia traumoja, niin etsi kohtalotoveri ja hae vertaistukea.. Ekstrovertti ystävä ei tähän ole ehkä se paras ratkaisu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmapiiri on mielestäni sellainen, ettei traumojen vaikutuksesta elämään ole mahdollista puhua muuten kuin kasvattavina kokemuksina yms.
Olen samaa mieltä. Ihmiset sietävät keskimäärin huonosti sitä, jos joku kertoo avoimesti ja rehellisesti kovista kokemuksistaan. Trauma pitäisi ottaa "oppiläksynä" ja olla kiitollinen siitä, millä tavalla se on itseä kasvattanut. Tyypillinen narsistisen ja henkisesti väkivaltaisen ihmisen neuvo, vaikka moni naiivi ihminen sitä hokee ilmeisen hyvät tarkoitusperät mielessään.
En mene nyt sen enempää omaan traumataustaani mutta yhden oivalluksen voisin tässä jakaa. Minun vointini lähti nimittäin kohentumaan huomattavasti sen jälkeen, kun annoin itselleni luvan siihen, että saan olla vihainen kokemuksistani ja tuntea surua siitä, kuinka pahasti minua on rikottu. Ei tarvitse antaa anteeksi, ei tarvitse olla kiitollinen, ei tarvitse yrittää etsiä mitään suurempaa merkitystä kokemuksistani eikä tarvitse yrittää parantua verenmaku suussa vain siksi, että muut niin vaativat. Traumataustaisen ihmisen oma tahto ja intuitio on nujerrettu niin monta kertaa, että paraneminen lähtee liikkeelle siitä, että ikään kuin ottaa tahtonsa uudelleen haltuun ja lakkaa suorittamasta asioita niin, miten ne muiden mielestä kuuluisi tehdä. Usein nopein tie toipumiseen vaikuttaa täysin järjenvastaiselta ja sellaiselta, että sitä seuraamalla ainakin menettää ne vähätkin tasapainon rippeet. Mutta: traumatisoitunut ihminen ei ole normaalitilassa ja se vaikuttaa aivan kaikkeen ajatteluprosesseja myöten. Ne keinot ja neuvot, mitkä tepsivät ei-traumataustaiselle, voivat pahimmillaan aiheuttaa lisää vahinkoa hoitamattomista traumoista kärsivälle.
En tiedä, tulenko koskaan olemaan siinä pisteessä, jossa voisin käsi sydämellä sanoa antaneeni kaiken anteeksi ja kasvaneeni paremmaksi ihmiseksi kokemusteni myötä. Pidän täysin mahdollisena, että näin ei tule käymään. Keskitynkin mieluummin arjen pieniin asioihin, jotka tuottavat iloa ja joiden myötä saan vahvistettua elämänhalua ja turvan tunnetta itsessäni. Aamukahvit parvekkeella linnunlaulua kuunnellen, naapurin koiran rapsuttelu, hyvä keikkataltiointi tv:ssä. On omasta mielestänikin kliseisen kuuloista mutta on toiminut varsin hyvin. Lopulta on kuitenkin vain tämä hetki ja haluan tehdä siitä mahdollisimman hyvän ja elettävän. Niitä päinvastaisia hetkiä on jo ollut liikaa.
Sun ratkaisu on olla introvertti ja kokea asioita yksin?
Mun mielestä kohtalolla on suuri merkitys traumojen käsittelyyn. Se millaisia ihmisiä kohtaat elämässäsi ja kykenetkö havaitsemaan aina sillä hetkellä ne oikeat ja ohittamaan väärät on kuitenkin ainoa tapa muuttaa trauma voimavaraksi ja kasvaa ihmisenä. Mun mielestä trauma lähtee sillä millä se on tullutkin, eli siedättämällä ja sietämällä muiden ihmisten omituisuuksia. Jos sinulla on vaikka yksinäisyyden ja syrjäytymisen aiheuttamia traumoja, niin etsi kohtalotoveri ja hae vertaistukea.. Ekstrovertti ystävä ei tähän ole ehkä se paras ratkaisu.
Uudet vaikeat ihmissuhdekokemukset voivat traumatisoida entistä pahemmin. Ei kaikissa tilanteissa ole voimavaroja siihen, että tietoisesti ottaa riskin saada taas kerran henkisesti köniinsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Traumat on pilannut uran. Toisaalta onhan tuota tärkeempää elämässä
Vierailija kirjoitti:
Sain puoli vuotta lisää sairauslomaa jonka jälkeen minun pitää ehkä hakea jälleen määräaikaista eläkettä.
No, jos minua ei olisi esim kiusattu koko peruskoulun ajan niin ehkä olisin nyt työkykyinen. Maksakoot ne minua kiusanneet nykyiset erityisopettajat ja dippainssit nyt sitten elatukseni.
Yritä itsesi takia päästä yli tuosta katkeruudesta ja itsesäälistä ja omaksumastasi uhrin roolista. Yritä edes. Montaa ihmistä on kiusattu kouluaikoina ja sillä on vaikutuksensa, mutta se ei ole mikään vapaudu vastuusta -kortti kuitenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sain puoli vuotta lisää sairauslomaa jonka jälkeen minun pitää ehkä hakea jälleen määräaikaista eläkettä.
No, jos minua ei olisi esim kiusattu koko peruskoulun ajan niin ehkä olisin nyt työkykyinen. Maksakoot ne minua kiusanneet nykyiset erityisopettajat ja dippainssit nyt sitten elatukseni.
Jatkan vielä. Kannattaa yrittää parantua ja yrittää elää. Nyt tuntuu, ettet edes yritä, kun voit jo nyt sanoa, että puolen vuoden päästä pitää ehkä jälleen hakea määräaikaista eläkettä. Kuulostaa siltä, ettet edes yritä, vaan odotat että joku muu (kuka? mikä?) taianomaisesti muttaisi elämäsi ja jos niin ei käy niin sitten ei voi mitään. Älä heitä hanskoja tiskiin. Elämä on siihen liian ainutlaatuinen ja lyhyt. Ajattelisit mieluummin, että nyt voit tehdä puolen vuoden aikana paljonkin asioita vointisi kohenemisen suhteen. Ei niin, että nyt voit puoli vuotta vain olla ja velloa menneissä.
Itsekin traumojen, vakavan masennuksen ja yksinäisyyden kanssa elävä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain puoli vuotta lisää sairauslomaa jonka jälkeen minun pitää ehkä hakea jälleen määräaikaista eläkettä.
No, jos minua ei olisi esim kiusattu koko peruskoulun ajan niin ehkä olisin nyt työkykyinen. Maksakoot ne minua kiusanneet nykyiset erityisopettajat ja dippainssit nyt sitten elatukseni.
Jatkan vielä. Kannattaa yrittää parantua ja yrittää elää. Nyt tuntuu, ettet edes yritä, kun voit jo nyt sanoa, että puolen vuoden päästä pitää ehkä jälleen hakea määräaikaista eläkettä. Kuulostaa siltä, ettet edes yritä, vaan odotat että joku muu (kuka? mikä?) taianomaisesti muuttaisi elämäsi ja jos niin ei käy niin sitten ei voi mitään. Älä heitä hanskoja tiskiin. Elämä on siihen liian ainutlaatuinen ja lyhyt. Ajattelisit mieluummin, että nyt voit tehdä puolen vuoden aikana paljonkin asioita vointisi kohenemisen suhteen. Ei niin, että nyt voit puoli vuotta vain olla ja velloa menneissä, olla uhri.
Itsekin traumojen, vakavan masennuksen ja yksinäisyyden kanssa elävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain puoli vuotta lisää sairauslomaa jonka jälkeen minun pitää ehkä hakea jälleen määräaikaista eläkettä.
No, jos minua ei olisi esim kiusattu koko peruskoulun ajan niin ehkä olisin nyt työkykyinen. Maksakoot ne minua kiusanneet nykyiset erityisopettajat ja dippainssit nyt sitten elatukseni.
Jatkan vielä. Kannattaa yrittää parantua ja yrittää elää. Nyt tuntuu, ettet edes yritä, kun voit jo nyt sanoa, että puolen vuoden päästä pitää ehkä jälleen hakea määräaikaista eläkettä. Kuulostaa siltä, ettet edes yritä, vaan odotat että joku muu (kuka? mikä?) taianomaisesti muttaisi elämäsi ja jos niin ei käy niin sitten ei voi mitään. Älä heitä hanskoja tiskiin. Elämä on siihen liian ainutlaatuinen ja lyhyt. Ajattelisit mieluummin, että nyt voit tehdä puolen vuoden aikana paljonkin asioita vointisi kohenemisen suhteen. Ei niin, että nyt voit puoli vuotta vain olla ja velloa menneissä.
Itsekin traumojen, vakavan masennuksen ja yksinäisyyden kanssa elävä.
Mikä sinä olet tuomitsemaan ihmisiä liian vähäisestä yrittämisestä? Et tiedä miten paljon kyseisen henkilö on jo tähän mennessä tehnyt toipuakseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain puoli vuotta lisää sairauslomaa jonka jälkeen minun pitää ehkä hakea jälleen määräaikaista eläkettä.
No, jos minua ei olisi esim kiusattu koko peruskoulun ajan niin ehkä olisin nyt työkykyinen. Maksakoot ne minua kiusanneet nykyiset erityisopettajat ja dippainssit nyt sitten elatukseni.
Jatkan vielä. Kannattaa yrittää parantua ja yrittää elää. Nyt tuntuu, ettet edes yritä, kun voit jo nyt sanoa, että puolen vuoden päästä pitää ehkä jälleen hakea määräaikaista eläkettä. Kuulostaa siltä, ettet edes yritä, vaan odotat että joku muu (kuka? mikä?) taianomaisesti muttaisi elämäsi ja jos niin ei käy niin sitten ei voi mitään. Älä heitä hanskoja tiskiin. Elämä on siihen liian ainutlaatuinen ja lyhyt. Ajattelisit mieluummin, että nyt voit tehdä puolen vuoden aikana paljonkin asioita vointisi kohenemisen suhteen. Ei niin, että nyt voit puoli vuotta vain olla ja velloa menneissä.
Itsekin traumojen, vakavan masennuksen ja yksinäisyyden kanssa elävä.
Sori, naurattaa. Olen tässä 20 vuoden aikana sairastumisestani lähtien yrittänyt esimerkiksi käymällä 2 Kelan terapiaa, opiskelemalla noin viittä eri alaa ja valmistumalla yhdestä niistä, tekemällä erilaisia töitä, asumalla parissa eri maassa, liittymällä erääseen uskonlahkoon, seurustelemalla... Ei voi mitään, olen kroonisesti mielenterveysongelmainen ja kyllä, yhtenä syynä siihen on 9 vuotta jatkunut kiusaaminen. Se on vain fakta, kuten myös se että sen seurauksena en kykene käymään töissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika paljon on kyse jännitämisestä ja siitä että on sortunut kehäajatteluun. Kautta sivun ovat monet vaihtaneet maisemaa eli todelliset ongelmat ovat sivuttaneet omassa päässä suurentuneet mietteet. Sairaudet suistavat ongelmiin. Ensimmäinen asia joka kannataa tehdä toipumisessa on kynä ja paperi. Laita päivä ja kirjoita. Aiheita ovat esim. ajatukset. ulospääsy, ongelmat jne. Toista niitä päivittäin ja älä lopeta. Kelaa ja naura sitten joskus. Ajattele ja kirjoita millainen haluaisit olla millaisena näet itsesi. Todellisuudessa ero on paljon pienempi kuin osaat arvata. Tee asialle jotain ja mene vaikka ulos miettimään asioita mutta vain ensin minuutti kerrallaan. Kai sen käsität että muiden mielipiteet tai ajatukset ovat sama kuin koiran paska.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmapiiri on mielestäni sellainen, ettei traumojen vaikutuksesta elämään ole mahdollista puhua muuten kuin kasvattavina kokemuksina yms.
Olen samaa mieltä. Ihmiset sietävät keskimäärin huonosti sitä, jos joku kertoo avoimesti ja rehellisesti kovista kokemuksistaan. Trauma pitäisi ottaa "oppiläksynä" ja olla kiitollinen siitä, millä tavalla se on itseä kasvattanut. Tyypillinen narsistisen ja henkisesti väkivaltaisen ihmisen neuvo, vaikka moni naiivi ihminen sitä hokee ilmeisen hyvät tarkoitusperät mielessään.
En mene nyt sen enempää omaan traumataustaani mutta yhden oivalluksen voisin tässä jakaa. Minun vointini lähti nimittäin kohentumaan huomattavasti sen jälkeen, kun annoin itselleni luvan siihen, että saan olla vihainen kokemuksistani ja tuntea surua siitä, kuinka pahasti minua on rikottu. Ei tarvitse antaa anteeksi, ei tarvitse olla kiitollinen, ei tarvitse yrittää etsiä mitään suurempaa merkitystä kokemuksistani eikä tarvitse yrittää parantua verenmaku suussa vain siksi, että muut niin vaativat. Traumataustaisen ihmisen oma tahto ja intuitio on nujerrettu niin monta kertaa, että paraneminen lähtee liikkeelle siitä, että ikään kuin ottaa tahtonsa uudelleen haltuun ja lakkaa suorittamasta asioita niin, miten ne muiden mielestä kuuluisi tehdä. Usein nopein tie toipumiseen vaikuttaa täysin järjenvastaiselta ja sellaiselta, että sitä seuraamalla ainakin menettää ne vähätkin tasapainon rippeet. Mutta: traumatisoitunut ihminen ei ole normaalitilassa ja se vaikuttaa aivan kaikkeen ajatteluprosesseja myöten. Ne keinot ja neuvot, mitkä tepsivät ei-traumataustaiselle, voivat pahimmillaan aiheuttaa lisää vahinkoa hoitamattomista traumoista kärsivälle.
En tiedä, tulenko koskaan olemaan siinä pisteessä, jossa voisin käsi sydämellä sanoa antaneeni kaiken anteeksi ja kasvaneeni paremmaksi ihmiseksi kokemusteni myötä. Pidän täysin mahdollisena, että näin ei tule käymään. Keskitynkin mieluummin arjen pieniin asioihin, jotka tuottavat iloa ja joiden myötä saan vahvistettua elämänhalua ja turvan tunnetta itsessäni. Aamukahvit parvekkeella linnunlaulua kuunnellen, naapurin koiran rapsuttelu, hyvä keikkataltiointi tv:ssä. On omasta mielestänikin kliseisen kuuloista mutta on toiminut varsin hyvin. Lopulta on kuitenkin vain tämä hetki ja haluan tehdä siitä mahdollisimman hyvän ja elettävän. Niitä päinvastaisia hetkiä on jo ollut liikaa.
Sun ratkaisu on olla introvertti ja kokea asioita yksin?
Mun mielestä kohtalolla on suuri merkitys traumojen käsittelyyn. Se millaisia ihmisiä kohtaat elämässäsi ja kykenetkö havaitsemaan aina sillä hetkellä ne oikeat ja ohittamaan väärät on kuitenkin ainoa tapa muuttaa trauma voimavaraksi ja kasvaa ihmisenä. Mun mielestä trauma lähtee sillä millä se on tullutkin, eli siedättämällä ja sietämällä muiden ihmisten omituisuuksia. Jos sinulla on vaikka yksinäisyyden ja syrjäytymisen aiheuttamia traumoja, niin etsi kohtalotoveri ja hae vertaistukea.. Ekstrovertti ystävä ei tähän ole ehkä se paras ratkaisu.
Omat traumat ovat tulleet persoonallisuushäiriöisistä ihmisistä eikä olo parane siedättämällä vaan karsimalla sellaiset ihmiset elämästä ja rakentamalla itselle rajat ja hyväksymällä elämäänsä vain ne ihmiset, jotka niitä rajoja kunnioittavat. Muuten se on omasta selkänahastani ja mielenterveydestäni pois.
Olen eri, mutta sotkeennuin tähän väliin.
Vierailija kirjoitti:
Traumat on pilannut uran. Toisaalta onhan tuota tärkeempää elämässä
Mulla sama. En ehkä enää koskaan ole töissä. Ainakaan samanlaisissa. Saa nähdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain puoli vuotta lisää sairauslomaa jonka jälkeen minun pitää ehkä hakea jälleen määräaikaista eläkettä.
No, jos minua ei olisi esim kiusattu koko peruskoulun ajan niin ehkä olisin nyt työkykyinen. Maksakoot ne minua kiusanneet nykyiset erityisopettajat ja dippainssit nyt sitten elatukseni.
Yritä itsesi takia päästä yli tuosta katkeruudesta ja itsesäälistä ja omaksumastasi uhrin roolista. Yritä edes. Montaa ihmistä on kiusattu kouluaikoina ja sillä on vaikutuksensa, mutta se ei ole mikään vapaudu vastuusta -kortti kuitenkaan.
Väkivallassa vastuu ja syyllisyys on vain ja ainoastaan tekijällä. Se, millaisia seurauksia siitä tulee, on sitten monen asian summa.
Meidän kouluaikana kiersi valistuskampanja, että jo yksi isku voi tappaa. Joo, jonkun onnistuu vahingossa tappamaan yhdellä lyönnillä ja joltain onnistuu tajuamattaan tai pahuuttaan tuhoamaan sielusta elinvoiman. Koska et ikinä voi tietää kohteen kestokykyä ja tilanteen kehittymistä, olisi viisainta pidättäytyä harjoittamasta väkivaltaa.
Uhri joutuu sitten siivoamaan jäljet, kun toinen on paskonut ensin huvikseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain puoli vuotta lisää sairauslomaa jonka jälkeen minun pitää ehkä hakea jälleen määräaikaista eläkettä.
No, jos minua ei olisi esim kiusattu koko peruskoulun ajan niin ehkä olisin nyt työkykyinen. Maksakoot ne minua kiusanneet nykyiset erityisopettajat ja dippainssit nyt sitten elatukseni.
Jatkan vielä. Kannattaa yrittää parantua ja yrittää elää. Nyt tuntuu, ettet edes yritä, kun voit jo nyt sanoa, että puolen vuoden päästä pitää ehkä jälleen hakea määräaikaista eläkettä. Kuulostaa siltä, ettet edes yritä, vaan odotat että joku muu (kuka? mikä?) taianomaisesti muttaisi elämäsi ja jos niin ei käy niin sitten ei voi mitään. Älä heitä hanskoja tiskiin. Elämä on siihen liian ainutlaatuinen ja lyhyt. Ajattelisit mieluummin, että nyt voit tehdä puolen vuoden aikana paljonkin asioita vointisi kohenemisen suhteen. Ei niin, että nyt voit puoli vuotta vain olla ja velloa menneissä.
Itsekin traumojen, vakavan masennuksen ja yksinäisyyden kanssa elävä.
Miten tämä vakava masennus ja traumat vaikuttavat omaan elämääsi? Yrittääkö sokea taluttaa sokeaa ja vahingossa sanot epäsopivia asioita vai elätkö jotenkin onnellista ja täyttä elämää vakavan masennuksesi ja traumojesi kanssa, epäilen suuresti ettet.
Tein tästä tänään tyylitellyn A4, kokoisen huoneentaulun ja pistin sen kaapinoveen, missä en voi välttyä näkemästä sitä.
Toipuminen vaatii, että väkivaltaa kokenut alkaa luottamaan omaan käsitykseensä tapahtumista, ymmärtää, että häntä kohtaan on toimittu väärin ja että vastuu väkivallasta on ainoastaan väkivallan tekijällä (!!!!!!!!!).
Se on esim itselleni ollut juuri sitä, että se epätodellinen olo on asettunut suojaamaan ikäviltä jutuilta. Toiminut vaimentimena. Näin en ole tuntenut niin voimakkaasti silloin. Nyt, kun tuo olo en poistunut ja vain harvoin koen vastaavaa niin sitten herää siihen todellisuuteen. Itsellä myös depersonalisaatiota. Siinä sitten tuntee itsensä epätodelliseksi tai tuntuu kuin olisi osa jotain elokuvaa. Oikeastaan näitä tiloja juuri yhdistää se, ettei tunteet, muistot ja nykyhetki ole oikein "samassa paketissa" vaan erillään. Itsellä melko lievää vielä kaikki tämä. Se on silti kumma olo, kun epätodellisuuden tunne tulee. Haluaisi herätä siitä olosta, mutta ei pysty. Uskon, että monilla on näitä oloja silti lievänä. Ei tarvi edes mitään sairautta. Harvoin vaan näistä puhutaan. Muistan aina, kun olin nuori ja yläkoulussa. Silloin yritin äidilleni selittää tätä kaikkea esim kun menimme ostoksille koulun jälkeen ja olin muutenkin väsynyt ja nälkäinen. Sitten tuli sellainen leijuva olo ja oli vaikeaa jopa kävellä. Tuntui kuin olisi ollut jossain elokuvassa yms. Ei äitini sitä kaikkea ymmärtänyt. Sen jälkeen olen välillä kokenut näitä oloja.