Perheenjäsenet hinkui koiraa ja lupasi hoitaa, 2 kuukautta mennyt ja jo alkaa mongerrus "en jaksa" ja minulle jää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä tehtiin niin, että vuosi piti elää koiran ehdoilla ilman koiraa, ja jos onnistuu, niin sitten suostun. Eli lenkille piti lähteä, sopia lenkitysvuoroja ja jonkun piti aina olla ruoka-aikaan kotona. Lisäksi piti laittaa purkkiin summa sivuun, joka menisi keskimäärin eläinvakuutukseen, ruokiin jne (summa olisi käytetty sitten vuoden päätteeksi koiraan ja tarvikkeisiin). Kaksi kuukautta kesti, sitten alkoikin ininä ja tappelu.

Mutta sen verran, että nyt on koko perheen keskustelun aika. Jos ei auta, niin sitten sun tulee miettiä että pystytkö hoitamaan itse vai onko aika luopua ihan koiran edun vuoksi. Nuori koira pystyy vielä sopeutumaan uuteen perheeseen.

Tässä on ihan hyvä pointti kenties, mutta ainakin itselle koiran kanssa ulkoilu on ihan eri asia kuin yksin. Jos tuota koiraa ei olisi, niin en tosiaan "raahatuisi" joka päivä lenkille. Koiran kanssa taas tykkään viettää aikaa ja käydä vaikka siellä lenkillä. Samalla tavalla kuin kaverin kanssa lenkille lähteminen on itselle helpompaa kuin jos vain päättäisin yksin lähteä. Koira on aina iloinen päästessään ulos ja hyvä mieli tarttuu itseenkin. 

Samoin. En yksin viitsisi lenkkeillä. kuten mielelläni koiran kanssa lenkkeilen. Otin koiran seuraksi ja lenkkeilykaveriksi. 

Minkälainen fillari koirallasi on? Teettekö pitkiäkin pyörälenkkejä?

Vierailija kirjoitti:

Loistava tilaisuus opettaa vastuuta. Nyt otat itseäsi niskasta kiinni ja jaat vastuuta muillekin. Kirjaatte sopimuksen ihan paperille. Ja sit et lipsu pienen mankumisen edessä. Hetken aikaa sulla on kurjaa kun joudut käskyttämään, mutta sitten ne oppii tärkeän läksyn tulevaisuutta varten.

Loistava tilaisuus lopettaa koira.

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin puoliso perusteli kissan ottoa sillä, että tuolloin alle 10-vuotias tyttönsä opettelisi vastuunkantoa ja lemmikistä huolehtimista. No, melkein 5 vuotta myöhemmin lapsi ei ole kertaakaan poiminut kissan paskoja ja kusia laatikosta ja ainoa asia mitä tekee kissan kanssa, on lässyttää sille, silittelee ja pussailee (hyi helvetti). Että sellaista huolehtimista.

Vastuuta ei opeteta kyllä sillä että hankitaan lemmikki. Vastuuta opetetaan ihan sillä että lapselle opetetaan käytännössä mitä se vastuu on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin puoliso perusteli kissan ottoa sillä, että tuolloin alle 10-vuotias tyttönsä opettelisi vastuunkantoa ja lemmikistä huolehtimista. No, melkein 5 vuotta myöhemmin lapsi ei ole kertaakaan poiminut kissan paskoja ja kusia laatikosta ja ainoa asia mitä tekee kissan kanssa, on lässyttää sille, silittelee ja pussailee (hyi helvetti). Että sellaista huolehtimista.

Vastuuta ei opeteta kyllä sillä että hankitaan lemmikki. Vastuuta opetetaan ihan sillä että lapselle opetetaan käytännössä mitä se vastuu on.

Kyllä yläasteikäisen silti pitäisi pystyä poimimaan kissanlaatikosta eritteet tarvittaessa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin puoliso perusteli kissan ottoa sillä, että tuolloin alle 10-vuotias tyttönsä opettelisi vastuunkantoa ja lemmikistä huolehtimista. No, melkein 5 vuotta myöhemmin lapsi ei ole kertaakaan poiminut kissan paskoja ja kusia laatikosta ja ainoa asia mitä tekee kissan kanssa, on lässyttää sille, silittelee ja pussailee (hyi helvetti). Että sellaista huolehtimista.

Vastuuta ei opeteta kyllä sillä että hankitaan lemmikki. Vastuuta opetetaan ihan sillä että lapselle opetetaan käytännössä mitä se vastuu on.

Kyllä yläasteikäisen silti pitäisi pystyä poimimaan kissanlaatikosta eritteet tarvittaessa. 

Siitä tuskin edes on kyse pystyykö vai eikö. Pikemminkin siitä onko hänet kasvatettu siihen että myös hänellä on vastuu huolehtia siitä kissanhiekkalaatikosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lukujärjestys jääkaapin oveen, kuka ulkoiluttaa mihin aikaan. Ma ti ke to pe la su aamu päivä ilta yö. Jos jättää ulkoiluttamatta oman vuoron, -1e viikkorahaan, ja miinukselle mennessä palaa seuraavatkin viikot. Ja miehelle omat vastuuvuorot esim. Iltalenkki.

Huono neuvo, kun ketään ei louskuleuka kiinnosta. Nappi otsaan on oikea neuvo.

Nappi otsaan puolisolle jota vastuu vain ei kiinnosta?

Juu noin se meilläkin meni, vaan mitäs annoit periksi! Koiraa ei koskaan pidä ottaa, jos vain lapset ja mies tahtoo....

Meillä siis tytär vinkui koiraa ja lupasi hoitaa, hah hah. Minä suostuin, mutta olin täysin tietoinen miten hommassa käy, mullehan se jää. Mutta ei se mitään, mulla on ollut koiria ennenkin ja lääkäri käski lisätä liikuntaa, niin otettiin koira. Tytön piti auttaa, jos mulla esim. työpäivä venähtää. 

2 kk tytär jaksoi ja "ei ku mulla on nyt se ja se juttu" ja kappas, sitten pitikin jo pakottaa koiraa ulkoiluttamaan. Se olen minä, joka kävelytän koiraa, ja mies kun mulla päivä venähtää (hän kyllä hoitaisi muutenkin (mies kyllä tykkää koirista, hänellä on niitä ollut ja oli koiran ottamista vastaan), mutta hänellä vaivana on nivelrikko ja vanha nilkkavamma, jonka vuoksi käveleminen on ajoittain kivuliasta). 

Meillä tytär ihmetteli kovasti kuinka koira ei hänestä välitä....no minä ja mies se ruokitaan, ja minä 90 % ulkoilutan, eli kenestä koiran kannattaa olla kiinnostunut.....

Ilmoita kersoille, että ruokaa ei sitten tule, ennen kuin vinkumanne koira on ulkoilutettu. Se on hyvä ehdotus. Minä olen pitänyt puheet miten koiralla on vaan sinut, ja vastuut pitää hoitaa.

Sanoisin myös suoraan, että koira pitää antaa toiseen perheeseen, kun ette te siitä välitä. Niitä pitää herätellä. 

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin puoliso perusteli kissan ottoa sillä, että tuolloin alle 10-vuotias tyttönsä opettelisi vastuunkantoa ja lemmikistä huolehtimista. No, melkein 5 vuotta myöhemmin lapsi ei ole kertaakaan poiminut kissan paskoja ja kusia laatikosta ja ainoa asia mitä tekee kissan kanssa, on lässyttää sille, silittelee ja pussailee (hyi helvetti). Että sellaista huolehtimista.

No halusiko se tyttö sitä kissaa lopulta? Meillä oli kotona hevosia, mutta ei ne minua kiinnostaneet, joten en koskaan niitä hoitanut. 

Meillä on nyt reilun vuoden ollut koira. Joskus tulee lapsilta narinaa, että miksi juuri minun täytyy ulos lähteä. Mutta kyllä sinne aina joku on lopulta lähtenyt, se kenellä on huonoin perustelu miksi ei voisi mennä. Joskus jopa tunnen vähän huonoa omatuntoa, kun käyn itse koiran kanssa niin vähän ulkona. Mutta kyllä kolme teiniä pystyy yhden koiran ulkoilutukset hoitamaan.

Meillä on jaettu koiranulkoilutusvuorot kolmen koululaisen kesken. Näistä ei jousteta kuin äärimmäisessä poikkeustilanteessa. Eli ihan selkeä lukujärjestys jääkaapin oveen ja siihen kirjaus, että kuka vie koiran ja minä päivänä aamulenkille, iltapäivälenkille ja iltalenkille. Muu perhe kannattaa ottaa keskusteluun ja listan laatimiseen mukaan, sitoutuvat siihen paremmin, kun saavat itsekin ehdottaa ja osallistua.

Ymmärrän täysin kyllästymisesi, jos ensin kinutaan ja luvataan hoitaa, ja sitten ei hoidetakaan. Hyvä paikka lapsillekin oppia nyt vastuuntuntoa ja sitoutumista ja lupausten pitämistä. Sitähän lemmikit juuri lapsille opettavat varsin tehokkaasti. 

Itselläni ollut melkein koko aikuisiän koira ja olen perhearjessa oppinut tykkäämäänkin näistä omista kävelylenkeistäni koiran kanssa. Tulee oltua ulkona ja saa vähän kodin hulinasta taukoa, mukavaa ja rentouttavaahan se on tuolla puistossa ja metsäpoluilla koiran kanssa kulkea iltasella.

Itse manguin myös lapsena koiran, ja kaksi kuukautta taisin sitä jaksaa ulkoiluttaa. Omaan kotitalouteeni en tule ikinä ottamaan moista riippakiveä. Koiran hankkiminen tarkoittaa 3 x 365 x 15 = yli 16.000 lenkkiä ja lämpimän pskan sormetusta. Aikuisiällä tajusin että en edes pidä koko tuosta eläinlajista. Kissani olen hoitanut ilolla, eikä edes laatikon putsaus tai isot eläinlääkärikulut ärsytä.

Vierailija kirjoitti:

Vanha klassikko. Koira on niin kiva kunnes se alkaa tuottaa vaivaa. Jossakin omakotitalossa se vielä menee laiskemmallakin, kun tarvitsee vain aukaista ovi että pääsee aidatulle pihalle, mutta kerrostalossa se on jatkuvaa ramppaamista ulkona varsinkin pentuna. Eihän ne lapset sellaista jaksa ja miehet on usein ihan samanlaisia vastuunvälttelijöitä.

Klassikko on oikea sana,penskojen puheisiin ei voi luottaa.

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin puoliso perusteli kissan ottoa sillä, että tuolloin alle 10-vuotias tyttönsä opettelisi vastuunkantoa ja lemmikistä huolehtimista. No, melkein 5 vuotta myöhemmin lapsi ei ole kertaakaan poiminut kissan paskoja ja kusia laatikosta ja ainoa asia mitä tekee kissan kanssa, on lässyttää sille, silittelee ja pussailee (hyi helvetti). Että sellaista huolehtimista.

Ihanaa, että puolisosi tytär oppii empatiaa, hellyyttä ja kiltteyttä vuorovaikutuksessa kissan kanssa. Eikös se olekin tärkeintä? Minä en itse niin välitä lemmikkieläimistä, mutta aiomme hankkia lapselle lemmikin, jos hän sellaisen haluaa, ja me aikuiset kyllä vastataan lemmikin tarpeista ja hoidosta. Lapsi saa seurata, opetella ja osallistua, mutta vastuu on vanhemmilla. Lapselle lemmikki on kuitenkin ennen kaikkea tärkeä kaveri.

Minun puolisoni on elänyt lemmikkieläinten keskellä ja kun hän muistelee lapsuuttaan koirakavereiden kanssa, huomaan kuinka empaattisen ja hellän ihmisen se vuorovaikutus on hänestä tehnyt ja se näkyy myös siinä, kuinka lämpimästi hän kohtelee läheisiään. Eipä hän koiria lapsena lenkittänyt tai kissojen laatikoita siivonnut, vaan leikki ja touhusi eläinten kanssa muilla tavoilla. Ne kokemukset tuntuvat olevan ihan korvaamattoman tärkeitä. Haluan omalla lapselleni samaa.

Mulla siltä osin sama tilanne että päivät pitkät töissö oleva kumppani mankuu koiraa! Eikä mitä tahansa koiraa vaab sellaista, joka vaatii aikaa ja aktiviteettia, jämäkän koulutuksen yms. Perustelee sillä että nythän se voidaan hankkia kun jään hoitovapaalle taaperosta!

Joopa. Eli minä sitten hoidan (kaiken muun päälle) sen koirankin, vaikka en sitä oikeastaan edes halua. Pidän kyllä koirista, mutta en sellaista halua juuri siksi etten halua kantaa sellaista vastuuta. HUOH.

Tämä johtuu nyt lähinnä miehestäsi ja siitä että hän ei ole ottanut vastuuta. Olen yh ja meillä on koira, tuli kun lapset olivat 8 ja 9 ja kertaakaan lapset eivät ole luistaneet tai yrittäneet luistaa ulkoilutuksesta. Sanoin ennen kuin koira tuli miten ulkoilut jaetaan ja että muu ei käy, koska silloin kärsisi koira.  Tämä on lapsille aivan selkeää. Mutta annapa jos olisi joku sohvalla maakava äijä, nehän ottaisivat siitä mallia. Sama on monessa muussakin kodin työssä. Sluiba puoliso on myrkkyä. Aiheuttaa myös uskomatonta katkeruutta. Sluiba voi olla siis myös nainen ja kaikissa perheissä ei ole tämä tilanne tietenkään. Olen kuullut niin paljon näitä katkeria koiratarinoita ja niihin liittyy aina se, että perheen toinen aikuinen on peestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä hoida, anna pois. Just sen verran saa hoidettavakseen, mihin suostuu.

Olen jo kiintynyt siihen, enkä halua antaa poiskaan. Silti tuntuu raskaalle, kun tuossa on monta muutakin jotka voisi käyttää joskus sillä pissalenkillä, vaikka sataisikin tai väsyttäisi.

ap

Jos olet itse kiintynyt siihen piskiin, etkä aio antaa sitä pois, niin lopeta valitus.

Ensinnäkin, jos mies lupasi hoitaa koiran olisit jättänyt koiran hoidon KOKONAAN miehelle.

Toiseksi, jos et nyt itse halua luopua siitä karvakasasta, niin kanna vastuusi. Tuollaista marttyyria kestä kukaan.

Miehen kanssa puhuttelu. Aikuinen ihminen, niin pitää ymmärtää. Jos mies ei osallistu, niin miehelle sitten kotitöitä ja ruoanlaittoa, kun sinä olet koiran kanssa ulkona, kuten joku jo ehdotti. Koiran kanssa ulkoileminen on kivempaakin kuin kotityöt.

Lapset taas yksinkertaisesti käsketään ulos koiran kanssa. Jos eivät tottele, niin kovat keinot käyttöön eli puhelimen käyttöön rajoituksia. Varmasti toimii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin puoliso perusteli kissan ottoa sillä, että tuolloin alle 10-vuotias tyttönsä opettelisi vastuunkantoa ja lemmikistä huolehtimista. No, melkein 5 vuotta myöhemmin lapsi ei ole kertaakaan poiminut kissan paskoja ja kusia laatikosta ja ainoa asia mitä tekee kissan kanssa, on lässyttää sille, silittelee ja pussailee (hyi helvetti). Että sellaista huolehtimista.

Vastuuta ei opeteta kyllä sillä että hankitaan lemmikki. Vastuuta opetetaan ihan sillä että lapselle opetetaan käytännössä mitä se vastuu on.

Kyllä yläasteikäisen silti pitäisi pystyä poimimaan kissanlaatikosta eritteet tarvittaessa. 

Siitä tuskin edes on kyse pystyykö vai eikö. Pikemminkin siitä onko hänet kasvatettu siihen että myös hänellä on vastuu huolehtia siitä kissanhiekkalaatikosta.

On kuulemma kauhean ällöttävää, hyi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi kukaan täysjärkinen hommaa koiran? Eihän nykymaailmassa riitä aika hoitaa edes lapsia.

No toiset tykkää koirista. Hyvä kavereita. Toki olisi kiva jos sen hoitoon sitoutuisi 5-jäsenisestä perheestä muutkin kuin äiti. Kuten sovittiin. Koirakin nauttii jos seura vaihtuu.

Vai että kavereita :D

Koira on eläin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin puoliso perusteli kissan ottoa sillä, että tuolloin alle 10-vuotias tyttönsä opettelisi vastuunkantoa ja lemmikistä huolehtimista. No, melkein 5 vuotta myöhemmin lapsi ei ole kertaakaan poiminut kissan paskoja ja kusia laatikosta ja ainoa asia mitä tekee kissan kanssa, on lässyttää sille, silittelee ja pussailee (hyi helvetti). Että sellaista huolehtimista.

No halusiko se tyttö sitä kissaa lopulta? Meillä oli kotona hevosia, mutta ei ne minua kiinnostaneet, joten en koskaan niitä hoitanut. 

Halusi, eikä siitä saa vieläkään missään nimessä luopua. Kunhan siis muut hoitavat nuo kaikki asiat.