Perheenjäsenet hinkui koiraa ja lupasi hoitaa, 2 kuukautta mennyt ja jo alkaa mongerrus "en jaksa" ja minulle jää

Mistä johtuu se ettei jaksa? Se on mystistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laittakaa viikkovuorot. Ole jämäkkä, että näin nyt tehdään. Halusitte koiran ja sen te saitte. Nyt jokainen hoitaa vuoronsa. No excuses.

Mutta jos ei hoida siltikään? Niitäkin on nähty, jotka toljottaa vaan eikä tee mitään vaikka koira vikisee pissihätää. Ei kaikki tajua eläimiä, eivät kai pidä minkään arvoisena. Ruokiakin voi unohtua antaa jne. 

Miten niin ei hoida? Lapset tekevät niinkuin aikuiset määräävät ja miehen kanssa tiukka keskustelu asiasta, että nyt tehdään näin, koska halusit koiran.

Se nyt vaan on pakko hoitaa eläin.

Pakota ne vätykset viemään koira ulos. Eihän tuo voi noin mennä! Nyt otat ne tiukkaan puhutteluun

Koiran lenkitys on paras omaa aikaa. Sun täytyy vasn laittaa ehtoja perheelle. Näin meilläkin tehdään ja usein saan olla se joka lähtee ulos lenkille.

Vierailija kirjoitti:

Vanha klassikko. Koira on niin kiva kunnes se alkaa tuottaa vaivaa. Jossakin omakotitalossa se vielä menee laiskemmallakin, kun tarvitsee vain aukaista ovi että pääsee aidatulle pihalle, mutta kerrostalossa se on jatkuvaa ramppaamista ulkona varsinkin pentuna. Eihän ne lapset sellaista jaksa ja miehet on usein ihan samanlaisia vastuunvälttelijöitä.

Minä miehenä olen kyllä tehnyt harvinaisen selväksi, että jos piski tulee kämppään, niin minä en sitä hoida enkä sen maksuihin osallistu. En siis välttele vastuuta.

Miksi hyväksyt selityksen että en jaksa? Ei kannata antaa vaihtoehtoja menetkö vai etkö mene lenkille koiran kanssa. "Meillä on nyt koira jota te halusitte ja sen kanssa on ulkoiltava. Nyt lähdet sen kanssa ulos." Tarvittaessa sovitaan vuorot.

Missä koira, siellä ongelma.

ÄLKÄÄ IHMISET HYVÄT OTTAKO MITÄÄN LEMMIKKIÄ RIESAKSI!

Miksi täällä tehdään iso ongelma jostain karvakasasta, joka tuntuu pilaavan perheen elämän. Koiran voi helposti hävittää/lopettaa, ei kannata numeroa tehdä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laittakaa viikkovuorot. Ole jämäkkä, että näin nyt tehdään. Halusitte koiran ja sen te saitte. Nyt jokainen hoitaa vuoronsa. No excuses.

Mutta jos ei hoida siltikään? Niitäkin on nähty, jotka toljottaa vaan eikä tee mitään vaikka koira vikisee pissihätää. Ei kaikki tajua eläimiä, eivät kai pidä minkään arvoisena. Ruokiakin voi unohtua antaa jne. 

Pitkältihän se on kasvatuksesta kiinni ymmärtääkö lapset että eläimillä on tarpeita. Lapsi tai puoliso joka ei eläintä pidä minkään arvoisena taas tuskin edes sellaista haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanha klassikko. Koira on niin kiva kunnes se alkaa tuottaa vaivaa. Jossakin omakotitalossa se vielä menee laiskemmallakin, kun tarvitsee vain aukaista ovi että pääsee aidatulle pihalle, mutta kerrostalossa se on jatkuvaa ramppaamista ulkona varsinkin pentuna. Eihän ne lapset sellaista jaksa ja miehet on usein ihan samanlaisia vastuunvälttelijöitä.

Minä miehenä olen kyllä tehnyt harvinaisen selväksi, että jos piski tulee kämppään, niin minä en sitä hoida enkä sen maksuihin osallistu. En siis välttele vastuuta.

Juuri näin. Meillä on kolmesta kissasta yksi vielä hengissä ja olen sanonut, että tämän kissan jälkeen meille ei tule enää yhtäkään lemmikkä. Ei kissaa eikä koiraa!

Vierailija kirjoitti:

Meillä tehtiin niin, että vuosi piti elää koiran ehdoilla ilman koiraa, ja jos onnistuu, niin sitten suostun. Eli lenkille piti lähteä, sopia lenkitysvuoroja ja jonkun piti aina olla ruoka-aikaan kotona. Lisäksi piti laittaa purkkiin summa sivuun, joka menisi keskimäärin eläinvakuutukseen, ruokiin jne (summa olisi käytetty sitten vuoden päätteeksi koiraan ja tarvikkeisiin). Kaksi kuukautta kesti, sitten alkoikin ininä ja tappelu.

Mutta sen verran, että nyt on koko perheen keskustelun aika. Jos ei auta, niin sitten sun tulee miettiä että pystytkö hoitamaan itse vai onko aika luopua ihan koiran edun vuoksi. Nuori koira pystyy vielä sopeutumaan uuteen perheeseen.

Tässä on ihan hyvä pointti kenties, mutta ainakin itselle koiran kanssa ulkoilu on ihan eri asia kuin yksin. Jos tuota koiraa ei olisi, niin en tosiaan "raahatuisi" joka päivä lenkille. Koiran kanssa taas tykkään viettää aikaa ja käydä vaikka siellä lenkillä. Samalla tavalla kuin kaverin kanssa lenkille lähteminen on itselle helpompaa kuin jos vain päättäisin yksin lähteä. Koira on aina iloinen päästessään ulos ja hyvä mieli tarttuu itseenkin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä hoida, anna pois. Just sen verran saa hoidettavakseen, mihin suostuu.

Kyllähän se viaton koira pitää hoitaa, oli tilanne mikä tahansa. 

Pitää, mutta ei ap:n, jos ei ole siihen halunnut sitoutua.

Eläin on aina aikuisten vastuulla, vaikka miten olisivat lapset sitä ruinanneet. Toinen aikuisista on jo osoittautunut valehtelijaksi ja vätykseksi, koiran tähden toivottavasti edes toinen kantaa vastuunsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä tehtiin niin, että vuosi piti elää koiran ehdoilla ilman koiraa, ja jos onnistuu, niin sitten suostun. Eli lenkille piti lähteä, sopia lenkitysvuoroja ja jonkun piti aina olla ruoka-aikaan kotona. Lisäksi piti laittaa purkkiin summa sivuun, joka menisi keskimäärin eläinvakuutukseen, ruokiin jne (summa olisi käytetty sitten vuoden päätteeksi koiraan ja tarvikkeisiin). Kaksi kuukautta kesti, sitten alkoikin ininä ja tappelu.

Mutta sen verran, että nyt on koko perheen keskustelun aika. Jos ei auta, niin sitten sun tulee miettiä että pystytkö hoitamaan itse vai onko aika luopua ihan koiran edun vuoksi. Nuori koira pystyy vielä sopeutumaan uuteen perheeseen.

Tässä on ihan hyvä pointti kenties, mutta ainakin itselle koiran kanssa ulkoilu on ihan eri asia kuin yksin. Jos tuota koiraa ei olisi, niin en tosiaan "raahatuisi" joka päivä lenkille. Koiran kanssa taas tykkään viettää aikaa ja käydä vaikka siellä lenkillä. Samalla tavalla kuin kaverin kanssa lenkille lähteminen on itselle helpompaa kuin jos vain päättäisin yksin lähteä. Koira on aina iloinen päästessään ulos ja hyvä mieli tarttuu itseenkin. 

Koiran kanssa "lenkkeily" vain näyttää olevan sellaista laajustamista ja kännykkään tuijottamista. Leveät perseet on koiramammoilla, koska ei se ole mitään oikeaa liikuntaa kuten esim. maastopyöräily.

Lukujärjestys jääkaapin oveen, kuka ulkoiluttaa mihin aikaan. Ma ti ke to pe la su aamu päivä ilta yö. Jos jättää ulkoiluttamatta oman vuoron, -1e viikkorahaan, ja miinukselle mennessä palaa seuraavatkin viikot. Ja miehelle omat vastuuvuorot esim. Iltalenkki.

Miksi pitää vapaaehtoisesti ottaa koira? Tätä en ole koskaan ymmärtänyt.

Olet ihan liian kiltti ja pehmeä. Kova kovaa vastaan. Ei tuo sinun hyväksikäyttö muuten muutu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä tehtiin niin, että vuosi piti elää koiran ehdoilla ilman koiraa, ja jos onnistuu, niin sitten suostun. Eli lenkille piti lähteä, sopia lenkitysvuoroja ja jonkun piti aina olla ruoka-aikaan kotona. Lisäksi piti laittaa purkkiin summa sivuun, joka menisi keskimäärin eläinvakuutukseen, ruokiin jne (summa olisi käytetty sitten vuoden päätteeksi koiraan ja tarvikkeisiin). Kaksi kuukautta kesti, sitten alkoikin ininä ja tappelu.

Mutta sen verran, että nyt on koko perheen keskustelun aika. Jos ei auta, niin sitten sun tulee miettiä että pystytkö hoitamaan itse vai onko aika luopua ihan koiran edun vuoksi. Nuori koira pystyy vielä sopeutumaan uuteen perheeseen.

Tässä on ihan hyvä pointti kenties, mutta ainakin itselle koiran kanssa ulkoilu on ihan eri asia kuin yksin. Jos tuota koiraa ei olisi, niin en tosiaan "raahatuisi" joka päivä lenkille. Koiran kanssa taas tykkään viettää aikaa ja käydä vaikka siellä lenkillä. Samalla tavalla kuin kaverin kanssa lenkille lähteminen on itselle helpompaa kuin jos vain päättäisin yksin lähteä. Koira on aina iloinen päästessään ulos ja hyvä mieli tarttuu itseenkin. 

Samoin. En yksin viitsisi lenkkeillä. kuten mielelläni koiran kanssa lenkkeilen. Otin koiran seuraksi ja lenkkeilykaveriksi. 

Meilläkin puoliso perusteli kissan ottoa sillä, että tuolloin alle 10-vuotias tyttönsä opettelisi vastuunkantoa ja lemmikistä huolehtimista. No, melkein 5 vuotta myöhemmin lapsi ei ole kertaakaan poiminut kissan paskoja ja kusia laatikosta ja ainoa asia mitä tekee kissan kanssa, on lässyttää sille, silittelee ja pussailee (hyi helvetti). Että sellaista huolehtimista.

Loistava tilaisuus opettaa vastuuta. Nyt otat itseäsi niskasta kiinni ja jaat vastuuta muillekin. Kirjaatte sopimuksen ihan paperille. Ja sit et lipsu pienen mankumisen edessä. Hetken aikaa sulla on kurjaa kun joudut käskyttämään, mutta sitten ne oppii tärkeän läksyn tulevaisuutta varten.