Elämän pahin pettymys.

Pettymyksiä on elämäni varrelle sattunut paljon. Ihme että olen edes järjissäni enää.

Joskus aika ajoin tuntuu että tarvon pettymyksestä toiseen, ne voivat olla pienistä arkipäivän epäonnista isoihin ja merkittäviin.

Suurimman pettymyksen (ja monta kertaa) on aiheuttanut nuoruuden rakkaani jonka kanssa elin pitkään ja jollain lailla olen kaivannut häntä koko aikuisikäni.

Näin 3 vuosikymmenen jälkeen kun muistelen yhteiseloamme olen summannut että hän tuotti minulle ihan jatkuvasti eri asioissa ja eri tasoisia pettymyksiä pienestä arkipäivän asioista pettämiseen ja jättämiseen -> minun sydämeni särkemiseen.

En tajunnut sitä silloin miten tunneköyhä, empatiakyvytön ja itsekeskeinen hän olikaan kaikessa hurmaavuudessaan ja muuten kiltteydessään.

Vain ne ihmiset joita rakastaa pystyyvät myös tuottamaan pahimmat pettymykset.

Ne ihmiset joitka ovat yhdentekeviä, eivät aiheuta kuin ehkä pientä mieliharmia.

Mies jota rakastin.

Toivoin häneltä ja ylipäänsä parisuhteeltamme paljon..... ja paljon enemmän mitä sain koskaan. Toiveeni olivat tosi tavallisia, ihan niitä mitä muutkin tavalliset ihmiset toivoo. En saanut sitä. Olin usein todella pettynyt ja se näkyi varmasti käytöksessäni.

En saanut loppujen lopuksi häntä silloin kun olisi ollu (ehkä) viimeisen kerran 90 luvun puolivälissä mahdollisuus. Vasta silloin olisimme olleet ehkä kasvaneet aikuisiksi ja oppineet molemmat jotain elämästä. Sekin oli minulle tosi iso pettymys. En halunnut ketään muuta, vain hänet. En saanut, petyin taas.....

Ainaisia jonkinasteisia pettymyksiä pettymysten perään.

Ehkä vaan se, että elämä nyt on ihan turhaa ja varsin tylsää.

Etten tarttunut erääseen hetkeen ja tilaisuuteen mitä minulle tarjottiin.

Olin liian rikki ja loukattu vielä silloin, leikin välinpitämätöntä ja vaikeasti tavoiteltavaa.

Aiheutin itselleni pahan pettymyksen jota en unohda.

Vierailija kirjoitti:

Muiden mielestä lukemani kirjat ei ole oikeita kirjoja. Luen mangaa.

M27.

miksi sarjakuvan  pitäisi olla "kirja"? T: toinen mangan lukija,m56

Eräs ystäväni osoittautuikin piilo v maiseksi piikittelijäksi ja vahingoniloiseksi pitkän tuttavuuden jälkeen.

Kus...pää!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on aika paljon mielenterveysongelmaisia. Miten terveysongelmaan voi olla pettynyt? Eikös se ole olosuhde, jolle ei mitään voi, muuta kuin tietysti yrittää hoitaa itseään parhaansa mukaan.

Kyllähän tämä masennus ja lapsuudentraumat ihan kivasti pilaa elämän.

Ihmiset eivät ymmärrä millaista masennus on. He luulee, että masennus on vain jotain lapsellista kiukuttelua, mököttämistä ja sitä, että tahallaan ajatellaan koko ajan negatiivisesti.

Masennus voi oireilla niin monella eri tavalla. Olen itse todellakin tehnyt kaikkeni että parantuisin tästä, mutta se ei riitä. Kaiken olen tehnyt mitä vain voin.

Olen syönyt kaikkia mahdollisia myrkkyjä ja sontaa, joista ei ollut mitään apua, vaan paljon haittaa ja tuhoa keholleni.

Olen käynyt kymmenillä eri "hoitajilla" ja "auttajilla", ja saanut vain pahan mielen heiltä, kun eivät ole kykeneviä siihen työhön, josta nostavat palkan.

Yhdeltä järkevältä ja asiallisesta terapeutilta sain jotain apua, ja pitkän terapian käytyäni, sain jonkun verran työstettyä sitä kaikkea pahaa mitä minulle on tehty.

Terapiaan minulla ei ole enää pääsyä, vaikka se jäi kesken. Ei ole rahaa.

Terapiakaan ei poista näitä kaikkia oireita joita minulla on.

Aivoni ovat sellaiset, että ne väsyttävät minut.

En pysty tuntemaan mistään mielihyvää. Aivoni eivät anna minun kokea mitään mielihyvän tunteita, mutta negatiiviin tunteisiin ne ovat kyllä kykeneväiset.

En voi tälle mitään. En voi millään tahdonvoimalla taikoa itseäni sellaiseksi, joka kykenee tuntemaan mielihyvää ja nauttimaan..

En voi vain väkisin päättämällä päättää, että nyt en ole väsynyt ja uupunut.

Kyllä minä haluaisin kuolla pois, koska tämmöinen ei ole mitään ihmisarvoista elämää, kun joka päivä ensimmäinen asia herätessä on, että voi kun voisin kuolla pois tästä sietämättömästä kidutuksesta.

Vitamiini ja hivenainetankkaus.

Kuulostaa ihan joltain kirjan nimeltä. Harry Potter ja viisasten kivi. Vitamiini ja hivenainetankkaus.

Pikku viiva tekee ihmeitä: vitamiini- ja hivenainetankkaus.

Se että jäin henkisesti kiinni erääseen henkilöön jonka kuvittelin saavani takaisin nyt kun olen taas maisemissa ja näköpiirissä.

Virhe

....ja iso iso pettymys.....

Hyvä ja mukava työpaikka, joka muuttuu painajaiseksi esimiesmuutoksen myötä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muiden mielestä lukemani kirjat ei ole oikeita kirjoja. Luen mangaa.

M27.

miksi sarjakuvan  pitäisi olla "kirja"? T: toinen mangan lukija,m56

No sarjakuvakirjojahan ne ovat.

Moni pettymykseni liittyy miehiin ja parisuhteessa tapahtuneisiin asioihin. Ne ovat myös olleet kipeimpiä ja pitkäkestoisimpia.

Olen myös pettynyt entiseen työpaikkaani ja siellä uuteen esihenkilööni joka teki työnteosta yhtä helvettiä niin että jouduin irtisanoutumaan sen toksisen hullun kynsistä jotta järkeni säilyi.

Olen myös pettynyt itseeni monta kertaa. Miksi en tarttunut kerran tilaisuuteen kun minulle sitä suorastaan tyrkytettiin. Se oli sitä mitä olin aina halunnut mutta tietyistä syistä juuri sillä hetkellä en ollut valmis sitä vastaanottamaan.

Jäin ikiajoiksi miettimään mitä siitä olisi seurannut jos olisin antanut vastakaikua ja tarttunut siihen mitä minulle varta vasten tultiin kertomaan. Kadun sitä yhä, mutta toisaalta siihen hetkeen tarttumalla ja tilannetta eteenpäin viemällä olisin voinut estää sen mitä sitten myöhemmin tapahtui ja ehkä koko elämäni olisi mennyt toisin tai sitten olisin hajonnut vain entistä pahemmin.....

Se etten etsinyt vaikka väkisin kumppania itselleni. Nyt vanhempana olen yksin, kyynistynyt, katkera ja ikävöin yhä häntä jota en koskaan saanut.

Vierailija kirjoitti:

Se ettei minusta tullut mitään, syrjäydyin. Tätä on vaikea kestää etenkin näin miehenä, kun meidän ihmisarvo on täysin kiinni työelämän menestyksestä.

M41

Ei se ole täysin kiinni työelämän menestyksestä. Ihmiset kunnioittaa ketä tahansa joka yrittää jollain tavalla olla yhteisölleen aidosti ja pyyteettömästi hyödyksi taustasta viis. Jos sen sijaan sun panos yhteisölle on se että vietätä päiväsi muita syytellen ja kipaten tänne relkalastillisen vihaa eri ihmisryhmiä kohtaan, niin sitten joo. Ollaan kaikki pettyneitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se ettei minusta tullut mitään, syrjäydyin. Tätä on vaikea kestää etenkin näin miehenä, kun meidän ihmisarvo on täysin kiinni työelämän menestyksestä.

M41

Ei se ole täysin kiinni työelämän menestyksestä. Ihmiset kunnioittaa ketä tahansa joka yrittää jollain tavalla olla yhteisölleen aidosti ja pyyteettömästi hyödyksi taustasta viis. Jos sen sijaan sun panos yhteisölle on se että vietätä päiväsi muita syytellen ja kipaten tänne relkalastillisen vihaa eri ihmisryhmiä kohtaan, niin sitten joo. Ollaan kaikki pettyneitä.

Jotta ihminen jaksaisi haluta olla aidosti ja pyyteettömästi yhteisölleen hyödyksi, hänen on koettava, että myös saa siltä yhteisöltä jotain myönteistä, oli se sitten hyväksyntää, huomioimista, mitä tahansa. Yhteisö, joka suhtautuu välinpitämättömästi, ei varmaan saa kovin paljon kiitollisia ja auliita jäseniä itselleen.

Tämä kuulostaa lapselliselta mutta ehkä eniten olen pettynyt itseeni ja siihen, ettei tahtoni ole ollut vahvempi. Olen kuunnellut muiden mielipiteitä liikaakin ja vain sopeutunut asioihin, joita minulta on odotettu ja pyydetty sen sijaan että olisin huolehtinut omasta hyvinvoinnistani. Tästä syystä elämä on tuntunut pääosin ankealta.

Välillä on tuntunut siltä, että kun keksin jotain, mikä ilahduttaa ja virkistää, niin joku tuttu sen tuomitsee ja pitää huonona asiana, jolloin ilo katoaa. Pitäisi vain osata iloita siitä huolimatta.

Olin korviani myöten ihastunut erääseen naiseen ja suhde eteni hyvää vauhtia. Sitten kävikin ilmi, että nainen oli valehdellut minulle päin naamaa omasta elämäntilanteestaan ja oli vain käyttänyt minua hyväkseen saadakseen seksiä ja vähän jännitystä elämäänsä. Kaikki kuvitelmat molemminpuolisesta ihastumisesta olivatkin pelkkää valetta. Enää en oikeastaan edes kykene ihastumaan kehenkään tai luottamaan minkään suhteen kestävyyteen.

Kaikki pettymykset johtuu teidän omista odotuksista.

Mitä vähemmän odotat, sitä tyytyväisempi olet.

Vierailija kirjoitti:

Olin korviani myöten ihastunut erääseen naiseen ja suhde eteni hyvää vauhtia. Sitten kävikin ilmi, että nainen oli valehdellut minulle päin naamaa omasta elämäntilanteestaan ja oli vain käyttänyt minua hyväkseen saadakseen seksiä ja vähän jännitystä elämäänsä. Kaikki kuvitelmat molemminpuolisesta ihastumisesta olivatkin pelkkää valetta. Enää en oikeastaan edes kykene ihastumaan kehenkään tai luottamaan minkään suhteen kestävyyteen.

Sama kokemus täällä mutta sukupuolet toisin päin. Mä vielä menetin neitsyyteni tuolle miehelle mikä ei ollut mulle mikään pikkujuttu, koska mun on muutenkin vaikea päästää ihmisiä lähelleni. Ja sitten hän paljastui kusettajaksi. Vasta nyt alkaa tuntua että voisin taas ryhtyä treffailemaan, ja tuosta on kuitenkin jo aika monta vuotta aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se ettei minusta tullut mitään, syrjäydyin. Tätä on vaikea kestää etenkin näin miehenä, kun meidän ihmisarvo on täysin kiinni työelämän menestyksestä.

M41

Ei se ole täysin kiinni työelämän menestyksestä. Ihmiset kunnioittaa ketä tahansa joka yrittää jollain tavalla olla yhteisölleen aidosti ja pyyteettömästi hyödyksi taustasta viis. Jos sen sijaan sun panos yhteisölle on se että vietätä päiväsi muita syytellen ja kipaten tänne relkalastillisen vihaa eri ihmisryhmiä kohtaan, niin sitten joo. Ollaan kaikki pettyneitä.

Jotta ihminen jaksaisi haluta olla aidosti ja pyyteettömästi yhteisölleen hyödyksi, hänen on koettava, että myös saa siltä yhteisöltä jotain myönteistä, oli se sitten hyväksyntää, huomioimista, mitä tahansa. Yhteisö, joka suhtautuu välinpitämättömästi, ei varmaan saa kovin paljon kiitollisia ja auliita jäseniä itselleen.

Oletko ikinä kokeillut? Jos olet ihmisenä sellainen että kaikki on kanssasi automaattisesti varuillaan, niin siihenkin on varmasti mahdollista saada apua. Ja se on varmaa että jos käyttää aikansa täällä omia pahimpia piirteitään ruokkien ja kaikkien muiden kiusana, niin ei tosiaan koskaan tule näkemään päivää että voisi saada positiivista huomiota keltään. Niin sinä kuitenkin todennäköisesti teet joten hyvä on, todetaan että olit elämälle pettymys ja se siitä.

Vierailija kirjoitti:

Se etten etsinyt vaikka väkisin kumppania itselleni. Nyt vanhempana olen yksin, kyynistynyt, katkera ja ikävöin yhä häntä jota en koskaan saanut.

Minulla sama. Olisi pitänyt ottaa joku ihan ok tyyppi kun en saanut ihastustani.