Miten sun äitienpäivä pilattiin?

Pienempi lapsi heräsi puoli 5.. Sain torkuttua ehkä kuuteen asti kun annoin katsoa ryhmä hauta. Isompi heräsi seiskalta ja hermostui kun en ollutkaan enää sängyssä. Se raivari meni äkkiä ohi, onneksi. Mulla hirveä migreeni päällä. Menin sitten takaisin sänkyyn vielä, isompi lupasi katsoa pienemmän perään. No riitelyksihän se meni, tottakai. No, tehtiin porukalla pikakakku mutakakuista ja kermasta ja mansikoista. Se meni mukavasti. Sitten ulos, pienempi jo aivan väsyksissä, hirveä huuto ja kiukku kun piti lähteä puistosta kotiin. Nyt päivän paras hetki, päikkäriaika 😁 tämän jälkeen hautausmaalle oman äidin haudalle, se aina vähän syö tunnelmaa, vaikka ollut kuolleena jo 13 vuotta..

Äitienpäivä on pilalla, koska lapset jäi syntymättä. Onnea äideille!

Vierailija kirjoitti:

Pienempi lapsi heräsi puoli 5.. Sain torkuttua ehkä kuuteen asti kun annoin katsoa ryhmä hauta. Isompi heräsi seiskalta ja hermostui kun en ollutkaan enää sängyssä. Se raivari meni äkkiä ohi, onneksi. Mulla hirveä migreeni päällä. Menin sitten takaisin sänkyyn vielä, isompi lupasi katsoa pienemmän perään. No riitelyksihän se meni, tottakai. No, tehtiin porukalla pikakakku mutakakuista ja kermasta ja mansikoista. Se meni mukavasti. Sitten ulos, pienempi jo aivan väsyksissä, hirveä huuto ja kiukku kun piti lähteä puistosta kotiin. Nyt päivän paras hetki, päikkäriaika 😁 tämän jälkeen hautausmaalle oman äidin haudalle, se aina vähän syö tunnelmaa, vaikka ollut kuolleena jo 13 vuotta..

Mitä jos jatkossa ette käy hautausmaalla juuri äitienpäivänä? Itsekin menossa vasta ensi viikolla.

En nyt muista et ois pilattu kovin rajusti ainakaan, eikä tänään kukaan pilaa

Oma äiti on ollut vuosikymmeniä hankala, mut niinhä se sanoo et jos joku jotain sanoo, niin usko se. Sillä pääsee jo pitkälle

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kristallikissa kirjoitti:

En onnitellut äitiäni ollessani noin 14-vuotias. Asuin hänen kanssaan kahdestaan, ja hän huusi minulle usein ja käyttäytyi pahasti. En todellakaan ajatellut, että hän kaipaisi niin paskana pitämältään ihmiseltä, eli siis minulta, oikeastaan mitään.

Ja en myöskään itse tuntenut minkäänlaista syytä haluta sellaista ihmistä huomioida.

Niin hän tulee joskus 14 maissa että en ole onnitellut. Olin että en niin ja jotain itseni puolustukseksi.

Niin äitini suuttui ja alkoi huutaa ja vaati, että mun on mentävä poimimaan hänelle valkovuokkoja. Hän pakotti minut menemään metsään poimimaan niitä valkovuokkoja, asuimme kaupungissa.

Pahinta oli, että kun todella pahoilla mielin vein ne kukat, hän kehtasi ilahtua ja käyttäytyä kuin olisi saanut ne oikeasti spontaanisti annettuina ja kuin minustakin olisi ollut kivaa antaa ne hänelle.

Ikinä ei ole pyytänyt toimintaansa anteeksi.

Oletko itse pyytänyt anteeksi? Hän on kuitenkin ainoa äitisi. Kaikki me ei olla saatu niitä maailman parhaita äitejä, omanikin oli juoppo, mutta muitakaan meillä ei ole.

En tietenkään. En mä ole millään tavalla syypää äitini käytökseen. Hän syytti minua siitä, että on itse niin inhottava, etten koe halua enkä iloa huomioida.

Mitä anteeksi pyytämistä siinä on?

Vaikutat erittäin raskaalta ja negatiiviselta ihmiseltä. En jaksa asiasta enempää kanssasi vängätä.

Itse sun kyllä täytyy sitä olla, jos et edes keskustella jaksa. Mulla on siihen runsaasti energiaa. Että kumpikohan tässä nyt se raskas mulkqu onkaan?

Täytyy olla tosi raskasta, jos ei erota oikeaa väärästä, väärinkohtelua arvostuksesta eikä osaa vaatia sitä. On varmaan raskasta, kun asettuu muita kiusaavien puolelle, äidin, joka kannattelee omaa psyykeään kiusaamalla lastaan ja jotta ei joudu katsomaan itseään peiliin syyttää vielä siitäkin, kun lapsi ei tätä hyväksy.

Mutta jos sun energiasi jo loppuivat raskaan elämäsi keskellä, niin parempikin, että menet vaikka nukkumaan.

Vierailija kirjoitti:

Te joilla on vielä pienet ja kouluikäiset lapset: OPETTAKAA ne lapset huomioimaan äitienpäivä ja äidin syntymäpäivä. Älkää odottako, että lapset osaa toimia ilman ohjausta. Miesten paska käytös johtuu siitä, ettei niitä ole opetettu toimimaan oikein ja huomioimaan muita ihmisiä.

Onneksi itse tajusin tämän. Olen yh ja lasten isä juuri ketjussa kuvatun mullipään kaltainen, joka ei osaa huomioida muita. Päätin, että omat lapseni kasvatan tavoille. Nyt minulla on kolme nuorta miestä, jotka osaavat näyttää tunteensa ja huomioida äitinsä (ja toivottavasti tulevaisuudessa myös lastensa äidin) äitienpäivänä. Kyse ei ole isoista asioista vaan periaatteesta.

Ehkä toimii joillakin, mutta meillä ei ole toiminut. Alusta asti olen lapsen opettanut huomioimaan muita, tekemään kortteja ja pikkulahjoja, leipomaan kanssani...olen myös näyttänyt esimerkkiä arjessa hemmottelemalla perheenjäseniä kaikin tavoin, ja olen luonnostani sellainen Muumimamma muutenkin. Meillä on muistona valokuvia isänpäivistä ja muista juhlista, kun keittiö on täynnä kukkia ym.

Minuakaan ei erityisesti opetettu huomioimaan esim. vanhempani, se tuli ihan luonnostaan pienestä asti. Minulla on muistoja alle kouluikäisestä, kun halusin ilahduttaa, ja lähteä hakemaan äidille tämän lempisuklaalevyn kyläkaupasta. Ehkä olen sitten syntynyt tavallista tunneälykkäämmäksi? Niin tai näin, kurjalta tuntuu tänäkin vuonna.

Vierailija kirjoitti:

Saan jokaisena äitienpäivänä kauniin kortin, kun ostan sen etukäteen itse ja annan lapsieni ja mieheni sen kirjoittaa (lapset on jo sen verran isoja, etteivät koulussa kortteja tee). Lähden ennen äitienpäivää mieheni kanssa kaupungille, ja valitsen sieltä itselleni lahjan ja kukat, jos mies ei näytä tekevän niihin aloitetta, joskus ihan yksikseni jollakin kauppareissulla. Varmistan etukäteen, että kakku on tulossa.  Etenkin muistutan perhettä jo etukäteen tulevasta äitienpäivästä. Hyvin on sujunut, kun itse järjestää, ei pety koskaan. Eikä tule riitaa tais stressiä. Perhe on ihanin asia, ei kannata pienistä pahoittaa mieltään, kun isojakin suruja on olemassa.

Tuohan on pelkkää näytelmää kaikki. Itse järkkäät itsellesi lahjat ja kakut. Toimitko samoin myös muiden juhlapäiviesi suhteen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te joilla on vielä pienet ja kouluikäiset lapset: OPETTAKAA ne lapset huomioimaan äitienpäivä ja äidin syntymäpäivä. Älkää odottako, että lapset osaa toimia ilman ohjausta. Miesten paska käytös johtuu siitä, ettei niitä ole opetettu toimimaan oikein ja huomioimaan muita ihmisiä.

Onneksi itse tajusin tämän. Olen yh ja lasten isä juuri ketjussa kuvatun mullipään kaltainen, joka ei osaa huomioida muita. Päätin, että omat lapseni kasvatan tavoille. Nyt minulla on kolme nuorta miestä, jotka osaavat näyttää tunteensa ja huomioida äitinsä (ja toivottavasti tulevaisuudessa myös lastensa äidin) äitienpäivänä. Kyse ei ole isoista asioista vaan periaatteesta.

Joo, opettakaa!

t. valkovuokkoja metsään poimimaan pakotettu

Ja siis tällä kommentillani en halua sanoa, että sinun tavastasi olisi mitään väärää, haluan sanoa vain, että en suosittele. Se voi mennä nimittäin ihan karmealla tavalla myös pieleen. Ja sinulla en usko, että on näin!

Mietin vain yleisemmin, että mikä mukamas takaa sen, ettei siitä synnytetäkin lapsille jälleen yksi ikävä työ ja velvollisuuden kokemus.

?

Miksi tähän tulee alapeukkuja???? Kyllähän äidin tehtävä on huolehtia, että äitienpäivä on lapsista KIVA päivä ja että äitiä on kiva onnitella! Ja että kaikilla on hyvä mieli!

Sen takia tuollaisessa opettamisessa voi niin paljon astua miinaan, jos lapset eivät vain tajua, kun äiti sanoo, että pitää onnitella äitiä, vaikka itse huutaa lapsille vuoden päivistä 364/365.

Eräällä on näköjään mennyt tämä päivä ihan huolella tunteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saan jokaisena äitienpäivänä kauniin kortin, kun ostan sen etukäteen itse ja annan lapsieni ja mieheni sen kirjoittaa (lapset on jo sen verran isoja, etteivät koulussa kortteja tee). Lähden ennen äitienpäivää mieheni kanssa kaupungille, ja valitsen sieltä itselleni lahjan ja kukat, jos mies ei näytä tekevän niihin aloitetta, joskus ihan yksikseni jollakin kauppareissulla. Varmistan etukäteen, että kakku on tulossa.  Etenkin muistutan perhettä jo etukäteen tulevasta äitienpäivästä. Hyvin on sujunut, kun itse järjestää, ei pety koskaan. Eikä tule riitaa tais stressiä. Perhe on ihanin asia, ei kannata pienistä pahoittaa mieltään, kun isojakin suruja on olemassa.

Tuohan on pelkkää näytelmää kaikki. Itse järkkäät itsellesi lahjat ja kakut. Toimitko samoin myös muiden juhlapäiviesi suhteen?

Tottakai. Ei ole ollut yhtään pilalle mennyttä syntymäpäivää, nimipäivää,hääpäivää, joulua... Elämä on sellainen näytelmä, miksi itse sen haluat tehdä. Meillä mennään näin. Tietenkin lasten ja miehen merkkipäivät muistetaan myös. Mukavaa tehdä välillä juhlaa keskellä arkea, ihan sama, kuka sen juhlan järjestää. Jos minulta se sujuu luontaisemmin kuin muulta perheeltä, niin miksi en itse näitä perheen pieniä juhlia järjestäisi? Saa koko perhe sitten kakkua, hyvää ruokaa ja mukavia pikku perinteitä eikä kenenkään tarvitse stressaantua tai olla marttyyrinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saan jokaisena äitienpäivänä kauniin kortin, kun ostan sen etukäteen itse ja annan lapsieni ja mieheni sen kirjoittaa (lapset on jo sen verran isoja, etteivät koulussa kortteja tee). Lähden ennen äitienpäivää mieheni kanssa kaupungille, ja valitsen sieltä itselleni lahjan ja kukat, jos mies ei näytä tekevän niihin aloitetta, joskus ihan yksikseni jollakin kauppareissulla. Varmistan etukäteen, että kakku on tulossa.  Etenkin muistutan perhettä jo etukäteen tulevasta äitienpäivästä. Hyvin on sujunut, kun itse järjestää, ei pety koskaan. Eikä tule riitaa tais stressiä. Perhe on ihanin asia, ei kannata pienistä pahoittaa mieltään, kun isojakin suruja on olemassa.

Tuohan on pelkkää näytelmää kaikki. Itse järkkäät itsellesi lahjat ja kakut. Toimitko samoin myös muiden juhlapäiviesi suhteen?

Mitä haittaa, jos näytelmästä tulee kaikille hyvä mieli. Itse taidan jatkossa harrastaa samaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saan jokaisena äitienpäivänä kauniin kortin, kun ostan sen etukäteen itse ja annan lapsieni ja mieheni sen kirjoittaa (lapset on jo sen verran isoja, etteivät koulussa kortteja tee). Lähden ennen äitienpäivää mieheni kanssa kaupungille, ja valitsen sieltä itselleni lahjan ja kukat, jos mies ei näytä tekevän niihin aloitetta, joskus ihan yksikseni jollakin kauppareissulla. Varmistan etukäteen, että kakku on tulossa.  Etenkin muistutan perhettä jo etukäteen tulevasta äitienpäivästä. Hyvin on sujunut, kun itse järjestää, ei pety koskaan. Eikä tule riitaa tais stressiä. Perhe on ihanin asia, ei kannata pienistä pahoittaa mieltään, kun isojakin suruja on olemassa.

Tuohan on pelkkää näytelmää kaikki. Itse järkkäät itsellesi lahjat ja kakut. Toimitko samoin myös muiden juhlapäiviesi suhteen?

Tottakai. Ei ole ollut yhtään pilalle mennyttä syntymäpäivää, nimipäivää,hääpäivää, joulua... Elämä on sellainen näytelmä, miksi itse sen haluat tehdä. Meillä mennään näin. Tietenkin lasten ja miehen merkkipäivät muistetaan myös. Mukavaa tehdä välillä juhlaa keskellä arkea, ihan sama, kuka sen juhlan järjestää. Jos minulta se sujuu luontaisemmin kuin muulta perheeltä, niin miksi en itse näitä perheen pieniä juhlia järjestäisi? Saa koko perhe sitten kakkua, hyvää ruokaa ja mukavia pikku perinteitä eikä kenenkään tarvitse stressaantua tai olla marttyyrinä.

Noudatinkin viestistäsi motivoituneena tätä ohjenuoraa ja toin pöytään kaiken itse. Se ei poista sitä tosiasiaa, miten pahalta tuntuu. Siihen varmasti toki turtuu vuosien mittaan. Mutta ei se ainakaan kaksilahkeista opeta olemaan huomioivampi. Tästä tuli pelkkä tappelu. Ei saisi olla loukkaantunut vaan pitäisi vaan ymmärtää niin helvetisti, ettei toinen vaan osaa (jaksa) huomioida. Vuodesta ja merkkipäivästä toiseen. Päivästä toiseen. Kaiken arjen saa kasata itse. Voisi syödä vaikka kaupan eines makaronilaatikkoa onnenkyynel silmässä, jos aloite olisi miehen ja olisi sen pöytään tuonut. Mutta kun ei edes sitäkään vähää. Kyllä mieli tekee laittaa lusikat jakoon, ei mitään muuta.

Timantti oli ehottomasti liian pieni.. nyt jotai yritystä lahjan ostoon, ukko. Pennut oli sotkenu kyökin tekemällä kakun jonka koira söi. Siivotessa ukko lähti ns ostamaa tulitikkuja ja pennut liukeni kavereille. Lenkitin koiran joka oksenti takas tullessa eteisen matolle. Puoleltapäivin asetuin sohvalle telkan ääree nii patterit oliki säätimestä loppu eikä varaparistoja ollu ku yksi. Menin parvekkeelle tupakille, pennut oli tehny sytkäriin kämmin ja peruukista palo otsatukka. Tulin nyt suihkun jälkee tähän koneelle, kohta läppäristä loppuu akku enkä löytäny virtapiuhaa. Oliko jotai kysyt

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saan jokaisena äitienpäivänä kauniin kortin, kun ostan sen etukäteen itse ja annan lapsieni ja mieheni sen kirjoittaa (lapset on jo sen verran isoja, etteivät koulussa kortteja tee). Lähden ennen äitienpäivää mieheni kanssa kaupungille, ja valitsen sieltä itselleni lahjan ja kukat, jos mies ei näytä tekevän niihin aloitetta, joskus ihan yksikseni jollakin kauppareissulla. Varmistan etukäteen, että kakku on tulossa.  Etenkin muistutan perhettä jo etukäteen tulevasta äitienpäivästä. Hyvin on sujunut, kun itse järjestää, ei pety koskaan. Eikä tule riitaa tais stressiä. Perhe on ihanin asia, ei kannata pienistä pahoittaa mieltään, kun isojakin suruja on olemassa.

Tuohan on pelkkää näytelmää kaikki. Itse järkkäät itsellesi lahjat ja kakut. Toimitko samoin myös muiden juhlapäiviesi suhteen?

Tottakai. Ei ole ollut yhtään pilalle mennyttä syntymäpäivää, nimipäivää,hääpäivää, joulua... Elämä on sellainen näytelmä, miksi itse sen haluat tehdä. Meillä mennään näin. Tietenkin lasten ja miehen merkkipäivät muistetaan myös. Mukavaa tehdä välillä juhlaa keskellä arkea, ihan sama, kuka sen juhlan järjestää. Jos minulta se sujuu luontaisemmin kuin muulta perheeltä, niin miksi en itse näitä perheen pieniä juhlia järjestäisi? Saa koko perhe sitten kakkua, hyvää ruokaa ja mukavia pikku perinteitä eikä kenenkään tarvitse stressaantua tai olla marttyyrinä.

Noudatinkin viestistäsi motivoituneena tätä ohjenuoraa ja toin pöytään kaiken itse. Se ei poista sitä tosiasiaa, miten pahalta tuntuu. Siihen varmasti toki turtuu vuosien mittaan. Mutta ei se ainakaan kaksilahkeista opeta olemaan huomioivampi. Tästä tuli pelkkä tappelu. Ei saisi olla loukkaantunut vaan pitäisi vaan ymmärtää niin helvetisti, ettei toinen vaan osaa (jaksa) huomioida. Vuodesta ja merkkipäivästä toiseen. Päivästä toiseen. Kaiken arjen saa kasata itse. Voisi syödä vaikka kaupan eines makaronilaatikkoa onnenkyynel silmässä, jos aloite olisi miehen ja olisi sen pöytään tuonut. Mutta kun ei edes sitäkään vähää. Kyllä mieli tekee laittaa lusikat jakoon, ei mitään muuta.

Minä siis järkkään, että merkkipäivän kulissit on kunnossa, kortit ja lahjat, mutta merkkipäivänä mies ja lapset saa tehdä hommat. Voin toki antaa hienovaraisia ohjeita, tai ihan konkreettisia,jos eivät muuten älyä. Eli oli aamupalat tehty ja odotan lounasta. Mutta ymmärrän mielipahasi. Hyvää äitienpäivää!

Miten niin pilattiin? Ei todellakaan ole pilattu.

Heräsin seitsemältä lapsenlapsen riemunkiljahduksiin, join kupin kahvia ja söin palan avocado-paahtoleipää hänen äitinsä kanssa. Sitten vein taaperon pihalle ja yhdessä katseltiin luonnon ihmeitä, ohi ajavia autoja ja tervehdittiin naapuria ja hänen koiraansa sekä pelästytettiin yksi kissa ikkunan takana.

Yhdeltätoista nautittiin pitkän kaavan mukaan runsas samppanja-brunssi, jonka tyttäreni miehensä kanssa oli valmistanut, toinen poika tuli myös ihanan kukkakimpun kanssa.

Vuotuinen kilahdus lapsen äidiltä sattui nyt äitienpäiväksi. Jälleen kerran mysteeriksi jää mistä on kysymys. Ihme vääntöä ollut nyt 6 h. Viestejä tullut kymmeniä.

Vierailija kirjoitti:

Mies ei nähnyt vaivaa minkään suhteen, edes aamupalaa ei laittanut minulle lapsen kanssa. Lapsi tuli makkariin aamusta kortin kanssa onnittelematta, koulussa oli menty riman alta kun edes korttipohjia ei oltu leikattu, joku revitty pahvinpala mihin oli piirretty lapsen omia suosikkihahmoja...

Tätä tää on aina. Minä olen passannut, puhtaasta rakkaudesta heihin, takaisin tulee hyvin vähän. Olen kyllästynyt ja vituttaa. Miksi vain minulla on oma-aloitteisuutta tässä perheessä?

Minä en saanut itse tehtyä korttia ollenkaan, koulussa ei oltu tehty edes sitä revittyä pahvinpalaa. Ihmetttelen mikä opettajia vaivaa, onko tuo joku tahallinen kiusanteko. Kai kaikki opettajat sen tajuaa että äiti toivoo eniten lapselta itse tehtyä korttia, muuta ei edes tarvi.

Jos nyt jotain pitäisi valittaa, niin olen flunssainen, ja miehen ostama kakku ei ollut oikein makuuni. (Mutta hän oli tehnyt hyvän aamiaisen, lapset antoivat lahjoja ja aurinko paistaa, eli ei mitään oikeaa valittamisen aihetta!)

Vierailija kirjoitti:

Ei mitenkään! Loistava aamu ja päivä jatkuu samanlaisissa tunnelmissa, kuten aina. Nyt vielä sää suosii.

Hienoa! Nyt kun vielä opettelet luetun ymmärtämistä, niin hyvin menee. Aloittaja kyseli ihan täysin muuta. Mutta kyllä sinäkin vähitellen opit ymmärtämään kysymyksiä, kun oikein kovasti harjoittelet.

Mies kysyi n. 2 viikkoa ennen äitienpäivää mitä toivoisin äitienpäivänä. Kerroin että tärkeintä minulle olisi lasten itse askartelemat kortit, joissa lukee jotain kivaa. Minusta on kiva lukea lasten suusta tulleita juttuja mm. siitä millainen äiti heidän mielestään on ja mitä äidin kanssa on kiva tehdä. Kuvailin ihan selkeästi asiaa ja kuinka minusta ne jutut on niin suloisia, että tippa tulee linssiin.  Kerroin myös etten välitä kakusta, mutta joku ihana aamupala olis tosi kiva. 

No mitä sitten tänään. Lasten tekemät kortit = eilen illalla just ennen lasten nukkumaanmenoa hätäisesti tehdyt "piirustukset" (=muutama viiva/suttu) jotka pääosin kylläkin liimailtu ryhmähautarroja täyteen. Kuulin kun lapset kiukuttelivat väsyneenä etteivät halua piirtää.  Ja mies leiponut kahta eri kakkua. Ei minkäänlaista aamupalaa. Kaiken kruunasi pöydällä eilisestä yön yli ollut veltto kukkakimppu, jonka terälehdistä osa jo rusehti. Kuulemma unohtui pöydälle.

Tänäkin vuonna aivan pas*a fiilis, tuntuu ettei minua kuunnella eikä arvosteta ollenkaan.