Miten sun äitienpäivä pilattiin?

Vierailija kirjoitti:

Siten, että ei tehty kahvia. Mies tuli keittiöön vasta sitten, kun olin puoli tuntia asian perään kyseltyäni laittanut molemmille kahvit ja tokaisi "olisin minä voinut laittaa". Lapsi söi kahville säästämäni macaron-leivokset ja mies haukkuu, kun haluan olla rauhassa ja sanoo, etten seuraavaan 20 vuoteen saa olla edes vuorokautta rauhassa, kun tuli puhe perheneuvojankin kehotuksesta antaa välillä äidillekin sitä kuuluisaa omaa aikaa, jota minulla on kuluneen 2,5 vuoden aikana ollut max 4h yhtäjaksoisesti. Loput ajasta koko ajan lasten kanssa.

Sitten totesi vielä, että meinaatko, että muuttuu paremmaksi, kun palaan töihin syksyllä. No ei muutu, sitten en saa edes omaa aikaa lasten päiväuniaikaan, mitä nyt saattaa hyvällä tuurilla saada jotain 30-90 minuuttia.

Ero odottaa, eikä edes vain tämän äitienpäivän takia, vaan ihan yleisesti. Eikä kahvin puuttuminen mikään viimeinen niitti ole, vaan se niitti on jo aikaa sitten arkkuun lyöty ja nyt vain odotellaan. Ei olis pitänyt edes kahvia odottaa, mutta jotenkin kuvittelin, että tuo ukko haluais vielä tämän perheen pelastaa. Halutkoon, jos haluaa, minä en.

Sääli lapsiasi, vaikutat hullulta.

Kristallikissa kirjoitti:

En onnitellut äitiäni ollessani noin 14-vuotias. Asuin hänen kanssaan kahdestaan, ja hän huusi minulle usein ja käyttäytyi pahasti. En todellakaan ajatellut, että hän kaipaisi niin paskana pitämältään ihmiseltä, eli siis minulta, oikeastaan mitään.

Ja en myöskään itse tuntenut minkäänlaista syytä haluta sellaista ihmistä huomioida.

Niin hän tulee joskus 14 maissa että en ole onnitellut. Olin että en niin ja jotain itseni puolustukseksi.

Niin äitini suuttui ja alkoi huutaa ja vaati, että mun on mentävä poimimaan hänelle valkovuokkoja. Hän pakotti minut menemään metsään poimimaan niitä valkovuokkoja, asuimme kaupungissa.

Pahinta oli, että kun todella pahoilla mielin vein ne kukat, hän kehtasi ilahtua ja käyttäytyä kuin olisi saanut ne oikeasti spontaanisti annettuina ja kuin minustakin olisi ollut kivaa antaa ne hänelle.

Ikinä ei ole pyytänyt toimintaansa anteeksi.

Joskus tuntuu siltä, että minä olen todellisuudessa kirjoittanut noita kristallikissan tekstejä, mutta en ole. Ikävää, etten ole ainoa vastaavista oloista. Siinäkin olisi nimittäin yksi liikaa.

Puoliso aloitti kiroilemalla lapsille tunnin keittiössä. Lapset vältteli aamupalan tekemistä ja pyörivät perussekoilua. Talvella oli jo hakemassa apua, koska halusin laittaa lusikat jakoon, mitään apua ei hakenut. Nyt sitte taas kaikki on muiden vika ja hän on kaiken uhri. Lapset on huonoja ja minä myös. Myöskin muisti sanoa noin 75 kertaa kuinka en ole hänen äiti, niin hänen ei tarvi tehdä mitään. Illalla pyysin perhettä yhdessä lenkille, no koirat lähti, puoliso pesi autoa ja kysyi mikä mua vaivaa kun olen niin vaikea. Että sellainen päivä se. 

Korona.

Puhelimeen kilahti aamulla viesti vakuutusmaksusta.