Mitä keksiä lapselle seuraamukseksi huonosta käytöksestä, kun mikään jo kokeiltu ei toimi?
Eli lapsi on kuin kuten kuka vain välillä uhmaava lapsi, joka tahallaan ja uhmatakseen välillä käyttäytyy huonosti. Pitkään yritin kieltää, selittää miksi ei saa tehdä jotain asiaa, sanoittaa tunteita jne, mutta näillä ei ollut kertakaikkiaan mitään vaikutusta. Sitten otin kokeiluun tietyt seuraamukset tahallisesta huonosta käyttäytymisestä. Että kaksi varoitusta annetaan ja sitten tulee seuraamus. Lähdetään kotiin kesken pois hoplopista, lelu menee kirjahyllyyn ylös, ei saa katsoa pikkukakkosta jne, mitä näitä nyt on. Jäähyäkin on kokeiltu. Mikään, ei kertakaikkiaan mikään tällaisista toimi yhtään. Niillä ei ole mitään vaikutusta lapseen. Vaikka huone olisi tyhjä leluista kun kaikki on kirjahyllyssä ei silläkään olisi mitään vaikutusta, häntä ei hetkauta yhtään. Toteaa vain, että aha, lelut on pois, ei haittaa, voin naarmuttaa aikani kuluksi vaikka parkettiin syviä naarmuja. Mitä enemmän tulee seuraamuksia sitä enemmän hän uhmaa ja sitä enemmän on pahanteossa.
Kehuja saa aina hyvästä käytöksestä ja jopa hyvän yrittämisestä. Tarrapalkintojakin on jne. Eli positiivisenkin kautta joka päivä mennään. Kehuista tykkää mutta ei ne vaikuta käytökseen.
Joten mitä keksiä seuraamukseksi tahallisesta huonosta käytöksestä kun noilla asioilla ei ole sitten yhtikäs mitään vaikitusta.
Kommentit (111)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös se perinteinen ammattilaisen ohje ole sivuuttaa huono käytös ja kehua hyvää käytöstä.
Jos sinun lapsi on monta kertaa päivässä ihan tahallaan naarmuttamassa parkettia tai piirtämässä tussilla olohuoneen tapettiin, niin oikeastiko vain sivuutat sen?
Ap
No, minä kyllä veisin lääkäriin. Ei ole ihan perus.
Saisit ohjeita miten toimia tällaisen tapauksen kanssa. Veikkaan jotain neurologisia.
Tai sitten on tosi huomionhakuinen. Jos niin, niin mikä siinä syynä?
Psykiatrille suoraan, niin saat vastauksia. Lastenpsykiatrin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös se perinteinen ammattilaisen ohje ole sivuuttaa huono käytös ja kehua hyvää käytöstä.
Jos sinun lapsi on monta kertaa päivässä ihan tahallaan naarmuttamassa parkettia tai piirtämässä tussilla olohuoneen tapettiin, niin oikeastiko vain sivuutat sen?
Ap
Jos on asioita, joita voi rankaisemisen sijaan laittaa korjaamaan, niin se on tehokkaampaa. Lapsi piirsi seinään-> pitää pestä se pois. Lapsi hajoitti lelun-> korjaa itse. Pelkät rangaistukset kaikesta menettää nopeasti toimivuutensa, niihin turtuu. Varsinkin jos on yhtään nepsy. Enemmän yhdessäoloa ja keskustelua ja positiivista tekemistä vanhemman kanssa, niin selviää ehkä se syykin käytökselle.
Joko sun lapsi on sairas tai sitten sinä kasvat vaan kasvattamisen takia. Oletko oikeasti läsnä? Tai siis pystytkö kohtaamaan lapsesta?
Onko hänessä empatiaa vai toimiiko vain kuin kone, tuhoten.
En tiedä minkä
Ikäinen lapsesi on. Meillä oli myös nuo ongelmat.
Käytiin hakemassa ulkopuolista apua ja tietoa.
Lippujen lopuksi sitten kun lapsi oli 10-14 päästiin hänen kanssaan keskuteluun ja pikku hiljaa se siitä. Lapsi ja aivot kypsyy omaan tahtiin. Joskus parasta on unohtaa nuo orjuuttavat kasvatusoppaat ja olla sen oman lapsen kanssa. Millainen hän oikeasti on?
Turvallisuus ja empatia ja nähdä se ihminen. Tulla pois vanhemman roolista. Olla ihminen. Me välillä huhutaan tänne suorittamisen maailmaan.
Voimia sinulle. Olet se lapsesi tärkein ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Meillä myös ilkeilijä, on tosin vasta 3v. Mutta on todella väkivaltainen siskoaan kohtaan, välillä minuakin. Heittelee tavaroita lattialle ja hajottaa paikkoja. Piirtelee seiniin ja sylkee lattialle, karkailee. Ihan on keinot loppu. En osaa muuten auttaa kuin sanomalla että on meitä muitakin samoissa vesissä rämpijöitä.
Siis miten te painitte tällaisten muksujen kanssa yksin kotona ettekä hae ulkopuolista apua? Missä vaiheessa se avun hakemisen tarve oikein kolahtaa? silloin kun muksu yläasteella jää huumeista kiinni?
Mä en kuuna päivänä jäisi kotiin ihmettelemään noin käyttäytyvää 3v lasta vaan lähtisin heti lastenpsykiatrian/ neurologian kautta selvittelemään mikä on pielessä ja miten asiaa voi hoitaa.
Mitä jos vaikka antaisit lapsellesi kuulluksi tulemisen kokemuksen ?
Kuulostaa nimittäin siltä ettet ymmärrä laisinkaan lastasi.
Veneliikkeestä 20 metriä hyvää köyttä ja kersa pakettiin. Oppiipahan sitten olemaan viikon päästä kun sitä alkaa lusikalla syötettävä malsalaatikko kyllästyttää ja vaippa on täynnä.
Oletteko perheneuvolassa käyneet? Onhan tuossa jotain pielessä, ei ole normaalia toimintaa 5-vuotiaalta lapselta valitettavasti. Vaikuttaa hyvin empatiakyvyttömältä lapselta. Onko huonoon käytökseen puututtu pienestä piteän välittömästi? Onko kasvatus johdonmukaista? Puututaanko siihen aina samalla tavalla?
Oletko itse osoittanut lapselle, että nuo asiat mitä hän tekee suututtavat sinua tai saavat sinut surulliseksi? Moni vanhempi seisoo vieressä kuin viilipytty kun lapsi puree, sylkee ja hajottaa paikkoja, saattaa kieltää lasta tai uhkailla rangaistuksilla, mutta ei ole ollenkaan uskottava kun kieltää lasta lempeällä, ystävällisellä äänensävyllä.
Lapsi saa myös tosi paljon huomiota tällä tavalla, kun vanhempi hyysää jatkuvasti vieressä ja antaa täyden huomionsa. Pientä huonoa käytöstä ei tulisi huomioida lainkaan.
Entä huomio siitä, kun käyttäytyy hyvin? Tähän pitäisi tosi paljon panostaa. Kehut lasta hyvästä käytöksestä ja annat positiivista palautetta. Teettekö yhdessä kivoja asioita, vai onko lapsen kanssa oleminen pelkkää suorittamista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi piirtää seinään, se kynä lähtee roskiin ja lapsi pesee sen seinän. Jos lapsi repii vaatteet, ne parsitaan (tylsällä) neulalla kuntoon ja käytetään vielä julkisesti. Jos lapsi naarmuttaa parkettia, havainnollistetaan esim. jääkaapin oven viikkorahamittarilla monenko viikon karkkirahat siinä paloi. Ja joka viikko aikuiset syö karkkia niin että lapsi näkee mitä teki omille rahoilleen.
Olet ilmeisesti kokenut karun lapsuuden. Toivottavasti sinulla on voimia katkaista tämä sukupolvien pahuus ja kasvattaa omia lapsiasi rakkaudella.
On se kummallista, että kun lapsi sabotoi häikäilemättä kaikkea, niin aina pitää vaan vastata rakkaudella eikä lasta saa laittaa maistamaan omaa lääkettään. Mitä lapsi tuollaisesta oikein oppii?
Maistamaan omaa lääkettään ? Nyt on kyllä lapsellista. Ei ihme jos lapsi riehuu kun on vanhemmiltaan oppinut huonoja tapoja
Kyllä "tavallinen lapsi" oppii ja muuttaa käytöstään jos ja kun ap.on toiminut kertomallaan tavalla.
Jos kotiolot on kunnossa, on normaali päivärytmi, rauhaa, tukea + rakkautta, ja lapsi silti käyttäytyy noin, veikkaan nepsypiirteitä.
Oma autistinen lapseni ei reagoinut mihinkään kannustuksiin, rangaistuksista puhumattakaan. Raivosi vain enemmän. Hän ei kylläkään tehnyt tahallaan ja laskelmoidusti tuhoa (naarmuttanut tai piirrellyt tmv).
Nyt kiireesti lääkäriin, että saatte tilanteen hallintaan ennen kuin lapsi on saanut lopullisen vallan perheessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä myös ilkeilijä, on tosin vasta 3v. Mutta on todella väkivaltainen siskoaan kohtaan, välillä minuakin. Heittelee tavaroita lattialle ja hajottaa paikkoja. Piirtelee seiniin ja sylkee lattialle, karkailee. Ihan on keinot loppu. En osaa muuten auttaa kuin sanomalla että on meitä muitakin samoissa vesissä rämpijöitä.
Siis miten te painitte tällaisten muksujen kanssa yksin kotona ettekä hae ulkopuolista apua? Missä vaiheessa se avun hakemisen tarve oikein kolahtaa? silloin kun muksu yläasteella jää huumeista kiinni?
Mä en kuuna päivänä jäisi kotiin ihmettelemään noin käyttäytyvää 3v lasta vaan lähtisin heti lastenpsykiatrian/ neurologian kautta selvittelemään mikä on pielessä ja miten asiaa voi hoitaa.
Ehkä siksi, että käytösongelmissa ympäristö, myös terveydenhuolto, on vahvasti sitä mieltä, että vanhemmuudestahan se kaikki johtuu. Lapsi on aina täydellinen ja viaton, ja kaikki lapsen tekemiset ja ominaisuudet johtuu ympäristöstä.
...tämä on melkoinen paradoksi se "lapsessa ei lähtökohtaisesti ole vikaa vaan vanhemmissa", vaikka on tiedossa että lapsillakin voi olla vaikka mitä ongelmaa, ihan synnynnäisiä juttuja.
***
Tavallisesti kolmevuotiaan kanssa ensimmäinen taho ongelmien kanssa on neuvola, jossa hyvin usein ei tunnisteta mitään ongelmaa. Kaikki vaan iän piikkiin, tottakai lapset haastaa, on uhmakkaita, on sisarkateutta. Neuvola lakaisee kaiken maton alle, ellei liity suoraan kasvuun tai puheen tai motoriikan kehitykseen. Ne on selkeitä mitattavia asioita. Mutta neurojutuissa osaaminen on neuvoloissa "herran haltuun".
Meillä ei saatu neuvolasta ei mitään apua, vaikka kerroin ja lapsi näytti kaikki temppunsa vastaanotoilla. Vasta päiväkodin erkkaope tunnisti ja perheneuvolaan aika ja silti piti aina itse soitella perään ja kysellä, milloin tutkitaan, luvattiin että kesän jälkeen, milloin?? Lähellä kouluikää lapsi sitten sai kaksi eri diagnoosia. Mutta tie sinne diagnoosiin asti vei yli kolme vuotta. Vaikka oli hyvinkin selvä tapaus ja sai kaksi diagnoosia, ei vain yksi, vaan ongelmaa on paljon.
Ei lastenpsykalle noin vaan mennä. Eikä se diagnoosikaan itsessään ole joku pelastus. Siitä vasta alkaa oikeanlainen kuntoutus, kun tiedetään mistä on kyse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä myös ilkeilijä, on tosin vasta 3v. Mutta on todella väkivaltainen siskoaan kohtaan, välillä minuakin. Heittelee tavaroita lattialle ja hajottaa paikkoja. Piirtelee seiniin ja sylkee lattialle, karkailee. Ihan on keinot loppu. En osaa muuten auttaa kuin sanomalla että on meitä muitakin samoissa vesissä rämpijöitä.
Siis miten te painitte tällaisten muksujen kanssa yksin kotona ettekä hae ulkopuolista apua? Missä vaiheessa se avun hakemisen tarve oikein kolahtaa? silloin kun muksu yläasteella jää huumeista kiinni?
Mä en kuuna päivänä jäisi kotiin ihmettelemään noin käyttäytyvää 3v lasta vaan lähtisin heti lastenpsykiatrian/ neurologian kautta selvittelemään mikä on pielessä ja miten asiaa voi hoitaa.
Perheneuvoloissa on kuukausien jonot, ei auta kun yksin yrittää pärjäillä. 4kk pian odoteltu aikaa sinne, ei ole kuulunut. Että kyllä väki ilmeisesti sitä apua hakee kun on noin pitkät jonot. Jotkut saa apua ja jotkut jäävät ilman.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä myös ilkeilijä, on tosin vasta 3v. Mutta on todella väkivaltainen siskoaan kohtaan, välillä minuakin. Heittelee tavaroita lattialle ja hajottaa paikkoja. Piirtelee seiniin ja sylkee lattialle, karkailee. Ihan on keinot loppu. En osaa muuten auttaa kuin sanomalla että on meitä muitakin samoissa vesissä rämpijöitä.
Siis miten te painitte tällaisten muksujen kanssa yksin kotona ettekä hae ulkopuolista apua? Missä vaiheessa se avun hakemisen tarve oikein kolahtaa? silloin kun muksu yläasteella jää huumeista kiinni?
Mä en kuuna päivänä jäisi kotiin ihmettelemään noin käyttäytyvää 3v lasta vaan lähtisin heti lastenpsykiatrian/ neurologian kautta selvittelemään mikä on pielessä ja miten asiaa voi hoitaa.Ehkä siksi, että käytösongelmissa ympäristö, myös terveydenhuolto, on vahvasti sitä mieltä, että vanhemmuudestahan se kaikki johtuu. Lapsi on aina täydellinen ja viaton, ja kaikki lapsen tekemiset ja ominaisuudet johtuu ympäristöstä.
...tämä on melkoinen paradoksi se "lapsessa ei lähtökohtaisesti ole vikaa vaan vanhemmissa", vaikka on tiedossa että lapsillakin voi olla vaikka mitä ongelmaa, ihan synnynnäisiä juttuja.
***
Tavallisesti kolmevuotiaan kanssa ensimmäinen taho ongelmien kanssa on neuvola, jossa hyvin usein ei tunnisteta mitään ongelmaa. Kaikki vaan iän piikkiin, tottakai lapset haastaa, on uhmakkaita, on sisarkateutta. Neuvola lakaisee kaiken maton alle, ellei liity suoraan kasvuun tai puheen tai motoriikan kehitykseen. Ne on selkeitä mitattavia asioita. Mutta neurojutuissa osaaminen on neuvoloissa "herran haltuun".
Meillä ei saatu neuvolasta ei mitään apua, vaikka kerroin ja lapsi näytti kaikki temppunsa vastaanotoilla. Vasta päiväkodin erkkaope tunnisti ja perheneuvolaan aika ja silti piti aina itse soitella perään ja kysellä, milloin tutkitaan, luvattiin että kesän jälkeen, milloin?? Lähellä kouluikää lapsi sitten sai kaksi eri diagnoosia. Mutta tie sinne diagnoosiin asti vei yli kolme vuotta. Vaikka oli hyvinkin selvä tapaus ja sai kaksi diagnoosia, ei vain yksi, vaan ongelmaa on paljon.
Ei lastenpsykalle noin vaan mennä. Eikä se diagnoosikaan itsessään ole joku pelastus. Siitä vasta alkaa oikeanlainen kuntoutus, kun tiedetään mistä on kyse.
Kyllä, esim meillä koululääkäri sanoi että lapsen ongelmat johtuvat siitä kun puhun niistä ääneen.. Jos lopetan puhumisen niin ongelmat loppuu 😂 No eipä lopu ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä veikkaan että tässä on taas lapsi joka on jotain nepsy-diagnosoinnin prosessia vailla. Olisin neuvolaan yhteydessä.
Koskaan ei ole vielä 6 lapsen kanssa ollut sellaista ongelmaa, että tietentahtoen ja tarkoituksella tekisivät jotain väärin ja hakisivat vastapuolilla oloa aikuisen kanssa.Eipä ole neuvola ollut huolestunut tilanteesta.
Mutta miten silloin sitten pitää lasta kasvattaa, jos hän saa jonkun nepsy-diagnoosin? Jotenkin erilailla vai? Eikö silloin anneta seuraamuksia pahanteossa olemisesta?
Ap
No vähän eri lailla joo. Pitää opetella se, ettei kaikesta kannata kieltää. On tutkittu, että adhd-lapselle kieltosana sanotaan 40 kertaa puolessa tunnissa. (lähde: Ihmeelliset vuodet -kirja) Se on niin usein, ettei hän ehdi edes toimimaan oikein. Jatkuva kieltäminen ja negatiivinen palaute tekee lapselle erittäin huonon itsetunnon. Vanhempien on pakko oppia joku muu tapa kasvattamiseen, tai lapsi ei tule pärjäämään missään, koska ei usko pärjäävänsä missään.
Adhd-lapselle kielto ei edes jää lapsen mieleen. Pitää vaan vahtia, ohjata, kerätä terävät ja tussit ym pois lapsen ulottuvilta. Pitää vahtia kuten taaperoa.
Silloin vanhemmille pitäisi tulla se ymmärrys, että lapsi ei tule tajuamaan syy-seuraus-suhteita kuten ikätoverit. Oman toiminnan ohjaus on huonoa. Ei muista ohjeita. Ei ole impulssikontrollia. Siksi tekee toistuvasti väärin, koska kun jotain tulee mieleen, ei muista että se on väärin / ei muista ohjetta että piirrä mieluummin paperiin / ei pysty kontrolloimaan impulssejaan, piirtää vaan tussilla vaikka sitten seinään, kun se asia mieleen tulee.
Vanhemman pitää oppia erottamaan, milloin on impulssien varassa toimimista ja milloin "uhmaa tahallaan". Jos lapsi ei erilaisen aivofysiologiansa vuoksi pysty toimimaan oikein, silloin on väärin rangaista, ei sellainen rangaistus toimi vaan lapsi kokee vain häpeää ja suuttumusta ja todennäköisesti suuttumuksen vuoksi tekee uudestaan jotain väärin. Noidankehä.
En nyt jaksa selittää huolellisesti, kun ei voi tietää onko teillä tästä kyse. Moni alle kouluikäinen järkeistyy eskarissa tai ekaluokalla. Ammattilainen kyllä näkee jo viisivuotiaastakin, onko mukana nepsypiirteitä. Apua lähtisin silti jo hakemaan, koska jos tarve tutkimuksille, niin ne kestää kauan.
Yksi autistinen piirre on se, mitä aloittaja jossain kommentissaan kertoi, eli lapsi tulee paremmin toimeen aikuisten ja vähän vanhempien lasten kanssa kuin omanikäisten kanssa. Nepsy-lapsen kasvattaminen on haastavaa, koska nepsy-lapsi ei toimi kuten normi. Nepsy-lapsi ei reagoi keskusteluihin/seuraamuksiin/rangaistuksiin/hyvästä käytöksestä palkitsemisiin ym. niin kuin vanhempi olettaa. Tästä tulee se haastavuus. Hyvää tarkoittavat neuvot ja ohjeet eivät toimi ja jokainen nepsy-lapsikin on erilainen ja reagoi eri tavalla. Apua kannattaa hakea ihan siksi, että jos lapsella nepsy-piirteitä, ymmärtää lasta paremmin eikä odota lapselta sitä mitä normilapselta. Jos huomaa, että joku juttu toimii oman lapsen kanssa vaikka olisi asiantuntijoiden/kasvatusoppaiden mukaan väärin, kannattaa tehdä niin kuin itse kokee toimivaksi. Ja muistaa, että nepsy-lapsi tarvitsee moneen asiaan enemmän apua ja tukea kuin normi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös se perinteinen ammattilaisen ohje ole sivuuttaa huono käytös ja kehua hyvää käytöstä.
Jos sinun lapsi on monta kertaa päivässä ihan tahallaan naarmuttamassa parkettia tai piirtämässä tussilla olohuoneen tapettiin, niin oikeastiko vain sivuutat sen?
ApJos on asioita, joita voi rankaisemisen sijaan laittaa korjaamaan, niin se on tehokkaampaa. Lapsi piirsi seinään-> pitää pestä se pois. Lapsi hajoitti lelun-> korjaa itse. Pelkät rangaistukset kaikesta menettää nopeasti toimivuutensa, niihin turtuu. Varsinkin jos on yhtään nepsy. Enemmän yhdessäoloa ja keskustelua ja positiivista tekemistä vanhemman kanssa, niin selviää ehkä se syykin käytökselle.
Nykyään jos lapsella on vähänkin käytösongelmaa niin nepsyleima tulee kuin manulle illallinen.
Ja mitä rangaistuksiin tulee, niin niiden pitää olla sellaisia, että ne kirpaisevat todella kovaa. Siis ihan niin kuin aikuisten rangaistukset kirpaisevat. Erittäin harvalle aikuiselle esimerkiksi vankilaan joutuminen on "ihan sama".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös se perinteinen ammattilaisen ohje ole sivuuttaa huono käytös ja kehua hyvää käytöstä.
Jos sinun lapsi on monta kertaa päivässä ihan tahallaan naarmuttamassa parkettia tai piirtämässä tussilla olohuoneen tapettiin, niin oikeastiko vain sivuutat sen?
ApJos on asioita, joita voi rankaisemisen sijaan laittaa korjaamaan, niin se on tehokkaampaa. Lapsi piirsi seinään-> pitää pestä se pois. Lapsi hajoitti lelun-> korjaa itse. Pelkät rangaistukset kaikesta menettää nopeasti toimivuutensa, niihin turtuu. Varsinkin jos on yhtään nepsy. Enemmän yhdessäoloa ja keskustelua ja positiivista tekemistä vanhemman kanssa, niin selviää ehkä se syykin käytökselle.
Nykyään jos lapsella on vähänkin käytösongelmaa niin nepsyleima tulee kuin manulle illallinen.
Ja mitä rangaistuksiin tulee, niin niiden pitää olla sellaisia, että ne kirpaisevat todella kovaa. Siis ihan niin kuin aikuisten rangaistukset kirpaisevat. Erittäin harvalle aikuiselle esimerkiksi vankilaan joutuminen on "ihan sama".
Liekö ihan noinkaan, minun käsittääkseni mihinkään tutkimuksiin on todella vaikea päästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko koskaan ajatellut kertoa, miten toimitaan oikein? Olet kieltänyt ja kertonut, miksi noin ei tehdä, olet sanoittanut tunteita, olet tehnyt sääntöjä ja kieltoja, mutta oletko koskaan opettanut, miten täällä on tarkoitus olla.
Mieti, jos uudessa työpaikassa kukaan ei kerro tekemisiä, vaan joutuisit arvailemaan, että olisiko kahvitauko (no ei ollut, pomo otti kahvikuppisi pois, mutta ei kertonut, että kahvilla käydään klo 9:30 jne.) tai miten printteri toimii (kukaan ei sanoisi, että tarvitset erillisen pin-koodin, joten siinäpä kokeilet ja saat sähköiskun aina, kun teet virheen).
Tietenkin olen. Joka kerran kun kiellän jotain sanon sen perään oikean tavan tai siis miten pitää tehdä. Esim jos piirtää tapettiin menen viereen, kiellän tiukasti ja napakasti, ohjaan ihan fyysisesti lapsen pois tapetin luota paperin luo ja sanon että vain paperiin saa piirtää. Tällaista toistin kuukausia. Lapsi ymmärtää hyvin mitä saa tehdä ja mitä ei, miten pitää toimia ja miten ei. Mutta hän siis uhmaa tahallaan. Kuten, no, lapset usein.
Ap
Joo, usein huomion hakua. Meniköhän minulta ohi lapsen ikä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös se perinteinen ammattilaisen ohje ole sivuuttaa huono käytös ja kehua hyvää käytöstä.
Jos sinun lapsi on monta kertaa päivässä ihan tahallaan naarmuttamassa parkettia tai piirtämässä tussilla olohuoneen tapettiin, niin oikeastiko vain sivuutat sen?
ApEn nyt huomannut minkä ikäisestä lapsesta on kyse. Mutta voisit käydä lapsen kanssa ikätasoisesti läpi tilanteessa että tapetointi maksaa x euroa ja vie kahden päivän ajan. Lattian hiominen ym maksaa vaikka 200€. Eli selittää lapselle että jos teidän rahat menee tapetteihin ja lattian hiomiseen niin ei voida ostaa niin paljoa lelun ja käydä puuhaamassa ym.
Tapettiin piirtävä lapsi tod.näk. sen ikäinen, että ei taida ymmärtää rahan arvoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös se perinteinen ammattilaisen ohje ole sivuuttaa huono käytös ja kehua hyvää käytöstä.
Jos sinun lapsi on monta kertaa päivässä ihan tahallaan naarmuttamassa parkettia tai piirtämässä tussilla olohuoneen tapettiin, niin oikeastiko vain sivuutat sen?
ApJos on asioita, joita voi rankaisemisen sijaan laittaa korjaamaan, niin se on tehokkaampaa. Lapsi piirsi seinään-> pitää pestä se pois. Lapsi hajoitti lelun-> korjaa itse. Pelkät rangaistukset kaikesta menettää nopeasti toimivuutensa, niihin turtuu. Varsinkin jos on yhtään nepsy. Enemmän yhdessäoloa ja keskustelua ja positiivista tekemistä vanhemman kanssa, niin selviää ehkä se syykin käytökselle.
Nykyään jos lapsella on vähänkin käytösongelmaa niin nepsyleima tulee kuin manulle illallinen.
Ja mitä rangaistuksiin tulee, niin niiden pitää olla sellaisia, että ne kirpaisevat todella kovaa. Siis ihan niin kuin aikuisten rangaistukset kirpaisevat. Erittäin harvalle aikuiselle esimerkiksi vankilaan joutuminen on "ihan sama".
Liekö ihan noinkaan, minun käsittääkseni mihinkään tutkimuksiin on todella vaikea päästä.
Se kevyempi versio on nimeltään nepsyepäily tai nepsypiirteet. Siihen ei tarvita lääkäriä, että lapsella kerrotaan olevan nepsypiirteitä ja lasta aletaan kohdella nepsynä.
Siis aika kamalaa jos noin vaan rankaiset, älä vie hoploppiin jos pitää lähteä kesken pois jne!
Se ei auta asiaa yhtään! Rankaiseminen on aivan turhaa jos teet sitä kolme kertaa, viis kertaa jne päivässä!
Kokeileppa seuraavaa! Heti aamulla, laita vaikka kello soimaan varttia ennen "oikeaa" aikaa. Valmistele kiva pikku leikkipaikka, muutama palikka, eri värisiä tai mitä nyt ikinä keksitkään, rasva purkki-vaikka käsivoidetta jne. Voi kun tätä on vaikeaa selittää...etsi sanoilla vuorovaikutusleikki. Tulee sen sata esitystä mutta teet sen vain muutaman minuutian ajan. ELi lapsi kuuntelee, sä teet. Rasvaat käsiä hiljaa, puhut nätillä äänellä "onpas sulla niin pehmeä iho ja kaunis" jne...Sitten leikitte, sinä sanoitat, lapsi tekee...muuta,a minuutti. Sitten lopuksi syötät, niin, syötät, annat vaikka rusinoita suuhun tms, ihan vähän vaan, ettei mene aamupuurot pilalle. Sitten sanot heihei seuraavaan kertaan. Pidät seuraavan kerran vaikka illalla. Anna kiva nimi, tai lapsi saa päättää...
Joku tuolla jo kertoikin sulle että voip olla vailla huomiota ja huonolla käytöksellä saa huomiota. Jos ei saa hyvällä, se otetaan pahalla.
JOS sulle on tärkeämpää kodin siisteys...lapsi menee pesuveden mukana vaikka et sitä itse huomaa!
Mutta etsi tuo varhaisen vuorovaikutuksen leikkihomma, takaan että auttaa!
Ihan muutama minuutti riittää, intensiivinen ja aikuisjohtoinen! ÄLÄ anna lapsen komennella siinä, pidä langat!