Mitä keksiä lapselle seuraamukseksi huonosta käytöksestä, kun mikään jo kokeiltu ei toimi?
Eli lapsi on kuin kuten kuka vain välillä uhmaava lapsi, joka tahallaan ja uhmatakseen välillä käyttäytyy huonosti. Pitkään yritin kieltää, selittää miksi ei saa tehdä jotain asiaa, sanoittaa tunteita jne, mutta näillä ei ollut kertakaikkiaan mitään vaikutusta. Sitten otin kokeiluun tietyt seuraamukset tahallisesta huonosta käyttäytymisestä. Että kaksi varoitusta annetaan ja sitten tulee seuraamus. Lähdetään kotiin kesken pois hoplopista, lelu menee kirjahyllyyn ylös, ei saa katsoa pikkukakkosta jne, mitä näitä nyt on. Jäähyäkin on kokeiltu. Mikään, ei kertakaikkiaan mikään tällaisista toimi yhtään. Niillä ei ole mitään vaikutusta lapseen. Vaikka huone olisi tyhjä leluista kun kaikki on kirjahyllyssä ei silläkään olisi mitään vaikutusta, häntä ei hetkauta yhtään. Toteaa vain, että aha, lelut on pois, ei haittaa, voin naarmuttaa aikani kuluksi vaikka parkettiin syviä naarmuja. Mitä enemmän tulee seuraamuksia sitä enemmän hän uhmaa ja sitä enemmän on pahanteossa.
Kehuja saa aina hyvästä käytöksestä ja jopa hyvän yrittämisestä. Tarrapalkintojakin on jne. Eli positiivisenkin kautta joka päivä mennään. Kehuista tykkää mutta ei ne vaikuta käytökseen.
Joten mitä keksiä seuraamukseksi tahallisesta huonosta käytöksestä kun noilla asioilla ei ole sitten yhtikäs mitään vaikitusta.
Kommentit (111)
Vierailija kirjoitti:
Alat itkeä ja sanot, että äidillä on voimat loppu ja et enää jaksa ja kerrot samalla, että joudutte luopumaan hänestä koska ette pärjää. Samoin kannattaa vedota häpeään ja kertoa, että hänen toimintansa hävettää teitä niin paljon, ettette enää tahdo kertoa kenellekään, että hän on teidän lapsenne. Tämä on kaikkein tehokkain tapa toimia tuossa tilanteessa.
Lasulla uhkaaminen toimii aina. Lapselle voi sanoa, että jos ei ole kunnolla niin lasutädit tulevat hakemaan hänet lastenkotiin.

Minua uhattiin aina että minut annetaan Jammu-sedälle kun minun kanssani ei pärjätä. 90-luvun alussa.
Aina kun lapsi perseilee, otat sitä rinnuksista kiinni ja paiskaat täysillä päin seinää! Sen jälkeen housut nilkkoihin ja hakkaat raivokkaasti koivunvitsalla paljaille persuuksille niin kauan kuin ääntä kuuluu! Tämä on ainoa tapa millä yksikään käytöshäiriöinen lapsi oppii tavoille!
Lukitset johonkin komeroon, laatikkoon tai muuhun pieneen ja pimeään tilaan, jossa ei ole mitään tekemistä. Annat olla siellä muutaman tunnin ja toistat tämän määrätietoisesti joka kerta kun perseilee. Uhkaat myös tappamisella tai silmittömällä väkivallalla.
Joo, selkeys peliin. Jouduin ottaa avaavaa ku hengästyin touhusta.
Kaksi varoitusta on yhtä tyhjän kanssa, lapsi oppinut jo että kaksi kertaa huomautetaan eikä siinä vaiheessa edes mitään sanktioita vielä tule...