Lue keskustelun säännöt.
Vapaaehtoinen lapsettomuus vai ei?
10.05.2023 |
Olen 30 v nainen ja täytän kesällä 31 v. En ole koskaan ollut kiinnostunut vanhemmuudesta, lasten kasvatuksesta tai lapsiperhe-elämästä. Multa puuttuu kai sellainen sisäinen halu tai vauvakuume, jota muilla tuttavillani on. Toisaalta olen jättänyt vaihtoehdon vielä avoimeksi, enkä tehnyt lopullista päätöstä. En oikeastaan keksi hirveästi syitä, miksi lapsia pitäisi hankkia. Tuntuu, että lasten kasvatukseen liittyy niin paljon negatiivisia asioita, kuten oman ajan puute, jatkuva saatavilla olo, huolet, kotitöiden ja velvollisuuksien lisääntyminen, spontaaniuden väheneminen, melu, sotku ja unen puute. Äidillä on riskit raskauden ja synnytyksen osalta, jotka myös pelottaa. Isyys on niin paljon helpompaa, sillä edelleen äiti on usein päävastuussa ja isä apurin roolissa. En oikeastaan haaveile vauvasta, taaperosta, koululaisesta tai teinistäkään. Lisäksi lapsi voi olla sairas, vammainen tai erityislapsi, enkä tiedä olisiko mulla voimavaroja hoitaa tällaista lasta. Aikuiset lapset olisivat varmaan ihan kivoja, mutta nekin yleensä harvoin käyvät ja eikö olisi sama asia vain panostaa sosiaalisiin suhteisiin ja hankkia enemmän kavereita? Ainoa vanhemmuuteen liittyvä positiivinen asia on rakkaus, josta muut puhuu. Mutta toisaalta ei sekään ole taattua. Ehkä vähän huono syy hankkia lapsia? En myöskään koe elämääni merkityksettömäksi.
Olemme päätymässä eroon kumppanini kanssa, koska hän haluaa varmasti lapsia ja itse en tiedä/en todennäköisesti halua. Mies haluaa lapsia, koska on "sellainen tunne" ja koska olisi makeeta seurata lapsen kehitystä. Kuitenkin se lapsiperhearki ja lapsen hoito olisi hänen mielestään perseestä, mutta kuulemma se olisi eri asia, kun kyseessä olisi oma lapsi. Hän ei pysty konkreettisesti puhumaan lasten hoidon järjestämisestä tai vanhemmuudesta (esim. Yöheräily, kuka jää kotiin lapsen kanssa ja kuinka pitkäksi aikaa jne) ja ärsyyntyy kun olen yrittänyt jutella. Kyllä ne sitten oman lapsen kohdalla hoituu. Hän kokee, että yritän käännyttää häntä tai kyseenalaistaa hänen haaveitaan. Musta tuntuu, että hänellä ei ole kauhean realistista käsitystä siitä arjesta. Tuntuu, että joutuisin itse kuitenkin hoitamaan kaiken.
Voinkohan tässä iässä ajatella, että jos ei ole missään vaiheessa ollut selkeitä haluja lapsiin niin ei niitä enää tulekaan? On aika vaikeaa parisuhdemarkkinoilla tulevaisuudessa, kun ihmiset haluavat tietysti heti tietää kannan lapsiin. Tuntuu aika raskaalta vatkoa vuosikausia tätä asiaa. Olen ainakin 24 v asti tätä miettinyt eikä kauheasti ole enää aikaakaan.
Kommentit (140)
Lapsi pitää hankkia vain jos on sellainen tunne että todella todella haluaa lapsen. Siis vauvakuume. Jos hankkii kokeilumielessä ei voi tietää minkälaiset tunteet ovat lapsen synnyttyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap:n tilanteessa ei mielestäni kannata hankkia lapsia. Riski sille, että lapsettomuutta mahdollisesti saattaa katua myöhemmin on mielestäni mitätön sen rinnalla, että katuu lapsiaan ja elämäänsä lapsien kanssa ihan jo pelkästään niiden lastenkin näkökulmasta ajateltuna. Maailma olisi paljon parempi paikka jos vain he, jotka lapsia oikeasti haluavat ja ovat kelvollisia vanhempia lisääntyisivät.
Olen itse vapaaehtoisesti lapseton ja lähestyn 40 ikävuotta. Puolisoni on samanlainen ja olemme olleet yhdessä yli 15 vuotta. Jos jotain, päätös lapsettomana pysymisestä on vain voimistunut vuosien kuluessa. Elämissämme on myös riittävästi haastekerrointa ilman lapsiakin ja kumpikin meistä tarvitsee paljon aikaa itsekseen eikä kestä huonosti nukkumista lähes lainkaan. Näistä lähtökohdista tuskin tulemme lapsettomuuttamme koskaan katumaan ja mikäli niin kävisikin, kärsimme siitä silloin onneksi vain itse.
Huvittaa aina kun jotku sanoo että velat ovat automaattisesti itsekkäitä kun eivät hanki lapsia. Tämä viesti jonka tässä lainasin on oiva esimerkki siitä että velat ovat usein todella fiksuja ja osaavat miettiä omaa napaa pidemmälle. Hyvä viesti siis :) t. 120 viestin kirjoittaja
Mitkä asiat siis konkreettisesti tuovat iloa? Ihan uteliaisuudesta kysyn, koska en pysty kuvittelemaan sitä. Itse olen vaativassa työssä terveydenhuollossa, joka tuo merkityksellisyyden tunnetta ja pääsen auttamaan ja osallistumaan yhteiskuntaan. Mulla on uralleni ollut tavoitteita, mutta haaveissa ei koskaan ole ollut erityisemmin lapset. Olen aiemmin työskennellyt lasten kanssa, enkä välitä lasten seurasta. En siis inhoakaan mutta en nauti. Vapaa-ajalla menen salille treenaamaan töiden jälkeen tai ulkoilen. Tykkään matkustella, käydä uusissa paikoissa ja käydä patikoimassa. Näen ystäviä. Näistä kivoista harrastuksistani joutuisin luopumaan tai ainakin rankasti vähentämään. Tekemäni matkat ei myöskään ole lapsiperheiden matkoja. Lisäksi kuormitun herkästi ja tarvitsen aikaa palautumiseen. Onko vanhemmuus kaiken tuon arvoista? Ap
Pohjustukseksi. Olen ollut aina se ihminen joka ärsyyntyy äänistä, metelistä, sotkusta. Olen ollut kavereista vähiten se äidillisin lapsia hössöttävä tyyppi. Kuitenkin minulle tuli tarve saada oma pikkuinen(alkuun en osannut edes ajatella sitä lapsena) jolle näyttää maailmaa. Jota rakastaa ja hoivata. Kun lapsi oppii uutta, näyttää itsestään uuden puolen, kertoo jotain nokkelaa ovat aivan parhaita hetkiä. Muun kuin oman lapsen kanssa höpöttämiset lasten jutuista tuntuu ärsyttävältä mutta on niin ihanaa kun näen lapsessani itseni puolikkaan. Minun onnekseni lapseni on perinyt minulta rauhallisen luonteen, enkä juurikaan ole joutunut miettimään metelin tai härdellin ärsyttävyyttä. Parasta on myös se, että lapsellani on selvästi samantyyppinen luonne kuin minulla ja olemme jo päässeet harrastamaan yhdessä asioita josta aidosti molemmat nauttivat. Metsäretket, laskettelut, piirtelyt, voimistelut. Lapsella on hyvä huumorintaju ja meillä on yhdessä todella hauskaa. Todella merkityksellistä on minulle ollut myös se että saan kasvattaa lasta minulle tärkeiden arvojen mukaan ja saan jakaa lomia onnenhetkiä lapseni kanssa. Minusta tuntuisi nyt erikoiselta haluta reissuun ilman lastani, kun haluaisin nimenomaan päästä näyttämään kaunista ja ihmeellistä maailmaa lapselleni. Minut yllätti se, kuink nopeasti raskain vaihe lopulta menee. 3 vuotta meni paljon lapsen tarpeiden ympärillä. 5 vuotiaana lapsi alkoi olla paljon kiinnostuneempi kavereista ja alkoi tulla luontaisia vapaa hetkiä kun lapsi leikkii naapureiden kanssa pihalla. Nyt 6 vuotiaana tuntuu että tämä menee liian nopeasti. Lapsi olisi naapurissa illat jos saisi. Halusi omaan huoneeseen nukkumaan jne. Mut uskon et tämä vaihe on sen ansiota et hän tietää että on saanut ja saa tulevaisuudessakin halutessaan syliä ja huomiota tarpeeksi.
Ensimmäiset vuodet olivat rankkoja ja nyt mietin että olisinpa tiennyt että miten paljon elämä helpottuu kun lapsi kasvaa.
Jos itse tiedät että et halua lasta niin elä missään nimessä hanki lasta. Mutta jos mietityttää että ehkä haluaakin niin minä olen aika paljon useammin kuullut että ihmisiä harmittaa ettei tehnyt vielä yhtä lasta kuin että harmittaisi jo tehdyt lapset.
T. Ennen olin varma että yksi lapsi riittää, nykyisin en enää ollenkaan varma
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tämä lapsettomien lynkkaus alkaa täällä aina heti? Ei kaikki lapsettomat halua istua baarissa, mä en ole sitä kaivannut koskaan. Villi vapaus on mulle sitä, että saa tehdä mitä tykkää. Tai olla tekemättä, jos haluaa. Mutta jos huolehdit toisesta ihmisestä, niin eihän se ole vapautta. Kun se lapsi on riippuvainen vanhemmastaan aika pitkään. Ja kyllä mulle 16v on tosi pitkä aika! Ei se mene siinä sivussa, kuin muukin elämä. Se, että on velvollinen huolehtimaan toisen kaikista perustarpeista alkaen syöminen, juominen, lämpö, turvallisuus, terveys, tasapainoinen kehitys ja vaikka mitä muuta, ei ole vapautta. Vapautta on, että on vastuussa vain itsestään. Voin maata sohvalla jos haluan, voin lähteä keikalle jos haluan. Voin rempata kämpän jos haluan tai samoja metsässä. Kun ottaa näihin mukaan jonkun, josta pitää huolehtia, elämä muuttuu työksi.
No tämä. Ja en ymmärrä tuota ainaista itsekkääksi haukkumista. Me eletään vain kerran, joten jos haluaa elää elämänsä tietyllä tavalla, mitä pahaa siinä on? Eläähän lapsia hankkinutkin elämänsä haluamallaan tavalla. Jos joku haluaa olla töiden jälkeen yksin omassa rauhassaan, maata sohvalla, mennä salille, spontaanisti metsäretkelle niin mitä pahaa ja itsekästä siinä tosiaan on? Ja kyllä, ihmisillä voi olla sellainen työ, joka on niin rasittavaa tai vaihtelevat työajat tai muuten unettomuutta, eli sitä univelkaa on saatava nukkua viikonloppuisin rauhassa pois, muuten hajoaa.
On aivan päivänselvää, jos haluaa omaa rauhaa ja vapautta, ei siihen kuvioon lapsi sovi mitenkään. Onneksi ei ole kenenkään pakko lähteä lasta sellaiseen edes sovittamaan vaan saa valita elämänsä.Vastareaktio nouseekin kommentteihin, joissa sanotaan että lapset estää oman ajan ja harrastukset jne. Kukaan väitö vastaan, jos sanoo että mulla ei ole lapsia, koska elän elämääni tavalla x.
Eikö se oma aika ja harrastukset juuri ole sitä, että elää elämäänsä tavalla x?
Riippuu paljon ihmisestä, kuinka paljon omaa aikaa tarvitsee ja minkälaisia ne harrastukset ovat.
Täällä on ollut kommentteja ihmisistä, jotka haluavat olla työpäivän jälkeen tunteja itsekseen tai osan viikonlopusta itsekseen. Mihin ne ihmiset pääsisivät pakoon (karu ilmaisu) lapsiaan?
Työ rasittaa ihmisiä eri tavalla ja on introvertteja, jotka todella tarvitsevat sitä omaa rauhaa. He eivät välttämättä edes halua asua kumppaninsa kanssa saman katon alla tai kumppaneilla on yhteisessä kodissa asiaan jokin järjestely. Järjestely on helpompi sopia aikuisen kumppanin kanssa kuin lapsen, jolle voi tulla ajatus, että miksi äiti ei halua olla mun kanssa nyt. Oma aika ei välttämättä ole Paratiisihotellin tai jonkun muun toljottamista telkkarista, voi olla vaikka kirjan lukua tai vaatteiden suunnittelua ja ompelua, ihan mitä vain rauhaisaa.Harrastuksissa vaikuttaa se, ovatko ne jotain mitä voi omalla aikataululla ja lähellä kotia/ kotona toteuttaa. Jos asiaan liittyy tietty aikataulu, joukkue, leirejä tai iso osa harrastuksesta tapahtuu ulkomailla, tuo semmoisen järjestäminen lapsen ollessa kuviossa ongelmia. Harva leireilee tai matkaa ulkomaille joka viikko, mutta niillä kerroilla pitäisi se lapsenhoito järjestää, eli hyvin tärkeää puolison osallistumiskyky ja halu sekä muu turvaverkko, jota kaikilla ei edes ole.
Matkustamisesta. Jos ei kiinnosta turistikohteiden bamseklubit, vaan haluaa reppureissata varaillen hostelleja ja airbnb:tä vähän syrjäkyliltä ja liikkua vailla suunnitelmaa, ei se lapsen kanssa helppoa varmaankaan ole. Tai mites lähdet vaikka Ibizalle käymään eri dj:den keikat lapsen kanssa, et mitenkään. Rantaloma jossakin Miamissakin vähän huono, eihän lasta voi pitää rannalla koko päivää. Alpeille retkeilemään ja kiipeilemään, ei ole pienen lapsen paikka sekään. Eli kyllä tietyntyyppinen matkustaminen loppuu kuin seinään.
Nimenomaan se on se oma käsitys siitä miten omaan elämään lapsi vaikuttaa, silloin yleistykset on huuhaata. Lapsi häiritsisi sun harrastuksia niin, ei kaikkien.
Lapsen saannin jälkeen monella säilyy harrastukset ihan normaalisti. Kaikki ei vietä kaikkea vapaa-aikaansa salilla muutenkaan.
Mitä matkustamiseen tulee, sekin on vain valinta. Kyllä me on lasten kanssa reissattu jos jonkinlaisissa paikoissa, Bamseclubeilla ei kertaakaan. Mitkään bilematkat ei ollut meidän juttu ennen lapsiakaan, mutta en ymmärrä miksei sekin onnistuisi, jos lapselle on hoitaja sillä aikaa kun vanhemmat toteuttaa itseään.
Ainut ero meidän reissuissa ennen lapsia vs. lasten kanssa on ollut se että joskus parikymppisinä nukuttiin teltassa tai hammoceissa sademetsässä, nyt noilla reissuilla nukutaan aina vähintään bungalovissa. Onpas iso myönnytys.
Ja edelleen, saa kokea itselle liian suureksi muutokseksi ja saa ajatella että ei halua, mutta jos väittää asian olevan väistämätöntä, menee pieleen ja pahasti.
Sekin on vain valinta.
No jos ei halua tehdä valintojaan lapsen ehdoilla vaan matkustaa juuri sillä tavalla kuin itse haluaa. Jos tykkää bilematkoista, jos haluaa matkustaa ns koulujen loma-aikojen ulkopuolella useiksi viikoiksi, kuukaudeksi reissuun ja kiertää kaukomaita, vaikka interraililla ympäri Japania.
Ihmisiä on erilaisia matkustusmieltymyksineen ja jotkut todella kärvistelisivät jos pitäisi lapsiystävällisiä reissuja vain tehdä. Ihme vimma joillain väittää etteikö lapsi muka muuttaisi niitä harrastuksia tai omaa aikaa tai matkustamista. Ja nimenomaan siihen huonompaan suuntaan verrattuna tilanteeseen ennen lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Joo, erotkaa.
Elämäsi vaikuttaa olevan viimeisen päälle suunniteltua ja se ei siedä ryppyjä lainkaan. Vain mukavaa oleskelua kunnes kuolema korjaa.
Miksei elämä saa olla mukavaa oleskelua? Miksi siihen pitää tahallaan tuoda niitä ryppyjä? Onko kaiken tarkoitus vain kärsiä, niin sitten saa sen kirkkaimman kruunun ja voi mollata muita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi vapaaehtoista lapsettomuutta pidetään itsekkäänä? Olen huomannut, että osa vapaaehtoisesti lapsettomista vaatii itsekkäästi toisilta aikuisilta itselleen kaikenlaista, niin sillä perusteella päättelen, että he ovat ihmisinä itsekkäitä. Yksi vaatimus heiltä on, että toisten ihmisten lasten olisi oltava sellaisia, jotka eivät kaipaa tulla huomioiduiksi ja ovat hajuttomia, äänettömiä ja näkymättömiä, jotta velalle itselleen jäisi enemmän kaikkea. Tämä menee jo liiallisuuksiin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse näin velamiehenä en tajua sitä miksi jotkut haluaa oman lapsen? Se lapsihan tuo vain negatiivisia asioita elämään kuten vauvan hoito,vaippojen vaihto,se rajoittaa elämää,se vie rahaa,työelämä kärsii..jne
Minua ihmetyttää se miksi alhaista syntyvyyttä ihmetellään vaikka sehän johtuu pääosin siitä että nykyisin meillä on vapaus valita itse teemmekö lapsia vai emmekö tee.
Itse käyn töissä ja maksan veroja, elätän lapsiperheitä enkä itse saa mitään raha yhteiskunnalta.Nykylapset maksavat sinun eläkkeesi ja hoitavat sinut hautaan, parajin vela"mies".
Sietääkin, kun velamies syytää ikänsä niihin räkänokkiin verorahoja.
Vela"mies" tuossa väitti, ettei saa mitään rahaa yhteiskunnalta. Lyhytnäköisesti ja vain tähän hetkeen keskittyen, kuten lapsettomille tyypillistä onkin.
Se velamies on työllään ansainnut sen eläkkeensä ihan niinkuin kaikki muutkin. Ei sitä eläkettä makseta maailmaan pullautetuista lapsista vaan työvuosista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi vapaaehtoista lapsettomuutta pidetään itsekkäänä? Olen huomannut, että osa vapaaehtoisesti lapsettomista vaatii itsekkäästi toisilta aikuisilta itselleen kaikenlaista, niin sillä perusteella päättelen, että he ovat ihmisinä itsekkäitä. Yksi vaatimus heiltä on, että toisten ihmisten lasten olisi oltava sellaisia, jotka eivät kaipaa tulla huomioiduiksi ja ovat hajuttomia, äänettömiä ja näkymättömiä, jotta velalle itselleen jäisi enemmän kaikkea. Tämä menee jo liiallisuuksiin!
Onneksi maailmassa on jo esim lapsivapaita hotelleja. Joo, jos olen syömässä hienossa ravintolassa useamman ruokalajin tasokasta illallista niin en kaipaa naapuripöydän persehedelmän kiljuntaa sitä hetkeä pilaamaan. Ja lentokoneet. Kyllä siinä 12h lennolla jotain kiljukaulaa kuunnellessa on verenpaineet tapissa ja tekisi mieli jacknicholsonina pistää paikkoja kirveellä uuteen uskoon, sieltä kun ei pääse pois kesken lennon, monesta muusta paikasta voi lähteä pois jos paikalla on riehuvia ja rällääviä lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pojassani on ärsyttävää vastaava ajatusmaailma. Ei vaivaa hänelle, vaan vain helppo elämä. Onko se lopultakaan sen helpompi, kuin jos saisi lapsia ja kantaisi 50% vanhemman vastuista? Hänkin tulee vanhaksi ja sitä ennen voi vaikuttaa työelämässä ja levittämällä asenteitaan lapsettomuudesta. En tahdo lapsettomien maailmaa ja maailmankuvaa.
Me eletään vain yksi elämä. Miksi sen pitäisi siis olla kärsimystä tai vaivalloista, jos voi valita toisin? Ja eihän lapsettoman elämä välttämättä ole automaattisesti vaivatonta ja mukavaa. Ihmisillä voi olla sairauksia, murheita, hoitavat vanhempiaan, stressaava työ tms. Mielestäni todellista epäitsekkyyttä on se, että auttaa jo maapallolla olevia. Esim. työssään auttaa kärsiviä, adoptoi lapsen ja tarjoaa näin kodin tai tekee vapaaehtoistyötä. Miksi sen pitää olla juuri se omista geeneistä tehty lapsi? Ap
Juupa. Miksihän sä kyselet mitään, jos sun elämä on nyt vaivatonta ja mukavaa etkä näe muuta vaihtoehtoa?
Adoptiolastahan ei tarvii hoitaa, eiku?
Jos ihminen on tyytyväinen elämäänsä ja valintoihinsa, hän ei tarvitse pönkitystä *Mä olen vela, spontaani ja vapaa*-huudahduksilleen. Sit kun joku kertoo, että lapset ei ole taakka eikä este, puolustaudutaan *mutku sä tn saa istua silmät kiinni drinkki kourassa töiden jälkeen kuutta tuntia*. Harva tiedättekö haluaa. Jos se on elämän sisältö, sit on.
Nää kumpuaa aina jostain omasta epävarmuudesta tai pettymyksestä elämään.
Se että sä et halua istua töiden jälkeen silmät kiinni drinkki kourassa ei tarkoita sitä etteikö joku muu voisi haluta. Mitäs väärää siinä on, jos se on jonkun elämän sisältö? Miksi lapset olisivat parempi sisältö ja kuka sen päättää, mikä on hyvä elämän sisältö? Kyllä lapset nyt vaan estävät aika monta asiaa elämässä. Toiset haluavat niistä asioista luopua ja toiset eivät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko suorituskeskeinen? Lapset hoituu loppujen lopuksi yllättävän vähällä vaivalla ja koko ajan muuttuu helpommaksi, kun lapset kasvavat ja oppivat omatoimisuutta. Muutama ensimmäinen vuosi on vaikeimmat. Sitten tietysti tulee uhmaikiä yms. mutta loppujen lopuksi riittää kun pitää lapset ruuissa, vaatetettuina ja koulussa. Teini-ikäisille riittää kun täyttää jääkaappia koska he ovat jo mieluummin omissa oloissaan huoneissaan. Todennäköisesti kaikki sujuu helpommin ja aika kuluu nopeammin kuin osasit etukäteen kuvitella. Tietysti vaikeuksia ja sairauksia voi tulla kuten ilman lapsiakin.
Kehitysvammaisuuden mahdollisuus on nykyään aika pieni testauksen ansiosta ja olet vielä sen verran nuori, ettet ole riskisynnyttäjä.
Jos hankit nyt lapsen tai kaksi he aikuistuvat ennen kuin olet edes eläkeiässä. Ehdit saada talouden tasapainoon ennen eläkkeelle jäämistä ja ehdit saada jälleen omaa aikaa viisikymppisenä.
Tiesitkö että on jossain määrin lasten heitteille jättöä olla välittämättä heistä. Jos lapselle tarjoaa vain katon, vaatteet ja ruuan, ei lapsi koe itseään kovin toivotuksi. Lapsi on myös perheen sisällä yksinäinen, koska hänellä ei ole ketään kenelle puhua murheensa, eikä hänellä ole ketään auttamassa tarvittaessa. Olen itse entinen tällainen lapsi. Siksi toivon kovasti että valehtelit sanoessasi ettei lapset tarvitse muuta kuin ruokaa ja materiaa. Toivon lastesi puolesta ettei tuo ole totta.
Vierailija kirjoitti:
Miksi vapaaehtoista lapsettomuutta pidetään itsekkäänä? Olen huomannut, että osa vapaaehtoisesti lapsettomista vaatii itsekkäästi toisilta aikuisilta itselleen kaikenlaista, niin sillä perusteella päättelen, että he ovat ihmisinä itsekkäitä. Yksi vaatimus heiltä on, että toisten ihmisten lasten olisi oltava sellaisia, jotka eivät kaipaa tulla huomioiduiksi ja ovat hajuttomia, äänettömiä ja näkymättömiä, jotta velalle itselleen jäisi enemmän kaikkea. Tämä menee jo liiallisuuksiin!
Ihan yhtä lailla vanhemmissa näkee samaa itsekeskeisyyttä. Vaaditaan erityis oikeuksia tai erityistä palvelua, koska lapsi. Pitää päästä jonon ohi kaupassa ja pitää saada erityistä palvelua. Lapsetonta vaaditaan elämään kuin lapsellinen, koska "minä olen vanhempi".
Onko kaikki ihmiset sitten itsekkäitä, jos lapsettomat ja vanhemmat molemmat ovat itsekkäitä? Vai olisiko kuitenkin niin että kyse onkin vain yksilöistä ja perhe status ei kerrokkaan henkilöstä muuta kuin perhe statuksen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 49v ja tiennyt aina, etten halua lapsia. Muistan 15-vuotiaana ekan kerran tästä suoraan puhuneeni ihastukselleni. En ole koskaan kokenut vauvoja niin kuin esim äitini ja iso osa naisista (ooh aah saako syliin...). Yleisesti ottaen pidän kovasti sisarusteni lapsista ja hoidankin heitä tarvittaessa. En vaan koskaan ole halunnut tai tarvinnut omia. Sille ei vaan voi mitään, että äiti joutuu ottamaan suuremman vastuun kuin isä (ja varsinkin silloin kun käy ilmi, että isää ei se vauva- tai pikkulapsiaika sitten huvittanutkaan).
Itselleni kävi sillä tavalla hyvin, että 30+ vuotiaana sain paketin eli miehen, jolla oli silloin teini-ikäiset lapset. Olihan se alku uusperheessä rankkaa, mutta aikuiset lapset perheessä on ihan jees ja heidän jälkikasvunsa myös (mutta en ole kiinnostunut niitä paapomaan, onneksi ei miehenikään ole).
Vierailija kirjoitti:
Miksi vapaaehtoista lapsettomuutta pidetään itsekkäänä? Olen huomannut, että osa vapaaehtoisesti lapsettomista vaatii itsekkäästi toisilta aikuisilta itselleen kaikenlaista, niin sillä perusteella päättelen, että he ovat ihmisinä itsekkäitä. Yksi vaatimus heiltä on, että toisten ihmisten lasten olisi oltava sellaisia, jotka eivät kaipaa tulla huomioiduiksi ja ovat hajuttomia, äänettömiä ja näkymättömiä, jotta velalle itselleen jäisi enemmän kaikkea. Tämä menee jo liiallisuuksiin!
Kaipaisin tähän esimerkkejä, ja konkreettisia sellaisia. Mitä he vaativat toisilta aikuisilta? Rahaa? Huomiota? Työpaikkoja? Seksiä? Apua arjen askareissa? Miten nämä vaatimukset näkyvät käytännössä? Lapsilta he kyllä vaativat käytöstapoja mutta niin vaatii moni lapsia hankkinutkin. Ja yllätys yllätys, myös moni lapsi itse. On paljon lapsia, jotka inhoavat äänekkäitä ja röyhkeitä ikätovereitaan ja jotka eivät siksi viihdy ikäistensä kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä ryhdy lapsentekoon ainakaan siksi, että pelkäät että mitä jos kaduttaa jos et hanki lasta.
Mitä, jos kaduttaa, että hankit?
Vierailija kirjoitti:
Miksi vapaaehtoista lapsettomuutta pidetään itsekkäänä? Olen huomannut, että osa vapaaehtoisesti lapsettomista vaatii itsekkäästi toisilta aikuisilta itselleen kaikenlaista, niin sillä perusteella päättelen, että he ovat ihmisinä itsekkäitä. Yksi vaatimus heiltä on, että toisten ihmisten lasten olisi oltava sellaisia, jotka eivät kaipaa tulla huomioiduiksi ja ovat hajuttomia, äänettömiä ja näkymättömiä, jotta velalle itselleen jäisi enemmän kaikkea. Tämä menee jo liiallisuuksiin!
Löytyyhän näitä vanhempiakin, jotka ei osaa keskittyä kuin itseensä ja omaan kullannuppuunsa. Olisko vaan niin, että itsekkäät ihmiset on itsekkäitä, oli heillä lapsia tai ei?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin, jo pelkästään lasten vuoksi sellaisten ihmisten, jotka eivät lapsia halua, ei tulisi koskaan niitä tehdä. Maailmassa on aivan liikaa kaltoinkohdeltuja lapsia ja nuorten mielenterveysongelmat ovat ennätyslukemissa tuon vuoksi.
Toiseksi näin reippaasti yli 50-vuotiaina vela-pariskuntana voin kertoa, että päätös lapsettomuudesta ei tule mitenkään erityisesti kaduttamaan. Meille ainakin kävi juuri päinvastoin kun seurasimme tuttavien ja sukulaisten monista syitsä helvetillistä perhe-elämää. Onnellisen lapsiperheen rakentaminen on kuin lottovoitto - se osuu erittäin harvojen kohdalle ja vaatii molemmilta vanhemmilta todellista panostusta asiaan.
Ihminen hakee vahvistusta omille valinnoilleen muista ihmisistä. Niinpä tekin näette vain ne onnettomat asiat muiden perheiden elämässä. Te ette enää pysty ikänne puolesta saamaan lapsia, joten tottakai on tärkeää omalle psyykelle pysytellä sillä kannalla, että muiden perhe-elämä on enimmäkseen hirveää. Samoin kuin lapsia hankkinut kiinnittää huomionsa hyviin puoliin vahvistaakseen omaa päätöstään jos ei ole varma tuliko tehtyä oikea. Se joka on sinut omien valintojensa kanssa, ei linkitystä ja todistelua tarvitse. Tai näitä puuduttavia keskusteluja, joissa osapuolet kaivautuvat vaan syvemmälle poteroihinsa ja huutelevat sieltä.
Ei se nyt ihan näinkään yksinkertaista ole. Minä olen kahden lapsen äiti, ja vaikka rakastankin lapsiani yli kaiken, mietin hiljaa mielessäni, että minun olisi kannattanut jättää lapset hankkimatta. En oikeasti jaksa tätä lapsiperhe-elämää, mun mies ei todellakaan hoida osaansa, meille on sattunut sairautta ja haastetta kohdalle enkä tiedä ollaanko me ollenkaan hyvät vanhemmat. Minä olen masentunut, ei se lapsille mitään hyvää tee. Ehkä meidän ei tosiaan olisi kannattanut lisääntyä.
Ja me ollaan erittäin tavallinen, hyvin toimeentuleva perhe. Meillä on ystäviä ja läheisiä, lapsilla kavereita. Asiat ihan hyvin noin periaatteessa. Entä jos osuu oikeita haasteita matkan varrelle?
Mun lähipiirissä on kolme esimerkkiä, joita kannattaa miettiä:
Nelikymppisenä lapset hankkineelle parille tuli yllätyksenä se jatkuva ruuanlaitto, mitä lapsiperheessä täytyy harrastaa. Ovat perhe-elämän rasittamia, koska yrittävät olla täydellisiä ja kasvattaa lapset hyvin.
Toiselle, varhain aloittaneelle parille tuli paljon vastoinkäymisiä, keskenmenoja ja sitten erittäin pieni keskonen, jonka alkutaival vaati kuukausien ajan molempien vanhempien täyden sitoutumisen. Lapsella todennäköisesti tulee olemaan kehityshäiriöitä.
Kolmannelle parille syntyi kaksi erityislasta. Lastensairaala on tullut tutuksi.
Ja oikeasti vasta tulevaisuus näyttää kaikille vanhemmille, onko tosiaan saanut terveen lapsen, vaikka synnärillä niin luultaisiinkin.
Te jotka väitätte että mikään ei muuttunut lasten jälkeen. Te jotka väitätte että matkustelu ja vapaa ajan vietto ei muuttunut mihinkään. Minulla on teille kysymys. Onko asia oikeasti noin? Tarkoittaa siis sitä että olette viettäneet vapaa aikanne ja valinneet matka kohteenne jo ennen lapsia lapsi ystävällisillä kriteereillä. Omaan korvaan tarkoittaa sitä että olette eläneet jo ennen lapsia todella ankeaa elämää. Minun matkustelu ja matka kohteet sekä vapaa ajan vietto on lähinnä K18 kamaa. Että kyllä se lapsi vain muuttaisi ja paljon. Aivan liikaa ja siksi se vain pilaisi elämän.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi pitää hankkia vain jos on sellainen tunne että todella todella haluaa lapsen. Siis vauvakuume. Jos hankkii kokeilumielessä ei voi tietää minkälaiset tunteet ovat lapsen synnyttyä.
Ei se ole reilua yhdellekään lapselle että hän syntyy kokeiluprojektiksi. Jos lapsia ei halua 100%, sitten ei pidä hankkia. 95% kiinnostus tms ei riitä. Kummankin osapuolen pitää haluta 100%. Katumisen riski on muuten iso.
Seuraan.