Vapaaehtoinen lapsettomuus vai ei?

Tää koko juttu on niin absurdi. Sama kun kysyisit lastenhankinnastasi naapurin juopolta Peralta.

Kukaan muu ei voi tietää miten sinä asiaan suhtaudut 5 vuoden kuluttua saati vaihdevuosi-iässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pojassani on ärsyttävää vastaava ajatusmaailma. Ei vaivaa hänelle, vaan vain helppo elämä. Onko se lopultakaan sen helpompi, kuin jos saisi lapsia ja kantaisi 50% vanhemman vastuista? Hänkin tulee vanhaksi ja sitä ennen voi vaikuttaa työelämässä ja levittämällä asenteitaan lapsettomuudesta. En tahdo lapsettomien maailmaa ja maailmankuvaa.

Me eletään vain yksi elämä. Miksi sen pitäisi siis olla kärsimystä tai vaivalloista, jos voi valita toisin? Ja eihän lapsettoman elämä välttämättä ole automaattisesti vaivatonta ja mukavaa. Ihmisillä voi olla sairauksia, murheita, hoitavat vanhempiaan, stressaava työ tms. Mielestäni todellista epäitsekkyyttä on se, että auttaa jo maapallolla olevia. Esim. työssään auttaa kärsiviä, adoptoi lapsen ja tarjoaa näin kodin tai tekee vapaaehtoistyötä. Miksi sen pitää olla juuri se omista geeneistä tehty lapsi? Ap

Juupa. Miksihän sä kyselet mitään, jos sun elämä on nyt vaivatonta ja mukavaa etkä näe muuta vaihtoehtoa?

Adoptiolastahan ei tarvii hoitaa, eiku?

Jos ihminen on tyytyväinen elämäänsä ja valintoihinsa, hän ei tarvitse pönkitystä *Mä olen vela, spontaani ja vapaa*-huudahduksilleen. Sit kun joku kertoo, että lapset ei ole taakka eikä este, puolustaudutaan *mutku sä tn saa istua silmät kiinni drinkki kourassa töiden jälkeen kuutta tuntia*. Harva tiedättekö haluaa. Jos se on elämän sisältö, sit on.

Nää kumpuaa aina jostain omasta epävarmuudesta tai pettymyksestä elämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko suorituskeskeinen? Lapset hoituu loppujen lopuksi yllättävän vähällä vaivalla ja koko ajan muuttuu helpommaksi, kun lapset kasvavat ja oppivat omatoimisuutta. Muutama ensimmäinen vuosi on vaikeimmat. Sitten tietysti tulee uhmaikiä yms. mutta loppujen lopuksi riittää kun pitää lapset ruuissa, vaatetettuina ja koulussa. Teini-ikäisille riittää kun täyttää jääkaappia koska he ovat jo mieluummin omissa oloissaan huoneissaan. Todennäköisesti kaikki sujuu helpommin ja aika kuluu nopeammin kuin osasit etukäteen kuvitella. Tietysti vaikeuksia ja sairauksia voi tulla kuten ilman lapsiakin.

Kehitysvammaisuuden mahdollisuus on nykyään aika pieni testauksen ansiosta ja olet vielä sen verran nuori, ettet ole riskisynnyttäjä.

Jos hankit nyt lapsen tai kaksi he aikuistuvat ennen kuin olet edes eläkeiässä. Ehdit saada talouden tasapainoon ennen eläkkeelle jäämistä ja ehdit saada jälleen omaa aikaa viisikymppisenä.

Mutta miksi nähdä tuo kaikki vaiva? Mitä tuosta siis saa itselleen? Ei tunnu, että lapsi toisi elämään juurikaan positiivista tai hyvin vähän, mutta ottaisi paljon. Nyt kun kaverit ovat saaneet lapsia, niin ovat kertoneet, että on paljon rankempaa, mitä olisivat ikinä voineet kuvitella. Itse siis jo lähtökohtaisesti ajattelen, että on rankkaa mutta jos on vielä rankempaa niin en varmaan kestäisi sitä

Ap

Olen eri.

Lasten hoito on rankkaa, mutta kyllä lapset tuovat myös iloa elämään. Omassa elämässäni lapset ovat parasta ja tärkeintä elämässäni. Toki rankkaakin, mutta myös parasta. Ja uskon, että moni äiti ja isä vastaa kanssani ihan samalla tavalla.

Siihen saa varautua, että baarissa ei juosta entiseen malliin, harrastuksia jää, osa kavereista kaikkoaa ja rahaa kuluu. Mutta itse olen kokenut, että lapset ovat olleet kaiken vaivan arvoisia.

Mitkä asiat siis konkreettisesti tuovat iloa? Ihan uteliaisuudesta kysyn, koska en pysty kuvittelemaan sitä. Itse olen vaativassa työssä terveydenhuollossa, joka tuo merkityksellisyyden tunnetta ja pääsen auttamaan ja osallistumaan yhteiskuntaan. Mulla on uralleni ollut tavoitteita, mutta haaveissa ei koskaan ole ollut erityisemmin lapset. Olen aiemmin työskennellyt lasten kanssa, enkä välitä lasten seurasta. En siis inhoakaan mutta en nauti. Vapaa-ajalla menen salille treenaamaan töiden jälkeen tai ulkoilen. Tykkään matkustella, käydä uusissa paikoissa ja käydä patikoimassa. Näen ystäviä. Näistä kivoista harrastuksistani joutuisin luopumaan tai ainakin rankasti vähentämään. Tekemäni matkat ei myöskään ole lapsiperheiden matkoja. Lisäksi kuormitun herkästi ja tarvitsen aikaa palautumiseen. Onko vanhemmuus kaiken tuon arvoista? Ap

Miksi joutuisit luopumaan tai edes karsimaan? En mä vaan luopunut mistään. Ekan lapsen sain 32-vuotiaana ja toisen 34-vuotiaana. Matkustellaan ja harrastetaan ihan normaalisti, töistä toki olen ollut pääosin poissa lukuunottamatta nyt 6 vuotta, mutta enpä mä niitä kaipaa.

Omasta ajasta.

Miksi? Ja mistä omasta ajasta? Tv:n katselusta? Ei lapset estä sua harrastamasta tai matkustamasta tai mitään muutakaan.

Ihanko oikeasti väität, että lapset eivät ole esteenä jos haluan työpäiväni jälkeen viettää kolme tuntia aivan yksin omassa rauhassani sekä myös lähes joka viikonlopun?

Ei väitetä. Älä tee lapsia.

- Eri

No väittihän se.

Ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pojassani on ärsyttävää vastaava ajatusmaailma. Ei vaivaa hänelle, vaan vain helppo elämä. Onko se lopultakaan sen helpompi, kuin jos saisi lapsia ja kantaisi 50% vanhemman vastuista? Hänkin tulee vanhaksi ja sitä ennen voi vaikuttaa työelämässä ja levittämällä asenteitaan lapsettomuudesta. En tahdo lapsettomien maailmaa ja maailmankuvaa.

Me eletään vain yksi elämä. Miksi sen pitäisi siis olla kärsimystä tai vaivalloista, jos voi valita toisin? Ja eihän lapsettoman elämä välttämättä ole automaattisesti vaivatonta ja mukavaa. Ihmisillä voi olla sairauksia, murheita, hoitavat vanhempiaan, stressaava työ tms. Mielestäni todellista epäitsekkyyttä on se, että auttaa jo maapallolla olevia. Esim. työssään auttaa kärsiviä, adoptoi lapsen ja tarjoaa näin kodin tai tekee vapaaehtoistyötä. Miksi sen pitää olla juuri se omista geeneistä tehty lapsi? Ap

Juupa. Miksihän sä kyselet mitään, jos sun elämä on nyt vaivatonta ja mukavaa etkä näe muuta vaihtoehtoa?

Adoptiolastahan ei tarvii hoitaa, eiku?

Halusin aloituksella pohtia omaa kantaani ja saada mielipiteitä lapsiasiaan. Tottakai täytyy huolehtia enkä itse siihen varmaan ryhtyisi. Tämä oli tällainen yleinen huomio. Ap

Ja sit kunoat kaikki ne mielipiteet, jotka ei rääykään sitä miten lapsi pilaa elämän? Ok

Lapset kasvaa äkkiä. Nyt kun mun lapseni on teini on mulla todella paljon omaa aikaa. T. Nro 16

Vierailija kirjoitti:

Huolestuttavan kuuloista, että mies kärttää lasta vedoten johonkin tunteeseen, että sellainen olisi saatava, mutta kuitenkaan ei pysty eikä edes halua eritellä konkreettisesti, miten kaikki hoidettaisiin. Hän haluaa käyttää naista oman haaveensa mahdollistajana ja jättää koko lapsenhoidon naiselle, suuttuu, kun asiasta aletaan kyselemään. Ei jatkoon tuollainen mies, hän on se joka sinua kyseenalaistaa ap.

Se, että miettii ihan käytännön järjestelyjä ja asiaa monelta kantilta, on vain järkevää ja niin pitäisikin tehdä suurta päätöstä tehdessä. Tuollainen tunteen perässä haahuileva ja käytännön asioista ärsyyntyvä tyyppi ei ole sopiva kumppani ihmiselle, joka epäröi ja miettii lapsen hankintaa. Epäröivän tulee miettiä asia kunnolla ja jos kumppani ei aio osallistua, niin ei se ainakaan käännä vaakakuppia lapsen hankinnan puolelle.

Kamala kohtalo olisi tehdä lapsi jonkun toisen mieliksi ja jäädä sitten yksin sen kanssa.

Kuulostaa siltä, ettet todella halua lapsia, mutta pieni mahdollisuus epäröinnille voi ehkä vielä olla. Se asia kannattaa pohtia itse eikä antaa kenenkään kumppanin vaikuttaa asiaan ja päätökseen millään tavalla. Ultimatumeja antavat tyypit ovat ehdoton no - no.

Olen 36v velanainen ja ajattelen hyvin samalla tavoin, ettei lapsi toisi elämääni mitään mitä haluaisin, päinvastoin. Olen ollut varma tästä jo ala-asteesta saakka ja jättänyt jokaisen tapailu tai seurustelukumppanin, jopa kihlatun, koska he ovat alkaneet alun puheista poiketen haluta lapsia tai suhteen alussa kertoneet haluavansa lapsia, joten suhdetta ei ole edes kunnolla alkanut. Valitettavasti olen huomannut velamiesten olevan jossain piilossa kiven alla.

Sama kokemus myös minulla. "Ei missään nimessä ikinä lapsia"-miehet muuttuvat lähes poikkeuksetta "ehdottomasti lapsia joskus"-miehiksi kun suhde vakiintuu.

Kivaa olla velanainen.

Vierailija kirjoitti:

Pojassani on ärsyttävää vastaava ajatusmaailma. Ei vaivaa hänelle, vaan vain helppo elämä. Onko se lopultakaan sen helpompi, kuin jos saisi lapsia ja kantaisi 50% vanhemman vastuista? Hänkin tulee vanhaksi ja sitä ennen voi vaikuttaa työelämässä ja levittämällä asenteitaan lapsettomuudesta. En tahdo lapsettomien maailmaa ja maailmankuvaa.

No mikäs se ns. lapsettomien maailmankuva on? Tietääkseni meitä on yhtä moneen lähtöön kuin ihmisiä yleensä. Suurin osa lapsettomista on sitä tahattomasti, kuten minä. Ja veloillakin on lapsettomuuteen monta syytä. Jotkut ei esimerkiksi halua että mielenterveyden ongelmat tai muut sairaudet periytyy. Kliseistä haukkua lapsettomia laiskoiksi ja itsekkäiksi. Tuollaiset sanat satuttavat. Ja mitä iloa siitä on, jos lapsia haluamaton hankkisi lapsia yhteiskunnan painostuksesta? Lapselle tai vastentahtoiselle vanhemmalle siitä ei ainakaan ole mitään iloa. Jokaisen omaa tunnetta päätöstä tulee tässä asiassa kunnioittaa, muu aiheuttaa vain murhetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko suorituskeskeinen? Lapset hoituu loppujen lopuksi yllättävän vähällä vaivalla ja koko ajan muuttuu helpommaksi, kun lapset kasvavat ja oppivat omatoimisuutta. Muutama ensimmäinen vuosi on vaikeimmat. Sitten tietysti tulee uhmaikiä yms. mutta loppujen lopuksi riittää kun pitää lapset ruuissa, vaatetettuina ja koulussa. Teini-ikäisille riittää kun täyttää jääkaappia koska he ovat jo mieluummin omissa oloissaan huoneissaan. Todennäköisesti kaikki sujuu helpommin ja aika kuluu nopeammin kuin osasit etukäteen kuvitella. Tietysti vaikeuksia ja sairauksia voi tulla kuten ilman lapsiakin.

Kehitysvammaisuuden mahdollisuus on nykyään aika pieni testauksen ansiosta ja olet vielä sen verran nuori, ettet ole riskisynnyttäjä.

Jos hankit nyt lapsen tai kaksi he aikuistuvat ennen kuin olet edes eläkeiässä. Ehdit saada talouden tasapainoon ennen eläkkeelle jäämistä ja ehdit saada jälleen omaa aikaa viisikymppisenä.

Mutta miksi nähdä tuo kaikki vaiva? Mitä tuosta siis saa itselleen? Ei tunnu, että lapsi toisi elämään juurikaan positiivista tai hyvin vähän, mutta ottaisi paljon. Nyt kun kaverit ovat saaneet lapsia, niin ovat kertoneet, että on paljon rankempaa, mitä olisivat ikinä voineet kuvitella. Itse siis jo lähtökohtaisesti ajattelen, että on rankkaa mutta jos on vielä rankempaa niin en varmaan kestäisi sitä

Ap

Olen eri.

Lasten hoito on rankkaa, mutta kyllä lapset tuovat myös iloa elämään. Omassa elämässäni lapset ovat parasta ja tärkeintä elämässäni. Toki rankkaakin, mutta myös parasta. Ja uskon, että moni äiti ja isä vastaa kanssani ihan samalla tavalla.

Siihen saa varautua, että baarissa ei juosta entiseen malliin, harrastuksia jää, osa kavereista kaikkoaa ja rahaa kuluu. Mutta itse olen kokenut, että lapset ovat olleet kaiken vaivan arvoisia.

Mitkä asiat siis konkreettisesti tuovat iloa? Ihan uteliaisuudesta kysyn, koska en pysty kuvittelemaan sitä. Itse olen vaativassa työssä terveydenhuollossa, joka tuo merkityksellisyyden tunnetta ja pääsen auttamaan ja osallistumaan yhteiskuntaan. Mulla on uralleni ollut tavoitteita, mutta haaveissa ei koskaan ole ollut erityisemmin lapset. Olen aiemmin työskennellyt lasten kanssa, enkä välitä lasten seurasta. En siis inhoakaan mutta en nauti. Vapaa-ajalla menen salille treenaamaan töiden jälkeen tai ulkoilen. Tykkään matkustella, käydä uusissa paikoissa ja käydä patikoimassa. Näen ystäviä. Näistä kivoista harrastuksistani joutuisin luopumaan tai ainakin rankasti vähentämään. Tekemäni matkat ei myöskään ole lapsiperheiden matkoja. Lisäksi kuormitun herkästi ja tarvitsen aikaa palautumiseen. Onko vanhemmuus kaiken tuon arvoista? Ap

Miksi joutuisit luopumaan tai edes karsimaan? En mä vaan luopunut mistään. Ekan lapsen sain 32-vuotiaana ja toisen 34-vuotiaana. Matkustellaan ja harrastetaan ihan normaalisti, töistä toki olen ollut pääosin poissa lukuunottamatta nyt 6 vuotta, mutta enpä mä niitä kaipaa.

Omasta ajasta.

Miksi? Ja mistä omasta ajasta? Tv:n katselusta? Ei lapset estä sua harrastamasta tai matkustamasta tai mitään muutakaan.

Ihanko oikeasti väität, että lapset eivät ole esteenä jos haluan työpäiväni jälkeen viettää kolme tuntia aivan yksin omassa rauhassani sekä myös lähes joka viikonlopun?

Ei väitetä. Älä tee lapsia.

- Eri

No väittihän se.

Ohis

Eikä väittänyt, vaan sanoi, että lasten kanssa voi matkustaa. Meillä on kolme lasta ja ollaan matkusteltu ja käyty vaeltamassa. Lenkkeilemässä käyn joka päivä. Mutta jos haluaa viettää suurimman osan vapaa-ajasta töiden jälkeen ja viikonloppuisin yksin ilman lasta, niin se ei ole realistista. Sitten ei kannata tehdä lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Oletko suorituskeskeinen? Lapset hoituu loppujen lopuksi yllättävän vähällä vaivalla ja koko ajan muuttuu helpommaksi, kun lapset kasvavat ja oppivat omatoimisuutta. Muutama ensimmäinen vuosi on vaikeimmat. Sitten tietysti tulee uhmaikiä yms. mutta loppujen lopuksi riittää kun pitää lapset ruuissa, vaatetettuina ja koulussa. Teini-ikäisille riittää kun täyttää jääkaappia koska he ovat jo mieluummin omissa oloissaan huoneissaan. Todennäköisesti kaikki sujuu helpommin ja aika kuluu nopeammin kuin osasit etukäteen kuvitella. Tietysti vaikeuksia ja sairauksia voi tulla kuten ilman lapsiakin.

Kehitysvammaisuuden mahdollisuus on nykyään aika pieni testauksen ansiosta ja olet vielä sen verran nuori, ettet ole riskisynnyttäjä.

Jos hankit nyt lapsen tai kaksi he aikuistuvat ennen kuin olet edes eläkeiässä. Ehdit saada talouden tasapainoon ennen eläkkeelle jäämistä ja ehdit saada jälleen omaa aikaa viisikymppisenä.

Kyllä, mutta palsatamammoille kaikki on pääsääntöisesti vaikeaa, oli kyse sitten lasten kasvatuksesta tai parisuhteista.

Miksi se lapsen kanssa maailman ihmettely on jotenkin niin paljon ihmeellisempää kuin yksin? Tai kavereiden kanssa? Tai puolison kanssa? No siksi kun vanhempi kokee biologisen hormonimyrskyn puuhatessaan jälkikasvunsa kanssa, kun biologia on järjestetty sillä tavalla. Mutta jos ne hormonit ei suklaa oikein, niin vanhempi kokee vaan olevansa jumissa, onneton ja vanki. Ja se meteli. Olen introvertti, kaipaan hyvin paljon omaa rauhaa, en kaipaa kiljumista, mekastusta ja päälläni kiipeilyä. Kaipaan olla paljon yksin, hiljaisuutta ja saan sisältöä siitä, että ihmettelen maailmaa ihan itse.

Itse se pitää miettiä. Miehelle voisit yrittää rautalangasta vääntää, että haluat keskustella, koska jos hankkisitte lapsen, haluaisit olla varma että hänkin sitoutuu hoitoon, silloinkin kun ei huvita. Jos ei suostu, niin sitten ei ainakaan hänen kanssaan.

Me ei tosin kauheasti etukäteen keskusteltu työnjaosta ym, tosin oli selvää että kummatkin hoitaa. Ja näin on ollutkin, se vaihdellut tilanteen mukaan,kumpi enempi.

Itse koen, että lapsista on ollut valtavasti iloa, vaikka kyllä työtä ja vaivaakin. Sitä on vain vaikea selittää , se ilo ja rakkaus omasta lapsesta on nii n erilaista. Omiin lapsiin se se suhde on niin paljon läheisempi, ja niitä oppii ymmärtämään ihan eri tavalla kuin muita. Se ilo tulee rakkaudesta, lapsen kasvun seuraamisesta ,lapsen näkökulman ja lapsen kokemusten jakamisesta.

Se sitovin aika on se vauva/pikkulapsiaika, isompien kanssa omaa aikaa on jo enemmän. Jos jakautuu tasapuolisesti vanhemmuus, sitä omaa aikaa saa kyllä pientenkin lasten kanssa. Mutta vaatii enemmän suunnittelua ja sopimista. Ja osin myös sitä, että pitää kiinni siitä. Ja lasten kanssa myös välillä on intensiivisemmin läsnä, osin sitten vähemmän intensiivisesti :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huolestuttavan kuuloista, että mies kärttää lasta vedoten johonkin tunteeseen, että sellainen olisi saatava, mutta kuitenkaan ei pysty eikä edes halua eritellä konkreettisesti, miten kaikki hoidettaisiin. Hän haluaa käyttää naista oman haaveensa mahdollistajana ja jättää koko lapsenhoidon naiselle, suuttuu, kun asiasta aletaan kyselemään. Ei jatkoon tuollainen mies, hän on se joka sinua kyseenalaistaa ap.

Se, että miettii ihan käytännön järjestelyjä ja asiaa monelta kantilta, on vain järkevää ja niin pitäisikin tehdä suurta päätöstä tehdessä. Tuollainen tunteen perässä haahuileva ja käytännön asioista ärsyyntyvä tyyppi ei ole sopiva kumppani ihmiselle, joka epäröi ja miettii lapsen hankintaa. Epäröivän tulee miettiä asia kunnolla ja jos kumppani ei aio osallistua, niin ei se ainakaan käännä vaakakuppia lapsen hankinnan puolelle.

Kamala kohtalo olisi tehdä lapsi jonkun toisen mieliksi ja jäädä sitten yksin sen kanssa.

Kuulostaa siltä, ettet todella halua lapsia, mutta pieni mahdollisuus epäröinnille voi ehkä vielä olla. Se asia kannattaa pohtia itse eikä antaa kenenkään kumppanin vaikuttaa asiaan ja päätökseen millään tavalla. Ultimatumeja antavat tyypit ovat ehdoton no - no.

Olen 36v velanainen ja ajattelen hyvin samalla tavoin, ettei lapsi toisi elämääni mitään mitä haluaisin, päinvastoin. Olen ollut varma tästä jo ala-asteesta saakka ja jättänyt jokaisen tapailu tai seurustelukumppanin, jopa kihlatun, koska he ovat alkaneet alun puheista poiketen haluta lapsia tai suhteen alussa kertoneet haluavansa lapsia, joten suhdetta ei ole edes kunnolla alkanut. Valitettavasti olen huomannut velamiesten olevan jossain piilossa kiven alla.

Sama kokemus myös minulla. "Ei missään nimessä ikinä lapsia"-miehet muuttuvat lähes poikkeuksetta "ehdottomasti lapsia joskus"-miehiksi kun suhde vakiintuu.

Kivaa olla velanainen.

Jep, ja siinä mielenmuutoksessa ei välttämättä mene edes kovin kauaa ns. vuosikausia vaan saattaa olla asia hyvinkin astialla jo alle vuoden suhteessa ja sitten kiukutellaan, miksi minä en muuta mieltäni.

Eikös ap kysellyt kokemuksia muilta kolmekymppisiltä, jotka ei silloin halunneet lapsia? Että halusivatko ne niitä myöhemmin vai ei? Ihan normaalia mielestäni kysyä muiden kokemuksia, siitä saa näkökulmaa omaan tilanteeseen. Että voiko samaistua vai ei. Eihän me muut tietenkään voida kertoa aloittajalle, miten toimia, mutta meidän kokemukset voi auttaa. Se tässä kai oli pointti.

Miksi tämä lapsettomien lynkkaus alkaa täällä aina heti? Ei kaikki lapsettomat halua istua baarissa, mä en ole sitä kaivannut koskaan. Villi vapaus on mulle sitä, että saa tehdä mitä tykkää. Tai olla tekemättä, jos haluaa. Mutta jos huolehdit toisesta ihmisestä, niin eihän se ole vapautta. Kun se lapsi on riippuvainen vanhemmastaan aika pitkään. Ja kyllä mulle 16v on tosi pitkä aika! Ei se mene siinä sivussa, kuin muukin elämä. Se, että on velvollinen huolehtimaan toisen kaikista perustarpeista alkaen syöminen, juominen, lämpö, turvallisuus, terveys, tasapainoinen kehitys ja vaikka mitä muuta, ei ole vapautta. Vapautta on, että on vastuussa vain itsestään. Voin maata sohvalla jos haluan, voin lähteä keikalle jos haluan. Voin rempata kämpän jos haluan tai samoja metsässä. Kun ottaa näihin mukaan jonkun, josta pitää huolehtia, elämä muuttuu työksi.

Niin jäätävää itsekkyyttä AP:n ajatusmaailma, että ehdoton ei lasten suhteen. Ehdoton ei.

Paljon on kasvamista, hedelmällinen aika ei riitä siihen.

Ei ole mitään lisääntymispakkoa. Puolisosi puheet yhteisvastuusta ovat täysin katteettomia vielä. Usko minua, vähintään 95% heteropariskunnista se mies luistelee vastuustaan kunhan tilanne on päällä.

Sitten et voi perääntyä. He on nähneet että niin se isäkin lähinnä kävi töissään entiseen tapaan ja kaikki vain hoitui. Ei hoitunut eikä hoidu. Äidit raatavat. Se on rankkaa ja epäoikeudenmukaista ja siksi siinä oikeasti kysytään sitä kutsumusta äitiyteen.

Hyvin yleinen isien ajatus on se, että hänhän käy töissä. Daa-a?! Niin käy taikka kävisi vaimokin, mutta eivät he sitä laske. Lasten hoitaminen kotona on laiskottelua ja helppo nakki, mutta kuitenkaan sitä eivät miehet mielellään tee edes lasten sairaspäivinä.

Mies ei tällä hetkellä edes tiedä, mitä lupaa. Hän varmasti tarkoittaa hyvää kuvatessaan mutta tosipaikassa nämä on niin nähty.

Joten mieti täysin omalta kannaltasi tämä asia. Ota asenne, että jäät yksin ehkä siksi, että mies ei ollutkaan arjessa sanansa mittainen taikka hän lähtee, sairastuu tai kuolee.

Jos haluat lapsen silti, olet valmis. Juuri mikään ei ole lapselle ikävämpää kuin

henkisesti ja väsyksissä myös fyysisesti väkivaltainen marttyyriäiti. Kokemusta on. Lapsena.

Ei ole pakko tehdä lasta jos ei halua. Piste.

Olisi muutenkin mahtavaa jos kaikkein tyhmimmät, itsekkäimmät jne tyypit eivät lisääntyisi. Mutta eihän sitä ulkopuolelta estääkään voi. Enää. Ja siksi idioluutio on fakta.

Nyt ihan kuka tahansa vanhemmuuteen täysin kykenemätön voi vääntää ihan rajattomasti niitä penskoja yhteiskunnan vastuulle. Niitä voi tehdä vaikka kymmenen, vaikka itsekin elää täysin toisten siivellä kaikin puolin.

Sossujen suuri ammattikunta ja sote-budjetin musta aukko on myös osoitus tästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko suorituskeskeinen? Lapset hoituu loppujen lopuksi yllättävän vähällä vaivalla ja koko ajan muuttuu helpommaksi, kun lapset kasvavat ja oppivat omatoimisuutta. Muutama ensimmäinen vuosi on vaikeimmat. Sitten tietysti tulee uhmaikiä yms. mutta loppujen lopuksi riittää kun pitää lapset ruuissa, vaatetettuina ja koulussa. Teini-ikäisille riittää kun täyttää jääkaappia koska he ovat jo mieluummin omissa oloissaan huoneissaan. Todennäköisesti kaikki sujuu helpommin ja aika kuluu nopeammin kuin osasit etukäteen kuvitella. Tietysti vaikeuksia ja sairauksia voi tulla kuten ilman lapsiakin.

Kehitysvammaisuuden mahdollisuus on nykyään aika pieni testauksen ansiosta ja olet vielä sen verran nuori, ettet ole riskisynnyttäjä.

Jos hankit nyt lapsen tai kaksi he aikuistuvat ennen kuin olet edes eläkeiässä. Ehdit saada talouden tasapainoon ennen eläkkeelle jäämistä ja ehdit saada jälleen omaa aikaa viisikymppisenä.

Mutta miksi nähdä tuo kaikki vaiva? Mitä tuosta siis saa itselleen? Ei tunnu, että lapsi toisi elämään juurikaan positiivista tai hyvin vähän, mutta ottaisi paljon. Nyt kun kaverit ovat saaneet lapsia, niin ovat kertoneet, että on paljon rankempaa, mitä olisivat ikinä voineet kuvitella. Itse siis jo lähtökohtaisesti ajattelen, että on rankkaa mutta jos on vielä rankempaa niin en varmaan kestäisi sitä

Ap

Olen eri.

Lasten hoito on rankkaa, mutta kyllä lapset tuovat myös iloa elämään. Omassa elämässäni lapset ovat parasta ja tärkeintä elämässäni. Toki rankkaakin, mutta myös parasta. Ja uskon, että moni äiti ja isä vastaa kanssani ihan samalla tavalla.

Siihen saa varautua, että baarissa ei juosta entiseen malliin, harrastuksia jää, osa kavereista kaikkoaa ja rahaa kuluu. Mutta itse olen kokenut, että lapset ovat olleet kaiken vaivan arvoisia.

Mitkä asiat siis konkreettisesti tuovat iloa? Ihan uteliaisuudesta kysyn, koska en pysty kuvittelemaan sitä. Itse olen vaativassa työssä terveydenhuollossa, joka tuo merkityksellisyyden tunnetta ja pääsen auttamaan ja osallistumaan yhteiskuntaan. Mulla on uralleni ollut tavoitteita, mutta haaveissa ei koskaan ole ollut erityisemmin lapset. Olen aiemmin työskennellyt lasten kanssa, enkä välitä lasten seurasta. En siis inhoakaan mutta en nauti. Vapaa-ajalla menen salille treenaamaan töiden jälkeen tai ulkoilen. Tykkään matkustella, käydä uusissa paikoissa ja käydä patikoimassa. Näen ystäviä. Näistä kivoista harrastuksistani joutuisin luopumaan tai ainakin rankasti vähentämään. Tekemäni matkat ei myöskään ole lapsiperheiden matkoja. Lisäksi kuormitun herkästi ja tarvitsen aikaa palautumiseen. Onko vanhemmuus kaiken tuon arvoista? Ap

Miksi joutuisit luopumaan tai edes karsimaan? En mä vaan luopunut mistään. Ekan lapsen sain 32-vuotiaana ja toisen 34-vuotiaana. Matkustellaan ja harrastetaan ihan normaalisti, töistä toki olen ollut pääosin poissa lukuunottamatta nyt 6 vuotta, mutta enpä mä niitä kaipaa.

Omasta ajasta.

Miksi? Ja mistä omasta ajasta? Tv:n katselusta? Ei lapset estä sua harrastamasta tai matkustamasta tai mitään muutakaan.

Ihanko oikeasti väität, että lapset eivät ole esteenä jos haluan työpäiväni jälkeen viettää kolme tuntia aivan yksin omassa rauhassani sekä myös lähes joka viikonlopun?

Ei väitetä. Älä tee lapsia.

- Eri

No väittihän se.

Ohis

Eikä väittänyt, vaan sanoi, että lasten kanssa voi matkustaa. Meillä on kolme lasta ja ollaan matkusteltu ja käyty vaeltamassa. Lenkkeilemässä käyn joka päivä. Mutta jos haluaa viettää suurimman osan vapaa-ajasta töiden jälkeen ja viikonloppuisin yksin ilman lasta, niin se ei ole realistista. Sitten ei kannata tehdä lapsia.

Suora lainaus:

"Ei lapset estä sua harrastamasta tai matkustamasta tai mitään muutakaan."

Vierailija kirjoitti:

Miksi tämä lapsettomien lynkkaus alkaa täällä aina heti? Ei kaikki lapsettomat halua istua baarissa, mä en ole sitä kaivannut koskaan. Villi vapaus on mulle sitä, että saa tehdä mitä tykkää. Tai olla tekemättä, jos haluaa. Mutta jos huolehdit toisesta ihmisestä, niin eihän se ole vapautta. Kun se lapsi on riippuvainen vanhemmastaan aika pitkään. Ja kyllä mulle 16v on tosi pitkä aika! Ei se mene siinä sivussa, kuin muukin elämä. Se, että on velvollinen huolehtimaan toisen kaikista perustarpeista alkaen syöminen, juominen, lämpö, turvallisuus, terveys, tasapainoinen kehitys ja vaikka mitä muuta, ei ole vapautta. Vapautta on, että on vastuussa vain itsestään. Voin maata sohvalla jos haluan, voin lähteä keikalle jos haluan. Voin rempata kämpän jos haluan tai samoja metsässä. Kun ottaa näihin mukaan jonkun, josta pitää huolehtia, elämä muuttuu työksi.

No tämä. Ja en ymmärrä tuota ainaista itsekkääksi haukkumista. Me eletään vain kerran, joten jos haluaa elää elämänsä tietyllä tavalla, mitä pahaa siinä on? Eläähän lapsia hankkinutkin elämänsä haluamallaan tavalla. Jos joku haluaa olla töiden jälkeen yksin omassa rauhassaan, maata sohvalla, mennä salille, spontaanisti metsäretkelle niin mitä pahaa ja itsekästä siinä tosiaan on? Ja kyllä, ihmisillä voi olla sellainen työ, joka on niin rasittavaa tai vaihtelevat työajat tai muuten unettomuutta, eli sitä univelkaa on saatava nukkua viikonloppuisin rauhassa pois, muuten hajoaa.

On aivan päivänselvää, jos haluaa omaa rauhaa ja vapautta, ei siihen kuvioon lapsi sovi mitenkään. Onneksi ei ole kenenkään pakko lähteä lasta sellaiseen edes sovittamaan vaan saa valita elämänsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko suorituskeskeinen? Lapset hoituu loppujen lopuksi yllättävän vähällä vaivalla ja koko ajan muuttuu helpommaksi, kun lapset kasvavat ja oppivat omatoimisuutta. Muutama ensimmäinen vuosi on vaikeimmat. Sitten tietysti tulee uhmaikiä yms. mutta loppujen lopuksi riittää kun pitää lapset ruuissa, vaatetettuina ja koulussa. Teini-ikäisille riittää kun täyttää jääkaappia koska he ovat jo mieluummin omissa oloissaan huoneissaan. Todennäköisesti kaikki sujuu helpommin ja aika kuluu nopeammin kuin osasit etukäteen kuvitella. Tietysti vaikeuksia ja sairauksia voi tulla kuten ilman lapsiakin.

Kehitysvammaisuuden mahdollisuus on nykyään aika pieni testauksen ansiosta ja olet vielä sen verran nuori, ettet ole riskisynnyttäjä.

Jos hankit nyt lapsen tai kaksi he aikuistuvat ennen kuin olet edes eläkeiässä. Ehdit saada talouden tasapainoon ennen eläkkeelle jäämistä ja ehdit saada jälleen omaa aikaa viisikymppisenä.

Mutta miksi nähdä tuo kaikki vaiva? Mitä tuosta siis saa itselleen? Ei tunnu, että lapsi toisi elämään juurikaan positiivista tai hyvin vähän, mutta ottaisi paljon. Nyt kun kaverit ovat saaneet lapsia, niin ovat kertoneet, että on paljon rankempaa, mitä olisivat ikinä voineet kuvitella. Itse siis jo lähtökohtaisesti ajattelen, että on rankkaa mutta jos on vielä rankempaa niin en varmaan kestäisi sitä

Ap

Rakkaus omaan lapseen on ainutlaatuista. Sitä tunnetta ei pysty ymmärtämään ennen kuin sen kokee. Lasten mukana tulee toki myös huoli, koska heistä välittää niin paljon, mutta se on rakkauden "hinta". 

Ei minullakaan oikeastaan koskaan ollut vauvakuumetta. Esikoinen syntyi kun olin reilusti yli kolmekymppinen ja olin löytänyt oikean miehen. Lapset ovat paras päätökseni tässä elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko suorituskeskeinen? Lapset hoituu loppujen lopuksi yllättävän vähällä vaivalla ja koko ajan muuttuu helpommaksi, kun lapset kasvavat ja oppivat omatoimisuutta. Muutama ensimmäinen vuosi on vaikeimmat. Sitten tietysti tulee uhmaikiä yms. mutta loppujen lopuksi riittää kun pitää lapset ruuissa, vaatetettuina ja koulussa. Teini-ikäisille riittää kun täyttää jääkaappia koska he ovat jo mieluummin omissa oloissaan huoneissaan. Todennäköisesti kaikki sujuu helpommin ja aika kuluu nopeammin kuin osasit etukäteen kuvitella. Tietysti vaikeuksia ja sairauksia voi tulla kuten ilman lapsiakin.

Kehitysvammaisuuden mahdollisuus on nykyään aika pieni testauksen ansiosta ja olet vielä sen verran nuori, ettet ole riskisynnyttäjä.

Jos hankit nyt lapsen tai kaksi he aikuistuvat ennen kuin olet edes eläkeiässä. Ehdit saada talouden tasapainoon ennen eläkkeelle jäämistä ja ehdit saada jälleen omaa aikaa viisikymppisenä.

Mutta miksi nähdä tuo kaikki vaiva? Mitä tuosta siis saa itselleen? Ei tunnu, että lapsi toisi elämään juurikaan positiivista tai hyvin vähän, mutta ottaisi paljon. Nyt kun kaverit ovat saaneet lapsia, niin ovat kertoneet, että on paljon rankempaa, mitä olisivat ikinä voineet kuvitella. Itse siis jo lähtökohtaisesti ajattelen, että on rankkaa mutta jos on vielä rankempaa niin en varmaan kestäisi sitä

Ap

Olen eri.

Lasten hoito on rankkaa, mutta kyllä lapset tuovat myös iloa elämään. Omassa elämässäni lapset ovat parasta ja tärkeintä elämässäni. Toki rankkaakin, mutta myös parasta. Ja uskon, että moni äiti ja isä vastaa kanssani ihan samalla tavalla.

Siihen saa varautua, että baarissa ei juosta entiseen malliin, harrastuksia jää, osa kavereista kaikkoaa ja rahaa kuluu. Mutta itse olen kokenut, että lapset ovat olleet kaiken vaivan arvoisia.

Mitkä asiat siis konkreettisesti tuovat iloa? Ihan uteliaisuudesta kysyn, koska en pysty kuvittelemaan sitä. Itse olen vaativassa työssä terveydenhuollossa, joka tuo merkityksellisyyden tunnetta ja pääsen auttamaan ja osallistumaan yhteiskuntaan. Mulla on uralleni ollut tavoitteita, mutta haaveissa ei koskaan ole ollut erityisemmin lapset. Olen aiemmin työskennellyt lasten kanssa, enkä välitä lasten seurasta. En siis inhoakaan mutta en nauti. Vapaa-ajalla menen salille treenaamaan töiden jälkeen tai ulkoilen. Tykkään matkustella, käydä uusissa paikoissa ja käydä patikoimassa. Näen ystäviä. Näistä kivoista harrastuksistani joutuisin luopumaan tai ainakin rankasti vähentämään. Tekemäni matkat ei myöskään ole lapsiperheiden matkoja. Lisäksi kuormitun herkästi ja tarvitsen aikaa palautumiseen. Onko vanhemmuus kaiken tuon arvoista? Ap

Miksi joutuisit luopumaan tai edes karsimaan? En mä vaan luopunut mistään. Ekan lapsen sain 32-vuotiaana ja toisen 34-vuotiaana. Matkustellaan ja harrastetaan ihan normaalisti, töistä toki olen ollut pääosin poissa lukuunottamatta nyt 6 vuotta, mutta enpä mä niitä kaipaa.

Omasta ajasta.

Miksi? Ja mistä omasta ajasta? Tv:n katselusta? Ei lapset estä sua harrastamasta tai matkustamasta tai mitään muutakaan.

Ihanko oikeasti väität, että lapset eivät ole esteenä jos haluan työpäiväni jälkeen viettää kolme tuntia aivan yksin omassa rauhassani sekä myös lähes joka viikonlopun?

Ei väitetä. Älä tee lapsia.

- Eri

No väittihän se.

Ohis

Eikä väittänyt, vaan sanoi, että lasten kanssa voi matkustaa. Meillä on kolme lasta ja ollaan matkusteltu ja käyty vaeltamassa. Lenkkeilemässä käyn joka päivä. Mutta jos haluaa viettää suurimman osan vapaa-ajasta töiden jälkeen ja viikonloppuisin yksin ilman lasta, niin se ei ole realistista. Sitten ei kannata tehdä lapsia.

Suora lainaus:

"Ei lapset estä sua harrastamasta tai matkustamasta tai mitään muutakaan."

No ei estä niin. Kolmen tunnin päivittäisen ja viikonlopun yksin olon estää joo. Kuten jo ihan parisuhdekin.

Vierailija kirjoitti:

Pojassani on ärsyttävää vastaava ajatusmaailma. Ei vaivaa hänelle, vaan vain helppo elämä. Onko se lopultakaan sen helpompi, kuin jos saisi lapsia ja kantaisi 50% vanhemman vastuista? Hänkin tulee vanhaksi ja sitä ennen voi vaikuttaa työelämässä ja levittämällä asenteitaan lapsettomuudesta. En tahdo lapsettomien maailmaa ja maailmankuvaa.

No miksi sitä elämää ei saisi tehdä niin helpoksi itselleen kuin pystyy? Eikös ihmiset sen takia käy töissäkin, ettei tarvitse kadulla asua ja kerjätä, palkka siis helpottaa elämää. Onhan meillä kodinkoneita ja teollisuuttakin helpottamassa elämää.

Taitaa olla katkera ihminen siellä nyt nyyhkimässä, kun ei tule lapsenlapsia.

Ne omat lapset eivät ole mitään vanhemman tahdon mukaan hyppiviä marionetteja ja saavat ajatella ihan miten haluavat tästä maailmasta ja elävät omaa elämäänsä, eivät vanhemman.