Lue keskustelun säännöt.
Vapaaehtoinen lapsettomuus vai ei?
10.05.2023 |
Olen 30 v nainen ja täytän kesällä 31 v. En ole koskaan ollut kiinnostunut vanhemmuudesta, lasten kasvatuksesta tai lapsiperhe-elämästä. Multa puuttuu kai sellainen sisäinen halu tai vauvakuume, jota muilla tuttavillani on. Toisaalta olen jättänyt vaihtoehdon vielä avoimeksi, enkä tehnyt lopullista päätöstä. En oikeastaan keksi hirveästi syitä, miksi lapsia pitäisi hankkia. Tuntuu, että lasten kasvatukseen liittyy niin paljon negatiivisia asioita, kuten oman ajan puute, jatkuva saatavilla olo, huolet, kotitöiden ja velvollisuuksien lisääntyminen, spontaaniuden väheneminen, melu, sotku ja unen puute. Äidillä on riskit raskauden ja synnytyksen osalta, jotka myös pelottaa. Isyys on niin paljon helpompaa, sillä edelleen äiti on usein päävastuussa ja isä apurin roolissa. En oikeastaan haaveile vauvasta, taaperosta, koululaisesta tai teinistäkään. Lisäksi lapsi voi olla sairas, vammainen tai erityislapsi, enkä tiedä olisiko mulla voimavaroja hoitaa tällaista lasta. Aikuiset lapset olisivat varmaan ihan kivoja, mutta nekin yleensä harvoin käyvät ja eikö olisi sama asia vain panostaa sosiaalisiin suhteisiin ja hankkia enemmän kavereita? Ainoa vanhemmuuteen liittyvä positiivinen asia on rakkaus, josta muut puhuu. Mutta toisaalta ei sekään ole taattua. Ehkä vähän huono syy hankkia lapsia? En myöskään koe elämääni merkityksettömäksi.
Olemme päätymässä eroon kumppanini kanssa, koska hän haluaa varmasti lapsia ja itse en tiedä/en todennäköisesti halua. Mies haluaa lapsia, koska on "sellainen tunne" ja koska olisi makeeta seurata lapsen kehitystä. Kuitenkin se lapsiperhearki ja lapsen hoito olisi hänen mielestään perseestä, mutta kuulemma se olisi eri asia, kun kyseessä olisi oma lapsi. Hän ei pysty konkreettisesti puhumaan lasten hoidon järjestämisestä tai vanhemmuudesta (esim. Yöheräily, kuka jää kotiin lapsen kanssa ja kuinka pitkäksi aikaa jne) ja ärsyyntyy kun olen yrittänyt jutella. Kyllä ne sitten oman lapsen kohdalla hoituu. Hän kokee, että yritän käännyttää häntä tai kyseenalaistaa hänen haaveitaan. Musta tuntuu, että hänellä ei ole kauhean realistista käsitystä siitä arjesta. Tuntuu, että joutuisin itse kuitenkin hoitamaan kaiken.
Voinkohan tässä iässä ajatella, että jos ei ole missään vaiheessa ollut selkeitä haluja lapsiin niin ei niitä enää tulekaan? On aika vaikeaa parisuhdemarkkinoilla tulevaisuudessa, kun ihmiset haluavat tietysti heti tietää kannan lapsiin. Tuntuu aika raskaalta vatkoa vuosikausia tätä asiaa. Olen ainakin 24 v asti tätä miettinyt eikä kauheasti ole enää aikaakaan.
Kommentit (140)
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin, jo pelkästään lasten vuoksi sellaisten ihmisten, jotka eivät lapsia halua, ei tulisi koskaan niitä tehdä. Maailmassa on aivan liikaa kaltoinkohdeltuja lapsia ja nuorten mielenterveysongelmat ovat ennätyslukemissa tuon vuoksi.
Toiseksi näin reippaasti yli 50-vuotiaina vela-pariskuntana voin kertoa, että päätös lapsettomuudesta ei tule mitenkään erityisesti kaduttamaan. Meille ainakin kävi juuri päinvastoin kun seurasimme tuttavien ja sukulaisten monista syitsä helvetillistä perhe-elämää. Onnellisen lapsiperheen rakentaminen on kuin lottovoitto - se osuu erittäin harvojen kohdalle ja vaatii molemmilta vanhemmilta todellista panostusta asiaan.
Varmaan sit tosiaan se vaikuttaa asiaan millaisia perheitä lähipiirissä on. Mä en tunne yhtäkään perheellistä, joilla elämä olisi lasten vuoksi ollut kurjaa. Sellaisia toki, joilla on ollut ongelmia jo ennen lapsia, lapset toki ongelmia poista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen miettinyt kuluneina vuosina samoja asioita. Päädyin siihen, että ei lapsia. Olisin ollut valmis, jos näkisin kristallipallosta että kaikki menee hyvin. En ole kuitenkaan valmis ottamaan riskiä erityislapsesta jonka hoito ei välttämättä helpotakaan lapsen kasvaessa enkä siitä että jäisin yh:ksi. Luultavasti katkeroituisin jos lapsen hoito jäisi kokonaan minulle. Mieheni tämän hetkinen terveystilanne sinetöi päätökseni, koska hän ei jaksaisi jakaa vanhemmuutta 50-50 ja jos tulisi ero, hän tuskin jaksaisi lapsia yksin joka toinen viikko vaan hoitaisi aina joskus voimien mukaan. Näen olennaisena, että lasta haluaa niin paljon että on valmis ottamaan riskin siitä, että sen hoito jää kokonaan itselle.
Ap:n tilanteessa ei mielestäni kannata hankkia lapsia. Riski sille, että lapsettomuutta mahdollisesti saattaa katua myöhemmin on mielestäni mitätön sen rinnalla, että katuu lapsiaan ja elämäänsä lapsien kanssa ihan jo pelkästään niiden lastenkin näkökulmasta ajateltuna. Maailma olisi paljon parempi paikka jos vain he, jotka lapsia oikeasti haluavat ja ovat kelvollisia vanhempia lisääntyisivät.
Olen itse vapaaehtoisesti lapseton ja lähestyn 40 ikävuotta. Puolisoni on samanlainen ja olemme olleet yhdessä yli 15 vuotta. Jos jotain, päätös lapsettomana pysymisestä on vain voimistunut vuosien kuluessa. Elämissämme on myös riittävästi haastekerrointa ilman lapsiakin ja kumpikin meistä tarvitsee paljon aikaa itsekseen eikä kestä huonosti nukkumista lähes lainkaan. Näistä lähtökohdista tuskin tulemme lapsettomuuttamme koskaan katumaan ja mikäli niin kävisikin, kärsimme siitä silloin onneksi vain itse.
Tiesin aina haluavani lapsen ja lopulta sain.Moni asia oli yllättävän vaikeaa mutta päätös haluta lapsi oli oikea,niin paljon iloa ja tarkoitusta on elämään tullut oman lapsen myötä.Toki elämä voi olla hyvää ja onnellista ilman lapsiakin,omalla kohdallani vaistoni oli kuitenkin oikea asian suhteen.
Itse näin velamiehenä en tajua sitä miksi jotkut haluaa oman lapsen? Se lapsihan tuo vain negatiivisia asioita elämään kuten vauvan hoito,vaippojen vaihto,se rajoittaa elämää,se vie rahaa,työelämä kärsii..jne
Minua ihmetyttää se miksi alhaista syntyvyyttä ihmetellään vaikka sehän johtuu pääosin siitä että nykyisin meillä on vapaus valita itse teemmekö lapsia vai emmekö tee.
Itse käyn töissä ja maksan veroja, elätän lapsiperheitä enkä itse saa mitään raha yhteiskunnalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika samoista syistä kuin aloittaja, olen aikoinani päättänyt jättää lapset tekemättä. Ikää nyt 40+ eikä ole kaduttanut kertaakaan. Kolmikymppiseksi asti seurustelin miehen kanssa, joka alkoi haluamaan lapsia ja eihän se juttu voinut toimia, joten ero tuli. Nyt olen kuullut, että tämä mies on saanut ensimmäisen lapsensa viiskymppisenä ja jättänyt lapsen äidin jo muutaman kk kuluttua lapsen syntymästä, koska ei pystynyt kuitenkaan perhekuvioita elämäänsä sovittamaan. Aluksi olin iloinen, että sai sen haluamansa lapsen, mutta kun kuulin ettei ole lapsensa elämässä mukana, niin ei voinut kuin huokaista helpotuksesta, etten itse miehen mieliksi tehnyt sitä lasta!
Kun mietin vaikka 20 vuotta taaksepäin elämääni ja kaikkea mitä on tapahtunut siinä ajassa, niin aika paljon olisi jäänyt mukavia juttuja kokematta, jos olisin ollut jumissa kotona lapsien kanssa. Kaikki aina sanoo, että voihan lapsenkin kanssa elää normaalia elämää, mutta mun normaalit jutut on sellaisia joita en lapsen kanssa voi/halua tehdä. Enkä olisi jaksanut mitään leikkipuistoja, sirkuksia, lasten tapahtumia, muskareita, koulujuttuja ym. pakollisia lapsiperheen asioita, koska introverttina viihdyn omassa rauhassani. Moni myös sanoo, että on yksinäinen vanhuus, kun ei kukaan tule vanhainkotiin katsomaan, mutta jos on koko elämänsä viihtynyt omissa oloissaan, niin tuskin kaipaa seuraa vanhanakaan. Varsinkin vanhuksia "ilahduttavat" lapsiryhmät lauluineen kauhistuttaa jo nyt, jos sellaisia joutuu vielä elämän ehtoopuolella kuuntelemaan. Mieluummin vaikka eläinvierailuja mulle.
En ole halunnut koskaan lapsia ja tunne vain vahvistui reilu kolmikymppisenä, kun noin 10 vuotta sitten kävi vahinko, jota ei koskaan pitänyt tapahtua, ja huomasin olevani raskaana. Aina olen ollut tosi varovainen, ettei niin pääsisi käymään ja kun se pahin tapahtuikin, oli kuin matto olisi vedetty jalkojen alta. Se oli niin kamala tunne, että vieläkin karmii, vaikka olen aika hyvin asian pystynyt unohtamaan. Vaikka positiivisesta testituloksesta lääkäriaikaan ja keskeytykseen oli vajaa viikko, niin ne oli elämäni pisimmät päivät. Lääkärissä selvisi kaikenlisäksi, että kyseessä oli tuulimunaraskaus, josta ei siis olisi edes lasta tullut ja olisi tod.näk. keskeytynyt itsestäänkin, ellen olisi itse halunnut niin nopeasti keskeyttää, koska asia ahdisti niin paljon. Se helpotuksen tunne oli valtava, kun homma oli ohi ja selvästikään mua ei ollut tarkoitettu edes äidiksi, kun en pystynyt edes kunnollista ihmisenalkua tuottamaan. Mutta oli silmiäavaava kokemus ja vahvisti vain omaa päätöstä olla hankkimatta lapsia, koska se vajaan viikon epävarmuus oli niin kamalaa, kun ei ollut varmuutta jos jostain syystä keskeytys ei onnistuisikaan. Hetkeäkään en miettinyt sitä toista vaihtoehtoa. Jatkossa olen ollut kyllä entistä varovaisempi, ettei sama pääse toistumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen vela ja olen tiennyt sen aina. Kolmikymppisenä aloin miettiä, että mitäs jos kaduttaa joskus, ettei tullut jälkikasvua, mutta se ajatus meni nopeasti ohi eikä mua ole myöhemminkään kaduttanut.
Olen nelikymppinen ja lapsia hankkineet ystäväni toisinaan avautuvat mulle aika synkistäkin tabuaiheista. Varmaan siksi, kun mammakamuille ei uskalla kertoa, että toisinaan niitä kaduttaa äitiys, toisinaan ne haluaisivat karata jonnekin kaoottista perhe-elämää, ja joskus ne haluaisivat kuristaa sen oman kakaransa. Mä kuuntelen, koska mä ymmärrän ja samaistun. Ystävieni lapset on kyllä tosi fiksuja ja mukavia, joten mistään kauhukakaroista ei todellakaan ole kyse, mutta joskus vaan liika on liikaa introvertti haluaa rauhaa.
Mulla on sisko. Se ei oikeastaan ollut miettinyt asiaa sen kummemmin, mutta tuli nuorena raskaaksi. Aika pian se huomasi, ettei äitiys ollut sitä varten ja sisko luopui lapsestaan. Ja mä niin ymmärrän hänen tekonsa. En pystyisi minäkään lasta kasvattamaan.
Sanonpahan vaan, että jos sulla ei ole biologista pakkoa hankkia lasta, niin älä tee sitä. Lapsi on pitkän ajan sijoitus, eikä ole takeita siitä, että siihen rakastuu. Biologian pitäisi osata hoitaa se puoli, mutta ei kaikki vanhemmat koe ultimaattista rakkautta lastaan kohtaan. Ei ole takeita, että niin tapahtuu, ikävä kyllä.
Lapseton elämä on oikein hyvää. Saa mennä ja tulla kuten haluaa.
Ollessani lapseton elämä oli oikein hyvää; sain tehdä just, mitä minä itse tahdoin, käytin rahani just kuten tahdoin, kävin reissuissa, kapakoissa.....Kolmekymppisenä koin, että olen tarpeeksi jo juoksujani kolunnut. Nyt kolmevitosena, kolmen äitinä, elämä on oikein hyvää. Aika aikaa kutakin, sopi minulle.
Ensinnäkin, älä koskaan tee lapsia miehen kanssa, joka ei ymmärrä miten paljon aikaa ja voimia lapsiarki vie. Se ei ole myöskään vaan lapsen kanssa oloa vaan myös loputonta siivoamista.
Vapaaehtoisesti lapseton ei ole mikään tabu tai poikkeus.
itse olen 39v nainen ja onnellinen siitä, etten tehnyt lapsia ex-mieheni kanssa. Suunniteltiin sitä, mutta jossain vaiheessa mies muuttui ja pelkkä arki oli miehen puolelta nalkuttamista. Onneksi lapsia ei tullut siihen suhteeseen koska nyt olisin kiinni myös siinä valittajamiehessä lasten huoltajuusasioissa jne.
Elämä on nyt onnellista ja nautinnollista enkä koe, että olisin jäänyt jostain paitsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin, jo pelkästään lasten vuoksi sellaisten ihmisten, jotka eivät lapsia halua, ei tulisi koskaan niitä tehdä. Maailmassa on aivan liikaa kaltoinkohdeltuja lapsia ja nuorten mielenterveysongelmat ovat ennätyslukemissa tuon vuoksi.
Toiseksi näin reippaasti yli 50-vuotiaina vela-pariskuntana voin kertoa, että päätös lapsettomuudesta ei tule mitenkään erityisesti kaduttamaan. Meille ainakin kävi juuri päinvastoin kun seurasimme tuttavien ja sukulaisten monista syitsä helvetillistä perhe-elämää. Onnellisen lapsiperheen rakentaminen on kuin lottovoitto - se osuu erittäin harvojen kohdalle ja vaatii molemmilta vanhemmilta todellista panostusta asiaan.
Ihminen hakee vahvistusta omille valinnoilleen muista ihmisistä. Niinpä tekin näette vain ne onnettomat asiat muiden perheiden elämässä. Te ette enää pysty ikänne puolesta saamaan lapsia, joten tottakai on tärkeää omalle psyykelle pysytellä sillä kannalla, että muiden perhe-elämä on enimmäkseen hirveää. Samoin kuin lapsia hankkinut kiinnittää huomionsa hyviin puoliin vahvistaakseen omaa päätöstään jos ei ole varma tuliko tehtyä oikea. Se joka on sinut omien valintojensa kanssa, ei linkitystä ja todistelua tarvitse. Tai näitä puuduttavia keskusteluja, joissa osapuolet kaivautuvat vaan syvemmälle poteroihinsa ja huutelevat sieltä.
Vierailija kirjoitti:
Itse näin velamiehenä en tajua sitä miksi jotkut haluaa oman lapsen? Se lapsihan tuo vain negatiivisia asioita elämään kuten vauvan hoito,vaippojen vaihto,se rajoittaa elämää,se vie rahaa,työelämä kärsii..jne
Minua ihmetyttää se miksi alhaista syntyvyyttä ihmetellään vaikka sehän johtuu pääosin siitä että nykyisin meillä on vapaus valita itse teemmekö lapsia vai emmekö tee.
Itse käyn töissä ja maksan veroja, elätän lapsiperheitä enkä itse saa mitään raha yhteiskunnalta.
Nykylapset maksavat sinun eläkkeesi ja hoitavat sinut hautaan, parajin vela"mies".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin, jo pelkästään lasten vuoksi sellaisten ihmisten, jotka eivät lapsia halua, ei tulisi koskaan niitä tehdä. Maailmassa on aivan liikaa kaltoinkohdeltuja lapsia ja nuorten mielenterveysongelmat ovat ennätyslukemissa tuon vuoksi.
Toiseksi näin reippaasti yli 50-vuotiaina vela-pariskuntana voin kertoa, että päätös lapsettomuudesta ei tule mitenkään erityisesti kaduttamaan. Meille ainakin kävi juuri päinvastoin kun seurasimme tuttavien ja sukulaisten monista syitsä helvetillistä perhe-elämää. Onnellisen lapsiperheen rakentaminen on kuin lottovoitto - se osuu erittäin harvojen kohdalle ja vaatii molemmilta vanhemmilta todellista panostusta asiaan.
Ihminen hakee vahvistusta omille valinnoilleen muista ihmisistä. Niinpä tekin näette vain ne onnettomat asiat muiden perheiden elämässä. Te ette enää pysty ikänne puolesta saamaan lapsia, joten tottakai on tärkeää omalle psyykelle pysytellä sillä kannalla, että muiden perhe-elämä on enimmäkseen hirveää. Samoin kuin lapsia hankkinut kiinnittää huomionsa hyviin puoliin vahvistaakseen omaa päätöstään jos ei ole varma tuliko tehtyä oikea. Se joka on sinut omien valintojensa kanssa, ei linkitystä ja todistelua tarvitse. Tai näitä puuduttavia keskusteluja, joissa osapuolet kaivautuvat vaan syvemmälle poteroihinsa ja huutelevat sieltä.
Entä jos sen perhe-elämän oikeasti näkee enimmäkseen hirveänä? Ei sen tarvitse olla sitä kuin subjektiivisesti. Sulla on tossa semmonen oletus että lapseton näkee perhe-elämän ihanana mutta uskottelee itselleen toisin.
Tämä ei siis riipu siitä kokeeko perhe itse elämänsä millaisena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse näin velamiehenä en tajua sitä miksi jotkut haluaa oman lapsen? Se lapsihan tuo vain negatiivisia asioita elämään kuten vauvan hoito,vaippojen vaihto,se rajoittaa elämää,se vie rahaa,työelämä kärsii..jne
Minua ihmetyttää se miksi alhaista syntyvyyttä ihmetellään vaikka sehän johtuu pääosin siitä että nykyisin meillä on vapaus valita itse teemmekö lapsia vai emmekö tee.
Itse käyn töissä ja maksan veroja, elätän lapsiperheitä enkä itse saa mitään raha yhteiskunnalta.Nykylapset maksavat sinun eläkkeesi ja hoitavat sinut hautaan, parajin vela"mies".
Sietääkin, kun velamies syytää ikänsä niihin räkänokkiin verorahoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse näin velamiehenä en tajua sitä miksi jotkut haluaa oman lapsen? Se lapsihan tuo vain negatiivisia asioita elämään kuten vauvan hoito,vaippojen vaihto,se rajoittaa elämää,se vie rahaa,työelämä kärsii..jne
Minua ihmetyttää se miksi alhaista syntyvyyttä ihmetellään vaikka sehän johtuu pääosin siitä että nykyisin meillä on vapaus valita itse teemmekö lapsia vai emmekö tee.
Itse käyn töissä ja maksan veroja, elätän lapsiperheitä enkä itse saa mitään raha yhteiskunnalta.Nykylapset maksavat sinun eläkkeesi ja hoitavat sinut hautaan, parajin vela"mies".
Sietääkin, kun velamies syytää ikänsä niihin räkänokkiin verorahoja.
Vela"mies" tuossa väitti, ettei saa mitään rahaa yhteiskunnalta. Lyhytnäköisesti ja vain tähän hetkeen keskittyen, kuten lapsettomille tyypillistä onkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse näin velamiehenä en tajua sitä miksi jotkut haluaa oman lapsen? Se lapsihan tuo vain negatiivisia asioita elämään kuten vauvan hoito,vaippojen vaihto,se rajoittaa elämää,se vie rahaa,työelämä kärsii..jne
Minua ihmetyttää se miksi alhaista syntyvyyttä ihmetellään vaikka sehän johtuu pääosin siitä että nykyisin meillä on vapaus valita itse teemmekö lapsia vai emmekö tee.
Itse käyn töissä ja maksan veroja, elätän lapsiperheitä enkä itse saa mitään raha yhteiskunnalta.Nykylapset maksavat sinun eläkkeesi ja hoitavat sinut hautaan, parajin vela"mies".
Sietääkin, kun velamies syytää ikänsä niihin räkänokkiin verorahoja.
Vela"mies" tuossa väitti, ettei saa mitään rahaa yhteiskunnalta. Lyhytnäköisesti ja vain tähän hetkeen keskittyen, kuten lapsettomille tyypillistä onkin.
Eivät kai lapsellisetkaan sentään ennustaa osaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin, jo pelkästään lasten vuoksi sellaisten ihmisten, jotka eivät lapsia halua, ei tulisi koskaan niitä tehdä. Maailmassa on aivan liikaa kaltoinkohdeltuja lapsia ja nuorten mielenterveysongelmat ovat ennätyslukemissa tuon vuoksi.
Toiseksi näin reippaasti yli 50-vuotiaina vela-pariskuntana voin kertoa, että päätös lapsettomuudesta ei tule mitenkään erityisesti kaduttamaan. Meille ainakin kävi juuri päinvastoin kun seurasimme tuttavien ja sukulaisten monista syitsä helvetillistä perhe-elämää. Onnellisen lapsiperheen rakentaminen on kuin lottovoitto - se osuu erittäin harvojen kohdalle ja vaatii molemmilta vanhemmilta todellista panostusta asiaan.
Ihminen hakee vahvistusta omille valinnoilleen muista ihmisistä. Niinpä tekin näette vain ne onnettomat asiat muiden perheiden elämässä. Te ette enää pysty ikänne puolesta saamaan lapsia, joten tottakai on tärkeää omalle psyykelle pysytellä sillä kannalla, että muiden perhe-elämä on enimmäkseen hirveää. Samoin kuin lapsia hankkinut kiinnittää huomionsa hyviin puoliin vahvistaakseen omaa päätöstään jos ei ole varma tuliko tehtyä oikea. Se joka on sinut omien valintojensa kanssa, ei linkitystä ja todistelua tarvitse. Tai näitä puuduttavia keskusteluja, joissa osapuolet kaivautuvat vaan syvemmälle poteroihinsa ja huutelevat sieltä.
Entä jos sen perhe-elämän oikeasti näkee enimmäkseen hirveänä? Ei sen tarvitse olla sitä kuin subjektiivisesti. Sulla on tossa semmonen oletus että lapseton näkee perhe-elämän ihanana mutta uskottelee itselleen toisin.
Tämä ei siis riipu siitä kokeeko perhe itse elämänsä millaisena.
Ei ole tuollaista oletusta. Kaikissa elämäntilanteissa on hyviä ja huonoja puolia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin, jo pelkästään lasten vuoksi sellaisten ihmisten, jotka eivät lapsia halua, ei tulisi koskaan niitä tehdä. Maailmassa on aivan liikaa kaltoinkohdeltuja lapsia ja nuorten mielenterveysongelmat ovat ennätyslukemissa tuon vuoksi.
Toiseksi näin reippaasti yli 50-vuotiaina vela-pariskuntana voin kertoa, että päätös lapsettomuudesta ei tule mitenkään erityisesti kaduttamaan. Meille ainakin kävi juuri päinvastoin kun seurasimme tuttavien ja sukulaisten monista syitsä helvetillistä perhe-elämää. Onnellisen lapsiperheen rakentaminen on kuin lottovoitto - se osuu erittäin harvojen kohdalle ja vaatii molemmilta vanhemmilta todellista panostusta asiaan.
Ihminen hakee vahvistusta omille valinnoilleen muista ihmisistä. Niinpä tekin näette vain ne onnettomat asiat muiden perheiden elämässä. Te ette enää pysty ikänne puolesta saamaan lapsia, joten tottakai on tärkeää omalle psyykelle pysytellä sillä kannalla, että muiden perhe-elämä on enimmäkseen hirveää. Samoin kuin lapsia hankkinut kiinnittää huomionsa hyviin puoliin vahvistaakseen omaa päätöstään jos ei ole varma tuliko tehtyä oikea. Se joka on sinut omien valintojensa kanssa, ei linkitystä ja todistelua tarvitse. Tai näitä puuduttavia keskusteluja, joissa osapuolet kaivautuvat vaan syvemmälle poteroihinsa ja huutelevat sieltä.
Entä jos sen perhe-elämän oikeasti näkee enimmäkseen hirveänä? Ei sen tarvitse olla sitä kuin subjektiivisesti. Sulla on tossa semmonen oletus että lapseton näkee perhe-elämän ihanana mutta uskottelee itselleen toisin.
Tämä ei siis riipu siitä kokeeko perhe itse elämänsä millaisena.
Ei ole tuollaista oletusta. Kaikissa elämäntilanteissa on hyviä ja huonoja puolia.
Onhan, kun sanoit että lapseton hakee vahvistusta päätökselleen näkemällä vain perhe-elämän huonot puolet.
Mies kuulostaa kuvauksen perusteella täydeltä lapselta, jos haluaa lapsia koska "on sellainen tunne ja haluaa nähdä oman lapsen kasvavan" tms mitä nyt sanoitkaan. Ei kyllä tiedä yhtään realistisesti mitä se lapsen kasvatus on kokonaisuutena! Huhhuh. Ja aivan 100 % varmuudella se hoito jäisi sinulle kokonaan, ja sen jälkeen eläisit onnettomana elämäsi loppuun saakka. Kuulostat ap samanlaiselta kuin minä, ja minä en halua lapsia myöskään. Ei, en vihaa niitä. Ei, en halua vaan bilettää. En vain halua lapsia monesta eri syystä, mitään paloa ei ole siihen hommaan ja oisin todella todella onneton perheenäitinä.
Miksi pitäisi valita pakotettu lapsellisuus kun voi olla vapaaehtoisesti ilmankin jos ei halua?!
Ensinnäkin, jo pelkästään lasten vuoksi sellaisten ihmisten, jotka eivät lapsia halua, ei tulisi koskaan niitä tehdä. Maailmassa on aivan liikaa kaltoinkohdeltuja lapsia ja nuorten mielenterveysongelmat ovat ennätyslukemissa tuon vuoksi.
Toiseksi näin reippaasti yli 50-vuotiaina vela-pariskuntana voin kertoa, että päätös lapsettomuudesta ei tule mitenkään erityisesti kaduttamaan. Meille ainakin kävi juuri päinvastoin kun seurasimme tuttavien ja sukulaisten monista syitsä helvetillistä perhe-elämää. Onnellisen lapsiperheen rakentaminen on kuin lottovoitto - se osuu erittäin harvojen kohdalle ja vaatii molemmilta vanhemmilta todellista panostusta asiaan.