Lue keskustelun säännöt.
Olen ihan loppu, lapsi ei tottele, mies ei osallistu, töissä kamalat paineet
08.05.2023 |
Muutama vuosi sitten olin uskomattoman onnellinen. Elin hetkessä, nautin elämästä ihan täysillä, olin ihan umpirakastunut mieheeni vielä reilusti yli 10 vuoden yhdessäolon jälkeenkin. Halusimme lapsen ja sen myös saimme vihdoin ja viimein pitkän yrityksen jälkeen. Sitten kaikki muuttui. Menetin silloisen erittäin hyvän työn äitiyslomalla (kiitos koronan), unettomuus alkoi vaivata vaikka vauva nukkui ihan hyvin ensimmäisen puolen vuoden jälkeen. Olin hänen kanssaan kotona melkein kolme vuotta. Ja kaipasin vanhaa elämääni ihan hulluna. Menetin myös harrastuksen (aika ja maailma muuttui, sitä harrastusta ei tavallaan ole enää olemassakaan), joka oli minulle tärkeä. Olen aina ollut kotihiiri-introvertti mutta kotona oleminen jatkuvasti kitisevä lapsen kanssa oli lopulta ihan hirveää. En nukkunut, mielekästä tekemistä ei ollut. Lopulta menin takaisin työelämään ja lapsi hoitoon, mikä oli shokki enkä enää nauttinut töistä (uusi työ tietysti ja aivan uudenlaiset paineet), vaan jatkuvasti oli kiire hakemaan lasta ja niin edelleen.
Luulin, että olen uupunut töistä mutta todellisuudessa olen jotenkin uupunut koko perhe-elämästä. Lapsen hoito on melkein kokonaan kontollani, sillä teen liukuvaa työaikaa ja mies kiinteää pitkää päivää eikä voi osallistua lapsen vientiin eikä hakuun, ei ehtisi esim hakea lasta päiväkodin aukiolon puitteissa (hän kyllä hakee koko ajan uutta työtä, jotta tähän saataisiin helpotusta mutta ei se nyt auta). Lapsi on myös aivan minun perääni eikä annan isänsä pestä hampaitaan tai laittaa nukkumaan tai muutakaan eli kaikki kotirutiinit ovat minun hoidettavanani Ellen halua lapsen saavan järjetöntä huutoraivaria minun perääni. Yritimme juuri yksi ilta, että mies laittaisi edes sänkyyn lapsen mutta siellä se huusi paniikissa äitiä pitkään. Sama toistuu ihan kaikessa, vain äiti kelpaa. Lapsella on hirveä uhma, ei tottele, ulisee ihan koko ajan eikä mikään ole hyvin ja mä en jaksa yhtään. Aamuisin on vaikeaa lähteä kun ei suostu pukemaan, vastustaa ihan kaikessa. Isänsä kanssa tekevät kyllä paljon viikonloppuisin kaikkea, ulkoilevat, leikkivät yms. mutta hoitotoimenpiteisiin kelpaan vain minä. Olen laittanut hänet nukkumaan nyt melkein neljän vuoden ajan melkein joka ikinen ilta, ehkä 3-4 poikkeusta lukuunottamatta.
En jaksa enää mitään. En nuku, työt kuormittaa niin etten jaksaisi aamulla ylös sängystä ja lapsi vastustaa ihan kaikessa, ettei mikään mene vahingossakaan sujuvasti. Lienee sanomattakin selvää, ettei tukiverkkoa ole, molemmat isoäidit asuvat muualla ja meidän kummankin sisarukset asuvat muualla kuin Suomessa tällä hetkellä.
Miten mä nousen tästä suosta? Miten löydän taas ilon elämään, miten saan lapsen tottelemaan, miten jaksan töissä? Miten löydän rakkauden mieheen, jota en enää tunne siksi johon vielä vähän aikaa sitten olin umpirakastunut ensi hetkestä asti?
Kommentit (144)
Kuulostaa siltä, että olet astunut suomalaisen naisen tasa-arvoansaan: vastuullasi on paitsi palkkatyö, myös päävastuu lapsensta ja kodinhoidosta. Lopputuloksena on uupumus ja katkeroituminen, ennen pitkään sitten todennäköisesti myös vieraantuminen puolisosta ja ero. Kun on tarpeeksi väsynyt ja yksin, niin käy helposti niin, että lapsi alkaa pyörittämään arkea. Puolisollasi olisi nyt tässä paikka ottaa aktiivisempi rooli.
Miehesi on varmaankin tottunut kotivuosinasi siihen, ettei hänen töiden tarvitse joustaa. Nyt kuitenkin kun sinä olet töissä, ja vielä uudessa työpaikassa, olisi hänen vuoronsa laittaa myös oma työnsä joustamaan. Kyllä ne naisyrittäjien ja yksinhuoltajienkin työt kummasti saadaan jotenkin joustamaan, kun on pakko. Niin kauan kuin vain sinä joustat , niin hänen ei tarvitse.
Molemmat voisivat esimerkiksi tehdä lyhennettyä työaikaa tai mitä näitä nyt on.
Tunnistan tilanteesi ja tsemppaan. Itsestään tuo tilanne tuskin ihan heti helpottaa - edessä on ne ruuhkaosimmat pikkukoululaisvuodetkin. Istukaa alas ja miettikää, miten kuormaa saadaan tasoitettua. Kokemuksesta tiedän, että miehen voi olla vaikea luopua ns. saavutetuista eduista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos taas kommenteista. Tuntuu kyllä erittäin pahalta kuulla, että olen huono äiti ja vanhemmuus on hukassa, kun olen syntymästään saakka halunnut toimia loogisesti, luoda heti rutiinit ja pitää huolta käytöstavoista jo pienestä pitäen ja antaa huomiota runsaasti ja jättää huono käytös huomiotta. Olen järjestelmällisesti laittanut leluja jäähylle huonosta käytöksestä (esim. laittaa leluja suuhun kiellosta huolimatta ja näin lelu joutuu jäähylle), jos ei pue ulkovaatteita niin emme lähde ulos, jos kiukuttelee ja riehuu ruokapöydässä niin hänet nostetaan siitä pois jne.). Jos ei riisu kun tullaan sisälle niin jätän eteiseen huutamaan. Jos ei pese käsiä kun tulee, ei pääse syömään. Hyvää käytöstä kehutaan aina, hänelle annetaan paljon rakkautta, syliä ja suukkoja. Kehun, jos lähteminen menee hyvin. Hän tietää että huutamalla ei saa mitään. Paitsi näköjään äidin hoitamaan iltarutiinit. Kestän todella huonosti huutoa sillä se nostaa mun stressitasoa heti ihan hirveästi ja ajattelen liikaa, mitä naapuritkin ajattelee.
Miten sitten pitää toimia, jos lapsi jähmettyy päiväkodin eteen kuin patsas? Otetaan kainaloon ja kannetaan vai? Sillähän hän saa haluamaansa huomiota. Ei lasta voi siihenkään jättää. Lapsi on siis hieman alle neljävuotias.
Auttaako se jos laitat leluja jäähylle? Jos ei, niin silloin pitää etsiä joku muu rangaistustapa joka toimii. Sellainen rangaistus joka ei tehoa lapseen on vain haitaksi.
Ja kuten sanottua, niin ei tietenkään voi jättää lasta päiväkodin eteen seisomaan. Eikä tuo myöskään ole tilanne missä kannattaisi lapsen kanssa jäädä neuvottelemaan, koska mitään neuvottelun varaa ei asiassa ole. Eli lapsi on kannettava sisään. Sen kannonkin voi tehdä sillä lailla, että lapsi saa siitä mahdollisimman vähän mitään mahdollisesti hyväksi katsomaansa irti.
Jos kestää huonosti huutoa, niin esim. kuulosuojaimista on apua. Ja mitä naapureihin tulee, niin kyllä jokainen normaali ihminen ymmärtää, että pienet lapset usein huutavat.
Poistu kotoa siksi aikaa kun isä hoitaa iltatoimet. Älä anna lapsen hallita. Eikä isä saa heti luovuttaa kun lapsi huutaa äitiä.
Ihan ensimmäisenä kannattaa ottaa ero ja laittaa omaisuus jakoon. Sitten hankintaan vuokra-asunto itselle ja lapselle. Töistä kannattaa irtisanoutua ja parempi jos saa hankittua itselleen potkut ilman, että on itse siihen syyllinen eli tuotannolliset ja taloudelliset syyt tai ei sovellu työhön. Tuota itse irtisanoutumista kannattaa kuitenkin välttää tai olla sen kanssa hyvin varovainen, koska siitä seuraa karenssi. Viimeisenä palveluksena hyvälle työntekijälle työnantaja antaa työntekijän pyynnöstä ne potkut niin karenssia ei seuraa. Joissakin tapauksissa se yhteiskunnan tuilla vuokra-asunnossa elävän yh.äidin elämä on ihan hyväksyttävää. Ehkä aloittajan tapauksessa se on varteenotettava vaihtoehto, jos se estää aloittajan totaalisen hermoromahduksen. Kannattaa myös selvittää tosissaan, onko lapsi ns. erityislapsi ja pitääkö tuollainen käytös sisällään nepsy-oireita. Tulot ja elintaso tietysti tippuvat, mutta uhrauksia on joskus tehtävä.
Vierailija kirjoitti:
Luulen että lapsi on ns. erityisherkkä, sori muotisana, mutta siis tosiaan peilaa äidin tunteita niin kuin joku jo sanoikin. Hän on koko ajan paniikissa äidin lähellä ja haluaa olla vaan lähempänä koska pelkää että tapahtuu jotain hirveää jos irrottaa äidistä. Suosittelen että menette puhumaan ammattilaiselle, yksityiselle jos mahdollista, mitä keinoja tähän tilanteeseen olisi. Jos lähdette pois kotoa esim. viikoksi mökille tai hotellilomalle, miten lapsi siellä käyttäytyy? Kannattaa kokeilla. Myös luonnossa oleskelu mahdollisimman paljon voi auttaa. Nyt on hyvät kelit taas joten joko kävellen tai vaikka rattailla piiiiitkille lenkeille metsään. Siis pois autojen äänistä. Erityisherkkä ottaa kaiken hälinän vastaan kovemmalla voluumilla kuin muut. Luontoon siis, ei mitään tekemistä, vain olemista. Jos lapsi haluu niin voi vaikka mönkiä maassa tai istua rattaissa, ihan sama. Voimia!!!
Pikemminkin adhd kuin erityisherkkä. Ap'n tekstistä saa kuvan että äiti tukeutuu enemmän lapseen kuin lapsi äitiin. Ei anneta luottoa isälle ja kyllähän lapsi tämän huomaa. Adhd'ta puolustelen sillä että lapsikin suorittaa päivähoidossa siinä missä vanhemmat töissä. Ja kun päivän ajan suorittaa ja käyttäytyy, se kulminoituu kiukutteluna kotona. Erityisherkkä on kyllä vetäytyvämpi, viihtyy rauhassa omineenkin mutta ei se tarkoita että on kaikille äänille ja aktiviteeteille "allerginen". Erityisherkkä tekee myös kaikkensa välttääkseen konflikteja, ja vähiten haluaa niitä vanhempien tai kaikkein läheisimpien ihmisten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos taas kommenteista. Tuntuu kyllä erittäin pahalta kuulla, että olen huono äiti ja vanhemmuus on hukassa, kun olen syntymästään saakka halunnut toimia loogisesti, luoda heti rutiinit ja pitää huolta käytöstavoista jo pienestä pitäen ja antaa huomiota runsaasti ja jättää huono käytös huomiotta. Olen järjestelmällisesti laittanut leluja jäähylle huonosta käytöksestä (esim. laittaa leluja suuhun kiellosta huolimatta ja näin lelu joutuu jäähylle), jos ei pue ulkovaatteita niin emme lähde ulos, jos kiukuttelee ja riehuu ruokapöydässä niin hänet nostetaan siitä pois jne.). Jos ei riisu kun tullaan sisälle niin jätän eteiseen huutamaan. Jos ei pese käsiä kun tulee, ei pääse syömään. Hyvää käytöstä kehutaan aina, hänelle annetaan paljon rakkautta, syliä ja suukkoja. Kehun, jos lähteminen menee hyvin. Hän tietää että huutamalla ei saa mitään. Paitsi näköjään äidin hoitamaan iltarutiinit. Kestän todella huonosti huutoa sillä se nostaa mun stressitasoa heti ihan hirveästi ja ajattelen liikaa, mitä naapuritkin ajattelee.
Miten sitten pitää toimia, jos lapsi jähmettyy päiväkodin eteen kuin patsas? Otetaan kainaloon ja kannetaan vai? Sillähän hän saa haluamaansa huomiota. Ei lasta voi siihenkään jättää. Lapsi on siis hieman alle neljävuotias.
Auttaako se jos laitat leluja jäähylle? Jos ei, niin silloin pitää etsiä joku muu rangaistustapa joka toimii. Sellainen rangaistus joka ei tehoa lapseen on vain haitaksi.
Ja kuten sanottua, niin ei tietenkään voi jättää lasta päiväkodin eteen seisomaan. Eikä tuo myöskään ole tilanne missä kannattaisi lapsen kanssa jäädä neuvottelemaan, koska mitään neuvottelun varaa ei asiassa ole. Eli lapsi on kannettava sisään. Sen kannonkin voi tehdä sillä lailla, että lapsi saa siitä mahdollisimman vähän mitään mahdollisesti hyväksi katsomaansa irti.
Jos kestää huonosti huutoa, niin esim. kuulosuojaimista on apua. Ja mitä naapureihin tulee, niin kyllä jokainen normaali ihminen ymmärtää, että pienet lapset usein huutavat.
Naapureilla ei kyllä ole mitään velvollisuutta sietää lapsen jatkuvaa huutoa. Lapsen kasvattamistakin kannattaa kokeilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen että lapsi on ns. erityisherkkä, sori muotisana, mutta siis tosiaan peilaa äidin tunteita niin kuin joku jo sanoikin. Hän on koko ajan paniikissa äidin lähellä ja haluaa olla vaan lähempänä koska pelkää että tapahtuu jotain hirveää jos irrottaa äidistä. Suosittelen että menette puhumaan ammattilaiselle, yksityiselle jos mahdollista, mitä keinoja tähän tilanteeseen olisi. Jos lähdette pois kotoa esim. viikoksi mökille tai hotellilomalle, miten lapsi siellä käyttäytyy? Kannattaa kokeilla. Myös luonnossa oleskelu mahdollisimman paljon voi auttaa. Nyt on hyvät kelit taas joten joko kävellen tai vaikka rattailla piiiiitkille lenkeille metsään. Siis pois autojen äänistä. Erityisherkkä ottaa kaiken hälinän vastaan kovemmalla voluumilla kuin muut. Luontoon siis, ei mitään tekemistä, vain olemista. Jos lapsi haluu niin voi vaikka mönkiä maassa tai istua rattaissa, ihan sama. Voimia!!!
Pikemminkin adhd kuin erityisherkkä. Ap'n tekstistä saa kuvan että äiti tukeutuu enemmän lapseen kuin lapsi äitiin. Ei anneta luottoa isälle ja kyllähän lapsi tämän huomaa. Adhd'ta puolustelen sillä että lapsikin suorittaa päivähoidossa siinä missä vanhemmat töissä. Ja kun päivän ajan suorittaa ja käyttäytyy, se kulminoituu kiukutteluna kotona. Erityisherkkä on kyllä vetäytyvämpi, viihtyy rauhassa omineenkin mutta ei se tarkoita että on kaikille äänille ja aktiviteeteille "allerginen". Erityisherkkä tekee myös kaikkensa välttääkseen konflikteja, ja vähiten haluaa niitä vanhempien tai kaikkein läheisimpien ihmisten kanssa.
Mitä kaikkia vaihtoehtoja näissä diagnoosiarpajaisissa oikein on? Adhd, add, autismi, asperger, nepsy, uhmakkuushäiriö, erityisherkkyys? Ja asiahan on joka tapauksessa niin, että erityislasta ei voi kasvattaa eli kun diagnoosi on saatu niin vanhemmat voivat heittää hanskat nurkkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos taas kommenteista. Tuntuu kyllä erittäin pahalta kuulla, että olen huono äiti ja vanhemmuus on hukassa, kun olen syntymästään saakka halunnut toimia loogisesti, luoda heti rutiinit ja pitää huolta käytöstavoista jo pienestä pitäen ja antaa huomiota runsaasti ja jättää huono käytös huomiotta. Olen järjestelmällisesti laittanut leluja jäähylle huonosta käytöksestä (esim. laittaa leluja suuhun kiellosta huolimatta ja näin lelu joutuu jäähylle), jos ei pue ulkovaatteita niin emme lähde ulos, jos kiukuttelee ja riehuu ruokapöydässä niin hänet nostetaan siitä pois jne.). Jos ei riisu kun tullaan sisälle niin jätän eteiseen huutamaan. Jos ei pese käsiä kun tulee, ei pääse syömään. Hyvää käytöstä kehutaan aina, hänelle annetaan paljon rakkautta, syliä ja suukkoja. Kehun, jos lähteminen menee hyvin. Hän tietää että huutamalla ei saa mitään. Paitsi näköjään äidin hoitamaan iltarutiinit. Kestän todella huonosti huutoa sillä se nostaa mun stressitasoa heti ihan hirveästi ja ajattelen liikaa, mitä naapuritkin ajattelee.
Miten sitten pitää toimia, jos lapsi jähmettyy päiväkodin eteen kuin patsas? Otetaan kainaloon ja kannetaan vai? Sillähän hän saa haluamaansa huomiota. Ei lasta voi siihenkään jättää. Lapsi on siis hieman alle neljävuotias.
Auttaako se jos laitat leluja jäähylle? Jos ei, niin silloin pitää etsiä joku muu rangaistustapa joka toimii. Sellainen rangaistus joka ei tehoa lapseen on vain haitaksi.
Ja kuten sanottua, niin ei tietenkään voi jättää lasta päiväkodin eteen seisomaan. Eikä tuo myöskään ole tilanne missä kannattaisi lapsen kanssa jäädä neuvottelemaan, koska mitään neuvottelun varaa ei asiassa ole. Eli lapsi on kannettava sisään. Sen kannonkin voi tehdä sillä lailla, että lapsi saa siitä mahdollisimman vähän mitään mahdollisesti hyväksi katsomaansa irti.
Jos kestää huonosti huutoa, niin esim. kuulosuojaimista on apua. Ja mitä naapureihin tulee, niin kyllä jokainen normaali ihminen ymmärtää, että pienet lapset usein huutavat.
Naapureilla ei kyllä ole mitään velvollisuutta sietää lapsen jatkuvaa huutoa. Lapsen kasvattamistakin kannattaa kokeilla.
Toki tuon ikäistä lasta voi kasvattaa, mutta esim. vauvaa ei voi kasvattaa vaan vauvaa huutaa sen minkä huutaa. Ja vauvaperheelläkin on oikeus asua kerros- tai rivitalossa. Ja lisäksi kasvattamisellakin on rajansa, eli läheskään täysin huudottomaksi ei leikki-ikäistäkään saa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
9
Vierailija kirjoitti:
Luulen että lapsi on ns. erityisherkkä, sori muotisana, mutta siis tosiaan peilaa äidin tunteita niin kuin joku jo sanoikin. Hän on koko ajan paniikissa äidin lähellä ja haluaa olla vaan lähempänä koska pelkää että tapahtuu jotain hirveää jos irrottaa äidistä. Suosittelen että menette puhumaan ammattilaiselle, yksityiselle jos mahdollista, mitä keinoja tähän tilanteeseen olisi. Jos lähdette pois kotoa esim. viikoksi mökille tai hotellilomalle, miten lapsi siellä käyttäytyy? Kannattaa kokeilla. Myös luonnossa oleskelu mahdollisimman paljon voi auttaa. Nyt on hyvät kelit taas joten joko kävellen tai vaikka rattailla piiiiitkille lenkeille metsään. Siis pois autojen äänistä. Erityisherkkä ottaa kaiken hälinän vastaan kovemmalla voluumilla kuin muut. Luontoon siis, ei mitään tekemistä, vain olemista. Jos lapsi haluu niin voi vaikka mönkiä maassa tai istua rattaissa, ihan sama. Voimia!!!
Pikemminkin adhd kuin erityisherkkä. Ap'n tekstistä saa kuvan että äiti tukeutuu enemmän lapseen kuin lapsi äitiin. Ei anneta luottoa isälle ja kyllähän lapsi tämän huomaa. Adhd'ta puolustelen sillä että lapsikin suorittaa päivähoidossa siinä missä vanhemmat töissä. Ja kun päivän ajan suorittaa ja käyttäytyy, se kulminoituu kiukutteluna kotona. Erityisherkkä on kyllä vetäytyvämpi, viihtyy rauhassa omineenkin mutta ei se tarkoita että on kaikille äänille ja aktiviteeteille "allerginen". Erityisherkkä tekee myös kaikkensa välttääkseen konflikteja, ja vähiten haluaa niitä vanhempien tai kaikkein läheisimpien ihmisten kanssa.
Mitä kaikkia vaihtoehtoja näissä diagnoosiarpajaisissa oikein on? Adhd, add, autismi, asperger, nepsy, uhmakkuushäiriö, erityisherkkyys? Ja asiahan on joka tapauksessa niin, että erityislasta ei voi kasvattaa eli kun diagnoosi on saatu niin vanhemmat voivat heittää hanskat nurkkaan.
Ohis, mutta erityislasta nimenomaan joutuu kasvattamalla kasvattamaan - siihen ei vain päde samat keinot kuin "normilapsiin".
Nimimerkki sekä erityislapsen että normilapsen äiti. Se normilapsi on mennyt vähän pesuveden mukana toisin kuin erityislapsen kasvattaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos taas kommenteista. Tuntuu kyllä erittäin pahalta kuulla, että olen huono äiti ja vanhemmuus on hukassa, kun olen syntymästään saakka halunnut toimia loogisesti, luoda heti rutiinit ja pitää huolta käytöstavoista jo pienestä pitäen ja antaa huomiota runsaasti ja jättää huono käytös huomiotta. Olen järjestelmällisesti laittanut leluja jäähylle huonosta käytöksestä (esim. laittaa leluja suuhun kiellosta huolimatta ja näin lelu joutuu jäähylle), jos ei pue ulkovaatteita niin emme lähde ulos, jos kiukuttelee ja riehuu ruokapöydässä niin hänet nostetaan siitä pois jne.). Jos ei riisu kun tullaan sisälle niin jätän eteiseen huutamaan. Jos ei pese käsiä kun tulee, ei pääse syömään. Hyvää käytöstä kehutaan aina, hänelle annetaan paljon rakkautta, syliä ja suukkoja. Kehun, jos lähteminen menee hyvin. Hän tietää että huutamalla ei saa mitään. Paitsi näköjään äidin hoitamaan iltarutiinit. Kestän todella huonosti huutoa sillä se nostaa mun stressitasoa heti ihan hirveästi ja ajattelen liikaa, mitä naapuritkin ajattelee.
Miten sitten pitää toimia, jos lapsi jähmettyy päiväkodin eteen kuin patsas? Otetaan kainaloon ja kannetaan vai? Sillähän hän saa haluamaansa huomiota. Ei lasta voi siihenkään jättää. Lapsi on siis hieman alle neljävuotias.
Auttaako se jos laitat leluja jäähylle? Jos ei, niin silloin pitää etsiä joku muu rangaistustapa joka toimii. Sellainen rangaistus joka ei tehoa lapseen on vain haitaksi.
Ja kuten sanottua, niin ei tietenkään voi jättää lasta päiväkodin eteen seisomaan. Eikä tuo myöskään ole tilanne missä kannattaisi lapsen kanssa jäädä neuvottelemaan, koska mitään neuvottelun varaa ei asiassa ole. Eli lapsi on kannettava sisään. Sen kannonkin voi tehdä sillä lailla, että lapsi saa siitä mahdollisimman vähän mitään mahdollisesti hyväksi katsomaansa irti.
Jos kestää huonosti huutoa, niin esim. kuulosuojaimista on apua. Ja mitä naapureihin tulee, niin kyllä jokainen normaali ihminen ymmärtää, että pienet lapset usein huutavat.
Naapureilla ei kyllä ole mitään velvollisuutta sietää lapsen jatkuvaa huutoa. Lapsen kasvattamistakin kannattaa kokeilla.
Toki tuon ikäistä lasta voi kasvattaa, mutta esim. vauvaa ei voi kasvattaa vaan vauvaa huutaa sen minkä huutaa. Ja vauvaperheelläkin on oikeus asua kerros- tai rivitalossa. Ja lisäksi kasvattamisellakin on rajansa, eli läheskään täysin huudottomaksi ei leikki-ikäistäkään saa.
Vauvan itkun ymmärrän, sitä vanhempaa olisi hyvä jo kasvattaa ja opettaa käyttäytymään. Meidän naapurillemme se näyttää olevan melkein mahdotonta.
Päiväkodista kotiin tullessa antaisin kyllä siimaa lapselle. Pienellä on ollut tosi pitkä päivä ja ikävä ja väsymys iskee sillä hetkellä kun näkee äidin.
Tsemppaa itsesi lapsen tapaamiseen, ole positiivinen ja innostunut, ei ikävöivä ja syyllisyydentuntoinen pitkän päivän jälkeen. Mieti mistä voit jutella, mitä huomioida matkan varrella, lauluja joita laulaa jne. niin että saat lapsen huomion kiinnittettyä johonkin positiiviseen.
Monet lapset tykkäävät lähteä samaa matkaa kaverin kanssa, vaikka sitä kuljettaisiin vaan lyhyen pätkän ajan. Onko päiväkodissa joku jonka kanssa voisitte sopia yhteisestä aikataulusta? Tai sitten vaan odotat hetken pihalla ja lähdet ensimmäisen sopivan matkaan.
Varaa mukaan joku pieni välipala, ehkä olet jo tätä kokeillut. Saisiko sen vasta pienen matkaa kuljettua? Välipalan voimin ehkä jaksaa pysähtyä vielä hetkeksi puistoon tai takapihalle ja kotimatkalle jotain lapselle mieleistä tekemistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos taas kommenteista. Tuntuu kyllä erittäin pahalta kuulla, että olen huono äiti ja vanhemmuus on hukassa, kun olen syntymästään saakka halunnut toimia loogisesti, luoda heti rutiinit ja pitää huolta käytöstavoista jo pienestä pitäen ja antaa huomiota runsaasti ja jättää huono käytös huomiotta. Olen järjestelmällisesti laittanut leluja jäähylle huonosta käytöksestä (esim. laittaa leluja suuhun kiellosta huolimatta ja näin lelu joutuu jäähylle), jos ei pue ulkovaatteita niin emme lähde ulos, jos kiukuttelee ja riehuu ruokapöydässä niin hänet nostetaan siitä pois jne.). Jos ei riisu kun tullaan sisälle niin jätän eteiseen huutamaan. Jos ei pese käsiä kun tulee, ei pääse syömään. Hyvää käytöstä kehutaan aina, hänelle annetaan paljon rakkautta, syliä ja suukkoja. Kehun, jos lähteminen menee hyvin. Hän tietää että huutamalla ei saa mitään. Paitsi näköjään äidin hoitamaan iltarutiinit. Kestän todella huonosti huutoa sillä se nostaa mun stressitasoa heti ihan hirveästi ja ajattelen liikaa, mitä naapuritkin ajattelee.
Miten sitten pitää toimia, jos lapsi jähmettyy päiväkodin eteen kuin patsas? Otetaan kainaloon ja kannetaan vai? Sillähän hän saa haluamaansa huomiota. Ei lasta voi siihenkään jättää. Lapsi on siis hieman alle neljävuotias.
Et ole huono vanhempi kuulostat selkeältä ja johdonmukaiseta, mutta miehenkin otettava koppia. Pientä korjausliikettä tehtävä iltatomien suhteen. Sitä paitsi jos viet ja haet päivähoidosta, niin miksei mies voi hoitaa arki-iltoina lapsen iltatoimet -sinulle jää kuitenkin aamutoimet.
P.s. itse kaappasin lopulta lapsenkainaloon hoidosta haettaessa jos ei muu auta, sillä lasta ei voi siihen jättää. Toki yrittäisin ensin palkintoa esim. saa tarran joka kerta kun ei jähmety vaan lähtee reippaasti hoidosta kotiin. Tarrasta toki luovutaan esim. reilun viikon jälkeen ja jos neinaa palata samaan kuvioon kuin ennen tarroja, niin sitten olisi joku seuraamus esim. ei saa katsoa pikkukakkosta tms tai pyörä lähtee tauolle tms. Jos ei mikään auta, niin kannetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
9
Vierailija kirjoitti:
Luulen että lapsi on ns. erityisherkkä, sori muotisana, mutta siis tosiaan peilaa äidin tunteita niin kuin joku jo sanoikin. Hän on koko ajan paniikissa äidin lähellä ja haluaa olla vaan lähempänä koska pelkää että tapahtuu jotain hirveää jos irrottaa äidistä. Suosittelen että menette puhumaan ammattilaiselle, yksityiselle jos mahdollista, mitä keinoja tähän tilanteeseen olisi. Jos lähdette pois kotoa esim. viikoksi mökille tai hotellilomalle, miten lapsi siellä käyttäytyy? Kannattaa kokeilla. Myös luonnossa oleskelu mahdollisimman paljon voi auttaa. Nyt on hyvät kelit taas joten joko kävellen tai vaikka rattailla piiiiitkille lenkeille metsään. Siis pois autojen äänistä. Erityisherkkä ottaa kaiken hälinän vastaan kovemmalla voluumilla kuin muut. Luontoon siis, ei mitään tekemistä, vain olemista. Jos lapsi haluu niin voi vaikka mönkiä maassa tai istua rattaissa, ihan sama. Voimia!!!
Pikemminkin adhd kuin erityisherkkä. Ap'n tekstistä saa kuvan että äiti tukeutuu enemmän lapseen kuin lapsi äitiin. Ei anneta luottoa isälle ja kyllähän lapsi tämän huomaa. Adhd'ta puolustelen sillä että lapsikin suorittaa päivähoidossa siinä missä vanhemmat töissä. Ja kun päivän ajan suorittaa ja käyttäytyy, se kulminoituu kiukutteluna kotona. Erityisherkkä on kyllä vetäytyvämpi, viihtyy rauhassa omineenkin mutta ei se tarkoita että on kaikille äänille ja aktiviteeteille "allerginen". Erityisherkkä tekee myös kaikkensa välttääkseen konflikteja, ja vähiten haluaa niitä vanhempien tai kaikkein läheisimpien ihmisten kanssa.
Mitä kaikkia vaihtoehtoja näissä diagnoosiarpajaisissa oikein on? Adhd, add, autismi, asperger, nepsy, uhmakkuushäiriö, erityisherkkyys? Ja asiahan on joka tapauksessa niin, että erityislasta ei voi kasvattaa eli kun diagnoosi on saatu niin vanhemmat voivat heittää hanskat nurkkaan.
Ohis, mutta erityislasta nimenomaan joutuu kasvattamalla kasvattamaan - siihen ei vain päde samat keinot kuin "normilapsiin".
Nimimerkki sekä erityislapsen että normilapsen äiti. Se normilapsi on mennyt vähän pesuveden mukana toisin kuin erityislapsen kasvattaminen.
Sama homma. Erityislasta joutuu todella kasvattamaan kun perinteiset normaalit keinot kasvatuksen suhteen ei riitä. Meillä lapsi lähentelee 10 ikävuotta ja nyt alkaa tuntua siltä, että taaoeroaika jää taakse. Sen verran enemmän lapsi tarvitsee ohjausta, tukea, toistoa, rutiinia kuin normilapsi ja varmasti pitkälle aikuisuuteen/loppuelämän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uli uli. Mulla oli aikoinaankaks pienempää lasta , joista toinen herätti joka yö 7v. saakka. Eli kaks lasta semmosen vuoden, että heräsin monta kertaa yössä ja kävin töissä
Lisäksi aksi muuta vähän isompaa tenavaa.
Kyllä on heikoks aies menny nykyään.
siis kaksi isompaa lasta lisäksi. Jotka kävi koulua ja toki tarvis myös huomiota
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos taas kommenteista. Tuntuu kyllä erittäin pahalta kuulla, että olen huono äiti ja vanhemmuus on hukassa, kun olen syntymästään saakka halunnut toimia loogisesti, luoda heti rutiinit ja pitää huolta käytöstavoista jo pienestä pitäen ja antaa huomiota runsaasti ja jättää huono käytös huomiotta. Olen järjestelmällisesti laittanut leluja jäähylle huonosta käytöksestä (esim. laittaa leluja suuhun kiellosta huolimatta ja näin lelu joutuu jäähylle), jos ei pue ulkovaatteita niin emme lähde ulos, jos kiukuttelee ja riehuu ruokapöydässä niin hänet nostetaan siitä pois jne.). Jos ei riisu kun tullaan sisälle niin jätän eteiseen huutamaan. Jos ei pese käsiä kun tulee, ei pääse syömään. Hyvää käytöstä kehutaan aina, hänelle annetaan paljon rakkautta, syliä ja suukkoja. Kehun, jos lähteminen menee hyvin. Hän tietää että huutamalla ei saa mitään. Paitsi näköjään äidin hoitamaan iltarutiinit. Kestän todella huonosti huutoa sillä se nostaa mun stressitasoa heti ihan hirveästi ja ajattelen liikaa, mitä naapuritkin ajattelee.
Miten sitten pitää toimia, jos lapsi jähmettyy päiväkodin eteen kuin patsas? Otetaan kainaloon ja kannetaan vai? Sillähän hän saa haluamaansa huomiota. Ei lasta voi siihenkään jättää. Lapsi on siis hieman alle neljävuotias.
Et ole huono vanhempi kuulostat selkeältä ja johdonmukaiseta, mutta miehenkin otettava koppia. Pientä korjausliikettä tehtävä iltatomien suhteen. Sitä paitsi jos viet ja haet päivähoidosta, niin miksei mies voi hoitaa arki-iltoina lapsen iltatoimet -sinulle jää kuitenkin aamutoimet.
P.s. itse kaappasin lopulta lapsenkainaloon hoidosta haettaessa jos ei muu auta, sillä lasta ei voi siihen jättää. Toki yrittäisin ensin palkintoa esim. saa tarran joka kerta kun ei jähmety vaan lähtee reippaasti hoidosta kotiin. Tarrasta toki luovutaan esim. reilun viikon jälkeen ja jos neinaa palata samaan kuvioon kuin ennen tarroja, niin sitten olisi joku seuraamus esim. ei saa katsoa pikkukakkosta tms tai pyörä lähtee tauolle tms. Jos ei mikään auta, niin kannetaan.
On kuitenkin syytä muistaa että lapsen kaappaaminen kainaloon rikkoo lapsen koskemattomuutta ja on siten hyvin kyseenalainen toimenpide lasten oikeuksien näkökulmasta. Varhaiskasvattajana minulla ei ole oikeutta kaapata lasta kainaloon muuten kuin vaaratilanteissa missä muuta vaihtoehtoa ei ole (hätävarjeluperuste), ja silloinkin tapahtuma on kirjattava ja informoitava siitä ensi tilassa lapsen vanhempia ja varhaiskasvatusvirastoa.
"Halusimme lapsen ja sen myös saimme vihdoin ja viimein pitkän yrityksen jälkeen. Sitten kaikki muuttui"
Lapsi pilaa parisuhteen ja elämänlaadun, eikö tämä ollut jo selvä ennen lisääntymistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos taas kommenteista. Tuntuu kyllä erittäin pahalta kuulla, että olen huono äiti ja vanhemmuus on hukassa, kun olen syntymästään saakka halunnut toimia loogisesti, luoda heti rutiinit ja pitää huolta käytöstavoista jo pienestä pitäen ja antaa huomiota runsaasti ja jättää huono käytös huomiotta. Olen järjestelmällisesti laittanut leluja jäähylle huonosta käytöksestä (esim. laittaa leluja suuhun kiellosta huolimatta ja näin lelu joutuu jäähylle), jos ei pue ulkovaatteita niin emme lähde ulos, jos kiukuttelee ja riehuu ruokapöydässä niin hänet nostetaan siitä pois jne.). Jos ei riisu kun tullaan sisälle niin jätän eteiseen huutamaan. Jos ei pese käsiä kun tulee, ei pääse syömään. Hyvää käytöstä kehutaan aina, hänelle annetaan paljon rakkautta, syliä ja suukkoja. Kehun, jos lähteminen menee hyvin. Hän tietää että huutamalla ei saa mitään. Paitsi näköjään äidin hoitamaan iltarutiinit. Kestän todella huonosti huutoa sillä se nostaa mun stressitasoa heti ihan hirveästi ja ajattelen liikaa, mitä naapuritkin ajattelee.
Miten sitten pitää toimia, jos lapsi jähmettyy päiväkodin eteen kuin patsas? Otetaan kainaloon ja kannetaan vai? Sillähän hän saa haluamaansa huomiota. Ei lasta voi siihenkään jättää. Lapsi on siis hieman alle neljävuotias.
Et ole huono vanhempi kuulostat selkeältä ja johdonmukaiseta, mutta miehenkin otettava koppia. Pientä korjausliikettä tehtävä iltatomien suhteen. Sitä paitsi jos viet ja haet päivähoidosta, niin miksei mies voi hoitaa arki-iltoina lapsen iltatoimet -sinulle jää kuitenkin aamutoimet.
P.s. itse kaappasin lopulta lapsenkainaloon hoidosta haettaessa jos ei muu auta, sillä lasta ei voi siihen jättää. Toki yrittäisin ensin palkintoa esim. saa tarran joka kerta kun ei jähmety vaan lähtee reippaasti hoidosta kotiin. Tarrasta toki luovutaan esim. reilun viikon jälkeen ja jos neinaa palata samaan kuvioon kuin ennen tarroja, niin sitten olisi joku seuraamus esim. ei saa katsoa pikkukakkosta tms tai pyörä lähtee tauolle tms. Jos ei mikään auta, niin kannetaan.
On kuitenkin syytä muistaa että lapsen kaappaaminen kainaloon rikkoo lapsen koskemattomuutta ja on siten hyvin kyseenalainen toimenpide lasten oikeuksien näkökulmasta. Varhaiskasvattajana minulla ei ole oikeutta kaapata lasta kainaloon muuten kuin vaaratilanteissa missä muuta vaihtoehtoa ei ole (hätävarjeluperuste), ja silloinkin tapahtuma on kirjattava ja informoitava siitä ensi tilassa lapsen vanhempia ja varhaiskasvatusvirastoa.
Mitä sitten neuvoisit tällaisessa tilanteessa tekemään?
Et ole huono äiti. Olet tosi hyvä äiti. Olet vain uupunut ja yksinäinen. Lapsi ottaa just nyt enemmän kuin antaa, mies osallistuu mutta ei tarpeeksi. Tarvitset unta ja lepoa. Nyt kannattaa edetä pienin askelin, en suosittele mitään suuria muutoksia suorilta käsin. Yksityinen psykologi sinulle ja lapselle voisi antaa uutta näkökulmaa asioihin. Kunhan muistat että heillä on ilmoitusvelvollisuus jos kokevat että lapsi on jotenkin heitteillä tai vaarassa, mitä hän ei teidän tapauksessa ole. Sitten alat pikku hiljaa organisoimaan arkea paremmin, niin että delegoit tietyt jutut isälle. Lapsi kyllä tottuu. Sitten varaat itsellesi yhden yön hotelliin aamupalalla ja palaudut. Isä kyllä pärjää yhden yön ja aamupäivä. Aloita näistä, tsemppiä :)
Ja vielä tuohon hoitopäivän pituuteen ja hoitoon viennin ja haun jakoon: mies on töissä aivan minuutilleen kiinteät työajat, jos hän myöhästyy, hän ennen pitkää saa kenkää. Hän lähtee kotoa siihen aikaan kun päiväkoti aukeaa 6.45 ja palaa kotiin 17.40 jolloin päiväkoti on jo kiinni. Hän ei voi hakea lasta. Emme saa vuoropäiväkotipaikkaa kun teemme virastoaikana molemmat. Koska hän tekee niin pitkää päivää, on hänellä myös tasoitusvapaita pari kertaa kuussa, jolloin lapsikin on kotona hänen kanssaan. Minä taas teen lyhennettyä työaikaa, jolloin vien lapsen 7.30 hoitoon ja haen 15.30 pois.
Ollaan vatvottu näitä asioita todella, todella paljon eli kaikki simppelit ja helposti toteutettavat kuviot on jo testattu tai otettu käyttöön. Siksi täällä kyselen kun neuvot ovat todella kortilla nyt.