Lue keskustelun säännöt.
Olen ihan loppu, lapsi ei tottele, mies ei osallistu, töissä kamalat paineet
08.05.2023 |
Muutama vuosi sitten olin uskomattoman onnellinen. Elin hetkessä, nautin elämästä ihan täysillä, olin ihan umpirakastunut mieheeni vielä reilusti yli 10 vuoden yhdessäolon jälkeenkin. Halusimme lapsen ja sen myös saimme vihdoin ja viimein pitkän yrityksen jälkeen. Sitten kaikki muuttui. Menetin silloisen erittäin hyvän työn äitiyslomalla (kiitos koronan), unettomuus alkoi vaivata vaikka vauva nukkui ihan hyvin ensimmäisen puolen vuoden jälkeen. Olin hänen kanssaan kotona melkein kolme vuotta. Ja kaipasin vanhaa elämääni ihan hulluna. Menetin myös harrastuksen (aika ja maailma muuttui, sitä harrastusta ei tavallaan ole enää olemassakaan), joka oli minulle tärkeä. Olen aina ollut kotihiiri-introvertti mutta kotona oleminen jatkuvasti kitisevä lapsen kanssa oli lopulta ihan hirveää. En nukkunut, mielekästä tekemistä ei ollut. Lopulta menin takaisin työelämään ja lapsi hoitoon, mikä oli shokki enkä enää nauttinut töistä (uusi työ tietysti ja aivan uudenlaiset paineet), vaan jatkuvasti oli kiire hakemaan lasta ja niin edelleen.
Luulin, että olen uupunut töistä mutta todellisuudessa olen jotenkin uupunut koko perhe-elämästä. Lapsen hoito on melkein kokonaan kontollani, sillä teen liukuvaa työaikaa ja mies kiinteää pitkää päivää eikä voi osallistua lapsen vientiin eikä hakuun, ei ehtisi esim hakea lasta päiväkodin aukiolon puitteissa (hän kyllä hakee koko ajan uutta työtä, jotta tähän saataisiin helpotusta mutta ei se nyt auta). Lapsi on myös aivan minun perääni eikä annan isänsä pestä hampaitaan tai laittaa nukkumaan tai muutakaan eli kaikki kotirutiinit ovat minun hoidettavanani Ellen halua lapsen saavan järjetöntä huutoraivaria minun perääni. Yritimme juuri yksi ilta, että mies laittaisi edes sänkyyn lapsen mutta siellä se huusi paniikissa äitiä pitkään. Sama toistuu ihan kaikessa, vain äiti kelpaa. Lapsella on hirveä uhma, ei tottele, ulisee ihan koko ajan eikä mikään ole hyvin ja mä en jaksa yhtään. Aamuisin on vaikeaa lähteä kun ei suostu pukemaan, vastustaa ihan kaikessa. Isänsä kanssa tekevät kyllä paljon viikonloppuisin kaikkea, ulkoilevat, leikkivät yms. mutta hoitotoimenpiteisiin kelpaan vain minä. Olen laittanut hänet nukkumaan nyt melkein neljän vuoden ajan melkein joka ikinen ilta, ehkä 3-4 poikkeusta lukuunottamatta.
En jaksa enää mitään. En nuku, työt kuormittaa niin etten jaksaisi aamulla ylös sängystä ja lapsi vastustaa ihan kaikessa, ettei mikään mene vahingossakaan sujuvasti. Lienee sanomattakin selvää, ettei tukiverkkoa ole, molemmat isoäidit asuvat muualla ja meidän kummankin sisarukset asuvat muualla kuin Suomessa tällä hetkellä.
Miten mä nousen tästä suosta? Miten löydän taas ilon elämään, miten saan lapsen tottelemaan, miten jaksan töissä? Miten löydän rakkauden mieheen, jota en enää tunne siksi johon vielä vähän aikaa sitten olin umpirakastunut ensi hetkestä asti?
Kommentit (144)
Tuo on niin rankka vaihe että on vaikea välillä nähdä metsää puulta ja sitä vihaa työtä ja vieraantuu lapsesta ja miehestäkin kun voimavarat on ihan lopussa.
Saisitko alkuun haettua työterveydestä saikkua unettomuuteen? Saisi hetken keskittyä vain lapsen arkirutiineiden hiomiseen ja saisit hieman kauan kaivattua unta. Saisitteko myös hankittua yhdeksi yöksi lapsenvahdin jotta saatte viettää miehen kanssa kahden laatuaikaa ja puhuttua mieluiten avoimesti vaikka viinilasin äärellä että miten kuormaa saataisiin helpotettua.
Suurimalla osalla vanhemmista on ihan samanlaisia tuntemuksia joten et missään tapauksessa ole yksin. Päivä kerrallaan ja lapsi kasvaa ja tuo työ ei varmasti ole työ missä joudut olemaan koko loppuikäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kovin tuttua. Uhmaikä on rasittava vaihe ja siinä vielä alla yleensä pari unetonta vuotta. Lasta ei saa taianomaisesti tottelemaan jollain ihme konstilla yleensä, pitää vaan pysyä johdonmukaisena ja jossain vaiheessa se kitinä ja vänkääminen menee ohi.
Mulla nuorempi on ollut enimmäkseen helppo ja ihana nyt viimeiset 3v. On eskarissa. Esikoisen teini-ikä taas kosahtanut kunnolla päälle nyt yläkoulussa kaikkine mausteineen, että ei tää tunnu helpottavan oikein koskaan.
Kannattaa opetella elämään hetkessä, nauttimaan pienistä hyvistä jutuista ja olla murehtimatta isoista asioista ja tulevaisuudesta. Ihan jos saa joskus juoda kahvia rauhassa, lapsi on suloinen, vaikka edes nukkuessaan, miehen kanssa jotain pientä kivaa, kainalossa oloa, vaikka rakkaus ei juuri nyt leiskukaan. Jossain vaiheessa huomaa, että elämä onkin ihan jees, enimmäkseen. Tsemppiä!
No meidän melkein 4-vuotias käy vielä potalla jos pönttökoroke on toisessa vessassa. Mitään ei ole isänsä kanssa sattunut ja lapsi lähtee hänen kanssaan aina ilosta kiljuen ulos leikkimään ja heillä on ihan omat juttunsa.
Olen miettinyt että voisin jopa irtisanoutua töistä. Arki on niin kuormittavaa ja muutaman kuukauden hengähdystauko olisi niin tarpeen. Mutta tosasiassa se varmaan vain pahentaisi oloani kun jäisin liikaa vatvomaan ja kaipaamaan mennyttä elämää. Haluan löytää keinot nauttia tästä muuttuneesta elämästä ja tulla jotenkin sinuiksi sen kanssa. Muuten koko elämä menee pilalle, sillä ei tällainen masentunut elämänvire vaan kanna.
Onko tämä aloitus joku kakkosyritys...?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, isä on kyllä oikein hyvä isä, jaksaa leikittää ja ulkoilla tuntikausia viikonloppuisin. Mutta se ei ole tähän päivään mennessä auttanut siihen että hän voisi tehdä iltarutiinit, nousta aamulla lapsen kanssa, yöllä viedä potalle jos tarvii tai edes laittaa aamiaista. Aina lapsi haluaa äidin. Jos vaikka lähden käymään kaupassa pikaisesti, saattaa lapsi jäädä oven eteen eteiseen istumaan eikä liiku siitä ennen kuin olen tullut takaisin, vaikka olisi hyvät legoleikit tiedossa sillä aikaa isänsä kanssa. Aina kun jotain yritetään, hän huutaa vaan "ei ei, äitiiiii haluan äidin". Pesen lapsen, käytän potalla, pesen hampaat, taistelen joka jumalan käänteessä joka asiasta kun lapsi vastustaa kaikkea. Mitään ei tee heti niinkuin kuuluisi ja ilta-ja lähtörutiinit meillä on olleet samat tyyliin aina. Tätä joka ikinen päivä. Edes julkisilla paikoilla ei tottele, juoksee kuin päätön kana. Siksi en enää halus lähteä hänen kanssaan mihinkään, tulee vain paha mieli kaikille. Tunnen itseni surkeaksi äidiksi, kun tekisi mieli vain ottaa ja lähteä. Olkoon tottelematta sitten.
Älä sinä nyt mene tähän "lapsi haluaa äidin " juttuun mukaan, kun muistat sen ETTÄ LAPSI EI PÄÄTÄ sitä kuka toimenpiteissä auttaa. Varmaan huutaa ja protestoi, mutta tuskin montaa päivää. Annatte hänen huutaa ja karjua, mutta ette suostu siihen, että hän päättää asiat puolestanne. Tämä on juuri nyt tätä super Nanny osastoa by Piia Penttala, älä anna sitä päätösvaltaa lapselle ! Elämä helpottuu huomattavasti kun käytte tuon taiston lapsenne kanssa läpi.
Tämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsemppiä! Ymmärrän täysin miltä tuntuu, puoliso teki aiemmin vuorotöitä ja tuntui että oli koko ajan iltavuoroja ja viikonloppuja ja lapset on yksin minun vastuulla. Lopulta puoliso vaihtoi työpaikkaa ja nyt kotityöt jakautuu tasaisemmin.
Aloittaisin pienistä asioista, esim. hampaiden pesusta. Lapsi ei päätä sitä, kuka pesee hänen hampaat, vaan te vanhemmat. Kun lapsi tottuu siihen että isä hoitaa myös näitä asioita, on nukkumaan laittaminen helpompaa.
Lapsi osoittaa mieltä varmasti huutamalla, mutta todetkaa vaan hänelle, että ymmärrän että sinua harmittaa, olisit halunnut että äiti pesee jampaat, mutta nyt isä pesee ne.
Luulen että lapsi on ns. erityisherkkä, sori muotisana, mutta siis tosiaan peilaa äidin tunteita niin kuin joku jo sanoikin. Hän on koko ajan paniikissa äidin lähellä ja haluaa olla vaan lähempänä koska pelkää että tapahtuu jotain hirveää jos irrottaa äidistä. Suosittelen että menette puhumaan ammattilaiselle, yksityiselle jos mahdollista, mitä keinoja tähän tilanteeseen olisi. Jos lähdette pois kotoa esim. viikoksi mökille tai hotellilomalle, miten lapsi siellä käyttäytyy? Kannattaa kokeilla. Myös luonnossa oleskelu mahdollisimman paljon voi auttaa. Nyt on hyvät kelit taas joten joko kävellen tai vaikka rattailla piiiiitkille lenkeille metsään. Siis pois autojen äänistä. Erityisherkkä ottaa kaiken hälinän vastaan kovemmalla voluumilla kuin muut. Luontoon siis, ei mitään tekemistä, vain olemista. Jos lapsi haluu niin voi vaikka mönkiä maassa tai istua rattaissa, ihan sama. Voimia!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ota pitkä burn out loma, koska sitähän sinä olet, loppuun palanut. Tai voisitko harkita jääväsi kotiäidiksi joksikin aikaa 1-2 vuotta.
Minä olen itse ollut kotiäitinä aina lasteni ollessa pieniä, koska en jaksa kaaosta tai stressiä yhtään. Olen aiemmin ollut masentunut, joka palaa jos en pidä huolta hyvinvoinnistani. Yritin siis aiemmin työelämää äitiyden ohella ja paloin loppuun nopeasti. Sen jälkeen olen herkistynyt stressille, stressi allergia.Ehkä tämä johtuu perfektionismistani. Haluan kaiken tehdä täydellisesti, enkä ole oppinut ottamaan rennommin.
Epäilen, että sinulla ja lapsellasi on liian voimakas riippuvuusssuhde. Siihen on saatavissa apua, kysy neuvolasta. En ala selittää tässä enempää, koska se vaatiisi niin paljon palstatilaa, aikaa ym. Sen verran vaan, että minulla on jonkin verran kokemusta tästä lastenpsykiatriassa työskennenä erikoissairaanhoitajana. Toisaalta lapsesi on vielä niin pieni, että asia saattaisi helpottua itsestäänkin ainakin osittain. Vältä ainakin syyttelemästä itseäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos konkreettisista vinkeistä. Musta tuntuu, että olen aivan sokeutunut ja jotenkin lamaantunut ratkomaan tätä järjellä, joten olen hyvin kiitollinen teille. Saatte mut ajattelemaan käytännön ratkaisuja.
Voisimme aloittaa nyt tuosta, että lähden kotoa pois iltahässäkän ajaksi. Olen jotenkin vaan alistunut siihen että mä hoidan tuon, jotta ei tarvitse kuunnella sitä kamalaa huutoraivaria, joka seuraa jos vaikka menen makuuhuoneeseen tms. kun iltapala-aika koittaa. Jos vaan lähden ja tulen takaisin kun lapsi on laitettu nukkumaan. Onko heti järkevää tehdä tätä vuorotellen (mikä olisi se paras rutiini) vai antaa isän hoitaa nyt jonkin aikaa koko iltashow?
Olen ollut todella hermot riekaina parisen viikkoa ja varmasti lapsi sen aistii, se on ihan totta. Varsinkin viikonloppuna mitä enemmän hän ulisi sitä enemmän mulla alkoi v-käyrä nousta ja jossain vaiheessa mun oli vaan poistuttava, kun korvissa soi. Olin ulkona noin tunnin itse rauhoittumassa. Eipä se pidemmän päälle auttanut, ilta oli taas täyttä huutoa ja joka ikisen asian vastustamista. Tänään ei suostunut millään pukemaan ja multa loppuu oikeasti keinot, kun töihin on mentävä ja ulos ovesta on vaan lähdettävä. Lähdettiin sitten takki auki ilman pipoa ja hanskoja (olivat tietysti mukana) kun ei suostunut pukemaan niitä. Hän ei tietenkään tajua, että mitä kauemmin vitkuttelee aamulla sitä myöhemmin pääsen häntä hoidosta hakemaan.
Vaikuttaa siltä, että lapsenne pyörittää koko perhettänne ja parisuhdettanne. Kokeilkaa ensin radikaaleja ratkaisuja, esim. lapsen isä hoitaa iltapalan, sadutuksen ja nukuttamisen (menet vaikka lenkille ja sen jälkeen kirjastoon lukemaan). Kummankin vanhemman hermojen pitää kestää tästä koituva huutokonsertti. Jos viikkojen sinnikäs yrittäminen ei auta, niin sitten kannattaa hakea asiantuntijan apua tilanteeseen. Joka tapauksessa tuo nykyinen tilanne on kestämätön teille kaikille; ei ole hyvä lapsellekaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko varma, että lapsi on ihan normaali? Ei kuulosta tavalliselta uhma-iältä, että 4-vuotias huutaa ja ulisee ihan koko ajan. Miten käyttäytyy päiväkodissa?
Lähde viikonlopuksi hotelliin lepäämään. Isä saa hoitaa lapsen. Se lapsi huutaa sua kun olet saatavilla. Lähde pois niin kelpaa isäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitten tietysti kannattaa miettiä se työ.
Onko sellainen työpaikka, ettei sitä ole helppoa saada yhtä hyvää? Jos vastaava työ on helppoa saada, niin töissä vaan ottaisi vähän rennommin. Työnantaja sitten sanokoon irti, jos suoritustaso ei riitä. Itseäänhän ei kannata irtisanoa.
Otat sairaslomaa uupumuksen takia. Ei kannata odotella että tilanne taikasauvalla paranee, tarvitset lepoa. Mies voisi ehkä ottaa myös osittaista perhevapaata, tehdä lyhennettyä työpäivää hetken aikaa että saat levättyä? Ehkä sovitte sinulle oman vapaan viikonlopun, menet hotelliin lepäämään. Kun mies joutuu olemaan kaksin lapsen kanssa myös yön vahvistuu heidän suhde ja lapsi ymmärtää ettei ole hätää vaikka äiti on hetken poissa.
Vierailija kirjoitti:
Oletko varma, että lapsi on ihan normaali? Ei kuulosta tavalliselta uhma-iältä, että 4-vuotias huutaa ja ulisee ihan koko ajan. Miten käyttäytyy päiväkodissa?
Lapsi on todennäköisesti aivan normaali.
Itselleni aikoinaan esikoisen kanssa oli tärkeä havainto, että yllättäen monet asiat onnistuivat kun aikuisena päätti että ne onnistuvat. Mutta varsinkin esikoisen kanssa liukui helposti liialliseen panikointiin ja myös omiin syyllisyydentunteisiin.
Sitä kokee olevansa parempi äiti kun hyssyttää vauvaa hipihiljaisessa pilkkopimeässä kodissa uneen kävelemällä 40 minuuttia ympyrää, ja hädissään ja väsyneenä kokee että tämä on helpoin tie juuri nyt. Mutta tarvittiin se hetki, että ei hyvänen aika, en tällaista jaksa, kyllä tämä vauva saa nukahtaa ilman tällaista showta. Pienessä asunnossa se vaikutti kaikkiin. Ja katso, vauva nukkui. Ei tietenkään aina!!
Mutta kannattaa aina pyrkiä kohti sitä tilannetta minkä tahtoo ja tietää järkeväksi. Lapsi peilaa todella, todella paljon vanhempiaan, koska ei pysty muuhun.
Eipä ole sinulla nyt mukava tilanne.Toivon sinulle voimia nyt.
Lähdet iltahommien ajaksi vaikka pois kotoa. Lapsi vain pomottaa noilla vaatimuksillaan.
Miehesi on myös lapsen isä, joten järjestätte niin, että mies joko hakee tai vie lapsen hoitoon muutaman kerran viikossa. Ymmärrän, että jos on esim. lääkäri tai lentäjä tms eikä pääse hakemaan/viemään lasta, mutta vuoropäiväkoti voisi silloin helpottaa. Jos on vain asiakastapaamisia, johtavassa asemassa jne niin kyllä ne työkuviot ihan lainkin puitteissa on saatava joustamaan siten, että joko vie tai hakee lapsen.
Älä sinä nyt mene tähän "lapsi haluaa äidin " juttuun mukaan, kun muistat sen ETTÄ LAPSI EI PÄÄTÄ sitä kuka toimenpiteissä auttaa. Varmaan huutaa ja protestoi, mutta tuskin montaa päivää. Annatte hänen huutaa ja karjua, mutta ette suostu siihen, että hän päättää asiat puolestanne. Tämä on juuri nyt tätä super Nanny osastoa by Piia Penttala, älä anna sitä päätösvaltaa lapselle ! Elämä helpottuu huomattavasti kun käytte tuon taiston lapsenne kanssa läpi.