Lue keskustelun säännöt.
Olen ihan loppu, lapsi ei tottele, mies ei osallistu, töissä kamalat paineet
08.05.2023 |
Muutama vuosi sitten olin uskomattoman onnellinen. Elin hetkessä, nautin elämästä ihan täysillä, olin ihan umpirakastunut mieheeni vielä reilusti yli 10 vuoden yhdessäolon jälkeenkin. Halusimme lapsen ja sen myös saimme vihdoin ja viimein pitkän yrityksen jälkeen. Sitten kaikki muuttui. Menetin silloisen erittäin hyvän työn äitiyslomalla (kiitos koronan), unettomuus alkoi vaivata vaikka vauva nukkui ihan hyvin ensimmäisen puolen vuoden jälkeen. Olin hänen kanssaan kotona melkein kolme vuotta. Ja kaipasin vanhaa elämääni ihan hulluna. Menetin myös harrastuksen (aika ja maailma muuttui, sitä harrastusta ei tavallaan ole enää olemassakaan), joka oli minulle tärkeä. Olen aina ollut kotihiiri-introvertti mutta kotona oleminen jatkuvasti kitisevä lapsen kanssa oli lopulta ihan hirveää. En nukkunut, mielekästä tekemistä ei ollut. Lopulta menin takaisin työelämään ja lapsi hoitoon, mikä oli shokki enkä enää nauttinut töistä (uusi työ tietysti ja aivan uudenlaiset paineet), vaan jatkuvasti oli kiire hakemaan lasta ja niin edelleen.
Luulin, että olen uupunut töistä mutta todellisuudessa olen jotenkin uupunut koko perhe-elämästä. Lapsen hoito on melkein kokonaan kontollani, sillä teen liukuvaa työaikaa ja mies kiinteää pitkää päivää eikä voi osallistua lapsen vientiin eikä hakuun, ei ehtisi esim hakea lasta päiväkodin aukiolon puitteissa (hän kyllä hakee koko ajan uutta työtä, jotta tähän saataisiin helpotusta mutta ei se nyt auta). Lapsi on myös aivan minun perääni eikä annan isänsä pestä hampaitaan tai laittaa nukkumaan tai muutakaan eli kaikki kotirutiinit ovat minun hoidettavanani Ellen halua lapsen saavan järjetöntä huutoraivaria minun perääni. Yritimme juuri yksi ilta, että mies laittaisi edes sänkyyn lapsen mutta siellä se huusi paniikissa äitiä pitkään. Sama toistuu ihan kaikessa, vain äiti kelpaa. Lapsella on hirveä uhma, ei tottele, ulisee ihan koko ajan eikä mikään ole hyvin ja mä en jaksa yhtään. Aamuisin on vaikeaa lähteä kun ei suostu pukemaan, vastustaa ihan kaikessa. Isänsä kanssa tekevät kyllä paljon viikonloppuisin kaikkea, ulkoilevat, leikkivät yms. mutta hoitotoimenpiteisiin kelpaan vain minä. Olen laittanut hänet nukkumaan nyt melkein neljän vuoden ajan melkein joka ikinen ilta, ehkä 3-4 poikkeusta lukuunottamatta.
En jaksa enää mitään. En nuku, työt kuormittaa niin etten jaksaisi aamulla ylös sängystä ja lapsi vastustaa ihan kaikessa, ettei mikään mene vahingossakaan sujuvasti. Lienee sanomattakin selvää, ettei tukiverkkoa ole, molemmat isoäidit asuvat muualla ja meidän kummankin sisarukset asuvat muualla kuin Suomessa tällä hetkellä.
Miten mä nousen tästä suosta? Miten löydän taas ilon elämään, miten saan lapsen tottelemaan, miten jaksan töissä? Miten löydän rakkauden mieheen, jota en enää tunne siksi johon vielä vähän aikaa sitten olin umpirakastunut ensi hetkestä asti?
Kommentit (144)
Lapselle annettu päätösvalta ja hän ei osaa sitä käsitellä. Te päätätte kuka tekee mitäkin. Lapsia pitää siis kasvattaa!! Jos ulina ei lopu niin lempi lelu lähtee takavarikkoon, niin monta lelua pois että loppuu. Ihme kädetöntä toimintaa. Te olette juuri niitä lässynlässy vanhempia joiden lapsilla usein on paljon ongelmia... Lapsi on vasta 4, on vielä aikaa korjata tilanne. Muistakaa että huutamalla ei saa koskaan tahtoa läpi, kauniisti kysymällä voipi joskus saada, tämä kannattaa lapselle opettaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kokeilimme yksi ilta, että isä oli mukana iltapesuissa ja lapsi ulisi koko sen ajan, työnsi vaan isäänsä pois. En tajua mikä lapsella on koko ajan, onko hän sitten niin väsynyt kun ei nuku enää päiväunia vai mikä on, kun kitisee koko ajan. En jaksaisi kuunnella sitä loputonta ulisemista. Hän ei koskaan kerro mitään, mikä on. Ulisee ja kitisee vain. Aina kun haen hänet hoidosta, alkaa kitinä heti portin ulkopuolella. Joskus hän ei suostu kävelemään, vaan saan itse superväsyneenä kantaa lapsen kotiin. Heti kotona alkaa välittömästi uliseminen, ei suostu ottamaan ulkovaatteita pois, makaa eteisen lattialla vaan. Sitten ei suostu pesemään käsiä, ei vaihtamaan kotivaatteita, ei suostu tulemaan syömään (vaikka nälkä varmasti on). Joskus auttaa, että halitaan jo eteisessä ulkovaatteet päällä mutta ulina alkaa heti, kun yritän irrottautua ja ottaa takkeja pois. Olen alkanut inhota tuota päiväkotiruljanssia ihan hirveästi. Ikävöin lasta koko päivän ja menen hakemaan häntä juoksujalkaa ja sitten se on pelkkää ulinaa.
Lapsi EI päätä kuka häntä hoitaa! On ihan normaalia, että lapsi yrittää käyttää valtaa ja haluaa, että iso tai äiti hoitaa ainajinkun jutun. Meillä sanotaan lapselle, että ei ole hänen päätettävänäön auttaako isi tai äiti häntä jossain asiassa vaan vanhemmat päättää. Ulinaa, itkua tai kiukkua ei pidä pelätä, haan olla määrätietoinen. Ulinat loppuu ajallaan kun lapsi huomaa, että vanhemmat nämä asiat päättävät eikä hän.
Teillä on vähän vanhemmuus hukassa. Myös sinun oltava jämptimpi ja otettava omaa aikaa ja uskon, että saatte sivittua, että mies ottaa vastuun myös aamuista /illoista. Nyt on vanhempien aika myös kasvaa ja lapset kasvattavatmyös vanhempiaan.
Tästäkin ketjusta huomaa, ettei lisääntyminen kannata, koko elämä menee pilalle. Ennen oli mukavaa ja kepeää, nyt pelkkää murhetta.
Erotkaa ja sopikaa viikko-viikko. Tekee hyvää olla viikko erossa lapsesta ja tekee vielä parempaa olla kokonaan erossa miehestä. Mutta erityisen hyvää on myös olla se viikko sitten sen lapsen kanssa.
Joskus se vain on parempi noin. Joskus se että tekee muiden tuomitsemat ratkaisut niin on se paras vaihtoehto.
Miksi olette päästäneet asianne tuohon pisteeseen, että lapsi pyörittää koko perhettä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis sinuna lähtisin joko yksin tai miehen kanssa kahdestaan jolllekin hotelli tai kylpylälomalle.. pieni nollaus voisi olla paikallaan kera kuoharin;)
Alkoholihan se on ratkaisu kaikkeen?
No ei kai kaikkea se ratkaise mutta tuo se ainakin jetken helpotuksen:D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis sinuna lähtisin joko yksin tai miehen kanssa kahdestaan jolllekin hotelli tai kylpylälomalle.. pieni nollaus voisi olla paikallaan kera kuoharin;)
Alkoholihan se on ratkaisu kaikkeen?
No ei kai kaikkea se ratkaise mutta tuo se ainakin jetken helpotuksen:D
Vähän niinkuin vieraan paneminenkin. Saa ihan eri tavalla uutta virtaa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luulen että lapsi on ns. erityisherkkä, sori muotisana, mutta siis tosiaan peilaa äidin tunteita niin kuin joku jo sanoikin. Hän on koko ajan paniikissa äidin lähellä ja haluaa olla vaan lähempänä koska pelkää että tapahtuu jotain hirveää jos irrottaa äidistä. Suosittelen että menette puhumaan ammattilaiselle, yksityiselle jos mahdollista, mitä keinoja tähän tilanteeseen olisi. Jos lähdette pois kotoa esim. viikoksi mökille tai hotellilomalle, miten lapsi siellä käyttäytyy? Kannattaa kokeilla. Myös luonnossa oleskelu mahdollisimman paljon voi auttaa. Nyt on hyvät kelit taas joten joko kävellen tai vaikka rattailla piiiiitkille lenkeille metsään. Siis pois autojen äänistä. Erityisherkkä ottaa kaiken hälinän vastaan kovemmalla voluumilla kuin muut. Luontoon siis, ei mitään tekemistä, vain olemista. Jos lapsi haluu niin voi vaikka mönkiä maassa tai istua rattaissa, ihan sama. Voimia!!!
Miksi nykyään pitää sotkea jotain "erityisyyttä" kaikkeen? Eli jos lapsi ei tottele niin se on heti ihmisten mielestä "erityinen" ja pitää mennä ammattilaisten puheille.
Perhe-elämä ei ole niin kivaa, mitä annetaan ymmärtää. Itsekin introverttinä koen, että lapset ovat vieneet oman tilani kokonaan pois. Ei ole enää sitä rauhallista omaa kotia, omaa sohvannurkkaa, johon käpertyä rauhoittumaan. Olen ollut aika järkyttynytkin, miten omat lapset voi kokea niin raskaina. Nyt ovat jo teinejä ja nuorinkin alakoulun viimeisellä luokalla. Silti ahdistaa ja mietin usein, että olenko edes nauttinut tästä perhe-elämästä, että oliko lapset nyt sitten kaiken tämän arvoisia. Hyviä hetkiä on paljon, mutta kokonaisuupumus on minulle introverttina ollut hyvin, hyvin kuormittavaa.
Myös parisuhdetta on ollut vaikea ylläpitää, koska heti kun tulee pienikin mahdollisuus saada olla rauhassa, haluan todellakin olla rauhassa, myös mieheltä.
Muutama vinkki nyt kuitenkin:
- Alkakaa systemaattisesti opettamaan lapselle, ettei äiti ole aina saatavilla. Alkuun tehoviikko, jolloin sinä poistut kotoa iltatoimien ja nukutuksen ajaksi. Menet kirjastoon, kaverille, lenkille tms. Viikon jälkeen jatkatte joka toinen ilta ja taas sinä poistut paikalta. Kolmannella viikolla, jos lapselle ei vieläkään isä kelpaa, voit vain isäiltoina sanoa, että "tänään on isän vuoro laittaa, hyvää yötä, rakastan" ja laitat kuulokkeista musiikkia soimaan itsellesi.
- Soita neuvolaan tai työterveyteen ja kerro omasta uupumuksestasi.
- Laske tasoa kaikessa.
- Juttele puolisosi kanssa siitä, miten väsynyt olet ja miten tällä hetkellä kaikki tuntuu ankealta. Pyrkikää kuitenkin rakentavaan ja ratkaisukeskeiseen keskusteluun. Eli keksikää yhdessä tapoja, joilla kohentaa parisuhdetta ja helpottaa arkea. Tehkää työnjaosta tasapuolinen.
- Jossain vaiheessa tulee ehkä se hetki, kun täytyy myöntää itselle, ettei mikään työnjaon tasaaminen kuitenkaan poista sitä uupumusta kokonaan. Itse ainakin vuosien saatossa olen joutunut hyväksymään, että työn, perheen ja parisuhteen samanaikainen pyörittäminen on minulle ehkä keskimääräistä rasittavampaa, koska olen luonteeltani pohdiskeleva ja yksinoloon taipuvainen. Väsyn helposti. En edes yritä olla enää hyvä vaimo tai hyvä äiti. Pyrin vain jotenkin selviämään ja olemaan samalla avoin puolisolleni ja säilyttämään edes jonkinlaisen itsearvostuksen äitinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo kuulostaa sille, että olet ollut liiankin omistautuva ja uhrautuva äiti eka vuodet. Noinhan siinä käy, kun äiti on vain kotona lapsen kanssa ja huolehtii aina, isä töissä ja vähän leikkii lapsen kanssa joskus: lapsi on sitten ihan kiinni äidissä eikä isä kelpaa mihinkään. Mutta, mennyt on mennyttä ja nyt ei auta kuin pyrkiä vähän kerrassaan muuttamaan käytäntöjä. Lapsi ei voi määrätä että kaikki tehdään aina äidin kanssa. Se on hemmetin raskasta isälle, mutta paras olisi että lähdet vaan pois välillä etkä ole saatavilla. Keskityt itse positiivisiin juttuihin lapsen kanssa, ja jätät mahdollisuuksien mukaan niitä iltapuuhia ym vastuita miehelle. Toki nyt lapsen pitkät päivähoito päivät varmaan kuormittaa häntä myös ja aiheuttaa osan kiukuttelusta, perheen yhteinen loma tekisi varmasti kaikille hyvää.
Vierailija kirjoitti:
Joo, isä on kyllä oikein hyvä isä, jaksaa leikittää ja ulkoilla tuntikausia viikonloppuisin. Mutta se ei ole tähän päivään mennessä auttanut siihen että hän voisi tehdä iltarutiinit, nousta aamulla lapsen kanssa, yöllä viedä potalle jos tarvii tai edes laittaa aamiaista. Aina lapsi haluaa äidin. Jos vaikka lähden käymään kaupassa pikaisesti, saattaa lapsi jäädä oven eteen eteiseen istumaan eikä liiku siitä ennen kuin olen tullut takaisin, vaikka olisi hyvät legoleikit tiedossa sillä aikaa isänsä kanssa. Aina kun jotain yritetään, hän huutaa vaan "ei ei, äitiiiii haluan äidin". Pesen lapsen, käytän potalla, pesen hampaat, taistelen joka jumalan käänteessä joka asiasta kun lapsi vastustaa kaikkea. Mitään ei tee heti niinkuin kuuluisi ja ilta-ja lähtörutiinit meillä on olleet samat tyyliin aina. Tätä joka ikinen päivä. Edes julkisilla paikoilla ei tottele, juoksee kuin päätön kana. Siksi en enää halus lähteä hänen kanssaan mihinkään, tulee vain paha mieli kaikille. Tunnen itseni surkeaksi äidiksi, kun tekisi mieli vain ottaa ja lähteä. Olkoon tottelematta sitten.
Lapsi painostaa sinua ja isäänsä koska on huomannut, että jos tahtojen taisteluun ryhdytään niin äiti ja isä ovat niitä jotka luovuttavat ensin.
Kun tilanne on tuo, niin sinuna en yhtään neuvottelisi lapsen kanssa perusasioista kuten siitä, että molemmat vanhemmat hoitavat, iltahommat ja muut tehdään ja karkuun ei juosta. Eli lapsi yksinkertaisesti vain jätettäisiin isänsä kanssa, hoidettaisiin pesut ja muut väkisin ja julkisilla paikoilla lapsi saisi luvan joko kävellä valjaissa tai istua rattaissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä tulee ihme kommentteja: "lisääntyminen ei kannata", "erotkaa" jne. Näinkö asioita opitaan? Näinkö ihmisiä tuetaan? Kukaan ei ole seppä syntyessään eikä vanhempi kaiken osaava kun saa lapsen. Tuo aiheuttaa vain lisää pahoinvointia tähän yhteiskuntaan ja lapsille.
Näillä vanhemmilla on vielä vanhemmuus hukassa, mutta he voivat oppia ja kasvaa. Täällä äiti fiksusti kysyy nimettömänä helppiä kuten ennen kyseltiin naapuriperheiltä. Ehkäpä äiti huomaa, että on antanut lapsen pompottaa perhettä ja nyt on aika kasvaa ja oppia vanhemmuuden saralla. Kertoa ja toimia johdonmukaisesti siten, että vahemmat määräävät. Vanhemmat päättävät kuka hoitaa lasta milloinkin, kuka hoitaa iltapesut ja vessahaejoittelut -ei lapsi. Vanhemman ei tule pelätä lapsen ulinaa ja itkua vaan näyttää turvalliset rajat - muuten vain ulina, kiukuttelu ja pompottelu jatkuu eikä kenelläkään ole kivaa ei edes sillä lapsella. Lapsi tarvitsee rajat ja rakkautta, vanhemmat, jotka päättävät. Lapsi voi päättää haluaako sinisen vai punaisen paidan, mutta vahemmat päättävät ruokailusta, nukkuumasnmenoajoista, siitä kuka hoitaa ja auttaa, ruutuajasta ja sopivasta vaatetuksesta tilanteen/sään mukaan jne
Tsemppiä AP! Kyllä se siitä. Jämäkkyyttä ja itkun sietoa, niin huomaat pian, että turha kiukuttelu jää pois. Tarvittaessa raajaatte ruutuaikaa tms jos kiukuttelut jatkuu. Te määrätte -ei lapsi.
Meilläkin esikoinen yritti hallita koko perhettä, mutta saatiin sitten kaksoset, joten joutuipa hänkin ymmärtämään, että hän ei ole maailman napa eikä ainoa ihminen tässä perheessä ja joutuu joustamaan ja ottamaan muut huomioon. Nyt osaa jo 6 vuotiaana ottaa huomioon muidenkin tarpeita ja tunteita ja käsittelemään pettymyksiään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kokeilimme yksi ilta, että isä oli mukana iltapesuissa ja lapsi ulisi koko sen ajan, työnsi vaan isäänsä pois. En tajua mikä lapsella on koko ajan, onko hän sitten niin väsynyt kun ei nuku enää päiväunia vai mikä on, kun kitisee koko ajan. En jaksaisi kuunnella sitä loputonta ulisemista. Hän ei koskaan kerro mitään, mikä on. Ulisee ja kitisee vain. Aina kun haen hänet hoidosta, alkaa kitinä heti portin ulkopuolella. Joskus hän ei suostu kävelemään, vaan saan itse superväsyneenä kantaa lapsen kotiin. Heti kotona alkaa välittömästi uliseminen, ei suostu ottamaan ulkovaatteita pois, makaa eteisen lattialla vaan. Sitten ei suostu pesemään käsiä, ei vaihtamaan kotivaatteita, ei suostu tulemaan syömään (vaikka nälkä varmasti on). Joskus auttaa, että halitaan jo eteisessä ulkovaatteet päällä mutta ulina alkaa heti, kun yritän irrottautua ja ottaa takkeja pois. Olen alkanut inhota tuota päiväkotiruljanssia ihan hirveästi. Ikävöin lasta koko päivän ja menen hakemaan häntä juoksujalkaa ja sitten se on pelkkää ulinaa.
Sinulla on ap tyranni kotona. Nyt vaan kova kovaa vastaan. Ihan tyypillinen tilanne, jos olet katsonut Super Nanny suomalaisia ohjelmia. Niissä aina on äiti ihan lepsu ja kädetön lapsen suhteen. Lapsesi on nyt 4-5 vuotias ja vie sinua 5-0. Herää vihdoinkin. Ole tiukka AINA , heti kun tulette kotiin. Sanot ,että on jo iso tyttö ja riisuu vaatteet itse ja laittaa ne naulakkoon ,kun tulette päiväkodista. Vaikka ulisisi siinä eteisessä maailman tappiin saakka , et anna periksi. Hän tekee sitä muutamia kertoja ,mutta taatusti tokenee. Et rähjää tai huuda. Sanot kaikki ystävällisesti ja jemtisti. TEETTE TEIDÄN PERHEEN UUDET SÄÄNNÖT TYYLIIN SUPERNANNY. TUSSILLA KIRJOITATTE A4: sille ja laitatte seinälle. Tämä on vain sinusta nyt kiinni ap. Muuten olet muutaman vuoden kuluttua todella huomattavasti pahemmassa liemessä tämä lapsen suhteen. Katso Supernanny Suomi MTV:ssä. Siellä on järkejään tuollaisia lepsuja äitejä ja isiä. Ei mitään aikuismaista käytöstä.
Pystyisittekö muuttamaan lapsen hoitoaikoja niin, että toinen vanhempi vie ja toinen hakee lapsen? Tämä ei tietysti välttämättä onnistu jos isällä on pitkä työmatka, mutta parhaimmillaan saisitte näin vähän lapsen hoitopäiviäkin lyhyemmiksi. Ja saisit joko aamulla tai illalla rauhallisen hetken työmatkan aikana. Muutenkin ensimmäinen ja olennaisin ongelma on tuo "isä ei osallistu", se teidän pitää muuttaa ihan heti. Ne iltatoimet isän hommiksi ainakin heti. Poistu alkuun kokonaan pois paikalta. Ja viikonloppuna lähde vaikka yöksi pois, että mies saa opetella pärjäämään itse lapsen kanssa. Jos on fiksu mies kyseessä niin hän oppii kyllä nopeasti. Ja lapsi tottuu alkuvastustuksen jälkeen kyllä.
Kyllä maailmaan huutoa mahtuu. Ei sitä pidä pelätä paitsi silloin jos lapsella on joku oikea hätä. Protestihuudot voi päästää yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos.
Aistinko oikein, että perhe-elämään liittyvät asiat kuormittavat sinua nyt eniten ja ne heijastaa kaikkeen muuhun.
Edellä on minusta tullut hyviä neuvoja, tilannetta pitäisi palauttaa tasapainoisemmaksi ja saada osa vastuusta myös isälle. Miettisin asiaa seuraavista näkökulmasta:
-Eikö isä oikeasti pysty koskaan viikon aikana viemään ja/tai hakemaan? Mitä siitä seuraa jos isä osallistuu kuskauksiin, suuttuuko pomo, pysähtyykö joku toiminto työpaikalla, kerääntyykö työt iltaan? Mitä lapselle seuraa, pidentyykö hoitopäivät jne? Voisiko tästä seurata jotain positiivista, kuten isän ja lapsen suhde lujittuu ja sinä saat lisää omaa aikaa.
- Minkälainen isän ja lapsen suhde on, onko isä ns. kiva vanhempi, ei kiellä tai tuota pettymyksiä. Kohdistuuko kiukku vaan sinuun?
- Kotirutiinit. Onko sinulla mahdollista poistua kotoa kun rutiineja tehdään, lähdet iltakävelylle, elokuviin tms. muutamaksi tunniksi pois. Jos alkuun tuntuu vaikealta, teette porrastetusti, alkuun osallistutte molemmat vanhemmat rutiineihin, isä on kylppärissä mukana kun hampaita pestään, käydään kylvyssä jne. Pikku hiljaa alat poistumaan kotoa esim. iltakävelylle ja jätät isän ja lapsen kahdestaan hoitamaan iltatoimet. Teette vaikka viikonloppua vasten ekat irtiotot, jos lapsi huutaa/kiukkua monta tuntia, niin seuraavana päivänä on ns. pehmeä päivä
- Lapsikin kuulostaa väsyneeltä, onko isän tai sinun mahdollista tehdä lyhennettyä työaikaa tai -viikkoa, jolloin lapsi saisi lyhyempiä hoitopäiviä ja hoitoon meno/sieltä tulo ei olisi yhtä kitinää. Onko esim. isän mahdollista pitkien päivien vastapainoksi ottaa vapaita ja pitää lapsi kotona.
- Te kaikki olette tottuneet nykyiseen tilanteeseen ja uudet tavat vie aikaa. Saavutetuista eduista on vaikea luopua (isä ja lapsi) ja myös sinulla kestää aikaa ns. kovettaa itseäsi ja opetella uudet tavat. Antakaa aikaa ja jos tulee takapakkia, niin sieltä pääsee aina eteenpäin. Sinä olet ollut pitkään väsynyt ja silloin tulee näköalattomaksi ja haluaa vaan selvitä mahdollisimman helpolla. Sinun pitää nyt vaan harjoitella ottamaan itsestäsi vastuuta ja asettamaan myös itseäsi etusijalle. Opettelet tunnistamaan että mistä nautit ja mikä tuo sinut iloiseksi/antaa voimaa. Kun tunnistat niitä, mieti miten voit toteuttaa ko. asioita.
Paljon jaksamista!
Menet fyysisesti pois kodista ja annat isän ja lapsen löytää omat tapansa! Käy vaikka tekemässä jotain mukavaa: ravintolassa, keikalla tai lenkillä. Ei lapsi rikki mene jos se huutaa isän seurassa. Rajat on rakkautta.
Kiitos taas kommenteista. Tuntuu kyllä erittäin pahalta kuulla, että olen huono äiti ja vanhemmuus on hukassa, kun olen syntymästään saakka halunnut toimia loogisesti, luoda heti rutiinit ja pitää huolta käytöstavoista jo pienestä pitäen ja antaa huomiota runsaasti ja jättää huono käytös huomiotta. Olen järjestelmällisesti laittanut leluja jäähylle huonosta käytöksestä (esim. laittaa leluja suuhun kiellosta huolimatta ja näin lelu joutuu jäähylle), jos ei pue ulkovaatteita niin emme lähde ulos, jos kiukuttelee ja riehuu ruokapöydässä niin hänet nostetaan siitä pois jne.). Jos ei riisu kun tullaan sisälle niin jätän eteiseen huutamaan. Jos ei pese käsiä kun tulee, ei pääse syömään. Hyvää käytöstä kehutaan aina, hänelle annetaan paljon rakkautta, syliä ja suukkoja. Kehun, jos lähteminen menee hyvin. Hän tietää että huutamalla ei saa mitään. Paitsi näköjään äidin hoitamaan iltarutiinit. Kestän todella huonosti huutoa sillä se nostaa mun stressitasoa heti ihan hirveästi ja ajattelen liikaa, mitä naapuritkin ajattelee.
Miten sitten pitää toimia, jos lapsi jähmettyy päiväkodin eteen kuin patsas? Otetaan kainaloon ja kannetaan vai? Sillähän hän saa haluamaansa huomiota. Ei lasta voi siihenkään jättää. Lapsi on siis hieman alle neljävuotias.
Käy lääkärissä ja pyydä että ottavat verikokeet, josko rauta-arvot alakantissa tai kilpirauhasarvoissa jotain häikkää. Minkä ikäinen olet? Käy vielä gynelläkin tsekkaamassa tilanne. rupea käymään jossain harrastuksessa tai vaikka vain kirjastossa kerran viikossa....
Voitko vaikuttaa itse työhösi. Onko ilmapiiri hankala? Onko esimies hankala? Pitäisikö ilmapiirille tehdä jotain... Saman olen kokenut myös. Mieheni rällästi firman bileissä ja tuli aamulla kotiin...Voimia!