Olen ihan loppu, lapsi ei tottele, mies ei osallistu, töissä kamalat paineet

Eikö mies tee (yritä tehdä) paljonkin? Eihän liene hänen vikansa, että työajat ovat mitä ovat. Ymmärrän kyllä hyvin, että olet väsynyt.

Suosittelen, että isä vaikka viikon verran hoitaa iltapuuhat, ja sen jälkeen teette vuorotellen. Ok, lapsi huutaa ja kirkuu aluksi. Sano hänelle ystävälliset hyvänyöntoivotukset ja että aamulla nähdään, sitten menet pois paikalta. Etkä palaa! Puret vaikka hammasta tai tyynyä, mutta et palaa takaisin! Luota mieheesi. Muuta keinoa ei nyt oikeasti ole.

Täällä tulikin jo hyviä kommentteja siitä miten lapsi ei saa päättää siitä, kuka iltahommat tekee. Tuon esille myös sen näkökulman että asetelma on myös pienelle lapselle omiaan luomaan turvattomuuden tunnetta - vastuutetaan lapsi päättämään siitä, kuka iltahommat kanssaan tekee. Siitä teidän on pakko päästä eteenpäin koska sinä olet ihan poikki ja muutenkin voi tulla tilanteita, jossa äiti ei kertakaikkiaan ole saatavilla. Voi tulla sairaalareissua, työmatkaa tai vaikka mitä.

Vastuutan tässä kyllä myös lapsen isää. On myös isän vastuulla antaa sinulle tila pysyä erossa, kun tekee iltatoimet lapsen kanssa. Teidän pitää yhdessä miehen kanssa sopia miten teette ja miksi teette koska koko yritys vesittyy ihan samantien jos isän tehdessä iltatoimia antaakin periksi lapselle ja sanoo että okei, haetaan äiti pesemään hampaat. Jos tulee sietämätön huutokonsertti niin sitten niinkun radikaalia toimenpidettä että nukut jonkun kaverin luona ekan yön tai otat hotellista huoneen.

Herättää myös kysymyksen siitä millaiset teidän tukiverkot on? Oletko ollut yhtään yötä erossa lapsesta syntymänsä jälkeen?

Se tunnin leppoisa kävelylenkki illalla kahdeksan aikaan tekee ap:lle oikein hyvää, koska on töissäkin kamalat paineet , niinkuin hän avauksessa sanoi. Kävellessä mieli lepää ja kotona lapsi uinuu jo höyhensaaressa yhdeksän aikoihin. Isällä ja äidillä on hyvä mieli ja voi ottaa lasin kuohuvaa.

Niitä lenkkejä voi jatkaa vaikka joka ilta, kunto kohenee ja kilot karisee ,jos on mistä karista.

Aivan karseita kommentteja täällä. Miten te kasvottomina netissä muita haukkuvat oikein elätte itsenne kanssa?

Olet saanut hyviä vinkkejä ja haluaisin painottaa sitä, että vaikka elämä saattaa nyt tuntua suorittamiselta ja pahimmat kiukkukohtaukset tuntuvat porautuvan muistiin ikuisiksi, niin ei niin käy. Vaikeat päivät voi suorittaa, jotta pääsee eteenpäin. Hyvinä päivinä on syytä pysähtyä ja hengittää sitä hyvyyttä. Se auttaa jaksamaan taas vaikeita aikoja.

Vierailija kirjoitti:

Aivan karseita kommentteja täällä. Miten te kasvottomina netissä muita haukkuvat oikein elätte itsenne kanssa?

Olet saanut hyviä vinkkejä ja haluaisin painottaa sitä, että vaikka elämä saattaa nyt tuntua suorittamiselta ja pahimmat kiukkukohtaukset tuntuvat porautuvan muistiin ikuisiksi, niin ei niin käy. Vaikeat päivät voi suorittaa, jotta pääsee eteenpäin. Hyvinä päivinä on syytä pysähtyä ja hengittää sitä hyvyyttä. Se auttaa jaksamaan taas vaikeita aikoja.

Täällä palstalla on aika paljon psyykkisesti pahoinvoivaa porukkaa jotka haukkumalla purkavat omaa huonoa oloa toisiin. Nuo haukkumiskommentit kannattaa vaan ohittaa eikä välittää niistä sen enempää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan karseita kommentteja täällä. Miten te kasvottomina netissä muita haukkuvat oikein elätte itsenne kanssa?

Olet saanut hyviä vinkkejä ja haluaisin painottaa sitä, että vaikka elämä saattaa nyt tuntua suorittamiselta ja pahimmat kiukkukohtaukset tuntuvat porautuvan muistiin ikuisiksi, niin ei niin käy. Vaikeat päivät voi suorittaa, jotta pääsee eteenpäin. Hyvinä päivinä on syytä pysähtyä ja hengittää sitä hyvyyttä. Se auttaa jaksamaan taas vaikeita aikoja.

Täällä palstalla on aika paljon psyykkisesti pahoinvoivaa porukkaa jotka haukkumalla purkavat omaa huonoa oloa toisiin. Nuo haukkumiskommentit kannattaa vaan ohittaa eikä välittää niistä sen enempää.

Et ole huomannut , että hyviä ja rakentavia ohjeita on myös tullut, vaikka ne ei aina ole niin lempeitä. Ei ap: n tapauksessa ihan nyt lirum larum auta.

Luin ketjun vähän hajanaisesti, mutta jäin miettimään, että miten lapsi pärjää päivähoidossa ja miten ne "isä-päivät" menevät? Pakkohan tuolloinkin on hoitotoimia tehdä eli jotenkinhan ne sujuvat. Nyt sanoisin, että on vain pakko laittaa isä tekemään vaikka iltatoimia lapsen kanssa ja itse poistua paikalta. Tilanne on kuitenkin sillä tavalla hyvä, että isä kuitenkin on motivoitunut lasta hoitamaan, ainahan näin ei vaan ole, vaikka miten pitäisi olla. Kaikki isät eivät todellakaan käy puistoissa lastensa kanssa tai ainakaan etsi uutta työtä edellisen tilalle, jotta hoitovastuuta saadaan jaettua. Oikeasti tilanne on varmaan isällekin aika musertava: miettikää nyt itsenne tilanteeseen, jossa yritätte hoitaa rakastamaanne lasta ja tämä vain kiljuu, ettet kelpaa. Jäin myös miettimään onko lapsi aina ollut miten haastava. Voiko jatkuva ulina ja kitinä johtua jostain mitä päivähoidossa tapahtuu, onko allergioita ja sitä myöten jatkuvasti esim. kipuja tms.? Tällöinhän olisi sulaa hulluutta reagoida lähinnä rankaisemalla lasta. Neuvoni on nyt, että aina välillä yksinkertaisesti poistut iloisesti paikalta ja jätät iloisen isän lapsen kanssa ja kun palaat, suhtaudut edelleen iloisesti, et hysteerisesti "miten täällä on pärjätty?". Lapsi oppii, että hänen ympärillään on rakastavat vanhemmat, molemmat, ja he päättävät asioista ja lapsi saa keskittyä olemaan lapsi.

Nyt sun pitäisi löytää niitä omia juttuja uudelleen. Omaa mielekästä tekemistä, kavereiden tapaamista, harrastuksia, omaa aikaa rentoutua jne. Kun sovitte että isä hoitaa iltarutiinit ja pidätte kiinni vuoroista, lapsi kyllä sopeutuu ja lopettaa kenkkuilun ennen pitkää. Ja toi ikä! Hitsi se on vaikea! Meillä hoidamme molemmat ja välillä mummo ja neiti vaan vedättää ja raivoaa lähes joka ilta vaikka rutiinit on selkeät. Voimia sinne!

Kerroppas ap nyt, miten tämä ilta meni.

Lapsi on siis nyt noin neljävuotias? Kuule kultaseni, tuon ikäinen ymmärtää jo sen verran, että pystyy sopeutumaan uusiin tilanteisiin. Niin julmalta kuin se kuulostaakin, te voitte (toki lempeästi ja lasta lohduttaen) siirtyä siihen, että isä hoitaa osan toimista, halusi lapsi tai ei. Sinun jaksamisesi on lapselle hyvin tärkeä asia, ja sinullakin on oikeus voida hyvin. 

Tämä on useimmille uusille äideille vaikea vaihe. Tsempppiä <3

Vierailija kirjoitti:

Kokeilimme yksi ilta, että isä oli mukana iltapesuissa ja lapsi ulisi koko sen ajan, työnsi vaan isäänsä pois. En tajua mikä lapsella on koko ajan, onko hän sitten niin väsynyt kun ei nuku enää päiväunia vai mikä on, kun kitisee koko ajan. En jaksaisi kuunnella sitä loputonta ulisemista. Hän ei koskaan kerro mitään, mikä on. Ulisee ja kitisee vain. Aina kun haen hänet hoidosta, alkaa kitinä heti portin ulkopuolella. Joskus hän ei suostu kävelemään, vaan saan itse superväsyneenä kantaa lapsen kotiin. Heti kotona alkaa välittömästi uliseminen, ei suostu ottamaan ulkovaatteita pois, makaa eteisen lattialla vaan. Sitten ei suostu pesemään käsiä, ei vaihtamaan kotivaatteita, ei suostu tulemaan syömään (vaikka nälkä varmasti on). Joskus auttaa, että halitaan jo eteisessä ulkovaatteet päällä mutta ulina alkaa heti, kun yritän irrottautua ja ottaa takkeja pois. Olen alkanut inhota tuota päiväkotiruljanssia ihan hirveästi. Ikävöin lasta koko päivän ja menen hakemaan häntä juoksujalkaa ja sitten se on pelkkää ulinaa.

Ikävä äitiä ja purkaa sen näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokeilimme yksi ilta, että isä oli mukana iltapesuissa ja lapsi ulisi koko sen ajan, työnsi vaan isäänsä pois. En tajua mikä lapsella on koko ajan, onko hän sitten niin väsynyt kun ei nuku enää päiväunia vai mikä on, kun kitisee koko ajan. En jaksaisi kuunnella sitä loputonta ulisemista. Hän ei koskaan kerro mitään, mikä on. Ulisee ja kitisee vain. Aina kun haen hänet hoidosta, alkaa kitinä heti portin ulkopuolella. Joskus hän ei suostu kävelemään, vaan saan itse superväsyneenä kantaa lapsen kotiin. Heti kotona alkaa välittömästi uliseminen, ei suostu ottamaan ulkovaatteita pois, makaa eteisen lattialla vaan. Sitten ei suostu pesemään käsiä, ei vaihtamaan kotivaatteita, ei suostu tulemaan syömään (vaikka nälkä varmasti on). Joskus auttaa, että halitaan jo eteisessä ulkovaatteet päällä mutta ulina alkaa heti, kun yritän irrottautua ja ottaa takkeja pois. Olen alkanut inhota tuota päiväkotiruljanssia ihan hirveästi. Ikävöin lasta koko päivän ja menen hakemaan häntä juoksujalkaa ja sitten se on pelkkää ulinaa.

Ikävä äitiä ja purkaa sen näin. <3 Meillä on auttanut päiväkotireppuun laitettu valokuva äidistä ja isistä (valokuvavihkonen), jota voi käydä katsomassa päiväkotipäivän aikana repusta. Siirtymätilanteissa myös katsotaan kuvaa "äiti tulee sitten kohta kaupasta" vähä kerrallaan poissaoloaikaa pidentäen siten, että lapsi hahmottaa että sieltä se äiti nyt tuli

Minkä ikäisestä lapsesta on kyse? Mietin, että pitäisikö itsekin laittaa valokuva mukaan päiväkotiin.

Tässähän on hyviä neuvojakin jo tullut. Uhmaiän voimakkuus vaihtelee eri lapsilla, mutta mitä jos kuvittelisit hetken olevasi yksinhuoltaja? Tarkoitan, että silloin on vain sekä lapsen, että vanhemman tehtävä ajallaan kaikki asiat, että jaksaa aamulla aloittaa saman rumban. Minun kokemukseni on, että lapsi huutaa (ulisee) sitä useimmin mitä enemmän hän huudollaan saa etuisuuksia. Hänhän mielellään haluaisi kaiken ja heti ja juuri niinkuin hän haluaa. Tämä on normaalia. Siksi vanhemman on " valittava ensimmäinen taistelunsa" ja voitettava se. Huuto tulee olemaan hirveä, mutta lapsi oppii kyllä uusille tavoille nopeasti ja kovaa huutoa tulee ehkä kerran tai kaksi. Jos valitset vaikka, että iltasadun jälkeen sanotaan hyvät yöt ja sitten nukutaan, niin tässä on pysyttävä pilkulleen. Huutoon ei vastata ja jos lapsi nousee hänet ohjataan takaisin sänkyyn Kun asia on opittu on seuraavan taistelun vuoro. Tee kaikista toiminnoista "taistelu" ja opeta rutiinit toiminnoille yksi kerrallaan. Tsemppiä!

Tässä aloittaja. Lapsi on siis 3v9kk. Hän käyttäytyi tänään kuin enkeli kun noudin hänet hoidosta ja oli muutenkin hyvällä tuulella. Illansuussa tein lähtöä ulos ja siinä vaiheessa hän alkoi huutaa "äiti älä mene, ota takki pois, älä mene". Sanoin kuitenkin iloisesti että menen hoitaman vielä asioita ja käyn kaupassa. Mies tuli hakemaan huutavan lapsen pois kynnykseltä. Heillä oli mennyt iltapala ja pesut ja nukkumaan meno ihan hyvin, vähän vastustelua oli. Mä olin sillä aikaa metsäpoluilla ja hain iltapalaa.

Aiomme nyt jatkaa tätä muutaman illan eli lähden pois kotoa siksi aikaa ja sen jälkeen koitetaan saada lapsi ymmärtämään, että vuoroiltoina autamme häntä iltajutuissa. Pelkään vähän sitä että kun olen taas paikalla kotona tuohon aikaan, että suostuuko silloin että isänsä laittaa iltapalan yms. vai tuleeko huutamaan minua viereen.

Sanoin myös, että aina kun on reipas aamulla ja pukee kun äiti käskee, niinä päivinä voidaan katsoa yksi jakso hänen lempiohjelmaansa illalla. Jos aamu menee kiukutteluksi, niin sitten ei katsota. En tiedä ymmärsikö mutta ehkä tuo voisi olla ihan toimiva insentiivi.

Vielä pitäisi ratkoa se, kun hän alkaa huutaa ruokapöydässä. Jos nostamme hänet pois, hän vain huutaa kurkku suorana siinä vieressä. Siinä menee mukava ruokailuhetki kaikilla pilalle. Jos olemme noteeraamatta, hän vain huutaa. Tuo on sellainen asia mikä minua ainakin ottaa päähän huolella. Yhteinen ruokailuhetki on mielestäni tärkeä, melkein pyhä ja sitä pitää kunnioittaa. Lapsi tekee tuota joka viikonloppu.

Tuohan on jo upea onnistuminen teiltä jo tänä iltana! Kovasti tsemppiä koko perheelle. Olet rohkea kun uskallat pyytää neuvoja <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokeilimme yksi ilta, että isä oli mukana iltapesuissa ja lapsi ulisi koko sen ajan, työnsi vaan isäänsä pois. En tajua mikä lapsella on koko ajan, onko hän sitten niin väsynyt kun ei nuku enää päiväunia vai mikä on, kun kitisee koko ajan. En jaksaisi kuunnella sitä loputonta ulisemista. Hän ei koskaan kerro mitään, mikä on. Ulisee ja kitisee vain. Aina kun haen hänet hoidosta, alkaa kitinä heti portin ulkopuolella. Joskus hän ei suostu kävelemään, vaan saan itse superväsyneenä kantaa lapsen kotiin. Heti kotona alkaa välittömästi uliseminen, ei suostu ottamaan ulkovaatteita pois, makaa eteisen lattialla vaan. Sitten ei suostu pesemään käsiä, ei vaihtamaan kotivaatteita, ei suostu tulemaan syömään (vaikka nälkä varmasti on). Joskus auttaa, että halitaan jo eteisessä ulkovaatteet päällä mutta ulina alkaa heti, kun yritän irrottautua ja ottaa takkeja pois. Olen alkanut inhota tuota päiväkotiruljanssia ihan hirveästi. Ikävöin lasta koko päivän ja menen hakemaan häntä juoksujalkaa ja sitten se on pelkkää ulinaa.

Ikävä äitiä ja purkaa sen näin. <3 Meillä on auttanut päiväkotireppuun laitettu valokuva äidistä ja isistä (valokuvavihkonen), jota voi käydä katsomassa päiväkotipäivän aikana repusta. Siirtymätilanteissa myös katsotaan kuvaa "äiti tulee sitten kohta kaupasta" vähä kerrallaan poissaoloaikaa pidentäen siten, että lapsi hahmottaa että sieltä se äiti nyt tuli

Minkä ikäisestä lapsesta on kyse? Mietin, että pitäisikö itsekin laittaa valokuva mukaan päiväkotiin.

3,5v nyt, ollut repussa mukana vuoden ainakin. Tulee kausittain näitä ikävän tuntemuksia. Meillä vanhemmat asuu eri osoitteissa niin auttaa hahmottamaan siirtymissäkin tuleeko isi vai äiti hakemaan/ toinen illan töissä esimerkiksi.

Vierailija kirjoitti:

Eipä tuo lapsijuttu valitettavasti taida helpottaa ennenkuin lapsi kasvaa aikuiseksi. Itselläni on vaativa, normaali lapsi. Oli koliikit, refluksit vauvana. Alakoulussa oli ongelmia. Nyt yläkoulussa hirveä teini angsti. Odotan vaan että kasvaa aikuiseksi.

...ei se huoli ja murhe siihenkään lopu. 😑

Vierailija kirjoitti:

Kokeilimme yksi ilta, että isä oli mukana iltapesuissa ja lapsi ulisi koko sen ajan, työnsi vaan isäänsä pois. En tajua mikä lapsella on koko ajan, onko hän sitten niin väsynyt kun ei nuku enää päiväunia vai mikä on, kun kitisee koko ajan. En jaksaisi kuunnella sitä loputonta ulisemista. Hän ei koskaan kerro mitään, mikä on. Ulisee ja kitisee vain. Aina kun haen hänet hoidosta, alkaa kitinä heti portin ulkopuolella. Joskus hän ei suostu kävelemään, vaan saan itse superväsyneenä kantaa lapsen kotiin. Heti kotona alkaa välittömästi uliseminen, ei suostu ottamaan ulkovaatteita pois, makaa eteisen lattialla vaan. Sitten ei suostu pesemään käsiä, ei vaihtamaan kotivaatteita, ei suostu tulemaan syömään (vaikka nälkä varmasti on). Joskus auttaa, että halitaan jo eteisessä ulkovaatteet päällä mutta ulina alkaa heti, kun yritän irrottautua ja ottaa takkeja pois. Olen alkanut inhota tuota päiväkotiruljanssia ihan hirveästi. Ikävöin lasta koko päivän ja menen hakemaan häntä juoksujalkaa ja sitten se on pelkkää ulinaa.

Eli siis lapsi kitisee ja känisee jatkuvasti sinun kanssasi. Sitten kun miehesi hoitaa lasta, se ei "onnistu", kun lapsi kitisee ja känisee ja sinun pitää hoitaa asia. Huomaatko virheen kuvassa?

M45

Ikävä tilanne. Onko isällä pitkä pinna ja haluaa kuitenkin yrittää? Tuota voisi toisaan kokeilla että lähdet lenkille iltatoimien aikaan tai aluksi vaikka vain jonkun muun aktiviteetin aikaan (useita toistoja). Samoin viikonloppuisin lapsi-isä akselilla esim joku harrastus, vaikka perhefutis.

Monelta työaikasi alkaa.Olet Ap.tehnyt aloituksesi kello 8.39. päivä 8.5.23. Luin vain otsikon liian pitkä juttu lukeakseni.Olet koko jutun oletettavasti vetännyt hatusta eli keksinyt?