Lue keskustelun säännöt.
Olen ihan loppu, lapsi ei tottele, mies ei osallistu, töissä kamalat paineet
08.05.2023 |
Muutama vuosi sitten olin uskomattoman onnellinen. Elin hetkessä, nautin elämästä ihan täysillä, olin ihan umpirakastunut mieheeni vielä reilusti yli 10 vuoden yhdessäolon jälkeenkin. Halusimme lapsen ja sen myös saimme vihdoin ja viimein pitkän yrityksen jälkeen. Sitten kaikki muuttui. Menetin silloisen erittäin hyvän työn äitiyslomalla (kiitos koronan), unettomuus alkoi vaivata vaikka vauva nukkui ihan hyvin ensimmäisen puolen vuoden jälkeen. Olin hänen kanssaan kotona melkein kolme vuotta. Ja kaipasin vanhaa elämääni ihan hulluna. Menetin myös harrastuksen (aika ja maailma muuttui, sitä harrastusta ei tavallaan ole enää olemassakaan), joka oli minulle tärkeä. Olen aina ollut kotihiiri-introvertti mutta kotona oleminen jatkuvasti kitisevä lapsen kanssa oli lopulta ihan hirveää. En nukkunut, mielekästä tekemistä ei ollut. Lopulta menin takaisin työelämään ja lapsi hoitoon, mikä oli shokki enkä enää nauttinut töistä (uusi työ tietysti ja aivan uudenlaiset paineet), vaan jatkuvasti oli kiire hakemaan lasta ja niin edelleen.
Luulin, että olen uupunut töistä mutta todellisuudessa olen jotenkin uupunut koko perhe-elämästä. Lapsen hoito on melkein kokonaan kontollani, sillä teen liukuvaa työaikaa ja mies kiinteää pitkää päivää eikä voi osallistua lapsen vientiin eikä hakuun, ei ehtisi esim hakea lasta päiväkodin aukiolon puitteissa (hän kyllä hakee koko ajan uutta työtä, jotta tähän saataisiin helpotusta mutta ei se nyt auta). Lapsi on myös aivan minun perääni eikä annan isänsä pestä hampaitaan tai laittaa nukkumaan tai muutakaan eli kaikki kotirutiinit ovat minun hoidettavanani Ellen halua lapsen saavan järjetöntä huutoraivaria minun perääni. Yritimme juuri yksi ilta, että mies laittaisi edes sänkyyn lapsen mutta siellä se huusi paniikissa äitiä pitkään. Sama toistuu ihan kaikessa, vain äiti kelpaa. Lapsella on hirveä uhma, ei tottele, ulisee ihan koko ajan eikä mikään ole hyvin ja mä en jaksa yhtään. Aamuisin on vaikeaa lähteä kun ei suostu pukemaan, vastustaa ihan kaikessa. Isänsä kanssa tekevät kyllä paljon viikonloppuisin kaikkea, ulkoilevat, leikkivät yms. mutta hoitotoimenpiteisiin kelpaan vain minä. Olen laittanut hänet nukkumaan nyt melkein neljän vuoden ajan melkein joka ikinen ilta, ehkä 3-4 poikkeusta lukuunottamatta.
En jaksa enää mitään. En nuku, työt kuormittaa niin etten jaksaisi aamulla ylös sängystä ja lapsi vastustaa ihan kaikessa, ettei mikään mene vahingossakaan sujuvasti. Lienee sanomattakin selvää, ettei tukiverkkoa ole, molemmat isoäidit asuvat muualla ja meidän kummankin sisarukset asuvat muualla kuin Suomessa tällä hetkellä.
Miten mä nousen tästä suosta? Miten löydän taas ilon elämään, miten saan lapsen tottelemaan, miten jaksan töissä? Miten löydän rakkauden mieheen, jota en enää tunne siksi johon vielä vähän aikaa sitten olin umpirakastunut ensi hetkestä asti?
Kommentit (144)
Vierailija kirjoitti:
Kokeilimme yksi ilta, että isä oli mukana iltapesuissa ja lapsi ulisi koko sen ajan, työnsi vaan isäänsä pois. En tajua mikä lapsella on koko ajan, onko hän sitten niin väsynyt kun ei nuku enää päiväunia vai mikä on, kun kitisee koko ajan. En jaksaisi kuunnella sitä loputonta ulisemista. Hän ei koskaan kerro mitään, mikä on. Ulisee ja kitisee vain. Aina kun haen hänet hoidosta, alkaa kitinä heti portin ulkopuolella. Joskus hän ei suostu kävelemään, vaan saan itse superväsyneenä kantaa lapsen kotiin. Heti kotona alkaa välittömästi uliseminen, ei suostu ottamaan ulkovaatteita pois, makaa eteisen lattialla vaan. Sitten ei suostu pesemään käsiä, ei vaihtamaan kotivaatteita, ei suostu tulemaan syömään (vaikka nälkä varmasti on). Joskus auttaa, että halitaan jo eteisessä ulkovaatteet päällä mutta ulina alkaa heti, kun yritän irrottautua ja ottaa takkeja pois. Olen alkanut inhota tuota päiväkotiruljanssia ihan hirveästi. Ikävöin lasta koko päivän ja menen hakemaan häntä juoksujalkaa ja sitten se on pelkkää ulinaa.
Lapset oppivat aika äkkiä pomottamaan. Näin näyttää teilläkin käyneen. Nyt vaan otat lapsen kasvokkain ja sanot tiukan rauhallisesti että nyt loppuu temppuilu. Jos lapsi osaa itse pukea ja riisua, pestä ja syödä, niitä ei pidä hänen puolestaan tehdä. Jos kitisemällä saa aina äidin tekemään kaiken niin taatusti kitisee vielä teini-iässäkin. Supernannyn vinkeillä onnistuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos taas kommenteista. Tuntuu kyllä erittäin pahalta kuulla, että olen huono äiti ja vanhemmuus on hukassa, kun olen syntymästään saakka halunnut toimia loogisesti, luoda heti rutiinit ja pitää huolta käytöstavoista jo pienestä pitäen ja antaa huomiota runsaasti ja jättää huono käytös huomiotta. Olen järjestelmällisesti laittanut leluja jäähylle huonosta käytöksestä (esim. laittaa leluja suuhun kiellosta huolimatta ja näin lelu joutuu jäähylle), jos ei pue ulkovaatteita niin emme lähde ulos, jos kiukuttelee ja riehuu ruokapöydässä niin hänet nostetaan siitä pois jne.). Jos ei riisu kun tullaan sisälle niin jätän eteiseen huutamaan. Jos ei pese käsiä kun tulee, ei pääse syömään. Hyvää käytöstä kehutaan aina, hänelle annetaan paljon rakkautta, syliä ja suukkoja. Kehun, jos lähteminen menee hyvin. Hän tietää että huutamalla ei saa mitään. Paitsi näköjään äidin hoitamaan iltarutiinit. Kestän todella huonosti huutoa sillä se nostaa mun stressitasoa heti ihan hirveästi ja ajattelen liikaa, mitä naapuritkin ajattelee.
Miten sitten pitää toimia, jos lapsi jähmettyy päiväkodin eteen kuin patsas? Otetaan kainaloon ja kannetaan vai? Sillähän hän saa haluamaansa huomiota. Ei lasta voi siihenkään jättää. Lapsi on siis hieman alle neljävuotias.
Et ole huono vanhempi kuulostat selkeältä ja johdonmukaiseta, mutta miehenkin otettava koppia. Pientä korjausliikettä tehtävä iltatomien suhteen. Sitä paitsi jos viet ja haet päivähoidosta, niin miksei mies voi hoitaa arki-iltoina lapsen iltatoimet -sinulle jää kuitenkin aamutoimet.
P.s. itse kaappasin lopulta lapsenkainaloon hoidosta haettaessa jos ei muu auta, sillä lasta ei voi siihen jättää. Toki yrittäisin ensin palkintoa esim. saa tarran joka kerta kun ei jähmety vaan lähtee reippaasti hoidosta kotiin. Tarrasta toki luovutaan esim. reilun viikon jälkeen ja jos neinaa palata samaan kuvioon kuin ennen tarroja, niin sitten olisi joku seuraamus esim. ei saa katsoa pikkukakkosta tms tai pyörä lähtee tauolle tms. Jos ei mikään auta, niin kannetaan.
On kuitenkin syytä muistaa että lapsen kaappaaminen kainaloon rikkoo lapsen koskemattomuutta ja on siten hyvin kyseenalainen toimenpide lasten oikeuksien näkökulmasta. Varhaiskasvattajana minulla ei ole oikeutta kaapata lasta kainaloon muuten kuin vaaratilanteissa missä muuta vaihtoehtoa ei ole (hätävarjeluperuste), ja silloinkin tapahtuma on kirjattava ja informoitava siitä ensi tilassa lapsen vanhempia ja varhaiskasvatusvirastoa.
No nyt alkaa vähitellen tällekin mummulle selvitä miksi nykylapset on hallitsemattomia ja hukassa joka asiassa, kun varhaiskasvatus on tuollaista pullamössöä ja uniikkilumihiutale- soopaa. Kyllä se on aikuinen joka määrää mihin mennään ja mitä tehdään, lapsilta kysytään suunnilleen haluatko omenan vai banaanin. Onhan ne lapset hukassa ja sekaisin kun kotona on vanhemmat jotka määrää mutta hoidossa lapsi saa päättää ja pidetään pumpulissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, isä on kyllä oikein hyvä isä, jaksaa leikittää ja ulkoilla tuntikausia viikonloppuisin. Mutta se ei ole tähän päivään mennessä auttanut siihen että hän voisi tehdä iltarutiinit, nousta aamulla lapsen kanssa, yöllä viedä potalle jos tarvii tai edes laittaa aamiaista. Aina lapsi haluaa äidin. Jos vaikka lähden käymään kaupassa pikaisesti, saattaa lapsi jäädä oven eteen eteiseen istumaan eikä liiku siitä ennen kuin olen tullut takaisin, vaikka olisi hyvät legoleikit tiedossa sillä aikaa isänsä kanssa. Aina kun jotain yritetään, hän huutaa vaan "ei ei, äitiiiii haluan äidin". Pesen lapsen, käytän potalla, pesen hampaat, taistelen joka jumalan käänteessä joka asiasta kun lapsi vastustaa kaikkea. Mitään ei tee heti niinkuin kuuluisi ja ilta-ja lähtörutiinit meillä on olleet samat tyyliin aina. Tätä joka ikinen päivä. Edes julkisilla paikoilla ei tottele, juoksee kuin päätön kana. Siksi en enää halus lähteä hänen kanssaan mihinkään, tulee vain paha mieli kaikille. Tunnen itseni surkeaksi äidiksi, kun tekisi mieli vain ottaa ja lähteä. Olkoon tottelematta sitten.
Lapsi painostaa sinua ja isäänsä koska on huomannut, että jos tahtojen taisteluun ryhdytään niin äiti ja isä ovat niitä jotka luovuttavat ensin.
Kun tilanne on tuo, niin sinuna en yhtään neuvottelisi lapsen kanssa perusasioista kuten siitä, että molemmat vanhemmat hoitavat, iltahommat ja muut tehdään ja karkuun ei juosta. Eli lapsi yksinkertaisesti vain jätettäisiin isänsä kanssa, hoidettaisiin pesut ja muut väkisin ja julkisilla paikoilla lapsi saisi luvan joko kävellä valjaissa tai istua rattaissa.
Tuo valjaat/talutushihna on hyvä vinkki. Sillä saa estettyä karkailun vaikka ei pystyisi pitämään koko ajan lapsen kädestä kiinni. Lisäksi isompi lapsi pysyy aisoissa ihan vaan sillä, että tietää muuten joutuvansa hihnaan.
Tuon ikäiselle voi jo tiukalla äänensävyllä puhua ja komentaa.
Ei mitään vaihtoehtoja arkiasioissa. Moni vanhempi taitaa pelätä oman äänen korottamista, jospa lapsi
tottelisi sillä?
Ja aika naurettavaa tuo ettei voisi napata kainaloon!
Mä olen lapseton, mutta ensiajatus on, että jätä työt pois tai minimiin. Vaikka se aiheuttaisi taloudellista vaivaa tai jopa vähävaraisuutta. En ottaisi riskiä burnoutista tai pahemmasta.
Onneksi mies ei (ilmeisesti?) ole vätys tai v-mäinen, ja "jopa" suostuu hakemaan uutta työtä. Paljon on itsekkäitä miehiä, ja silloin tilanne tosi hankala.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naurettavaa kitinää.
Jotkut hoitavat yksin lapsensa. 😒
Vierailija kirjoitti:
Naurettavaa kitinää.
Jotkut hoitavat yksin lapsensa. 😒
Jep ja Afrikassa nähdään nälkää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entäs jos se mies vuorostaan lyhentäisi työaikaansa, se ois vähintäänkin kohtuullista jos sinä olet huolehtinut "kaiken" tähän asti ja ollut vuosia kotona.
Vierailija kirjoitti:
Päiväkodista kotiin tullessa antaisin kyllä siimaa lapselle. Pienellä on ollut tosi pitkä päivä ja ikävä ja väsymys iskee sillä hetkellä kun näkee äidin.
Tsemppaa itsesi lapsen tapaamiseen, ole positiivinen ja innostunut, ei ikävöivä ja syyllisyydentuntoinen pitkän päivän jälkeen. Mieti mistä voit jutella, mitä huomioida matkan varrella, lauluja joita laulaa jne. niin että saat lapsen huomion kiinnittettyä johonkin positiiviseen.
Monet lapset tykkäävät lähteä samaa matkaa kaverin kanssa, vaikka sitä kuljettaisiin vaan lyhyen pätkän ajan. Onko päiväkodissa joku jonka kanssa voisitte sopia yhteisestä aikataulusta? Tai sitten vaan odotat hetken pihalla ja lähdet ensimmäisen sopivan matkaan.
Varaa mukaan joku pieni välipala, ehkä olet jo tätä kokeillut. Saisiko sen vasta pienen matkaa kuljettua? Välipalan voimin ehkä jaksaa pysähtyä vielä hetkeksi puistoon tai takapihalle ja kotimatkalle jotain lapselle mieleistä tekemistä.
Samaa mieltä, päiväkodista tullessa lapsi voi kaivata ekstra hellyyttä ja huomiota. Ja niin, jos lapsi ei suostu kävelemään niin tietenkin se napataan syliin ja kannetaan, ainakin jos on kiire. Kannetaan vähän matkaa ja sit taas kokeillaan josko se kävely onnistuisi. 3v on kuitenkin vielä kovin pieni ja päiväkodissa olo on rankkaa, joten osa kiukusta voi olla ihan vaan sitäkin. Mutta sitä isän osallisuutta teidän pitää lisätä, ne iltatoimet isän vastuulle että saat hengähtää edes silloin, jos muu ei auta. Sinun pitää vaan luottaa siihen että miehesi pärjää, koska kyllä hän pärjää jos on niin hyvä isä kuin olet kuvaillut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos taas kommenteista. Tuntuu kyllä erittäin pahalta kuulla, että olen huono äiti ja vanhemmuus on hukassa, kun olen syntymästään saakka halunnut toimia loogisesti, luoda heti rutiinit ja pitää huolta käytöstavoista jo pienestä pitäen ja antaa huomiota runsaasti ja jättää huono käytös huomiotta. Olen järjestelmällisesti laittanut leluja jäähylle huonosta käytöksestä (esim. laittaa leluja suuhun kiellosta huolimatta ja näin lelu joutuu jäähylle), jos ei pue ulkovaatteita niin emme lähde ulos, jos kiukuttelee ja riehuu ruokapöydässä niin hänet nostetaan siitä pois jne.). Jos ei riisu kun tullaan sisälle niin jätän eteiseen huutamaan. Jos ei pese käsiä kun tulee, ei pääse syömään. Hyvää käytöstä kehutaan aina, hänelle annetaan paljon rakkautta, syliä ja suukkoja. Kehun, jos lähteminen menee hyvin. Hän tietää että huutamalla ei saa mitään. Paitsi näköjään äidin hoitamaan iltarutiinit. Kestän todella huonosti huutoa sillä se nostaa mun stressitasoa heti ihan hirveästi ja ajattelen liikaa, mitä naapuritkin ajattelee.
Miten sitten pitää toimia, jos lapsi jähmettyy päiväkodin eteen kuin patsas? Otetaan kainaloon ja kannetaan vai? Sillähän hän saa haluamaansa huomiota. Ei lasta voi siihenkään jättää. Lapsi on siis hieman alle neljävuotias.
Äläpä luista, se päiväkodista haku on vain yksi tilanne illassanne.
Vierailija kirjoitti:
Ja vielä tuohon hoitopäivän pituuteen ja hoitoon viennin ja haun jakoon: mies on töissä aivan minuutilleen kiinteät työajat, jos hän myöhästyy, hän ennen pitkää saa kenkää. Hän lähtee kotoa siihen aikaan kun päiväkoti aukeaa 6.45 ja palaa kotiin 17.40 jolloin päiväkoti on jo kiinni. Hän ei voi hakea lasta. Emme saa vuoropäiväkotipaikkaa kun teemme virastoaikana molemmat. Koska hän tekee niin pitkää päivää, on hänellä myös tasoitusvapaita pari kertaa kuussa, jolloin lapsikin on kotona hänen kanssaan. Minä taas teen lyhennettyä työaikaa, jolloin vien lapsen 7.30 hoitoon ja haen 15.30 pois.
Ollaan vatvottu näitä asioita todella, todella paljon eli kaikki simppelit ja helposti toteutettavat kuviot on jo testattu tai otettu käyttöön. Siksi täällä kyselen kun neuvot ovat todella kortilla nyt.
Ja lapi on nätisti nämä päivät isänsä kanssa. Ota mallia miehesi käytöksestä. Lapsian pyörittää sinua ,kuin leikkihyrää, etkä vieläkään ymmärrä miten hölmösti toimit.Uskomatonta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että olet astunut suomalaisen naisen tasa-arvoansaan: vastuullasi on paitsi palkkatyö, myös päävastuu lapsensta ja kodinhoidosta. Lopputuloksena on uupumus ja katkeroituminen, ennen pitkään sitten todennäköisesti myös vieraantuminen puolisosta ja ero. Kun on tarpeeksi väsynyt ja yksin, niin käy helposti niin, että lapsi alkaa pyörittämään arkea. Puolisollasi olisi nyt tässä paikka ottaa aktiivisempi rooli.
Miehesi on varmaankin tottunut kotivuosinasi siihen, ettei hänen töiden tarvitse joustaa. Nyt kuitenkin kun sinä olet töissä, ja vielä uudessa työpaikassa, olisi hänen vuoronsa laittaa myös oma työnsä joustamaan. Kyllä ne naisyrittäjien ja yksinhuoltajienkin työt kummasti saadaan jotenkin joustamaan, kun on pakko. Niin kauan kuin vain sinä joustat , niin hänen ei tarvitse.
Molemmat voisivat esimerkiksi tehdä lyhennettyä työaikaa tai mitä näitä nyt on.
Tunnistan tilanteesi ja tsemppaan. Itsestään tuo tilanne tuskin ihan heti helpottaa - edessä on ne ruuhkaosimmat pikkukoululaisvuodetkin. Istukaa alas ja miettikää, miten kuormaa saadaan tasoitettua. Kokemuksesta tiedän, että miehen voi olla vaikea luopua ns. saavutetuista eduista.
Tässä perheessä on seuraava vääjäämätön askel, että miehesi löytää itsensä toisen iloisemman ja itsevarmemman naisen sylistä. Ryhdistäydy , hyvä ihminen.
Olipas mukavia kommentteja kaksi viimeisintä. Olette varmaan kivoja vanhempia ja työkavereita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi syytät miestä siitä, että lapsi ei anna hänen tehdä mitään? Mies jopa etsii vuoksesi uutta työpaikkaa ja silti vain syytät häntä. Kiittämättömyys on maailman palkka.
Eiköhän ap ala jo käsittää, että hänen käytöksensä on muututtava ja heti. Jo tänä iltana voi lähteä tunnin kävelylenkille, kun mies on lapsen kanssa iltapuuhissa ja laittaa nukkumaan.
Isällä jää töiden ja klo 20.00:väliin aikaa huohahtaa pari tuntia ja äidin hermot lepää ulkoillessa.
Lapselle sano vain ,että äiti menee hommiin.
Toimii, yksinkertaista selkeää. Jos laps itkee ,kun äiti laittaa oven kiinni, niin taatusti isä saa homman hoidettua. Onhan he isän vapaillakin kahdestaan.
Kaikki muu on nyt tekosyitä.
Kerro ap illalla myöhään ,miten kivasti meni.
Voi sentään, vaihtoehtoja sentään on ! Olen aivan samaa mieltä, tämä on naurettavaa valitusta. Jotkut hoitavat lapsensa yksin, kipeinä tai terveinä, öisin ja päivisin. Kun vaihtoehtoa ei ole. Siinä tietää olevansa vastuussa.
Sympatiat sinulle. 💞
Tuolla toisessa ketjussa oli hyvin todettu, että uhmaikäisellä on korvat koristeena.
Pystytkö vähentämään töitä reilusti? Onko lapsella hoidossa kaikki ok? Jos on herkkä niin sehän on vain ikävää ja kuormitusta mitä ulisee.
Ehkä itsesi kannalta olisi myös hyvä jos voisit tehdä vähemmän töitä tai sitten mies? Voisiko hän alkaa tekemään 70% ja osallistua joko viemiseen tai hakuun.
Sen sanon että perhe-elämä vie kaikki mehut. Been there done that ja ihan samassa jamassa olin joskus. Kun oma äitini haki lapsen niin se päivä oli kuin lottovoitto, se vie kaiken energian se ulina ja vikinä ja ja. Päivä toisen jlk tota samaa niin itse olen kokenut joskus että tulen hulluksi. Mutta joka päivä vaan eteenpäin päästy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että olet astunut suomalaisen naisen tasa-arvoansaan: vastuullasi on paitsi palkkatyö, myös päävastuu lapsensta ja kodinhoidosta. Lopputuloksena on uupumus ja katkeroituminen, ennen pitkään sitten todennäköisesti myös vieraantuminen puolisosta ja ero. Kun on tarpeeksi väsynyt ja yksin, niin käy helposti niin, että lapsi alkaa pyörittämään arkea. Puolisollasi olisi nyt tässä paikka ottaa aktiivisempi rooli.
Miehesi on varmaankin tottunut kotivuosinasi siihen, ettei hänen töiden tarvitse joustaa. Nyt kuitenkin kun sinä olet töissä, ja vielä uudessa työpaikassa, olisi hänen vuoronsa laittaa myös oma työnsä joustamaan. Kyllä ne naisyrittäjien ja yksinhuoltajienkin työt kummasti saadaan jotenkin joustamaan, kun on pakko. Niin kauan kuin vain sinä joustat , niin hänen ei tarvitse.
Molemmat voisivat esimerkiksi tehdä lyhennettyä työaikaa tai mitä näitä nyt on.
Tunnistan tilanteesi ja tsemppaan. Itsestään tuo tilanne tuskin ihan heti helpottaa - edessä on ne ruuhkaosimmat pikkukoululaisvuodetkin. Istukaa alas ja miettikää, miten kuormaa saadaan tasoitettua. Kokemuksesta tiedän, että miehen voi olla vaikea luopua ns. saavutetuista eduista.
Tässä perheessä on seuraava vääjäämätön askel, että miehesi löytää itsensä toisen iloisemman ja itsevarmemman naisen sylistä. Ryhdistäydy , hyvä ihminen.
Tämä ei ollut mukava kommentti, mutta niin kävi lopulta minullekin: mies löysi pirteän lapsettoman naisen. Se jatkuva venyminen lapsen ja miehen töiden "joustamattomuuden" hyväksi ei siis todellakaan palkinnut. Kannattaa laittaa fokus enemmän itseensä ja omaan jaksamiseen. Perhe- ja työelämän yhteensovittaminen on rankkaa. Siinä täytyy molempien joustaa ja tsempata toista.
Kolmen teinin isä täällä.
Lapsi kouluttaa teitä. Älkää suostuko siihen. Jos lapsi huutaa niin lopettakaa huomion antaminen. Lapsi kerjää huomiota. Kyllä se nopeasti oppii.
Omien lasten kanssa oli ilo käydä ostoksilla tai tekemässä asoita. Perustui siihen että "jos olette kiltisti saatte valita karkin". Muutamasta kerrasta oppivat että olin tosissani.