Oliko 80-90-luvun vaihteen tienoilla syntyneillä vielä yleisesti ruumillista kurittamista vai onko vaan sattumaa, että

Minä en koskaan pääse tästä asiasta yli. Toisinaan luen näitä ketjuja, joissa kokemuksia kurituksesta jaetaan. Se, että muutkin 80-luvun lapset ovat sitä kokeneet, on surullista, mutta toisaalta ei tarvitse olla yksin kokemustensa kanssa. Muistot kurituksista käyvät mielessäni melkein päivittäin. Olen puhunut niistä terapiassa ja käsitellyt monestä näkökulmasta mielessäni. Toisinaan minusta tuntuu, että ansaitsin saada piiskaa ja puolustan vanhempiani, toisinaan olen heille hirveän vihainen ja katkera, toisinaan on vain ahdistunut olo. Jos vanhempani olisivat tienneet, että vielä keski-ikäisenikin tunnen tulleeni peruuttamattomasti rikotuksi, olisivatko he minua piiskanneet?

Vierailija kirjoitti:

Aikuiset tuntuivat ajattelevan lasten olevan täysin vastuussa omasta käytöksestään, ja heidän kykenevän samanlaiseen tilannetajuun ja itsehillintään kuin aikuistenkin. Tuntui unohtuvan, että lapsilla on vielä kehitysprosessi tunnetaitojen ja käyttäytymissääntöjen suhteen kesken.

Kuulostaa siltä, että oli kehitys tyssännyt noilla aikuisilla itsellään. Ei minkäänlaista tilannetajua eikä itsehillintää. Parhaimmatkin kasvattajat.

1995 synynyt poika ja ihan hyvästä perheestä. Meillä oli tosi tiukat säännöt aina ja vanhempia piti totella. Lievemmistä jutuista vietiin tukasta nurkkaan häpeämään tai huonearestiin. Kiroilusta pestiin suu saippualla ja muistan että sitä teki myös päiväkodin tädit. Vakavammista, toistuvista hölmöilyistä tai valehtelusta annettiin nuorempana risua ja yläasteelle menon jälkeen risua tai remmiä. Yläasteelle mennessä asiasta keskusteltiin vanhempien kanssa ja sain valita että haluanko ennemmin pitkiä kotiaresteja vai jatketaanko vanhoilla rangaistuksilla. Itse valitsin että vanhalla systeemillä mennään ja sain varmaan viimeisen selkäsaunan remmillä lukion ensimmäisellä. Sen jälkeenkin uhkailtiin ja olisi varmaan annettu jos olisi tullut aihetta. Kaikki selkäsaunat annettiin aina paljaalle takamukselle ja nolaaminen oli ehkä vanhempana teinipoikana se suurin osa rangaistusta. 

 

En koe että olisin koskaan saanut kuritusta väärin perustein enkä ole yhtään katkera. Loppujen lopuksi selkäsunoja tuli tosi harvoin, ehkä 1-2 vuodessa. Kunnollinen kansalainen kait minustakin tuli ja arvostetussa ammatissa ja oma perhe nykyisin. Varmasti muitakin vaihtoehtoja olisi ollut kasvatukseen, mutta meillä toimittiin näin.

 

Ei toimi enää nykypäivän maailmassa, mutta olen silti sitä mieltä että rajat pitää asettaa kakaroille, myös teineille ja jos mikään muu ei auta, niin viimeisenä vaihtoehtona on selkäsauna. Se on kuitenkin pienempi paha kuin ajautuminen vaikka huumeiden tai rikosten pariin.