Oliko 80-90-luvun vaihteen tienoilla syntyneillä vielä yleisesti ruumillista kurittamista vai onko vaan sattumaa, että

Minä ei saanut remmistä, mutta te ketkä saitte, niin oliko ne tavanomaisia asioita kuten kiukuttelua tai tottelemattomuutta, mistä näin kovasti rangaistiin, vai oliko vaan sitten, jos teki jotain ihan pähkähullua?

Olihan sitä semmoista sotaukin perintöä ja traumaa valunut isäukollekkin. Kertoi kesät talvet hiihtäneensä joka paikkaan vaikka sotaukki se oli joka nämä oli tehnyt. Vanhempana, alle täysi-ikäisenä kuitenkin tuli silloin tällöin tilanteita että kerjäämällä kerjäsi että vetaisen dunkkuun niin pääsee rysyään. Harmi että tuli painittua kavereiden kanssa sekä muutamassa 'jumppakerhossa' niin tiesin että kerran jos täräytän niin ukko lepää mullissa, joten hymähdin ja pyhkäisin omille teilleni.

'eikö sitä voisi jotakin vanhan isäukon kanssakin välillä touhuta' ... Juu, ei. Seuraavassa elämässä sitten.

-94N, minua tukistettiin, läpsittiin, ravisteltiin ja kerran taidettiin päällekin sylkeä. Kyseessä ei kuitenkaan ollut varsinainen kasvatusmenetelmä, vaan hetkiä, jolloin vanhemmiltani paloi hermo totaalisesti. Jälkikäteen rauhoituttuaan häpesivät ja pyysivät anteeksi. Nuorempiin sisaruksiini eivät enää kajonneet. Keljuahan se oli, mutta en kanna kaunaa

-89 syntynyt ja itseä ainakin useasti lyötiin, kuristettiin, raahattiin tukasta, jahdattiin, potkittiin, jne. kun olin lapsi ja nuori. Lisäksi uhattiin tappaa ja haukuttiin monin tavoin..ja kaikenmoista muuta hauskaa. Yleisyydestä en tiedä, mutta n. 15 ikätoverin osalta tiedän, että heillä ei mitään vastaavaa ollut. Ja en ole livenä keneltäkään ikäiseltä kuullut vastaavista kokemuksista, mutta täältä eri palstoilta lukenut kyllä. Omia lapsia en ole ikinä väkivaltaisesti tai muuten kurjasti kohdellut, eikä tulisi mieleenkään. Nyt sitä itse yrittää elää normaalia elämää kaikesta huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä juttu tosiaan, lapsia ei enää saa ruumiillisesti kurittaa mutta lapset ovat silti väkivaltaisia esim lyövät hoitajia päiväkodeissa. Kouluissa kiusataan paljon ja nuoret käyttävät väkivaltaa kaduilla ja oppilaitoksissa.

Ei oikein auta vapaa kasvatus tekemään lapsista tottelevaisia ja muita kunnioittavia...

Ja väkivaltako sitten auttaa?! 

Voisiko joku kurittamisen kannattaja edes jotenkin perustella, miten se vyöllä takapuoleen mätkiminen oikeasti muka auttaisi yhtään mitään? 

.

En kannata remmllä/vyöllä mätkimistä mutta sopivalla kurituksella lapsi oppii tottelemaan ja oppii myös että teoilla on seurauksia. Ettei lapsi voi tehdä ihan mitä huvittaa vaikka onkin lapsi

Kurituksen avulla opetetaan auktoriteetin kunnioittamista ja osoitetaan lapselle, että vanhempi on se joka määrää

Kivat traumat siitä ainakin jää. Nimim. aikuinen nainen, joka ei ole koskaan kyennyt muodostamaan parisuhdetta miehen kanssa. 

Olen vihdoin aikuisiällä saanut kerrottua psykoterapeutille lapsuuteni pahoinpitelyistä, ja hän sanoi että olisi pitänyt tehdä lastensuojeluilmoitus ja rikostutkinta. Toinen tekijä oli isäni ja toinen enoni.

Meillä rankkaa henkistä väkivaltaa,isä kohdisti fyysisen väkivallan äitiin, äitini sairastui vaikeaan masennukseen vuosia sitten mutta eipä ymmärtänyt aikoinaan ottaa eroa nyt kärsii vieläkin ja puolet meistä pistänyt molempiin välit poikki, en jaksanut enää olla henkinen nyrkkeilysäkki yli 30 vuoden iässä.

147: ja niin syntynyt tasan -90.

Sain vyöstä isältä, äiti joskus tukisti kevyesti.

Vm 84

Remmistä tuli isältä, 18-vuotiaana kostin iskemällä puujalan hänelle.Teki kipeää hänelle, mutta niin teki 5-vuotiaalle minullekkin kun aikuinen mies veteli remmillä pitkin reisiä.

Veli syntynyt -93 ja hän on saanut tukkapöllyä ja remmiä. Minä -98 syntynyt ja remmi oli älytty jättää pois mutta tukkapöllyä tuli teini-iässäkin vielä. En henkilökohtaisella tasolla vieläkään pidä tukkapöllyjäni ongelmallisena mutta yleisesti en hyväksy enkä tietenkään omiani aio pöllyttää. Veljen remmiä sen sijaan en hyväksy.

Järkyttävää, miten paljon vielä 80-ja 90-luvun lapset ovat joutuneet kokemaan ruumiilista kuritusta ja väkivaltaa.

Olen jo vanha ihminen, vaikka siitä valistettiin vanhempia tv:ssä jo 60-luvulla alkaen, kuinka se on väärin. Ja tietoa on ollut saatavilla.

Ehkä kaikki nämä selittävät, kuinka Suomi on väkivaltarikoksissa edelleen kärkimaita ja naiselle vaarallisin paikka on oma koti, tulla pahoinpidellyksi tai tap etuksi.

Joka viikko saamme lukea, kuinka joku tap paa puolisonsa. Nytkin viikon sisällä useampi.

Toisaalta, on myös löytynyt viisautta, kun moni sanoo, ettei lyö lapsiaan ja on ollut ymmärtystä katkaista sukupolvien väkivallan kierre. Eli toivoakin on. Ja momi on hakenut myös apua.

Vierailija kirjoitti:

Järkyttävää, miten paljon vielä 80-ja 90-luvun lapset ovat joutuneet kokemaan ruumiilista kuritusta ja väkivaltaa.

Olen jo vanha ihminen, vaikka siitä valistettiin vanhempia tv:ssä jo 60-luvulla alkaen, kuinka se on väärin. Ja tietoa on ollut saatavilla.

Ehkä kaikki nämä selittävät, kuinka Suomi on väkivaltarikoksissa edelleen kärkimaita ja naiselle vaarallisin paikka on oma koti, tulla pahoinpidellyksi tai tap etuksi.

Joka viikko saamme lukea, kuinka joku tap paa puolisonsa. Nytkin viikon sisällä useampi.

Toisaalta, on myös löytynyt viisautta, kun moni sanoo, ettei lyö lapsiaan ja on ollut ymmärtystä katkaista sukupolvien väkivallan kierre. Eli toivoakin on. Ja momi on hakenut myös apua.

Mielenkiintoista, että jo 60-luvulla näin, mutta laki vasta 80-luvulla! Mikä mahtoi jarruttaa muutosta?

Vierailija kirjoitti:

Pystyikö sen jälkeen edes istumaan vai miten kipeeksi takapuoli tuli, jos vyöllä oli kuritettu?

Ei sitä seuraavana päivänä istua ainakaan kovalla mieli tehnyt. Kävelykin oli kivuliasta kun housut hankasivat takapuolta. Meillä vyöstä sai paljaalle pyllylle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Järkyttävää, miten paljon vielä 80-ja 90-luvun lapset ovat joutuneet kokemaan ruumiilista kuritusta ja väkivaltaa.

Olen jo vanha ihminen, vaikka siitä valistettiin vanhempia tv:ssä jo 60-luvulla alkaen, kuinka se on väärin. Ja tietoa on ollut saatavilla.

Ehkä kaikki nämä selittävät, kuinka Suomi on väkivaltarikoksissa edelleen kärkimaita ja naiselle vaarallisin paikka on oma koti, tulla pahoinpidellyksi tai tap etuksi.

Joka viikko saamme lukea, kuinka joku tap paa puolisonsa. Nytkin viikon sisällä useampi.

Toisaalta, on myös löytynyt viisautta, kun moni sanoo, ettei lyö lapsiaan ja on ollut ymmärtystä katkaista sukupolvien väkivallan kierre. Eli toivoakin on. Ja momi on hakenut myös apua.

Mielenkiintoista, että jo 60-luvulla näin, mutta laki vasta 80-luvulla! Mikä mahtoi jarruttaa muutosta?

Olen 60-luvun teini ja mielikuva, ruumiillinen kuritusta silloin pidettiin ongelmana, joka kohdistui vähän kouluja käyneiden, mt-ongelmien, köyhien ja alkoholisoituneiden vanhempien ongelmiin.

Ja miksi ruummiillista kuritusta kieltävää lakia ei saatu aikaisemmin, eduskunta muodostui lähinnä vanhoista setämiehistä, jotka suurin osa asui maaseudulla ja eduskunnassa nuoria tai naisia oli vähän. Juuri noihin aikoihin Suomi siirtyi maataloudesta teollisuudeksi.

Ja myös eduskunnassa oli paljon, joilla koulutuksena kansakoulu. Ja moni mies oli ollut sodassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Järkyttävää, miten paljon vielä 80-ja 90-luvun lapset ovat joutuneet kokemaan ruumiilista kuritusta ja väkivaltaa.

Olen jo vanha ihminen, vaikka siitä valistettiin vanhempia tv:ssä jo 60-luvulla alkaen, kuinka se on väärin. Ja tietoa on ollut saatavilla.

Ehkä kaikki nämä selittävät, kuinka Suomi on väkivaltarikoksissa edelleen kärkimaita ja naiselle vaarallisin paikka on oma koti, tulla pahoinpidellyksi tai tap etuksi.

Joka viikko saamme lukea, kuinka joku tap paa puolisonsa. Nytkin viikon sisällä useampi.

Toisaalta, on myös löytynyt viisautta, kun moni sanoo, ettei lyö lapsiaan ja on ollut ymmärtystä katkaista sukupolvien väkivallan kierre. Eli toivoakin on. Ja momi on hakenut myös apua.

Mielenkiintoista, että jo 60-luvulla näin, mutta laki vasta 80-luvulla! Mikä mahtoi jarruttaa muutosta?

Olen 60-luvun teini ja mielikuva, ruumiillinen kuritusta silloin pidettiin ongelmana, joka kohdistui vähän kouluja käyneiden, mt-ongelmien, köyhien ja alkoholisoituneiden vanhempien ongelmiin.

Ja miksi ruummiillista kuritusta kieltävää lakia ei saatu aikaisemmin, eduskunta muodostui lähinnä vanhoista setämiehistä, jotka suurin osa asui maaseudulla ja eduskunnassa nuoria tai naisia oli vähän. Juuri noihin aikoihin Suomi siirtyi maataloudesta teollisuudeksi.

Ja myös eduskunnassa oli paljon, joilla koulutuksena kansakoulu. Ja moni mies oli ollut sodassa.

Njaa, näinpä vuostuhannen vaihteessa ihan hyvässä asemassa olevien vanhempienkin ruumiillista kuritusta lapsiinsa käyttävän

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pystyikö sen jälkeen edes istumaan vai miten kipeeksi takapuoli tuli, jos vyöllä oli kuritettu?

Ei sitä seuraavana päivänä istua ainakaan kovalla mieli tehnyt. Kävelykin oli kivuliasta kun housut hankasivat takapuolta. Meillä vyöstä sai paljaalle pyllylle.

Muistan, että kuritusta seuraavana päivänä sanoin päiväkodissa, että pylly on kipeä. Päiväkodin hoitajat sitten keskustelivat äitini kanssa, mutta muistaakseni siitä ei seurannut mitään.

Jännä juttu, mutta omista 70-luvulla syntyneistä kavereista hengissä on lähinnä ne, joilla oli kotona kuri.

Kuritta kasvaneista lellikeistä tuli narkkareita.

Hyvin näyttää nykyään pyyhkivän tässä kuritta kasvaneiden kukkahattuhippisukupuolettomuus-yhteiskunnassa. Nuoriso näyttää voivan erinomaisesti!

Terveisin,

Piiskaa saanut työssä käyvä normikansalainen

Olen kasarin puolivälissä syntynyt, ja minulle on jäänyt lapsuudesta mieleen sellainen ilmapiiri, että  jos lapsi käyttäytyi tavalla joka ei vanhempia miellyttänyt (sen ei tarvinnut edes olla mitään nenille hyppivää huonoa käytöstä), niin siitä seurasi usein väkivaltaa ja/tai mittasuhteiltaan kohtuuttoman suuri ja tuomitseva raivokohtaus. Aikuiset eivät miettineet lainkaan mikä lapsen käytöksen takana voisi olla. Ts. ajateltiin heti, että lapsi käyttäytyy huonosti pahuuttaan. Aikuiset tuntuivat ajattelevan lasten olevan täysin vastuussa omasta käytöksestään, ja heidän kykenevän samanlaiseen tilannetajuun ja itsehillintään kuin aikuistenkin. Tuntui unohtuvan, että lapsilla on vielä kehitysprosessi tunnetaitojen ja käyttäytymissääntöjen suhteen kesken. 

Minua esimerkiksi kiusattiin rajusti koko peruskouluaika. Tästä johtuen olin usein sulkeutunut, ja yritin koulukavereiden läsnäollessa vain olla provosoimatta kiusaajia. Jouduin kerran tilanteeseen, jossa kuljin poispäin koululta. Takana kulki joukko poikia jotka kiusasivat minua mistä tahansa aiheesta. Vastaan tuli naapurin täti. En jäänyt juttelemaan hänen kanssaan, vaan nyökkäsin tervehdykseksi ja jatkoin matkaa. Halusin päästä pois luokkalaisten näköpiiristä turvaan. Myöhemmin naapurin täti oli tullut lankoja pitkin ja valittanut käytöksestäni äidilleni. Äitini sai raivarit ja haukkui minut epäkunnoittavaksi ja käytökseltäni niin oudoksi, että minua saa hävetä. Äitini talutti minut käsipuolesta pitäen naapurin tädin ovelle, joka haukkui minut lyttyyn ja sanoi, ettei enää aio kommunikoida kanssani. Olin 13 v. masentunut ja kiusattu koululainen, joka oli vain yrittänyt selvitä yhdestä tilanteesta joutumatta henkisen väkivallan kohteeksi. Kun muistelen miten seisoin siinä kahden aikuisen naisen haukuttavana, vieläkin nousee pala kurkkuun. Kumpikaan heistä ei kysynyt, mikä oli syynä siihen että käyttäydyin niin. Minä olisin kyllä varmaan kysyttäessä kertonut. 

Aika harva lapsi pahuuttaan perseilee. Kyllä suurimmassa osassa tapauksia on nimen omaan kyse siitä, että lapsi tekee virheitä ymmärtämättömyyttään ja kypsymättömyyttään. Epätoivottu käytös voi olla myös hätähuuto jostain - kuten edelläkuvatussa esimerkissä oli.  Näissä tilanteissa aikuisen tulisi muistaa asemansa suhteessa lapseen ja mennä tilanteen yläpuolelle. Tulisi yrittää selvittää mitä tilanteessa on oikeasti tapahtunut, ja mitä omassa kasvatustyössä tulisi kehittää jotta oppi menisi perille.