Lue keskustelun säännöt.
Sosiaalisten tilanteiden pelko ei parane.
04.05.2023 |
Asiakaspalvelutyössä tulee loppuvuodesta täyteen 3 vuotta. Tulos? Pelkään yhä sosiaalisia tilanteita yhtä paljon kuin aloittaessani. Ehkä jopa enemmän, kun nyt ne kohellukset ja sanojen kakomiset ei mene enää sen piikkiinkään että olen uusi työntekijä. Pelkään puhua työkavereille ja pelkään vastata viesteihin, puheluihin, sähköposteihin, kaikkeen. Tätä ei auta yhtään se että kommunikaatiotapaani on kutsuttu oudoksi ja usein en saa yhtään selvää mitä toinen osapuoli sanoi, tai kuulin väärin. Tämän takia olen käynyt tarkistuttamassa kuulonikin pariin otteeseen - tuloksena on aina ollut se että kuulo normaali, ei mitään vikaa.
Aina sanotaan että pitää vaan altistaa itseään, niin tilanne paranee. Milloin se alkaa parantua?
Kommentit (127)
Ehkä ajankohdalla ja kehitysvaiheella on merkitystä. Olin hyvin sosiaalisesti ahdistunut nuori, mutta pakon edessä menin puhelingalluppiin töihin ja tällainen altistus oikeasti auttoi paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Xanor, se auttaa pienellä annoksella. Mun pelastus.
Mulla auttoi toi myös aikanaan.
Nyt kukaan lääkäri ei suistu siitä resettiä kirjoittamaan.
Joten kituminen jatkuu päivästä päivään.
Oletko pyytänyt yksityislääkäriltä? Luulisin että yksityinen psykiatri kirjoittaa resepti. Tuskin terveyskeskuksesta sitä saisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Xanor, se auttaa pienellä annoksella. Mun pelastus.
Mulla auttoi toi myös aikanaan.
Nyt kukaan lääkäri ei suistu siitä resettiä kirjoittamaan.
Joten kituminen jatkuu päivästä päivään.Oletko pyytänyt yksityislääkäriltä? Luulisin että yksityinen psykiatri kirjoittaa resepti. Tuskin terveyskeskuksesta sitä saisi.
En ole.
Syökää mömmöjä tuhoten aivosolunne ja tunne-elämänne. Pääasia että olette TÖISSÄ!
Olen vuosia syönyt ssri lääkkeitä että kykenen töihin. Olen menettänyt seksuaalisen halukkuuteni, joten en kykene parisuhteeseen. Ei ole myöskään suuria ilon tai surun aiheita koska kaikki tuntuu lattealta. Hain lääkitystä aikoinaan paniikkihäiriöön ja suuren hinnan maksoin siitä että olen työkykyinen, mutta se on ainoa asia. Katson vähän kateellisena ihmisiä jotka iloitsee ja elää työn ulkopuolella. Itseäni ei kiinnosta, olen tavallaan kuin robotti.
Odotan sitä kun pääsen eläkkeelle että voin lopettaa lääkkeet. Muistan vielä miltä tuntui iloita jopa siitä että sai tehtyä hyvän ruoan pitemmällä kaavalla tai nauran komedioille melkein kyyneleet silmissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keskity siihen ihmiseen, jota palvelet, äläkä itseesi.
Kaikki kokee sosiaalisia pelkoja. Ihan normaalia..luulen että melkein kaikki meistä esiintyjistä käyttää
beetasalpaajia. Kokeile :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen vuosia syönyt ssri lääkkeitä että kykenen töihin. Olen menettänyt seksuaalisen halukkuuteni, joten en kykene parisuhteeseen. Ei ole myöskään suuria ilon tai surun aiheita koska kaikki tuntuu lattealta. Hain lääkitystä aikoinaan paniikkihäiriöön ja suuren hinnan maksoin siitä että olen työkykyinen, mutta se on ainoa asia. Katson vähän kateellisena ihmisiä jotka iloitsee ja elää työn ulkopuolella. Itseäni ei kiinnosta, olen tavallaan kuin robotti.
Odotan sitä kun pääsen eläkkeelle että voin lopettaa lääkkeet. Muistan vielä miltä tuntui iloita jopa siitä että sai tehtyä hyvän ruoan pitemmällä kaavalla tai nauran komedioille melkein kyyneleet silmissä.
Tämä selittää muutaman työkaverin käytöksen. Tosiaan tekevät työtä hyvin mekaanisesti, kommunikointi on melko ilmeetöntä vaikka asiakaspalvelualalla kun ollaan niin sellainen perushymy kuitenkin on. Mutta tauoilla näkee kun jotkut tavallaan "tuijottaa tyhjyyteen" ja kun sanoo jotain niin heräävät.
En tiennyt millaista heidän päänsisäiset asiat on eikä sillä tavalla kuulukaan. Mutta onhan tuo surullista että töiden takia pitää itsensä tuollaiseksi lääkitä. Ei työ ole koko elämä.
Kaikki myötätuntoni Ap:lle! Sama vika minulla. Se iski kun olin noin 30v. Syy ei selvinnyt terapiassa, eikä siitä muutenkaan ollut apua.
Onneksi esimieheni ymmärsi tilanteeni ja pääsin sopivampiin tehtäviin. Tsemppiä!<3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuosta hiljaisuuden kommentoinnista vielä. Se on niin inhottavaa! Ja kun se pitää AINA ottaa esille.
Olen myös joskus saanut jonkun tilanteen jälkeen kommenttia, että olitpa hiljainen, vaikka omasta mielestäni olin ihan tavallinen. Olin sanonut kaiken, mitä halusin siinä tilanteessa. En yhtään ymmärtänyt, mitä muuta vielä olisi pitänyt jutustella.
Vasta tältä palstalta opin, että pitäisi sitä small talkia harrastaa, päivitellä säätä ja muuta itsestään selvää. Olen yrittänyt sitä nyt opetella.
Sama kokemus täälläkin. Teen siivoustyötä joka on yllättävän sosiaalista. Joskus kuulen kommentteja siitä olenko täysin suomalainen. Niin jännittynyttä puheeni ilmeisesti on. Varmaan olisi paikkoja joissa saa olla täysin yksin, mutta kyseessä yleensä yötyö tai vaatimuksena ajokortti.
Terapiassa kävin 10 vuoden ajan ilman tuloksia. Viimeisin terapeutti totesi jotenkin tympeästi että minulla on jo tavat selviytyä vaikeista tilanteista (esim välttely) joten terapian jatkaminen ei oikein hyödytä, ellen halua taas kokeilla jotain uutta lääkettä.
Olen päättänyt jatkaa elämääni samaan malliin vaikka joutuisin jatkuvasti ahdistaviin tilanteisiin. Lapsena ihmettelin miksi eräs sukulainen on erakoitunut ja "outo", enää en.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en suostunut syömään näitä paljon puhuttuja masennuslääkkeitä niiden suurien haittavaikutusten takia ja koska en ole masentunut tai ahdistunut. Ainoa mikä ahdistaa ja saa pelkotiloja on työelämä. Töissä ollaan 8h päivässä ja kaikki muu aika vapaalla. Mieluummin kärvistelen pienillä rahoilla ja taistelen työkkärin kanssa kuin pilaan loppuelämäni lääkityksellä, mikä vaikuttaa arkeenkin.
Kamala tuo ylempänä kun pitää odottaa eläkkeelle että voi elää ja lääkityksen takia ei edes saa parisuhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on lievä tourette ja ADD, kärsin ennen sosiaalisesta ahdistuksesta, mutta venlafaxin-lääkkeen avulla olen uskaltanut puhua ihmisille enemmän ja poistua mukavuusalueeltani.
On hyvä miettiä, mikä ihmisten kohtaamisessa pelottaa. Se, ettei sanat tule ulos suusta tai että puhut värisevällä äänellä? Sinulla on kaikki oikeus jännittää ja puhua värisevällä äänellä, tai vastata hitaasti. Saat jopa täristä niin paljon kuin haluat. Näiden asioiden hyväksyminen on kaiken a ja o.
Tämä, kannattaa opetella hyväksymään kaikenlaiset ihmiset, oma itsensä mukaanluettuna :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko turvallista syödä masennuslääkkeitå koko loppuelämänsä, en usko
Ei toki, mutta ei tässä ihan hirveästi vaihtoehtoja ole :D
Me jolla on tuo "tauti" pitäisi päästä
Harri Gustafbergin käsittelyyn, jossa hän veisi meidät tekemään pelottavia asioita, esim. tulemista korkealta paikalta alas köyden varassa takaperin ja miksei myös etuperin, ym, yms.
Minua on hoidettu sosiaalisten tilanteiden pelkoa vuosia ilman, että mitään mittavaa muutosta on tapahtunut (lääkitys, tapaamiset mt.polin hoitajan kanssa + terapia) ja silti jännitän sosiaalisia tilanteita ihan kauheasti. Jopa niin voimakkaasti että minulla tulee lievää pahoinvointia joskus ja vatsa menee sekaisin.
Kävin psykologiset tutkimukset läpi, parilla lääkärillä kävin ja nyt oli vastikään lääkärikäynti uudella lääkärillä joka sanoi, että minulla on selvät oireet estyneeseen persoonallisuushäiriöön. Sehän selittääkin sitten aika paljon minun käyttäytymismalleista ja ajatuksistakin. Nyt sitten terapian kanssa opetellaan tuosta häiriöstä lisää ja että miten sen kanssa eletään.
Aina neuvotaan menemään lääkärille mutta valitettava totuus on että lääkäreillä on käytössään hyvin rajoittuneet keinot. Useimpia sairauksia ja vaivoja ei voida parantaa. Yleensä ne sattuu kaikki itselle.
Mulla auttoi toi myös aikanaan.
Nyt kukaan lääkäri ei suistu siitä resettiä kirjoittamaan.
Joten kituminen jatkuu päivästä päivään.