Lue keskustelun säännöt.
Sosiaalisten tilanteiden pelko ei parane.
04.05.2023 |
Asiakaspalvelutyössä tulee loppuvuodesta täyteen 3 vuotta. Tulos? Pelkään yhä sosiaalisia tilanteita yhtä paljon kuin aloittaessani. Ehkä jopa enemmän, kun nyt ne kohellukset ja sanojen kakomiset ei mene enää sen piikkiinkään että olen uusi työntekijä. Pelkään puhua työkavereille ja pelkään vastata viesteihin, puheluihin, sähköposteihin, kaikkeen. Tätä ei auta yhtään se että kommunikaatiotapaani on kutsuttu oudoksi ja usein en saa yhtään selvää mitä toinen osapuoli sanoi, tai kuulin väärin. Tämän takia olen käynyt tarkistuttamassa kuulonikin pariin otteeseen - tuloksena on aina ollut se että kuulo normaali, ei mitään vikaa.
Aina sanotaan että pitää vaan altistaa itseään, niin tilanne paranee. Milloin se alkaa parantua?
Kommentit (127)
Asiakaspalvelutyö voi olla jopa haitaksi, koska asiakkaiden joukossa on vaikka millaisia k-päitä, jotka suorastaan nauttivat asiakaspalvelijan nöyryyttämisestä. Ainakin itselleni arkana ihmisenä ei ole tehnyt ollenkaan hyvää, vaan olen vetäytynyt vielä aiempaa enemmän kuoreeni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tietenkään parane niin kauan kuin olet elossa ja ympärilläsi on ihmisiä eli kusipäitä.
Koulussa pitäisi opettaa, että puhelinosuuskunta ja hiljaisuus ovat myös eräänlaisia luonteenpiirteitä eikä ole soveliasta kysellä toiselta esim. miksi olet niin hiljainen. Sama kuin kysyisi, että miksi olet niin pyöreä tai miksi olet vaaleahiuksinen. Puheliaan eivät vaan ymmärrä, että kaikki eivät ole samanlaisia kuin he ja että kaikkien ihanne ei välttämättä edes ole olla puhelias.
Propralista joku kysyi miten sitä saa. Kyseessä on mm. migreeniin estoon käytetty lääke, myös verenpainelääkkeenä käyttävät propralia eli ei vaikuta psyykeeseen vaan hillitsee hermostollisia oireita ja mm. esiintyjät ja julkkiksetkin käyttävät propralia esiintymisjännitykseen. Lääkettä saa perusterve ihminen varmaan melko helposti ihan yleislääkäriltä esim. esiintymisjännitykseen. Esiintymisjännitys on todella tavallinen vaiva, joten turha on kärsiä vaan hakekaa rohkeasti lääkehoidostakin apukeinoja. Kaikki eivät ole mitään luontaisia esiintyjiä tai psykopaatteja, jotka siis eivät mitään jännitä eivätkä koe vastaavia hermostollisia oireita. Psykopaatin syke on matala ja siksi pystyvätkin kaikenlaisiin hirmutekoihin erilaisen hermoston ja aivojen rakenteen takia. Me tavalliset ihmiset jännitetään ja ahdistutaan. Se on tavallaan siis hyväkin asia että näin on.
Itselläni sosiaaliset tilanteet ahdistaa kun pelkään että pyörryn. Muuta loogista tälle ei ole ja sydän hakkaa tuhatta ja sataa. Lääkärissä epäilty että olisi korkea verenpaine. Voi siis olla oikeastaan fyysinen vaiva mikä aiheuttaa sitten psyykkisen ongelman.
Sosiaalisten tilanteiden pelko on kuin läheisen tai rakkaan kuolema, tuska ei koskaan häviä, mutta sen kanssa oppii elämään. Joskus ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sosisaalisten tilantiden pelko johtuu siitä, että esim meitä hiljaisempia ja ujoja ei koskaan edes alakoulusta lähtien hyväksytty sellaisena kuin oli. Aina piti selitellä miksi on hiljainen, jne. Räväköiltä ei ikinä kysytty, miksi olet räväkkä? On se muuten kumma kun ajattelee. Ihmispersoonia nyt on erilaisia ja aina sanotaan, että ole vain oma itsesi. Koulussa usein jouduin selitellä, onko kaikki nyt hyvin kun olen hiljainen. Mulle on sanottu ruokapöydässä suoraan "miksen puhu mitään?"..Hiljaisena ja ujona sitä joutunut usein silmätikun alle.
Niin totta. Olin itsekin pienestä lähtien hiljainen. Ja jatkuu aikuisena. En sopeutunut töihin kun jouduin melkein kiusatuksi hiljaisuuden takia. Vaihdoin sitten taktiikkaa seuraavissa töissä etten vaan joudu kiusatuksi. Kulutin itseni loppuun liikasosiaalisuudella ja pitkälle saikulle ja taas työpaikan vaihto.
On raskasta yrittää peitellä vikoja ja yrittää olla kuin suurin osa. Ja ihan hölmöä kun tätä joutuu tekemään aikuisena, luulisi että ei olisi enää tarvetta muiden hyväksynnälle.
Miksi peitellä vikojaan? Senkus sanoo että oon ujo tai että on tämmönen ongelma et kädet tärisee joskus. Teeskentelystä ei kukaan tykkää, pitää olla oma itsensä.
Juu ei valitettavasti se altistaminen auta, ainakaan jos kertyy vähääkään jotain negatiivista kokemusta. Minullakin nimenomaan paheni työssä, jossa jouduin taukoamatta kommunikoimaan muille ja ottamaan haukut ja epävarmuuden vastaan. Ennen sitä työtä olin "vain ujo ja vähän hiljainen", mutta sen työn myötä minusta tuli ihan hermoraunio. Olin niin rikki, etten ollut selviytyä edes neutraalin numerosarjan luettelemisesta puhelimessa itkemättä. Kymmenen vuoden jälkeen olen jo parempi tuon suhteen, mutta en vieläkään ole toipunut sen työn jättämistä jäljistä. Nykyinen työni on onneksi melko itsenäistä, varmaa ja ei tarvitse olla usein äänessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sosisaalisten tilantiden pelko johtuu siitä, että esim meitä hiljaisempia ja ujoja ei koskaan edes alakoulusta lähtien hyväksytty sellaisena kuin oli. Aina piti selitellä miksi on hiljainen, jne. Räväköiltä ei ikinä kysytty, miksi olet räväkkä? On se muuten kumma kun ajattelee. Ihmispersoonia nyt on erilaisia ja aina sanotaan, että ole vain oma itsesi. Koulussa usein jouduin selitellä, onko kaikki nyt hyvin kun olen hiljainen. Mulle on sanottu ruokapöydässä suoraan "miksen puhu mitään?"..Hiljaisena ja ujona sitä joutunut usein silmätikun alle.
Niin totta. Olin itsekin pienestä lähtien hiljainen. Ja jatkuu aikuisena. En sopeutunut töihin kun jouduin melkein kiusatuksi hiljaisuuden takia. Vaihdoin sitten taktiikkaa seuraavissa töissä etten vaan joudu kiusatuksi. Kulutin itseni loppuun liikasosiaalisuudella ja pitkälle saikulle ja taas työpaikan vaihto.
On raskasta yrittää peitellä vikoja ja yrittää olla kuin suurin osa. Ja ihan hölmöä kun tätä joutuu tekemään aikuisena, luulisi että ei olisi enää tarvetta muiden hyväksynnälle.
Miksi peitellä vikojaan? Senkus sanoo että oon ujo tai että on tämmönen ongelma et kädet tärisee joskus. Teeskentelystä ei kukaan tykkää, pitää olla oma itsensä.
Ei tarfvii sanoa kun tosta aina huomautetaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sosisaalisten tilantiden pelko johtuu siitä, että esim meitä hiljaisempia ja ujoja ei koskaan edes alakoulusta lähtien hyväksytty sellaisena kuin oli. Aina piti selitellä miksi on hiljainen, jne. Räväköiltä ei ikinä kysytty, miksi olet räväkkä? On se muuten kumma kun ajattelee. Ihmispersoonia nyt on erilaisia ja aina sanotaan, että ole vain oma itsesi. Koulussa usein jouduin selitellä, onko kaikki nyt hyvin kun olen hiljainen. Mulle on sanottu ruokapöydässä suoraan "miksen puhu mitään?"..Hiljaisena ja ujona sitä joutunut usein silmätikun alle.
Niin totta. Olin itsekin pienestä lähtien hiljainen. Ja jatkuu aikuisena. En sopeutunut töihin kun jouduin melkein kiusatuksi hiljaisuuden takia. Vaihdoin sitten taktiikkaa seuraavissa töissä etten vaan joudu kiusatuksi. Kulutin itseni loppuun liikasosiaalisuudella ja pitkälle saikulle ja taas työpaikan vaihto.
On raskasta yrittää peitellä vikoja ja yrittää olla kuin suurin osa. Ja ihan hölmöä kun tätä joutuu tekemään aikuisena, luulisi että ei olisi enää tarvetta muiden hyväksynnälle.
Miksi peitellä vikojaan? Senkus sanoo että oon ujo tai että on tämmönen ongelma et kädet tärisee joskus. Teeskentelystä ei kukaan tykkää, pitää olla oma itsensä.
Ei tarfvii sanoa kun tosta aina huomautetaan
Tämä. Ihminen ei pääse ikinä toipumaan, koska ympäristö huomauttelee jatkuvasti ja nostaa esiin sitä, että ko. ihmisessä on jotain normista poikkeavaa. Ajatus vain vahvistuu kärsivän henkilön päässä, että hän on poikkeava ja alkaa pelätä yhä enemmän sitä poikkeavuutta ja siitä huomauttelua. Tämä pelko taas vahvistaa sitä kierrettä, että ikinä ei voi täysin rentoutua muiden ihmisten kanssa. Se on ihan loputon suo. Aina kun saat vakuuteltua itsellesi, että oot ihan ok, suht normaali kuitenkin, ei tarvitse stressata, niin eiköhän joku kulman takaa taas huomauta, miten poikkeavalta vaikutat tai kyy, onko kaikki ok tai vastaavaa. Tätä huomauttelua tai esiin nostamista tapahtuu ihan asiakkaista, esimiehistä, kollegoista lääkäreihin saakka. Tavallaan ympäristön ihmiset itse työntävät tästä kärsiviä työkyvyttömiksi edes tajuamatta sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sosisaalisten tilantiden pelko johtuu siitä, että esim meitä hiljaisempia ja ujoja ei koskaan edes alakoulusta lähtien hyväksytty sellaisena kuin oli. Aina piti selitellä miksi on hiljainen, jne. Räväköiltä ei ikinä kysytty, miksi olet räväkkä? On se muuten kumma kun ajattelee. Ihmispersoonia nyt on erilaisia ja aina sanotaan, että ole vain oma itsesi. Koulussa usein jouduin selitellä, onko kaikki nyt hyvin kun olen hiljainen. Mulle on sanottu ruokapöydässä suoraan "miksen puhu mitään?"..Hiljaisena ja ujona sitä joutunut usein silmätikun alle.
Niin totta. Olin itsekin pienestä lähtien hiljainen. Ja jatkuu aikuisena. En sopeutunut töihin kun jouduin melkein kiusatuksi hiljaisuuden takia. Vaihdoin sitten taktiikkaa seuraavissa töissä etten vaan joudu kiusatuksi. Kulutin itseni loppuun liikasosiaalisuudella ja pitkälle saikulle ja taas työpaikan vaihto.
On raskasta yrittää peitellä vikoja ja yrittää olla kuin suurin osa. Ja ihan hölmöä kun tätä joutuu tekemään aikuisena, luulisi että ei olisi enää tarvetta muiden hyväksynnälle.
Miksi peitellä vikojaan? Senkus sanoo että oon ujo tai että on tämmönen ongelma et kädet tärisee joskus. Teeskentelystä ei kukaan tykkää, pitää olla oma itsensä.
Ei tarfvii sanoa kun tosta aina huomautetaan
Tämä. Ihminen ei pääse ikinä toipumaan, koska ympäristö huomauttelee jatkuvasti ja nostaa esiin sitä, että ko. ihmisessä on jotain normista poikkeavaa. Ajatus vain vahvistuu kärsivän henkilön päässä, että hän on poikkeava ja alkaa pelätä yhä enemmän sitä poikkeavuutta ja siitä huomauttelua. Tämä pelko taas vahvistaa sitä kierrettä, että ikinä ei voi täysin rentoutua muiden ihmisten kanssa. Se on ihan loputon suo. Aina kun saat vakuuteltua itsellesi, että oot ihan ok, suht normaali kuitenkin, ei tarvitse stressata, niin eiköhän joku kulman takaa taas huomauta, miten poikkeavalta vaikutat tai kyy, onko kaikki ok tai vastaavaa. Tätä huomauttelua tai esiin nostamista tapahtuu ihan asiakkaista, esimiehistä, kollegoista lääkäreihin saakka. Tavallaan ympäristön ihmiset itse työntävät tästä kärsiviä työkyvyttömiksi edes tajuamatta sitä.
Jep. Ei voi parantua jos ympäristö on sairas. Tällä maapallolla, ihmisyydessä on vielä paljon parennettavaa, tulevia lapsia varten varsinkin, mietin.
Xanor, se auttaa pienellä annoksella. Mun pelastus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on ptsd ja terapian aikana paheni tosi paljon sosiaaliset fobiat - ilmeisesti siksi tuntuu, että ne paheni, kun en enää dissosioi ja välttele asioita ja ajatuksia niin paljon. Sosiaalisten tilanteiden pelko on kyllä ihan hirveä vaiva ja omalta osaltani pohdin onko musta enää koskaan töihin. Tein ihmissuhdetyötä, mikä oli kuormittavaa myös yliempaattisuuden takia mutta myös siksi, että en koskaan pysty olla oma itseni sosiaalisissa tilanteissa ja nyt on pelot ihan konkreettisesti pinnalla. Ja usein.
Elämä tuntuu tosi epäreilulta, ihan kuin "pelkkä" ptsd ei olisi riittänyt. Lapseni on koulukiusattu asperger ja nyt juuri täysi-ikäisenä hänellekin puhjennut sosiaalisten tilanteiden pelko. Hänen lääkärinsä mukaan se on tosi yleistä kiusatuilla.
Joka tapauksessa, kaikki olisi varmaan paremmin, jos olisin työkykyinen ja pystyisin käydä töissä. :,(
Tsemppiä kaikille! <3
Ap, kannattaa hakea apua ennen kuin uuvuttaa tai muuta vakavampaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihme että olet saanut pitää työpaikkasi?
Minulla on lievä tourette ja ADD, kärsin ennen sosiaalisesta ahdistuksesta, mutta venlafaxin-lääkkeen avulla olen uskaltanut puhua ihmisille enemmän ja poistua mukavuusalueeltani.
On hyvä miettiä, mikä ihmisten kohtaamisessa pelottaa. Se, ettei sanat tule ulos suusta tai että puhut värisevällä äänellä? Sinulla on kaikki oikeus jännittää ja puhua värisevällä äänellä, tai vastata hitaasti. Saat jopa täristä niin paljon kuin haluat. Näiden asioiden hyväksyminen on kaiken a ja o.
Kannattaa pysyä erossa suvaitsemattomista ja negatiivisista ihmisistä, niin paljon kuin mahdollista. He vaikuttavat paljon ainakin omaan mielialaani.
Vierailija kirjoitti:
Ihme että olet saanut pitää työpaikkasi?
Pelot ei näy aina päälle päin kuten ei myöskään fyysiset sairaudet. Vai tiedätkö sinä työkavereidesi ongelmista? Tuskin.
Minulla auttoi venlafaxiini. Työskentelen nyt työssä jossa joutuu puhumaan ihmisten edessä. Muutenkin helpottaa oloa. Kovia ääniä kyllä vielä pelkään.
Onko turvallista syödä masennuslääkkeitå koko loppuelämänsä, en usko
Niin totta. Olin itsekin pienestä lähtien hiljainen. Ja jatkuu aikuisena. En sopeutunut töihin kun jouduin melkein kiusatuksi hiljaisuuden takia. Vaihdoin sitten taktiikkaa seuraavissa töissä etten vaan joudu kiusatuksi. Kulutin itseni loppuun liikasosiaalisuudella ja pitkälle saikulle ja taas työpaikan vaihto.
On raskasta yrittää peitellä vikoja ja yrittää olla kuin suurin osa. Ja ihan hölmöä kun tätä joutuu tekemään aikuisena, luulisi että ei olisi enää tarvetta muiden hyväksynnälle.