Lue keskustelun säännöt.
Sosiaalisten tilanteiden pelko ei parane.
04.05.2023 |
Asiakaspalvelutyössä tulee loppuvuodesta täyteen 3 vuotta. Tulos? Pelkään yhä sosiaalisia tilanteita yhtä paljon kuin aloittaessani. Ehkä jopa enemmän, kun nyt ne kohellukset ja sanojen kakomiset ei mene enää sen piikkiinkään että olen uusi työntekijä. Pelkään puhua työkavereille ja pelkään vastata viesteihin, puheluihin, sähköposteihin, kaikkeen. Tätä ei auta yhtään se että kommunikaatiotapaani on kutsuttu oudoksi ja usein en saa yhtään selvää mitä toinen osapuoli sanoi, tai kuulin väärin. Tämän takia olen käynyt tarkistuttamassa kuulonikin pariin otteeseen - tuloksena on aina ollut se että kuulo normaali, ei mitään vikaa.
Aina sanotaan että pitää vaan altistaa itseään, niin tilanne paranee. Milloin se alkaa parantua?
Kommentit (127)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki voit ottaa asian puheeksi työpaikalla jos siltä tuntuu. Et oo ensimmäinen joka tästä kärsii joten ymmärrystä voi löytyä. Tuohan äkkiä tuhookin koko ongelman.
Eikä todellakaan tuhoa aivokemiallista ongelmaa, ei se ole työyhteisön ymmärryksestä kiinni. Serotoninia voi kokeilla. Ajan myötä ongelma saattaa helpottua. Parasta tyytä tilanteeseen ja hyväksyä, että tätä se on. Jos alkaa ajattelemaan ja yrittämään liikaa, ongelma voi vaan mennä pahemmaksi.
Liika serotoniinikaan ei ole hyväksi jos sitä syö ilman että puutosta on.
Ei siitä yleensä ole puutosta. Useimmiten sosiaalisten tilanteiden pelossa reseptorit eivät vaan pysty geneettisistä syistä vastaanottamaan niitä kunnolla. Siksi niiden määrää lisätään. Mitä haittaa siitä on? Yleensä tätä määrätään vuosiksi, koska lyhyistä käyttöjaksoista ei ole hyötyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyttäkää ekstaasia, siitä saa seronia tarpeeksi ja ei pelot häiritse kun kaikki on ihanaa<3
Mulla auttoi se, että altistukseen yhdisti propral-lääkkeen, joka rauhoitti herkästi ylikierroksille menevän hermoston. Itsevarmuus kasvoi ja nykyään tarvitsen propralia vain sellaisissa tilanteissa, joissa kyse vaativasta ihmissuhdetyöstä esim. riitaantuneiden kanssa tehtävä sovittelutyö tms. stressaava tilanne. Oma ongelmana oli siis lähinnä hermostollinen. Erittäin herkkä hermosto ja kun ne keholliset oireet sai pois niin tilanteet alkoivatkin tuntua henkisellä tasolla turvallisilta kun kokemukset siitä, että tilanne ei oikeasti ole vaarallinen tai uhkaava karttuivat.
Itse sosiaalisten tilanteiden pelkoisena ihmettelen miten jotkut sosiaalisten tilanteiden pelkoiset pystyvät olla asiakaspalvelutyössä. Itse en pystyisi millään olemaan sellaisessa, siksi olen valinnut siivojan työn jossa ei tarvitse puhua ihmisten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Mulla auttoi se, että altistukseen yhdisti propral-lääkkeen, joka rauhoitti herkästi ylikierroksille menevän hermoston. Itsevarmuus kasvoi ja nykyään tarvitsen propralia vain sellaisissa tilanteissa, joissa kyse vaativasta ihmissuhdetyöstä esim. riitaantuneiden kanssa tehtävä sovittelutyö tms. stressaava tilanne. Oma ongelmana oli siis lähinnä hermostollinen. Erittäin herkkä hermosto ja kun ne keholliset oireet sai pois niin tilanteet alkoivatkin tuntua henkisellä tasolla turvallisilta kun kokemukset siitä, että tilanne ei oikeasti ole vaarallinen tai uhkaava karttuivat.
Saako tätä lääkettä kuinka helposti? Kuulostaa nimittäin juuri sellaiselta joka sopisi omaan tilanteeseeni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse sosiaalisten tilanteiden pelkoisena ihmettelen miten jotkut sosiaalisten tilanteiden pelkoiset pystyvät olla asiakaspalvelutyössä. Itse en pystyisi millään olemaan sellaisessa, siksi olen valinnut siivojan työn jossa ei tarvitse puhua ihmisten kanssa.
Riippuu kohteesta, joissain(aika monessakin)paikoissa pitää myös siivoojan olla sosiaalinen ja ihmisten keskuudessa. Postinjakelu yöllä sopii paremmin jos ei halua puhua ihmisille.
Meidän fysiikka pitäisi tutkia niin voisi löytyä jotain yllättävää yhteistä. Minun suuri ongelma on aina ollut vapina, se estää jopa ajokortin hankkimisen ja tietysti kaiken esillä olon. Äänikin tärisee, olen kuin tutiseva hyytelö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä ollut vähän samanlaista aina. Liian hankalat aspa työt (kassa, jatkuvan tuijotuksen ja paineen alla) saivat käteni tärisemään ja hikoilin ja punastelin, sain paniikkikohtauksia.
Sitten löytyi työpaikka jossa koin työkaverit mukaviksi, sain olla oma itseni, asiakkaisiin ollaan yhteydessä vain s-postilla tai puhelimitse, ja se vapautti hirveesti.
Olen aina varautunut ja jännittynyt seurassa joka ei tunnu omalta, mutta tutussa porukassa olen puhelias ja avoin. Oma neuvoni olisi siis että älä suotta itseäsi kiduta, vaan etsi sellanen työ jossa saat olla oma itsesi, on se sitten toimistolla puurtamista tai varastolla keräilyä.
Vierailija kirjoitti:
Itsellä ollut vähän samanlaista aina. Liian hankalat aspa työt (kassa, jatkuvan tuijotuksen ja paineen alla) saivat käteni tärisemään ja hikoilin ja punastelin, sain paniikkikohtauksia.
Sitten löytyi työpaikka jossa koin työkaverit mukaviksi, sain olla oma itseni, asiakkaisiin ollaan yhteydessä vain s-postilla tai puhelimitse, ja se vapautti hirveesti.
Olen aina varautunut ja jännittynyt seurassa joka ei tunnu omalta, mutta tutussa porukassa olen puhelias ja avoin. Oma neuvoni olisi siis että älä suotta itseäsi kiduta, vaan etsi sellanen työ jossa saat olla oma itsesi, on se sitten toimistolla puurtamista tai varastolla keräilyä.
Joskus ympäristön vaihto voi parantaa ihmisen, ihmisessä itsessään ei ole vikaa mutta ympäristö itsessään tekee sairaaksi. Kestämme kuormitusta, hälyä, sosiaalisuutta kaikki eri tavalla. Oikeastaan ne jotka ahdistuvat sosiaalisissa tilanteissa ovat normaaleja. Kuten tuolla jo joku totesi että olemme tottuneet elämään tuttujen ihmisten ympäröimänä. Eläinkin ahdistuu ja tulee pakene tai kuole refleksi jos joutuu itselleen vaaralliseksi tuntemaan tilanteeseen. Eläin taas voi usein paeta, ihminen ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lääkkeet on keksitty. Terapiat ja keskusteluhömppä oli mulla ajanhaaskausta. Vain lääkkeet ja tk eläke pelastivat. Ahdistus- ja paniikkihäiriöt on aina seuraus jostakin, ei itsenäinen sairaus.
Lääkkeet on keksitty, mutta lääkärit ei halua kirjoittaa reseptejä bentsodiatsepiineihin väärinkäyttäjien takia, jotka pilaavat kaikkien lääkkeitä tarvitsevien maineen, ja silti juuri he hankkivat lääkkeensä jostain ja muut tarvitsevat jäävät ilman.
Minulle jäi masennuslääkkeistä pysyvä ongelma: Kun aloitin, aloin huomaamaan että puristan käsiä yhteen tahtomattani. Tämä vaiva on jatkunut vuosia lopettamisen jälkeen. Joskus huomaan aamulla herätessä kuinka olen puristanut käteni melkein haavaumille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lääkkeiksi tyrkytetään sitä iänikuista ketiapiinia. En suostu syömään enää yhtäkään antipsykoottia. Rauhoittavat auttaisi, mutta niitähän lääkärit ei kirjoita kuin toisilleen.
Tai tyrkytetään masennuslääkkeitä, joista ei hyötyä kun ei ole masentunut! Pyysin suoraan että täsmälääkitys jännitykseen mutta ei myönnetty. Joten ollaan sitten työkyvyttömiä.
Masennuslääkkeet auttaa myös ahdistukseen, ja sosiaalisten tilanteiden pelko on osa yleistä ahdistuneisuushäiriötä. Ei voi oikein olla pelkkä jännitys ilman ahdistusta sillä ne on jossain määrin sama asia.
On tullut syötyä masennuslääkkeitä, vei itsetuhoisuusen pois, mutta ei koskaan jännitystä työelämässä tai muissa tilanteissa. Ei sillä lääkkeellä työkykyiseksi tullut. Paranin masennuksesta, mutta jännitys jäi vuosien lääkkeiden syönnistä huolimatta. Työttömänä tämä elämä menee ihan hyvin, mutta kun ihmisen pitäisi voida elättää itsensä.
Tunnen aika vahvasti asian suhteen koska vihdoinkin kun tunne-elämä on normaali niin ei anneta muuta vaihtoehtoja kuin masennuslääke. Niistä on vaikea vierottautua, vaikutti seksielämään, vei surun mukana muutkin tunteet. Se ainoa hyvä oli se että em halunnut kuolla. Pikkuhiljaa lääkityksen lopetuksen jälkeen aloitin itsehoidon, pistin elämäntavat uusiksi, ruokavalio kuntoon, liikunnan aloittaminen. Jossain vaiheessa aloin sitten lääkkeen poistuttua kehosta TUNTEMAAN asioita ja mietin että tätäkö on aito elämänhalu.
Ja tuo kaikki halutaan viedä väärällä lääkkeellä vain siksi että panikoin joissain tietyissä tilanteissa.
Omissa toiveissa olisi joskus kokea tuo 'elämänhalu'. Olen vain kuullut siitä. Tai lukenut. Ehkä jonain päivänä. T. Se sama M vm 86
Taitaa olla palstaklisee huudella tätä diagnoosiksi tässä vaiheessa, mutta minulta sos. tilanteiden pelon takaa paljastui autismi. Osa pelosta oli tietenkin sitä puhdasta autismia, osa sitä kun koko elämäni ajan sosiaalinen kanssakäyminen oli vaikuttanut kaoottiselta. Tuntui että ihmiset suuttuivat tyhjästä ja minua pidettiin tökerönä silloinkin, kun yritin olla mukava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Propral ei sovi minulle, koska laskee sykettä liikaa eikä vie jännitystä pois.
Joku sanoi että hakisi työkyvyttömyyseläkettä. Eläkkeelle on tosi vaikea päästä. Työttömänä nyt olen, mutta haettava töitä koko ajan ettei tule karenssia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lääkkeiksi tyrkytetään sitä iänikuista ketiapiinia. En suostu syömään enää yhtäkään antipsykoottia. Rauhoittavat auttaisi, mutta niitähän lääkärit ei kirjoita kuin toisilleen.
Tai tyrkytetään masennuslääkkeitä, joista ei hyötyä kun ei ole masentunut! Pyysin suoraan että täsmälääkitys jännitykseen mutta ei myönnetty. Joten ollaan sitten työkyvyttömiä.
Masennuslääkkeet auttaa myös ahdistukseen, ja sosiaalisten tilanteiden pelko on osa yleistä ahdistuneisuushäiriötä. Ei voi oikein olla pelkkä jännitys ilman ahdistusta sillä ne on jossain määrin sama asia.
On tullut syötyä masennuslääkkeitä, vei itsetuhoisuusen pois, mutta ei koskaan jännitystä työelämässä tai muissa tilanteissa. Ei sillä lääkkeellä työkykyiseksi tullut. Paranin masennuksesta, mutta jännitys jäi vuosien lääkkeiden syönnistä huolimatta. Työttömänä tämä elämä menee ihan hyvin, mutta kun ihmisen pitäisi voida elättää itsensä.
Tunnen aika vahvasti asian suhteen koska vihdoinkin kun tunne-elämä on normaali niin ei anneta muuta vaihtoehtoja kuin masennuslääke. Niistä on vaikea vierottautua, vaikutti seksielämään, vei surun mukana muutkin tunteet. Se ainoa hyvä oli se että em halunnut kuolla. Pikkuhiljaa lääkityksen lopetuksen jälkeen aloitin itsehoidon, pistin elämäntavat uusiksi, ruokavalio kuntoon, liikunnan aloittaminen. Jossain vaiheessa aloin sitten lääkkeen poistuttua kehosta TUNTEMAAN asioita ja mietin että tätäkö on aito elämänhalu.
Ja tuo kaikki halutaan viedä väärällä lääkkeellä vain siksi että panikoin joissain tietyissä tilanteissa.
Omissa toiveissa olisi joskus kokea tuo 'elämänhalu'. Olen vain kuullut siitä. Tai lukenut. Ehkä jonain päivänä. T. Se sama M vm 86
Minä en lääkkeillä keinotekoisesti sitä saanut, mutta pitivät hengissä. En oikeastaan tiedä mistä tämä elämänhalu sitten loppujen lopuksi tuli. Jälkikäteen mietittynä asioita uskon masennukseni johtuneen elämäntilanteesta. Muutos tapahtui vasta kun elämä muuttui. Se voi olla etten lääkkeitä olisi edes tuolloin tarvinnut jos olisin muuttanut elämääni.
Kaikilla ei tietenkään näin, koen itseni siinä mielessä kiitollisena ja onnekkaana. Vielä kun saisi tämän sosiaalisten tilanteiden pelon pois niin voisi elää täyttä elämää. No, työttömänä voi elää kyllä, mutta ei omatunto anna siihen mahdollisuutta kun haluan tehdä töitä elättääkseni itseni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse sosiaalisten tilanteiden pelkoisena ihmettelen miten jotkut sosiaalisten tilanteiden pelkoiset pystyvät olla asiakaspalvelutyössä. Itse en pystyisi millään olemaan sellaisessa, siksi olen valinnut siivojan työn jossa ei tarvitse puhua ihmisten kanssa.
Riippuu kohteesta, joissain(aika monessakin)paikoissa pitää myös siivoojan olla sosiaalinen ja ihmisten keskuudessa. Postinjakelu yöllä sopii paremmin jos ei halua puhua ihmisille.
Näinhän se on, vaikka olisi kovakin halu ja motivaatio olla työelämässä se tuntuu joskus äärettömän raskaalta. Pelko vie energiaa+epäonnistuneet sosiaaliset tilanteet, kovin moni ei ymmärrä että aikuinen ihminen voi työelämässäkin pelätä toisia ihmisiä. Ei omasta halustaan, usein taustalla traumat esim. kiusaaminen jolloin on joutunut jatkuvan, negatiivisen tarkkailun alaiseksi. Sitä ei osaa lopettaa vaan siirtyy itse tarkkailemaan omaa käytöstään ja olemistaan.
Joskus auttaa kun keskellä jännittävää tilannetta vetää syvään henkeä ja katsoo ympärilleen; usein huomaa että ihmiset on keskittyneet omiin puuhiinsa. Mullakin tosin tarvittiin lääkitys että uskalsin kohottaa katseeni.
Hyvä yöuni on auttanut myös ja se että yritän itsetarkkailun sijaan keskittyä ympäristöön, mitä ääniä kuuluu ym.
Tsemppiä vaan kaikille kohtalotovereille, tämä on vi **mainen vaiva.
Sosiaalisten tilanteiden pelko on yleisempää kuin enemmistö luulee. Se on niin ikävää, että asiaa yritetään salailla viimeiseen asti. Itse olin insinööri ja vaikka enimmäkseen tein töitä tietokoneen ääressä niin erilaiset ryhmä- projekti- yms palaverit aiheutti tilanteita joissa olin äärimmäisen ahdistunut. Propral ja oxepam auttoi jonkin verran, mutta jännittäminen oli niin pahaa, että jouduin jättämään koko työpaikan. Ne, jotka ei koe näitä tilanteinta ei osaa edes kuvitella miltä tuntuu päivittäin jännittää tilanteita joissa alkaa täristä ja pahimmassa tapauksessa joutuu lähtemään pois tilanteesta ja muu palaverihuone jää ihmettelemään että mikä tuolle nyt tuli. Parhain apu itselle oli sittemmin sepram lääke 40mg / pvä, jonka aikana pystyn elämään suht normaalia elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse sosiaalisten tilanteiden pelkoisena ihmettelen miten jotkut sosiaalisten tilanteiden pelkoiset pystyvät olla asiakaspalvelutyössä. Itse en pystyisi millään olemaan sellaisessa, siksi olen valinnut siivojan työn jossa ei tarvitse puhua ihmisten kanssa.
Riippuu kohteesta, joissain(aika monessakin)paikoissa pitää myös siivoojan olla sosiaalinen ja ihmisten keskuudessa. Postinjakelu yöllä sopii paremmin jos ei halua puhua ihmisille.
Näinhän se on, vaikka olisi kovakin halu ja motivaatio olla työelämässä se tuntuu joskus äärettömän raskaalta. Pelko vie energiaa+epäonnistuneet sosiaaliset tilanteet, kovin moni ei ymmärrä että aikuinen ihminen voi työelämässäkin pelätä toisia ihmisiä. Ei omasta halustaan, usein taustalla traumat esim. kiusaaminen jolloin on joutunut jatkuvan, negatiivisen tarkkailun alaiseksi. Sitä ei osaa lopettaa vaan siirtyy itse tarkkailemaan omaa käytöstään ja olemistaan.
Joskus auttaa kun keskellä jännittävää tilannetta vetää syvään henkeä ja katsoo ympärilleen; usein huomaa että ihmiset on keskittyneet omiin puuhiinsa. Mullakin tosin tarvittiin lääkitys että uskalsin kohottaa katseeni.
Hyvä yöuni on auttanut myös ja se että yritän itsetarkkailun sijaan keskittyä ympäristöön, mitä ääniä kuuluu ym.
Tsemppiä vaan kaikille kohtalotovereille, tämä on vi **mainen vaiva.
Joskus olen kuullut että huomion kiinnittäminen tosiaan muualle voi joillekin auttaa. Olin kerran ahdistavassa tilanteessa ja ihan oikeasti aloin seuraamaan mitä lokit puuhaa:D Se helpotti vähän. Välillä pidän korvakuulokkeita, mutta eipä töissä voi olla kuulokkeet korvilla tai seurailla lokkien elämää.
Sosisaalisten tilantiden pelko johtuu siitä, että esim meitä hiljaisempia ja ujoja ei koskaan edes alakoulusta lähtien hyväksytty sellaisena kuin oli. Aina piti selitellä miksi on hiljainen, jne. Räväköiltä ei ikinä kysytty, miksi olet räväkkä? On se muuten kumma kun ajattelee. Ihmispersoonia nyt on erilaisia ja aina sanotaan, että ole vain oma itsesi. Koulussa usein jouduin selitellä, onko kaikki nyt hyvin kun olen hiljainen. Mulle on sanottu ruokapöydässä suoraan "miksen puhu mitään?"..Hiljaisena ja ujona sitä joutunut usein silmätikun alle.
Ei tuohon mitään kunnolla rauhoittavia anneta muutenkaan.