Lue keskustelun säännöt.
Unelmaduuni ulkomailla, puoliso ei halua mukaan
04.05.2023 |
Mitä tekisitte? Minulle tarjoutui mahdollisuus unelmaduuniin maassa, jonka kieltä olen opiskellut vuosia ja suhteellisen harvinaisella alalla, jonka osaamista minulla on. Olen niin innoissani että en pysy paikallani.
Mies puolestaan on todella nihkeä eikä halua mukaan. Haluaisi elää ja asua tässä samassa kaupungissa ja hankkia lapsia ja rakentaa talon. Haluan näitä myös, mutta en haluaisi päästää tätä tilaisuutta käsistäni. Lupasin miehelleni, että jos saan käydä vaikka puoli vuotta tuossa työssä, voisin irtisanoutua ja tulla takaisin Suomeen yrittämään lasta. Talourakkakin voidaan aloittaa heti (avaimet käteen, ei vaadi liikaa meiltä). Miehelle tämäkään ei sovi. Tuntuu kamalalta, tuntuu että päästän elämäni ison unelman käsistäni.
Kommentit (129)
Mitä mä just luin....
Et ole tosissasi, ala pakata, miehiä tulee ja menee kuin raitiovaunuja, hus siitä, ala mennä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elät itsellesi, muista se aina.
Miltä tuntuisi, jos miehesi vaikka jättäisi sinut ja menetit tilaisuuden elää elämää, jota SINÄ haluat?
Terveisin ulkomaille muuttanut ja elämänsä parhaita vuosia viettävä :)
Jos on tosi rakkaus mies seuraa perassa.
Jos et nyt lähde, tulet vielä vanhuksenakin katumaan ja olemaan katkera. Varsinkin jos sattuu, että mies, jonka kanssa näytät olevan ihan eri paria , jostain syystä rakastuu johonkin pehmeään, urasta perustamattomaan kilttiin ja mukautuvaan kotihengettäreen.
Elämä on valintoja. Ei tosin kannata mitään "jos vaikka puoli vuotta käyn" -sopimuksia alkaa tekemään. Menet ja teet unelmatyötäsi tarpeeksi pitkään
Lähde sinne ulkomaille. Et voi jättää elämääsi elämättä miehen takia. Jos se mies oikeasti haluaa olla sun kanssa ja perustaa perheen niin hän lähtee mukaan. Ei teidän tarvitse siellä loppuelämää olla, pari vuotta menee tosi äkkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa erota ihan suosiolla ja lähteä töihin ulkomaille. Haluatte niin erilaisia asioita elämässänne, että ei ole mitään järkeä roikkua tuossa suhteessa.
Mua kaduttaa pikku ammatinvalinta vieläkin, aikaa 55v!
"Ei nainen voi, miesten ala" JA mä idiootti uskoin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä tee mitään puolen vuoden lupausta.
Tilaisuus tuollaiseen on vain kerran, tartu kiinni!
Varmasti kadut jos et lähde.
Naisiin ei voi luottaa.
T. Puoliso
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle kävi itelle nuorena niin, että rakastuin just siinä yliopiston pääsykokeiden vaiheessa ja enkä panostanut kokeisiin, koska halusin kouluun, joka oli paikkakunnalla, missä poikaystävä asui.
Olisin taatusti päässyt opiskelemaan yliopistoon jos olisin vähänkään panostanut pääsykoekirjoihin ja kokeisiin, sen verran hyvät paperit oli.
Elämä on valintoja, asia on monesti varsinkin tilinauhaa katellessa harmittanut.
Vaikea tilanne. Paljon punnittavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No totta kai sinä lähdet. Mies joko sopeutuu, ja odottaa sinua sen puoli vuotta tai minkä ajan siellä oletkin, tai sitten lähtee. Mutta luulen että tulet katumaan lopun ikääsi, jos et nyt tartu mahdollisuuteen.
Kumppanin tulee tukea ja kannustaa elämässä eteenpäin. Hyvä suhde kestää vähän aikaa kaukosuhdettakin kun elämäntilanne sitä vaatii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos puoliso ei tue nyt, ei se tee sitä myöhemminkään. Joudut vaan yksin hoitamaan ne lapsetkin. Eli lähde, äläkä mieti liikaa. Ulkomailta voi löytyä parempi mies, parempi palkka ja elintaso.
Vierailija kirjoitti:
Elät itsellesi, muista se aina.
Miltä tuntuisi, jos miehesi vaikka jättäisi sinut ja menetit tilaisuuden elää elämää, jota SINÄ haluat?
Terveisin ulkomaille muuttanut ja elämänsä parhaita vuosia viettävä :)
Tämäpä tämä. Mikään ei takaa että mies ei voisi - vaikka juuri kun saatte talon avaimet käteen - halutakin erota. Jäät kuin nalli kalliolle ja tajuat että sinulla ei olekaan kumpaakaan niistä vaihtoehdoista joita kaavailit.
Ylipäätään tuollainen nihkeys on varoitusmerkki itselleni. Isäni on tällainen nihkeilijä, äitini haluaisi mennä, tehdä ja nähdä. Isä on rajoittanut äitini elämää aivan uskomattoman - ja surullisen - paljon. He saivat mm. matkalahjakortin 40v. hääpäivälahjaksi, ja se jäi kokonaan käyttämättä koska isä ei suostunut lähtemään mihinkään ja äiti ei saanut mennä yksin. Tai äiti haluaisi harrastaa tanssia mutta ei saa mennä tunneille koska pitää olla isän kanssa kotona, mutta eivät he sitten tee mitään koko iltana. Tai äiti halusi vaihtaa työpaikkaa ihan oman kaupungin sisällä, niin isä heti lannistaa että ei kannata, se on vaikeaa ja hankalaa. He ovat vielä yhdessä mutta ei kannattaisi...
Itse en siis edes harkitsisi perhettä ja yhteistä elämää sellaisen miehen kanssa joka ei osaa kannustaa ja tukea minunkin haaveitani ja projektejani.
Itsekin pidän tästä nykyisestä kaupungista ja perhe on omakin haaveeni. Mutta! Olen tehnyt todella kovan työn tätä alaani varten ja tuntuisi kamalalta haaskaukselta olla tarttumatta näin hienoon tilaisuuteen.
Mies myönsi, että ulkomailla asuminen pelottaa häntä ja ei ole asunut koskaan niin kaukana perheestään. Yritin vakuuttaa, ettei sen tarvitse olla ikuista ja asiat saadaan kyllä järjestettyä.
ap
Puoli vuotta on niin lyhyt aika, että kyllä miehen pitäisi joustaa. Joko päästää sinut yksin ilman erouhkaa sinne ulkomaille, tai tulla mukaasi.
Mutta missäs se mies sitten siellä toisessa maassa itse kävisi sen puolen vuotta, jos ei hänellä ole töitä siellä. Sitä sitten vain vähän ihmettelen. Harva jaksaa elellä naisen siivellä ja mittailla vain kodin lattiaa, kun nainen on töissä. Kyllä se miehen ajankulukin sit pitäisi miettiä. Ja jos on hänellä työ Suomessa, niin voiko hän edes lähteä mukaasi.
Vierailija kirjoitti:
Itsekin pidän tästä nykyisestä kaupungista ja perhe on omakin haaveeni. Mutta! Olen tehnyt todella kovan työn tätä alaani varten ja tuntuisi kamalalta haaskaukselta olla tarttumatta näin hienoon tilaisuuteen.
Mies myönsi, että ulkomailla asuminen pelottaa häntä ja ei ole asunut koskaan niin kaukana perheestään. Yritin vakuuttaa, ettei sen tarvitse olla ikuista ja asiat saadaan kyllä järjestettyä.
ap
Ehdottomasti järjestyy, ei ne ulkomaat ole yhtään sen ihmeellisempiä kuin Suomikaan. Mä muutin suoraan lukiosta yksin Uuteen-Seelantiin, aikana ennen Googlea ja mapseja Facebook-ryhmiä ja kaikkea tätä mikä meillä on apuna nykyään. Ja selvisin hienosti ja asun ulkomailla edelleen, nykyisin Euroopan puolella. Se ensimmäinen loikka jännittää kaikkia mutta jos ei uskalla, ei myöskään saa sitä kokemusta jonka perusteella rohkeus kasvaa.
tiedät vastaukset tähän itsekin..lähdet sen unelmaduunin perässä, se miehen nihkeys tulee jarruttamaan sua jatkossakin. Nyt sua ei sido tähän mikään muu kun keskinkertainen suhde.