Avioliittojen määrä romahti, avioehtojen määrä räjähti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todella inhottavaa ruskistaa esim. jauhelihaa paistinpannussa, kun ovikello soi ja täytyy juosta ulko-ovelle, kun 4 - vuotias saa sen jo auki. Puoliso vuorotyössä eikä vahtinut lapsia silloinkaan, kun oli kotona.

Eikä tarvitse enää keskeyttää pyykin lajittelua, kun naapurin 6- vuotias soitti meidän summeria ja meni sitten omaan kotiinsa eikä sanonut edes moi. Hänellä oli kyllä äiti kotona, mutta tuo äiti ei jaksanut avata vilkkaalle lapsellen ovea, heillä oli oman kodin ovi koko päivän rappukäytävässä auki. Tuolla yh-äidillä oli isä viikonloppu, mutta mulla ei ja mulla oli 2 lasta hoidettavana, hänellä 1.

Jos tulisi ero niin asuisin loppuelämän yksin. Olen uupunut enkä hoida enää ikinä kenenkään lapsia enkä eläkeläisiä. Itsellä toinen vanhempi kuollut.

Vierailija kirjoitti:

Avio on nykyisen lainsäädännön puitteissa varkaiden ja idioottien liitto.

Rakkaushuijareille avioliitto on kultakaivos. Parissa vuodessa olet oikeutettu ryöstämään puolet toisen koko elämäntyöstä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioehdon tulisi olla pakollinen, oli minkälainen tahansa. Olisi paljon vähemmän riitoja.

Ehkä mutta on tässäkin pointttinsa:

"Aina avioehto ei välttämättä kannata, huomauttaa Salha Hanna.

Jos on esimerkiksi sovittu, että toinen joustaa omasta urastaan tukeakseen toista, voi miettiä arvokysymyksenä, että onko ok, että kotiin ja lasten kasvatukseen panostanut jää eron sattuessa puille paljaille, hän sanoo."

Lähipiirissä tyypillinen tapaus jossa äiti jäi yhteisestä sopimuksesta vuosikausiksi hoitamaan lapsia (4 kpl) kotiin, mies kartutti omaisuuttaan. Eron kohdalla äidille ei jäänyt mitään.

Tämä! Ja aina se kärsijä on nainen. Kuka se onkaan se lompakkoloinen parisuhteessa? Lapset vaikuttavat naisten urakehityksen ja tulotasoon monella tavalla. Synnytysikäinen nainen on uhka, ei palkata, ei saa vakituista työtä. Lapset ovat aina naisen vastuulla pohjimmiltaan. Mies voi milloin tahansa lähteä. Lasten saanti ja hoito kotona lyhentävät naisen työuraa ja ansiotuloja ja eläkettä.

Miksi vielä ihmetellään,kun naiset eivät halua pariutua ja lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todella inhottavaa ruskistaa esim. jauhelihaa paistinpannussa, kun ovikello soi ja täytyy juosta ulko-ovelle, kun 4 - vuotias saa sen jo auki. Puoliso vuorotyössä eikä vahtinut lapsia silloinkaan, kun oli kotona.

Eikä tarvitse enää keskeyttää pyykin lajittelua, kun naapurin 6- vuotias soitti meidän summeria ja meni sitten omaan kotiinsa eikä sanonut edes moi. Hänellä oli kyllä äiti kotona, mutta tuo äiti ei jaksanut avata vilkkaalle lapsellen ovea, heillä oli oman kodin ovi koko päivän rappukäytävässä auki. Tuolla yh-äidillä oli isä viikonloppu, mutta mulla ei ja mulla oli 2 lasta hoidettavana, hänellä 1.

Jos tulisi ero niin asuisin loppuelämän yksin. Olen uupunut enkä hoida enää ikinä kenenkään lapsia enkä eläkeläisiä. Itsellä toinen vanhempi kuollut.

Ihan sama, vaikka miehellä olisi miljardin asunto niin en hoitaisi kenenkään yh-isän lapsia ja kotia enää ikinä. Omat lapset muuttaa kohta pois kotoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioehdon tulisi olla pakollinen, oli minkälainen tahansa. Olisi paljon vähemmän riitoja.

Ehkä mutta on tässäkin pointttinsa:

"Aina avioehto ei välttämättä kannata, huomauttaa Salha Hanna.

Jos on esimerkiksi sovittu, että toinen joustaa omasta urastaan tukeakseen toista, voi miettiä arvokysymyksenä, että onko ok, että kotiin ja lasten kasvatukseen panostanut jää eron sattuessa puille paljaille, hän sanoo."

Lähipiirissä tyypillinen tapaus jossa äiti jäi yhteisestä sopimuksesta vuosikausiksi hoitamaan lapsia (4 kpl) kotiin, mies kartutti omaisuuttaan. Eron kohdalla äidille ei jäänyt mitään.

Hänellä on oikeus ositukseen missä huomioidaan kotona tehty lastenkasvatustyö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioehdon tulisi olla pakollinen, oli minkälainen tahansa. Olisi paljon vähemmän riitoja.

Ehkä mutta on tässäkin pointttinsa:

"Aina avioehto ei välttämättä kannata, huomauttaa Salha Hanna.

Jos on esimerkiksi sovittu, että toinen joustaa omasta urastaan tukeakseen toista, voi miettiä arvokysymyksenä, että onko ok, että kotiin ja lasten kasvatukseen panostanut jää eron sattuessa puille paljaille, hän sanoo."

Lähipiirissä tyypillinen tapaus jossa äiti jäi yhteisestä sopimuksesta vuosikausiksi hoitamaan lapsia (4 kpl) kotiin, mies kartutti omaisuuttaan. Eron kohdalla äidille ei jäänyt mitään.

Mutta toisaalta se mies mahdollisti, että tämä äiti pystyi jäämään kotiin hoitamaan lapsia ja ilmeisesti niin kovasti halusi, jos neljä lastakin piti tehdä. Joskus voisi miettiä, että riittääkö vähempikin määrä lapsia ja olisiko voinut laittaa ne aiemmin hoitoon.

Jos nainen haluaa itse jäädä neljäksi vuodeksi kotiin, niin se on kait hänen oma päätöksensä, ettei esim. edistä omaa uraansa. Kyllähän tilanteen voisi ratkoa tasaisemminkin miehen ja naisen välillä nykypäivänä. Naiset kyllä yleisesti haluaa tasa-arvoa, mutta osa siltikin haluaa että mies elättää ja nainen hoitaa lapset. Silloin pitää varautua siihen ettei erotessa saa niitä miehen tienaamia rahoja. Aika simppeliä. Minusta naisten pitäisi oppia hoitamaan ansionsa itse ja antaa miesten hoitaa lapsia tasaväkisemmin, eikä ottaa tuollaista asennetta, että pitää viettää 4 vuotta lasten kanssa kotona ulkona työelämästä. Ei voi eron hetkellä alkaa uhriutua, jos jää puille paljaille. Jos mies on painostanut tuollaiseen sopimukseen, niin reilua olisi sopia avioehdosta. Mutta jos se on ollut lähinnä naisen oma päätös, niin sitten on reilua että nainen kantaa vastuunsa erossakin. Ja tosiaan, yleensä nainen saa enemmän aikaa lasten kanssa eron jälkeen, jos riitauttaa asiat.

Asia ei suinkaan ole niin että nainen sitä erityisesti haluaisi, vaan on mietitty perheen kokonaisetua ja nainen suostuu uhraamaan oman työuransa jotta mies voi tehdä uraa. Mies ei useinkaan ole kiinnostunut viettämään aikaa jälkikasvunsa kanssa vaan fokus on omassa vaurastumisessa. Lasten ja kodin hoito on täyttä työtä eikä vain oleilua. Aika yksinäistä ja uuvuttavaa työtä. Tällaisessa kuviossa on käsittämätöntä että naisen pitäisi eron jälkeen jäädä puille paljaille. Usein ero on ainoa keino pakottaa miestä viettämään enemmän aikaa lastensa kanssa.

Siis ihmiset eivät käy etukäteen keskustelua, kumpi jää lasten kanssa kotiin ja kuinka pitkäksi aikaa? Oikeasti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todella inhottavaa ruskistaa esim. jauhelihaa paistinpannussa, kun ovikello soi ja täytyy juosta ulko-ovelle, kun 4 - vuotias saa sen jo auki. Puoliso vuorotyössä eikä vahtinut lapsia silloinkaan, kun oli kotona.

Eikä tarvitse enää keskeyttää pyykin lajittelua, kun naapurin 6- vuotias soitti meidän summeria ja meni sitten omaan kotiinsa eikä sanonut edes moi. Hänellä oli kyllä äiti kotona, mutta tuo äiti ei jaksanut avata vilkkaalle lapsellen ovea, heillä oli oman kodin ovi koko päivän rappukäytävässä auki. Tuolla yh-äidillä oli isä viikonloppu, mutta mulla ei ja mulla oli 2 lasta hoidettavana, hänellä 1.

Jos tulisi ero niin asuisin loppuelämän yksin. Olen uupunut enkä hoida enää ikinä kenenkään lapsia enkä eläkeläisiä. Itsellä toinen vanhempi kuollut.

Ihan sama, vaikka miehellä olisi miljardin asunto niin en hoitaisi kenenkään yh-isän lapsia ja kotia enää ikinä. Omat lapset muuttaa kohta pois kotoa.

Olisi todella tyhmää siivota isoa omakotitaloa joka menee perinnöksi miehen lapselle.

Mielummin oma pieni vuokrakoti johon saa asumistukea.

Suomessa on paljon naisia joita ei osteta edes rahalle, he arvostaa omaa vapaa-aikaa, että saa levätä ja harrastaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioehdon tulisi olla pakollinen, oli minkälainen tahansa. Olisi paljon vähemmän riitoja.

Ehkä mutta on tässäkin pointttinsa:

"Aina avioehto ei välttämättä kannata, huomauttaa Salha Hanna.

Jos on esimerkiksi sovittu, että toinen joustaa omasta urastaan tukeakseen toista, voi miettiä arvokysymyksenä, että onko ok, että kotiin ja lasten kasvatukseen panostanut jää eron sattuessa puille paljaille, hän sanoo."

Lähipiirissä tyypillinen tapaus jossa äiti jäi yhteisestä sopimuksesta vuosikausiksi hoitamaan lapsia (4 kpl) kotiin, mies kartutti omaisuuttaan. Eron kohdalla äidille ei jäänyt mitään.

Mutta toisaalta se mies mahdollisti, että tämä äiti pystyi jäämään kotiin hoitamaan lapsia ja ilmeisesti niin kovasti halusi, jos neljä lastakin piti tehdä. Joskus voisi miettiä, että riittääkö vähempikin määrä lapsia ja olisiko voinut laittaa ne aiemmin hoitoon.

Jos nainen haluaa itse jäädä neljäksi vuodeksi kotiin, niin se on kait hänen oma päätöksensä, ettei esim. edistä omaa uraansa. Kyllähän tilanteen voisi ratkoa tasaisemminkin miehen ja naisen välillä nykypäivänä. Naiset kyllä yleisesti haluaa tasa-arvoa, mutta osa siltikin haluaa että mies elättää ja nainen hoitaa lapset. Silloin pitää varautua siihen ettei erotessa saa niitä miehen tienaamia rahoja. Aika simppeliä. Minusta naisten pitäisi oppia hoitamaan ansionsa itse ja antaa miesten hoitaa lapsia tasaväkisemmin, eikä ottaa tuollaista asennetta, että pitää viettää 4 vuotta lasten kanssa kotona ulkona työelämästä. Ei voi eron hetkellä alkaa uhriutua, jos jää puille paljaille. Jos mies on painostanut tuollaiseen sopimukseen, niin reilua olisi sopia avioehdosta. Mutta jos se on ollut lähinnä naisen oma päätös, niin sitten on reilua että nainen kantaa vastuunsa erossakin. Ja tosiaan, yleensä nainen saa enemmän aikaa lasten kanssa eron jälkeen, jos riitauttaa asiat.

Asia ei suinkaan ole niin että nainen sitä erityisesti haluaisi, vaan on mietitty perheen kokonaisetua ja nainen suostuu uhraamaan oman työuransa jotta mies voi tehdä uraa. Mies ei useinkaan ole kiinnostunut viettämään aikaa jälkikasvunsa kanssa vaan fokus on omassa vaurastumisessa. Lasten ja kodin hoito on täyttä työtä eikä vain oleilua. Aika yksinäistä ja uuvuttavaa työtä. Tällaisessa kuviossa on käsittämätöntä että naisen pitäisi eron jälkeen jäädä puille paljaille. Usein ero on ainoa keino pakottaa miestä viettämään enemmän aikaa lastensa kanssa.

Miksi naiset pariutuu ja tekee lapsia tällaisten miesten kanssa? Mitä.nämå.miehet ylipäätään perheillä tekee? Ne ovat ilmeisesti vain must, statussymboli,joka on pakko olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioehdon tulisi olla pakollinen, oli minkälainen tahansa. Olisi paljon vähemmän riitoja.

Ehkä mutta on tässäkin pointttinsa:

"Aina avioehto ei välttämättä kannata, huomauttaa Salha Hanna.

Jos on esimerkiksi sovittu, että toinen joustaa omasta urastaan tukeakseen toista, voi miettiä arvokysymyksenä, että onko ok, että kotiin ja lasten kasvatukseen panostanut jää eron sattuessa puille paljaille, hän sanoo."

Lähipiirissä tyypillinen tapaus jossa äiti jäi yhteisestä sopimuksesta vuosikausiksi hoitamaan lapsia (4 kpl) kotiin, mies kartutti omaisuuttaan. Eron kohdalla äidille ei jäänyt mitään.

Ei mitään? Jäi kai sille ne neljä lasta, ja ilmaiset vuoden kotona. Miten voi sanoa ettei saanut mitään, jos ei tarvinnut käydä töissä vuosikausiin ja silti kummasti oli katto pään päällä ja ruokaa pöydässä. Puolisohan on kaikki nuo vuodet maksanut sekä kotona olijan elämisen, että hänen osuutensa lasten kuluista. Etu joka lasketaan joka kuukausi tuhat+ eurossa.

Sinulla on omituinen käsitys perheestä. Jos puolisot ovat yhdessä sopineet, että vain toisen puolison uraa edistetään ja toinen luopuu omasta urastaan ja tukee puolisonsa uraa huolehtimalla kodista ja perheestä, kotona olevalle puolisolle kuuluu puolet kertyneestä omaisuudesta eron sattuessa. Tuollainen järjestely voi olla hyvinkin järkevä, jos puoliso tekee kansainvälistä uraa esim. diplomaattina tai monikansallisen yrityksen johtotehtävissä.  Tai ylipäätään tehtävissä, joissa tehdään pitkiä päiviä siinä toivossa, että se palkitaan urakehityksenä myöhemmin.

Sinä näet asian niin, että kotona oleva puoliso on elänyt toisen rahoilla ilmaiseksi. Minä näen sen niin, että työssä oleva  ei olisi voinut menestyä ilman puolisonsa tukea eli ura ja sen myötä saadut tulot ja varallisuus ovat yhteistä. Olisi järjetöntä suostua tuollaiseen järjestelyyn, jos on avioehto, joka takaa sen, että kotona oleva puoliso jää puille paljaille eron tullessa.

Tilanne olisi toinen, jos urahenkilöllä ei olisi perhettä ja hän olisi palkannut kodinhoitajan tai hovimestarin tms huolehtimaan arjen sujumisesta. Palkatulle apulaiselle ei tietenkään kuulu osuutta omaisuudesta, mutta hänelle pitää sitten maksaa palkkaa.

Jaa että nyt puhutaankin jostain diplomaateista, eikä taviksista? Olisi kannattanut varmaan jo alkuun mainita että kyseessä on tällainen yksi tuhannesta erikoistapaus. Jos alkaa sellaisen "trophy-vaimoksi" niin kuten sanot, sopimukset pitää toki tehdä reiluiksi. Näin kai näillä johtajien ja nhl-tähtien puolisoilla usein onkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioehdon tulisi olla pakollinen, oli minkälainen tahansa. Olisi paljon vähemmän riitoja.

Ehkä mutta on tässäkin pointttinsa:

"Aina avioehto ei välttämättä kannata, huomauttaa Salha Hanna.

Jos on esimerkiksi sovittu, että toinen joustaa omasta urastaan tukeakseen toista, voi miettiä arvokysymyksenä, että onko ok, että kotiin ja lasten kasvatukseen panostanut jää eron sattuessa puille paljaille, hän sanoo."

Lähipiirissä tyypillinen tapaus jossa äiti jäi yhteisestä sopimuksesta vuosikausiksi hoitamaan lapsia (4 kpl) kotiin, mies kartutti omaisuuttaan. Eron kohdalla äidille ei jäänyt mitään.

Ei mitään? Jäi kai sille ne neljä lasta, ja ilmaiset vuoden kotona. Miten voi sanoa ettei saanut mitään, jos ei tarvinnut käydä töissä vuosikausiin ja silti kummasti oli katto pään päällä ja ruokaa pöydässä. Puolisohan on kaikki nuo vuodet maksanut sekä kotona olijan elämisen, että hänen osuutensa lasten kuluista. Etu joka lasketaan joka kuukausi tuhat+ eurossa.

Sinulla on omituinen käsitys perheestä. Jos puolisot ovat yhdessä sopineet, että vain toisen puolison uraa edistetään ja toinen luopuu omasta urastaan ja tukee puolisonsa uraa huolehtimalla kodista ja perheestä, kotona olevalle puolisolle kuuluu puolet kertyneestä omaisuudesta eron sattuessa. Tuollainen järjestely voi olla hyvinkin järkevä, jos puoliso tekee kansainvälistä uraa esim. diplomaattina tai monikansallisen yrityksen johtotehtävissä.  Tai ylipäätään tehtävissä, joissa tehdään pitkiä päiviä siinä toivossa, että se palkitaan urakehityksenä myöhemmin.

Sinä näet asian niin, että kotona oleva puoliso on elänyt toisen rahoilla ilmaiseksi. Minä näen sen niin, että työssä oleva  ei olisi voinut menestyä ilman puolisonsa tukea eli ura ja sen myötä saadut tulot ja varallisuus ovat yhteistä. Olisi järjetöntä suostua tuollaiseen järjestelyyn, jos on avioehto, joka takaa sen, että kotona oleva puoliso jää puille paljaille eron tullessa.

Tilanne olisi toinen, jos urahenkilöllä ei olisi perhettä ja hän olisi palkannut kodinhoitajan tai hovimestarin tms huolehtimaan arjen sujumisesta. Palkatulle apulaiselle ei tietenkään kuulu osuutta omaisuudesta, mutta hänelle pitää sitten maksaa palkkaa.

Ilman vaimoa ja lapsia ura olisi varmaan edennyt vielä nopeammin. Tuttu on ollut pitkään kotona ja kyllä on ollut aika leppoista, kun heillä käy myös siivooja ja mies tykkää paljon kokata. Kotiin tullessa alkaa heti laittaa ruokaa. Tuttu on sanonut suoraan, että aika helppoa on ollut lasten kanssa kotona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioehdon tulisi olla pakollinen, oli minkälainen tahansa. Olisi paljon vähemmän riitoja.

Ehkä mutta on tässäkin pointttinsa:

"Aina avioehto ei välttämättä kannata, huomauttaa Salha Hanna.

Jos on esimerkiksi sovittu, että toinen joustaa omasta urastaan tukeakseen toista, voi miettiä arvokysymyksenä, että onko ok, että kotiin ja lasten kasvatukseen panostanut jää eron sattuessa puille paljaille, hän sanoo."

Lähipiirissä tyypillinen tapaus jossa äiti jäi yhteisestä sopimuksesta vuosikausiksi hoitamaan lapsia (4 kpl) kotiin, mies kartutti omaisuuttaan. Eron kohdalla äidille ei jäänyt mitään.

Ei tarvitse olla sinisilmäinen. Sen ajan kun olin kotona lasten kanssa (ihan normaalit vanhempainvapaat ja muutama kuukausi hoitovapaata), säästin enemmän eläkevakuutukseen kompensoidakseni menetystä. Toinen laina oli lyhennysvapaalla, mies maksoi lähes kaikki kulut. Kotihoidontuki meni minun omiin menoihin ja säästämiseen, vanhempainpäivärahasta maksoin toki esim. ruokakaupassa ja lapsen menoja. 

Lasten ollessa pieniä, mies panosti uraansa ja minä joustin. Asunto oli puoliksi meidän ja erossa sain siitä osuuteni, vaikka käytännössä mies oli maksanut suurimman osan menoista. 

Kannattaa ehdottomasti perustaa yhteinen taloustili, siirtää sinne sama prosenttiosuus tuloista ja maksaa tililtä kaikki talouden yhteiset menot: asuminen, laskut, ruoka jne. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioehdon tulisi olla pakollinen, oli minkälainen tahansa. Olisi paljon vähemmän riitoja.

Ehkä mutta on tässäkin pointttinsa:

"Aina avioehto ei välttämättä kannata, huomauttaa Salha Hanna.

Jos on esimerkiksi sovittu, että toinen joustaa omasta urastaan tukeakseen toista, voi miettiä arvokysymyksenä, että onko ok, että kotiin ja lasten kasvatukseen panostanut jää eron sattuessa puille paljaille, hän sanoo."

Lähipiirissä tyypillinen tapaus jossa äiti jäi yhteisestä sopimuksesta vuosikausiksi hoitamaan lapsia (4 kpl) kotiin, mies kartutti omaisuuttaan. Eron kohdalla äidille ei jäänyt mitään.

Ei mitään? Jäi kai sille ne neljä lasta, ja ilmaiset vuoden kotona. Miten voi sanoa ettei saanut mitään, jos ei tarvinnut käydä töissä vuosikausiin ja silti kummasti oli katto pään päällä ja ruokaa pöydässä. Puolisohan on kaikki nuo vuodet maksanut sekä kotona olijan elämisen, että hänen osuutensa lasten kuluista. Etu joka lasketaan joka kuukausi tuhat+ eurossa.

Ei se toimi niin oikeusasteissa. Siellä lasketaan sille tulomenetykselle arvo minkä se on aiheuttanut että hän on mahdollistanut toisen työssä käynnin ja omaisuuden kartuttamisen. Tämän henkilön ehdottomasti kannattaisi hakea oikeusteitse rahansa. Hän on luopunut omista tuloistaan toisen ihmisen hyväksi. Puolet lähtee asunnosta ja kaikesta exälle kun ositus on tehty, koska hän on sen puolen toiselle mahdollistanut olemalla kotona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioehdon tulisi olla pakollinen, oli minkälainen tahansa. Olisi paljon vähemmän riitoja.

Ehkä mutta on tässäkin pointttinsa:

"Aina avioehto ei välttämättä kannata, huomauttaa Salha Hanna.

Jos on esimerkiksi sovittu, että toinen joustaa omasta urastaan tukeakseen toista, voi miettiä arvokysymyksenä, että onko ok, että kotiin ja lasten kasvatukseen panostanut jää eron sattuessa puille paljaille, hän sanoo."

Lähipiirissä tyypillinen tapaus jossa äiti jäi yhteisestä sopimuksesta vuosikausiksi hoitamaan lapsia (4 kpl) kotiin, mies kartutti omaisuuttaan. Eron kohdalla äidille ei jäänyt mitään.

Ei mitään? Jäi kai sille ne neljä lasta, ja ilmaiset vuoden kotona. Miten voi sanoa ettei saanut mitään, jos ei tarvinnut käydä töissä vuosikausiin ja silti kummasti oli katto pään päällä ja ruokaa pöydässä. Puolisohan on kaikki nuo vuodet maksanut sekä kotona olijan elämisen, että hänen osuutensa lasten kuluista. Etu joka lasketaan joka kuukausi tuhat+ eurossa.

Ei se toimi niin oikeusasteissa. Siellä lasketaan sille tulomenetykselle arvo minkä se on aiheuttanut että hän on mahdollistanut toisen työssä käynnin ja omaisuuden kartuttamisen. Tämän henkilön ehdottomasti kannattaisi hakea oikeusteitse rahansa. Hän on luopunut omista tuloistaan toisen ihmisen hyväksi. Puolet lähtee asunnosta ja kaikesta exälle kun ositus on tehty, koska hän on sen puolen toiselle mahdollistanut olemalla kotona.

No totuus on, että ihan itsensä vuoksi on halunnut jäädä kotiin, kun työt ei ole maistuneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioehdon tulisi olla pakollinen, oli minkälainen tahansa. Olisi paljon vähemmän riitoja.

Ehkä mutta on tässäkin pointttinsa:

"Aina avioehto ei välttämättä kannata, huomauttaa Salha Hanna.

Jos on esimerkiksi sovittu, että toinen joustaa omasta urastaan tukeakseen toista, voi miettiä arvokysymyksenä, että onko ok, että kotiin ja lasten kasvatukseen panostanut jää eron sattuessa puille paljaille, hän sanoo."

Lähipiirissä tyypillinen tapaus jossa äiti jäi yhteisestä sopimuksesta vuosikausiksi hoitamaan lapsia (4 kpl) kotiin, mies kartutti omaisuuttaan. Eron kohdalla äidille ei jäänyt mitään.

Ei mitään? Jäi kai sille ne neljä lasta, ja ilmaiset vuoden kotona. Miten voi sanoa ettei saanut mitään, jos ei tarvinnut käydä töissä vuosikausiin ja silti kummasti oli katto pään päällä ja ruokaa pöydässä. Puolisohan on kaikki nuo vuodet maksanut sekä kotona olijan elämisen, että hänen osuutensa lasten kuluista. Etu joka lasketaan joka kuukausi tuhat+ eurossa.

Sinulle ilmeisesti kodin hoitaminen ja lasten kasvattaminen eivät ole minkään arvoisia, jos koet, että kotona olevan puolison ei ole tarvinnut tehdä mitään. Noissa tilanteissa on usein niin, että kotona oleva puoliso huolehtii kaikista kotitöistä (siivoaminen, vaatehuolto, ruuanlaitto, kodin kunnostustyöt, hankinnat jne) ja lasten kasvatuksesta (varsinaisen kasvatuksen lisäksi vaatehuolto, koulunkäynnissä avustaminen, harrastusten järjestelyt ja niihin liittyvät kuljetukset jne).

Tavallisessa perheessä nuo tehtävät jaetaan kahden työssäkäyvän puolison kesken, mutta perheessä, jossa toinen keskittyy uraan ja toinen jää kotiin, kotona oleva huolehtii tuosta kaikesta yksin. Se ei ole pieni tehtävä, koska tuollaisen puolison pitää ehkä pystyä myös järjestämään edustustilaisuuksia tai osallistua puolison rinnalla erilaisiin tilaisuuksiin.

Jos minä olisin tuo urapuoliso, en todellakaan pystyisi tuolla tavalla vähättelemään ja halveksimaan kotona olevan puolison panosta tuolla tavalla. Pikemminkin olisi kiitollinen siitä, että hän on suostunut luopumaan omasta urastaan minun vuokseni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todella inhottavaa ruskistaa esim. jauhelihaa paistinpannussa, kun ovikello soi ja täytyy juosta ulko-ovelle, kun 4 - vuotias saa sen jo auki. Puoliso vuorotyössä eikä vahtinut lapsia silloinkaan, kun oli kotona.

Eikä tarvitse enää keskeyttää pyykin lajittelua, kun naapurin 6- vuotias soitti meidän summeria ja meni sitten omaan kotiinsa eikä sanonut edes moi. Hänellä oli kyllä äiti kotona, mutta tuo äiti ei jaksanut avata vilkkaalle lapsellen ovea, heillä oli oman kodin ovi koko päivän rappukäytävässä auki. Tuolla yh-äidillä oli isä viikonloppu, mutta mulla ei ja mulla oli 2 lasta hoidettavana, hänellä 1.

Jos tulisi ero niin asuisin loppuelämän yksin. Olen uupunut enkä hoida enää ikinä kenenkään lapsia enkä eläkeläisiä. Itsellä toinen vanhempi kuollut.

Ihan sama, vaikka miehellä olisi miljardin asunto niin en hoitaisi kenenkään yh-isän lapsia ja kotia enää ikinä. Omat lapset muuttaa kohta pois kotoa.

Minulla on yksi työkaveri,jolla ei ole omia lapsia,mutta on vuosikaudet asunut avoliitossa miehen kanssa,jolla on lapsia miehen omistamassa omakotitalossa. Nainen on tehnyt kotityöt ja hoitanut lapset. Jos noille tulee ero, nainen einsaa mitään, ja ollut ilmainen kotiorja vuosikausia. Mies on statusmies,joten kai siksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioehdon tulisi olla pakollinen, oli minkälainen tahansa. Olisi paljon vähemmän riitoja.

Ehkä mutta on tässäkin pointttinsa:

"Aina avioehto ei välttämättä kannata, huomauttaa Salha Hanna.

Jos on esimerkiksi sovittu, että toinen joustaa omasta urastaan tukeakseen toista, voi miettiä arvokysymyksenä, että onko ok, että kotiin ja lasten kasvatukseen panostanut jää eron sattuessa puille paljaille, hän sanoo."

Lähipiirissä tyypillinen tapaus jossa äiti jäi yhteisestä sopimuksesta vuosikausiksi hoitamaan lapsia (4 kpl) kotiin, mies kartutti omaisuuttaan. Eron kohdalla äidille ei jäänyt mitään.

Ei mitään? Jäi kai sille ne neljä lasta, ja ilmaiset vuoden kotona. Miten voi sanoa ettei saanut mitään, jos ei tarvinnut käydä töissä vuosikausiin ja silti kummasti oli katto pään päällä ja ruokaa pöydässä. Puolisohan on kaikki nuo vuodet maksanut sekä kotona olijan elämisen, että hänen osuutensa lasten kuluista. Etu joka lasketaan joka kuukausi tuhat+ eurossa.

Sinulla on omituinen käsitys perheestä. Jos puolisot ovat yhdessä sopineet, että vain toisen puolison uraa edistetään ja toinen luopuu omasta urastaan ja tukee puolisonsa uraa huolehtimalla kodista ja perheestä, kotona olevalle puolisolle kuuluu puolet kertyneestä omaisuudesta eron sattuessa. Tuollainen järjestely voi olla hyvinkin järkevä, jos puoliso tekee kansainvälistä uraa esim. diplomaattina tai monikansallisen yrityksen johtotehtävissä.  Tai ylipäätään tehtävissä, joissa tehdään pitkiä päiviä siinä toivossa, että se palkitaan urakehityksenä myöhemmin.

Sinä näet asian niin, että kotona oleva puoliso on elänyt toisen rahoilla ilmaiseksi. Minä näen sen niin, että työssä oleva  ei olisi voinut menestyä ilman puolisonsa tukea eli ura ja sen myötä saadut tulot ja varallisuus ovat yhteistä. Olisi järjetöntä suostua tuollaiseen järjestelyyn, jos on avioehto, joka takaa sen, että kotona oleva puoliso jää puille paljaille eron tullessa.

Tilanne olisi toinen, jos urahenkilöllä ei olisi perhettä ja hän olisi palkannut kodinhoitajan tai hovimestarin tms huolehtimaan arjen sujumisesta. Palkatulle apulaiselle ei tietenkään kuulu osuutta omaisuudesta, mutta hänelle pitää sitten maksaa palkkaa.

Jaa että nyt puhutaankin jostain diplomaateista, eikä taviksista? Olisi kannattanut varmaan jo alkuun mainita että kyseessä on tällainen yksi tuhannesta erikoistapaus. Jos alkaa sellaisen "trophy-vaimoksi" niin kuten sanot, sopimukset pitää toki tehdä reiluiksi. Näin kai näillä johtajien ja nhl-tähtien puolisoilla usein onkin.

Ei tarvitse olla diplomaatti tai kv-yrityksen johtaja, ihan tavallinen reissutyötä tekevä asentaja ei pysty neljän pienen lapsen ohella tekemään reissutyötä. Sieltä reissusta käsin on hankala hoitaa päiväkotikuskauksia tai lähteä hakemaan sairasta lasta koulusta kotiin kesken työpäivän.

Avioehto tietenkin mutta toinen osapuoli jos ei oo muuta ku huulet ja halut voi vastaan panna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioehdon tulisi olla pakollinen, oli minkälainen tahansa. Olisi paljon vähemmän riitoja.

Ehkä mutta on tässäkin pointttinsa:

"Aina avioehto ei välttämättä kannata, huomauttaa Salha Hanna.

Jos on esimerkiksi sovittu, että toinen joustaa omasta urastaan tukeakseen toista, voi miettiä arvokysymyksenä, että onko ok, että kotiin ja lasten kasvatukseen panostanut jää eron sattuessa puille paljaille, hän sanoo."

Lähipiirissä tyypillinen tapaus jossa äiti jäi yhteisestä sopimuksesta vuosikausiksi hoitamaan lapsia (4 kpl) kotiin, mies kartutti omaisuuttaan. Eron kohdalla äidille ei jäänyt mitään.

Ei mitään? Jäi kai sille ne neljä lasta, ja ilmaiset vuoden kotona. Miten voi sanoa ettei saanut mitään, jos ei tarvinnut käydä töissä vuosikausiin ja silti kummasti oli katto pään päällä ja ruokaa pöydässä. Puolisohan on kaikki nuo vuodet maksanut sekä kotona olijan elämisen, että hänen osuutensa lasten kuluista. Etu joka lasketaan joka kuukausi tuhat+ eurossa.

Sinulla on omituinen käsitys perheestä. Jos puolisot ovat yhdessä sopineet, että vain toisen puolison uraa edistetään ja toinen luopuu omasta urastaan ja tukee puolisonsa uraa huolehtimalla kodista ja perheestä, kotona olevalle puolisolle kuuluu puolet kertyneestä omaisuudesta eron sattuessa. Tuollainen järjestely voi olla hyvinkin järkevä, jos puoliso tekee kansainvälistä uraa esim. diplomaattina tai monikansallisen yrityksen johtotehtävissä.  Tai ylipäätään tehtävissä, joissa tehdään pitkiä päiviä siinä toivossa, että se palkitaan urakehityksenä myöhemmin.

Sinä näet asian niin, että kotona oleva puoliso on elänyt toisen rahoilla ilmaiseksi. Minä näen sen niin, että työssä oleva  ei olisi voinut menestyä ilman puolisonsa tukea eli ura ja sen myötä saadut tulot ja varallisuus ovat yhteistä. Olisi järjetöntä suostua tuollaiseen järjestelyyn, jos on avioehto, joka takaa sen, että kotona oleva puoliso jää puille paljaille eron tullessa.

Tilanne olisi toinen, jos urahenkilöllä ei olisi perhettä ja hän olisi palkannut kodinhoitajan tai hovimestarin tms huolehtimaan arjen sujumisesta. Palkatulle apulaiselle ei tietenkään kuulu osuutta omaisuudesta, mutta hänelle pitää sitten maksaa palkkaa.

Ilman vaimoa ja lapsia ura olisi varmaan edennyt vielä nopeammin. Tuttu on ollut pitkään kotona ja kyllä on ollut aika leppoista, kun heillä käy myös siivooja ja mies tykkää paljon kokata. Kotiin tullessa alkaa heti laittaa ruokaa. Tuttu on sanonut suoraan, että aika helppoa on ollut lasten kanssa kotona.

no helppoa ja Helppoa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todella inhottavaa ruskistaa esim. jauhelihaa paistinpannussa, kun ovikello soi ja täytyy juosta ulko-ovelle, kun 4 - vuotias saa sen jo auki. Puoliso vuorotyössä eikä vahtinut lapsia silloinkaan, kun oli kotona.

Eikä tarvitse enää keskeyttää pyykin lajittelua, kun naapurin 6- vuotias soitti meidän summeria ja meni sitten omaan kotiinsa eikä sanonut edes moi. Hänellä oli kyllä äiti kotona, mutta tuo äiti ei jaksanut avata vilkkaalle lapsellen ovea, heillä oli oman kodin ovi koko päivän rappukäytävässä auki. Tuolla yh-äidillä oli isä viikonloppu, mutta mulla ei ja mulla oli 2 lasta hoidettavana, hänellä 1.

Jos tulisi ero niin asuisin loppuelämän yksin. Olen uupunut enkä hoida enää ikinä kenenkään lapsia enkä eläkeläisiä. Itsellä toinen vanhempi kuollut.

Ihan sama, vaikka miehellä olisi miljardin asunto niin en hoitaisi kenenkään yh-isän lapsia ja kotia enää ikinä. Omat lapset muuttaa kohta pois kotoa.

Minulla on yksi työkaveri,jolla ei ole omia lapsia,mutta on vuosikaudet asunut avoliitossa miehen kanssa,jolla on lapsia miehen omistamassa omakotitalossa. Nainen on tehnyt kotityöt ja hoitanut lapset. Jos noille tulee ero, nainen einsaa mitään, ja ollut ilmainen kotiorja vuosikausia. Mies on statusmies,joten kai siksi.

Tyhmää suostua tuollaiseen. Varmaan on kuitenkin omaa etuakin siinä ajatellut, että saa asua omakotitalossa vuokrayksiön sijaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioehdon tulisi olla pakollinen, oli minkälainen tahansa. Olisi paljon vähemmän riitoja.

Ehkä mutta on tässäkin pointttinsa:

"Aina avioehto ei välttämättä kannata, huomauttaa Salha Hanna.

Jos on esimerkiksi sovittu, että toinen joustaa omasta urastaan tukeakseen toista, voi miettiä arvokysymyksenä, että onko ok, että kotiin ja lasten kasvatukseen panostanut jää eron sattuessa puille paljaille, hän sanoo."

Lähipiirissä tyypillinen tapaus jossa äiti jäi yhteisestä sopimuksesta vuosikausiksi hoitamaan lapsia (4 kpl) kotiin, mies kartutti omaisuuttaan. Eron kohdalla äidille ei jäänyt mitään.

Ei mitään? Jäi kai sille ne neljä lasta, ja ilmaiset vuoden kotona. Miten voi sanoa ettei saanut mitään, jos ei tarvinnut käydä töissä vuosikausiin ja silti kummasti oli katto pään päällä ja ruokaa pöydässä. Puolisohan on kaikki nuo vuodet maksanut sekä kotona olijan elämisen, että hänen osuutensa lasten kuluista. Etu joka lasketaan joka kuukausi tuhat+ eurossa.

Sinulla on omituinen käsitys perheestä. Jos puolisot ovat yhdessä sopineet, että vain toisen puolison uraa edistetään ja toinen luopuu omasta urastaan ja tukee puolisonsa uraa huolehtimalla kodista ja perheestä, kotona olevalle puolisolle kuuluu puolet kertyneestä omaisuudesta eron sattuessa. Tuollainen järjestely voi olla hyvinkin järkevä, jos puoliso tekee kansainvälistä uraa esim. diplomaattina tai monikansallisen yrityksen johtotehtävissä.  Tai ylipäätään tehtävissä, joissa tehdään pitkiä päiviä siinä toivossa, että se palkitaan urakehityksenä myöhemmin.

Sinä näet asian niin, että kotona oleva puoliso on elänyt toisen rahoilla ilmaiseksi. Minä näen sen niin, että työssä oleva  ei olisi voinut menestyä ilman puolisonsa tukea eli ura ja sen myötä saadut tulot ja varallisuus ovat yhteistä. Olisi järjetöntä suostua tuollaiseen järjestelyyn, jos on avioehto, joka takaa sen, että kotona oleva puoliso jää puille paljaille eron tullessa.

Tilanne olisi toinen, jos urahenkilöllä ei olisi perhettä ja hän olisi palkannut kodinhoitajan tai hovimestarin tms huolehtimaan arjen sujumisesta. Palkatulle apulaiselle ei tietenkään kuulu osuutta omaisuudesta, mutta hänelle pitää sitten maksaa palkkaa.

Jaa että nyt puhutaankin jostain diplomaateista, eikä taviksista? Olisi kannattanut varmaan jo alkuun mainita että kyseessä on tällainen yksi tuhannesta erikoistapaus. Jos alkaa sellaisen "trophy-vaimoksi" niin kuten sanot, sopimukset pitää toki tehdä reiluiksi. Näin kai näillä johtajien ja nhl-tähtien puolisoilla usein onkin.

Ei tarvitse olla diplomaatti tai kv-yrityksen johtaja, ihan tavallinen reissutyötä tekevä asentaja ei pysty neljän pienen lapsen ohella tekemään reissutyötä. Sieltä reissusta käsin on hankala hoitaa päiväkotikuskauksia tai lähteä hakemaan sairasta lasta koulusta kotiin kesken työpäivän.

jos toinen osapuoli on töissä 8-16 niin hän hakee lapsen tarhasta jne.