Avioliittojen määrä romahti, avioehtojen määrä räjähti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioliittohan on juridinen sopimus ja sille on olemassa vakioehdot. En tajua, miksi solmisi avioliiton, jos sen ehdot ovat huonot (ja vain osan niistä voi muuttaa avioehdolla). Itse olen pitäytynyt avoliitossa, niin moni muukin nykyään. Mihin tarvitaan avioehdollisia avioliittoja ylipäänsä?

Avioliitosta on hyötyä etenkin lapsettomille pareille. Menimme puolisoni kanssa naimisiin, että voimme turvata toisemme kuoleman varalta. Meillä on avioehto eron varalta.

Meillä samoin eron varalle. Muuten haluttiin naimisiin, kun omaisuuta alkoi kerääntyä. Toisen kuollessa verotus on alhaisempi ja meillä myös työnantaja maksaa korvauksia leskelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en muuttaisi taloon jonka omistaa vain mies varsinkaan, jos miehellä on lapsia ja se menee heille perinnöksi.

Helpommalla pääsen, kun siivoan oman pienen vuokrakotini ja saan enemmän tukia aina silloin kun ei ole töitä.

Mulle kävis oikein hyvin muuttaa toisen asuntoon. Siinä sais hyvin säästettyä ja ei olisi mitään remonttihuolia.

Ei saisi säästettyä. Työmarkkinatuki on 580 netto ja jos asuu puolison kanssa niin ei saa muita tukia.

Eiköhän meillä monella ole ihan omat palkkatulot. Minä asun miehen omistamassa asunnossa ja olen vain hyvilläni, että jos hän kuolee minua ennen niin minun ei tarvitse ryhtyä myymään muuttotappioalueella olevaa isoa, vanhaa ok-taloa, vaan perikunta saa sen ristikseen. Kotina se on mukava, mutta yksin en todellakaan siinä haluaisi asua, ja sen saaminen kaupaksi tulee olemaan kyllä haastava tehtävä.

Asumisen maksamme tottakai puoliksi, samoin remontit, onhan se yhteinen kotimme. (Isot, kymmenien tuhansien remontit ovat sitten eri asia, niistä tehdään erilliset sopimukset sitten kun tulevat ajankohtaisiksi.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioehdon tulisi olla pakollinen, oli minkälainen tahansa. Olisi paljon vähemmän riitoja.

Ehkä mutta on tässäkin pointttinsa:

"Aina avioehto ei välttämättä kannata, huomauttaa Salha Hanna.

Jos on esimerkiksi sovittu, että toinen joustaa omasta urastaan tukeakseen toista, voi miettiä arvokysymyksenä, että onko ok, että kotiin ja lasten kasvatukseen panostanut jää eron sattuessa puille paljaille, hän sanoo."

Lähipiirissä tyypillinen tapaus jossa äiti jäi yhteisestä sopimuksesta vuosikausiksi hoitamaan lapsia (4 kpl) kotiin, mies kartutti omaisuuttaan. Eron kohdalla äidille ei jäänyt mitään.

Meillä mies on maksanut koko mun ja lasten elämisen kun olen ollut kotona. Olen siis pystynyt säästämään ja sijoittamaan tuet kokonaisuudessaan. Luulin, että tämä on ihan normaali käytäntö kaikissa perheissä tai ainakin omassa tuttavapiirissä on. Minä olen noina hetkinä myös päivittänyt oman koulutuksen ja jatkanut aina korkeammassa positiossa kun olen äitiyslomalta palannut. Olemme siis miehen kanssa aika samoissa tuloissa nyt, vaikka olenkin ollut kahden lapsen kanssa yhteensä kaksi vuotta kotona.

Meillä mies tienaa 2400 brutto joten olen myös työmarkkinatuesta maksanut puolet vuokrasta ja vedestä sekä perheen ruoat, siivous ja hygieniatarvikkeet. 400 on meillä siis 4 hengen ruokaraha.

Eli

Mies maksaa perheen kuluja noin 1900e (oletan että kaikki menee mikä tulee)

Sinä maksat perheen kuluja noin 500e.

... ja mielestäsi sinä häviät tässä miten?

Minä maksan 800, jos olisin yksinhuoltaja niin saisin 2000 tukina. Mies joutuisi maksamaan elatusmaksuja.

Mitä sitten? Jos mies olisi yksinhuoltaja, saisi hänkin vähintään lapsilisät ja sinä maksaisit elatusmaksuja. Mitä tällä teoreettisella tiedolla tekee?

Ps. Mistä lähtien työmarkkinatuki on ollut 800e netto?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioehdon tulisi olla pakollinen, oli minkälainen tahansa. Olisi paljon vähemmän riitoja.

Ehkä mutta on tässäkin pointttinsa:

"Aina avioehto ei välttämättä kannata, huomauttaa Salha Hanna.

Jos on esimerkiksi sovittu, että toinen joustaa omasta urastaan tukeakseen toista, voi miettiä arvokysymyksenä, että onko ok, että kotiin ja lasten kasvatukseen panostanut jää eron sattuessa puille paljaille, hän sanoo."

Lähipiirissä tyypillinen tapaus jossa äiti jäi yhteisestä sopimuksesta vuosikausiksi hoitamaan lapsia (4 kpl) kotiin, mies kartutti omaisuuttaan. Eron kohdalla äidille ei jäänyt mitään.

Mutta toisaalta se mies mahdollisti, että tämä äiti pystyi jäämään kotiin hoitamaan lapsia ja ilmeisesti niin kovasti halusi, jos neljä lastakin piti tehdä. Joskus voisi miettiä, että riittääkö vähempikin määrä lapsia ja olisiko voinut laittaa ne aiemmin hoitoon.

Jos nainen haluaa itse jäädä neljäksi vuodeksi kotiin, niin se on kait hänen oma päätöksensä, ettei esim. edistä omaa uraansa. Kyllähän tilanteen voisi ratkoa tasaisemminkin miehen ja naisen välillä nykypäivänä. Naiset kyllä yleisesti haluaa tasa-arvoa, mutta osa siltikin haluaa että mies elättää ja nainen hoitaa lapset. Silloin pitää varautua siihen ettei erotessa saa niitä miehen tienaamia rahoja. Aika simppeliä. Minusta naisten pitäisi oppia hoitamaan ansionsa itse ja antaa miesten hoitaa lapsia tasaväkisemmin, eikä ottaa tuollaista asennetta, että pitää viettää 4 vuotta lasten kanssa kotona ulkona työelämästä. Ei voi eron hetkellä alkaa uhriutua, jos jää puille paljaille. Jos mies on painostanut tuollaiseen sopimukseen, niin reilua olisi sopia avioehdosta. Mutta jos se on ollut lähinnä naisen oma päätös, niin sitten on reilua että nainen kantaa vastuunsa erossakin. Ja tosiaan, yleensä nainen saa enemmän aikaa lasten kanssa eron jälkeen, jos riitauttaa asiat.

Asia ei suinkaan ole niin että nainen sitä erityisesti haluaisi, vaan on mietitty perheen kokonaisetua ja nainen suostuu uhraamaan oman työuransa jotta mies voi tehdä uraa. Mies ei useinkaan ole kiinnostunut viettämään aikaa jälkikasvunsa kanssa vaan fokus on omassa vaurastumisessa. Lasten ja kodin hoito on täyttä työtä eikä vain oleilua. Aika yksinäistä ja uuvuttavaa työtä. Tällaisessa kuviossa on käsittämätöntä että naisen pitäisi eron jälkeen jäädä puille paljaille. Usein ero on ainoa keino pakottaa miestä viettämään enemmän aikaa lastensa kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioehdon tulisi olla pakollinen, oli minkälainen tahansa. Olisi paljon vähemmän riitoja.

Ehkä mutta on tässäkin pointttinsa:

"Aina avioehto ei välttämättä kannata, huomauttaa Salha Hanna.

Jos on esimerkiksi sovittu, että toinen joustaa omasta urastaan tukeakseen toista, voi miettiä arvokysymyksenä, että onko ok, että kotiin ja lasten kasvatukseen panostanut jää eron sattuessa puille paljaille, hän sanoo."

Lähipiirissä tyypillinen tapaus jossa äiti jäi yhteisestä sopimuksesta vuosikausiksi hoitamaan lapsia (4 kpl) kotiin, mies kartutti omaisuuttaan. Eron kohdalla äidille ei jäänyt mitään.

Meillä mies on maksanut koko mun ja lasten elämisen kun olen ollut kotona. Olen siis pystynyt säästämään ja sijoittamaan tuet kokonaisuudessaan. Luulin, että tämä on ihan normaali käytäntö kaikissa perheissä tai ainakin omassa tuttavapiirissä on. Minä olen noina hetkinä myös päivittänyt oman koulutuksen ja jatkanut aina korkeammassa positiossa kun olen äitiyslomalta palannut. Olemme siis miehen kanssa aika samoissa tuloissa nyt, vaikka olenkin ollut kahden lapsen kanssa yhteensä kaksi vuotta kotona.

Meillä mies tienaa 2400 brutto joten olen myös työmarkkinatuesta maksanut puolet vuokrasta ja vedestä sekä perheen ruoat, siivous ja hygieniatarvikkeet. 400 on meillä siis 4 hengen ruokaraha.

Eli

Mies maksaa perheen kuluja noin 1900e (oletan että kaikki menee mikä tulee)

Sinä maksat perheen kuluja noin 500e.

... ja mielestäsi sinä häviät tässä miten?

Minä maksan 800, jos olisin yksinhuoltaja niin saisin 2000 tukina. Mies joutuisi maksamaan elatusmaksuja.

Yksinhuoltajalla myös lapset on välillä isällä ja saa siivota kodin rauhassa, ei tarvitse vahtia lapsia samalla ja koko ajan myös joku naapurin lapsi soittaa ovikelloa ja keskeyttää siivousta, koska lapset menevät ulko-ovelle, kun ovikello soi ja 4-vuotias voi karata ovesta, jos ei mene itse perässä. Yksinhuoltajan ei tarvitse myöskään laittaa ruokaa 365 päivää vuodessa. Ymmärrän, että moni eroaa.

Vierailija kirjoitti:

Huom neljä lasta, ei neljä vuotta. Neljä lasta kotona hoidettuna lie ottannu ennemminkin 10 vuotta. Ja koko sen ajan puoliso maksanut kaiken. Puhutaan vähintään 100-200 tonnin edusta sille kotona olijalle (= paljonko työssäkäyvä puoliso on maksanut hänen puolestaan perheen kuluja). Ja vielä pitäisi erossa saada jotain lisää?

Jos nyt vedätte säästetyt hoitomaksut mukaan, niin niistä tulisi enintään luokkaa 11 kuukautta per vuosi x 500e (kahden lapsen maksimimaksut, toisen kaksi maksaa toinen puoliso) 10v. Eli noin 50 tonnia. Kyllä se kotona olija on silti ollut reippaasti saamapuolella.

Jos nainen olisi mennyt aina töihin vanhempainvapaan loputtua, olisi miehen tulot ja urakehitys kyykännyt kunnolla. Mies ei olisi voinut panostaa uraansa samalla tavalla kuin naisen ollessa kotona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioehdon tulisi olla pakollinen, oli minkälainen tahansa. Olisi paljon vähemmän riitoja.

Ehkä mutta on tässäkin pointttinsa:

"Aina avioehto ei välttämättä kannata, huomauttaa Salha Hanna.

Jos on esimerkiksi sovittu, että toinen joustaa omasta urastaan tukeakseen toista, voi miettiä arvokysymyksenä, että onko ok, että kotiin ja lasten kasvatukseen panostanut jää eron sattuessa puille paljaille, hän sanoo."

Lähipiirissä tyypillinen tapaus jossa äiti jäi yhteisestä sopimuksesta vuosikausiksi hoitamaan lapsia (4 kpl) kotiin, mies kartutti omaisuuttaan. Eron kohdalla äidille ei jäänyt mitään.

Mutta toisaalta se mies mahdollisti, että tämä äiti pystyi jäämään kotiin hoitamaan lapsia ja ilmeisesti niin kovasti halusi, jos neljä lastakin piti tehdä. Joskus voisi miettiä, että riittääkö vähempikin määrä lapsia ja olisiko voinut laittaa ne aiemmin hoitoon.

Jos nainen haluaa itse jäädä neljäksi vuodeksi kotiin, niin se on kait hänen oma päätöksensä, ettei esim. edistä omaa uraansa. Kyllähän tilanteen voisi ratkoa tasaisemminkin miehen ja naisen välillä nykypäivänä. Naiset kyllä yleisesti haluaa tasa-arvoa, mutta osa siltikin haluaa että mies elättää ja nainen hoitaa lapset. Silloin pitää varautua siihen ettei erotessa saa niitä miehen tienaamia rahoja. Aika simppeliä. Minusta naisten pitäisi oppia hoitamaan ansionsa itse ja antaa miesten hoitaa lapsia tasaväkisemmin, eikä ottaa tuollaista asennetta, että pitää viettää 4 vuotta lasten kanssa kotona ulkona työelämästä. Ei voi eron hetkellä alkaa uhriutua, jos jää puille paljaille. Jos mies on painostanut tuollaiseen sopimukseen, niin reilua olisi sopia avioehdosta. Mutta jos se on ollut lähinnä naisen oma päätös, niin sitten on reilua että nainen kantaa vastuunsa erossakin. Ja tosiaan, yleensä nainen saa enemmän aikaa lasten kanssa eron jälkeen, jos riitauttaa asiat.

Asia ei suinkaan ole niin että nainen sitä erityisesti haluaisi, vaan on mietitty perheen kokonaisetua ja nainen suostuu uhraamaan oman työuransa jotta mies voi tehdä uraa. Mies ei useinkaan ole kiinnostunut viettämään aikaa jälkikasvunsa kanssa vaan fokus on omassa vaurastumisessa. Lasten ja kodin hoito on täyttä työtä eikä vain oleilua. Aika yksinäistä ja uuvuttavaa työtä. Tällaisessa kuviossa on käsittämätöntä että naisen pitäisi eron jälkeen jäädä puille paljaille. Usein ero on ainoa keino pakottaa miestä viettämään enemmän aikaa lastensa kanssa.

Miksi kukaan ylipäänsä haluaa lapsia tuollaisen miehen kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioehdon tulisi olla pakollinen, oli minkälainen tahansa. Olisi paljon vähemmän riitoja.

Ehkä mutta on tässäkin pointttinsa:

"Aina avioehto ei välttämättä kannata, huomauttaa Salha Hanna.

Jos on esimerkiksi sovittu, että toinen joustaa omasta urastaan tukeakseen toista, voi miettiä arvokysymyksenä, että onko ok, että kotiin ja lasten kasvatukseen panostanut jää eron sattuessa puille paljaille, hän sanoo."

Lähipiirissä tyypillinen tapaus jossa äiti jäi yhteisestä sopimuksesta vuosikausiksi hoitamaan lapsia (4 kpl) kotiin, mies kartutti omaisuuttaan. Eron kohdalla äidille ei jäänyt mitään.

Mutta toisaalta se mies mahdollisti, että tämä äiti pystyi jäämään kotiin hoitamaan lapsia ja ilmeisesti niin kovasti halusi, jos neljä lastakin piti tehdä. Joskus voisi miettiä, että riittääkö vähempikin määrä lapsia ja olisiko voinut laittaa ne aiemmin hoitoon.

Jos nainen haluaa itse jäädä neljäksi vuodeksi kotiin, niin se on kait hänen oma päätöksensä, ettei esim. edistä omaa uraansa. Kyllähän tilanteen voisi ratkoa tasaisemminkin miehen ja naisen välillä nykypäivänä. Naiset kyllä yleisesti haluaa tasa-arvoa, mutta osa siltikin haluaa että mies elättää ja nainen hoitaa lapset. Silloin pitää varautua siihen ettei erotessa saa niitä miehen tienaamia rahoja. Aika simppeliä. Minusta naisten pitäisi oppia hoitamaan ansionsa itse ja antaa miesten hoitaa lapsia tasaväkisemmin, eikä ottaa tuollaista asennetta, että pitää viettää 4 vuotta lasten kanssa kotona ulkona työelämästä. Ei voi eron hetkellä alkaa uhriutua, jos jää puille paljaille. Jos mies on painostanut tuollaiseen sopimukseen, niin reilua olisi sopia avioehdosta. Mutta jos se on ollut lähinnä naisen oma päätös, niin sitten on reilua että nainen kantaa vastuunsa erossakin. Ja tosiaan, yleensä nainen saa enemmän aikaa lasten kanssa eron jälkeen, jos riitauttaa asiat.

Asia ei suinkaan ole niin että nainen sitä erityisesti haluaisi, vaan on mietitty perheen kokonaisetua ja nainen suostuu uhraamaan oman työuransa jotta mies voi tehdä uraa. Mies ei useinkaan ole kiinnostunut viettämään aikaa jälkikasvunsa kanssa vaan fokus on omassa vaurastumisessa. Lasten ja kodin hoito on täyttä työtä eikä vain oleilua. Aika yksinäistä ja uuvuttavaa työtä. Tällaisessa kuviossa on käsittämätöntä että naisen pitäisi eron jälkeen jäädä puille paljaille. Usein ero on ainoa keino pakottaa miestä viettämään enemmän aikaa lastensa kanssa.

Miksi kukaan ylipäänsä haluaa lapsia tuollaisen miehen kanssa?

Koska on varaa jäädä kotiin hoitamaan lapsia eikä tarvitse mennä töihin. Todennäköisesti vielä tyytyväisempiä mitä vähemmän se mies on kotona. Saa ihan rauhassa hallita koko huushollia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioehdon tulisi olla pakollinen, oli minkälainen tahansa. Olisi paljon vähemmän riitoja.

Ehkä mutta on tässäkin pointttinsa:

"Aina avioehto ei välttämättä kannata, huomauttaa Salha Hanna.

Jos on esimerkiksi sovittu, että toinen joustaa omasta urastaan tukeakseen toista, voi miettiä arvokysymyksenä, että onko ok, että kotiin ja lasten kasvatukseen panostanut jää eron sattuessa puille paljaille, hän sanoo."

Lähipiirissä tyypillinen tapaus jossa äiti jäi yhteisestä sopimuksesta vuosikausiksi hoitamaan lapsia (4 kpl) kotiin, mies kartutti omaisuuttaan. Eron kohdalla äidille ei jäänyt mitään.

Meillä mies on maksanut koko mun ja lasten elämisen kun olen ollut kotona. Olen siis pystynyt säästämään ja sijoittamaan tuet kokonaisuudessaan. Luulin, että tämä on ihan normaali käytäntö kaikissa perheissä tai ainakin omassa tuttavapiirissä on. Minä olen noina hetkinä myös päivittänyt oman koulutuksen ja jatkanut aina korkeammassa positiossa kun olen äitiyslomalta palannut. Olemme siis miehen kanssa aika samoissa tuloissa nyt, vaikka olenkin ollut kahden lapsen kanssa yhteensä kaksi vuotta kotona.

Meillä mies tienaa 2400 brutto joten olen myös työmarkkinatuesta maksanut puolet vuokrasta ja vedestä sekä perheen ruoat, siivous ja hygieniatarvikkeet. 400 on meillä siis 4 hengen ruokaraha.

Eli

Mies maksaa perheen kuluja noin 1900e (oletan että kaikki menee mikä tulee)

Sinä maksat perheen kuluja noin 500e.

... ja mielestäsi sinä häviät tässä miten?

Minä maksan 800, jos olisin yksinhuoltaja niin saisin 2000 tukina. Mies joutuisi maksamaan elatusmaksuja.

Yksinhuoltajalla myös lapset on välillä isällä ja saa siivota kodin rauhassa, ei tarvitse vahtia lapsia samalla ja koko ajan myös joku naapurin lapsi soittaa ovikelloa ja keskeyttää siivousta, koska lapset menevät ulko-ovelle, kun ovikello soi ja 4-vuotias voi karata ovesta, jos ei mene itse perässä. Yksinhuoltajan ei tarvitse myöskään laittaa ruokaa 365 päivää vuodessa. Ymmärrän, että moni eroaa.

Meillä on lapset nyt onneksi teinejä ja ei tarvitse saada sydänkohtausta enää, kun miettii miten siivoaa lasten synttäreille ja jouluksi, ovikello ei enää soi aamusta iltaan eikä tarvitse vahtia ketään samalla kuin siivoaa. Ei tarvitse myöskään juosta enää kuuman paistinpannun kanssa rappukäytävässä, kun ovikello ei enää koko ajan soi. Teinit sopii puhelimella tapaamiset kaverin kanssa.

Todella inhottavaa ruskistaa esim. jauhelihaa paistinpannussa, kun ovikello soi ja täytyy juosta ulko-ovelle, kun 4 - vuotias saa sen jo auki. Puoliso vuorotyössä eikä vahtinut lapsia silloinkaan, kun oli kotona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioehdon tulisi olla pakollinen, oli minkälainen tahansa. Olisi paljon vähemmän riitoja.

Ehkä mutta on tässäkin pointttinsa:

"Aina avioehto ei välttämättä kannata, huomauttaa Salha Hanna.

Jos on esimerkiksi sovittu, että toinen joustaa omasta urastaan tukeakseen toista, voi miettiä arvokysymyksenä, että onko ok, että kotiin ja lasten kasvatukseen panostanut jää eron sattuessa puille paljaille, hän sanoo."

Lähipiirissä tyypillinen tapaus jossa äiti jäi yhteisestä sopimuksesta vuosikausiksi hoitamaan lapsia (4 kpl) kotiin, mies kartutti omaisuuttaan. Eron kohdalla äidille ei jäänyt mitään.

Mutta toisaalta se mies mahdollisti, että tämä äiti pystyi jäämään kotiin hoitamaan lapsia ja ilmeisesti niin kovasti halusi, jos neljä lastakin piti tehdä. Joskus voisi miettiä, että riittääkö vähempikin määrä lapsia ja olisiko voinut laittaa ne aiemmin hoitoon.

Jos nainen haluaa itse jäädä neljäksi vuodeksi kotiin, niin se on kait hänen oma päätöksensä, ettei esim. edistä omaa uraansa. Kyllähän tilanteen voisi ratkoa tasaisemminkin miehen ja naisen välillä nykypäivänä. Naiset kyllä yleisesti haluaa tasa-arvoa, mutta osa siltikin haluaa että mies elättää ja nainen hoitaa lapset. Silloin pitää varautua siihen ettei erotessa saa niitä miehen tienaamia rahoja. Aika simppeliä. Minusta naisten pitäisi oppia hoitamaan ansionsa itse ja antaa miesten hoitaa lapsia tasaväkisemmin, eikä ottaa tuollaista asennetta, että pitää viettää 4 vuotta lasten kanssa kotona ulkona työelämästä. Ei voi eron hetkellä alkaa uhriutua, jos jää puille paljaille. Jos mies on painostanut tuollaiseen sopimukseen, niin reilua olisi sopia avioehdosta. Mutta jos se on ollut lähinnä naisen oma päätös, niin sitten on reilua että nainen kantaa vastuunsa erossakin. Ja tosiaan, yleensä nainen saa enemmän aikaa lasten kanssa eron jälkeen, jos riitauttaa asiat.

Asia ei suinkaan ole niin että nainen sitä erityisesti haluaisi, vaan on mietitty perheen kokonaisetua ja nainen suostuu uhraamaan oman työuransa jotta mies voi tehdä uraa. Mies ei useinkaan ole kiinnostunut viettämään aikaa jälkikasvunsa kanssa vaan fokus on omassa vaurastumisessa. Lasten ja kodin hoito on täyttä työtä eikä vain oleilua. Aika yksinäistä ja uuvuttavaa työtä. Tällaisessa kuviossa on käsittämätöntä että naisen pitäisi eron jälkeen jäädä puille paljaille. Usein ero on ainoa keino pakottaa miestä viettämään enemmän aikaa lastensa kanssa.

Miksi kukaan ylipäänsä haluaa lapsia tuollaisen miehen kanssa?

Koska tätä ei mies ilmoita etukäteen vaan yhdessä perustetaan perhe ja yhteisestä halusta tehdään lapset. AINA on naiselle yllätys että miehen puheet eivät pitäneetkään paikkaansa vaan nainen jätetään yksin vastaamaan arjen pyörityksestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioehdon tulisi olla pakollinen, oli minkälainen tahansa. Olisi paljon vähemmän riitoja.

Ehkä mutta on tässäkin pointttinsa:

"Aina avioehto ei välttämättä kannata, huomauttaa Salha Hanna.

Jos on esimerkiksi sovittu, että toinen joustaa omasta urastaan tukeakseen toista, voi miettiä arvokysymyksenä, että onko ok, että kotiin ja lasten kasvatukseen panostanut jää eron sattuessa puille paljaille, hän sanoo."

Lähipiirissä tyypillinen tapaus jossa äiti jäi yhteisestä sopimuksesta vuosikausiksi hoitamaan lapsia (4 kpl) kotiin, mies kartutti omaisuuttaan. Eron kohdalla äidille ei jäänyt mitään.

Mutta toisaalta se mies mahdollisti, että tämä äiti pystyi jäämään kotiin hoitamaan lapsia ja ilmeisesti niin kovasti halusi, jos neljä lastakin piti tehdä. Joskus voisi miettiä, että riittääkö vähempikin määrä lapsia ja olisiko voinut laittaa ne aiemmin hoitoon.

Näin. Tuski neljä lasta oli miehen toive, tai sitten oli aika erikoinen mies kyseessä. 

Todella hyvä uutinen!

Rakkaus ei vaadi liittoja. Mutta jos haluaa hassutella ja "viettää päivän prinsessana", niin avioehto on ainoa järkiteko siinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioehdon tulisi olla pakollinen, oli minkälainen tahansa. Olisi paljon vähemmän riitoja.

Ehkä mutta on tässäkin pointttinsa:

"Aina avioehto ei välttämättä kannata, huomauttaa Salha Hanna.

Jos on esimerkiksi sovittu, että toinen joustaa omasta urastaan tukeakseen toista, voi miettiä arvokysymyksenä, että onko ok, että kotiin ja lasten kasvatukseen panostanut jää eron sattuessa puille paljaille, hän sanoo."

Lähipiirissä tyypillinen tapaus jossa äiti jäi yhteisestä sopimuksesta vuosikausiksi hoitamaan lapsia (4 kpl) kotiin, mies kartutti omaisuuttaan. Eron kohdalla äidille ei jäänyt mitään.

Mutta toisaalta se mies mahdollisti, että tämä äiti pystyi jäämään kotiin hoitamaan lapsia ja ilmeisesti niin kovasti halusi, jos neljä lastakin piti tehdä. Joskus voisi miettiä, että riittääkö vähempikin määrä lapsia ja olisiko voinut laittaa ne aiemmin hoitoon.

Jos nainen haluaa itse jäädä neljäksi vuodeksi kotiin, niin se on kait hänen oma päätöksensä, ettei esim. edistä omaa uraansa. Kyllähän tilanteen voisi ratkoa tasaisemminkin miehen ja naisen välillä nykypäivänä. Naiset kyllä yleisesti haluaa tasa-arvoa, mutta osa siltikin haluaa että mies elättää ja nainen hoitaa lapset. Silloin pitää varautua siihen ettei erotessa saa niitä miehen tienaamia rahoja. Aika simppeliä. Minusta naisten pitäisi oppia hoitamaan ansionsa itse ja antaa miesten hoitaa lapsia tasaväkisemmin, eikä ottaa tuollaista asennetta, että pitää viettää 4 vuotta lasten kanssa kotona ulkona työelämästä. Ei voi eron hetkellä alkaa uhriutua, jos jää puille paljaille. Jos mies on painostanut tuollaiseen sopimukseen, niin reilua olisi sopia avioehdosta. Mutta jos se on ollut lähinnä naisen oma päätös, niin sitten on reilua että nainen kantaa vastuunsa erossakin. Ja tosiaan, yleensä nainen saa enemmän aikaa lasten kanssa eron jälkeen, jos riitauttaa asiat.

Asia ei suinkaan ole niin että nainen sitä erityisesti haluaisi, vaan on mietitty perheen kokonaisetua ja nainen suostuu uhraamaan oman työuransa jotta mies voi tehdä uraa. Mies ei useinkaan ole kiinnostunut viettämään aikaa jälkikasvunsa kanssa vaan fokus on omassa vaurastumisessa. Lasten ja kodin hoito on täyttä työtä eikä vain oleilua. Aika yksinäistä ja uuvuttavaa työtä. Tällaisessa kuviossa on käsittämätöntä että naisen pitäisi eron jälkeen jäädä puille paljaille. Usein ero on ainoa keino pakottaa miestä viettämään enemmän aikaa lastensa kanssa.

Miksi kukaan ylipäänsä haluaa lapsia tuollaisen miehen kanssa?

Koska tätä ei mies ilmoita etukäteen vaan yhdessä perustetaan perhe ja yhteisestä halusta tehdään lapset. AINA on naiselle yllätys että miehen puheet eivät pitäneetkään paikkaansa vaan nainen jätetään yksin vastaamaan arjen pyörityksestä.

No luulisi yhden lapsen jälkeen asian tajuavan eikä tehdä niitä lapsia vielä vaikka kolme lisää.

Vierailija kirjoitti:

Todella inhottavaa ruskistaa esim. jauhelihaa paistinpannussa, kun ovikello soi ja täytyy juosta ulko-ovelle, kun 4 - vuotias saa sen jo auki. Puoliso vuorotyössä eikä vahtinut lapsia silloinkaan, kun oli kotona.

Eikä tarvitse enää keskeyttää pyykin lajittelua, kun naapurin 6- vuotias soitti meidän summeria ja meni sitten omaan kotiinsa eikä sanonut edes moi. Hänellä oli kyllä äiti kotona, mutta tuo äiti ei jaksanut avata vilkkaalle lapsellen ovea, heillä oli oman kodin ovi koko päivän rappukäytävässä auki. Tuolla yh-äidillä oli isä viikonloppu, mutta mulla ei ja mulla oli 2 lasta hoidettavana, hänellä 1.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huom neljä lasta, ei neljä vuotta. Neljä lasta kotona hoidettuna lie ottannu ennemminkin 10 vuotta. Ja koko sen ajan puoliso maksanut kaiken. Puhutaan vähintään 100-200 tonnin edusta sille kotona olijalle (= paljonko työssäkäyvä puoliso on maksanut hänen puolestaan perheen kuluja). Ja vielä pitäisi erossa saada jotain lisää?

Jos nyt vedätte säästetyt hoitomaksut mukaan, niin niistä tulisi enintään luokkaa 11 kuukautta per vuosi x 500e (kahden lapsen maksimimaksut, toisen kaksi maksaa toinen puoliso) 10v. Eli noin 50 tonnia. Kyllä se kotona olija on silti ollut reippaasti saamapuolella.

Jos nainen olisi mennyt aina töihin vanhempainvapaan loputtua, olisi miehen tulot ja urakehitys kyykännyt kunnolla. Mies ei olisi voinut panostaa uraansa samalla tavalla kuin naisen ollessa kotona.

Ja jos mies ei olisi käynyt töissä ja maksanut perheen menoja, ei nainen olisi voinut olla kotona vuosikausia. Eikö tässä siis MOLEMMAT ole olleet saamapuolella. Eli ketään ei ole hyväksikäytetty eikä kukaan ole toiselle velkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioehdon tulisi olla pakollinen, oli minkälainen tahansa. Olisi paljon vähemmän riitoja.

Ehkä mutta on tässäkin pointttinsa:

"Aina avioehto ei välttämättä kannata, huomauttaa Salha Hanna.

Jos on esimerkiksi sovittu, että toinen joustaa omasta urastaan tukeakseen toista, voi miettiä arvokysymyksenä, että onko ok, että kotiin ja lasten kasvatukseen panostanut jää eron sattuessa puille paljaille, hän sanoo."

Lähipiirissä tyypillinen tapaus jossa äiti jäi yhteisestä sopimuksesta vuosikausiksi hoitamaan lapsia (4 kpl) kotiin, mies kartutti omaisuuttaan. Eron kohdalla äidille ei jäänyt mitään.

Ei mitään? Jäi kai sille ne neljä lasta, ja ilmaiset vuoden kotona. Miten voi sanoa ettei saanut mitään, jos ei tarvinnut käydä töissä vuosikausiin ja silti kummasti oli katto pään päällä ja ruokaa pöydässä. Puolisohan on kaikki nuo vuodet maksanut sekä kotona olijan elämisen, että hänen osuutensa lasten kuluista. Etu joka lasketaan joka kuukausi tuhat+ eurossa.

Ihan samoin ajattelen. Nainen valitsi vuosikausiksi jäädä kotiin nauttimaan miehen mahdollistamasta elintasosta, joten ihan oikeinhan tuo meni.

Mutta onhan se nainen myös nostanut miehen elintasoa omalla työllään. Päivähoitokulutkin 4 lapsesta kohoaa varsin suureksi ja jos vielä laskisi jonkun siivoojan/kodinhoitajankin kulut päälle...

Niistä päivähoitokuluista ja kaikesta muusta kuuluu puolet molemmille, myös sille äidille. Missään ei myöskään ole sanottu että se kotona olija teki kaikki kotityöt. Useimmitenhan nämä itkee kuinka on niiiin rankkaa ja miehelle isketään imuri käteen töistä palatessa.

Päivähoitokuluista puolet ei kuulu naisen maksettavaksi, jos miehellä on naiseen verrattuna niin isot tulot, että niiden takia hoitomaksut on ylimmässä luokassa. Jos kumpikin tienaa saman verran, niin sitten puolitetaan.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni avioehto pitäisi olla pakollinen.

Samaa mieltä, lainsäädäntö pitäisi muuttaa niin, että omaisuuksien erillisyyden voi tarvittaessa avioehdolla poistaa. 

Avioliiton aikainen elatusvelvollisuus sen sijaan saisi pysyä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioliittohan on juridinen sopimus ja sille on olemassa vakioehdot. En tajua, miksi solmisi avioliiton, jos sen ehdot ovat huonot (ja vain osan niistä voi muuttaa avioehdolla). Itse olen pitäytynyt avoliitossa, niin moni muukin nykyään. Mihin tarvitaan avioehdollisia avioliittoja ylipäänsä?

Avioliitosta on hyötyä etenkin lapsettomille pareille. Menimme puolisoni kanssa naimisiin, että voimme turvata toisemme kuoleman varalta. Meillä on avioehto eron varalta.

Meillä samoin eron varalle. Muuten haluttiin naimisiin, kun omaisuuta alkoi kerääntyä. Toisen kuollessa verotus on alhaisempi ja meillä myös työnantaja maksaa korvauksia leskelle.

En muista mikä raja on työtekijöiden lukumäärässä, kun työnantajan täytyy ottaa ryhmähenkivakuutus. Työntekijän kuollessa vakuutuksesta hyötyy leski ja alaikäiset lapset. Vakuutussumma määräytyy edesmenneen iän mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioehdon tulisi olla pakollinen, oli minkälainen tahansa. Olisi paljon vähemmän riitoja.

Ehkä mutta on tässäkin pointttinsa:

"Aina avioehto ei välttämättä kannata, huomauttaa Salha Hanna.

Jos on esimerkiksi sovittu, että toinen joustaa omasta urastaan tukeakseen toista, voi miettiä arvokysymyksenä, että onko ok, että kotiin ja lasten kasvatukseen panostanut jää eron sattuessa puille paljaille, hän sanoo."

Lähipiirissä tyypillinen tapaus jossa äiti jäi yhteisestä sopimuksesta vuosikausiksi hoitamaan lapsia (4 kpl) kotiin, mies kartutti omaisuuttaan. Eron kohdalla äidille ei jäänyt mitään.

Ei mitään? Jäi kai sille ne neljä lasta, ja ilmaiset vuoden kotona. Miten voi sanoa ettei saanut mitään, jos ei tarvinnut käydä töissä vuosikausiin ja silti kummasti oli katto pään päällä ja ruokaa pöydässä. Puolisohan on kaikki nuo vuodet maksanut sekä kotona olijan elämisen, että hänen osuutensa lasten kuluista. Etu joka lasketaan joka kuukausi tuhat+ eurossa.

Sinulla on omituinen käsitys perheestä. Jos puolisot ovat yhdessä sopineet, että vain toisen puolison uraa edistetään ja toinen luopuu omasta urastaan ja tukee puolisonsa uraa huolehtimalla kodista ja perheestä, kotona olevalle puolisolle kuuluu puolet kertyneestä omaisuudesta eron sattuessa. Tuollainen järjestely voi olla hyvinkin järkevä, jos puoliso tekee kansainvälistä uraa esim. diplomaattina tai monikansallisen yrityksen johtotehtävissä.  Tai ylipäätään tehtävissä, joissa tehdään pitkiä päiviä siinä toivossa, että se palkitaan urakehityksenä myöhemmin.

Sinä näet asian niin, että kotona oleva puoliso on elänyt toisen rahoilla ilmaiseksi. Minä näen sen niin, että työssä oleva  ei olisi voinut menestyä ilman puolisonsa tukea eli ura ja sen myötä saadut tulot ja varallisuus ovat yhteistä. Olisi järjetöntä suostua tuollaiseen järjestelyyn, jos on avioehto, joka takaa sen, että kotona oleva puoliso jää puille paljaille eron tullessa.

Tilanne olisi toinen, jos urahenkilöllä ei olisi perhettä ja hän olisi palkannut kodinhoitajan tai hovimestarin tms huolehtimaan arjen sujumisesta. Palkatulle apulaiselle ei tietenkään kuulu osuutta omaisuudesta, mutta hänelle pitää sitten maksaa palkkaa.