Oletko katkaissut siteesi johonkin ystävääsi ja miksi?

Olen niinsanottu kiltti ihminen, ja "ystäväni" vaati minulta vuosi tolkulla yhtä ja toista, monissa eri muodoissa. Lopulta tuli tilanne, että suorastaan mieheni tuella jätin ystäväni.

Asia on tietysti monivivahteinen, muttu lyhyesti.



Tein kyseisen perheen/henkilön eteen mielestäni todella poljon.

- Hain lasta tarhasta, leikitin sitä usien tarhapäivän jälkeen.

- Pidin lasta viikonloppuisin.

- Tein heille remonttia, ja vieläpä niin, että ilman apuani, olisi ainakin osa remontista mennyt päin helvettiä.

- remonttia tuli tehtyä heille parissakin osoitteessa

- tarjouduin auttamaan usein monessa asiassa ja sanoin, että autetaan toisiamme tarvittaessa, sillä lapsiperheellä on harvoin liikaa apuja. Meillä kummallakaan kun ei ole sukulaisia tässä kaupungissa.

- hiki päässä olen heidän pensaitaan harventanut ja kaakeloinut keittiötä

- Autoin monin tavoin, keräämällä heille tietoa asioista joita tiedän heidän tarvitsevan.

- Toivotin todellakin tervetulleeksi perheeseeni ja tähän kaupunkiin, johon muuttivat muutama vuosi sitten.

- Olen käynyt rasvaamassa perheen polkupyöräketjut samalla kun omiani rasvasin. ketjujen rasvaus on toki pikkujuttu, mutta ajattelin heitä hyvinä ystävinä, jota koitin auttaa kaikin mahdollisin keinoin.

- olen tarjonnut heille kriisi majoitusta (muutamaksi viikoksi), koska heidän kämpässä oli katastrofin ainekset.

- soiteltiin ja tekstailtiin lähes päivittäin molemmin puolin

- tuin häntä asumuseron aikana keskutelemalla ja auttamalla

- autoin suursiivouksen hänen asuntoonsa, kun oli muuttamassa, koska mielestäni oli kiva auttaa

- ym. ym.

- koin että olemme hyviä ystäviä ja jutustelu oli erittäin mukavaa ja he tulivat usein meille kahville ja meillä oli mukavaa.



Kaikki meni hyvin siihen saakka, kunnes olisin kipeästi kaivannut apua. Soitin useasti (siis viikon kahden välein) ja toivoin että voisi piipahtaa kahville, kun pitäisi sydäntä purkaa ja olo oli aika loppu.



Tätä kesti puoli vuotta, ja mieleenpainuvin kommentti oli, että hän ei voi enää olla minuun yhteydessä. Tämä oli minulle täysin käsittämätön kommentti, kaiken sen jälkeen, miten heitä olin lyhyessä ajassa auttanut ja toivottanut tervetulleeksi elämääni.



Koitin ottaa kohtuullisen usein yhteyttä, mutta jostain syystä kun jouduin itse pulaan, loppui kaikki yhteydenpito hänen puoleltaa. Ei enää vastannut tekstiviesteihin eikä tullut enää kahvilla.



Edellämainitun puolen vuoden jälkeen piti tietyllä tavalla luovuttaa (en jaksanut enempää odottaa apua häneltä, hän oli minulle viimeinen oljenkorsi joka piti pinnalla) ja siitä lähtien olen käynyt psykologilla ja käyttänyt sekä rauhoittavia että mielialalääkkeitä.



Uskoisin että tämän hetkinen tilani olisi ollut vältettävissä, jos olisin saanut ystävän tukea henkilöltä, jota todella luulin ystäväkseni. Toki lääkityksen aloittamiseen vaikuttivat ystävän tökerön käyttäytymisen lisäksi monta muuta asiaa, eli ne asiat jotka minulle tuon kriisin aiheuttivat. Tuttavuutemme oli melko lyhyt, sillä heidän perheensä oli muuttanut kaupunkiini vasta pari vuotta sitten, mutta koin että tein periaatteessa kaiken mahdollisen mitä voi auttaa sinä aikana, autettavaa nimittäin sinä aikana oli.



Kärsin edelleen tästä pettymyksestä pahasti ja luulin romahtavani täysin.



Koen että hän oli "hyvä ystäväni" niin kauan, kuin minusta oli hyötyä jonka jälkeen jäin täysin unohdetuksi vaikka olisin pyytänyt vain murto-osaa siitä avusta jota heille annoin edeltävän vuoden aikana.



Kaiken huipuksi hän petti lupauksensa pahasti ja kieroili selkäni takana tuon puolen vuoden jälkeen, sen jälkeen kun oli monen kuukauden vaikenemisen jälkeen pyytänyt minun apuani ja olin kieltäytynyt avun antamisesta, koska myönsis että olen niin loukattu, eikä henkinen tilanteeni ole se, että jaksaisin ketään auttaa, vaan että minun on ajateltava itseäni, että saan itseni kuntoon lääkityksellä ja levolla, ennenkuin joudun "suljetulle osastolle" hoitoon.



Tämä on ollut minulle erittäin rankka kokemus, mutta myös opettavainen. Kyseinen nainen on ollut todella itsekäs ja ilmeisesti narsisti luonteeltaan, sillä hän oli todella mukava niin kauan, kun minusta oli hänelle hyötyä.

Kuulostaa todella kummalliselta tuo tuttavasti käytös! Ihmettelen sitäkin miten hän ylipäänsä KEHTASI vetäytyä kaikesta. Sen ymmärrän vielä että on ihmisiä jotka eivät kestä toisten murheiden kuuntelemista noin ylipäätään, tällaiset usein lakaisevat omatkin ongelmansa maton alle. Mutta ettei edes näön vuoksi voinut yrittää kuunnella ja tukea edes jotenkin.

Autoin, olin tukena, kuuntelin, ymmärsin. Joka asiassa, aina pyydettäessä valmiina. Kunnes tuli viimeinen pisara ja keitti yli. Minun olisi kuulemma pitänyt tehdä vieläkin enemmän, ajatella ystäväni parasta oman perheeni parhaan edelle. Itse sain apua pyytäessäni kuulla "juuri nyt ei käy, voi miten mielelläni auttaisin, mutten voi, joku toinen kerta..." Kerran tärkeässä paikassa sain jo lupauksen avusta, mutta myöhemmin se peruttiin "eihän haittaa" kommentilla höystettynä. Ei haittaa ei.



Viimein tajusin, että minä en saa tästä ystävyydestä yhtään mitään, pärjään paremmin ilman!

Niinpä.



Alunperin keskustelumme olivat perusiloisia, enkä siis missään vaiheessa ole ruikuttanut mitään, päin vastoin oltiin huumorintajuisia.



Omien ongelmien kanssa olisin toki kertonut murheistani, mutta siihen ei juuri ollut mahdollisuutta.



Ps. Kyseinen henkilö on ilmeisesti muuttamassa lähiaikoina toiseen kaupunkiin, koska on kuulemani perusteella löytänyt uuden miehen. Se kieltämättä olisi itselleni helpotus (henkisesti). Tässä kyllä hiukan pätee se, että "pois silmistä pois mielestä", asuu nimittäin kiusallisen lähellä ja lapsemme ovat samalla luokalla.

Pistn kerran välini poikki pitkäaikaiseen ystävääni,koska hänen muutettua omilleen minä tunnuin olevan hänen elättäjänsä.



Opiskelimme kummatkin ja kumpikin oli muuttanut pois kotoaan omiin ensimmäisiin asuntoihin,kun ystäväni hommasi kaksi kissaa ja alkoi viettää riehakasta elämää. Hän joi joka viikonloppu kaikki rahansa (mm.opintolainansa kokonaan),joko omat tai minun tai jonkun muun kaverin lainaamat ja sitten minun aina piti käyttää häntä kaupassa autollani ja ostaa hänelle ja kissoille ruuat..tein tätä pitkän aikaa koska säälin kissoja ja ymmärrän että jokaisenhan pitää syödä..



Mutta loppujen lopuksi ystäväni soitti minulle enää AINOASTAAN kun tarvitsi rahaa, ruokaa uusia koulukirjoja tai minun vaatteita tai kenkiä tai cd:tä lainaksi,joita en saanut ikinä kuukausiin takaisin vaikka pyysin useaan otteeseen.



Eräs päivä soitin että kerääpä kaikki minun tavarat kasaan niin tulen käymään kylässä. Otin tavarani ja häivyin hänen elämästään..en ollut mitenkään vihaisen oloinen,mutta ystäväni taisi tajuta vihjeestä.

Nyt en ole puoleen vuoteen kuullut eräästä ystävästäni mitään, koska en ole ottanut yhteyttä. Tykkään hänestä tosi paljon, mutta jos en ota häneen yhteyttä, ei hänkään koskaan minuun. Ei sellaista vaan jaksa, eikä se mitään ystävyyttä olekaan, vaikka ollaan parikymmentä vuotta toisemme tunnettu.

tuli hyväksikäytetty olo, kun ystäväni, joka väitteli hyvin nuorena, koko väitöskirjan teon ajan kyllä soitti minulle monen vuoden ajan pari kertaa viikossa, usein vieläpä töihin ja vuodatti hillittömällä puhetulvalla aivan kaikki ihmissuhdeongelmansa ja ihastuksensa ja what so ever korvaani. Mutta jos yritin aloittaa puhumaan omia kuulumisiani (en yleensä mitään suuria kriisejä vaan tavallisia asioita, mitä minulle kuuluu), suunilleen heitti luurin korvaan 'nyt on kiire!'. Siis aivan joka kerta. Sama tavatessa. Saattoi häipyä melkein kesken lauseeni.



Hän myös avoimesti, sanallisesti väheksyi minun ammatillista uraani, joka ei mikään huono ollut, menin kuitenkin eteenpäin omalla alallani noina vuosina ja se vaati paljon ponnisteluja.



Noo, sitten tuli väitöksen aika. Minun olisi kuulemma pitänyt mennä (kesken työpäivän) kuuntelemaan sitä, mutta karonkkaan ei tullut kutsua. Vaikka olin tietääkseni hänen noin 3 ystävästään se johon hän piti tiiviimmin yhteyttä.



Siihen loppui.

kännykästä. Ja kun se on salainen, niin en enää saa sitä mistään. :-)



Yhteydenpito oli kovin yksipuolista. Hän ei soitellut enää loppuaikoina minulle kertaakaan. Ajattelin, että soittakoon hän sitten kun on asiaa. Nyt on kulunut 4 vuotta eikä soittoa olo kuulunut. :-) (Toki taustalla oli myös esim. se että olin useamman vuoden pyytänyt häntä sinne ja tänne, kutsunut kylään etc. eikä hänellä ikinä ollut aikaa mihinkään. ja kun hän vielä on ammatissa, jossa on noin 2,5 kk kesäloma, niin olisi nyt luullut, että edes yhtenä iltana kesässä olisi aikaa tavata. Mutta jos ei ole niin ei ole. :-) )



Hän muutti uudelle paikkakunnalle, uuden miesystävän kanssa. Ei ikinä laittanut meille osoitteenmuutoskorttia. 2 vuotta tuli heiltä joulukortit. En voinut laittaa hänelle päin joulukorttia, kun ei ole osoitetta.



Ystävä oli minun pitkäaikaisin, tunnettu 2-vuotiaasta asti. Mutta ainakin tällä erää se on hiipunut. Voihan olla, että jossakin vaiheessa taas törmäämme ja jotain yhteistäkin vielä löytyy... tiedä tuota. Mutta todellakin jos ei toista kiinnosta, niin vaikeahan se on yksin ystävyyttä pitää yllä.