Lue keskustelun säännöt.
Minulla on todella vahvatahtoinen lapsi joka vetää aina sä et rakasta mua- kortin esille
30.04.2023 |
Isän luona lapsi saa paljon tavaraa, materiaa, herkkuja ym. Tahtonsa läpi melko kaikessa. Mitään ei juurikaan myöskään vaadita siellä, esim hammaspesua. Lapsi on myös perusluonteeltaan vahvatahtoinen ja isän toiminta vahvistaa tätä piirrettä hänessä ja minusta tuo rajattomuutta. Olen tästä puhunut neuvolassa, kouluterkkarilla, täällä jne ja se asia minun pitää kuulemma vain hyväksyä, koska isä saa kasvattaa tavallaan eikä se minulle kuulu loppupeleissä.
No, lapsi tulee tänne joka viikko ja me käydään päivittäin valtavia taisteluita ostamisesta, vaatetuksesta, hammaspesusta yms jota lapsi haluaisi tai jota häntä ei huvita tehdä. Hän haluaa koko ajan kaikkea, ihan oikeasti laskin että yksi päivä hän kinuaa 23:a asiaa minua joko ostamaan tai tekemään. Hän on kuitenkin jo 8-vuotias Ja jos hän jotain saakin, ei ole asiasta monesti kuin ehkä 2 minuuttia kiinnostunut/kiitollinen.
Rangaistukset ei paljoa paina, kun isän luona saa kuitenkin. Olen mm. takavarikoinut leluja ja tavaroita, ottanut kännykän pois, perunut kivoja menoja.
Juttelu ja yhdessä sopiminen ja asioiden selittäminen ei tuo yleensä sen kummempaa tulosta. Haluaminen on hänellä niin vahvaa (+pitkäjänteinen ymmärtäminen iän puolesta heikkoa), ettei kiinnosta onko äitillä rahaa ostaa jotain tai meneekö hampaat piloille kun ei pese niitä. Hän haluaa just nyt just näin ja se siitä. Meillä on yhteiset säännöt jääkaapin ovessa ja tilanteet missä lapsi saa käyttää päätösvaltaa, mutta ei auta.
Ja kun näitä suuria taisteluita meillä sitten käydään, missä en anna periksi, niin lapsi huutaa ja ulvoo kurkku suorana että en rakasta häntä (sanottakoon että olen selittänyt hänelle monesti että rakastan mutta minun ei tarvitse toteuttaa hänen kaikkia toiveitaan), sekä sanon että rakastan joka ilta kun peittelen nukkumaan.
Minulla lähtee oikeasti kohta järki, arki on mennyt hänen kanssaan nyt todella raskaaksi. Teini-iässä tilanne arvatenkin vain pahenee.
Mitä oikeasti voin tehdä tai mistä saada apua tähän?
Kommentit (151)
Vierailija kirjoitti:
Entisenä erittäin vahvatahtoisena lapsena, tuollaisessa tilanteessa ja eroperheessä kasvaneena, missä toinen vanhemmista hukuttaa materiaan ja toinen yrittää olla järkevä, en hirveästi arvosta sitä psykologista haittaa mitä jatkuva materia sai aikaan.
On järkyttävä työ aikuisuuden kynnyksellä alkaa opettelemaan asioita sen jälkeen, kun on sössinyt asioitansa huolella, koska ei ole oppinut resilienssiä talouteen ja kapitalistimainontaan. Suosittelen lapsellenne nepsytutkimuksia, koska järjetön jääräpäisyys yhdistettynä nuoren iän "manipulointiin" voi olla autisminkirjoa.
Lapsenne voi ymmärtää rakastamisen käsitteen väärin, jos hänelle rakastaa = lahja. Hän voi sanoittaa asiat toisin kuin niillä sanoilla oikeasti tarkoitetaan. Suosittelen myös pysyvää asumista sen järkevämmän vanhemman luona ja lahjoihin ehdottomasti synttäri+joulu raja.
Hampaita pesin, kun äiti järjesti siitä kilpailun, kumpi ehtii ensin :D Rakkaus on rajoja, selkeitä rajoja. Joskus todella luovia ratkaisuja, että saa arkiasiat pyörimään.
No onhan tuo äiti jo osoittanut, että jos et ole sellainen kuin minä haluan sinun olevan, niin otan sinulta tavaroita pois eli äidin luona ihan konkreettisesti tavara on rakkaus. Jos lapsi sanoo, että en rakasta sinua, niin äiti ottaa puhelimen pois!
Siinä olen samaa mieltä, että lasta ei tarvitse hukuttaa tavaroihin. Tutkitusti onnellisimpia ovat köyhien perheiden lapset, joilla taravaa ei ole ja vaatteet on kirppikseltä. Sellainen niukka elämä on onneksi kaikille ja saa aikaan sen, että kaikki elämässä menestyneet tulee kodeista, joissa ollaan sossun asiakkaita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeastiko ihmiset ei nykyään edes opeta lapsille, että eri paikoissa toimitaan eri tavalla? Mitä väliä mitä isällä tehdään? Ap:n luona tehdään niin kuin ap sanoo. Tai niin sen teoriassa pitäisi mennä, mutta ap yrittää selvästi sysätä vastuun omastakin kasvatuksestaan isälle. Kyllä meillä on lapset ainakin aina tienneet, että esimerkiksi kun mennään isovanhemmille, siellä on eri säännöt kuin kotona, ja siellä totellaan isovanhempia mukisematta. Koulussa on koulun säännöt jne.
Isovanhemmat ja koulu on täysin eri asia kuin kaksi kotia. Jos sulla ei ole kokemusta vuoroasumisesta niin ei ehkä kannata kommentoida mitään
Jos on köyhän vanhemman koti jossa syödään itsetehtyä arkiruokaa, vaattet on alesta ja kirppikseltä ja varakkaan vanhemman koti jossa tilataan ruoka tai käydään ravintoloissa sekä ostellaan kasapäin merkkivaatteita ja tavaroita , niin kyllä on syytä opettaa lapsi elämään kahta elintasoakin .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entisenä erittäin vahvatahtoisena lapsena, tuollaisessa tilanteessa ja eroperheessä kasvaneena, missä toinen vanhemmista hukuttaa materiaan ja toinen yrittää olla järkevä, en hirveästi arvosta sitä psykologista haittaa mitä jatkuva materia sai aikaan.
On järkyttävä työ aikuisuuden kynnyksellä alkaa opettelemaan asioita sen jälkeen, kun on sössinyt asioitansa huolella, koska ei ole oppinut resilienssiä talouteen ja kapitalistimainontaan. Suosittelen lapsellenne nepsytutkimuksia, koska järjetön jääräpäisyys yhdistettynä nuoren iän "manipulointiin" voi olla autisminkirjoa.
Lapsenne voi ymmärtää rakastamisen käsitteen väärin, jos hänelle rakastaa = lahja. Hän voi sanoittaa asiat toisin kuin niillä sanoilla oikeasti tarkoitetaan. Suosittelen myös pysyvää asumista sen järkevämmän vanhemman luona ja lahjoihin ehdottomasti synttäri+joulu raja.
Hampaita pesin, kun äiti järjesti siitä kilpailun, kumpi ehtii ensin :D Rakkaus on rajoja, selkeitä rajoja. Joskus todella luovia ratkaisuja, että saa arkiasiat pyörimään.
No onhan tuo äiti jo osoittanut, että jos et ole sellainen kuin minä haluan sinun olevan, niin otan sinulta tavaroita pois eli äidin luona ihan konkreettisesti tavara on rakkaus. Jos lapsi sanoo, että en rakasta sinua, niin äiti ottaa puhelimen pois!
Siinä olen samaa mieltä, että lasta ei tarvitse hukuttaa tavaroihin. Tutkitusti onnellisimpia ovat köyhien perheiden lapset, joilla taravaa ei ole ja vaatteet on kirppikseltä. Sellainen niukka elämä on onneksi kaikille ja saa aikaan sen, että kaikki elämässä menestyneet tulee kodeista, joissa ollaan sossun asiakkaita.
Vanhempien suhtautuminen niukkuuteen vaikuttaa myös, ei se rahattomuus ole mikään tae asioista. Vanhempi voi olla psykologisesti reilu ja lämmin ja rakastava, vaikka ei pystyisikään järjestämään muotivaatteita ja muuta sosiaalista statustavaraa. Vanhempi voi olla rikas, mutta psykologisesti pihi niin rakkaudessa kuin lämmössäkin, mutta pystyy antamaan lapselle sosiaalistatuksia. Sellaiset sukupolviset sossun asiakkaat lapsineen eivät välttämättä edes uneksi paremmasta, tai heidän käsitys paremmasta on juurikin materiaa, jos se materia tai pikemminkin sen puute on ollut se perheen puheenaihe. Kirjastot ja museot ovat mahdollisia vierailla köyhällekin ja niistä voi myös tehdä puheenaiheen. On eri kasvaa kuunnellessa vanhempien keskusteluja kaikesta siitä, mitä ei ole ja mikä puuttuu ja mikä on rikki, mutta ei ole varaa korjata ja on erilaista kuunnella mielipiteitä kirjasta, museokäynnistä tai kesäteatteriesityksestä.
Tähän varallisuusasiaan vielä, että lapsen voi myös kasvattaa arvostamaan muuta kuin muotivaatteita ja muuta viimeisintä hömppää. Mikään pakko ei ole siihen oravanpyörään lähteä mukaan, vaikka se taloudellisesti olisikin mahdollista. Raha-asiat on muutenkin yksi sellainen viimeinen tabu suomalaisessa yhteiskunnassa. Olisi paljon parempi opettaa lapsille jo pienestä pitäen järkevää rahankäyttöä, rahan arvo jne. Nythän monissa perheissä vaietaan raha-asiat täysin, ja täysi-ikäistyttyään lapsilla ei ole mitään hajua miten toimia rahan kanssa. Siksi niin moni nuori menettää luottotiedot. Ap:kin voisi ihan suoraan sanoa lapselle, että jokaista hilavitkutinta ei osteta, vaikka rahaa olisikin. Rakkautta on opettaa lapset selviytymään maailmassa, ei lelliä piloille koska tuntuu pahalta kun lapsi kiukuttelee.
Vierailija kirjoitti:
Olin samanlainen lapsena. Lapsi osoittaa tarpeiden tarvettaan. En saanut äidiltä fyysistä läheisyyttä ja muuta lempeää huomiointia joten se purkautui muuna huomion hakemisena, esim halusin tavaroita ja kiukuttelin juuri noin. Ei lapsi tavaroita tarvitse, ota syliin ja hali. Rakkauden osoittaminen pehmittää. Sen jälkeen vasta rajat tehoavat. Ei rajat toimi ilman rakkautta.
Mutta minun lapseni saa fyysistä läheisyyttä ja huomiota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Entisenä erittäin vahvatahtoisena lapsena, tuollaisessa tilanteessa ja eroperheessä kasvaneena, missä toinen vanhemmista hukuttaa materiaan ja toinen yrittää olla järkevä, en hirveästi arvosta sitä psykologista haittaa mitä jatkuva materia sai aikaan.
On järkyttävä työ aikuisuuden kynnyksellä alkaa opettelemaan asioita sen jälkeen, kun on sössinyt asioitansa huolella, koska ei ole oppinut resilienssiä talouteen ja kapitalistimainontaan. Suosittelen lapsellenne nepsytutkimuksia, koska järjetön jääräpäisyys yhdistettynä nuoren iän "manipulointiin" voi olla autisminkirjoa.
Lapsenne voi ymmärtää rakastamisen käsitteen väärin, jos hänelle rakastaa = lahja. Hän voi sanoittaa asiat toisin kuin niillä sanoilla oikeasti tarkoitetaan. Suosittelen myös pysyvää asumista sen järkevämmän vanhemman luona ja lahjoihin ehdottomasti synttäri+joulu raja.
Hampaita pesin, kun äiti järjesti siitä kilpailun, kumpi ehtii ensin :D Rakkaus on rajoja, selkeitä rajoja. Joskus todella luovia ratkaisuja, että saa arkiasiat pyörimään.
Kiitos kommentista. Lapsella on sisäinen ristiriita varmasti kaikesta ja olen myös huolissani siitä ettei opi rahan arvoa. Jos pienenä tottuu saamaan kaiken niin kun täyttää 18v niin on varmaan ekana hakemassa kaikki pikavipit sun muut kun ei ole oppinut siihen ettei kaikkea saa / kaikkea ei saa heti. Yritän kyllä täällä puhua lapsille rahasta järkevästi ja opettaa rahataitoja.
Kuinka paljon lapsi liikkuu, urheilee ja on ulkona? Onko hänellä mitään mieluista urheilullista harrastusta, jossa voi purkaa energiaansa ja jossa kaikille on säännöt?
Kyllä tuon ikäinen tietää tasan tarkasti mitä säännöt tarkoittavat, mutta jos sääntöjä ei ole tai ap voi muuttaa niitä mielensä mukaan, niin eihän sellaisista ota selvää edes aikuinen ihminen, saati lapsi.
Olisi kuitenkin hyvä saada lapsi luottamaan äitiinsä edes jollakin tasolla. Nyt luottoa ei ole ja lapsi yrittää mennä niillä konsteilla mitkä ovat tähän mennessäkin toimineet. Ottaisin mukaan nyt ammattiauttajan ja tekisin hänen ja lapsen kanssa ihan paperille selkeät säännöt. Sitten keksisin jonkun yhteisen harrastuksen tai jutun, jossa on liikuntaa, vaikka sitten menisimme jonnekin kiipeilypuistoon tai sukelluskurssille, jossa molemmat ovat yhtä hyviä/huonoja ja hyvän kautta yrittäisin lähentyä lapsen kanssa.
Niin minä tekisin tai olisin tehnyt, jos meillä olisi ollut tuollainen tilanne. Luottamus tulee ansaita, äidinkin tulee ansaita se, ei vain lapsen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:lla ei ole sitten käynyt mielessä kysyä lapselta suoraan, että mikä sinua oikeasti suututtaa? Jos vastaa vaikka että hampaidenpesu, sano tiukasti että ei se ole mikään syy kiukutella, koska ne on harjattava joka tapauksessa, joten kerro mikä oikeasti kiukuttaa. Lapset kuten aikuisetkaan eivät aina halua puhua suoraan tunteistaan, mutta jokuhan tuota lasta selvästi kiusaa, kun käytös on mitä on. Veikkaan että vaiettu ero ja vanhempien tulehtuneet välit ja siitä johtuva jatkuva kireä tunnelma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin lapselle, että en rakasta. Että en todellakaan rakasta kakaraa, joka rääkyy, vinkuu ja kärttää koko ajan jotain. Sanoisin, että minulla on paljon mukavampaa, kun hän ei ole lähellä.
Juuri näin. Noiden on hyvä antaa maistaa omaa lääkettään. Se se opettaa jos mikä.
Niin minunkin mielestä. Ei sitä rakkauttaan saa aikuisenakaan rääkymällä rumasti, joten miksi lapsena pitäisi saada?
Unohtuu vanha sanonta, lapsi tarvitsee rakkautta eniten silloin kun hän ansaitsee sitä vähemmän. Lapsuus ja vanhemmuus on tapojen ja rajojen opettelua varten. Kokemus riittävästä rakkaudesta kannattelee tasapainoiseen aikuisuuteen. Ja mitään ihme taikatemppuja ei kellään ole neuvoa, joudut ap itse kokeilemaan mikä toimii parhaiten, tai vähiten huonosti. Ja jaksamaan tuhat toistoa kunnes asia menee perille, tai lapsi kasvaa ja kehittyy kyseisen vaiheen ohi. Sanoisin että valitse taistelusi, hammaspesusta kannattaa jaksaa vääntää, tavaroiden vänkäämiseen voit hyvin vastata että ei on ei ja en keskustele enää tästä. Anna lapsen mököttää jos on mäköttääkseen,, rajojen pitäminen on rakkautta. Voithan myös ehdottaa jotain kivaa tekemistä inttämisen sijaan jos haluat, vaikka lautapelin pelaamista tai yhdessä leipomista, lapsi sitten tarttuu tarjoukseen tai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Selkäsauna. Älkää olko tollasia s a a t a n a n lussuja. Nyrkkiä se lapsi tottelee.
Yksi kerta ei riitä joka lapsen kohdalla. Osan kohdalla ei edes sata. Kasvatus on vuosien työ. Jatka kurinpitoa, vaikkei se näyttäisi auttavan. Jonain päivänä se saattaa olla tuottanut tulosta. Liian paljon näkee vanhempia, jotka ovat selvästi luovuttaneet lastensa suhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa tähän ketjuun kommentoivista on sivuuttanut täysin lapsen tunteet käytöksen takana. Takerrutaan ainoastaan siihen näkyvään käytökseen. Se käytös on vain jäävuoren huippu, joka näkyy pinnalla. Syys sille käytökselle ovat siellä pinnan alla, ja niihin asioihin pitää puuttua, jos käytöstä halutaan muuttaa.
Jo eka sivulla on mainittu ero. Se on varmasti ollut lapselle traumaattinen. Mutta ap oli hoitanut asian, joten mitäpä sitä sen enempää puimaan? Eihän lapsi voi sellaisesta kärsiä, kun asiasta on kerran keskusteltu.
Laitat sanoja minun suuhuni. Sanoin että olen käsitellyt sitä jo tavanomaisin keinoin, mihin meitä on ammattilaisten toimesta ohjattu ja mitä osa täällä ehdotteli. Mun kysymys on että MITÄ SEURAAVAKSI, kun minusta tuntuu että ne tavanomaiset keinot ei nyt riitä!
Älä minulle raivoa, sinä sen lapsesi olet kasvattanut, en minä. Mutta taitaa temperamentti kulkea teillä suvussa. Monestihan lapsissa ärsyttää juuri ne piirteet, jotka tunnistaa itsessään. Eli ehkä voisit lähestyä lastasi opettelemalla rauhoittumaan itse, hyväksymään omat puutteesi ja rakastamaan itseäsi. On ok olla lapsen edessä epätäydellinen ja näyttää tunteita, jos vaikka lapsen sanat ja käytös satuttavat. Lapsenkin on joskus hyvä nähdä vanhempi ihmisenä.
Ap tuntuu olevan tosiaan samanlainen vänkääjä kuin mitä lapsestaan kirjoittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle äitini aikoinaan sanoi, että kyse ole aina minusta. Se jäi mieleeni ja siten osaan ottaa huomioon myös muut ihmiset ja heidän toiveensa.
Lapsellasi ei todennäköisesti ole teini-ikäisenä yhtään kaveria, jos käyttäytyy samalla tavalla myös kodin ulkopuolella. Oppiipahan sitten viimeistään.
Lapsi manipuloi sinua. Perheneuvolaan yhteyttä lapsen ongelmista ja sinun jaksamisesta. Isäkin paikalle ja porukalla sovitaan pelisäännöt joita noudatetaan molemmissa kodeissa.
Vierailija kirjoitti:
Olin samanlainen lapsena. Lapsi osoittaa tarpeiden tarvettaan. En saanut äidiltä fyysistä läheisyyttä ja muuta lempeää huomiointia joten se purkautui muuna huomion hakemisena, esim halusin tavaroita ja kiukuttelin juuri noin. Ei lapsi tavaroita tarvitse, ota syliin ja hali. Rakkauden osoittaminen pehmittää. Sen jälkeen vasta rajat tehoavat. Ei rajat toimi ilman rakkautta.
Tämä on viisas viesti ja toivottavasti kaltaistesi lasten vanhemmat lukevat ja sisäistävät tämän.
Sinä luot rajat etkä kilpaile isän kanssa..mistään.
Lapsi on pieni kiristäjä, mitä enemmän annat periksi sitä enemmän olet pissassa.
Turvallinen aikuinen ei ole manipuloitavissa.
Lapsi on löytänyt keinon protestoida käytöstäsi - ja sinä vahvistat sitä.
Entisenä erittäin vahvatahtoisena lapsena, tuollaisessa tilanteessa ja eroperheessä kasvaneena, missä toinen vanhemmista hukuttaa materiaan ja toinen yrittää olla järkevä, en hirveästi arvosta sitä psykologista haittaa mitä jatkuva materia sai aikaan.
On järkyttävä työ aikuisuuden kynnyksellä alkaa opettelemaan asioita sen jälkeen, kun on sössinyt asioitansa huolella, koska ei ole oppinut resilienssiä talouteen ja kapitalistimainontaan. Suosittelen lapsellenne nepsytutkimuksia, koska järjetön jääräpäisyys yhdistettynä nuoren iän "manipulointiin" voi olla autisminkirjoa.
Lapsenne voi ymmärtää rakastamisen käsitteen väärin, jos hänelle rakastaa = lahja. Hän voi sanoittaa asiat toisin kuin niillä sanoilla oikeasti tarkoitetaan. Suosittelen myös pysyvää asumista sen järkevämmän vanhemman luona ja lahjoihin ehdottomasti synttäri+joulu raja.
Hampaita pesin, kun äiti järjesti siitä kilpailun, kumpi ehtii ensin :D Rakkaus on rajoja, selkeitä rajoja. Joskus todella luovia ratkaisuja, että saa arkiasiat pyörimään.