Minulla on todella vahvatahtoinen lapsi joka vetää aina sä et rakasta mua- kortin esille

Lapsi tarvitsee rakkautta ja rajoja, ei rojuja. Nyt todellakin kova keskustelu isän kanssa pelisäännöistä ennen kuin olette todella pulassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä voisit yrittää keskustella lapsen kanssa siitä, mitä rakkaus on. Onko se lapsen mielestä sitä, että ostetaan kivoja tavaroita ja täytetään lapsen kaikki toiveet? Nyt olisi aika opettaa lapselle vähän arvoja.

Ollaan keskusteltu. Monesti.

No sitten sanoisin, että anna kiukutella, äläkä ota itseesi siitä, mitä lapsi kiukuspäissään sanoo. Koita tehdä selväksi, että isän ja sinun luonasi on eri säännöt ja kun ollaan sinun luonasi, niitä voimassaolevia sääntöjä noudatetaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun lapsi on jo 8, olet kenties myöhässä. Jos on keskusteluyhteys isän kanssa, niin siitä pitää aloittaa. Jos ei, niin itse en ottaisi lasta enää vuoroviikoiksi, vaan ainoastaan joka toinen viikonloppu, jolloin voi sitten antaa periksi kaikeksi. Mies kantakoon vastuun kasvatuksensa tuloksista.

Ei ole keskusteluyhteyttä. En haluaisi ulkoistaa itseäni lapsen elämästä vaikka vaikeaa onkin tämä.

Tässä onkin asian ydin. Ei ole keskusteluyhteyttä. Lapsi huomaa ja tietää. Kärsii siitä, että hänelle rakkaat ihmiset eivät tule keskenään toimeen. Ero itsessään on lapselle raskas, vaikka vanhemmat pystyisivät sen sulassa sovussa toteuttamaan, ja välit olisivat hyvät eron jälkeenkin. Kun vanhemmat eivät ole edes puheväleissä, ja kaikki kommunikaatio tapahtuu lapsen kautta, on tilanne lapselle sietämätön. Tälle asialle pitäisi tehdä jotain. Jos ei omin keinoin onnistu, niin perheterapia olisi vahva suositukseni.

Lapsen kanssa pitäisi käsitellä se suru, että vanhemmat eivät ole yhdessä. Lapsen tavaran haluamisen takana voi olla epäily siitä, että äiti ei rakasta, koska ei enää halua asua isän kanssa (eikä näin ollen myöskään minun kanssa, on lapsen ajatus).

Kun lapsi seuraavan kerran vetää esiin tuon et rakasta mua-kortin, tekisin kuten ap on tehnytkin, eli perustelisin ettei tavaran ostamisella rakkautta osoiteta, vaan sillä, että haluaa olla yhdessä toisen kanssa ja välittää että toisella on kaikki hyvin (esimerkiksi ne hampaat pysyvät ehjinä, ja siksi vaatii ne harjaamaan). Samassa yhteydessä olisikin sitten luontevaa ottaa puheeksi myös vanhempien erillään asuminen, ja se, että rakastaa lasta silloinkin, kun lapsi on toisen vanhemman luona, ja painottaa ettei johdu lapsesta, että vanhemmilla on aikuisten ongelmia, eivätkä siksi enää voi asua kaikki samassa kodissa.

Toisesta vanhemmasta ei myöskään koskaan pitäisi puhua lapselle tai lapsen kuullen pahaa, vähättelevästi, tai kyseenalaistavasti. Erimielisyydet pitäisi kyllä pystyä selvittämään aikuisten kesken, ja aikuisuutta on myös pakottaa itsensä toimimaan edes asiallisesti sen toisen osapuolen kanssa silloin, kun on yhteisiä lapsia. Tämä on tietysti mahdoton toteuttaa, jos vain toinen tämän ymmärtää, ja on valmis lasten vuoksi menemään epämukavuusalueelleen. Kuten sanottu, perheterapiaan olisi hyvä hakeutua, jotta kaikki osapuolet tulisivat kuulluiksi, väärinkäsitykset tulisi oikaistuiksi, ja yhteisistä pelisäännöistä saataisiin sovittua.

Puheyhteyttä ei ole sellaista, että yhteisten sääntöjen sopiminen molemmissa kodeissa onnistuisi. Lapsen isän mielestä se on minun ongelma jos en osta lapsille asioita ja hammaspesusta sanoo että kyllä pestään - vaikka näkyy ettei ole pesty. Eli minkäs teet 🤷

Asiat hoidetaan isän kanssa tekstiviestitse - ei lasten kautta.

Ja eroa on käyty lapsen kanssa läpi juuri noin kuin kuvailit. Monet kerrat. Lapsi haluaisi että isä asuisi täällä. Mutta kun se ei ole mahdollista mitenkäänpäin niin minkäs sille tekee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huoh.. huolissaan tästä lapseni käytöksestä/ oireilusta. En ole huolissani siitä rakastaako lapsi minua tai toisinpäin kun vastaus on ilmiselvä: rakastetaan!

Ehkä sinulla ei myöskään nyt ole ihan samanlainen tilanne kuin minulla tässä tämän yhden lapsen kanssa (toisen kanssa toimiikin ihan hyvin tuo mitä sanot).

Kysy ammattilaisilta neuvoa lapsen oireiluun.

Jos luit ketjua niin olen kysynyt. Ei ole tullut neuvoa. Pitää rajoista kiinni ja tehdä niinkuin nytkin teen. Koulussa menee hienosti. Isä päättää mitä tekee kun kuitenkin huolehtii vähimmäisvaatimukset vanhemmuudesta. Plaaplaa. Tämmöisiä ne keskustelut ammattilaisten kanssa on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ole aikuinen. Et sinä mene rikki siitä, että lapsi on sinulle vihainen tai kyseenalaistaa rakkautesi. Sanot vaan tiukasti, että tämä asia ei liity rakkauteen mitenkään, vaan siihen että sinä määräät koska olet vanhempi ja lapsi tottelee. Moni nykyvanhempi jotenkin melkein pelkää omia lapsiaan ja sitä, ettei ole heidän silmissään hyvä ja pidetty. Vanhemmuus ei kuitenkaan ole kaveruutta, vaan tarkoitus on kasvattaa lapsesta pärjäävä, yhteiskuntakelpoinen aikuinen.

Noin teen. On tämä silti raskasta ja olen lapsesta huolissani. Etkö itse olisi minun sijassani siis? Minun ei tarvitse olla huolissaan?

Huolissasi mistä? Ettei lapsi rakasta sinua? En olisi itse huolissani, koska en sallisi huonoa käytöstä alunperinkään. Mököttää saa toki ihan vapaasti. Meillä aikuiset määrää ja kantaa vastuun, lapset tottelee, tykkäsivät tai eivät. Joka päivä sanotaan että rakastetaan, ja se ei liity kasvatukseen mitenkään. Lapset nyt 15 ja 12, ei ole ollut ongelmia.

Huoh.. huolissaan tästä lapseni käytöksestä/ oireilusta. En ole huolissani siitä rakastaako lapsi minua tai toisinpäin kun vastaus on ilmiselvä: rakastetaan!

Ehkä sinulla ei myöskään nyt ole ihan samanlainen tilanne kuin minulla tässä tämän yhden lapsen kanssa (toisen kanssa toimiikin ihan hyvin tuo mitä sanot).

Jokainen lapsi on erilainen, kaikkihan sen ymmärtää. Oma 15-vuotiaani on ollut aina äärimmäisen voimakastahtoinen lapsi. Tiesin heti, että jos tämän kanssa ei pidetä tiukkaa kuria, tulee olemaan helvetti irti. Ei sinun auta muu kuin pitää kuria. Isä tekee mitä tekee, et voi häntä muuttaa. Tuntuu että et tahdo kantaa omaa vastuutasi, vaan syytät lapsen käytöksestä isää, vaikka huono käytös tapahtuu sinun luonasi, sinun salliessasi sen itseäsi kohtaan omassa kodissasi. Mieti hetki sitä ennen kuin syyttelet muita ymmärtämättömyydestä tilannettasi kohtaan.

No sitähän minä juuri kysyn että miten voisin ymmärtää tätä tilannetta nyt paremmin tai pitää sitä kuria paremmin- kun en vaan enää keksi miten voisin!!

Olen vela (joten tiedän kaiken lapsenkasvatuksesta tietysti) mutta mielestäni on virhe lähteä tuollaisiin neuvotteluihin. Ja tajuat itsekin, että tuo "et rakasta minua" on vain manipulointikeino. Lapsi ainakin tajuaa.

Hankalien perheenjäsenten kanssa on olemassa tämä hyvä ohjenuora: älä riitele, puolustaudu tai selitä. Olet tehnyt noita kaikkia. Lopeta se.

Tässä psykologiasaitilta vähän taustoja. https://psychcentral.com/blog/imperfect/2018/03/dealing-with-difficult-…

Ohje pätee myös aikuisiin.

Varsinaisen manipulaattorin olet kasvattanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap tarvitsee koulutusta lapsen kanssa toimimiseen. Hän selkeästi hakee riitaa. En tarkoita, että kaikki pitäisi ostaa tai mitään ei tarvitse tehdä vaan ihan diyä, että jokin on pielessä vuorovaikutuks3ssa, kun kokoajan menee sukset ristiin. Eikä se syy ole isän.

Hmm, olen ammatiltani lastenhoitaja ja kyseinen lapsi ei ole ainoa lapseni. Toisen kanssa on ihan erilaista/helpompaa. Luulisin että minulla on ihan perusymmärrys siitä miten olla vuorovaikutuksessa lapsen kanssa.

Lastenhoitajilla on monesti se ongelma, että heidät on töissä marinoitu positiivisuudessa ja sanoituksessa ja siksi he eivät osaa olla tiukkana lapsille kotonakaan. Monet lapset pitävät suorastaan pilkkanaan sitä, että teki mitä tahansa niin aina siitä seuraa, että äiti aloittaa lempeän tunnepuhesession.

No höpö höpö 😄 Kyllä minä osaan sanoa myös tiukasti niin töissä kuin kotona, vaikka osaan myös toisissa tilanteissa sanoittaa lapsille tunteita ja tilanteita.

Anteeksi vaan, mutta jos et selviä taistelusta voittajana kun vastustaja on 8-vuotias ja otat sen noin vakavasti, kun se 8-vuotias taistelun tiimellyksessä vetää et rakasta -kortin esiin (eli lapsi sanoittaa tunteita),  niin kyllä se on aika vahva osoitus juurikin yllä kuvatusta ammattitaudista missä positiivisuus ja sanoitus hallitsevat.

8-vuotiaalle pitäisi pystyä asettamaan oikeasti kova kovaa vastaan ja olla välittämättä turhanpäiväisestä tunnepuheesta. Jos et tähän pysty, niin se on akilleen kantapääsi jota lapsi on selvästi oppinut käyttämään hyväkseen.

Ap, oot toiminut juuri oikein. Lapsen isä ei tunnu tajuavan asiaa ollenkaan vaan pitää yllä jotain ihme kilpavarustelua kun ostaa ja sallii kaiken. Luulee ehkä jotenkin kompensoivansa eroa sillä.

Vaikka lapsi huutaa sulle, sinä olet sille turva kun uskallat asettaa myös rajat. Kyllä lapsi tietää että rakastat sitä.

Vänkäät ap jokaiseen kommenttiin vaan vastaan, että olet tehnyt jo nämä kaikki asiat todella hyvin ja asiallisesti ja ei toimi. Mikä on tämän aloituksesi pointti? Että haukuttaisiin ja syytettäisiin vaan isää lapsen pilaamisesta?

Vierailija kirjoitti:

Vänkäät ap jokaiseen kommenttiin vaan vastaan, että olet tehnyt jo nämä kaikki asiat todella hyvin ja asiallisesti ja ei toimi. Mikä on tämän aloituksesi pointti? Että haukuttaisiin ja syytettäisiin vaan isää lapsen pilaamisesta?

Näin juuri. Kerran ap tekee jo kaiken täydellisesti, mikä ongelma? Hyviä neuvoja ja kokemuksia on kirjoitettu, mutta ei kelpaa, kun ammattilainen tietää itse paremmin. Silti ei saa lastaan kuriin, vaikka se on vasta 8.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun lapsi on jo 8, olet kenties myöhässä. Jos on keskusteluyhteys isän kanssa, niin siitä pitää aloittaa. Jos ei, niin itse en ottaisi lasta enää vuoroviikoiksi, vaan ainoastaan joka toinen viikonloppu, jolloin voi sitten antaa periksi kaikeksi. Mies kantakoon vastuun kasvatuksensa tuloksista.

Ei ole keskusteluyhteyttä. En haluaisi ulkoistaa itseäni lapsen elämästä vaikka vaikeaa onkin tämä.

Tässä onkin asian ydin. Ei ole keskusteluyhteyttä. Lapsi huomaa ja tietää. Kärsii siitä, että hänelle rakkaat ihmiset eivät tule keskenään toimeen. Ero itsessään on lapselle raskas, vaikka vanhemmat pystyisivät sen sulassa sovussa toteuttamaan, ja välit olisivat hyvät eron jälkeenkin. Kun vanhemmat eivät ole edes puheväleissä, ja kaikki kommunikaatio tapahtuu lapsen kautta, on tilanne lapselle sietämätön. Tälle asialle pitäisi tehdä jotain. Jos ei omin keinoin onnistu, niin perheterapia olisi vahva suositukseni.

Lapsen kanssa pitäisi käsitellä se suru, että vanhemmat eivät ole yhdessä. Lapsen tavaran haluamisen takana voi olla epäily siitä, että äiti ei rakasta, koska ei enää halua asua isän kanssa (eikä näin ollen myöskään minun kanssa, on lapsen ajatus).

Kun lapsi seuraavan kerran vetää esiin tuon et rakasta mua-kortin, tekisin kuten ap on tehnytkin, eli perustelisin ettei tavaran ostamisella rakkautta osoiteta, vaan sillä, että haluaa olla yhdessä toisen kanssa ja välittää että toisella on kaikki hyvin (esimerkiksi ne hampaat pysyvät ehjinä, ja siksi vaatii ne harjaamaan). Samassa yhteydessä olisikin sitten luontevaa ottaa puheeksi myös vanhempien erillään asuminen, ja se, että rakastaa lasta silloinkin, kun lapsi on toisen vanhemman luona, ja painottaa ettei johdu lapsesta, että vanhemmilla on aikuisten ongelmia, eivätkä siksi enää voi asua kaikki samassa kodissa.

Toisesta vanhemmasta ei myöskään koskaan pitäisi puhua lapselle tai lapsen kuullen pahaa, vähättelevästi, tai kyseenalaistavasti. Erimielisyydet pitäisi kyllä pystyä selvittämään aikuisten kesken, ja aikuisuutta on myös pakottaa itsensä toimimaan edes asiallisesti sen toisen osapuolen kanssa silloin, kun on yhteisiä lapsia. Tämä on tietysti mahdoton toteuttaa, jos vain toinen tämän ymmärtää, ja on valmis lasten vuoksi menemään epämukavuusalueelleen. Kuten sanottu, perheterapiaan olisi hyvä hakeutua, jotta kaikki osapuolet tulisivat kuulluiksi, väärinkäsitykset tulisi oikaistuiksi, ja yhteisistä pelisäännöistä saataisiin sovittua.

Puheyhteyttä ei ole sellaista, että yhteisten sääntöjen sopiminen molemmissa kodeissa onnistuisi. Lapsen isän mielestä se on minun ongelma jos en osta lapsille asioita ja hammaspesusta sanoo että kyllä pestään - vaikka näkyy ettei ole pesty. Eli minkäs teet 🤷

Asiat hoidetaan isän kanssa tekstiviestitse - ei lasten kautta.

Ja eroa on käyty lapsen kanssa läpi juuri noin kuin kuvailit. Monet kerrat. Lapsi haluaisi että isä asuisi täällä. Mutta kun se ei ole mahdollista mitenkäänpäin niin minkäs sille tekee.

Näilläkin spekseillä suosittelen edelleen perheterapiaa. Lapsi ei ole käsitellyt eroa ja kaikkia siihen liittyviä tunteita kunnolla. Asiat jäävät aina jollain tasolla kesken, kun kaikki osapuolet eivät ole keskutelussa mukana. Kysymyksiä jää ilmaan, toinen vanhempi vastaa eri tavalla kuin toinen, turhia toiveita teidän yhteenpaluusta voi elää lapsen mielessä. Lapsi myös suree mennyttä, ja yrittää paikata surun tunnetta haluamalla sitä sun tätä, joka ei kuitenkaan lopulta tuo hänelle lohtua. Hänellä ei ole muita keinoja. Hän on vasta 8v, ja pohjattoman surullinen perheen hajoamisesta. Hän ei ymmärrä, miksi te olette näin päättäneet, kun se on täysin hänen järkensä vastaista. Hän vaan haluaisi, että te kaikki olisitte yhdessä, ja kaikilla olisi hyvä olla.

Vierailija kirjoitti:

Ap tarvitsee koulutusta lapsen kanssa toimimiseen. Hän selkeästi hakee riitaa. En tarkoita, että kaikki pitäisi ostaa tai mitään ei tarvitse tehdä vaan ihan diyä, että jokin on pielessä vuorovaikutuks3ssa, kun kokoajan menee sukset ristiin. Eikä se syy ole isän.

Mietin ihan samaa. Tuossa on 2 "vahvatahtoista" (eli minä-minä -ihmistä) eikä kumpaakaan kiinnosta toisen hyvinvointi, ainoastaan valta.

Jossain oli fiksu lause, jonka mukaan rakkauden sanat pitäisi osata muuttaa teoiksi ja siitähän tuossa taitaa olla kyse. Ap hokee, että rakastaa ja lapsi ihmettelee, että miksi se ei näy missään. En tarkoita, että lapselle pitää antaa kaikki periksi, mutta aika outoa, että ap ja lapsi eivät pysty sopimaan mistään, missä arjessa se ap:n mainostama rakkaus näkyy?

Vaikuttaa siltä, että ei isän luona ole lepsua, mutta äidin luona ei tule huomatuksi, jos ei pistä hanttiin. Ja silloin ap ylireagoi, ottaa tavaroita pois ja peruu kaverisynttäreitä, jotta lapsi aivan varmasti saa sen kokemuksen, että äiti ei rakasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun lapsi on jo 8, olet kenties myöhässä. Jos on keskusteluyhteys isän kanssa, niin siitä pitää aloittaa. Jos ei, niin itse en ottaisi lasta enää vuoroviikoiksi, vaan ainoastaan joka toinen viikonloppu, jolloin voi sitten antaa periksi kaikeksi. Mies kantakoon vastuun kasvatuksensa tuloksista.

Ei ole keskusteluyhteyttä. En haluaisi ulkoistaa itseäni lapsen elämästä vaikka vaikeaa onkin tämä.

Tässä onkin asian ydin. Ei ole keskusteluyhteyttä. Lapsi huomaa ja tietää. Kärsii siitä, että hänelle rakkaat ihmiset eivät tule keskenään toimeen. Ero itsessään on lapselle raskas, vaikka vanhemmat pystyisivät sen sulassa sovussa toteuttamaan, ja välit olisivat hyvät eron jälkeenkin. Kun vanhemmat eivät ole edes puheväleissä, ja kaikki kommunikaatio tapahtuu lapsen kautta, on tilanne lapselle sietämätön. Tälle asialle pitäisi tehdä jotain. Jos ei omin keinoin onnistu, niin perheterapia olisi vahva suositukseni.

Lapsen kanssa pitäisi käsitellä se suru, että vanhemmat eivät ole yhdessä. Lapsen tavaran haluamisen takana voi olla epäily siitä, että äiti ei rakasta, koska ei enää halua asua isän kanssa (eikä näin ollen myöskään minun kanssa, on lapsen ajatus).

Kun lapsi seuraavan kerran vetää esiin tuon et rakasta mua-kortin, tekisin kuten ap on tehnytkin, eli perustelisin ettei tavaran ostamisella rakkautta osoiteta, vaan sillä, että haluaa olla yhdessä toisen kanssa ja välittää että toisella on kaikki hyvin (esimerkiksi ne hampaat pysyvät ehjinä, ja siksi vaatii ne harjaamaan). Samassa yhteydessä olisikin sitten luontevaa ottaa puheeksi myös vanhempien erillään asuminen, ja se, että rakastaa lasta silloinkin, kun lapsi on toisen vanhemman luona, ja painottaa ettei johdu lapsesta, että vanhemmilla on aikuisten ongelmia, eivätkä siksi enää voi asua kaikki samassa kodissa.

Toisesta vanhemmasta ei myöskään koskaan pitäisi puhua lapselle tai lapsen kuullen pahaa, vähättelevästi, tai kyseenalaistavasti. Erimielisyydet pitäisi kyllä pystyä selvittämään aikuisten kesken, ja aikuisuutta on myös pakottaa itsensä toimimaan edes asiallisesti sen toisen osapuolen kanssa silloin, kun on yhteisiä lapsia. Tämä on tietysti mahdoton toteuttaa, jos vain toinen tämän ymmärtää, ja on valmis lasten vuoksi menemään epämukavuusalueelleen. Kuten sanottu, perheterapiaan olisi hyvä hakeutua, jotta kaikki osapuolet tulisivat kuulluiksi, väärinkäsitykset tulisi oikaistuiksi, ja yhteisistä pelisäännöistä saataisiin sovittua.

Puheyhteyttä ei ole sellaista, että yhteisten sääntöjen sopiminen molemmissa kodeissa onnistuisi. Lapsen isän mielestä se on minun ongelma jos en osta lapsille asioita ja hammaspesusta sanoo että kyllä pestään - vaikka näkyy ettei ole pesty. Eli minkäs teet 🤷

Asiat hoidetaan isän kanssa tekstiviestitse - ei lasten kautta.

Ja eroa on käyty lapsen kanssa läpi juuri noin kuin kuvailit. Monet kerrat. Lapsi haluaisi että isä asuisi täällä. Mutta kun se ei ole mahdollista mitenkäänpäin niin minkäs sille tekee.

Näilläkin spekseillä suosittelen edelleen perheterapiaa. Lapsi ei ole käsitellyt eroa ja kaikkia siihen liittyviä tunteita kunnolla. Asiat jäävät aina jollain tasolla kesken, kun kaikki osapuolet eivät ole keskutelussa mukana. Kysymyksiä jää ilmaan, toinen vanhempi vastaa eri tavalla kuin toinen, turhia toiveita teidän yhteenpaluusta voi elää lapsen mielessä. Lapsi myös suree mennyttä, ja yrittää paikata surun tunnetta haluamalla sitä sun tätä, joka ei kuitenkaan lopulta tuo hänelle lohtua. Hänellä ei ole muita keinoja. Hän on vasta 8v, ja pohjattoman surullinen perheen hajoamisesta. Hän ei ymmärrä, miksi te olette näin päättäneet, kun se on täysin hänen järkensä vastaista. Hän vaan haluaisi, että te kaikki olisitte yhdessä, ja kaikilla olisi hyvä olla.

Ai niin, unohdin mainita, että olen lastenpsykiatrinen sairaanhoitaja. Ei siis ihan vierasta aluetta minulle tän tyyppiset asiat. Toki silti aina pelkän luetun tekstin pohjalta neuvomisessa ja kannanottamisessa on riskinsä.

Ap, onko teillä lemmikkiä tai olisiko mahdollista ottaa sellainen?

Meille hankittiin kissanpentu, kun lapset olivat pieniä.

Jo 2-vuotias hoiti kissaa ja laittoi sille ruokaa kuppiin. Lapsille kisu oli tärkeä perheenjäsen, jonka kanssa ei tarvinnut riidellä mistään. Siltä sai lämpöä ja hellyyttä ja sitä sai pitää hyvänä.

Mahdolliset allergiat tietysti estävät karvaiset lemmikit. Jos on rahaa, niin voi hankkia pesemisestä tykkäävän rodun edustajan niin allergiavaara helpottuu.

Kiinnostavia hoivattavia lemmikkejä on tietysti muitakin, mutta juuri kissoihin ja koiriin liittyy pitkäikäisyys. Lapsi voi kasvaa aikuisuuteen asti saman rakkaan lemmikin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Ap, onko teillä lemmikkiä tai olisiko mahdollista ottaa sellainen?

Meille hankittiin kissanpentu, kun lapset olivat pieniä.

Jo 2-vuotias hoiti kissaa ja laittoi sille ruokaa kuppiin. Lapsille kisu oli tärkeä perheenjäsen, jonka kanssa ei tarvinnut riidellä mistään. Siltä sai lämpöä ja hellyyttä ja sitä sai pitää hyvänä.

Mahdolliset allergiat tietysti estävät karvaiset lemmikit. Jos on rahaa, niin voi hankkia pesemisestä tykkäävän rodun edustajan niin allergiavaara helpottuu.

Kiinnostavia hoivattavia lemmikkejä on tietysti muitakin, mutta juuri kissoihin ja koiriin liittyy pitkäikäisyys. Lapsi voi kasvaa aikuisuuteen asti saman rakkaan lemmikin kanssa.

Lemmikki on ihan kiva juttu, mutta ei ratkaise ongelmaa, eli ap:n kyvyttömyyttä kasvattaa lastaan. Itse en ainakaan palkitsisi vielä lemmikillä huonoa käytöstä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsen saamiseen pitäisi kyllä suorittaa jokin ajokoe ja älykkyystesti.

Miksi olet tehnyt lapsen tuollaisen miehen kanssa?

Ei kait vaa tämä kuuluisa

"Mies oli ihan erilainen ennen lapsen saamista, muuttui yhtäkkiä ihan kuspääksi"

Neuvo takautuvasta abortista ei päde. Miksi tätä ei tajua juuri kukaan.

Mutta voi olla hyvä miettimisen aihe toiselle joka miettii että hankkisiko lapsia...

Tai sit se ei hyödytä yhtään mitään.

Vanhemman kuuluisi tämä kestää kai, mutta painostus- ja manipulointitoiminta jää kyllä päälle ja voi sitten näkyä myöhemmissä parisuhteissa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, onko teillä lemmikkiä tai olisiko mahdollista ottaa sellainen?

Meille hankittiin kissanpentu, kun lapset olivat pieniä.

Jo 2-vuotias hoiti kissaa ja laittoi sille ruokaa kuppiin. Lapsille kisu oli tärkeä perheenjäsen, jonka kanssa ei tarvinnut riidellä mistään. Siltä sai lämpöä ja hellyyttä ja sitä sai pitää hyvänä.

Mahdolliset allergiat tietysti estävät karvaiset lemmikit. Jos on rahaa, niin voi hankkia pesemisestä tykkäävän rodun edustajan niin allergiavaara helpottuu.

Kiinnostavia hoivattavia lemmikkejä on tietysti muitakin, mutta juuri kissoihin ja koiriin liittyy pitkäikäisyys. Lapsi voi kasvaa aikuisuuteen asti saman rakkaan lemmikin kanssa.

Lemmikki on ihan kiva juttu, mutta ei ratkaise ongelmaa, eli ap:n kyvyttömyyttä kasvattaa lastaan. Itse en ainakaan palkitsisi vielä lemmikillä huonoa käytöstä.

Ei ole tarkoitus palkita vaan antaa mahdollisuus muodostaa suhde neutraalin perheenjäsenen kanssa. Lemmikki ei vaadi pesemään hampaita vaan antaa hoivaajalleen varauksetonta rakkautta. Sen korvaan voi  uskoa salaisuuksiaan, eikä se arvostele sanallakaan. Se tarjoaa lapselle puolueettoman mahdollisuuden kanavoida tunteitaan hyvän kautta ilman velvollisuuksia. Silittämällä kissaa/koiraa olo paranee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun lapsi on jo 8, olet kenties myöhässä. Jos on keskusteluyhteys isän kanssa, niin siitä pitää aloittaa. Jos ei, niin itse en ottaisi lasta enää vuoroviikoiksi, vaan ainoastaan joka toinen viikonloppu, jolloin voi sitten antaa periksi kaikeksi. Mies kantakoon vastuun kasvatuksensa tuloksista.

Ei ole keskusteluyhteyttä. En haluaisi ulkoistaa itseäni lapsen elämästä vaikka vaikeaa onkin tämä.

Tässä onkin asian ydin. Ei ole keskusteluyhteyttä. Lapsi huomaa ja tietää. Kärsii siitä, että hänelle rakkaat ihmiset eivät tule keskenään toimeen. Ero itsessään on lapselle raskas, vaikka vanhemmat pystyisivät sen sulassa sovussa toteuttamaan, ja välit olisivat hyvät eron jälkeenkin. Kun vanhemmat eivät ole edes puheväleissä, ja kaikki kommunikaatio tapahtuu lapsen kautta, on tilanne lapselle sietämätön. Tälle asialle pitäisi tehdä jotain. Jos ei omin keinoin onnistu, niin perheterapia olisi vahva suositukseni.

Lapsen kanssa pitäisi käsitellä se suru, että vanhemmat eivät ole yhdessä. Lapsen tavaran haluamisen takana voi olla epäily siitä, että äiti ei rakasta, koska ei enää halua asua isän kanssa (eikä näin ollen myöskään minun kanssa, on lapsen ajatus).

Kun lapsi seuraavan kerran vetää esiin tuon et rakasta mua-kortin, tekisin kuten ap on tehnytkin, eli perustelisin ettei tavaran ostamisella rakkautta osoiteta, vaan sillä, että haluaa olla yhdessä toisen kanssa ja välittää että toisella on kaikki hyvin (esimerkiksi ne hampaat pysyvät ehjinä, ja siksi vaatii ne harjaamaan). Samassa yhteydessä olisikin sitten luontevaa ottaa puheeksi myös vanhempien erillään asuminen, ja se, että rakastaa lasta silloinkin, kun lapsi on toisen vanhemman luona, ja painottaa ettei johdu lapsesta, että vanhemmilla on aikuisten ongelmia, eivätkä siksi enää voi asua kaikki samassa kodissa.

Toisesta vanhemmasta ei myöskään koskaan pitäisi puhua lapselle tai lapsen kuullen pahaa, vähättelevästi, tai kyseenalaistavasti. Erimielisyydet pitäisi kyllä pystyä selvittämään aikuisten kesken, ja aikuisuutta on myös pakottaa itsensä toimimaan edes asiallisesti sen toisen osapuolen kanssa silloin, kun on yhteisiä lapsia. Tämä on tietysti mahdoton toteuttaa, jos vain toinen tämän ymmärtää, ja on valmis lasten vuoksi menemään epämukavuusalueelleen. Kuten sanottu, perheterapiaan olisi hyvä hakeutua, jotta kaikki osapuolet tulisivat kuulluiksi, väärinkäsitykset tulisi oikaistuiksi, ja yhteisistä pelisäännöistä saataisiin sovittua.

Puheyhteyttä ei ole sellaista, että yhteisten sääntöjen sopiminen molemmissa kodeissa onnistuisi. Lapsen isän mielestä se on minun ongelma jos en osta lapsille asioita ja hammaspesusta sanoo että kyllä pestään - vaikka näkyy ettei ole pesty. Eli minkäs teet 🤷

Asiat hoidetaan isän kanssa tekstiviestitse - ei lasten kautta.

Ja eroa on käyty lapsen kanssa läpi juuri noin kuin kuvailit. Monet kerrat. Lapsi haluaisi että isä asuisi täällä. Mutta kun se ei ole mahdollista mitenkäänpäin niin minkäs sille tekee.

Näilläkin spekseillä suosittelen edelleen perheterapiaa. Lapsi ei ole käsitellyt eroa ja kaikkia siihen liittyviä tunteita kunnolla. Asiat jäävät aina jollain tasolla kesken, kun kaikki osapuolet eivät ole keskutelussa mukana. Kysymyksiä jää ilmaan, toinen vanhempi vastaa eri tavalla kuin toinen, turhia toiveita teidän yhteenpaluusta voi elää lapsen mielessä. Lapsi myös suree mennyttä, ja yrittää paikata surun tunnetta haluamalla sitä sun tätä, joka ei kuitenkaan lopulta tuo hänelle lohtua. Hänellä ei ole muita keinoja. Hän on vasta 8v, ja pohjattoman surullinen perheen hajoamisesta. Hän ei ymmärrä, miksi te olette näin päättäneet, kun se on täysin hänen järkensä vastaista. Hän vaan haluaisi, että te kaikki olisitte yhdessä, ja kaikilla olisi hyvä olla.

No voinhan minä sinne yrittää päästä. Takas. Ei meille ainakaan viimeksi mitään perheterapiaa näillä spekseillä tarjottu perheneuvolasta. Etänä me vanhemmat saatiin jutella psykologin kanssa mutta sekin oli lopuksi aika turhaa kun isä ei pitänyt kiinni asioista mitä siellä sovittiin.