Lue keskustelun säännöt.
Minulla on todella vahvatahtoinen lapsi joka vetää aina sä et rakasta mua- kortin esille
30.04.2023 |
Isän luona lapsi saa paljon tavaraa, materiaa, herkkuja ym. Tahtonsa läpi melko kaikessa. Mitään ei juurikaan myöskään vaadita siellä, esim hammaspesua. Lapsi on myös perusluonteeltaan vahvatahtoinen ja isän toiminta vahvistaa tätä piirrettä hänessä ja minusta tuo rajattomuutta. Olen tästä puhunut neuvolassa, kouluterkkarilla, täällä jne ja se asia minun pitää kuulemma vain hyväksyä, koska isä saa kasvattaa tavallaan eikä se minulle kuulu loppupeleissä.
No, lapsi tulee tänne joka viikko ja me käydään päivittäin valtavia taisteluita ostamisesta, vaatetuksesta, hammaspesusta yms jota lapsi haluaisi tai jota häntä ei huvita tehdä. Hän haluaa koko ajan kaikkea, ihan oikeasti laskin että yksi päivä hän kinuaa 23:a asiaa minua joko ostamaan tai tekemään. Hän on kuitenkin jo 8-vuotias Ja jos hän jotain saakin, ei ole asiasta monesti kuin ehkä 2 minuuttia kiinnostunut/kiitollinen.
Rangaistukset ei paljoa paina, kun isän luona saa kuitenkin. Olen mm. takavarikoinut leluja ja tavaroita, ottanut kännykän pois, perunut kivoja menoja.
Juttelu ja yhdessä sopiminen ja asioiden selittäminen ei tuo yleensä sen kummempaa tulosta. Haluaminen on hänellä niin vahvaa (+pitkäjänteinen ymmärtäminen iän puolesta heikkoa), ettei kiinnosta onko äitillä rahaa ostaa jotain tai meneekö hampaat piloille kun ei pese niitä. Hän haluaa just nyt just näin ja se siitä. Meillä on yhteiset säännöt jääkaapin ovessa ja tilanteet missä lapsi saa käyttää päätösvaltaa, mutta ei auta.
Ja kun näitä suuria taisteluita meillä sitten käydään, missä en anna periksi, niin lapsi huutaa ja ulvoo kurkku suorana että en rakasta häntä (sanottakoon että olen selittänyt hänelle monesti että rakastan mutta minun ei tarvitse toteuttaa hänen kaikkia toiveitaan), sekä sanon että rakastan joka ilta kun peittelen nukkumaan.
Minulla lähtee oikeasti kohta järki, arki on mennyt hänen kanssaan nyt todella raskaaksi. Teini-iässä tilanne arvatenkin vain pahenee.
Mitä oikeasti voin tehdä tai mistä saada apua tähän?
Kommentit (151)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, onko teillä lemmikkiä tai olisiko mahdollista ottaa sellainen?
Meille hankittiin kissanpentu, kun lapset olivat pieniä.
Jo 2-vuotias hoiti kissaa ja laittoi sille ruokaa kuppiin. Lapsille kisu oli tärkeä perheenjäsen, jonka kanssa ei tarvinnut riidellä mistään. Siltä sai lämpöä ja hellyyttä ja sitä sai pitää hyvänä.
Mahdolliset allergiat tietysti estävät karvaiset lemmikit. Jos on rahaa, niin voi hankkia pesemisestä tykkäävän rodun edustajan niin allergiavaara helpottuu.
Kiinnostavia hoivattavia lemmikkejä on tietysti muitakin, mutta juuri kissoihin ja koiriin liittyy pitkäikäisyys. Lapsi voi kasvaa aikuisuuteen asti saman rakkaan lemmikin kanssa.
Lemmikki on ihan kiva juttu, mutta ei ratkaise ongelmaa, eli ap:n kyvyttömyyttä kasvattaa lastaan. Itse en ainakaan palkitsisi vielä lemmikillä huonoa käytöstä.
Ei ole tarkoitus palkita vaan antaa mahdollisuus muodostaa suhde neutraalin perheenjäsenen kanssa. Lemmikki ei vaadi pesemään hampaita vaan antaa hoivaajalleen varauksetonta rakkautta. Sen korvaan voi uskoa salaisuuksiaan, eikä se arvostele sanallakaan. Se tarjoaa lapselle puolueettoman mahdollisuuden kanavoida tunteitaan hyvän kautta ilman velvollisuuksia. Silittämällä kissaa/koiraa olo paranee.
Epäilen että Ap:n kuvailema itsekäs ja ahne lapsi, joka ei edes harjaa hampaitaan, hoitaisi lemmikkiä. Myisikö vaan jonnekin?
Normaaleille lapsille lemmikki on usein rakas ja kasvattava. Minullakin oli monta lemmikkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tarvitsee koulutusta lapsen kanssa toimimiseen. Hän selkeästi hakee riitaa. En tarkoita, että kaikki pitäisi ostaa tai mitään ei tarvitse tehdä vaan ihan diyä, että jokin on pielessä vuorovaikutuks3ssa, kun kokoajan menee sukset ristiin. Eikä se syy ole isän.
Mietin ihan samaa. Tuossa on 2 "vahvatahtoista" (eli minä-minä -ihmistä) eikä kumpaakaan kiinnosta toisen hyvinvointi, ainoastaan valta.
Jossain oli fiksu lause, jonka mukaan rakkauden sanat pitäisi osata muuttaa teoiksi ja siitähän tuossa taitaa olla kyse. Ap hokee, että rakastaa ja lapsi ihmettelee, että miksi se ei näy missään. En tarkoita, että lapselle pitää antaa kaikki periksi, mutta aika outoa, että ap ja lapsi eivät pysty sopimaan mistään, missä arjessa se ap:n mainostama rakkaus näkyy?
Vaikuttaa siltä, että ei isän luona ole lepsua, mutta äidin luona ei tule huomatuksi, jos ei pistä hanttiin. Ja silloin ap ylireagoi, ottaa tavaroita pois ja peruu kaverisynttäreitä, jotta lapsi aivan varmasti saa sen kokemuksen, että äiti ei rakasta.
Missä minun rakkaus näkyy? No ainakin tulee mieleen huolenpitona (syötän, vaatetan, kuljetan, perusasiat), yhteisinä juttuina mitä teemme (esim leivomme, käymme metsäretkillä, museoissa, leikkipaikoissa), kosketuksena (otan syliin, laitan tukkaa), kiinnostuksena (kyselen, kuuntelen, olen läsnä ja mukana esim kaikissa koulujutuissa ja harrastuksina), hankin myös mieluisia lahjoja synttärinä ja jouluna, kerron että rakastan. Siinä nyt jotain ainakin.
Vierailija kirjoitti:
Kommentoin nyt ihan ammattini (psykiatri, työskentelen lasten ja nuorten kanssa) puolesta tähän muutaman ajatuksen mitä keskustelusta herää.
- Kun lapsi sanoo ettet rakasta, niin kysy lapselta mikä saa hänet kokemaan niin? Kerro rauhallisesti että tottakai rakastat, mutta kyseenalaista lapsen väitettä. 8 vuotias osaa jo manipuloida vanhempiaan, ja tämä taktiikka usein herättää lapsen tajuamaan kuinka epäreilua tuollainen väite on.
Kerro lapselle rauhallisessa tilanteessa että tuo väite tuntuu sinusta todella pahalta.- Hammaspesu on asia mistä vanhemmat päättää, kokeile ostaa paria eri hammastahna makua ja kysy lapselta, kummalla tänään harjaa hampaat. Jos vastaus on, ettei kummallakaan niin selitys rauhallisesti miksi ne hampaat harjataan jonka jälkeen uusi kysymys että kummalla maulla haluaa harjata.
- Isän kanssa olisi hyvä saada puheyhteys, jos se ei onnistu kahdestaan niin perheneuvolassa voidaan käydä tällaisia puolueettomasti läpi. Oletan että kumpikin teistä koettaa toimia lapsen parhaaksi niinkuin parhaiten osaa.
- Onko lapsi saanut käydä eroanne läpi ammattilaisen kanssa? Kerroit että isä lähti uuden naisen matkaan, tämä voi olla lapselle syvä trauma kun heti tulee uusi ihminen kuvioon. Sitä on helppo käyttää isää vastaan, ja isä sitten koettaa ostaa anteeksiantoa lapselta. Lapsi sitten tätä isän höveliyttä käyttää äitiä vastaan. Tähän te tarvitsisitte ulkopuolista apua.
Näin olen toiminut ja myös apua hakenut. Lasten psykiatrina varmaan myös ymmärrät ja tiedät että läheskään kaikki ei sitä apua saa. Ellei ole varaa maksaa siitä, minulla ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, onko teillä lemmikkiä tai olisiko mahdollista ottaa sellainen?
Meille hankittiin kissanpentu, kun lapset olivat pieniä.
Jo 2-vuotias hoiti kissaa ja laittoi sille ruokaa kuppiin. Lapsille kisu oli tärkeä perheenjäsen, jonka kanssa ei tarvinnut riidellä mistään. Siltä sai lämpöä ja hellyyttä ja sitä sai pitää hyvänä.
Mahdolliset allergiat tietysti estävät karvaiset lemmikit. Jos on rahaa, niin voi hankkia pesemisestä tykkäävän rodun edustajan niin allergiavaara helpottuu.
Kiinnostavia hoivattavia lemmikkejä on tietysti muitakin, mutta juuri kissoihin ja koiriin liittyy pitkäikäisyys. Lapsi voi kasvaa aikuisuuteen asti saman rakkaan lemmikin kanssa.
Lemmikki on ihan kiva juttu, mutta ei ratkaise ongelmaa, eli ap:n kyvyttömyyttä kasvattaa lastaan. Itse en ainakaan palkitsisi vielä lemmikillä huonoa käytöstä.
Ei ole tarkoitus palkita vaan antaa mahdollisuus muodostaa suhde neutraalin perheenjäsenen kanssa. Lemmikki ei vaadi pesemään hampaita vaan antaa hoivaajalleen varauksetonta rakkautta. Sen korvaan voi uskoa salaisuuksiaan, eikä se arvostele sanallakaan. Se tarjoaa lapselle puolueettoman mahdollisuuden kanavoida tunteitaan hyvän kautta ilman velvollisuuksia. Silittämällä kissaa/koiraa olo paranee.
Epäilen että Ap:n kuvailema itsekäs ja ahne lapsi, joka ei edes harjaa hampaitaan, hoitaisi lemmikkiä. Myisikö vaan jonnekin?
Normaaleille lapsille lemmikki on usein rakas ja kasvattava. Minullakin oli monta lemmikkiä.
Se olisi perheen lemmikki, joka asuu äidin luona, ei yhden lapsen omaisuutta.
Eikä ole tarpeen leimata lasta epänormaaliksi, jos hän hakee rajojaan ja yrittää hahmottaa paikkaansa maailmassa.
"Rakastan, ja on aika oppia että materian ostaminen ei ole rakkauden osoitus." Ja sitten keskustelu aiheesta haluaako hän tavaroita vai läheisen ihmisen. Kärjistettynä voit myös ostaa jonkun vingutun vempeleen, jos tenava suostuu olemaan vuorokauden yksinään sen tavaran kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Rakastan, ja on aika oppia että materian ostaminen ei ole rakkauden osoitus." Ja sitten keskustelu aiheesta haluaako hän tavaroita vai läheisen ihmisen.
Tuollaisen keskustelun voisi ehkä pitää myöhäisteinin kanssa. Mutta 8-vuotiaalta tuollainen lapsi-vanhempi-suhteen filosofia menee yli hilseen, eli todennäköisesti se ymmärtää keskustelun aivan eri tavalla kuin mikä oli tarkoitus. Jolloin mahdollisesti päädytään ojasta allikkoon.
Jatkossa sanot kinuamisten yhteydessä kerran, että "Koska rakastan sinua, en hemmottele sinua pilalle ostamalla/antamalla/lupaamalla x". Sen jälkeen annat lapsen kiukutella itsekseen. Et siis palkitse lasta huonosta käytöksestä selittelemällä liikaa, myötäelämällä liikaa, lohduttamalla liikaa eli käytännössä osoittamalla omaa epävarmuuttasi. Puuhailet jotain kotihommia siinä vieressä kaikessa rauhassa hiljaa ja hyväntuulisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoh.. huolissaan tästä lapseni käytöksestä/ oireilusta. En ole huolissani siitä rakastaako lapsi minua tai toisinpäin kun vastaus on ilmiselvä: rakastetaan!
Ehkä sinulla ei myöskään nyt ole ihan samanlainen tilanne kuin minulla tässä tämän yhden lapsen kanssa (toisen kanssa toimiikin ihan hyvin tuo mitä sanot).
Kysy ammattilaisilta neuvoa lapsen oireiluun.
Jos luit ketjua niin olen kysynyt. Ei ole tullut neuvoa. Pitää rajoista kiinni ja tehdä niinkuin nytkin teen. Koulussa menee hienosti. Isä päättää mitä tekee kun kuitenkin huolehtii vähimmäisvaatimukset vanhemmuudesta. Plaaplaa. Tämmöisiä ne keskustelut ammattilaisten kanssa on.
No tuossahan niitä neuvoja on.
Ap seuraava edellinen satu oli exän mustamaalaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jatkossa sanot kinuamisten yhteydessä kerran, että "Koska rakastan sinua, en hemmottele sinua pilalle ostamalla/antamalla/lupaamalla x". Sen jälkeen annat lapsen kiukutella itsekseen. Et siis palkitse lasta huonosta käytöksestä selittelemällä liikaa, myötäelämällä liikaa, lohduttamalla liikaa eli käytännössä osoittamalla omaa epävarmuuttasi. Puuhailet jotain kotihommia siinä vieressä kaikessa rauhassa hiljaa ja hyväntuulisena.
Taustalle pyörimään hauska / jännittävä lasten äänikirja, jotta lapsen huomio kiinnittyisi välillä muuhun kuin äidin kanssa kinaamiseen. Esim. Harry Potter Vesa Vierikon lukemana on kovaa kamaa 8-vuotiaalle.
Sanoisin lapselle, että en rakasta. Että en todellakaan rakasta kakaraa, joka rääkyy, vinkuu ja kärttää koko ajan jotain. Sanoisin, että minulla on paljon mukavampaa, kun hän ei ole lähellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, onko teillä lemmikkiä tai olisiko mahdollista ottaa sellainen?
Meille hankittiin kissanpentu, kun lapset olivat pieniä.
Jo 2-vuotias hoiti kissaa ja laittoi sille ruokaa kuppiin. Lapsille kisu oli tärkeä perheenjäsen, jonka kanssa ei tarvinnut riidellä mistään. Siltä sai lämpöä ja hellyyttä ja sitä sai pitää hyvänä.
Mahdolliset allergiat tietysti estävät karvaiset lemmikit. Jos on rahaa, niin voi hankkia pesemisestä tykkäävän rodun edustajan niin allergiavaara helpottuu.
Kiinnostavia hoivattavia lemmikkejä on tietysti muitakin, mutta juuri kissoihin ja koiriin liittyy pitkäikäisyys. Lapsi voi kasvaa aikuisuuteen asti saman rakkaan lemmikin kanssa.
Aivan väärä syy edes harkita lemmikkiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, onko teillä lemmikkiä tai olisiko mahdollista ottaa sellainen?
Meille hankittiin kissanpentu, kun lapset olivat pieniä.
Jo 2-vuotias hoiti kissaa ja laittoi sille ruokaa kuppiin. Lapsille kisu oli tärkeä perheenjäsen, jonka kanssa ei tarvinnut riidellä mistään. Siltä sai lämpöä ja hellyyttä ja sitä sai pitää hyvänä.
Mahdolliset allergiat tietysti estävät karvaiset lemmikit. Jos on rahaa, niin voi hankkia pesemisestä tykkäävän rodun edustajan niin allergiavaara helpottuu.
Kiinnostavia hoivattavia lemmikkejä on tietysti muitakin, mutta juuri kissoihin ja koiriin liittyy pitkäikäisyys. Lapsi voi kasvaa aikuisuuteen asti saman rakkaan lemmikin kanssa.
Aivan väärä syy edes harkita lemmikkiä.
Mikä olisi aivan oikea syy?
Bisneshenkinen näyttelytoiminta? Ammattimainen kennel?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin lapselle, että en rakasta. Että en todellakaan rakasta kakaraa, joka rääkyy, vinkuu ja kärttää koko ajan jotain. Sanoisin, että minulla on paljon mukavampaa, kun hän ei ole lähellä.
Sama juttu, sitä paitsi en usko, että rakastaisin edes tuollaista hirviötä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tarvitsee koulutusta lapsen kanssa toimimiseen. Hän selkeästi hakee riitaa. En tarkoita, että kaikki pitäisi ostaa tai mitään ei tarvitse tehdä vaan ihan diyä, että jokin on pielessä vuorovaikutuks3ssa, kun kokoajan menee sukset ristiin. Eikä se syy ole isän.
Mietin ihan samaa. Tuossa on 2 "vahvatahtoista" (eli minä-minä -ihmistä) eikä kumpaakaan kiinnosta toisen hyvinvointi, ainoastaan valta.
Jossain oli fiksu lause, jonka mukaan rakkauden sanat pitäisi osata muuttaa teoiksi ja siitähän tuossa taitaa olla kyse. Ap hokee, että rakastaa ja lapsi ihmettelee, että miksi se ei näy missään. En tarkoita, että lapselle pitää antaa kaikki periksi, mutta aika outoa, että ap ja lapsi eivät pysty sopimaan mistään, missä arjessa se ap:n mainostama rakkaus näkyy?
Vaikuttaa siltä, että ei isän luona ole lepsua, mutta äidin luona ei tule huomatuksi, jos ei pistä hanttiin. Ja silloin ap ylireagoi, ottaa tavaroita pois ja peruu kaverisynttäreitä, jotta lapsi aivan varmasti saa sen kokemuksen, että äiti ei rakasta.
Missä minun rakkaus näkyy? No ainakin tulee mieleen huolenpitona (syötän, vaatetan, kuljetan, perusasiat), yhteisinä juttuina mitä teemme (esim leivomme, käymme metsäretkillä, museoissa, leikkipaikoissa), kosketuksena (otan syliin, laitan tukkaa), kiinnostuksena (kyselen, kuuntelen, olen läsnä ja mukana esim kaikissa koulujutuissa ja harrastuksina), hankin myös mieluisia lahjoja synttärinä ja jouluna, kerron että rakastan. Siinä nyt jotain ainakin.
Ydinkysymys: kokeeko lapsi tuon rakkautena vai palkintona siitä, että hän tekee, mitä haluat? Koska jos lapsi ei tee sitä, mitä sinä haluat, viet häneltä leluja, puhelimen ja kivoja, luvattuja juttuja. Lapselle ne eivät ole rakkautta, vaan enemmänkin jotain sellaista, mitä annat, jos hän on sellainen kuin sinä haluat.
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin lapselle, että en rakasta. Että en todellakaan rakasta kakaraa, joka rääkyy, vinkuu ja kärttää koko ajan jotain. Sanoisin, että minulla on paljon mukavampaa, kun hän ei ole lähellä.
Juuri näin. Noiden on hyvä antaa maistaa omaa lääkettään. Se se opettaa jos mikä.
Ei mitään lemmikkiä jos jaksaminen on jo muutenkin kortilla.
Vierailija kirjoitti:
Kun lapsi on jo 8, olet kenties myöhässä. Jos on keskusteluyhteys isän kanssa, niin siitä pitää aloittaa. Jos ei, niin itse en ottaisi lasta enää vuoroviikoiksi, vaan ainoastaan joka toinen viikonloppu, jolloin voi sitten antaa periksi kaikeksi. Mies kantakoon vastuun kasvatuksensa tuloksista.
Ööö... eiköhän kuitenkin toisinpäin, että lapsi olisi siellä isän luona korkeintaan joka toisen viikonlopun.
En voi oikein kuvitella tilannetta, jossa rakastava vanhempi luopuisi lapsensa tapaamisista tietäen, että siitä on lapselle selvästi vahinkoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, onko teillä lemmikkiä tai olisiko mahdollista ottaa sellainen?
Meille hankittiin kissanpentu, kun lapset olivat pieniä.
Jo 2-vuotias hoiti kissaa ja laittoi sille ruokaa kuppiin. Lapsille kisu oli tärkeä perheenjäsen, jonka kanssa ei tarvinnut riidellä mistään. Siltä sai lämpöä ja hellyyttä ja sitä sai pitää hyvänä.
Mahdolliset allergiat tietysti estävät karvaiset lemmikit. Jos on rahaa, niin voi hankkia pesemisestä tykkäävän rodun edustajan niin allergiavaara helpottuu.
Kiinnostavia hoivattavia lemmikkejä on tietysti muitakin, mutta juuri kissoihin ja koiriin liittyy pitkäikäisyys. Lapsi voi kasvaa aikuisuuteen asti saman rakkaan lemmikin kanssa.
Aivan väärä syy edes harkita lemmikkiä.
Niin on. Lemmikki otetaan vain silloin, kun kyetään huolehtimaan siitä hy In koko sen eliniän ajan. Lemmikkiä ei oteta sovitteluvälineeksi tai kiistakapulaksi, ei myöskään niin, että ap alkaisi ostamaan sen kautta lapsensa hyväntuulisuutta. Mielummin ap ja kakara kysyvät joltakin naapurilta voisivatko he käydä kävelyttämässä heidän koiraansa aina silloin tällöin.
Kommentoin nyt ihan ammattini (psykiatri, työskentelen lasten ja nuorten kanssa) puolesta tähän muutaman ajatuksen mitä keskustelusta herää.
- Kun lapsi sanoo ettet rakasta, niin kysy lapselta mikä saa hänet kokemaan niin? Kerro rauhallisesti että tottakai rakastat, mutta kyseenalaista lapsen väitettä. 8 vuotias osaa jo manipuloida vanhempiaan, ja tämä taktiikka usein herättää lapsen tajuamaan kuinka epäreilua tuollainen väite on.
Kerro lapselle rauhallisessa tilanteessa että tuo väite tuntuu sinusta todella pahalta.
- Hammaspesu on asia mistä vanhemmat päättää, kokeile ostaa paria eri hammastahna makua ja kysy lapselta, kummalla tänään harjaa hampaat. Jos vastaus on, ettei kummallakaan niin selitys rauhallisesti miksi ne hampaat harjataan jonka jälkeen uusi kysymys että kummalla maulla haluaa harjata.
- Isän kanssa olisi hyvä saada puheyhteys, jos se ei onnistu kahdestaan niin perheneuvolassa voidaan käydä tällaisia puolueettomasti läpi. Oletan että kumpikin teistä koettaa toimia lapsen parhaaksi niinkuin parhaiten osaa.
- Onko lapsi saanut käydä eroanne läpi ammattilaisen kanssa? Kerroit että isä lähti uuden naisen matkaan, tämä voi olla lapselle syvä trauma kun heti tulee uusi ihminen kuvioon. Sitä on helppo käyttää isää vastaan, ja isä sitten koettaa ostaa anteeksiantoa lapselta. Lapsi sitten tätä isän höveliyttä käyttää äitiä vastaan. Tähän te tarvitsisitte ulkopuolista apua.