Lue keskustelun säännöt.
Minulla on todella vahvatahtoinen lapsi joka vetää aina sä et rakasta mua- kortin esille
30.04.2023 |
Isän luona lapsi saa paljon tavaraa, materiaa, herkkuja ym. Tahtonsa läpi melko kaikessa. Mitään ei juurikaan myöskään vaadita siellä, esim hammaspesua. Lapsi on myös perusluonteeltaan vahvatahtoinen ja isän toiminta vahvistaa tätä piirrettä hänessä ja minusta tuo rajattomuutta. Olen tästä puhunut neuvolassa, kouluterkkarilla, täällä jne ja se asia minun pitää kuulemma vain hyväksyä, koska isä saa kasvattaa tavallaan eikä se minulle kuulu loppupeleissä.
No, lapsi tulee tänne joka viikko ja me käydään päivittäin valtavia taisteluita ostamisesta, vaatetuksesta, hammaspesusta yms jota lapsi haluaisi tai jota häntä ei huvita tehdä. Hän haluaa koko ajan kaikkea, ihan oikeasti laskin että yksi päivä hän kinuaa 23:a asiaa minua joko ostamaan tai tekemään. Hän on kuitenkin jo 8-vuotias Ja jos hän jotain saakin, ei ole asiasta monesti kuin ehkä 2 minuuttia kiinnostunut/kiitollinen.
Rangaistukset ei paljoa paina, kun isän luona saa kuitenkin. Olen mm. takavarikoinut leluja ja tavaroita, ottanut kännykän pois, perunut kivoja menoja.
Juttelu ja yhdessä sopiminen ja asioiden selittäminen ei tuo yleensä sen kummempaa tulosta. Haluaminen on hänellä niin vahvaa (+pitkäjänteinen ymmärtäminen iän puolesta heikkoa), ettei kiinnosta onko äitillä rahaa ostaa jotain tai meneekö hampaat piloille kun ei pese niitä. Hän haluaa just nyt just näin ja se siitä. Meillä on yhteiset säännöt jääkaapin ovessa ja tilanteet missä lapsi saa käyttää päätösvaltaa, mutta ei auta.
Ja kun näitä suuria taisteluita meillä sitten käydään, missä en anna periksi, niin lapsi huutaa ja ulvoo kurkku suorana että en rakasta häntä (sanottakoon että olen selittänyt hänelle monesti että rakastan mutta minun ei tarvitse toteuttaa hänen kaikkia toiveitaan), sekä sanon että rakastan joka ilta kun peittelen nukkumaan.
Minulla lähtee oikeasti kohta järki, arki on mennyt hänen kanssaan nyt todella raskaaksi. Teini-iässä tilanne arvatenkin vain pahenee.
Mitä oikeasti voin tehdä tai mistä saada apua tähän?
Kommentit (151)
Lopeta taisteleminen, neuvotteleminen ja perusteleminen ja muutu jämäkäksi aikuiseksi. Et sinä saa mitenkään vakuutettua lapsellesi, että rakastat häntä, joten anna sen olla ja ala kasvattaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun lapsi on jo 8, olet kenties myöhässä. Jos on keskusteluyhteys isän kanssa, niin siitä pitää aloittaa. Jos ei, niin itse en ottaisi lasta enää vuoroviikoiksi, vaan ainoastaan joka toinen viikonloppu, jolloin voi sitten antaa periksi kaikeksi. Mies kantakoon vastuun kasvatuksensa tuloksista.
Tässä viestissä kuvastuu hyvin kosto ja hylkäys. Jos et tee kuten haluan, minä hylkään sinut.
On kyllä vanhemmuustaifot hukassa!
Totta kyllä. Mutta keneltäköhän lapsi on tämän kiristämistaktiikan oppinut? Niinpä juuri. Nyt pitää vain sietää sitä uhmaa ja epäsuosituksi joutumista. Lapsi ei myöskään ole mikään voimakastahtoinen, vaan oppinut siihen, että voi hyppiä silmille. Yrittää saada vanhemmat riitelemään keskenään, koska kärsii erosta. Tietysti. Olisin ennemminkin huolissani siitä, miten nämä puutteelliset vuorovaikutustaidot vaikuttavat lapsen kaverisuhteisiin. Suhtautuuko näin muihin lapsiinkin, vaiko lammastelee ja purkaa pahan olonsa kotona? Huoh.
On saanut jo päiväkodissa sekä koulussa vain positiivista palautetta kaveritaidoisa ja noh, aikalailla kaikessa aina. Hänellä myös on PALJON kavereita ja hän myös osaa olla ihan kiva kaveri heille. Lapsi on myös ihan normaalisti kehittynyt. En usko että hänessä on mitään kehityksellistä vikaa. Ja koska kodin ulkopuolella menee hyvin, minusta tuntuu ettei kukaan edes ymmärrä millaista meillä voi olla kotona.
Minä uskon ja luulen että kyse on siitä juurikin että lapsella on niin erilaiset säännöt kahdessa kodissa ja toinen on aikalailla rajaton koti, kun toisessa taas yritetään laittaa niitä rajoja sitten kovimman mukaan. Tähän olen hakenut apua ja neuvoa - sitä saamatta.
Vierailija kirjoitti:
Ole aikuinen. Et sinä mene rikki siitä, että lapsi on sinulle vihainen tai kyseenalaistaa rakkautesi. Sanot vaan tiukasti, että tämä asia ei liity rakkauteen mitenkään, vaan siihen että sinä määräät koska olet vanhempi ja lapsi tottelee. Moni nykyvanhempi jotenkin melkein pelkää omia lapsiaan ja sitä, ettei ole heidän silmissään hyvä ja pidetty. Vanhemmuus ei kuitenkaan ole kaveruutta, vaan tarkoitus on kasvattaa lapsesta pärjäävä, yhteiskuntakelpoinen aikuinen.
Noin teen. On tämä silti raskasta ja olen lapsesta huolissani. Etkö itse olisi minun sijassani siis? Minun ei tarvitse olla huolissaan?
Miten sinua nyt sitten pitäisi auttaa? Et voi vaikuttaa isän toimintaan, vain omaasi. Jos kerran olet jo täydellinen äiti, miksi lapsesi oireilee? Tee nimetön lasu, niin ehkä saatte ulkopuolista apua, ei kai tähän voi enää muuta sanoa.
Ex-miesystävälläni oli tuommoinen manipuloija-lapsi, joka pyöritti isäänsä ja äitiään kuin hyrrää. Aikuiset lähtivät joka touhotukseen mukaan ja juoksivat lapsen perässä kukkaro levällään. Joka paikka oli täynnä muovikrääsää, pikkupehmoja ja vaatteita.
Lapselle perusteltiin lapsen vaatimuksesta KAIKKI tekemiset ja tekemättä jättämiset fiksusti niin monimutkaisilla lauseilla, että varmasti 90% jäi ymmärtämättä. Ei ei koskaan ollut ei vaan korkeintaan ehkä. Pahinta tuossa oli mielestäni se, ettei kukaan uskaltanut kieltää mitään, jottei lapselle tulisi paha mieli.
Ap, kasvata selkäranka, lopeta ylenpalttinen selittäminen ja ole lapselle turvallinen aikuinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lopeta taisteleminen, neuvotteleminen ja perusteleminen ja muutu jämäkäksi aikuiseksi. Et sinä saa mitenkään vakuutettua lapsellesi, että rakastat häntä, joten anna sen olla ja ala kasvattaa.
Jep jos ei perustelut mene perille voit hyvin sanoa että tää asia on käyty jo läpi, kyllä rakastan ja nyt harjaamaan ne hampaat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tarvitsee koulutusta lapsen kanssa toimimiseen. Hän selkeästi hakee riitaa. En tarkoita, että kaikki pitäisi ostaa tai mitään ei tarvitse tehdä vaan ihan diyä, että jokin on pielessä vuorovaikutuks3ssa, kun kokoajan menee sukset ristiin. Eikä se syy ole isän.
Hmm, olen ammatiltani lastenhoitaja ja kyseinen lapsi ei ole ainoa lapseni. Toisen kanssa on ihan erilaista/helpompaa. Luulisin että minulla on ihan perusymmärrys siitä miten olla vuorovaikutuksessa lapsen kanssa.
Lastenhoitajilla on monesti se ongelma, että heidät on töissä marinoitu positiivisuudessa ja sanoituksessa ja siksi he eivät osaa olla tiukkana lapsille kotonakaan. Monet lapset pitävät suorastaan pilkkanaan sitä, että teki mitä tahansa niin aina siitä seuraa, että äiti aloittaa lempeän tunnepuhesession.
No höpö höpö 😄 Kyllä minä osaan sanoa myös tiukasti niin töissä kuin kotona, vaikka osaan myös toisissa tilanteissa sanoittaa lapsille tunteita ja tilanteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ole aikuinen. Et sinä mene rikki siitä, että lapsi on sinulle vihainen tai kyseenalaistaa rakkautesi. Sanot vaan tiukasti, että tämä asia ei liity rakkauteen mitenkään, vaan siihen että sinä määräät koska olet vanhempi ja lapsi tottelee. Moni nykyvanhempi jotenkin melkein pelkää omia lapsiaan ja sitä, ettei ole heidän silmissään hyvä ja pidetty. Vanhemmuus ei kuitenkaan ole kaveruutta, vaan tarkoitus on kasvattaa lapsesta pärjäävä, yhteiskuntakelpoinen aikuinen.
Noin teen. On tämä silti raskasta ja olen lapsesta huolissani. Etkö itse olisi minun sijassani siis? Minun ei tarvitse olla huolissaan?
Saat olla huolissaan mutta ei ehkä ylenmäärin tarvitse. Pidät vaan linjasi. Se on sitä rakkautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ole aikuinen. Et sinä mene rikki siitä, että lapsi on sinulle vihainen tai kyseenalaistaa rakkautesi. Sanot vaan tiukasti, että tämä asia ei liity rakkauteen mitenkään, vaan siihen että sinä määräät koska olet vanhempi ja lapsi tottelee. Moni nykyvanhempi jotenkin melkein pelkää omia lapsiaan ja sitä, ettei ole heidän silmissään hyvä ja pidetty. Vanhemmuus ei kuitenkaan ole kaveruutta, vaan tarkoitus on kasvattaa lapsesta pärjäävä, yhteiskuntakelpoinen aikuinen.
Noin teen. On tämä silti raskasta ja olen lapsesta huolissani. Etkö itse olisi minun sijassani siis? Minun ei tarvitse olla huolissaan?
Huolissasi mistä? Ettei lapsi rakasta sinua? En olisi itse huolissani, koska en sallisi huonoa käytöstä alunperinkään. Mököttää saa toki ihan vapaasti. Meillä aikuiset määrää ja kantaa vastuun, lapset tottelee, tykkäsivät tai eivät. Joka päivä sanotaan että rakastetaan, ja se ei liity kasvatukseen mitenkään. Lapset nyt 15 ja 12, ei ole ollut ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopeta taisteleminen, neuvotteleminen ja perusteleminen ja muutu jämäkäksi aikuiseksi. Et sinä saa mitenkään vakuutettua lapsellesi, että rakastat häntä, joten anna sen olla ja ala kasvattaa.
Jep jos ei perustelut mene perille voit hyvin sanoa että tää asia on käyty jo läpi, kyllä rakastan ja nyt harjaamaan ne hampaat.
Näin teenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ole aikuinen. Et sinä mene rikki siitä, että lapsi on sinulle vihainen tai kyseenalaistaa rakkautesi. Sanot vaan tiukasti, että tämä asia ei liity rakkauteen mitenkään, vaan siihen että sinä määräät koska olet vanhempi ja lapsi tottelee. Moni nykyvanhempi jotenkin melkein pelkää omia lapsiaan ja sitä, ettei ole heidän silmissään hyvä ja pidetty. Vanhemmuus ei kuitenkaan ole kaveruutta, vaan tarkoitus on kasvattaa lapsesta pärjäävä, yhteiskuntakelpoinen aikuinen.
Noin teen. On tämä silti raskasta ja olen lapsesta huolissani. Etkö itse olisi minun sijassani siis? Minun ei tarvitse olla huolissaan?
Saat olla huolissaan mutta ei ehkä ylenmäärin tarvitse. Pidät vaan linjasi. Se on sitä rakkautta.
Ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ole aikuinen. Et sinä mene rikki siitä, että lapsi on sinulle vihainen tai kyseenalaistaa rakkautesi. Sanot vaan tiukasti, että tämä asia ei liity rakkauteen mitenkään, vaan siihen että sinä määräät koska olet vanhempi ja lapsi tottelee. Moni nykyvanhempi jotenkin melkein pelkää omia lapsiaan ja sitä, ettei ole heidän silmissään hyvä ja pidetty. Vanhemmuus ei kuitenkaan ole kaveruutta, vaan tarkoitus on kasvattaa lapsesta pärjäävä, yhteiskuntakelpoinen aikuinen.
Noin teen. On tämä silti raskasta ja olen lapsesta huolissani. Etkö itse olisi minun sijassani siis? Minun ei tarvitse olla huolissaan?
Huolissasi mistä? Ettei lapsi rakasta sinua? En olisi itse huolissani, koska en sallisi huonoa käytöstä alunperinkään. Mököttää saa toki ihan vapaasti. Meillä aikuiset määrää ja kantaa vastuun, lapset tottelee, tykkäsivät tai eivät. Joka päivä sanotaan että rakastetaan, ja se ei liity kasvatukseen mitenkään. Lapset nyt 15 ja 12, ei ole ollut ongelmia.
Huoh.. huolissaan tästä lapseni käytöksestä/ oireilusta. En ole huolissani siitä rakastaako lapsi minua tai toisinpäin kun vastaus on ilmiselvä: rakastetaan!
Ehkä sinulla ei myöskään nyt ole ihan samanlainen tilanne kuin minulla tässä tämän yhden lapsen kanssa (toisen kanssa toimiikin ihan hyvin tuo mitä sanot).
Minulle tulee myös mieleen, että tuo on puhdasta syyllistämistä ja manipulointia lapsen puolelta.
Lopeta kaikki selittely. Sano vain, että nämä on säännöt ja näillä mennään.
Tuosta tavaran kinuamisesta tuli mieleen, että meillä toimi tosi hyvin se, että aina sanoimme, että saat toivoa asioita kahdesti: jouluna ja synttäreinä. Aina, kun lapsi jotain halusi, palautettiin se tähän: haluatko sen synttärilahjaksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun lapsi on jo 8, olet kenties myöhässä. Jos on keskusteluyhteys isän kanssa, niin siitä pitää aloittaa. Jos ei, niin itse en ottaisi lasta enää vuoroviikoiksi, vaan ainoastaan joka toinen viikonloppu, jolloin voi sitten antaa periksi kaikeksi. Mies kantakoon vastuun kasvatuksensa tuloksista.
Ei ole keskusteluyhteyttä. En haluaisi ulkoistaa itseäni lapsen elämästä vaikka vaikeaa onkin tämä.
Tässä onkin asian ydin. Ei ole keskusteluyhteyttä. Lapsi huomaa ja tietää. Kärsii siitä, että hänelle rakkaat ihmiset eivät tule keskenään toimeen. Ero itsessään on lapselle raskas, vaikka vanhemmat pystyisivät sen sulassa sovussa toteuttamaan, ja välit olisivat hyvät eron jälkeenkin. Kun vanhemmat eivät ole edes puheväleissä, ja kaikki kommunikaatio tapahtuu lapsen kautta, on tilanne lapselle sietämätön. Tälle asialle pitäisi tehdä jotain. Jos ei omin keinoin onnistu, niin perheterapia olisi vahva suositukseni.
Lapsen kanssa pitäisi käsitellä se suru, että vanhemmat eivät ole yhdessä. Lapsen tavaran haluamisen takana voi olla epäily siitä, että äiti ei rakasta, koska ei enää halua asua isän kanssa (eikä näin ollen myöskään minun kanssa, on lapsen ajatus).
Kun lapsi seuraavan kerran vetää esiin tuon et rakasta mua-kortin, tekisin kuten ap on tehnytkin, eli perustelisin ettei tavaran ostamisella rakkautta osoiteta, vaan sillä, että haluaa olla yhdessä toisen kanssa ja välittää että toisella on kaikki hyvin (esimerkiksi ne hampaat pysyvät ehjinä, ja siksi vaatii ne harjaamaan). Samassa yhteydessä olisikin sitten luontevaa ottaa puheeksi myös vanhempien erillään asuminen, ja se, että rakastaa lasta silloinkin, kun lapsi on toisen vanhemman luona, ja painottaa ettei johdu lapsesta, että vanhemmilla on aikuisten ongelmia, eivätkä siksi enää voi asua kaikki samassa kodissa.
Toisesta vanhemmasta ei myöskään koskaan pitäisi puhua lapselle tai lapsen kuullen pahaa, vähättelevästi, tai kyseenalaistavasti. Erimielisyydet pitäisi kyllä pystyä selvittämään aikuisten kesken, ja aikuisuutta on myös pakottaa itsensä toimimaan edes asiallisesti sen toisen osapuolen kanssa silloin, kun on yhteisiä lapsia. Tämä on tietysti mahdoton toteuttaa, jos vain toinen tämän ymmärtää, ja on valmis lasten vuoksi menemään epämukavuusalueelleen. Kuten sanottu, perheterapiaan olisi hyvä hakeutua, jotta kaikki osapuolet tulisivat kuulluiksi, väärinkäsitykset tulisi oikaistuiksi, ja yhteisistä pelisäännöistä saataisiin sovittua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on ehkä naiivi neuvo, mutta tuli mieleen:
Kun lapsi ulvoo, ettet rakasta häntä, sano, ettet lähde tuohon leikkiin mukaan ja ole sen jälkeen vain hiljaa. Lapsi näkee, että syyllistäminen tehoaa sinuun. Älä anna sen tehota.
Voit myös tarkistaa, annatko kuitenkin periksi liian monissa asioissa. Taistelunsa saa valita, mutta lapselle pitää kuitenkin tulla selväksi, kenen säännöillä kodissa eletään.
Eli kerro vaan suoraan, ettet rakasta lasta ja ala kiristää ruuvia. Näin suomalainen kasvatus on jo ikiaikoja tuhonnut meidät.
Klassikko.
Lapsi yrittää manipuloida äitiä saadakseen tahtonsa läpi. Lapsi käyttää tuota rakastamattomuuskorttia juuri siksi, että tietää sen menevän äidille läpi. Yhtä hyvin hän voisi sanoa hyppäävänsä katolta tai muuttavansa isän luo. Lapselle on opetettava nyt, ettei manipulaatio ole se tapa joilla läheisissä ihmissuhteissa toimitaan. Muuten saamme lukea hänestä tulevaisuudessa "naimisissa pellen kanssa" -ketjusta. T. Se jolle vastasit
Vierailija kirjoitti:
Huoh.. huolissaan tästä lapseni käytöksestä/ oireilusta. En ole huolissani siitä rakastaako lapsi minua tai toisinpäin kun vastaus on ilmiselvä: rakastetaan!
Ehkä sinulla ei myöskään nyt ole ihan samanlainen tilanne kuin minulla tässä tämän yhden lapsen kanssa (toisen kanssa toimiikin ihan hyvin tuo mitä sanot).
Kysy ammattilaisilta neuvoa lapsen oireiluun.
Ei tuollaiseen rakastamispuheeseen kannata ylipäätään lähteä mukaan, kun lapsi sen aloittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ole aikuinen. Et sinä mene rikki siitä, että lapsi on sinulle vihainen tai kyseenalaistaa rakkautesi. Sanot vaan tiukasti, että tämä asia ei liity rakkauteen mitenkään, vaan siihen että sinä määräät koska olet vanhempi ja lapsi tottelee. Moni nykyvanhempi jotenkin melkein pelkää omia lapsiaan ja sitä, ettei ole heidän silmissään hyvä ja pidetty. Vanhemmuus ei kuitenkaan ole kaveruutta, vaan tarkoitus on kasvattaa lapsesta pärjäävä, yhteiskuntakelpoinen aikuinen.
Noin teen. On tämä silti raskasta ja olen lapsesta huolissani. Etkö itse olisi minun sijassani siis? Minun ei tarvitse olla huolissaan?
Huolissasi mistä? Ettei lapsi rakasta sinua? En olisi itse huolissani, koska en sallisi huonoa käytöstä alunperinkään. Mököttää saa toki ihan vapaasti. Meillä aikuiset määrää ja kantaa vastuun, lapset tottelee, tykkäsivät tai eivät. Joka päivä sanotaan että rakastetaan, ja se ei liity kasvatukseen mitenkään. Lapset nyt 15 ja 12, ei ole ollut ongelmia.
Huoh.. huolissaan tästä lapseni käytöksestä/ oireilusta. En ole huolissani siitä rakastaako lapsi minua tai toisinpäin kun vastaus on ilmiselvä: rakastetaan!
Ehkä sinulla ei myöskään nyt ole ihan samanlainen tilanne kuin minulla tässä tämän yhden lapsen kanssa (toisen kanssa toimiikin ihan hyvin tuo mitä sanot).
Jokainen lapsi on erilainen, kaikkihan sen ymmärtää. Oma 15-vuotiaani on ollut aina äärimmäisen voimakastahtoinen lapsi. Tiesin heti, että jos tämän kanssa ei pidetä tiukkaa kuria, tulee olemaan helvetti irti. Ei sinun auta muu kuin pitää kuria. Isä tekee mitä tekee, et voi häntä muuttaa. Tuntuu että et tahdo kantaa omaa vastuutasi, vaan syytät lapsen käytöksestä isää, vaikka huono käytös tapahtuu sinun luonasi, sinun salliessasi sen itseäsi kohtaan omassa kodissasi. Mieti hetki sitä ennen kuin syyttelet muita ymmärtämättömyydestä tilannettasi kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Oikeastihan tässä pitäisi keskustella isän kanssa ja saada kasvatuslinja yhtenäiseksi.
Ikävä haukkua äitiä ettei pärjää lapsensa kanssa jos isänsä antaa lapselle kaiken periksi.
Mitenkähän auvoista se elo isän luona on? Huutaako sielläkin tahtonsa lävitse?
Sovi yhteiset säännöt lapsen isän kanssa. Jos se ei auta niin kysykää vaikka koulun terkkarilta neuvoa.