Lue keskustelun säännöt.
Aviomies tyytymätön elämäänsä
25.04.2023 |
Meillä on ollut joulusta asti jonkinlainen parisuhdekriisi päällä. Ollaan yritetty selvittää sitä ja tuoda lisää läheisyyttä suhteeseemme, joka oli pahasti väljähtynyt. Lapset on jo aikuisia ja meillä on lapsenlapsikin. Ollaan 5-kymppinen pariskunta.
Käytännössä minä kyselen ja puhun omista tunteistani ja yritän saada miestä puhumaan omistaan. No tänään hän sitten avautui sen verran, että on ollut tyytymätön elämäänsä jo kymmenen (10!) vuotta! Mitään ei ole kuitenkaan asiasta sanonut tänä aikana. Osaltaan on tyytymätön, koska minä olen hankala (haluan puhua tunteista esim) mutta syyttää enemmän itseään, kun on niin saamaton ettei ole tehnyt mitään haaveidensa toteuttamiseksi. Hänellä on ihan tavallisia haaveita, matkustelu, liikunnan harrastaminen esimerkkeinä. Hän on tyytymätön pääasiassa itseensä. Hänen mielestään meillä menee hyvin, kun teemme jotain mukavaa yhdessä ja hän saa olla itsekseenkin.
Vaadinko nyt ihan mahdottomia, kun haluaisin keskustella hänen kanssaan hieman syvällisempiä kuin vaikkapa mitä tehtäisiin ruuaksi? Emme ole kyllä koskaan olleet mitään kovin syvällisiä, mutta haluaisin asian muuttuvan. Minusta tuntuu, etten tunne miestäni enää ollenkaan. En esimerkiksi tiennyt mitään hänen haaveistaan tai millaiseksi hän on kokenut elämänsä. Kuinka voisin tietää, jos hän ei puhu?
Onko miehet yleensäkin samanlaisia? Hän on käytännössä sanonut, että tämmöinen hän on eikä muuksi muutu, hän ei tiedä riittääkö se minulle. En tiedä minäkään. Tuntuu, että mies haluaisi olla enimmäkseen itsekseen koska aina puhuu omasta ajasta. Hän ei ole koskaan asunut yksin, joten nytkö se sitten kostautuu? Ei kuitenkaan halua erota, haluaa olla yhdessä kanssani ja aina ajatellessaan tulevaisuutta näkee minut siinä. Näin sanoi.
Onko tämä nyt 5-kympin kriisiä molemmilla, joka menee ohi ajastaan? Onko kellään ollut samanlaista ja kuinka selvisitte?
Kommentit (396)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyytymättömyyttä elämään. Asiat ovat liian hyvin. Siitä valitus. Nykyisin on vähän hankalaa, että parisuhteen muutospaineissa erotaan. Sitten on kyllä ongelmia, joita voi yrittää ratkoa. Olen huomannut, että pitää vain hyväksyä, että elämä ei ole jatkuvaa juhlaa.
Mikä juttu tämä.on että sitkeästi vaan pitäisi olla yhdessä? Miksi? Ap on ollut miehensä kanssa varmaan yli kolmekymmentä vuotta. Miksi ei voisi erota ja hakea uutta puolisoa?
Luontofilmeissä näkee kuinka tyypillisesti uros joutuu käymään läpi melkoisen prässin soidinmenojen osalta voittaakseen naaraan suosion. Ihmisiin pätee sama eikä mies halua moiseen lähteä koska asiat parisuhteen osalta ovat enimmäkseen kunnossa. Hän luultavasti käsittää että riski jäädä kokonaan ilman uutta seuralaista on huomattava ja onnistuessaankin ei ole mitään takuita siitä että uusi olisi millään tavalla nykyistä parempi, luultavimmin ei olisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M54 täällä. Ei liene yllätys ettei meitä hirveästi syvälliset keskustelut kiinnosta, toki jos ne liittyy esim kalastukseen, metsästykseen tai autoiluun niin toki, mutta varmaan harvemmin näin. Taitaa olla jonkinlainen kriisi päällä, kyllä sellainen tyhjäkäynti on täälläkin, odottaa vaan et pääsee eläkkeelle. Kaikkea haluaisi tehdä mutta töissä joutuu vielä käymään, ei ole enää kunnianhimoa tai halua oppia juuri uuttakaan. Mietin vain, että oletko mahdollisesti kova puhumaan, kokoajan äänessä. Itse en jaksa sellaista ollenkaan ja väsyn nopeasti sellaisessa seurassa.
No, puhun kyllä paljon. Eli suu kiinni ja mahdollisimman paljon pois kotoa. Kuulostaa tosi ihanalta..
ApEi pidä ottaa itseensä. Lähipiirissä on henkilöitä, jotka jatkuvasti äänessä ja todella raskasta. Jos toinen ei osallistu keskusteluun niin sitten kommentoidaan ääneen omaa tekemistään sillä hetkellä, ihan vaan että voi olla äänessä. Tämä voi olla höpöttäjälle joku psyykkinen juttu, en mä tiedä. Rasittavaa kuitenkin.
Tässä viime vuosien etätyöaikana havahtunut siihen että vaimo on tuollainen höpöttäjä. Jos ei höpötä minulle, höpöttelee koiralle tai sitten vain ihan itsekseen. Ihan vain omia ajatuksiaan ääneen yleensä ja kun ne ajatukset juoksee kuitenkin sukkelampaan kuin suu käy niin se on sellainen tasainen puolikkaiden lauseiden sinne tänne hyppelehtivä monologi mikä on koko ajan käynnissä.
Erityisen ärsyttävää silloin kun yhtäkkiä haluaakin kommenttia johonkin niin olettaa että olen paitsi kuunnellut tarkkaavaisesti koko ajan niin tiedän vielä nekin puuttuvat palaset jotka hän on vain päänsä sisällä käynyt läpi. Ja sitten kun on vaikka joku homma mikä pitäisi tehdä niin stressaantuneena saattaa höpöttää siitä kymmenen kertaa päivässä vaikka viikon ajan etukäteen, siinä alkaa stressaantua itsekin. Eikä tarvitse olla isokaan juttu - esimerkiksi jokainen kauppareissumme menee niin että koko kotimatkan höpöttää etukäteen niinkin monimutkaisesta operaatiosta kuin kauppakassien kantamisesta autolta sisään ja tavaroiden purkamisesta jääkaappiin. Luulisi että kun on 25 vuotta jo käyty kerran-pari viikossa kaupassa niin se sujuisi ihan sen kummemmin ajattelematta ja ääneen puimatta.
Tätä muistelen lämmöllä isä ja äiti vainaista.
:D toinen höpötti ja "ohjasi" toimintaa ja toinen suhtautui stooalaisella tyyneydellä 58v.
Sitten kyllä he joka päivä istuutuivat kahville tai lasilliselle, juttelemaan oikeasti milloin mistäkin asiasta, artikkeleista, historiasta, päivän politiikasta, tulevista lomista, muistoista...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyytymättömyyttä elämään. Asiat ovat liian hyvin. Siitä valitus. Nykyisin on vähän hankalaa, että parisuhteen muutospaineissa erotaan. Sitten on kyllä ongelmia, joita voi yrittää ratkoa. Olen huomannut, että pitää vain hyväksyä, että elämä ei ole jatkuvaa juhlaa.
Mikä juttu tämä.on että sitkeästi vaan pitäisi olla yhdessä? Miksi? Ap on ollut miehensä kanssa varmaan yli kolmekymmentä vuotta. Miksi ei voisi erota ja hakea uutta puolisoa?
Luontofilmeissä näkee kuinka tyypillisesti uros joutuu käymään läpi melkoisen prässin soidinmenojen osalta voittaakseen naaraan suosion. Ihmisiin pätee sama eikä mies halua moiseen lähteä koska asiat parisuhteen osalta ovat enimmäkseen kunnossa. Hän luultavasti käsittää että riski jäädä kokonaan ilman uutta seuralaista on huomattava ja onnistuessaankin ei ole mitään takuita siitä että uusi olisi millään tavalla nykyistä parempi, luultavimmin ei olisi.
Kun mies haluaa erota tai harkitsee sitä, on hyvin usein kyse siitä, että siellä on toinen suhde taustalla. Syynä voi olla kuvaamasi asia, mutta kuvaamasi asia on myös merkki turvattomasta kiintymyssuhteesta eli asioita voi tarkastella eri näkökulmista näiltäkin osin.
Turvaton kiintymyssuhdehan tarkoittaa sitä, että ihminen uskoo, ettei häntä rakasteta omana itsenään. Uskomuksen mukaan on oltava prässättävänä, manipuloitava, miellytettävä, luovittava, että tulee hyväksytyksi. Kokemus kelpaamattomuudesta on perusolemusta, joka vaikuttaa aika syvällisesti ihmissuhteisiin. Rakastuneena tuo kokemus kelpaamattomuudesta hetkeksi hälvenee, jolloin syntyy kokemus kelpaamisesta, suuri hyvänolon tunne, jota kutsutaan rakastumiseksi.
Minusta kylläkin aika järkyttävää että mies sanoo vasta kysyttäessä olleensa jo 10 vuotta tyytymätön elämäänsä.
Eikö se tyytymättömyys todellakaan ole tullut käytöksestä ilmi vai mennyt muuten vaan ohi?
Ainakin itse tuossa tilanteessa kyllä miettisin onko mies nyt vain uhrautunut viimeiset 10 vuotta perhe-elämän eteen.
Miehen vastuulla on miettiä, mitä hän elämästä haluaa. Vuokraa sitten vaikka kesälomaksi mökin, jonne vetäytyy miettimään elämäänsä.
Ymmärrän että ap:n ongelma on passivoitunut, tyytymätön perässävedettävä valittava mies, joka on tyytymätön, muttei itsekään tiedä, mitä haluaa.
Ehkä puhuminen yhdessä ei ole se juttu nyt, vaan vasta sitten, kun mies on selvittänyt oman päänsä ensin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eli nyt kun lapset ja muut on hoidettu niin siitä miehestä pitäisikin kuoriutua naispuolinen kaveri?
Resurssina olo suoritettu, nyt pitäisi hyötyä muuten. Mitenhän seuraavaksi kuppaisi?
JKEspoo kirjoitti:
Aloitukseen liittyen ja erityisesti omiin tuntemuksiin ja toiveisiin liittyviin keskusteluihin vaimon kanssa. Niin kauan keskustelu menee ihan hyvin kunnes esitän jotain mikä ei ole vaimon mieleen tai toiveiden mukaista. Yritä siinä sitten vapaasti keskustella. Parempi vain myötäelää ja jutella jokapäiväisistä arkiasioista.
Kun ihmiset asuvat yhdessä, konflikti on väistämätön. Sitä ei tarvitse vältellä. Itse koen toimintasi kusettamiseksi ja välinpitämättömyydeksi. Voittajia ovat ne, jotka antavat konfliktin tulla, mutta opettelevat käsittelemään ne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun miheni mielestä minulla ei saa olla mitään mielipiteitä.Ei ikinä hslua keskustella mistään.Nalkuttaa ja arvostelee minua jakuvasti ja kaikki sanomani on väärin.Jos arvostelen liikenteessä liikennesääntöjen vastaisesti ajavia mies alkaa puolustella sääntöjen rikkojaa.Alkaa syyttää minua ettei minulla ole muuta kuin negatiivista sanottavaa ja muiden syyllistämistä.Käytös johtuu ehkä sairaudesta jots hän on sairastanut nuoresta asti.On vakavia sydänongelmia,tasapsinohäiriöitä ja hahmotusongelmia,muistiongelmia.Esim näki sinisen viivan vihreänä,kunsanoin että se on sininen eikä vihreä,hän vastasi ettei usko ennenkuin joku ulkopuolinen kertoo minkä värinen viiva/ teksti Nordean pankkiaukeamassa näytöllä näkyy.Eli minun täytyy kestää huonoa kohtelua koska se johtuu sairsuden tekemistä muutoksista neurologisella alueella.Mieheni haluaisi ajaa autoakin mutta stonrattiin en häntä päästä hahmotus ja muistiongelmien takia.
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikäinen aviomieheni ilmoitusluontoisesti teki tiettäväväksi, että hän eroaa eikä siitä keskustella sen enempää. Hummaili vuoden ja minä kokoilin elämäni ja lasten arjen uusiin uomiin.
Vuoden päästä exäksi muuttunut mies ilmoitti, että nyt pitäisi päästä takaisin. Olikin ollut virhe koko ero. Suuttui ja kostonhimoiseksi muuttui, kun kerroin, että liikaa oli rikkoontunut: luottamus ja sydämeni.
Melkoisia on puhumattomien miesten ikäkriisit.
Oma vähäpuheinen mieheni oli ollut jo useamman vuoden apaattinen ja entistäkin vaitonaisempi, oli selvää että jokin on pielessä. Salamyhkäisyyden ja eräiden muiden seikkojen vuoksi epäilin pettämistä ja vihdoin kun kissa saatiin nostettua pöydälle, mies kertoi ettei ole onnellinen, haluaa tehdä asioita itsekseen ja että tietää, että ei osaa puhua ja se ei muuksi muutu. Mies hankki minun ehdotuksestani oman asunnon jossa oli viikot, vkoloppuisin tuli yhteiseen kotiin.
Olin luullut että tilaa saatuaan mies alkaisi puhua edes sen verran että voisimme selvittää asiat, oli lopputulos sitten mikä tahansa. Näin ei käynyt, mies oli entista passiivisagressiivisempi kun vietimme aikaa yhdessä. Niinpä pakkasin omat tavarani ja muutin pois.
Ensijärkytyksen jälkeen huomasin että elämä ilman jurottavaa miestä olikin todella ihanaa, sain uusia ystäviä, aloitin uuden harrastuksen ja uusi mieskin löytyi, joskin aika yllättäen.
Tässäkin tapauksessa kävi niin, että mies muutaman vuoden itsekseen hummailtuaan olisikin halunnut palata yhteen, eroon päätyminen oli ollut valtava virhe ja nyt ei yksin olossa ja tekemisessä ollutkaan enää mieltä. Minä en kuitenkaan voinut enää luottaa ihmiseen, joka minut jätti surutta. Vaikka tilanne oli vaikea koska yhteiset vuodet painoivat vaakakupissa paljon, minä jatkoin elämääni ja mies on nyt onneton.
Myös ystävä- ja tuttavapiirissäni on monia tapauksia, joissa mies vain on ilmoittanut ettei nappaa enää, ja lähtenyt. Toistaiseksi ei mikään pari ole palannut yhteen, joko mies on edelleen itseään etsimässä tai nainen ei ole miestä enää takaisin ottanut. Näitä miehiä yhdistää puhumattomuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa kokeilla yhdessä matkailua. Siihen voi sisällyttää projektinomaisia elementtejä jotka tarjoavat luontevia aiheita yhteisiin keskusteluihin. Esim. "Haluaisitko että mennään Ranskaan tai Espanjaan Italian sijaan?" voi viitekehyksen keskusteluille jotka polveleita aiheesta toiseen ja joiden kautta uudelleen tutustuu toiseen. On luonnollista että ihmiset muuttuvat ajanmittaan, mielenkiinnon kohteet, toiveet parisuhteen osalta, halu ja kyky tehdä asioita jne.
Yksi vaihtoehto matkailun suhteen on tehdä sitä sen kummemmin suunnittelematta ja yhdessä kokea kaikki uusi siinä hetkessä kun asiat tapahtuvat, joka on omiaan syventämään parisuhdetta. Esim. EU Schengen alue tarjoaa suhteellisen turvallisen ja hyvin monipuolisen "leikkikentän" tälläiseen matkailuun.
Vierailija kirjoitti:
JKEspoo kirjoitti:
Aloitukseen liittyen ja erityisesti omiin tuntemuksiin ja toiveisiin liittyviin keskusteluihin vaimon kanssa. Niin kauan keskustelu menee ihan hyvin kunnes esitän jotain mikä ei ole vaimon mieleen tai toiveiden mukaista. Yritä siinä sitten vapaasti keskustella. Parempi vain myötäelää ja jutella jokapäiväisistä arkiasioista.
Kun ihmiset asuvat yhdessä, konflikti on väistämätön. Sitä ei tarvitse vältellä. Itse koen toimintasi kusettamiseksi ja välinpitämättömyydeksi. Voittajia ovat ne, jotka antavat konfliktin tulla, mutta opettelevat käsittelemään ne.
Pitkälti samaa mieltä. Passiivisesti aggressiivisia ihmisiä olen elämän todella oppinut varomaan. Koen heidät kieroina ja epäluotettavina.
Ymmärrän että takana on turvattomuutta, mutta en tiedä omalta kannaltani miksi haluaisin ketään epärehellistä omaan elämääni. Siinä vain joutuu kupatuksi tavalla tai toisella, siis ystävyydessäkin. Parisuhteesta tuollaisen ihmisen kanssa ei onneksi ole kokemusta. Sellainen ihminen ei varmasti kanssani viihtyisikään, kokisi pelottavana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikäinen aviomieheni ilmoitusluontoisesti teki tiettäväväksi, että hän eroaa eikä siitä keskustella sen enempää. Hummaili vuoden ja minä kokoilin elämäni ja lasten arjen uusiin uomiin.
Vuoden päästä exäksi muuttunut mies ilmoitti, että nyt pitäisi päästä takaisin. Olikin ollut virhe koko ero. Suuttui ja kostonhimoiseksi muuttui, kun kerroin, että liikaa oli rikkoontunut: luottamus ja sydämeni.
Melkoisia on puhumattomien miesten ikäkriisit.
Oma vähäpuheinen mieheni oli ollut jo useamman vuoden apaattinen ja entistäkin vaitonaisempi, oli selvää että jokin on pielessä. Salamyhkäisyyden ja eräiden muiden seikkojen vuoksi epäilin pettämistä ja vihdoin kun kissa saatiin nostettua pöydälle, mies kertoi ettei ole onnellinen, haluaa tehdä asioita itsekseen ja että tietää, että ei osaa puhua ja se ei muuksi muutu. Mies hankki minun ehdotuksestani oman asunnon jossa oli viikot, vkoloppuisin tuli yhteiseen kotiin.
Olin luullut että tilaa saatuaan mies alkaisi puhua edes sen verran että voisimme selvittää asiat, oli lopputulos sitten mikä tahansa. Näin ei käynyt, mies oli entista passiivisagressiivisempi kun vietimme aikaa yhdessä. Niinpä pakkasin omat tavarani ja muutin pois.
Ensijärkytyksen jälkeen huomasin että elämä ilman jurottavaa miestä olikin todella ihanaa, sain uusia ystäviä, aloitin uuden harrastuksen ja uusi mieskin löytyi, joskin aika yllättäen.
Tässäkin tapauksessa kävi niin, että mies muutaman vuoden itsekseen hummailtuaan olisikin halunnut palata yhteen, eroon päätyminen oli ollut valtava virhe ja nyt ei yksin olossa ja tekemisessä ollutkaan enää mieltä. Minä en kuitenkaan voinut enää luottaa ihmiseen, joka minut jätti surutta. Vaikka tilanne oli vaikea koska yhteiset vuodet painoivat vaakakupissa paljon, minä jatkoin elämääni ja mies on nyt onneton.
Myös ystävä- ja tuttavapiirissäni on monia tapauksia, joissa mies vain on ilmoittanut ettei nappaa enää, ja lähtenyt. Toistaiseksi ei mikään pari ole palannut yhteen, joko mies on edelleen itseään etsimässä tai nainen ei ole miestä enää takaisin ottanut. Näitä miehiä yhdistää puhumattomuus.
Ap voisi alkaa elää myös ottamatta eroa. Mutta ei, hänen pitää saada olla se, joka vapaa-aikansa istua murjottaa kotona ja uhriutuu. Hän ei halua ratkaisua, hän haluaa "olla oikeassa" mieluummin kuin onnellinen.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa kokeilla yhdessä matkailua. Siihen voi sisällyttää projektinomaisia elementtejä jotka tarjoavat luontevia aiheita yhteisiin keskusteluihin. Esim. "Haluaisitko että mennään Ranskaan tai Espanjaan Italian sijaan?" voi viitekehyksen keskusteluille jotka polveleita aiheesta toiseen ja joiden kautta uudelleen tutustuu toiseen. On luonnollista että ihmiset muuttuvat ajanmittaan, mielenkiinnon kohteet, toiveet parisuhteen osalta, halu ja kyky tehdä asioita jne.
Yksi vaihtoehto matkailun suhteen on tehdä sitä sen kummemmin suunnittelematta ja yhdessä kokea kaikki uusi siinä hetkessä kun asiat tapahtuvat, joka on omiaan syventämään parisuhdetta. Esim. EU Schengen alue tarjoaa suhteellisen turvallisen ja hyvin monipuolisen "leikkikentän" tälläiseen matkailuun.
En ymmärrä ihmisiä, jotka tällaista ehdottaa. Jos on rakkaus loppunut ja on kyllästynyt toiseen ei siihen mitkään matkustamisen, mökkilomat tms auta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikäinen aviomieheni ilmoitusluontoisesti teki tiettäväväksi, että hän eroaa eikä siitä keskustella sen enempää. Hummaili vuoden ja minä kokoilin elämäni ja lasten arjen uusiin uomiin.
Vuoden päästä exäksi muuttunut mies ilmoitti, että nyt pitäisi päästä takaisin. Olikin ollut virhe koko ero. Suuttui ja kostonhimoiseksi muuttui, kun kerroin, että liikaa oli rikkoontunut: luottamus ja sydämeni.
Melkoisia on puhumattomien miesten ikäkriisit.
Oma vähäpuheinen mieheni oli ollut jo useamman vuoden apaattinen ja entistäkin vaitonaisempi, oli selvää että jokin on pielessä. Salamyhkäisyyden ja eräiden muiden seikkojen vuoksi epäilin pettämistä ja vihdoin kun kissa saatiin nostettua pöydälle, mies kertoi ettei ole onnellinen, haluaa tehdä asioita itsekseen ja että tietää, että ei osaa puhua ja se ei muuksi muutu. Mies hankki minun ehdotuksestani oman asunnon jossa oli viikot, vkoloppuisin tuli yhteiseen kotiin.
Olin luullut että tilaa saatuaan mies alkaisi puhua edes sen verran että voisimme selvittää asiat, oli lopputulos sitten mikä tahansa. Näin ei käynyt, mies oli entista passiivisagressiivisempi kun vietimme aikaa yhdessä. Niinpä pakkasin omat tavarani ja muutin pois.
Ensijärkytyksen jälkeen huomasin että elämä ilman jurottavaa miestä olikin todella ihanaa, sain uusia ystäviä, aloitin uuden harrastuksen ja uusi mieskin löytyi, joskin aika yllättäen.
Tässäkin tapauksessa kävi niin, että mies muutaman vuoden itsekseen hummailtuaan olisikin halunnut palata yhteen, eroon päätyminen oli ollut valtava virhe ja nyt ei yksin olossa ja tekemisessä ollutkaan enää mieltä. Minä en kuitenkaan voinut enää luottaa ihmiseen, joka minut jätti surutta. Vaikka tilanne oli vaikea koska yhteiset vuodet painoivat vaakakupissa paljon, minä jatkoin elämääni ja mies on nyt onneton.
Myös ystävä- ja tuttavapiirissäni on monia tapauksia, joissa mies vain on ilmoittanut ettei nappaa enää, ja lähtenyt. Toistaiseksi ei mikään pari ole palannut yhteen, joko mies on edelleen itseään etsimässä tai nainen ei ole miestä enää takaisin ottanut. Näitä miehiä yhdistää puhumattomuus.
Ap voisi alkaa elää myös ottamatta eroa. Mutta ei, hänen pitää saada olla se, joka vapaa-aikansa istua murjottaa kotona ja uhriutuu. Hän ei halua ratkaisua, hän haluaa "olla oikeassa" mieluummin kuin onnellinen.
Kuka on sanonut, etten elä tai että istua murjotan kotona? Viihdyn kotona hyvin, raskaan työn vastapainoksi. Olemme laittaneet kodin mieleiseksemme ja vapaalla olen mieluiten kotona rentoutumassa.
Tottakai haluan ratkaisun asiaan. Siksihän tätä pohdiskelen ja kysyin mielipiteitä ja kokemuksia. Todellakin haluan, että olemme molemmat onnellisia elämässämme. Se on syy, miksi aloin keskustella alunperinkin väljähtyneestä suhteestamme.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa kokeilla yhdessä matkailua. Siihen voi sisällyttää projektinomaisia elementtejä jotka tarjoavat luontevia aiheita yhteisiin keskusteluihin. Esim. "Haluaisitko että mennään Ranskaan tai Espanjaan Italian sijaan?" voi viitekehyksen keskusteluille jotka polveleita aiheesta toiseen ja joiden kautta uudelleen tutustuu toiseen. On luonnollista että ihmiset muuttuvat ajanmittaan, mielenkiinnon kohteet, toiveet parisuhteen osalta, halu ja kyky tehdä asioita jne.
Yksi vaihtoehto matkailun suhteen on tehdä sitä sen kummemmin suunnittelematta ja yhdessä kokea kaikki uusi siinä hetkessä kun asiat tapahtuvat, joka on omiaan syventämään parisuhdetta. Esim. EU Schengen alue tarjoaa suhteellisen turvallisen ja hyvin monipuolisen "leikkikentän" tälläiseen matkailuun.En ymmärrä ihmisiä, jotka tällaista ehdottaa. Jos on rakkaus loppunut ja on kyllästynyt toiseen ei siihen mitkään matkustamisen, mökkilomat tms auta.
Minun rakkauteni ei ole loppunut ja mieskin sanoo rakastavansa minua. Miksi valehtelisi noin? Mitä hyötyisi siitä?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ok, asia ymmärretty. En siis yritä enää ja jätän miehen rauhaan. Eiköhän hän sitten ilmoita minulle, jos hänen ajatuksensa eron suhteen muuttuu. Itse en halua erota, joten jatkossa keskustelen vain normikaupassakäynnit ja ruuanlaitot.
Ap
Ihanan passiivisaggressiivista uhriutumista. En yhtään ihmettele, että mies on tyytymätön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa kokeilla yhdessä matkailua. Siihen voi sisällyttää projektinomaisia elementtejä jotka tarjoavat luontevia aiheita yhteisiin keskusteluihin. Esim. "Haluaisitko että mennään Ranskaan tai Espanjaan Italian sijaan?" voi viitekehyksen keskusteluille jotka polveleita aiheesta toiseen ja joiden kautta uudelleen tutustuu toiseen. On luonnollista että ihmiset muuttuvat ajanmittaan, mielenkiinnon kohteet, toiveet parisuhteen osalta, halu ja kyky tehdä asioita jne.
Yksi vaihtoehto matkailun suhteen on tehdä sitä sen kummemmin suunnittelematta ja yhdessä kokea kaikki uusi siinä hetkessä kun asiat tapahtuvat, joka on omiaan syventämään parisuhdetta. Esim. EU Schengen alue tarjoaa suhteellisen turvallisen ja hyvin monipuolisen "leikkikentän" tälläiseen matkailuun.En ymmärrä ihmisiä, jotka tällaista ehdottaa. Jos on rakkaus loppunut ja on kyllästynyt toiseen ei siihen mitkään matkustamisen, mökkilomat tms auta.
Minun rakkauteni ei ole loppunut ja mieskin sanoo rakastavansa minua. Miksi valehtelisi noin? Mitä hyötyisi siitä?
Ap
No hän on niin nössö ettei jostain syystä uskalla lähteä. Jotkut miehet on sellaisia. Hän sanoo vaan sinua miellyttääkseen, että rakastaa sinua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa kokeilla yhdessä matkailua. Siihen voi sisällyttää projektinomaisia elementtejä jotka tarjoavat luontevia aiheita yhteisiin keskusteluihin. Esim. "Haluaisitko että mennään Ranskaan tai Espanjaan Italian sijaan?" voi viitekehyksen keskusteluille jotka polveleita aiheesta toiseen ja joiden kautta uudelleen tutustuu toiseen. On luonnollista että ihmiset muuttuvat ajanmittaan, mielenkiinnon kohteet, toiveet parisuhteen osalta, halu ja kyky tehdä asioita jne.
Yksi vaihtoehto matkailun suhteen on tehdä sitä sen kummemmin suunnittelematta ja yhdessä kokea kaikki uusi siinä hetkessä kun asiat tapahtuvat, joka on omiaan syventämään parisuhdetta. Esim. EU Schengen alue tarjoaa suhteellisen turvallisen ja hyvin monipuolisen "leikkikentän" tälläiseen matkailuun.En ymmärrä ihmisiä, jotka tällaista ehdottaa. Jos on rakkaus loppunut ja on kyllästynyt toiseen ei siihen mitkään matkustamisen, mökkilomat tms auta.
Pari lainausta aloituksesta:
"Hänen mielestään meillä menee hyvin, kun teemme jotain mukavaa yhdessä ja hän saa olla itsekseenkin."
"Ei kuitenkaan halua erota, haluaa olla yhdessä kanssani ja aina ajatellessaan tulevaisuutta näkee minut siinä. Näin sanoi."
Sikäli kun mies puhuu totta, tuosta voisi päätellä että rakkaus ei ole loppunut.
Minusta apn mies on ollut yksinkertaisesti rehellinen. Hän kertoo, että on masentunut olo, ei oikein jaksa ryhtyä mihinkään, ei oikein tiedä, mitä haluaisi, mutta sen hän tietää, että ei halua erota tämän vuoksi ja kokee, että rakkautta on vielä jäljellä. Tuntuu siltä, että kaipaa omaa aikaa enemmän kuitenkin kuin sen, minkä toinen on töissä. Tuntuu, että kun katsoo taaksepäin, oikein mitään ei olekaan saatu aikaiseksi.
Miten tuon rehellisemmin voi kertoa? Onko täällä kirjoittamassa vain ihmisiä, joilla on koko elämänsä ajan ollut suunnat selvillä, tavoitteet kirkkaina ja ne on kyetty kysyttäessä luettelemaan kuin apteekin hyllyltä selkein sanakääntein ja oikein painotuksin?
Muistaa nyt kuitenkin täytyy, että myös mies on uuden edessä. En tiedä, kuinka tuore eläkelöityminen on, mutta lasten lähtö kodista on aivan yhtä tuore kuin apllekin.
Olen itse lapseton, mutta voin kuvitella, että vaikka nyt hartaasti miehen kanssa odotamme eläkelöitymistä, tulee siitä kriisi kumminkin. Nyt kuitenkin loppuu ne pitkätkin lomat, loppui koronat, tieto siitä, että elämään tulee väistämättä muutakin kuin toisemme, on perälautana. Olemme naureskelleet, että miten siinä oikeasti käy, kun katsommekin toisiamme ja siinä se, ellei ole itse kovasti aktiivinen ja tee jotain. Jotain jotain jotain, mitä emme nyt kyllä käskemällä keksi, mitä se sitten tulee olemaan, joka täyttää yhteisen elämän. Voin kuvitella, että jos töistä luopuminen tullee tekemään tämän, miten sitten lasten lähtö?
Olen ihan varma, että meillä tullaan käsittelemään tyytymättömyyttä elämään. Toivon kuitenkin, että maltamme ottaa aikaa elämänmuutokseen, eikä toinen ala tivaamaan mitään, mihin ei vastausta ole.
Testosteronin puutos.