Lue keskustelun säännöt.
Aviomies tyytymätön elämäänsä
25.04.2023 |
Meillä on ollut joulusta asti jonkinlainen parisuhdekriisi päällä. Ollaan yritetty selvittää sitä ja tuoda lisää läheisyyttä suhteeseemme, joka oli pahasti väljähtynyt. Lapset on jo aikuisia ja meillä on lapsenlapsikin. Ollaan 5-kymppinen pariskunta.
Käytännössä minä kyselen ja puhun omista tunteistani ja yritän saada miestä puhumaan omistaan. No tänään hän sitten avautui sen verran, että on ollut tyytymätön elämäänsä jo kymmenen (10!) vuotta! Mitään ei ole kuitenkaan asiasta sanonut tänä aikana. Osaltaan on tyytymätön, koska minä olen hankala (haluan puhua tunteista esim) mutta syyttää enemmän itseään, kun on niin saamaton ettei ole tehnyt mitään haaveidensa toteuttamiseksi. Hänellä on ihan tavallisia haaveita, matkustelu, liikunnan harrastaminen esimerkkeinä. Hän on tyytymätön pääasiassa itseensä. Hänen mielestään meillä menee hyvin, kun teemme jotain mukavaa yhdessä ja hän saa olla itsekseenkin.
Vaadinko nyt ihan mahdottomia, kun haluaisin keskustella hänen kanssaan hieman syvällisempiä kuin vaikkapa mitä tehtäisiin ruuaksi? Emme ole kyllä koskaan olleet mitään kovin syvällisiä, mutta haluaisin asian muuttuvan. Minusta tuntuu, etten tunne miestäni enää ollenkaan. En esimerkiksi tiennyt mitään hänen haaveistaan tai millaiseksi hän on kokenut elämänsä. Kuinka voisin tietää, jos hän ei puhu?
Onko miehet yleensäkin samanlaisia? Hän on käytännössä sanonut, että tämmöinen hän on eikä muuksi muutu, hän ei tiedä riittääkö se minulle. En tiedä minäkään. Tuntuu, että mies haluaisi olla enimmäkseen itsekseen koska aina puhuu omasta ajasta. Hän ei ole koskaan asunut yksin, joten nytkö se sitten kostautuu? Ei kuitenkaan halua erota, haluaa olla yhdessä kanssani ja aina ajatellessaan tulevaisuutta näkee minut siinä. Näin sanoi.
Onko tämä nyt 5-kympin kriisiä molemmilla, joka menee ohi ajastaan? Onko kellään ollut samanlaista ja kuinka selvisitte?
Kommentit (396)
Onkohan mies huomannut ristiriitaa omassa käytöksessään? Siis että samaan aikaan sanoo puheeseen liittyen että ei tule muuttumaan mutta silti haluaisi muuttua siinä että saisi paremmin toteutettua omia haaveitaan. Eli mies jotenkin ajattelee että osa asioista voisi muuttua mutta toiset sitten taa eivät.
Ehkä voisit jotenkin johdattaa miehen tajuamaan että myös viisikymppinen mies voi muuttua, ainakin sen verran että asiat paranevat. Ja että se muutos kannattaa tehdä sekä niiden omien unelmien takia kuin parisuhteen takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se on ihan ok ja jopa suotavaa olla välillä yksin kotona mutta se koti on myös ap:n koti ja hänelläkin on oikeus rentoutua kotonaan vapaapäivinään.
Aika raskaaksi käy arki jos toisen täytyy poistua aina kotoa että se enemmän omaa aikaa kaipaava saa viettää aikaa kotona yksin.
Ei kukaan vaadi ap:ta olemaan aina pois kotoa. Vaikka kerran parissa kuukaudessa kävisi jossain viikonlopun tai pidennetyn viikonlopun hotellilomalla, niin se ei ole aina pois kotoa olemista.
Vierailija kirjoitti:
En minä ainakaan lähtisi omasta kodistani pois sen vuoksi että toinen haluaa olla yksin! Se lähtee joka haluaa. Toki antaisin tilaa sille toiselle ja tekisin omia juttujani mutta se ei todellakaan tule toimimaan että sinä alat viettämään muualla aikaa vaikka kodissasi haluaisit olla! Aivan älytön ajatuskin.
Olisiko sinulle varmasti ok, että miehesi alkaisi viettää hotelliviikonloppuja/käydä matkoilla, koska haluaa olla yksin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teillä on pitkä matka yhdessä, ja molemmat arvostatte sitä, mikä on hienoa.
Olette nyt molemmat havahtuneet siihen, että suhteenne ei ole enää elävä, vaan rutinoitunut. Ajan mittaan olette vieraantuneet, olette pitäneet toinen toistanne itsestäänselvinä ja vieraantuneet siitä mitä oikeasti olette. Olette kuin vieraita, hyviä tuttavia, mutta ette enää tunne toistenne ajatuksia ja tunteita, jolloin miehesi sanomiset järkyttivät sinua.
On luonnollista, että hänen sanomistensa jälkeen sinua arveluttaa hänen toiveensa viettää aikaa yksin. Luota tähän tunteeseen, luota itseesi. Et pysty "jahtaamalla" saamaan selville sitä mitä miehen tilanteessa oikeasti on kyse, mutta tilanne tulisi selvittää, ettette jää välitilaan, missä etääntyneisyys on todettu, mutta ei tiedetä mitä sille voisi tehdä.
Teidän kannattaisi ehdottomasti hakeutua parisuhdeterapiaan. Siellä voitte uudelleen tutustua toisiinne ja siihen miten tähän ollaan tultu ja mitä kannattaisi tehdä. Jotkut parit selviävät päivittämisellä ja palaamalla niihin mukaviin, yhteistä luoviin tekemisiin, joita pari on aiemmin tehnyt, jolloin kuherruskuukausi voi alkaa. Toisten kohdalla vaaditaan enemmän selvittelyä, jos jotain luottamusta rikkovaa on tapahtunut.
Etsikää mahdollisimman kokenut, pitkään alalla toiminut paripsykoterapeutti tai perheterapeutti. Sellainen, joka on erikoistunut perheeseen ja parisuhteeseen ja omaa tarvittavan koulutuksen sitä varten.
Älkää hlvetissä. Silloin kun parisuhde ihan luonnollisesti muuttuu, eli ollaan tilanteessa, jossa pesä tyhjenee, on viimeinen virhe lähteä runttaamaan suhdetta uuteen malliin jonkun terapistin kanssa.
Katselkaa nyt ihan kaikessa rauhassa ympärillenne ja siihen, mitä nyt tapahtuu. Olette vielä näemmä tilanteessa, jossa sinä olet työelämässä ja ehkä vuorotöissäkin, jos olet hoitoalalla ja toinen eläkkeellä. Eli ihan normaalia, että suhteessa se, joka on töissä, haluaa vapaa-ajalla yhteistä tekemistä ja rentoutumista, kun taas eläkkeellä olevakin vielä opettelee uutta tapaa täyttää päivät.
On normaalia kuulostella hiljaisuutta, kun lapset lähtevät kotoa. On normaalia todeta, että hups on vuosia vierähtänyt tässä, mitäs meille kuuluukaan oikeastaan?
Kun mies sanoo, että ei halua erota, rakastaa edelleen, niin mitä ihmeen terapioita, joissa hakemalla haetaan ongelmia, vaaditaan asenne- ja käytösmuutoksia, tehdään hampaat irvessä harjoitteita ja stressata suhteen korjaamisesta, kun mitään aitoa korjattavaa ei ole.
Kumpikin joustaa hieman, sinä annat tilaa ja kerrot miehelle, että kaipaat kumminkin syvempääkin yhteyttä ja pyydät häntä ottamaan sen huomioon.
Onko sinulla kokemusta tuollaisesta terapiasta? Kaikissa ammatteissa on ihmisiä, jotka ovat ammatissaan hyviä, sitten on niitä huonompia (tai väsyneitä, työuupuneita), minkä lisäksi on vielä sekin tosiasia, että pariterapia perustuu vapaaehtoisuuteen molempien osalta. On esimerkiksi aivan mahdollista, ettei toinen osapuoli koskaan paljasta, että hänellä on salasuhde, jolloin pettymys ja luottamuksen menettäminen on raskasta sille, joka tulee petetyksi. Kolmanneksi on myös suhteita, joita ei enää voi pelastaa sen vuoksi, että rakkaus on toiselta loppunut. Silloin terapia voi olla avuksi, että selvitään erosta vähemmin vaurioin.
Joo tämä se ongelma todellakin on. Ihminen sanoo suoraan, että lähtisit joskus kotoa, että saisin olla yksin omissa ajatuksissa, koska toinen haluaa koko ajan puhua ja tietää tunteita ja mitä muuta, eli suoraan sanoo, että ei riitä mulle nyt yksinoloksi se 8 t + työmatkat, mitkä olet poissa. Niin heti terapiaan, koska siellä taustalla VOI OLLA salasuhde, pettämistä, rakkaus loppunut ja nyt pehmitetäänkin eroa.
Todella ahistavaa.
Ap on kokenut miehensä kertomat asiat ahdistaviksi, sinä koet ahdistavaksi ehdotuksen terapiasta. Jos ihmiset pysyisivät omissa asioissaan ja tunteissaan, niin keskustelu voisi edetä enemmän sen ehdoilla mitä ap tuntee ja tarvitsee. Täällä kukaan ei tunne ap:n miestä.
Mutta se ei ole kohtuullista tai reilua, että omasta kodista pitäisi poistua vapaa-aikanaan sen vuoksi, että toinen tarvitsee vapaa-aikaa. Ap ei ole kertonut haluavansa lähteä kotoa pois viettämään vapaa-aikaa, vaan se on keskustelijoiden oma toive. Oma hyvä ei ole välttämättä toisen hyvä.
Itsekin sote-alalla työurani tehneenä en koskaan kaivannut aikaa vieraampien ihmisten kanssa enää vapaa-aikana. Kyllä heille sanat olivat aika lailla loppu ja vapaa-aikana pääosassa on oma hyvinvointi ja latautuminen kotona. Olisin pitänyt sitä hyvin erikoisena ja itsekkäänäkin, jos puolisoni olisi vaatinut minulta hiljaa olemista tai pois lähtemistä kotoani (eikä ap:n mies sitä vaatinutkaan, vain tässä olleet muutama keskustelija).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on ihan ok ja jopa suotavaa olla välillä yksin kotona mutta se koti on myös ap:n koti ja hänelläkin on oikeus rentoutua kotonaan vapaapäivinään.
Aika raskaaksi käy arki jos toisen täytyy poistua aina kotoa että se enemmän omaa aikaa kaipaava saa viettää aikaa kotona yksin.Ei kukaan vaadi ap:ta olemaan aina pois kotoa. Vaikka kerran parissa kuukaudessa kävisi jossain viikonlopun tai pidennetyn viikonlopun hotellilomalla, niin se ei ole aina pois kotoa olemista.
Toisen toiveisiin mukautuminen tuohon tyyliin on varsin erikoinen ratkaisu. Ei parisuhteen takia tarvitse uhrata omaa hyvinvointia tai jos tarvitsee, niin ehkä viisainta alkaa miettiä eroa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa uuvuttavalta koko ajan puhua tunteista. Mitä niin maata mullistavaa edes voi aivan koko ajan olla, että sitä jatkuvasti pitää analysoida?
Me ollaan kolmekymppinen pariskunta, joilla lapsia. Toki puhumme myös tunteista ja pohdimme yhdessä asioita, jotka jompaakumpaa mietityttää. Tällaisia asioita voisivat olla vaikkapa joku ihmissuhde ystävän tai sukulaisen kanssa, työjutut, tulevaisuuden haaveet itsensä kehittämisen suhteen,... Joskus puhutaan parisuhteestakin, mutta koska ollaan tyytyväisiä nykytilanteeseen, ei siitäkään mitenkään jatkuvasti riitä puhuttavaa. Usein keskustelumme koskeekin yhteistä missiota, kuinka saada priorisoitua lisää aikaa juuri meille tässä ruuhkavuosien keskellä.
Muuten puhumme työstä, lapsista, uutisista, politiikasta, säästä, meneillään olevasta ajanjaksosta, historiasta, luonnosta, yhteisistä suunnitelmista, ostoksista, sukulaisista, kyläyhteisön tapahtumista, kodista, liikunnasta,... Välillä puheenaiheena voi olla vaikka se, mikä on kummankin rakkauden kieli tai vaikka mitä mistäkin ajankohtaisesta asiasta ajattelee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M54 täällä. Ei liene yllätys ettei meitä hirveästi syvälliset keskustelut kiinnosta, toki jos ne liittyy esim kalastukseen, metsästykseen tai autoiluun niin toki, mutta varmaan harvemmin näin. Taitaa olla jonkinlainen kriisi päällä, kyllä sellainen tyhjäkäynti on täälläkin, odottaa vaan et pääsee eläkkeelle. Kaikkea haluaisi tehdä mutta töissä joutuu vielä käymään, ei ole enää kunnianhimoa tai halua oppia juuri uuttakaan. Mietin vain, että oletko mahdollisesti kova puhumaan, kokoajan äänessä. Itse en jaksa sellaista ollenkaan ja väsyn nopeasti sellaisessa seurassa.
No, puhun kyllä paljon. Eli suu kiinni ja mahdollisimman paljon pois kotoa. Kuulostaa tosi ihanalta..
ApEi pidä ottaa itseensä. Lähipiirissä on henkilöitä, jotka jatkuvasti äänessä ja todella raskasta. Jos toinen ei osallistu keskusteluun niin sitten kommentoidaan ääneen omaa tekemistään sillä hetkellä, ihan vaan että voi olla äänessä. Tämä voi olla höpöttäjälle joku psyykkinen juttu, en mä tiedä. Rasittavaa kuitenkin.
Tässä viime vuosien etätyöaikana havahtunut siihen että vaimo on tuollainen höpöttäjä. Jos ei höpötä minulle, höpöttelee koiralle tai sitten vain ihan itsekseen. Ihan vain omia ajatuksiaan ääneen yleensä ja kun ne ajatukset juoksee kuitenkin sukkelampaan kuin suu käy niin se on sellainen tasainen puolikkaiden lauseiden sinne tänne hyppelehtivä monologi mikä on koko ajan käynnissä.
Erityisen ärsyttävää silloin kun yhtäkkiä haluaakin kommenttia johonkin niin olettaa että olen paitsi kuunnellut tarkkaavaisesti koko ajan niin tiedän vielä nekin puuttuvat palaset jotka hän on vain päänsä sisällä käynyt läpi. Ja sitten kun on vaikka joku homma mikä pitäisi tehdä niin stressaantuneena saattaa höpöttää siitä kymmenen kertaa päivässä vaikka viikon ajan etukäteen, siinä alkaa stressaantua itsekin. Eikä tarvitse olla isokaan juttu - esimerkiksi jokainen kauppareissumme menee niin että koko kotimatkan höpöttää etukäteen niinkin monimutkaisesta operaatiosta kuin kauppakassien kantamisesta autolta sisään ja tavaroiden purkamisesta jääkaappiin. Luulisi että kun on 25 vuotta jo käyty kerran-pari viikossa kaupassa niin se sujuisi ihan sen kummemmin ajattelematta ja ääneen puimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M54 täällä. Ei liene yllätys ettei meitä hirveästi syvälliset keskustelut kiinnosta, toki jos ne liittyy esim kalastukseen, metsästykseen tai autoiluun niin toki, mutta varmaan harvemmin näin. Taitaa olla jonkinlainen kriisi päällä, kyllä sellainen tyhjäkäynti on täälläkin, odottaa vaan et pääsee eläkkeelle. Kaikkea haluaisi tehdä mutta töissä joutuu vielä käymään, ei ole enää kunnianhimoa tai halua oppia juuri uuttakaan. Mietin vain, että oletko mahdollisesti kova puhumaan, kokoajan äänessä. Itse en jaksa sellaista ollenkaan ja väsyn nopeasti sellaisessa seurassa.
Mun mieheni on myös sellainen ettei hän tykkää jos puhuu paljon. Mahdollisimman vähän pitää puhua ja ainoa mistä kannattaa puhua on urheilu
Mistä sinä sitten haluaisit puhua?
Ihan kaikesta. Arkipäivän elämästä, politiikasta, ihan kaikesta. Olen puhelias ihminen .
Et sinä voi odottaa, että miehesi täyttää kaikki tarpeeksi. Siksi meillä on esim ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on ihan ok ja jopa suotavaa olla välillä yksin kotona mutta se koti on myös ap:n koti ja hänelläkin on oikeus rentoutua kotonaan vapaapäivinään.
Aika raskaaksi käy arki jos toisen täytyy poistua aina kotoa että se enemmän omaa aikaa kaipaava saa viettää aikaa kotona yksin.Ei kukaan vaadi ap:ta olemaan aina pois kotoa. Vaikka kerran parissa kuukaudessa kävisi jossain viikonlopun tai pidennetyn viikonlopun hotellilomalla, niin se ei ole aina pois kotoa olemista.
Toisen toiveisiin mukautuminen tuohon tyyliin on varsin erikoinen ratkaisu. Ei parisuhteen takia tarvitse uhrata omaa hyvinvointia tai jos tarvitsee, niin ehkä viisainta alkaa miettiä eroa.
Ei sen parisuhteen kautta voi myöskään hakea kaikkea sisältöä ja hyvinvointia elämäänsä. Kahden ääripään välissäkin on jotakin. Työ, harrastukset, ystävät, jne...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M54 täällä. Ei liene yllätys ettei meitä hirveästi syvälliset keskustelut kiinnosta, toki jos ne liittyy esim kalastukseen, metsästykseen tai autoiluun niin toki, mutta varmaan harvemmin näin. Taitaa olla jonkinlainen kriisi päällä, kyllä sellainen tyhjäkäynti on täälläkin, odottaa vaan et pääsee eläkkeelle. Kaikkea haluaisi tehdä mutta töissä joutuu vielä käymään, ei ole enää kunnianhimoa tai halua oppia juuri uuttakaan. Mietin vain, että oletko mahdollisesti kova puhumaan, kokoajan äänessä. Itse en jaksa sellaista ollenkaan ja väsyn nopeasti sellaisessa seurassa.
Mun mieheni on myös sellainen ettei hän tykkää jos puhuu paljon. Mahdollisimman vähän pitää puhua ja ainoa mistä kannattaa puhua on urheilu
Mistä sinä sitten haluaisit puhua?
Ihan kaikesta. Arkipäivän elämästä, politiikasta, ihan kaikesta. Olen puhelias ihminen .
Et sinä voi odottaa, että miehesi täyttää kaikki tarpeeksi. Siksi meillä on esim ystäviä.
En minä odotakkaan. Sanoinhan jo monta kertaa, että puhun kotona hyvin vähän. En haittaa miehen elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyytymättömyyttä elämään. Asiat ovat liian hyvin. Siitä valitus. Nykyisin on vähän hankalaa, että parisuhteen muutospaineissa erotaan. Sitten on kyllä ongelmia, joita voi yrittää ratkoa. Olen huomannut, että pitää vain hyväksyä, että elämä ei ole jatkuvaa juhlaa.
Mikä juttu tämä.on että sitkeästi vaan pitäisi olla yhdessä? Miksi? Ap on ollut miehensä kanssa varmaan yli kolmekymmentä vuotta. Miksi ei voisi erota ja hakea uutta puolisoa?
Talous menee yleensä sekaisin. Onko mukavaa kyhjöttää yksin pienessä asunnossa, kun ei ole varaa tehdä mitään. Erossa mennään usein ojasta allikkoon.
Olen asunut koko aikuisikäni yksin. Asunto on pieni tai iso, riippuu näkökannasta, 65 m2 ja piha, hyvässä kunnossa ja viihtyisä eikä sisällä yhtään rumaa esinettä. No, aina voisi tehdä enemmän ja hienompia juttuja, mutta en koe elämäni valuneen ohikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anna miehen mennä. Ketään ei voi väkisin pitää.
Siis mitä? Mies haluaa olla enemmän yksin, ja SINUN pitäisi olla pois kotoa. Hitto sentään, sinunko se elämä pitäisi miehelle helpoksi ja ihanaksi järjestää? Jos haluaa matkustella, senkun matkustelee, urheilla, senkun urheilee, ihan hänen oma asia saada asioita aikaiseksi. Typerää valittaa sinulle, ei, en halua erota, ei, en halua sitä, ei en halua tätä. Mahdollista nyt vaimo mulle ihana elämä, en halua erota. Tämähän ei ole oikeastaan sinun ongelmasi ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M54 täällä. Ei liene yllätys ettei meitä hirveästi syvälliset keskustelut kiinnosta, toki jos ne liittyy esim kalastukseen, metsästykseen tai autoiluun niin toki, mutta varmaan harvemmin näin. Taitaa olla jonkinlainen kriisi päällä, kyllä sellainen tyhjäkäynti on täälläkin, odottaa vaan et pääsee eläkkeelle. Kaikkea haluaisi tehdä mutta töissä joutuu vielä käymään, ei ole enää kunnianhimoa tai halua oppia juuri uuttakaan. Mietin vain, että oletko mahdollisesti kova puhumaan, kokoajan äänessä. Itse en jaksa sellaista ollenkaan ja väsyn nopeasti sellaisessa seurassa.
No, puhun kyllä paljon. Eli suu kiinni ja mahdollisimman paljon pois kotoa. Kuulostaa tosi ihanalta..
ApEi pidä ottaa itseensä. Lähipiirissä on henkilöitä, jotka jatkuvasti äänessä ja todella raskasta. Jos toinen ei osallistu keskusteluun niin sitten kommentoidaan ääneen omaa tekemistään sillä hetkellä, ihan vaan että voi olla äänessä. Tämä voi olla höpöttäjälle joku psyykkinen juttu, en mä tiedä. Rasittavaa kuitenkin.
Tässä viime vuosien etätyöaikana havahtunut siihen että vaimo on tuollainen höpöttäjä. Jos ei höpötä minulle, höpöttelee koiralle tai sitten vain ihan itsekseen. Ihan vain omia ajatuksiaan ääneen yleensä ja kun ne ajatukset juoksee kuitenkin sukkelampaan kuin suu käy niin se on sellainen tasainen puolikkaiden lauseiden sinne tänne hyppelehtivä monologi mikä on koko ajan käynnissä.
Erityisen ärsyttävää silloin kun yhtäkkiä haluaakin kommenttia johonkin niin olettaa että olen paitsi kuunnellut tarkkaavaisesti koko ajan niin tiedän vielä nekin puuttuvat palaset jotka hän on vain päänsä sisällä käynyt läpi. Ja sitten kun on vaikka joku homma mikä pitäisi tehdä niin stressaantuneena saattaa höpöttää siitä kymmenen kertaa päivässä vaikka viikon ajan etukäteen, siinä alkaa stressaantua itsekin. Eikä tarvitse olla isokaan juttu - esimerkiksi jokainen kauppareissumme menee niin että koko kotimatkan höpöttää etukäteen niinkin monimutkaisesta operaatiosta kuin kauppakassien kantamisesta autolta sisään ja tavaroiden purkamisesta jääkaappiin. Luulisi että kun on 25 vuotta jo käyty kerran-pari viikossa kaupassa niin se sujuisi ihan sen kummemmin ajattelematta ja ääneen puimatta.
Heh. Eikö se suhteen alussa ärsyttänyt sinua? Varmaan ymmärrät, että jos sanoisit asiasta, niin se olisi puolisosi mielestä aika loukkaavaa, koska et ole siitä aiemmin sanonut ja koska on ylipäätään loukkaavaa arvostella toisen persoonaa noin vain.
Ap:n loukkaantuminenhan lähtee siitä varsin ymmärrettävästä luottamuksen menettämisestä, joka syntyy siitä, ettei hänen miehensä ole puhunut mitään 10 vuoteen (!) siitä, ettei ole tyytyväinen. Kuka tahansa loukkaantuisi tuollaisesta ja ap:n tilanteessa kysyisinkin itseltäni, että missä minun kiukkuni oikein luuraa? Sen sijaan tuli pelko miehen menettämisestä ja kipu siitä, että on tullut loukatuksi, että toinen ei olekaan jatkuvasti noin pitkän aikaa pitänyt minua hyvänä seurana ja kumppaninaan, vaan hautonut tuollaisia asioita. Kyllähän se on aikamoista passiivista aggressioita, joka nyt purkautui.
Itse olisin kyllä suuttunut todella paljon, jos olisin joutunut ap:n tilanteeseen. En missään tapauksessa hyväksyisi tuollaista pimittävää toimintatapaa, mutta toisaalta olen kyllä vuosien varrella sen selvästi viestinyt myös. Minulla on yksi ehdoton vaatimus puolisolleni ja se on rehellisyys tunteissa. Epärehellisyys on sellainen asia, josta minun olisi hyvin vaikea päästä yli.
Tuollainen toimintatapahan kajoaa siihen tärkeimpään eli perusluottamukseen, joka kuitenkin on rakkauden perusta. Epämääräiset toiveet "yksinolosta".... en pidä kovin reiluna tapana toimia, vaikkakin tietenkin kyse on pitkäaikaisesta tottumattomuudesta suoraan viestintään siitä mitä tuntee ja tahtoo: todennäköisesti välttelevästä kiintymyssuhteesta.
Oman tahdon viestiminen on vaikeaa, kun on pelkoja ja turvaton kiintymyssuhde, mutta myös tottumattomuudella on merkitystä. On totuttu pienestä pitämäen peittämään tunteita, varomaan ja luovimaan, jolloin paljon jää piiloon, jotta aitoa kontaktia voisi syntyä. Omista tarpeista ja tunteista puhuminen on vaikeaa, jos niitä ei ole helppo tunnistaa ja jos niistä ei ole juuri puhuttu tai on puhuttu viimeksi silloin, kun perhe on perustettu.
Aloitukseen liittyen ja erityisesti omiin tuntemuksiin ja toiveisiin liittyviin keskusteluihin vaimon kanssa. Niin kauan keskustelu menee ihan hyvin kunnes esitän jotain mikä ei ole vaimon mieleen tai toiveiden mukaista. Yritä siinä sitten vapaasti keskustella. Parempi vain myötäelää ja jutella jokapäiväisistä arkiasioista.
Vierailija kirjoitti:
Siis mies on pettynyt omaan saamattomuuteensa että ei ole saanut aikaiseksi toteuttaa joitakin omia juttujaan? Onko se nyt pääpointti? Ei sen keskustelun tarvitse "luodata syvälle" vaan auttaisiko mietä nyt se, että keskustelu keskittyy siihen mitä hän haluaisi toteuttaa? Jonkun oman jutun/matkan? Vai yhdessä jotain?
Ollaan kohta 50-vuotiaita, ei lapsia. Puolisoni on päästänyt minut aikanani vapaaehtoistyöhön ulkomaille 3kk jaksoksi. Ja muutaman vuoden päästä annoin puolison tehdä oman juttunsa Lapissa, sekin 3kk. Myös yhteisiä juttuja ja menoja on.
Olisiko mahdollista antaa puolison tehdä oma juttunsa tai mennä omaan menoonsa? Keskustelun aiheena se, että se on mahdollista. Jos se piristää puolisoa tai antaa hänelle sen tunteen, että vielä on aikaa toteuttaa omiakin juttujaan, ei vielä ole elämä ohi lipunut? Ei kai sitä tarvitse mitään muuta ruotia. Itse kysyn mieheltä joskus yksinkertaisesti mitä hän tältä elämältä vielä haluaa ja mitä hän ei halua? Sellaisia asioita, jotka oman elämän raameissa on toteutettavissa.
Kyllä, mies on pettynyt saamattomuuteensa. Haluaisi tehdä kaikenlaista, muttei kuitenkaan tee. Kun mikään ei kuitenkaan kiinnosta. Kysyin, voisiko mies olla masentunut. Hän sanoi tehneensä jonkun masennustestin ja pisteet oli aikalailla tapissaan. Kysyin, miksei hän ole tehnyt masennukselleen mitään (kuulin siitä nyt ensi kertaa) , hän ei tiedä. Hän ei puhu asioistaan koska on tyypillinen mies, omien sanojensa mukaan.
En ole koskaan estänyt häntä lähtemästä esim. kavereidensa kanssa ja onpa hänellä nytkin viikonloppu sovittu, jolloin on koko viikonlopun pois kotoa kavereidensa luona. Silti olen jotenkin huokailemalla saanut hänet tuntemaan, ettei olisi sopivaa lähteä?? En edes tajua mitä tuokin taas on. Eri asia, jos olisin sanonut ei, et saa mennä. En ole koskaan sanonut näin. Korkeintaan olen kysynyt, mihin aikaan suunnilleen tulee kotiin. Eikö tuo nyt ole ihan normaali kysymys?
Jos kysyn mieheltä, mitä hän elämältä haluaa, vastaus on en tiedä. Jos yritän kysyä tarkemmin, se on jankkaamista. Ja tuo on sitä syvällistä puhetta, mitä ei sitten saisi olla, koska mies ei osaa puhua.
Ap
En ole tällä hetkellä parisuhteessa, mutta rima keskustelun suhteen menee sillä korkeudella, että sen pitää muodostaa turvallinen tunneyhteys. Kyllähän keskustelua on positiivisistakin asioista puhuminen ja se vasta parasta keskustelua onkin. Ehkä se "meidän pitää jutella", tulee siinä vaiheessa, kun sitä spontaania hyvää keskustelua ei ole tapahtunut luonnostaan.
Huonot asiat eivät myöskään katoa odottamalla ajan kanssa vaan käsittelemällä ne. Ei olohuoneen pölykään katoa itsestään.
Eli nyt kun lapset ja muut on hoidettu niin siitä miehestä pitäisikin kuoriutua naispuolinen kaveri?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mies on pettynyt omaan saamattomuuteensa että ei ole saanut aikaiseksi toteuttaa joitakin omia juttujaan? Onko se nyt pääpointti? Ei sen keskustelun tarvitse "luodata syvälle" vaan auttaisiko mietä nyt se, että keskustelu keskittyy siihen mitä hän haluaisi toteuttaa? Jonkun oman jutun/matkan? Vai yhdessä jotain?
Ollaan kohta 50-vuotiaita, ei lapsia. Puolisoni on päästänyt minut aikanani vapaaehtoistyöhön ulkomaille 3kk jaksoksi. Ja muutaman vuoden päästä annoin puolison tehdä oman juttunsa Lapissa, sekin 3kk. Myös yhteisiä juttuja ja menoja on.
Olisiko mahdollista antaa puolison tehdä oma juttunsa tai mennä omaan menoonsa? Keskustelun aiheena se, että se on mahdollista. Jos se piristää puolisoa tai antaa hänelle sen tunteen, että vielä on aikaa toteuttaa omiakin juttujaan, ei vielä ole elämä ohi lipunut? Ei kai sitä tarvitse mitään muuta ruotia. Itse kysyn mieheltä joskus yksinkertaisesti mitä hän tältä elämältä vielä haluaa ja mitä hän ei halua? Sellaisia asioita, jotka oman elämän raameissa on toteutettavissa.
Kyllä, mies on pettynyt saamattomuuteensa. Haluaisi tehdä kaikenlaista, muttei kuitenkaan tee. Kun mikään ei kuitenkaan kiinnosta. Kysyin, voisiko mies olla masentunut. Hän sanoi tehneensä jonkun masennustestin ja pisteet oli aikalailla tapissaan. Kysyin, miksei hän ole tehnyt masennukselleen mitään (kuulin siitä nyt ensi kertaa) , hän ei tiedä. Hän ei puhu asioistaan koska on tyypillinen mies, omien sanojensa mukaan.
En ole koskaan estänyt häntä lähtemästä esim. kavereidensa kanssa ja onpa hänellä nytkin viikonloppu sovittu, jolloin on koko viikonlopun pois kotoa kavereidensa luona. Silti olen jotenkin huokailemalla saanut hänet tuntemaan, ettei olisi sopivaa lähteä?? En edes tajua mitä tuokin taas on. Eri asia, jos olisin sanonut ei, et saa mennä. En ole koskaan sanonut näin. Korkeintaan olen kysynyt, mihin aikaan suunnilleen tulee kotiin. Eikö tuo nyt ole ihan normaali kysymys?
Jos kysyn mieheltä, mitä hän elämältä haluaa, vastaus on en tiedä. Jos yritän kysyä tarkemmin, se on jankkaamista. Ja tuo on sitä syvällistä puhetta, mitä ei sitten saisi olla, koska mies ei osaa puhua.
Ap
Vaikuttaa siltä, että mies peilaa (projisoi) omaa tyytymättömyyttään sinuun. Muutama jo mainitsi, että nyt kannattaisi keskittyä siihen mitä sinä tahdot ja haluat ja myös rajoihin, jota sinun kannattaisi asettaa miehellesi ja myös itsellesi siinä, miten pitkälle ajadut "hänen alueelleen" "psykopuheen" avulla.
Jos mies ei halua lähteä terapiaan, niin mene itse. Siellä autetaan sinut siitä suosta, että koetat ymmärtää miestäsi, kun hänen ymmärtämisensä on miehen oma tehtävänsä. Keskustelupalstakaan ei pysty miestäsi terapoimaan, mutta täällä voidaan miettiä mitä sinä tunnet ja haluat tässä uudessa tilanteessa.
En minä ainakaan lähtisi omasta kodistani pois sen vuoksi että toinen haluaa olla yksin! Se lähtee joka haluaa. Toki antaisin tilaa sille toiselle ja tekisin omia juttujani mutta se ei todellakaan tule toimimaan että sinä alat viettämään muualla aikaa vaikka kodissasi haluaisit olla! Aivan älytön ajatuskin.