Mitä syötävää laitatte vapuksi?
Kommentit (316)
Aattona ehkä grillaan jotain ja jälkkäriksi simaa (on tulossa) ja munkkeja. Vappuna sitten ns. brunssi kotona, eli erilaisia kaloja ja salaatteja.
Sima on tehty. Munkit ostetaan valmiina. Silliä, kalavoileipäkakku, kotona tehty perunasalaatti.
Sain jo joku aika sitten äidiltä vanhan fonduepadan, mutten ole kertaakaan käyttänyt sitä. Nyt voisi olla ensimmäinen testikerta, käytiin hiihtolomalla mahtavassa fondueravintolassa ja lapset kärttää uudelleen samaa kokemusta. Oi nam. Sopii!
Vapunpäivänä sitten piknik.
Kanansiipiä ja tuunattua perunasalaattia, kai.
En tiennyt,että vappuun kuuluu perunasalaatti.Se kannattaa tehdä itse. Lidlin perunasalaatti on ehkä parasta mutta itse tehty tietysti parhainta.
Sima on jo tuloillaan. Sunnuntaina vapunaattona paistan munkkeja siman kaveriksi. Vappupäivänä Kaivariin piknikille. Mukaan sinne varmaankin vähintään kuohuvaa, simaa, munkkeja, perunasalaattia ja nakkeja.
Siman laitoin just tulemaan. Teen itse perunasalaattia ohjeella, jota en ole ennen kokeillut, lisäksi ostan kaupasta valmista (yhden lapsen herkku). Ehkä jokin parsasalaatti tai -piirakka. Jotain kylmäsavulohijuttua, yleensä sen hyvänä säilyminen ulkojuhlissa on riskipeliä, mutta vappusäässä jäätyminen voi olla suurempi ongelma :) Jotain hyvää makkaraa ja juustoja. Vesimelonia tms. paloina. Sipsejä. Lidlistä ostin pikkupizzoja, jokin gluteeniton pizza täytyy myös tehdä. Munkit teen itse, sekä tavalliset että gluteenittomat. Ehkä Eton mess. Kuoharia, jääteetä.
Vierailija kirjoitti:
Makaroonia ja höysteeksi 100g voisulaa
Kannattaisi vaihtaa tuo vehnäjauhomössö kasvikseen eli kotimaiseen perunaan ja voisulaan. On halvempaa ja parempaa. En suoraan sanottuna ymmärrä, miksi meillä on siirrytty syömään pääruokana puristettua vehnäjauhoa ja sitä tuputetaan jopa lapsille kepsupin kera. Epäterveellistä, mautonta junttimössöä.
Tänä vuonna jätän nakit ja pottusalaatit kauppaan ja teen vain sitruunasilliä ja perunaa. Tähteenä on vielä lisäksi varmasti edellisen päivän naudanpaistia ja pastaa.
Ruuaksi kanaa, riisiä ja salaattia. Herkuiksi munkkeja ja simaa.
Vappu on yhdentekevä. Ei ole mikään juhla mulle. Joskus sillä on kai ollut suurempi merkitys.
Vielä on hakusessa laitetaanko brunssi vai myöhäisempi lounas. Riippuu säästä. Jos on hyvä ilma, mennään klo 9 perinteiseen radioitavaan vapun avaukseen Ullanlinnanmäelle, sieltä Ursulaan katkarapuleivälle. Jos sataa, kuunnellaan lähetys radiosta ja tehdään skagenröra kotona.
Tein kiljua mutta siitä tulikin simaa
Vappua juhlitaan eri maissa eritavalla. Saksassa karkotetaan pahoja henkiä. Jenkeissäkin on oma vappunsa.Suomen vappuun kuuluu serpentiinit ja ilmapallot ja simat. Ylioppilaiden ja työväen juhla. Onkohan vappumarsseja vielä?
Vierailija kirjoitti:
Entäs vanukkaita?
Joo, miehen syömiä vanukkaita tottakai!
Oli arki tai juhla...
Oletko se sama, joka täällä valitit miehestäsi, joka syö lapsesi vanukkaat? Jos, niin osta nyt jo sille miehellesikin niitä vanukkaita. Paljonko se nyt muka lompakossa ja kärryssä maksaa, jos se mieskin syö niitä?
Munkkei, simaa, nakkei, salaatteja.