Päivi Räsänen vetää kirkon oikeuteen Riihimäellä.
Uusi Suomi uutisoi.
Ite nostan peukkua, on kova mimmi kun jaksaa taistella. Suurin osa jo väsyisi.
Kommentit (1164)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nauru uskovaisille kirjoitti:
Uskonto sopii mainiosti kaikille vajaaälyisille luusereille, jotka eivät kykene ajattelemaan loogisesti ja rationaalisesti.
Jeesus oli sekopäinen kansankiihottaja, joka nakutettiin ristille rauhoittumaan. Vuosi siellä kuiviin, otettiin alas, haudattiin, mätäni ja maatui paskaksi. Ei koskaan "noussut ylös" hahahahahahaa! :-)
Kyseinen kansankiihottaja kuvitteli harhoissaan "tulevansa takaisin" siten, että hänen aikalaisensa vielä olisivat silloin elossa. Kuolemasta on nyt noin 2000 vuotta aikaa, hah hah!
Islam on kyllä vielä typerämpää kuin kristinusko, juu.
Jesaja 45:5-7
"5. Minä olen Herra, eikä toista ole, minun lisäkseni ei ole yhtään Jumalaa. Vyötän sinut, vaikka et minua tunne, 6. jotta tiedettäisiin auringon noususta sen laskuun asti, että minun lisäkseni ei ole yhtään: minä olen Herra, eikä toista ole, 7. minä, joka teen valkeuden ja luon PIMEYDEN, joka tuotan onnen ja luon ONNETTOMUUDEN; minä, Herra, teen kaiken tämän."Ja kaikesta tuosta(kin) huolimatta osa homoista kaipaa moisilta tahoilta jotain hyväksyntää. :D Ei voi kuin ymmärtää. XD
Osa homoista on itse uskovaisia.
Eivät ole. Uskoon tulevat harvat homot eheytyvät ja lopettava kuvottavat homostelunsa.

kuten säkin lopetit tämän muiden arvostelun ja kristittynä osoitat lähimmäisrakkautta jep jep! ulkokultaista oman navan tavoittelua koko lahko!
Kumpiko miehimyksistä pitää mekkoa ja kumpi pukua vai molemmilla nahkaiset kalukukkarot ja koppalakit alttarilla. Hyi helkkari.
Vierailija kirjoitti:
Kumpiko miehimyksistä pitää mekkoa ja kumpi pukua vai molemmilla nahkaiset kalukukkarot ja koppalakit alttarilla. Hyi helkkari.
Kuinka moni pukeutuu kauniiseen mekkoon ja kuinka moni pukuun, kun kummallakaan ei ole halu avioitua vasttakaisen sukupuolen kanssa, mutta suku näin vaatii?
Vierailija kirjoitti:
Homouden sairausluokitus palautettava, niin loppuu tämäkin mielisairaus. Samoin kristilliset voivat palata lähi-itään mihin kuuluvatkin alunperin.
Homouden sairasluokitus palautettav, mutta yliluonnollinen uskomus vielä aikuisiässä normaalia?
Vierailija kirjoitti:
Mikäli kirkollisvalitus on tehty vain sillä perusteella, että päätös olisi lainvastainen, on valitus nähdäkseni perusteeton, ottaen huomioon, että Suomen evankelilaisluterilainen kirkko pitää avioliittoa pyhänä sakramentaalina. Sakramentaalit eivät ole Jumalan, vaan kirkon asettamia.
https://evl.fi/sanasto/-/glossary/word/Pyh%C3%A4
Raamatun mukaan henki kuuluu Jumalalle ja Jumala on tehnyt liiton kaiken lihan kanssa (1. Moos. 9:8-17).
Näin ollen kaikki se, mikä kuuluu Jumalalle, on myös pyhää, myös liha.
Kirkon oppi miehen ja naisen välisestä avioliitosta itsessään ei voi olla kuitenkaan pyhä vaan se on perinnäissääntö. Perinnäissäännöllä ei voi tehdä tyhjäksi Jumalan Sanaa (Matt. 15:3, Matt. 22:39).
Se, joka ei salli Jumalan armoa lähimmäiselleen ja asettaa kirkon opin (perinnäissäännön) Jumalan armon edelle, tosiasiassa vihaa Jumalaa. Rakkaudettomuus ei voi olla koskaan pyhää (1. Joh. 3:15, 1. Joh. 4:20, 1. Kor. 6:1, Matt. 12:30-32).
Kun, otetaan huomioon, että avioliittoon vihkiminen ei tarkoita kannanottoa kenenkään seksuaaliseen käyttäytymiseen, on myös homoavioliittoon vihkiminen aina kirkollinen pyhä toimitus.
Ketä kiinnostaa joku kirkon hevonpaska?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Räsänenkin voisi ottaa kantaa kristillisten yhteisöjen piirissä laajasti esiintyvään lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja tuomita sen sen sijaan, että käy aivan turhaa taistelua homoja vastaan. Sillä, mitä aikuiset, suostuvaiset ihmiset tekevät makuuhuoneissaan ei ole mitään merkitystä eikä siinä pahoinpidellä ketään.
Vai jos ottaisikin kantaa muiden yhteisöjen serkkulapsiavioliittoihin? Vai onko liian arka aihe. Lapsiavioliitot ovat yhtä syntisiä, kuin homoliitot. Mitä makuuhuoneissa puuhastelulla on tekemistä kirkollisen vihkimisen kanssa. Meinasitko vibrasi viedä vihille? Uskallatko esittää näkemyksiäsi Itäkeskuksen imaamille ja kehottaa toimimaan uskoaan vastaan vai onko Räsänen juuri sopiva uhri jota on ah niin turvallista kritisoida maailmankuvansa puolustamisesta?
Ainahan se on tuo sama kuvio Suomessa. Kristittyjä arvostellaan ties mistä, mutta ketään ei julkisesti arvostele muslimeita, juutalaisia, hinduja, buddhalaisia tms. Syistähän ei ole pulaa, mutta voivat näykkäistä takaisin. Räsänen harmittomana mummona helppo kohde.
Oi joi joi, nyt on niin hyvää uhriutumista että on ihan pakko sormettaa.
En kuulu mihinkään uskontokuntaan, enkä uhriudun muiden puolesta vaikka se muodikasta onkin. Mutta tuo kuvio on surkuhupaisen selvä kyllä. AV:lla ei minkään muun uskontokunnan suhtautumisesta vaikka juuri homoliittoihin annettaisi edes keskustella ilman ketjujen poistamista. Kyllä, kannatan tasavertaisuutta ja vihaan tuplastandardeja.
Höpöhöpö! Muslimeita ja muita on arvosteltu vähintään samalla ellei kovemmalla kädellä
Sen sijaan meillä ei ole vielä noussut yhtäkään kansanedustajaa kuin räsänen julistamaan ihmisten epätasa-arvoisuutta jumalolentojen perusteella
Täyttä puppua! Suomessa ei mediassa ole käytännössä ollenkaan muslimien touhuja joista tulee terveydellisiäkin ongelmia kuten serkkuavioliitoista syntyvät kehitysvammaiset, lainvastainen moniavioisuus jota harjoittavat ja yhtä vaimoa pidetään näön vuoksi "virallisena" muiden ollessa "yksinhuoltajia". Joko tyttöjen ympärileikkaus ja eläinten rituaaliteurastukset on saatu lopetettua? Al-taee antisemitismijuttuineen ja se muslimidemari joka ajaa islamilaista pankkijärjestelmää ovat huomattavasti Räsästäkin jyrkempiä ihmisten epätasa-arvoisuuden julistamisissa vain muutaman esimerkin mainitakseni. Kesyt oli myöskin Räsäsen jutut A-Studion homoillassa Pasilan imaamiin verrattuna. Tiedät itsekin että noista aiheista jos teet ketjun, niin poistuu 5min sisään. Kokeile huviksesi, jos et usko. :D
Tyttöjen ympärileikkaus ei kuulu islamiin ja sitä harjoitetaan myös kristillisissä maissa ja yhteisöissä. Mikä islamilaisessa pankissa on kauheaa? Se vain tarkoittaa sitä, että korkoa ei saa kiskoa.
Kuuluuhan. Moniko luterilainen tyttö ympärileikataan Suomessa. Islamilaiseen pankkijärjestelmään kuuluu paljon muutakin ja "korot" kiskotaan muina maksuina/kuluina. Mikset vastannut kiusallisimpiin kohtiin mitään? Joku kalifaatin pystyttäjä itsekin?
Ei kuulu, sitä ei mainita Koraanissa. Pojat taas tulee ympärileikata. No, kerropa mitä muuta islamilaiseen pankkijärjestelmään kuuluu kun tiedät? Kerro omin sanoin. Ei luterilaisia tyttöjä tietenkään ympärileikata Suomessa, mutta kristittyjä tyttöjä ympärileikataan mm. Egyptissä, Keniassa, Nigeriassa ja Tansaniassa.
Mainitaanhan. Miksi väistelet kysymyksiä? Oletko wolt-kuskin vaimo? Kyllä, Näkkärit tekevät kaikkea jännää Afrikassa se tuskin yllättää ketään. Nyt keskustellaan Suomesta. Hyväksytkö poikien ympärileikkauksen? Halal-touhut, moniavioisuuden?
Annapa se jae, jossa tyttöjen ympärileikkaus mainitaan Koraanissa, kiitos. En ole suhteessa kenenkään muslimin kanssa, olen vain kiinnostunut eri uskonnoista. Älä taas aloita whataboutismiasi - jos tyttöjen ympärileikkaus ei ole sinusta ok, niin miksi hyväksyt sen, että sitä tehdään Afrikassa kristityille tytöille etkä pidä siitä mitään meteliä? Poikien ympärileikkaus on ok, halal-teurastus vähän siinä ja siinä enkä kyllä varsinaisesti pidä moniavioisuudestakaan.
Nyt ollaan tässä pisteessä sitten. Ylen arkistoissa on homoillat tallessa missä vakuutetaan, ettei suinkaan ikinä milloinkaan mitään vaatimuksia kirkkohäistä tulla esittämään ja ihan mielipuolista kaltevan pinnan argumentointia edes väittää moista. Ihan pelkkää hivutustaktiikkaahan tämä on ollut jo pitkään ja nyt jo transukursseja pidetään pienille lapsillekin ja koko ajan vaan meno pahenee. No siinähän näiden kieroutuneisuuksien ajajat vastailevat tulevaisuudessa teoistaan. Eipä käy kateeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Räsänenkin voisi ottaa kantaa kristillisten yhteisöjen piirissä laajasti esiintyvään lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja tuomita sen sen sijaan, että käy aivan turhaa taistelua homoja vastaan. Sillä, mitä aikuiset, suostuvaiset ihmiset tekevät makuuhuoneissaan ei ole mitään merkitystä eikä siinä pahoinpidellä ketään.
Vai jos ottaisikin kantaa muiden yhteisöjen serkkulapsiavioliittoihin? Vai onko liian arka aihe. Lapsiavioliitot ovat yhtä syntisiä, kuin homoliitot. Mitä makuuhuoneissa puuhastelulla on tekemistä kirkollisen vihkimisen kanssa. Meinasitko vibrasi viedä vihille? Uskallatko esittää näkemyksiäsi Itäkeskuksen imaamille ja kehottaa toimimaan uskoaan vastaan vai onko Räsänen juuri sopiva uhri jota on ah niin turvallista kritisoida maailmankuvansa puolustamisesta?
Ainahan se on tuo sama kuvio Suomessa. Kristittyjä arvostellaan ties mistä, mutta ketään ei julkisesti arvostele muslimeita, juutalaisia, hinduja, buddhalaisia tms. Syistähän ei ole pulaa, mutta voivat näykkäistä takaisin. Räsänen harmittomana mummona helppo kohde.
Ketään? Tarkoititko kukaan?

Räsänen on tietääkseni kristitty ja hänen pitäisi puhdistaa oma pesänsä ensin ennen muiden asioihin sekaantumista. Lapsiavioliitot eivät kuulu islamin peruspilareihin millään tavalla, ne ovat lähinnä kulttuurinen juttu - nitä harrastetaan muuten myös kristillisissä yhteisöissä ja maissa joten ole hyvä ja lopeta whataboutismisi.
Lähdit itse whataboutismilinjalle ja derailaamaan. Nimenomaan, muslimikulttuurinen juttu. Ei harrasteta Suomessa/luterilaisten parissa. Muslimien parissa Suomessakin. Samoin kuin umpisairasta homovihaa johon verrattuna Räsäsen jutut ovat lehtien havinaa.
Kristittyjä on kuule muissakin kirkkokunnissa kuin luterilaisissa ja he nimenomaan harjoittavat tyttöjen silpomista vaikka haluat asian kieltää ja ovat aivan yhtä homofobisia kuin muslimit.
Häviää Hallinto-oikeudessa ja sitten KHO:ssa.
Tulee viimeinkin sitova ratkaisu siihen, että Kirkkolaki on syrjivä ja ristiriidassa perustuslain kanssa.
Ratkaisua odotellessa allekirjoitan mieluusti kansalaisaloitteen, jolla vaaditaan poistamaan vihkioikeus syrjintää harjoittavilta kirkkokunnilta.
Miksi uskovaisia nyppii toisten ihmisten elämäntapa aina niin kauheasti? Miksi jotain jumaluutta kiinnostaisi uittuakaan jotkut avioliitot? Onpa kapeakatseinen ja typerä jumaluus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Räsänenkin voisi ottaa kantaa kristillisten yhteisöjen piirissä laajasti esiintyvään lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja tuomita sen sen sijaan, että käy aivan turhaa taistelua homoja vastaan. Sillä, mitä aikuiset, suostuvaiset ihmiset tekevät makuuhuoneissaan ei ole mitään merkitystä eikä siinä pahoinpidellä ketään.
Vai jos ottaisikin kantaa muiden yhteisöjen serkkulapsiavioliittoihin? Vai onko liian arka aihe. Lapsiavioliitot ovat yhtä syntisiä, kuin homoliitot. Mitä makuuhuoneissa puuhastelulla on tekemistä kirkollisen vihkimisen kanssa. Meinasitko vibrasi viedä vihille? Uskallatko esittää näkemyksiäsi Itäkeskuksen imaamille ja kehottaa toimimaan uskoaan vastaan vai onko Räsänen juuri sopiva uhri jota on ah niin turvallista kritisoida maailmankuvansa puolustamisesta?
Ainahan se on tuo sama kuvio Suomessa. Kristittyjä arvostellaan ties mistä, mutta ketään ei julkisesti arvostele muslimeita, juutalaisia, hinduja, buddhalaisia tms. Syistähän ei ole pulaa, mutta voivat näykkäistä takaisin. Räsänen harmittomana mummona helppo kohde.
Oi joi joi, nyt on niin hyvää uhriutumista että on ihan pakko sormettaa.
En kuulu mihinkään uskontokuntaan, enkä uhriudun muiden puolesta vaikka se muodikasta onkin. Mutta tuo kuvio on surkuhupaisen selvä kyllä. AV:lla ei minkään muun uskontokunnan suhtautumisesta vaikka juuri homoliittoihin annettaisi edes keskustella ilman ketjujen poistamista. Kyllä, kannatan tasavertaisuutta ja vihaan tuplastandardeja.
Höpöhöpö! Muslimeita ja muita on arvosteltu vähintään samalla ellei kovemmalla kädellä
Sen sijaan meillä ei ole vielä noussut yhtäkään kansanedustajaa kuin räsänen julistamaan ihmisten epätasa-arvoisuutta jumalolentojen perusteella
Täyttä puppua! Suomessa ei mediassa ole käytännössä ollenkaan muslimien touhuja joista tulee terveydellisiäkin ongelmia kuten serkkuavioliitoista syntyvät kehitysvammaiset, lainvastainen moniavioisuus jota harjoittavat ja yhtä vaimoa pidetään näön vuoksi "virallisena" muiden ollessa "yksinhuoltajia". Joko tyttöjen ympärileikkaus ja eläinten rituaaliteurastukset on saatu lopetettua? Al-taee antisemitismijuttuineen ja se muslimidemari joka ajaa islamilaista pankkijärjestelmää ovat huomattavasti Räsästäkin jyrkempiä ihmisten epätasa-arvoisuuden julistamisissa vain muutaman esimerkin mainitakseni. Kesyt oli myöskin Räsäsen jutut A-Studion homoillassa Pasilan imaamiin verrattuna. Tiedät itsekin että noista aiheista jos teet ketjun, niin poistuu 5min sisään. Kokeile huviksesi, jos et usko. :D
Tyttöjen ympärileikkaus ei kuulu islamiin ja sitä harjoitetaan myös kristillisissä maissa ja yhteisöissä. Mikä islamilaisessa pankissa on kauheaa? Se vain tarkoittaa sitä, että korkoa ei saa kiskoa.
Kuuluuhan. Moniko luterilainen tyttö ympärileikataan Suomessa. Islamilaiseen pankkijärjestelmään kuuluu paljon muutakin ja "korot" kiskotaan muina maksuina/kuluina. Mikset vastannut kiusallisimpiin kohtiin mitään? Joku kalifaatin pystyttäjä itsekin?
Ei kuulu, sitä ei mainita Koraanissa. Pojat taas tulee ympärileikata. No, kerropa mitä muuta islamilaiseen pankkijärjestelmään kuuluu kun tiedät? Kerro omin sanoin. Ei luterilaisia tyttöjä tietenkään ympärileikata Suomessa, mutta kristittyjä tyttöjä ympärileikataan mm. Egyptissä, Keniassa, Nigeriassa ja Tansaniassa.
Mainitaanhan. Miksi väistelet kysymyksiä? Oletko wolt-kuskin vaimo? Kyllä, Näkkärit tekevät kaikkea jännää Afrikassa se tuskin yllättää ketään. Nyt keskustellaan Suomesta. Hyväksytkö poikien ympärileikkauksen? Halal-touhut, moniavioisuuden?
Annapa se jae, jossa tyttöjen ympärileikkaus mainitaan Koraanissa, kiitos. En ole suhteessa kenenkään muslimin kanssa, olen vain kiinnostunut eri uskonnoista. Älä taas aloita whataboutismiasi - jos tyttöjen ympärileikkaus ei ole sinusta ok, niin miksi hyväksyt sen, että sitä tehdään Afrikassa kristityille tytöille etkä pidä siitä mitään meteliä? Poikien ympärileikkaus on ok, halal-teurastus vähän siinä ja siinä enkä kyllä varsinaisesti pidä moniavioisuudestakaan.
Ulise whataboutismista muille ja sössötä itse mustan Afrikan näkkäreiden vähämielisyyksistä Suomen luterilaisia koskevassa keskustelussa. Kerroin jo mielipiteeni hottentottien ja murjaanien vähämielisyyksistä. Tosin omissa maissaan tekevät mitä lystäävät uskontoon katsomatta. Olen suomalainen, eikä ole asiani tuomita muiden maiden kulttuureita ja tapoja vaikka niitä mielisairaina pitäisinkin. Poikien ympärileikkaus ok, tyttöjen ei just just. Eli et tuomitse Suomessa suoritettavia halal-teurastuksia, etkä moniavioisuutta tämä selvä. Kai sä kumminkin Räsäsen mielipiteet tuomitset? Onhan ne rankkaa kamaa edellisiin verrattuna..
Hallinto-oikeus on todennäköisesti velvollinen arvioimaan perustuslain 106 §:n perusteella sitä, kumpi perusoikeuksista menee asiassa edelle. Yhdenvertaisuus vai uskonnonvapaus. Tätä Päivi todennäköisesti asiassa kai hakeekin, koska yhdenvertaisuuslakia ei sovelleta uskonnonharjoitukseen. Toisaalta avioliittoon vihkiminen ei kai ole varsinaisesti uskonnonharjoittamista, koska siitä on säädetty erikseen avioliittolailla.
Vaikka avioliittolain mukaan kihlakumppaneiden läsnäolovelvoitteen lisäksi kirkollisen vihkimisen muut ehdot ja muodot määrää se uskonnollinen yhdyskunta, jossa vihkiminen toimitetaan, niin perustuslain 107 §:n mukaan, jos asetuksen tai muun lakia alemmanasteisen säädöksen säännös on ristiriidassa perustuslain tai muun lain kanssa, sitä ei saa soveltaa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa.
Koska perustuslaki takaa jokaiselle oikeuden kuulua (tai olla kuulumatta) uskonnolliseen yhdyskuntaan näin halutessaan, niin katsoisin, että perusoikeuksista yhdenvertaisuus menee tässä asiassa uskonnonvapauden edelle.
Vierailija kirjoitti:
Miksi uskovaisia nyppii toisten ihmisten elämäntapa aina niin kauheasti? Miksi jotain jumaluutta kiinnostaisi uittuakaan jotkut avioliitot? Onpa kapeakatseinen ja typerä jumaluus.
Mitä uskovaisia tunnen, niin ei nypi toisten elämäntavat mitenkään. Oman elämäntavan halventaminen ja alentaminen sitäkin enemmän. Onhan tuo outoa, että nykyään voit olla mitä vaan ja vaihtaa vaikka vuosittain sukupuolesi, mutta sitten kauhea kitinä jos joku haluaa elää uskonsa mukaan.
Vai hinttapulit oikein alttarille. XD Kaikkea sitä onkin. Kunhan ei selkä nyrjähdä kun karju nostaa toisen kynnyksen yli ja heittää häävuoteelle. XD
Vierailija kirjoitti:
Häviää Hallinto-oikeudessa ja sitten KHO:ssa.
Tulee viimeinkin sitova ratkaisu siihen, että Kirkkolaki on syrjivä ja ristiriidassa perustuslain kanssa.
Ratkaisua odotellessa allekirjoitan mieluusti kansalaisaloitteen, jolla vaaditaan poistamaan vihkioikeus syrjintää harjoittavilta kirkkokunnilta.
Ei muuta kuin aloitetta väsäämään. Uskon, että on aika nopeasti kerätty tarvittava määrä nimiä.
Siunausta Päiville ja muille jotka taistoon kävivät, on herätyksen aika.