Lue keskustelun säännöt.
Saitko juuri hänet kenet halusit?
22.04.2023 |
Olen pohtinut tällaista, kun täällä tunnutaan paheksuvan kovasti sitä, jos joku joutuu parinvalinnassa tyytymään muuhun kuin ykkösvaihtoehtoon. Mun järjellä aika moni joutuu tyytymään, kaikki ei voi millään saada juuri sitä kumppania, jonka haluaa. Moni joutuu tyytymään johonkin muuhun.
Joten miten on: saitko sinä juuri sen kumppanin, jonka halusit? Vai oletko joutunut luopumaan elämäsi rakkaudesta? Tai eikö hän ollut kiinnostunut sinusta alunperinkään? Vai saitko, mutta myöhemmin kävi ilmi ettei se suurta rakkautta ollutkaan? Sana on vapaa!
Kommentit (80)
Mä näen asian kylläkin niin, että henkilö "x" ei ole enää ykkösvaihtoehto jos häntä en voi saada. Ansaitsen miehen, joka haluaa minut yhtä paljon kuin minä hänet. Tällä halulla siirtää vaikka vuorenkokoiset esteet jos on tarvis. End of the message.
N31
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vastasin, että sain. Sain sen todella kauniin iloisen tytön. Kiltti, mutta tomera luonne. Samanlaiset perhearvot. Arvioin jo nuorempana, kenen kanssa voi elää pitkään yhdessä, matkustaa, rakentaa talo, harrastaa liikuntaa.
Onnistui, mutta sitten tämä unelma nainen rupesi sekoilemaan viimeisen lapsen jälkeen. Minusta tuli ilmaa. Piti nähdä ja ehkä kokeilla muita miehiä. Monen hankalan vuoden jälkeen kai tajusi, että olen se oikea. Sama luonne ja samanlaiset kiinostuksen kohteet. Olen rikki.
Olenkohan minä vaimosi...
Vierailija kirjoitti:
En ja siksi olen yksin. Keneenkään en menisi "tyytymään"/ottaisi "paremman puutteessa", tuntuisi todella törkeältä.
Mä päädyin nuorena tuollaiseen suhteeseen, mutta eihän se oikeasti toimi vaikka kuinka yrittäisi. Puolustuksekseni voi kuitenkin sanoa, että meitä oli kaksi samanlaista tyytyjää siinä suhteessa. Meistä ei ollut tuon suhteen jälkeen edes kavereiksi vaikka alunpitäen varmasti molemmat piti toisiaan parhaana mahdollisena joka tarjolla oli.
Me oltiin kuitenkin liian erilaisia kaikessa oikeasti tärkeässä ja sitten just väärissä asioissa liian samanlaisia. Ja kun ei ollut koskaan sitä sellaista "jalat alta" vievää alkuhuumaakaan niin jotenkin siitä sitten puuttui muutenkin kaikki ihana ja höpsökin romantiikka.
Tuntuupas muuten kylmältä ja kummalta tuo suhde kun sitä näin auki kirjoittaa, mutta ei se tosiaan mikään järjestetty avioliitto eikä edes järkisuhde ollut. Samanlaisia sitä minusta suurimmalla osalla kavereistakin oli, että oli vaan joku kunhan vaan on joku ja vaikka se toinen alkuhuuman jälkeen alkoikin paljastua ihan vääränlaiseksi niin siinä suhteessa silti jatkettiin.
Ei kyllä ihme, että omassa ikäluokassa on aika hirmuisesti meitä parisuhteeseen ja vastakkaiseen sukupuoleen pettyneitä ja katkeroituneita ihmisiä.
Turha itkeä heidän peräänsä, jotka eivät halunneet minua. Turha myöskään tyytyä johon kuhun jota itse ei halua. Ajatus parisuhteessa tyytymisestä on minulle käsittämätön. Joko haluaa tai ei. Kertokaa minulle mitä on tyytyminen. Sitäkö ettei rakasta puolisoaan, mutta on hänen kanssaan, koska ei uskalla olla yksin? Vai sitä ettei puolisoa kohtaan tunne seksuaalista halua, mutta on hänen kanssaan, koska ei saanut kumppania jota haluaisi? Tyytyminen kaverisuhteeseen, koska ei saanut rakkaussuhdetta?
En saanut. Osittain oma vikani.
Lopulta menin naimisiin miehen kanssa joka piiritti minut uuvuksiin.
Jotenkin olin että "ihan sama" ja annoin mennä tämän piirittäjän kanssa.
Mieheni on ollut hyvin äkkipikainen , arvaamaton ja oikukas.
Siis raskas ( ei rakas) aviomieheni.
Nyt oon uupunut tähän pomotteluun, epävakauteen ja turvattomuuteen.
Ja tunne on sama kuin ennen avioliittoa.
"Ihan sama".
Yli 40 vuotta avioliittoa takana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiinnostun vain hyvännäköisistä ihmisistä, mutta en itse ole hyvännäköinen. Tästä johtuen ei minulla koskaan ollut minkäänlaista saumaa yhteenkään sellaiseen ihmiseen, jonka olisin ihan oikeasti halunnut.
Vierailija kirjoitti:
Turha itkeä heidän peräänsä, jotka eivät halunneet minua. Turha myöskään tyytyä johon kuhun jota itse ei halua. Ajatus parisuhteessa tyytymisestä on minulle käsittämätön. Joko haluaa tai ei. Kertokaa minulle mitä on tyytyminen. Sitäkö ettei rakasta puolisoaan, mutta on hänen kanssaan, koska ei uskalla olla yksin? Vai sitä ettei puolisoa kohtaan tunne seksuaalista halua, mutta on hänen kanssaan, koska ei saanut kumppania jota haluaisi? Tyytyminen kaverisuhteeseen, koska ei saanut rakkaussuhdetta?
Mä tyydyin sellaiseen mieheen, jonka kykenin saamaan, koska aika alkoi loppua ja halusin lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turha itkeä heidän peräänsä, jotka eivät halunneet minua. Turha myöskään tyytyä johon kuhun jota itse ei halua. Ajatus parisuhteessa tyytymisestä on minulle käsittämätön. Joko haluaa tai ei. Kertokaa minulle mitä on tyytyminen. Sitäkö ettei rakasta puolisoaan, mutta on hänen kanssaan, koska ei uskalla olla yksin? Vai sitä ettei puolisoa kohtaan tunne seksuaalista halua, mutta on hänen kanssaan, koska ei saanut kumppania jota haluaisi? Tyytyminen kaverisuhteeseen, koska ei saanut rakkaussuhdetta?
Mä tyydyin sellaiseen mieheen, jonka kykenin saamaan, koska aika alkoi loppua ja halusin lapsia.
Etkö rakastunut mieheesi vai puuttuiko fyysinen vetovoima? Minä en esimerkiksi kykene harrastamaan seksiä, jos en koe miestä haluttavaksi. Jäisi lapset joka tapauksessa saamatta, jos joutuisi tyytymään vetovoiman suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turha itkeä heidän peräänsä, jotka eivät halunneet minua. Turha myöskään tyytyä johon kuhun jota itse ei halua. Ajatus parisuhteessa tyytymisestä on minulle käsittämätön. Joko haluaa tai ei. Kertokaa minulle mitä on tyytyminen. Sitäkö ettei rakasta puolisoaan, mutta on hänen kanssaan, koska ei uskalla olla yksin? Vai sitä ettei puolisoa kohtaan tunne seksuaalista halua, mutta on hänen kanssaan, koska ei saanut kumppania jota haluaisi? Tyytyminen kaverisuhteeseen, koska ei saanut rakkaussuhdetta?
Mä tyydyin sellaiseen mieheen, jonka kykenin saamaan, koska aika alkoi loppua ja halusin lapsia.
Etkö rakastunut mieheesi vai puuttuiko fyysinen vetovoima? Minä en esimerkiksi kykene harrastamaan seksiä, jos en koe miestä haluttavaksi. Jäisi lapset joka tapauksessa saamatta, jos joutuisi tyytymään vetovoiman suhteen.
En rakastunut mieheeni. Hän on kaikin puolin mukava ja hyvä mies, mutta en vaan ole ikinä kokenut intohimoa häntä kohtaan. 37 vuotiaana tiesin että hän on todennäköisesti minun viimeinen mahdollisuuteni saada lapsia ja perhe (hän siis "piiritti" minua), joten tyydyin häneen.
Seksielämämme on aina ollut aika aneemista, ja nyt 8 vuoden yhdessäolon jälkeen se on jo lähes olematonta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Turha itkeä heidän peräänsä, jotka eivät halunneet minua. Turha myöskään tyytyä johon kuhun jota itse ei halua. Ajatus parisuhteessa tyytymisestä on minulle käsittämätön. Joko haluaa tai ei. Kertokaa minulle mitä on tyytyminen. Sitäkö ettei rakasta puolisoaan, mutta on hänen kanssaan, koska ei uskalla olla yksin? Vai sitä ettei puolisoa kohtaan tunne seksuaalista halua, mutta on hänen kanssaan, koska ei saanut kumppania jota haluaisi? Tyytyminen kaverisuhteeseen, koska ei saanut rakkaussuhdetta?
Voisi sanoa, että se on jonkinlainen combo tuota kaikkea. On siis yhdessä ihmisen kanssa joka on ihan ok suurimmaksi osaksi, mutta ei kuitenkaan ihan sellainen itselle aidosti sopiva vaan ollaan kuitenkin turhan eri linjoilla asioista joista olisi yhteiselon kannalta helpompaa olla samanmielisiä.
Silti siihen suhteeseen/ihmiseen tyytyy ja yrittää saada asioita toimimaan sekä luottaa, että varmasti joku päivä nämä kulmat hioutuu pois ja turhaa kahnausta ei samoissa asioissa ikuisesti tule. Varmaankin se sellainen ns. johtava ajatus kaikessa on se, ettei kukaan ole täydellinen eikä romanttista rakkautta ole oikeasti olemassakaan suurimmalla osalle tavallista kuolevaisista. Että sitä on vaan jossain hollywood-hömpässä eikä pidä antaa periksi vaikka ei se mitään ruusuilla tanssimista ole eikä mikään vaihtamalla parane. Ei myöskään pidä vaatia toista tuomaan kuuta taivaalta vaan ennemminkin kääntää aina se toinenkin poski.
Siinä on sellainen "kyllä tämä välttää"-fiilis, mutta silti aivan liian sinnikäs asenne yrittää saada toista muuttumaan ja saada vihdoin oikeasti toimimaan ne asiat joiden uskottelee itselleen välttävän.
Ei tuossa ole mitään järkeä kun sitä ajattelee, mutta eihän sitä silloin ajattele. Eikä edes anna itselleen lupaa ajatella, koska sittenhän joutuisi myöntämään että hulllunhommaahan tämä on eikä tästä mitään tule.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turha itkeä heidän peräänsä, jotka eivät halunneet minua. Turha myöskään tyytyä johon kuhun jota itse ei halua. Ajatus parisuhteessa tyytymisestä on minulle käsittämätön. Joko haluaa tai ei. Kertokaa minulle mitä on tyytyminen. Sitäkö ettei rakasta puolisoaan, mutta on hänen kanssaan, koska ei uskalla olla yksin? Vai sitä ettei puolisoa kohtaan tunne seksuaalista halua, mutta on hänen kanssaan, koska ei saanut kumppania jota haluaisi? Tyytyminen kaverisuhteeseen, koska ei saanut rakkaussuhdetta?
Voisi sanoa, että se on jonkinlainen combo tuota kaikkea. On siis yhdessä ihmisen kanssa joka on ihan ok suurimmaksi osaksi, mutta ei kuitenkaan ihan sellainen itselle aidosti sopiva vaan ollaan kuitenkin turhan eri linjoilla asioista joista olisi yhteiselon kannalta helpompaa olla samanmielisiä.
Silti siihen suhteeseen/ihmiseen tyytyy ja yrittää saada asioita toimimaan sekä luottaa, että varmasti joku päivä nämä kulmat hioutuu pois ja turhaa kahnausta ei samoissa asioissa ikuisesti tule. Varmaankin se sellainen ns. johtava ajatus kaikessa on se, ettei kukaan ole täydellinen eikä romanttista rakkautta ole oikeasti olemassakaan suurimmalla osalle tavallista kuolevaisista. Että sitä on vaan jossain hollywood-hömpässä eikä pidä antaa periksi vaikka ei se mitään ruusuilla tanssimista ole eikä mikään vaihtamalla parane. Ei myöskään pidä vaatia toista tuomaan kuuta taivaalta vaan ennemminkin kääntää aina se toinenkin poski.
Siinä on sellainen "kyllä tämä välttää"-fiilis, mutta silti aivan liian sinnikäs asenne yrittää saada toista muuttumaan ja saada vihdoin oikeasti toimimaan ne asiat joiden uskottelee itselleen välttävän.
Ei tuossa ole mitään järkeä kun sitä ajattelee, mutta eihän sitä silloin ajattele. Eikä edes anna itselleen lupaa ajatella, koska sittenhän joutuisi myöntämään että hulllunhommaahan tämä on eikä tästä mitään tule.
Kyllä. Eihän siitä tulekaan. Minulle on yritetty tyrkyttää miehiä, jotka ikänsä puolesta voisivat olla isäni ja poikia, jotka ikänsä puolesta voisivat olla lapseni. Päälle syyllistäminen siitä miksei hyvä mies kelpaa. Intohimoa ei voi pakottaa ja tuskin kukaan tahtoisi harrastaa seksiä ainoastaan toisen mieliksi tai platonisen kaverin kanssa. Tai no en minä ainakaan.
Mitä taas persoonallisuuteen, elämäntoiveisiin ja tavoitteisiin tulee, niin mukautuminen tai yritys muuttaa toista ei johda mihinkään. Parisuhde on elämänvalinnoista kenties merkittävin. Siksi tyytyminen ja sekä oman, että toisen ajan ja elämän tuhlaaminen uskottelemalla, että kyllä aika korjaa, on töllin touhua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikki järkevimmät tajuaa että tosi harvat saavat sen unelmien prinssin, täydellisen miehen, lukion parhaimman näköisen ja hauskimman.
Silti siitä omasta kullasta (jonka sait) voi tulla maailman tärkein ihminen. Jota et vaihtaisi miljoonasta eurostakaan siihen jota aiemmin enemmän olisit halunut.
Kiintyminen johonkuhun ajan myötä on aivan eri asia. Kaikkeen kiintyy ajan myötä.
Kai ymmärrät, että jos saa juuri sen jonka haluaa, niin siitäkin henkilöstä voi tulla ajan myötä maailman tärkein ihminen?
Ei se jonka sattuu saamaan ole väistämättä se optimaalinen vaihtoehto. Maailma ei toimi niin.
Vierailija kirjoitti:
Tietysti sain. En ymmärrä kysymystä. Ei ollut tarjolla muita vaihtoehtoja, kun rakastuin puolisooni. Elämäni aikana minulla on tottakai ollut useita ihastuksia, muutama muu parisuhdekumppanikin, ja ihastuksia ihmisiin joita en ole "saanut". Mutta eiväthän ne ole enää olemassa silloin, kun kohdataan se ihminen, johon rakastutaan ja jolta saadaan vastarakkautta niin, että kehittyy parisuhde. En minä olen puolisoni kanssa siksi, etten vuonna kirves ja kivi saanut jotakuta toista. Päinvastoin voisi ajatella, että luojan kiitos etten silloin saanut jotakuta toista koska jos olisin saanut, en olisi koskaan kohdannut puolisoani (tai ainakin olisin ollut "varattu" eikä mitään luultavasti olisi kehittynyt).
Et siis kykene kuvittelemaan sellaista vaihtoehtoista kehityskulkua, jossa puolisosi olisikin päätynyt siihen, ettei sittenkään halua sinua? Silloin sinun olisi pitänyt jäädä yksin tai tyytyä johonkuhun muuhun.
Osaatko ajatella, että joku on rakastanut naista/miestä samalla tavalla kuin sinä puolisoasi, mutta tuo mies/nainen on halunnut jotain muuta?
Ei sinun ja puolisosi tarinaa ole tähtiin kirjoitettu. Ihan hyvin olisi voinut käydä toisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole vielä tavannut sitä jonka todella haluaisin.
Mä olen ja sain minä onneksi hänen kanssaan elääkin, mutta sitten menetin hänet pysyvästi. Ja sen jälkeen en sellaista ole tavannut jonka hänen tilalle haluaisin. Korvata ei kukaan toista voi eikä edes pidäkään, mutta kun kukaan ei vaan tunnu enää miltään.
Vähän reilut puolet sai kenet halusi. Kääntäen: on noin 45 % todennäköisyys että kumppanisi on tyytynyt sinuun.
Sain lopultakin. Rakastuin tähän mieheen 18-vuotiaana ensi silmäyksellä, mutta hän oli naimisissa. Meillä oli lyhyt salasuhde, joka päättyi järkyttävään sydänsuruun. Itselläni oli sitten tuossa välissä yli 20 vuotta kestänyt suhde miehen kanssa, johon tyydyin, koska halusin lapsia ja perheen. Nyt ollaan löydetty toisemme uudestaan tämän nuoruuden rakkauden kanssa ja koettiin sama rakastumisen tunne. Kaikki nämä vuodet olin varma että menetin silloin aikoinaan sen mulle tarkoitetun yhden ja oikean miehen ja ajattelin että ehkä joskus seuraavassa elämässä voidaan vihdoin olla yhdessä. Eipä tarvinnut odottaa seuraavaan elämään.
En ikinä alkaisi yhteen ihmisen kanssa jota en oikeasti halua. En tyytyisi keneenkään, enkä ole tyytynyt. Puolisoni kanssa ollaan oltu 14v yhdessä.