Lue keskustelun säännöt.
Onko lahjasukusoluilla saatu lapsi oma?
21.04.2023 |
Meillä näyttää tuo vaihtoehto olevan edessä. Olenkin siis miettinyt asiaa ja mielessä pyörii aina tämä sama kysymys jossain muodossa. Onko lahjoitettujen sukusolujen avulla saatu lapsi oma, tuntuuko se tunnetasolla tai moraalisesti omalta?
Totta kai tiedän, että juridisesti ja sosiaalisesti lapsi on oma. Varmasti lapsi tuntuu myös biologisesti tavallaan omalta, koska itse käy läpi kaiken raskauden alkamisesta synnytykseen.
Mutta entä tunnetasolla?
Miten se tieto, että lapsella on mahdollisuus saada selville sukusolujen luovuttajat, vaikuttaa lapsen ja vanhemman väliseen suhteeseen? Tietysti lapselle kannattaisi alusta asti kertoa asiasta ikätasoisesti, mutta voiko tästä taas olla negatiivista vaikutusta lapsen ja vanhemman väliseen suhteeseen? Mitä jos lapsi ei aikuisena pidäkään meitä vanhempiaan, vaan sukusolujen luovuttajaa?
Kommentit (78)
Tuttavapiirissäni on perhe, joilla on 2 ihanaa lasta, luovutetuista sukusoluista. Ovat varmasti tämän parin omia, rakastettuja lapsia! Molemmat ovat saman luovuttajan sukusoluista, ja ihan samannäköisiäkin keskenään, enkä tosiaankaan usko, että kumpikaan vanhemmista ajattelisi muutoin kuin niin, että meidän ihanat lapset 😍
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen saanut alkuni lahjasiittiösoluilla ja luovuttaja on ollut anonyymi henkilö. Silloin anonyymi sukusolujen luovuttaminen oli mahdollista.
En ajattele ketään muita kuin omia vanhempiani vanhempinani. Minua ei kiinnosta luovuttajan henkilöllisyys, minulle hän on vain joku. Eipä sen selvittäminen tosin olisi mitenkään mahdollistakaan.
Harmi, että nykyään ei voi enää luovuttaa anonyymisti. Varmasti olisi luovuttajia enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma mielipiteeni ei varmaan ole se, jonka haluat kuulla, mutta - itse en lähtis tekemään lasta luovutetuilla soluilla, koska mun mielestä lapsen oikeus on kasvaa biologisten vanhempiensa kanssa ja tuntea juurensa sitä kautta. Tietenkään kaikilla lapsilla ei ole siihen mahdollisuutta, jos vanhemmat ei kykene huolehtimaan ja tiedän senkin että monet biologiset vanhemmat on traumatisoineet lapsensa jne. Tää ei poista sitä että lähtökohtaisesti mun mielestä lapsen oikeudet horjuu sukusoluhoidoissa.
Millä tavalla lapsella on oikeus kasvaa biologisten vanhempiensa kanssa?
Kai käsität, että sukusoluja luovuttaneet ei lainaa omia sukusolujaan siten, että joku muu hankkii niillä lapsen ja kasvattaa sen, ja sitten odottelee milloin lapsi ottaa yhteyttä, vaan sukusoluja luovuttaneet nimenmukaisesti luovuttaa sukusolujaan muuhun käyttöön.
Jos minä luovutan verta, ei se enää ole minun vertani sen jälkeen enkä koe, että sitä luovuttamaani verta saanut kulkee tuolla minun vertani suonissaan.
Olen luovuttanut munasoluja sen max kerran, mitä saa luovuttaa. En ole niistä syntyneiden äiti
Luonnostaan alan katsella lastenvaatteita kun alkionsiirto lähestyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole itse koskaan tavannut biologista isääni, koska tämä ei ole halunnut olla yhteydessä.
Minulla on kuitenkin isä, joka ei ole minulle sukua ja hän pitää minua omana lapsenaan, vaikka on tavannut minut vasta, kun olin 3v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tunnu täysin samalta kuin biologisesti oma. Kuinka voisikaan. Lapsen lähtökohta toinen kuin luonnollisesti.
Jos huomenna kuulet että itse olet vaihtunut sairaalassa, niin ovatko vanhempasi enää vanhempiasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En suosittele hankkimaan lasta tällä keinolla, jos se on psyykkisesti noin vaikeaa jo tässä vaiheessa.
Kyllä perimälläkin on merkitystä ainakin siinä vaiheessa, kun on tarpeen selvitellä suvun perinnöllisiä sairauksia. Näitähän kysytään jo raskauden aikana, uudelleen lastenneuvolassa, kouluterveydenhuollossa jne. Jos muiden sukusoluista alkunsa saanut lapsi aikanaan itse lisääntyy, hän joutuu nämä samat kysymykset om edessä silloinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän sitä vanhempi automaattisesti etsii omasta lapsesta niitä tuttuja piirteitä. Olisi outoa, jos omassa lapsessa ei olisi mitään yhdennäköisyyttä vanhempiensa kanssa. Vauvoistakin jo sanotaan, että onpas isän/äidin näköinen, samanlainen hymy tai jokin tietty ilme. Lapsi miettii itsekin jossain vaiheessa elämäänsä näitä asioita ja etsii itsestään samoja ominaisuuksia kuin vanhemmistaan. Kai näissäkin sitten yritetään että luovuttaja olisi mahdollisimman samannäköinen kuin sukusolujen saaja. Kai saajalle on myös tärkeää, että lapsessa olisi jotain samaa kuin itsessä, ainakin hiusten- ja silmien väri.
Itse synnyttäisin vain lapsen, jolla on minun munasolun geenit. Miksi nähdä vaivaa ja ottaa riskiä vierailla soluilla? Toki voisin tukea jo syntynyttä lasta elämässään, mutta en tieten tahtoen synnyttäisi tätä lasta itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on ihan yhtä oma kuin emoltaan varastettu koiranpentukin. Päättele siitä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä perimälläkin on merkitystä ainakin siinä vaiheessa, kun on tarpeen selvitellä suvun perinnöllisiä sairauksia. Näitähän kysytään jo raskauden aikana, uudelleen lastenneuvolassa, kouluterveydenhuollossa jne. Jos muiden sukusoluista alkunsa saanut lapsi aikanaan itse lisääntyy, hän joutuu nämä samat kysymykset om edessä silloinkin.
Pharma kuppaa sukupolvea toisensa jälkeen. Kaunista.
Vierailija kirjoitti:
Itse synnyttäisin vain lapsen, jolla on minun munasolun geenit. Miksi nähdä vaivaa ja ottaa riskiä vierailla soluilla? Toki voisin tukea jo syntynyttä lasta elämässään, mutta en tieten tahtoen synnyttäisi tätä lasta itse.
Omiksi tunnetampooneiksihan näitä lapsia halutaan, ei sen lapsen elämän vuoksi. Jos ei haluttaisi itsekkäistä syistä, olisi ihan ok kohdata myös hedelmättömyys, eikä alkaa runnomaan omaa vanhemmuutta läpi väkisin toisia r aiskaamalla ja lapsia ryöstelemällä.
Ihan omalta se tuntuu. Tuossa kohtaa, kun on edessä, niin sitä miettii, mutta kun lapsi syntyy, sen alkuperän unohtaa. Oikeasti. Lasta rakastaa ja alkuperällä ei ole loppujen lopuksi enää merkitystä.
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmuus on myös läsnäoloa. Miten lapsi voi pitää vanhempina sellaisia ihmisiä, joita ei ole koskaan edes tavannut?
Aika moni alkaa aikuisena kaivata omia juuriaan.
Seuraan keskustelua. Olen yhä nuori mies, jolla oma jälkikasvu on tehty. Olen urheileva, hyväkuntoinen, pyrin elämään terveellisesti. Mietin joskus, pitäisikö käydä antamassa lahja elämään.
Olen eronnut, ja en näe itseäni enää uudella kierroksella kenenkään kanssa, ainakaan lapsia ei tule lisää.
Valehtelisin, jos väittäisin, että en halunnut enemmänkin lapsia. Se luo merkitystä elämään.
Ei.
Tieto jää ainoastaan sille taholla, mitä kautta luovutettuja sukusoluja on käytetty.
Juridisesti ei siis eroa mitenkään perinteisestä lisääntymisestä.