Lue keskustelun säännöt.
Onko lahjasukusoluilla saatu lapsi oma?
21.04.2023 |
Meillä näyttää tuo vaihtoehto olevan edessä. Olenkin siis miettinyt asiaa ja mielessä pyörii aina tämä sama kysymys jossain muodossa. Onko lahjoitettujen sukusolujen avulla saatu lapsi oma, tuntuuko se tunnetasolla tai moraalisesti omalta?
Totta kai tiedän, että juridisesti ja sosiaalisesti lapsi on oma. Varmasti lapsi tuntuu myös biologisesti tavallaan omalta, koska itse käy läpi kaiken raskauden alkamisesta synnytykseen.
Mutta entä tunnetasolla?
Miten se tieto, että lapsella on mahdollisuus saada selville sukusolujen luovuttajat, vaikuttaa lapsen ja vanhemman väliseen suhteeseen? Tietysti lapselle kannattaisi alusta asti kertoa asiasta ikätasoisesti, mutta voiko tästä taas olla negatiivista vaikutusta lapsen ja vanhemman väliseen suhteeseen? Mitä jos lapsi ei aikuisena pidäkään meitä vanhempiaan, vaan sukusolujen luovuttajaa?
Kommentit (78)
Abortteja tehdään maasaamme noin 10k vuosittain, lisäksi on lastenkoteja lapsia täynnä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luovutettuja soluja jaetaan käsittääkseni useampaan perheeseen, joten biologisia sisaruksia saattaa olla useampikin. Olisi ehkä vähän outoa tavata ihminen joka näyttää ja jopa kuulostaa itseltä tai omalta lapselta, mutta on kuitenkin ihan ventovieras. Itse en pysty ajattelemaan niitä vain pelkkinä soluina. Niissä on kuitenkin kaikki se tieto mikä tekee meistä juuri itsemme kaltaisia. Geenit määrittävät meistä muutakin kuin vain ulkoiset ominaisuudet. Huomaahan sen saman perheen lapsistakin kuinka erilaisia he saattavat luonteeltaan olla, vaikka kasvatus olisi ollut kaikilla sama.
Itse en haluaisi lasta toisen soluilla, koska haluan olla tietoinen onko perheessä esim. alttiutta allergioihin, atooppiseen ihottumaan/muihin ihosairauksiin, reumaan tai mihin tahansa muuhun mikä voisi periytyä. Ei sukusolujen luovuttajilta kaikkea pysty seulomaan, vain muutamat vakavimmat ja yleisimmät sairaudet.
On. Toki ymmärrän miten biologia toimii ja perimä määrittyy, mutta minusta lapsi on silloin todellakin oma, kun sitä on toivottu ja yritetty, odotettu ja oltu raskaana ja synnytetty. Oli perimä sitten mitä tahansa.
Olen itse nuorena luovuttanut munasoluja ja en mitenkään pysty ajattelemaan niitä muina kuin sukusoluina, koska en itse ole toivonut sitä lasta näiden kohdalla, ollut raskaana tai synnyttänyt.
Vierailija kirjoitti:
Kun joku on maksettu se on oma? Kuinka nämä adoptiot, eivät mitenkään ongelmattomia.
No yllättäen lapsenryöstö ei ole ongelmatonta...
Vierailija kirjoitti:
On. Toki ymmärrän miten biologia toimii ja perimä määrittyy, mutta minusta lapsi on silloin todellakin oma, kun sitä on toivottu ja yritetty, odotettu ja oltu raskaana ja synnytetty. Oli perimä sitten mitä tahansa.
Olen itse nuorena luovuttanut munasoluja ja en mitenkään pysty ajattelemaan niitä muina kuin sukusoluina, koska en itse ole toivonut sitä lasta näiden kohdalla, ollut raskaana tai synnyttänyt.
Aika itsekeskeinen ajattelutapa. Oletteko ajateleet asiaa koskaan siltä kannalta, että lapsellakin on oikeus sekä lajityypilliseen emonsa hoivaan että kasvaa itselle tutussa ja omaa lihaa ja verta olevassa perimässä? Teille se lapsi on pelkkä lihapala, lelu, kuten sanoit: ihan sama mitä perimää edustaa. Lapsi kuitenkin on jalostunut satoja, tuhansia vuosia tietynlaiseen elinympäristöön ja kulttuuriin, mutta te ette välitä tästä, kunhan saatte sen lihapalan jolle lässyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perimä on vain perimää, olisi typerää ajatella kaikkea perimän kautta. Esimerkiksi sisaruksillahan, molemmat vanhemmat samat, voi olla keskenään hyvin erilainen määrä perimää, 37 ja 60 prosentin väliltä, koska sisrusten yhteisen perimän määrittyminen on satunnaista. Mutta ei kai kukaan ajattele, että sisarukset joilla on yhteistä perimää vaikka 38 %, olisivat vähemmän sisaruksia kuin sisarukset joilla on yhteistä perimää 60%?
Ei varsinaisesti. Mutta sitä pitää rakastaa kuin omaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos luovuttajalla on HK sinisen kokoinen nenä?
Tai periytyvä luonnehäiriö?
Se harvoin näkyy ulospäin.
Mutta perinteisen parinvalinnan kautta sen voi välttää: ensin seurustellaan ja sitten perustetaan perhe.
Vierailija kirjoitti:
Perimä on vain perimää, olisi typerää ajatella kaikkea perimän kautta. Esimerkiksi sisaruksillahan, molemmat vanhemmat samat, voi olla keskenään hyvin erilainen määrä perimää, 37 ja 60 prosentin väliltä, koska sisrusten yhteisen perimän määrittyminen on satunnaista. Mutta ei kai kukaan ajattele, että sisarukset joilla on yhteistä perimää vaikka 38 %, olisivat vähemmän sisaruksia kuin sisarukset joilla on yhteistä perimää 60%?
Ehdottomasti isäni kakkosvaimon ä pärät edustavat ihan eri perimää kuin minä ja veljeni. Tämä näkyy tuhannen kilometrin päähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perimä on vain perimää, olisi typerää ajatella kaikkea perimän kautta. Esimerkiksi sisaruksillahan, molemmat vanhemmat samat, voi olla keskenään hyvin erilainen määrä perimää, 37 ja 60 prosentin väliltä, koska sisrusten yhteisen perimän määrittyminen on satunnaista. Mutta ei kai kukaan ajattele, että sisarukset joilla on yhteistä perimää vaikka 38 %, olisivat vähemmän sisaruksia kuin sisarukset joilla on yhteistä perimää 60%?
Ehdottomasti isäni kakkosvaimon ä pärät edustavat ihan eri perimää kuin minä ja veljeni. Tämä näkyy tuhannen kilometrin päähän.
Ettehän te täyssisaruksia olekaan. Kun vain toinen vanhempi on sama on yhteisen perimän määrä noin puolet tuosta.
Minulla ja siskolla on yhteistä perimää lähes 40 prosenttia, siskopuolen kanssa, meillä on sama isä, yhteistä perimää taas on 33 prosenttia. Tämähän on aina ihan sattumaa.
Vierailija kirjoitti:
On. Toki ymmärrän miten biologia toimii ja perimä määrittyy, mutta minusta lapsi on silloin todellakin oma, kun sitä on toivottu ja yritetty, odotettu ja oltu raskaana ja synnytetty. Oli perimä sitten mitä tahansa.
Olen itse nuorena luovuttanut munasoluja ja en mitenkään pysty ajattelemaan niitä muina kuin sukusoluina, koska en itse ole toivonut sitä lasta näiden kohdalla, ollut raskaana tai synnyttänyt.
Mutta mitä se syntynyt lapsi tästä ajattelee onkin toinen juttu. Hän ei välttämättä ajattele, että on vaan saanut alkunsa jostain satunnaisesta solusta. Hänelle tämä asia saattaa olla paljon merkityksellisempi. Tieto omasta perimästä auttaa selvittämään miksi hän on juuri sellainen kuin on. Perimän vaikutus esimerkiksi persoonallisuuteen on 40-60 %.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lahjasolu ei sanana ole kovin kuvaava, koska ainakin yksityisellä näille luovuttajille maksetaan korvaus jokaisesta luovutuskerrasta. Eivätkä solujen saajatkaan niitä ilmaiseksi saa. En sitten tiedä mikä sana kuvaisi tätä hommaa paremmin, mutta lahja se ei kuitenkaan ole. Eihän puhuta mistään lahjamunuaisista tai muistakaan lahjaelimistä tai lahjaverenluovutuksista.
Vierailija kirjoitti:
On. Toki ymmärrän miten biologia toimii ja perimä määrittyy, mutta minusta lapsi on silloin todellakin oma, kun sitä on toivottu ja yritetty, odotettu ja oltu raskaana ja synnytetty. Oli perimä sitten mitä tahansa.
Olen itse nuorena luovuttanut munasoluja ja en mitenkään pysty ajattelemaan niitä muina kuin sukusoluina, koska en itse ole toivonut sitä lasta näiden kohdalla, ollut raskaana tai synnyttänyt.
Mutta eihän lahjasolulapsi kenenkään ensisijainen toive ole. Kyllä sitä yritetään vaikka miten pitkään omilla soluilla, kunnes todetaan että ei onnistu vaan täytyy kokeilla muiden ihmisten soluilla. Se on vasta se kaikista viimeinen keino mihin turvaudutaan. Jokaisella on se toive omasta lapsesta. Miksi ei sitten heti yhden tai kahden epäonnistumisen jälkeen siirryttäisi lahjasoluihin, miksi nähdä kaikki se vaiva. Koska lapsi halutaan ensisijaisesti niistä omista sukusoluista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On. Toki ymmärrän miten biologia toimii ja perimä määrittyy, mutta minusta lapsi on silloin todellakin oma, kun sitä on toivottu ja yritetty, odotettu ja oltu raskaana ja synnytetty. Oli perimä sitten mitä tahansa.
Olen itse nuorena luovuttanut munasoluja ja en mitenkään pysty ajattelemaan niitä muina kuin sukusoluina, koska en itse ole toivonut sitä lasta näiden kohdalla, ollut raskaana tai synnyttänyt.
Mutta mitä se syntynyt lapsi tästä ajattelee onkin toinen juttu. Hän ei välttämättä ajattele, että on vaan saanut alkunsa jostain satunnaisesta solusta. Hänelle tämä asia saattaa olla paljon merkityksellisempi. Tieto omasta perimästä auttaa selvittämään miksi hän on juuri sellainen kuin on. Perimän vaikutus esimerkiksi persoonallisuuteen on 40-60 %.
Sehän on sen mahdollisen lapsen ihan oma asia mitä ehkä ajattelee. Tuosta sukusolujen luovutuksesta on nyt muutamia vuosia aikaa, en tiedä onko luovuttamiani sukusoluja käytetty, enkä haluakaan tietää.
Toivon, että jos näitä sukusoluja olisi käytetty, niin lapsen perhe eläisi ihan tavallista elämää, ja lapsi oppii ajattelemaan realistisesti ja tilanteen hyväksyen tästä asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Lahjasolu ei sanana ole kovin kuvaava, koska ainakin yksityisellä näille luovuttajille maksetaan korvaus jokaisesta luovutuskerrasta. Eivätkä solujen saajatkaan niitä ilmaiseksi saa. En sitten tiedä mikä sana kuvaisi tätä hommaa paremmin, mutta lahja se ei kuitenkaan ole. Eihän puhuta mistään lahjamunuaisista tai muistakaan lahjaelimistä tai lahjaverenluovutuksista.
Ostosolu ja ostolapsi, ostoäiti ja myyjä-äiti👶
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lahjasolu ei sanana ole kovin kuvaava, koska ainakin yksityisellä näille luovuttajille maksetaan korvaus jokaisesta luovutuskerrasta. Eivätkä solujen saajatkaan niitä ilmaiseksi saa. En sitten tiedä mikä sana kuvaisi tätä hommaa paremmin, mutta lahja se ei kuitenkaan ole. Eihän puhuta mistään lahjamunuaisista tai muistakaan lahjaelimistä tai lahjaverenluovutuksista.
Ostosolu ja ostolapsi, ostoäiti ja myyjä-äiti👶
Biologinen äiti ja sosiaalinen äiti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma mielipiteeni ei varmaan ole se, jonka haluat kuulla, mutta - itse en lähtis tekemään lasta luovutetuilla soluilla, koska mun mielestä lapsen oikeus on kasvaa biologisten vanhempiensa kanssa ja tuntea juurensa sitä kautta. Tietenkään kaikilla lapsilla ei ole siihen mahdollisuutta, jos vanhemmat ei kykene huolehtimaan ja tiedän senkin että monet biologiset vanhemmat on traumatisoineet lapsensa jne. Tää ei poista sitä että lähtökohtaisesti mun mielestä lapsen oikeudet horjuu sukusoluhoidoissa.
Millä tavalla lapsella on oikeus kasvaa biologisten vanhempiensa kanssa?
Kai käsität, että sukusoluja luovuttaneet ei lainaa omia sukusolujaan siten, että joku muu hankkii niillä lapsen ja kasvattaa sen, ja sitten odottelee milloin lapsi ottaa yhteyttä, vaan sukusoluja luovuttaneet nimenmukaisesti luovuttaa sukusolujaan muuhun käyttöön.
Jos minä luovutan verta, ei se enä
Kyllä siinä lapsen elämässä kulkee koko ajan mukana ne sukusolujen luovuttajat, halusi tai ei. Kun lapselle kerrotaan heti pienestä pitäen asiasta, lapsi todennäköisesti itsekin alkaa kysellä ja puhua siitä, myös muiden kuin vanhempiensa kanssa. Muutkin ihmiset saattavat esittää kysymyksiä. Monet, varsinkin vanhemmat ihmiset, saattavat kysellä että onkos lapsi enemmän isän vai äidin näköinen, onko tullut enemmän isään vai äitiin luonteeltaan. Näihin asioihin tulee törmäämään lapsen elämässä. Esimerkiksi jos lapselle tulee allergioita, lääkäri kysyy onko vanhemmilla allergioita.
Lisäksi, ikinä ei voi tietää millä motiiveilla sukusolujen luovuttaja on hommaan ryhtynyt. Itse tunnen yhden, joka ainakin toivoo että hänen solustaan alkunsa saanut lapsi ottaisi aikuisena yhteyttä ja hän sekä hänen omat lapsensa saisivat tutustua biologiseen sisarukseensa. Hän puhuu itsestään biologisena äitinä. Vaikea kuvitella, miten nämä lahjasolujen saajat, jotka ovat lapsen kasvattaneet, mahtavat tällaiseen asiaan suhtautua.
Kun joku on maksettu se on oma? Kuinka nämä adoptiot, eivät mitenkään ongelmattomia.